TYÖN TARJONTA JA ANSIOTULOVEROTUS Taustamuistio verotyöryhmälle Elina Pylkkänen / Johdanto

Transkriptio

1 TYÖN TARJONTA JA ANSIOTULOVEROTUS Taustamuistio verotyöryhmälle Elina Pylkkänen / Johdanto Verojen ja tulonsiirtojen ei-toivottu vaikutus on, että ne vaikuttavat kotitalouksien valintoihin ja työntarjontaan, mikä johtaa siihen, että voimavaroja ei hyödynnetä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Toisaalta, joskus kuluttajien päätöksiin todella halutaan vaikuttaa kyseisillä menetelmillä esim. sitomalla tietty etu (esim. subventoidut päivähoitopalvelut) työmarkkinoille osallistumiseen tai korottamalla veroja ohjaavassa mielessä. Se, kuinka verot ja tulonsiirrot vaikuttavat kotitalouksien työntarjontaan, on jo kauan askarruttanut tutkijoita ja hallituksia kautta maailman. Tärkein syy lienee se, että työmarkkinat ja niiden toimivuus vaikuttaa keskeisesti yhteiskunnan toimivuuteen sosiaaliseen ja taloudelliseen. Vaikka tuottavuuden kasvua tavoitellaan yleensä ensisijaisesti, myös tämän ajan käsitteet kuten syrjäytyminen ja köyhyysloukut peilaavat tendenssiä pyrkiä aktiivisesti myös sellaisiin politiikkoihin, jotka yrittävät lisätä kotitalouksien mahdollisuuksia ja kykyä pystyä elättämään itsensä ja selviytymään. Työmarkkinoiden merkitys on siten kasvanut tähdättäessä myös tulonjakopolitiikan päämääriin. Seuraavassa esitellään työntarjonnan tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia ja niitä viitekehyksenä käyttäviä empiirisiä tutkimuksia, joissa on haluttu selvittää työvoiman osajoukkojen työntarjontajoustoja. Työntarjontajousto tarkoittaa prosentuaalista työntarjonnan muutosta jaettuna nettopalkan prosentuaalisella muutoksella. Kuten aina, voi kotitalouksien käyttäytymisvaikutusten suuruudesta keskustella ja olla eri mieltä. Arviointien tavoitteena on kuitenkin antaa vihjeitä siitä, minkälaisia vaikutuksia voidaan odottaa, eikä vaikutuksia pidä tulkita absoluuttisina lukuina. Tavallisin kritiikki, joka kohdistuu kysynnän tai tarjonnan osittaisanalyyseihin liittyy siihen, etteivät tutkimukset ole kokonaistasapainoanalyysejä, joissa kysyntä vastaa tarjontaa. Osittaistasapainotutkimukset rajoittuvat tarkastelemaan sitä, kuinka vero- ja tukimuutokset vaikuttavat potentiaaliseen työntarjontaan. Näitä reformeja koskevat talouden yli- ja alijäämät eivät useinkaan ole huomion kohteena. Verotukseen tehdyt muutokset ovat ani harvoin kustannusneutraaleja. Verotus vaikuttaa hintoihin, palkkoihin, ja pääoman tuottoon. Esityksessä tarkastellaan myös, miten pitäisi arvioida verotukseen tehtyjen muutosten verotuottovaikutuksia. Verot muodostavat nk. kiilan työn kokonaiskustannuksen ja siitä saadun nettokorvauksen välille. Verokiilatarkastelu auttaa ymmärtämään eri tilanteissa olevien ihmisten ajankäyttöön liittyviä valintoja. Tässä esitetty tarkastelu pohjautuu Heikki Viitamäen laskelmiin eri tulotasoilla olevien henkilöiden kohtaamiin verokiiloihin. Lopuksi tarkastellaan muutamia tutkimustuloksia ja laskelmia analyyseista, joilla kartoitetaan Pohjoismaissa tehtyjen tuloveroreformien vaikutuksia työntarjontaan, tulonjakoon sekä verotuottoon. 2 Työntarjonnan tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat Huolimatta intensiivisestä ja pitkään jatkuneesta tutkimustoiminnasta eri viitekehyksissä, on vaikea saada käsitystä siitä, miten nettopalkka vaikuttaa kotitalouksien työntarjontapäätöksiin. Julkaistut tutkimustulokset poikkeavat toisistaan paljon, eikä vain siinä suhteessa, kuinka paljon työntarjonta muuttuu, vaan myös kumpaan suuntaan. Sitä paitsi myös tutkimusten alkuolettamukset poikkeavat melkoisesti toisistaan. Teoreettinen lähtökohta perinteisessä työntarjontatutkimuksessa on, että kotitaloudet valitsevat työntarjonnan tason, joka maksimoi hyödyn. Kotitalous saa hyötyä vapaa-ajasta sekä kulutuksesta, jonka mahdollistaa 1

2 työstä ym. lähteistä saadut tulot. Vapaa-aika on arvostettu resurssi, jota voi myydä työpanoksena työmarkkinoille tulonlisäystä vastaan. Mitä enemmän työaikaa kotitalous myy markkinoille, sitä enemmän se voi kuluttaa muita hyödykkeitä, jotka puolestaan tuottavat hyvinvointia. Vapaa-ajan ja kulutuksen mahdollisia valinnanvaraisia yhdistelmiä kutsutaan kotitalouden budjetiksi. Budjettirajoite määräytyy bruttopalkan ja muiden tulojen perusteella voimassaolevien vero- ja tulonsiirtojärjestelmien mukaisesti. Jokaista työajan ja käytettävissä olevien tulojen yhdistelmää vastaa tietty hyötytaso. Henkilö, joka kasvattaa työaikaansa, voi nostaa hyötytasoaan jos hän arvostaa siten lisääntynyttä kulutustasoaan enemmän kuin menetettyä vapaaaikaansa. Vastaavasti voi työajan lisäys vähentää hyötyä jos vapaa-aikaa arvostaa enemmän kuin kuluttamista. Eräs tavallinen analyysiä yksinkertaistava oletus on se, että kotitaloudet voivat sopeuttaa (muuttaa) työaikaansa. Tämä on luonnollisestikin hyvin karkea oletus, sillä läheskään kaikki eivät voi tehdä niin, esim. työttömät tai sairaat (osittain työkyvyttömät). Monesti tämä ei päde edes niihin, jotka ovat pysyvässä työsuhteessa. Työaikalait sekä säännöt ja sopimukset jäykistävät mahdollisuuksia sopeuttaa työaikaa haluamaansa suuntaan. Tällöin perinteisen työntarjontamallin soveltaminen on kehno analyysiväline. Vaikka oletettaisiinkin, että ihmiset voivat säädellä tahtonsa mukaan työaikaansa, ei voida edelleenkään teoreettisesti päätellä, miten verojen tai tukien muutos lopulta vaikuttaa työtunteihin. Jos nettokorvaus tehdystä työtunnista nousee kun marginaalivero laskee, tulee vapaa-aika kalliimmaksi. Taloustieteen teorian mukaan vapaa-ajan kysyntä pienenee tällöin ja työtunnit lisääntyvät (substituutiovaikutus). Toisaalta, kun korvaus työpanoksesta kasvaa, se kasvattaa tuloja, jolloin henkilöllä on enemmän varaa vapaa-aikaan. Eli tulojen kasvu johtaa vapaa-ajan kulutuksen lisääntymiseen eli työtuntien vähentämiseen (tulovaikutus). Se, kumpi vaikutus dominoi, on empiirinen kysymys. Jos kuitenkin yrittää kiteyttää tutkimustulokset, niin näyttää siltä, että verot ja tulonsiirrot vaikuttavat kotitalouksien työntarjontaan. Toinen vakiintunut tulos on, että naiset ovat miehiä herkempiä sopeuttamaan työmarkkinakäyttäytymistään. Tavanomainen tulos on myös, että substituutiovaikutus dominoi tulovaikutusta, mikä merkitsee sitä, että kun rajaveroa lasketaan, työntarjonta kasvaa. Jos sen sijaan keskimääräinen veroaste laskee, mutta marginaaliveroaste on muuttumaton, niin vain tulovaikutuksella on merkitystä. Tällöin voidaan olettaa, että ne jotka ovat työssä, tulevat vähentämään työntarjontaansa. 3 Empiiriset tutkimukset Työntarjontatutkimukset ovat perinteisesti keskittyneet analysoimaan verotuksen ja tulonsiirtojen vaikutusta työtunteihin ja osallistumispäätökseen. Tämä tutkimushaara rakentuu työntarjonnan kanonisen mallin pohjalle, jossa tuntipalkka on annettu ja yksilöiden valintoja ohjaa preferenssit ja budjettirajoite. Tästä tutkimussuunnasta ovat tehneet varsin kattavan koosteen Blundell & MaCurdy (1999). Pienempi, mutta tuoreempi tutkimushaara on keskittynyt tutkimaan kuinka tuntipalkat reagoivat verojärjestelmän muutoksiin epätäydellisillä työmarkkinoilla. Tässä asetelmassa työtunneista päättää joko yksilö itse (kuten perinteisessäkin kehikossa) tai päätös syntyy sopimusprosessin kautta, mutta tuntipalkan asettaa yritys (kuten efficiency wages mallissa) tai se syntyy kahdenkeskisen tai kollektiivisen sopimuksen kautta (kuten search model tai trade union model). Parannusyrityksenä mainittuihin perinteisempiin tutkimusasetelmiin, on viime vuosina kohdistettu huomio verojen vaikutuksesta työtuntien sijaan tuloihin. Uuden suuntauksen taustalla on yritys ottaa huomioon koko joukko muitakin verojen aiheuttamia käyttäytymismuutoksia kuin ainoastaan reaktiot, jotka näkyvät työntarjonnan muutoksina (työtunnit ja osallistumispäätös). Metodit, jossa rajoitutaan pelkästään työntarjontavaikutusten muutoksiin, aliarvioi verotuksen vaikutukset muihin työmarkkinakäyttäytymiseen liittyviin tekijöihin. Verot vaikuttavat mm. työntekointensiteettiin, työpaikan valintaan sekä ammatilliseen liikkuvuuteen ja muuttohalukkuuteen. Tätä uudentyyppistä lähestymistapaa on perustellut huolellisesti Feldstein (1995 ja 2008), jonka näkemyksen mukaisesti verojen aiheuttamat vääristymät ovat sitä mittavampia mitä suurempi veronalaisten tulojen veroastejousto on. Empiirisiä tuloksia on saatu USA:sta ja viime aikoina myös Euroopasta, vaikkei vielä ollakaan päästy konsensukseen työmarkkinakäyttäytymisvaikutusten suuruusluokasta. 2

3 4 Miten verotus vaikuttaa työntarjontaan? Tulonsiirrot ja verot vaikuttavat kotitalouksien tuloihin ja työstä saatuun korvaukseen. Korkeat marginaaliefektit työmarkkinoiden ulkopuolella oleville kotitalouksille ja korkeat marginaaliverot niille kotitalouksille, joissa työntarjonta on korkea, vähentää molemmissa tapauksissa kannustetta lisätä työntarjontaa. Korkeat verot edesauttavat hyvinvointitappioiden muodostumista ja työn verotuksen keventäminen lisää kotitalouksien työntarjontaa. Ruotsissa on tehty paljon tutkimuksia verotuksen ja tulonsiirtojärjestelmän vaikutuksista työntarjontaan. Valtiovarainministeriön tekemien (esim. Lönar sig arbete ESO-raportti 1997; budjetin liitteenä vuosittain julkaistavat raportit) tutkimusten mukaan vero- ja tukiuudistukset vaikuttavat kuitenkin eniten niihin ryhmiin, jotka ovat työmarkkinoiden ulkopuolella. Jos reformin tavoitteena on lisätä työntarjontaa, sijaitsee sitä paitsi suurin työntarjonnan kasvattamispotentiaali juuri näissä ryhmissä. Progressiivinen tulovero ei vaikuta sellaisten henkilöiden päätöksiin lainkaan, jotka valitsevat sen välillä ovatko osaaikaisesti töissä vai tekevätkö töitä ylipäätään. Sitä vastoin verotuksen yhteisvaikutus tulonsiirtojärjestelmän kanssa alimmilla tulotasoilla aiheuttaa usein merkittäviä marginaaliefektejä. Vaikutus työtuntien määrään Se, kuinka vahingollisia marginaaliverot ovat, riippuu siitä, kuinka herkästi työntarjonta reagoi nettotuloon. Suuri joukko vakuuttavia empiirisiä tutkimuksia osoittaa, että verot vaikuttavat työntarjontaan, mutta vaikutus ei useinkaan ole kovin suuri (Killingsworth & Heckman 1986; Pencavel 1986). Kokopäivätyötä tekevien miesten työtunnit eivät näyttäisi vähenevän vaikka marginaaliverot nousisivatkin. Käytännössä heidän kohdallaan valinta tehdään kahden vaihtoehdon välillä, eli työskenteleekö kokoaikaisesti vai osallistuuko työmarkkinoille ollenkaan. Työn verotus (hinta) vaikuttaa myös siihen tuottaako kotitaloustuotantoa itse vai ostaako niitä korvaavia hyödykkeitä markkinoilta (ja itse käyttäisi vastaavan ajan työmarkkinoille). Verot vaikuttavat suoraan alentamalla kotitaloustöihin suunnatun ajan vaihtoehtoiskustannusta ja epäsuoraan nostamalla työvoimaintensiivisten palvelujen suhteellisia hintoja (Davis & Henrekson, 2004). Näistä suora vaikutus kohdistuu intensiiviselle marginaalille (marginaaliverot keski- ja suurituloisille) kun taas epäsuora vaikutus kohdistuu ekstensiiviselle marginaalille (keskimääräinen veroaste palvelusektorin pienituloisille). Kotitalousvähennys pienentää näitä suoria ja epäsuoria vaikutuksia stimuloimalla samanaikaisesti työntarjontaa ja työvoiman kysyntää (vähennyksen piiriin kuuluvissa palveluissa). Sen lisäksi vähentää veronkiertoa ja lisää verotuloja sitä kautta. Korkeat marginaaliverot vaikuttavat negatiivisesti paitsi työtuntien määrään, ne myös pienentävät kouluttautumisen kannattavuutta, työntekointensiteettiä sekä työpaikka- ja ammatillista liikkuvuutta. Pitkällä aikavälillä on luultavaa, että verot aiheuttavat tällaisiin rajoituksiin paineita, joten tarjontajousto on pitkällä aikavälillä huomattavasti korkeampi (eli korkeat marginaaliverot vahingollisempia) kuin lyhyellä aikavälillä. Korkeimpien marginaaliveroasteiden alentamista perustellaan usein sillä, että halutaan luoda kannusteita kouluttautumiselle. Samaan aikaan toteutetaan monissa maissa myös pieni- ja keskituloisille suunnattuja työtulovähennyksiä, jotka vesittävät edellä mainittua kannustetta kouluttautua. Vaikutus työmarkkinoille osallistumiseen Verotuksen vaikutus työntarjontaan on kokonaan toisenlainen, kun tarkastellaan koko talouden työntarjontaa. Kun halutaan vaikuttaa työllisyyteen eikä ainoastaan tehtyihin työtunteihin, pitää katsoa keskimääräistä veroastetta. Ne henkilöt, jotka tekevät työmarkkinoille osallistumispäätöksiä, puntaroivat valintaansa suhteessa koko bruttotuloon kohdistuvaan keskimääräiseen veroasteeseen, eikä viimeiseen työtuntiin kohdistuvaan marginaaliveroasteeseen. Verotuksen taso vaikuttaa luonnollisesti päätökseen, kannattaako työmarkkinoille osallistua. Osallistumispäätöksiä tekevät mm. perheiden toissijaiset ansaitsijat (joiden vaihtoehto on suuntautua kotitöihin) tai eläkkeelle jäämistä miettivät tai nk. matalatuottoiset henkilöt, jotka valitsevat työnteon tai tukien varassa elämisen välillä (mahdollista ainakin Pohjoismaissa). Koko talouden työntarjonta muodostuu siten ekstensiivisellä marginaalilla tehdyistä päätöksistä (osallistuako työmarkkinoille) sekä intensiivisellä marginaalilla tehdyistä 3

4 päätöksistä (työtuntien määrä kun osallistumispäätös on jo myönteinen) yhteensä (Prescott 2005; Chang & Kim 2005). Vaikka tässä muistiossa keskitytään verotuksen käyttäytymisvaikutuksiin, on vähintäänkin yhtä tärkeää tutkia myös palkkaa korvaavien etuuksien tai palkkatyölle komplementaaristen julkisten palvelujen vaikutuksia työhön osallistumispäätökseen. Eläkkeisiin, sairaus- tai työttömyyspäivärahan tasoon tai ehtoihin tehdyt muutokset vaikuttavat työmarkkinakäyttäytymiseen (esim. Lindbeck et al. 2004; Palme & Svensson 2005). Esimerkiksi Ruotsissa tiukennettiin sairauspäivärahan ehtoja alentamalla korvaustasoa poissaolon pidetessä sekä velvoittamalla työntekijä että työnantaja aktivoiviin toimenpiteisiin, minkä seurauksena sairauspoissaolot ovat vähentyneet merkittävästi. Tanskassa taas nuorisotyöttömyys on saatu kitkettyä asiantuntijoiden mukaan alentamalla työttömyyspäivärahan taso selvästi alle opintotuen tason (mm. Jensen et al. 2003). Työmarkkinoille osallistumista voidaan edistää myös vastikkeellisilla julkisilla palveluilla. Esimerkiksi tarjoamalla subventoituja päivähoitopalveluja sillä ehdolla, että molemmat vanhemmat ovat työssä. Julkisen sektorin menopuolelta käsin voidaan siten pienentää verotuksen aiheuttamaa vääristymää (Blomquist et al. 2009). Kotihoidon tuki sitä vastoin pienentää pienten lasten vanhempien osallistumisastetta, koska tuen avulla subventoidaan verotonta kotitalouteen suunnattua aikaa. Kotihoidon tuki tarjoaa työhön osallistumiselle vaihtoehdon, jolloin pienten lasten äitien työhön osallistumisjousto on suhteellisesti korkeampi kuin muiden työmarkkinaominaisuuksiltaan samanlaisten henkilöiden. 4 Työntarjontajoustot Työntarjontajousto on yhtä kontroversiaali kuin se on tärkeäkin. Talouden rakenteet, kuten yritysten tuotantoteknologia, sosiaalivakuutusjärjestelmän rakenne, ammattijärjestöjen rooli ja sosiaaliset normit vaikuttavat merkittävällä tavalla siihen, kuinka herkästi työntarjonta edes voi reagoida verojen muutoksiin. Myös jos väestö kokee, että verovarat pääasiassa menevät toivottuihin kohteisiin, tarjontajousto saattaa olla hyvinkin pieni (hyvinvointivaltion rakentamisvaihe). Kompensoimaton palkkajousto (uncompensated wage elasticity) näyttää prosentuaalisen muutoksen työtuntien määrässä nettotuntipalkan muuttuessa. Jousto kuvastaa nettopalkan muutoksen kokonaisvaikutusta työtunteihin, eli substituutio- ja tulovaikutuksen yhteenlaskettua vaikutusta. Koska tutkimuksissa sovelletut menetelmät ja lähtöoletukset ovat erilaisia, eroavat samoillakin aineistoilla ja samoja ryhmiä tarkastelevat joustot toisistaan. Miesten joustot ovat usein intervallilla 0,05 ja 0,15. Naisille estimoidut nettopalkkajoustot ovat yleensä korkeampia kuin miehille. Naisten joustoiksi on saatu arvoja väliltä 0,00 ja 0,75, tosin tietty konsentroituminen välille 0,10 ja 0,40 on kuitenkin havaittavissa. Kiinnostava havainto kansainvälisessä tutkimuksissa on, että naisten palkkajousto on pudonnut voimakkaasti viime vuosina (Blau & Kahn 2005). Heimin (2007) mukaan naimisissa olevien naisten palkkajousto on pudonnut 60 % vuodesta 1978 (0,36) vuoteen 2002 (0,14). Kompensoituja palkkajoustoja (compensated wage elasticity) esitetään harvemmin. Kompensoiduissa joustoissa tulovaikutus on eliminoitu, joten jousto kuvaa ainoastaan substituutiovaikutusta. Jotkut tutkimukset esittävät bruttopalkkojen joustoestimaatteja. Tällaisia joustoja ei ole kuitenkaan mielekästä vertailla, koska jousto riippuu tällöin verojärjestelmän ominaisuuksista. Hyvin lähellä nollaa oleva jousto korkeimpia palkkoja ansaitsevilla tulkitaan usein siten, että veroilla ei juuri ole käyttäytymisvaikutuksia. Vaikutukset työtuntien määrään voivat kuitenkin olla rajallisia puhtaasti institutionaalisista syistä, eikä työntarjonnan ole yksinkertaisesti mahdollista reagoida ainakaan lyhyellä aikavälillä. Henkilöt voivat tosin muuttaa käyttäytymistään muilla saroilla, eli verotus voi vaikuttaa koulutuspäätöksiin, työtehoon, urahalukkuuteen, verosuunnitteluun jne. Nämä valinnat taas vaikuttavat enemmän henkilön tuloihin (tuottavuuteen) kuin työtuntien määrään. Tutkimuksissa, joissa estimoidaan verojen (marginaaliveroasteen muutoksen) vaikutusta ansaittujen tulojen kokonaissummaan (pre-tax), saadaan lähes säännönmukaisesti klassisia joustoja korkeampia joustoestimaatteja (esim. Holmlund & Söderström 2008). Korkeimpien marginaaliveroasteiden muutokset kohdistuvat tietenkin vain ylimmille tulotasoille. Joidenkin tutkimusten mukaan juuri suurituloisimmat reagoivat herkimmin verojen muutoksiin (Gruber & Saez, 2002). 4

5 5 Verotuottovaikutukset Työntarjontajoustoilla samoin kuin työnkysyntäjoustolla on keskeinen merkitys tuloveron tuottojen arvioinnissa kun työn verotusta muutetaan. Työn verotuksessa tehdyt muutokset aiheuttavat muutoksia myös tasapainotyöllisyyteen, johon yleensä tähdätäänkin kun verotusta kevennetään. Muutosta edeltävää palkkasummaa ei siten pääsääntöisesti voi käyttää verotuottovaikutusten arviointiin edes silloinkaan kun verotusta kiristetään. Tuottoon vaikuttavat yhtäältä verotuksen muutoksesta aiheutuva palkkojen muutos ja toisaalta tehdyn työmäärän muutos, jotka vaikuttavat toisiinsa nähden vastakkaisiin suuntiin. Veronkorotukset eivät siten välttämättä kasvata verotuottoa. Pitkällä aikavälillä tehtyjen työtuntien määrä laskee enemmän kuin lyhyellä aikavälillä jos pääoma liikkuu vapaasti, jolloin veronkorotus ei nosta palkkoja. Tuloveron korotus laskee siten verotuottoa pitkällä aikavälillä enemmän kuin lyhyellä. Tosin verotuksen muutokset voivat tuottaa äkkinäisiäkin muutoksia kun veroja vältetään esim. verosuunnittelun avulla. Työntarjonnan sopeuttaminen ja muutokset inhimillisen pääoman karttumisessa tapahtuvat kuitenkin viiveellä ja asteittain ajan kuluessa. Usein budjettivaikutusten tarkastelu rajoittuu perinteiseen tapaan vain veroreformien välittömiin kertymävaikutuksiin. Reformien motivoinnissa on kuitenkin enenevässä määrin haluttu saada esiin myös välillisiä tuottovaikutuksia, jotka aiheutuvat työntarjonnan muutoksista (esim. Gale & Orszag 2005; Feldstein 2008). Huomattavasti vähemmän taas on kiinnitetty huomiota niihin dynaamisiin vaikutuksiin, jotka aiheutuvat budjetin menopuolelle tehtyihin muutoksiin. Jos verojen alentaminen edellyttää menojen leikkauksia, pitäisi myös näiden vaikutukset huomioida laajasti verojen tuottoarvioissa. Tai riippumatta siitä, sidotaanko verojen alentaminen menojen leikkauksiin, vaikuttavat menoihin, erityisesti palkkatuloa korvaaviin tulonsiirtoihin, tehdyt muutokset työntarjontaan ja edelleen välillisesti sosiaalivakuutusmaksukertymään, yhteisöverojen tuottoon sekä hyödykeverokertymään. Koska muutokset tuloverotuksessa vaikuttavat suoraan kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin, heijastuvat muutokset myös staattisessa asetelmassa kulutusverojen tuottoon. Kulutusverojen tuottoon vaikuttaa lisäksi välillisesti myös käyttäytymisvaikutusten kautta aiheutuvat käytettävissä olevien tulojen muutokset. Verojen keskinäiset vaikutukset pitää ottaa huomioon myös toiseen suuntaan. Työntarjontaan ja siten tuloveron tuottoon vaikuttavat muutokset myös muissa veroissa. Esimerkiksi kulutus- tai varallisuusverojen alentaminen aiheuttaa vaurastumista ja saa aikaan työntarjontakehikossa tulovaikutuksen, joka vähentää työntarjontaa. Verotuottojen ennustaminen edellyttää siten tarkastelun laajentamista myös niihin verolajeihin, joihin itsessään ei tehdä muutoksia, mutta joiden tuotto käyttäytymisvaikutusten seurauksena muuttuu. Verotuottojen arviointimenetelmät ovat viime vuosina lisänneet kiinnostusta akateemisessa tutkimuksessa. Erityisesti USA:ssa on herännyt kiinnostus kehittää menetelmiä, jotka sisältävät dynaamisia, makrotaloudellisia vaikutuksia verotuottoarvioinnissa. Dynamic scoring viittaa menetelmiin, joiden avulla ennustetaan ehdotettujen veroreformien tuottamia muutoksia verokertymiin kun otetaan huomioon taloudenpitäjien reaktiot makrotaloudellisessa kehikossa. Esimerkiksi Auerbach (2005) on arvioinut menetelmän hyviä ja huonoja puolia. Dynaamisiin menetelmiin liittyy aina koko joukko oletuksia, joihin sisältyy paljon epävarmuutta. Toisaalta jos tuottoarvioinneissa ei oteta huomioon välillisiä vaikutuksia, kertymäarviot eivät voi olla realistisia. Dynaamisen menetelmän avulla voidaan laskea reformin rahoitustarve. Tutkijat ovat yrittäneet myös systematisoida metodin jaottelemalla vaikutukset eri vaiheisiin. Slemrod (1995) esittää kolmiportaisen responssihierarkian reaktioiden ja sopeutumiseen kuluvan viiveen suhteen. Creedyn ja Duncanin (2005) tutkimuksessa työntarjontaan vaikuttavien reformien muutokset järjestetään ensimmäisen, toisen ja kolmannen vaiheen vaikutuksiksi. Ensimmäisessä vaiheessa työtunnit eivät ole ehtineet muuttua. Toisessa vaiheessa työntarjonta reagoi preferenssien mukaiseen suuntaan ja kolmannessa vaiheessa myös palkat muuttuvat. Kolmannen vaiheen reaktioita kutsutaan feedback vaikutuksiksi. Verojen muutokset vaikuttavat palkanmuodostukseen. Kuinka paljon verojen tuottoa voidaan lisätä veroastetta nostamalla? Lafferin käyrä havainnollistaa graafisesti veroasteiden ja verotuoton välisen yhteyden. Käyrä on saanut kehittäjänsä nimen, kun Arhut Laffer väitti, että USA:n verotus olisi käyrän laskevalla osiolla, jolloin verotuottoja voitaisiinkin kasvattaa jos veroastetta alennettaisiin (less is more). Ilmeisesti väite ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, koska myöhemmät tutkimukset osoittivat, että Lafferin käyrällä oltiin nousevalla osalla. 5

6 Verojen korotuksiin liittyy aina myös kustannuksia. Kustannukset muodostuvat välittömistä ja välillisistä kustannuksista. Välitön kustannus on veron aiheuttama suora hyvinvointitappio. Välillinen kustannus on veron aiheuttama käyttäytymisen vääristymisestä syntynyt hyvinvointitappio. Vääristymät ovat yleensä sitä suurempia mitä herkemmin veroasteen muutoksiin reagoidaan. Luonnollisesti myös matalat verokannat tuottavat pienemmät vääristymät. Verojen välttämisestä johtuvat tuotannonmenetykset aiheuttavat yhteiskunnalle hyvinvointitappioita, joiden suuruus on verokiilan (työtunnin bruttokorvauksen ja nettopalkan erotus) ja verojen vaikutuksesta vähennettyjen työtuntien välisen tulon suuruinen. Tappio syntyy yksinkertaisesti siitä, kun korkeaksi hinnoiteltu työaika vaihdetaan matalasti hinnoiteltuun vapaa-aikaan. 6 Verokiila Työn verottaminen vaikuttaa lukuisiin kotitalouksissa ja yrityksissä tehtäviin päätöksiin. Verot aiheuttavat yhteiskunnan kannalta tehottomamman ajankäytön. Koska työmarkkinoilla tehtyä työtä verotetaan, mutta ei vapaa-aikaa eikä kotitaloustyöhön suunnattua aikaa tai pimeästi tehtyä työtä, voi verotus tuottaa yhteiskuntaan sellaisen ajankäytön allokaation, joka on tehoton. Verokiila muodostuu työntekijän marginaaliveroasteesta (t w ), työnantajan sosiaalimaksuista (t a ) sekä arvonlisäveroasteesta (t vat ). Verokiila = 1 (1 - t vat )(1 - t w ) / (1 + t a ) Verokiilasta voidaan johtaa myös työmarkkinoille suunnatun lisätyön nettokorvaus (nettoverokiila= 100- verokiila). Bruttokorvauksen ja nettokorvauksen suhde muodostaa tuottavuustekijän (bruttokorvaus / nettokorvaus), joka ilmaisee lisätuottavuuden asteen, joka vaaditaan jotta verollinen työ olisi kilpailukykyinen verottoman työn kanssa (taulukossa 1 viimeinen sarake). Mitä suurempi suhdeluku on, sitä suurempi on yhteiskunnallinen tappio pimeästä työstä, koska veroton työvoima voi olla näin paljon tehottomampi kuin verollinen työvoima. Kilpaillessaan samoilla markkinoilla veroton työvoima saa merkittävän kilpailuedun. Taulukossa 1 on laskettu verokiila eri tuloryhmissä vuosien 1995 ja 2009 veroperusteilla (Viitamäki, 2000 ja 2009). Jotta keskituloinen ansaitsija pystyisi palkkaamaan ulkopuolista apua esim. kotitaloustöihinsä eurolla, pitää hänen itsensä ansaita ensin euroa pystyäkseen maksamaan tälle (vuonna 2009). Vaihtoehtoisesti työn voi tehdä itse, jolloin välttää verotuksen. Muussa tapauksessa ulkopuolisen avun tulisi olla 2,8 kertaa tuottavampi kuin on itse ko. työssä. Taulukko 1. Verokiila eri tulotasoilla vuosina 1995 ja Lähde: Heikki Viitamäki, Tuloryhmä t w Bruttokorvaus Verokiila Nettokorvaus Tuottavuuskerroin ,5*APW 41, ,75 35,25 2,837 APW 53, ,57 28,43 3,517 1,67*APW 58, ,99 25,01 3, ,5*APW 43, ,97 43,03 2,324 APW 48, ,43 35,57 2,811 1,67*APW 56, ,86 33,14 3,017 Verokiilalaskelmista nähdään, että työn verotus on keventynyt reaalisesti kaikilla tulotasoilla vuodesta Marginaaliveroasteet ovat pudonneet muutaman prosenttiyksikön kaikilla esimerkkitulotasoilla. Ja lisätyöstä saatu korvaus on parantunut viimeisten 15 vuoden aikana. Eri tulonsaajaryhmille laskettavissa olevat verokiilat antavat käsityksen siitä, paljonko on tehdystä lisätyöstä saatava lisätulo. Laskelmia voi hyödyntää erityisesti reformien kohdistamisessa tietyille korkeita verokiiloja kohtaaville ryhmille. Aineistolla laskettu verokiilatarkastelu voi siten tuottaa tarkempaa tietoa väestötasolla siitä, mille ryhmille erilaisia toimenpiteitä tulisi kohdistaa. 6

7 Konjunkturinstitutet on tehnyt laskelmia ruotsalaisella aineistolla (Öberg & Hussenius 2006) koko väestöstä. Suurimmalla osalla työllisestä väestöstä marginaalinen nettokorvausaste on 40 ja 50 prosentin välillä (käteen jäävä osuus lisätyöstä verojen jälkeen). Reilulla neljänneksellä väestöstä, eli niillä jotka maksavat valtionveroja, on nettokorvausaste vielä tätä pienempi. 7 Palkanmuodostus Työhön liittyvien verojen korottaminen nostaa lyhyellä aikavälillä palkkakustannuksia, mikä johtuu siitä, että myös työvoiman kysyjät (pääomanomistajat) kantavat osan veronkorotuksista. Pitkällä aikavälillä tosin avoimessa taloudessa palkat painuvat sille tasolle, jossa pääoman tuotto on sama kuin se olisi ollut ilman veronkorotusta. Tosin sanoen pitkällä aikavälillä veron korotukset siirtyvät työntekijöiden maksettaviksi. Lopputuloksen kannalta on samantekevää, nostetaanko työnantajamaksuja vai työntekijöiden välittömiä veroja. Merkitystä on ainoastaan sillä mitä verotetaan ja kenelle vero kohdistuu eikä sillä, kuka veron muodollisesti joutuu maksamaan. Yleisen tasapainon malleissa työn verotuksen muutokset vaikuttavat myös palkkoihin ja sitä kautta työllisyyteen. Tutkimuksissa, jotka arvioivat verojärjestelmän vaikutuksia palkanmuodostukseen epätäydellisillä työmarkkinoilla, on kiinnitetty erityistä huomiota marginaaliveroasteiden kiristymiseen suhteessa keskimääräiseen veroasteeseen. Verotuksen korkea progressio näyttää hillitsevän palkkojen nousua (bargaining models), mikä puolestaan laskee tasapainotyöttömyyttä (Hansen, 1999; Koskela & Vilmunen, 1996). Tosin kaikki tutkimukset eivät tue yhtä suoraviivaisesti tätä johtopäätöstä (esim. Lockwood et al. 2000). Progression kasvattaminen vähentää työntekijän työntekoon kohdistamaa intensiteettiä (effort) ja lisää työllisyyttä. Holmlund ja Kolm (1995) ja Sorensen (1999) ovat johtaneet optimaalisen progressiivisuuden asteen epätäydellisillä työmarkkinoilla. Jos veropolitiikalla pyritään lisäämään työmarkkinoille osallistumisastetta ekstensiivisellä marginaalilla, se ei häiritse yhtä paljon palkanmuodostusta kuin intensiiviselle marginaalille kohdistetut verohuojennukset. Korkeimpien marginaaliverojen pudottamisella pyritään hillitsemään palkannousua ja siten kohottamaan tasapainotyöllisyyttä. Intensiivisellä marginaalilla tapahtuu kuitenkin palkkojen nousua jo henkilöiden tuottavuuden nousun vuoksi (learning by doing), millä on palkanmuodostukseen ja työllisyyteen päinvastainen vaikutus. Esimerkiksi USA:ssa palkat ovat nousseet juuri mediaanitulon yläpuolella. Siten on vaikea erottaa, oliko marginaaliverojen aleneminen syynä veronalaisten tulojen kasvuun USA:ssa vai nousivatko tulot ennemminkin automaattisesti learning by doing mekanismin kautta. 8 Pohjoismaiden veroreformien analyysiä Holmlund ja Söderström (2008) ovat analysoineet Ruotsissa tehdyn suuren verouudistuksen jälkeen toteutettuja, valtion veroasteikkoon tehtyjen diskreettien muutosten vaikutuksia edellä mainitussa uudessa teoreettisessa kehikossa ja soveltaneet dynaamista tarkastelua pitkittäisaineistoon, joka koostuu ruotsalaisista verovelvollisista vuosina Heidän käyttämänsä metodi pystyy erottelemaan lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset veroa edeltäviin tuloihin, kun marginaaliveroasteisiin tehdään eksogeenisia muutoksia. Estimoidut joustot miehille ovat selvästi perinteisiä tarkasteluja suuremmat, 0,10 0,30. Naisille estimoidut joustot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Valtionverotuksen marginaaliveroihin tehdyt muutokset kohdistuvat kuitenkin juuri pääasiassa miehiin, koska valtionveroa maksavista lähes 80 prosenttia on miehiä. Tutkimuksessa käytetyllä aineistolla he simuloivat myös budjettivaikutukset valtionveron ylimmän marginaaliveron poistosta (- 5 %-yksikköä) ja saivat tulokseksi, että kyseinen muutos olisi budjettineutraali jo hyvin pienilläkin joustojen arvoilla, kun huomioidaan myös työnantajamaksujen sekä kulutusverojen tuottovaikutukset. Finansdepartementin (2009) oma tutkimus tekee etukäteisarviointia työntarjontavaikutuksista hallituksen työllisyyttä edistävän veropolitiikan vaikutuksista. Tutkimuksessa ennustetaan jobbskatteavdragetin I-III vaiheiden sekä valtion tuloveroasteikon alarajan noston vaikutusta sekä työmarkkinoille osallistumiseen 7