KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA"

Transkriptio

1 LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja M501 ja M604. Asemakaavalla muodostuu: 304 Pirkkalan kaupunginosa, pientalojen korttelialueita sekä katu-, puisto- ja vesialuetta. Asemakaava-alueelle tulee sitova tonttijako. Suunnittelualueen sijainti 1. Kaava-alueen sijainti ja nykytilanne Kaava-alue sijaitsee Harjavallassa Kokemäenjoen pohjoispuolisella taajama-alueella, Pohjoisrannantien ja Kokemäenjoen välisellä alueella. Matkaa kaupungin keskustan palveluihin on 2 km. Kaava-alue rajoittuu Kokemäenjokeen. Suunnittelualue on kokonaan rakentamatonta peltoaluetta. Joen rannan suuntaisesti molemmin puolin aluetta on olemassa olevia ilman kaavaa rakennettuja pientaloja kuten myös maantien toisella puolella. Ympärillä on edelleen myös peltoalueita. Kaava-alueen läheisyydessä, sen pohjois- ja itäpuolella on laajat pientaloalueet. Alueen pinta-ala on noin 5,0 ha. Kaupunki on ostanut alueen v

2 2. Kaavan tavoitteet Tavoitteena on laatia yleiskaavan mukaiselle asuinpientaloalueelle ensimmäinen asemakaava, jossa alue osoitetaan pientalorakentamiseen. Joen rantaan osoitetaan omakotirakentajille omarantaisia tontteja, joilla on muita tontteja enemmän kysyntää. Kaupungin tonttitarjontaan saadaan uusia houkuttelevia vaihtoehtoja, mikä tulee piristämään paikkakunnan omakotirakentamista. Vaihtoehtoisena ratkaisuna voidaan tarkastella alueen osoittamista osittain myös rivitalorakentamiseen. Kaavan tavoitteena on tiivistää yhdyskuntarakennetta siten, että olemassa olevaa kunnallistekniikkaa saadaan tehokkaammin hyödynnettyä. Taajamarakenteen tiivistäminen vähentää autoliikennettä ja lisää kevyen liikenteen käyttöä, koska asiointi- ja työpaikkamatkat lyhenevät. Tällöin myös palvelujen saavutettavuus paranee ja liikenteen haitalliset ilmastovaikutukset vähenevät. 3. Kaavatilanne 3.1 Maakuntakaava Suunnittelualuetta koskee lainvoimaiseksi tullut maakuntakaava, jossa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Ote maakuntakaavasta

3 3.2 Yleiskaava Alueella on voimassa oikeusvaikutteinen Kokemäenjoen pohjoispuolisen taajama-alueen osayleiskaava, joka on tullut lainvoimaiseksi Osayleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP), loma-asuntoalueeksi (RA), lähivirkistysalueeksi (VL), tieliikenteen alueeksi (LM) ja vesialueeksi (W). Ote osayleiskaavasta

4 3.3 Asemakaavatilanne Kaava-alueella ei ole voimassa asemakaavoja. Lähimmät asemakaava-alueet ilmenevät oheisesta ajantasa-asemakaavasta. Ote ajantasa-asemakaavasta

5 4. Maanomistus Kaupunki omistaa suunnittelualueen maa-alueen kokonaan. Ote maanomistuskartasta (kaupungin omistus punaisella värillä). 5. Kaavan vaikutuksia Asemakaavassa arvioidaan kaavan mahdollisia vaikutuksia: - rakennettuun ympäristöön; - maisemaan; - liikenneverkkoon sekä - yhdyskuntarakenteeseen.

6 6. Osalliset Asemakaavan suunnittelun osallisia ovat: - Harjavallan kaupunki - Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) - maanomistajat ja rajanaapurit - ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. 7. Osallistuminen ja päätöksenteko Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukainen vuorovaikutus ja kuuleminen asemakaavaa ja tonttijakoa valmisteltaessa hoidetaan seuraavasti: Kaavan vireille tulosta on tiedotettu kaupungin kaavoituskatsauksessa Kaupunkikehityksen lautakunta päättää osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksymisestä ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta. Luonnoksesta osalliset voivat esittää mielipiteensä nähtävilläoloaikana. Luonnos asetetaan nähtäville kaupungin ilmoitustaululla yhdyskuntasuunnittelussa sekä internetissä kaupungin kotisivulla. Nähtävilläolosta ilmoitetaan Sydän-Satakunta -lehdessä. Valmisteluvaiheen osallistumista varten kaava-alueen ja siihen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille, osallisten luettelon mukaisesti, lähetetään kirjeitse tiedote asemakaavan vireilläolosta ja OAS. Kaavaluonnos lähetetään tiedoksi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunto Lammaisten Energia Oy:ltä. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta päättää kaupunkikehityksen lautakunta. Asemakaavaehdotuksen nähtävillä oloa koskeva kuulutus julkaistaan Sydän-Satakunta -lehdessä. Kaavaehdotus on nähtävillä 30 päivää kaupungin ilmoitustaululla yhdyskuntasuunnittelussa sekä internetissä kaupungin kotisivulla. Kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittaessa kommentit tai lausunnot samoilta tahoilta, joita luonnosvaiheessa kuullaan. Asemakaavan hyväksyy valtuusto.

7 8. Kaavoituksen aikataulu Kaavoitusprosessin suunnitellaan etenevän seuraavasti (vuoden 2018 kokousaikatauluja ei ole vahvistettu): - kaavaluonnoksen valmistelu, neuvottelut loka-joulukuu kaula: osallistumis- ja arviointisuunnitelman hyväksyminen tiedote maanomistajille ja rajanaapureille marraskuu - vaikutusten arviointi, kaavaselostus marraskuu - kaula: OAS, kaavaluonnos kaavaluonnos nähtävillä lausuntopyyntö ELY mennessä - kaavaselostus ja -ehdotus helmikuu kaula: kaavaehdotus maaliskuu kaavaehdotus nähtävillä maalis-huhtikuu - tarvittaessa lausuntopyynnöt maalis-huhtikuu - kaupunginhallitus: kaavan hyväksymisesitys huhti-toukokuu - valtuusto: päättää kaavan hyväksymisestä kesäkuu kaava tulee lainvoimaiseksi, ellei siitä valiteta aikaisintaan 36 vrk valtuuston päätöksestä Aikataulu on alustava. Nähtävillä pitämiset ja lausuntojen määräajat ilmoitetaan erikseen, koska suunniteltua aikataulua ei aina voida noudattaa. OAS päivitetty Kaavan laatija: kaupungingeodeetti Jari Prehti Harjavallan kaupunki Yhdyskuntasuunnittelu Keskustie 5b, Harjavalta jari.prehti harjavalta.fi puh

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

TORTTILAN, KESKUSTAN JA MERSTOLAN RAKENNUSKAAVOJEN OSIA KOSKEVA ASEMAKAAVOJEN KUMOAMINEN

TORTTILAN, KESKUSTAN JA MERSTOLAN RAKENNUSKAAVOJEN OSIA KOSKEVA ASEMAKAAVOJEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TORTTILAN, KESKUSTAN JA MERSTOLAN RAKENNUSKAAVOJEN OSIA KOSKEVA ASEMAKAAVOJEN KUMOAMINEN Asemakaavan kumoaminen koskee: - Torttilan rakennuskaavan kortteleita 205,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ

IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ IVALON ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; ETELÄPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 15.5.2012, 30.4.2013 Yleistä osallistumis- ja

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ ISOKYLÄNTIEN PIENTALOALUE Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS

KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 26.1.2016 1(7) KROMITIE, ASEMAKAAVAMUUTOS 26.1.2016 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa Päivitetty 25.2.2016 TORNION KAUPUNKI Tekniset

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302c NAKKILAN KUNTA SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI KAANAANTANTA 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavanmuutosalue sijaitsee Raision 14. kaupunginosassa (Kaanaa) Kaanaanrannan alueella Kaanaanrannantien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot