Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)"

Transkriptio

1 Julkaisuvapaa kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan vahvan kasvun ja Etelä-Satakunnan Puhelimen liiketoiminnan hankinnan johdosta. Kolmannen vuosineljänneksen (heinä-syyskuu) Liikevaihto oli 18,8 M euroa, jossa oli kasvua 27 % edellisestä vuodesta. Liikevoitto jaksolla oli 2,3 M euroa (1,5 M euroa). Tulos ennen veroja oli 2,3 M euroa (1,6 M euroa) Tammi-syyskuun Liikevaihto oli 53,0 M euroa, jossa oli kasvua 27 %. Liikevoitto oli 4,7 M euroa (2,6 M euroa). Tulos ennen veroja oli 5,3 M euroa (4,5 M euroa). Kuluvan vuoden liiketulokseen sisältyy kertaluonteisia tuottoja 0,7 M. Viime vuoden tulokseen ennen veroja sisältyy kertaluonteisia sijoitusten myyntivoittoja 1,4 M euroa. Jimm s PC-Store Oy:n verkkokaupan alkuvuoden myynti on ollut erittäin vahvaa. Kolmannen vuosineljänneksen (heinä-syyskuu) Liikevaihto oli 11,3 M euroa, jossa oli kasvua 30 %. Liikevoitto jaksolla oli 0,5 M euroa (0,3 M euroa). Tammi-syyskuun Liikevaihto oli 31,0 M euroa, jossa oli kasvua 32 %. Liikevoitto oli 1,1 M euroa (0,6 M euroa). Teleoperaattoriliiketoiminnassa Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n liiketoiminnan osto näkyy myynnin kasvuna. Myös vertailukelpoinen myynti kasvoi hieman viime vuoteen verrattuna. Kannattavuus kehittyi positiivisesti. Kolmannen vuosineljänneksen (heinä-syyskuu) Liikevaihto oli 7,8 M euroa, jossa oli kasvua 21 %. Liikevoitto jaksolla oli 1,7 M euroa (1,2 M euroa). Tammi-syyskuun Liikevaihto oli 23,3 M euroa, jossa oli kasvua 21 %. Liikevoitto oli 3,6 M euroa (2,1 M euroa). Alkuvuoden tulosta parantavat kertaluonteiset tuotot suuruudeltaan 0,7 M.

2 Lounea Oy OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU Konsernin investoinnit olivat tammi - syyskuussa 3,5 M euroa. Investoinnit kohdistuivat pääosin valokuituverkkoon sekä yritysliiketoiminnan järjestelmä- ja laiteinvestointeihin. Katsauskauden keskeiset tunnusluvut Lounea - konsernissa (M ): Liikevaihto M 18,8 14,8 53,0 41,6 27 % Käyttökate M 3,7 2,9 9,0 6,8 32 % Liikevoitto M 2,3 1,5 4,7 2,6 78 % Tulos ennen veroja M 2,3 1,6 5,3 4,5 18 % Liikevoitto % 12,1 % 10,3 % 8,8 % 6,3 % Omavaraisuusaste % 82,2 % 90,2 % Sijoitetun pääoman tuotto % 8,1 % 7,0 % Oma pääoma / osake

3 Lounea Oy OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU Toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen: Lounea jatkaa alkuvuoden hyvien tulosten sarjaa. Lounea konsernin kolmas vuosineljännes oli vuoden takaista huomattavasti parempi. Vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 27 % ja liikevoitto 78 %. Jimm s-pc Storen kasvu on ollut uusilla ennätysluvuilla ja Sastamalan liiketoiminta on saatu hyvin liitettyä Louneaan. Lisäksi valokuituliittymien laajakaistapalvelujen kasvu alkaa jo euromääräisestikin korvata poistuneen vanhan kupariverkon palveluja. Teleoperaattoriliiketoiminnan liikevaihto on kääntynyt vuoden 2016 osalta kasvuun lähinnä Sastamalan liiketoiminnan oston myötä. Tavoitteemme on edelleen kasvattaa liikevaihtoa vahvalla valokuituliittymien sekä erilaisten palveluiden myynnillä. Dataliittymien määrä kokonaisuudessaan on pysynyt ennallaan. Uusissa palveluissa olemme valinneet kokeiluperheet pilotoimaan uutta älykotipalveluamme ja kokeiluperheiden kokemuksia palveluista voi seurata nettisivuiltamme. Tällä hetkellä haemme pilottiasiakkaita uuteen senioripalveluumme. Yritysasiakkaiden valokuituliittymien sekä IT-palveluiden myynti on ollut edelleen positiivisella kasvukäyrällä ja yritysmyynti kasvoikin selvästi edellisen vuoden vuosineljännekseen verrattuna. Yritysliiketoiminnan suurimmat panostukset ovat edelleen ohjelmistopalveluissa. Jimm s PC-Storen kolmannen kvartaalin liikevaihto kasvoi huimat 30 %. Kasvu kertoo paljon viime vuoden markkinoiden hetkittäisestä jämähtämisestä sekä tämän vuoden markkinan aktiivisuudesta, mutta myös Jimm sin vahvasta asemasta omassa segmentissään. Voimakas panostus digitaaliseen markkinointiin sekä asiakaspalvelun muuttaminen 24/7 tasolle luovat Jimm s PC-Storelle mahdollisuuksia kehittää kilpailukykyään entisestään. Omistajastrategiamme mukaisesti panostamme voimakkaasti toimialueemme valokuituverkkoihin. Tavoitteenamme on pitää tietoliikenneyhteydet mahdollisimman laadukkaina ja kattavina. Meillä onkin ollut 44 rakentamisaluetta käynnissä alkuvuoden aikana. Elinvoimainen yhteiskunta vaati toimiakseen huippunopeat valokuituyhteydet ja sitä olemme Louneana toteuttamassa.

4 Lounea Oy OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU Teleoperaattoriliiketoiminta Teleoperaattoriliiketoiminnan kolmannen vuosineljänneksen myynti kasvoi 21 % edellisestä vuodesta. Kannattavuus oli edellisvuotta paremmalla tasolla. Kasvu ja kannattavuuden paraneminen johtuivat pääsääntöisesti vuoden vaihteessa ostetun Etelä Satakunnan Puhelin Oy:n liiketoiminnan mukaan tulosta. Alkuvuoden tulosta parantaa liikevoittoon sisältyvät 0,7 M kertaluontoiset erät. Liikevaihto M 7,8 6,5 23,3 19,2 21 % Käyttökate M 3,2 2,5 7,9 6,3 26 % Liikevoitto M 1,7 1,2 3,6 2,1 71 % Liittymien määrä kpl 9/16 9/15 Kasvu Data ,0 % Puhe ,3 % TV ,7 % Valokuituliittymien määrä kpl 9/16 9/15 Kasvu Kytketyt liittymät ,5 % Rakennettu kanta ,9 % Sastamalan liittymät näkyvät mukana 9/2016 luvuissa. Verkkokauppaliiketoiminta Jimm`s PC-Store Oy:n myynti kasvoi vahvasti alkuvuonna. Myös kannattavuus parani kasvaneen myynnin ansiosta selvästi viime vuodesta. Liikevaihto M 11,3 8,7 30,9 23,4 32 % Käyttökate M 0,5 0,3 1,1 0,6 82 % Liikevoitto M 0,5 0,3 1,1 0,6 85 %

5 Lounea Oy OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU Konsernin henkilöstö Henkilöstön kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 206 (190) (aktiiviset työsuhteet). Liiketoiminnan näkymät Yhtiö arvioi loppuvuoden tuloksen pysyvän hyvällä tasolla. Yleisen taloudellisen tilanteen kehitys vaikuttaa ennusteeseen ja näkyy erityisesti verkkokaupan myynnin kehityksessä. Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet Osavuosikatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia ja suuntaa-antavia lukuja konsernin tuloskehityksestä. Konserniyhdistelyssä ei ole huomioitu konsernin osakkuusyritysten vaikutusta. Lisätiedot: Toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen, veli-matti.viitanen(at)lounea.fi,

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)

Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Julkaisuvapaa 24.8.2016 kello 14:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta verkkokaupan

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA QT GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2016 kello 08:00 QT GROUP OYJ JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS 1.1.2016 30.9.2016 Qt Group Oyj julkaisee kalenterivuoden kolmen ja yhdeksän kuukauden osalta johdon osavuotiset

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu 2007 Tammi syyskuu kehittyi tammi syyskuussa odotusten mukaisesti ja oli 56,5 miljoonaa euroa (tammi syyskuu 2006: 52,6 miljoonaa euroa). Edellisvuoden vastaavan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30

Lisätiedot

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER

KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER KESKON TULOS 2015 MIKKO HELANDER 3.2.2016 1 KESKEISET ASIAT VUONNA 2015 Päivittäistavarakaupassa vakaa markkina-asema ja hyvä kannattavuus Rauta- ja sisustuskaupan kannattavuus parani selvästi Keskon uusi

Lisätiedot

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001

Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 5.8.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä edelleen vilkasta Vaneriteollisuuden markkinanäkymät heikentyneet viime kuukausien aikana. Hinnat laskussa ja tilauskannat

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2007

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2007 VTI-konsernin osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2007 Yhteenveto Liikevaihto oli 18,7 miljoonaa euroa (Q1/2006: 19,0 miljoonaa euroa.). Liikevoitto oli 1,9 miljoonaa euroa (2,0), ollen 10,1 % liikevaihdosta

Lisätiedot

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.2002 31.3.2002

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.2002 31.3.2002 Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.2002 31.3.2002 Elisan strategian toteuttaminen 2002 1997 2001 2002 Kasvu Konsolidointi Kannattavuus Synergiat, suuruuden ekonomia, kustannusten ja investointien

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 22.10.2015 Oriola-KD tammi-syyskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi vertailukaudesta.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2010 Keskeistä tammi kesäkuun osavuosikatsauksessa Markkinoiden piristyminen jatkui kaikissa segmenteissä Q2:lla saadut tilaukset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006

Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1.4.2006 30.6.2006 1 Elisan Q2 2006 Q2 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteuttaminen ja 3G-palvelupaketit Näkymät vuodelle

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja

Suominen Oyj Tulos Q Helsinki, Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj Tulos Q1 2013 Helsinki, 19.4.2013 Nina Kopola, toimitusjohtaja Tapio Engström, talousjohtaja Suominen Oyj 19.4.2013 1 Sisältö Suomisen Q1 2013 lyhyesti Taloudellinen katsaus Q1 2013 Strategian

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous 29.3.2012 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Keskeiset tapahtumat vuonna 2011 Sisältö Keskeiset tapahtumat vuonna 2011 Tilinpäätös 2011 Markkinat ja markkina-asema Tavoitteet

Lisätiedot

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton] Vuosikatsaus 1.1. 31..2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Neljännen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.6% edellisvuodesta ollen EUR 46.2m (EUR 28.7m /2). Neljännen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.4.2004 30.6.2004 1 Elisan Q2 2004 Markkinakatsaus ja taloudellinen tilanne Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q2 2004 keskeiset asiat Matkaviestinnässä liittymämäärän kasvu

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 3.9.23 ESITYS 22.1.23 Liikevaihdon jakautuma 1-9/23 Joustopakkaukset 51,4 milj. euroa 42,8 % Nauhatuotteet 9,5 milj. euroa 7,9 % 12,3 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.2 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 6.7% edellisvuodesta ja oli EUR 31.3m (EUR 19.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005

Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005 Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005 1 Elisan Q1 2005 Q1 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Toiminnan kehittäminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q1 2005 ja

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko

Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raision osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 28 1.8.28 Toimitusjohtaja Matti Rihko Q2/28 Raisio-konserni Q2/28 Liikevaihto kasvoi 16 %:lla vertailukaudesta ja oli 122,9 milj. euroa (16,1 milj. e) Liiketulos 6,5

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012 Toimitusjohtaja j Juha Gröhn 3.5.2012 Atria-konserni Katsaus /2012 Liikevaihto 308,6 304,0 1 301,9 Liikevoitto 0,1-4,2 8,0 Liikevoitto % 0,0-1,4 0,6 Voitto ennen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.216 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Ensimmäisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 52.9% edellisvuodesta ollen EUR 37.1m (EUR 24.3m /2) Ensimmäisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2006 30.9.2006 1 Elisan Q3 2006 Q3 2006 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Strategian toteutus Yhdysliikennemaksut Näkymät vuodelle

Lisätiedot

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja VVO-yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta

Lisätiedot

Kauppakeskus Veturi Kouvolassa avattiin Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kauppakeskus Veturi Kouvolassa avattiin Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kauppakeskus Veturi Kouvolassa avattiin 13.9.212 Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 212 24.1.212 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon tammi-syyskuu 212 Keskon liikevaihto 7,2 mrd. euroa, kasvua 3,6 % Myynnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

OSAVUOSI- KATSAUS Q MIKKO HELANDER

OSAVUOSI- KATSAUS Q MIKKO HELANDER OSAVUOSI- KATSAUS Q1 2016 MIKKO HELANDER 27.4.2016 1 KESKEISET ASIAT Q1 Keskon liikevaihto vakaa, vertailukelpoinen kehitys +0,2 % Kannattavuus parani, liikevoitto ilman kertaeriä 32,3 milj. (26,5 milj.

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2012. Mika Ihamuotila

Osavuosikatsaus 1-3/2012. Mika Ihamuotila Osavuosikatsaus 1-3/2012 Mika Ihamuotila 9.5.2012 Agenda 1) Kauden tapahtumat: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys vastasi pitkälti yhtiön odotuksia. Kaudella avattiin yksi oma myymälä Suomessa. 2) Liikevaihto:

Lisätiedot

Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013

Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013 Talentum Osavuosikatsaus Q1/2013 Sisältö 1. Talentumin Q1/2013 2. Taloudellinen katsaus 3. Näkymät 1. Talentumin Q1/2013 Talentumin Q1/2013 Mediamainonnan määrä Talentumin medioissa laski 20,2 % mutta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2008 28.10.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja 1-9/2008 Pääkohdat 2 2008 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat 1-9/2008 Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat Liikevaihto 90,4 miljoonaa

Lisätiedot

Talentum. Osavuosikatsaus Q4/2013 12.2.2014

Talentum. Osavuosikatsaus Q4/2013 12.2.2014 Talentum Osavuosikatsaus Q4/2013 12.2.2014 Sisältö 1. Talentumin Q4/2013 2. Taloudellinen katsaus 3. Näkymät 1. Talentumin Q4/2013 Talentumin Q4/2013 Talentumin liikevaihto laski hieman neljännellä kvartaalilla

Lisätiedot

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.4.2002 30.6.2002

Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.4.2002 30.6.2002 Elisa Communications Oyj:n osavuosikatsaus 1.4.2002 30.6.2002 Huhti-kesäkuun liiketoiminta kehittyi myönteisesti Liikevaihdon kasvu ylitti selvästi toimialan kasvun ja oli 23 % Käyttökate ilman kertaluonteisia

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q Mikko Helander

Osavuosikatsaus Q Mikko Helander Osavuosikatsaus Q3 2016 26.10.2016 Mikko Helander Kesko myy Venäjän päivittäistavarakauppansa Lentalle Kesko Food Russia Holding Oy on 26.10.2016 sopinut myyvänsä päivittäistavarakaupan liiketoimintansa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.7.2005 30.9.2005 1 Elisan Q3 2005 Q3 2005 ja taloudellinen tilanne Katsaus matkaviestintään ja kiinteän verkon liiketoimintaan Saunalahti-kaupan eteneminen Tulevaisuuden näkymät 2 Q3

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2013. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 25.7.2013

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2013. Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 25.7.2013 Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2013 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 25.7.2013 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2013 Liikevaihto kasvoi 7,1 % 1264,5 milj. euroon. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 9,2 milj.

Lisätiedot

Componenta Oyj Osavuosikatsaus

Componenta Oyj Osavuosikatsaus 24.4.212 1 Componenta Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.212 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 24.4.212 Componenta 2 Tuloslaskelma Me Q1/212 Q1/211 Muutos Tilauskanta 15,9 14,3 2 % Liikevaihto 15,4 144,1 4

Lisätiedot