:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ":30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu"

Transkriptio

1 :30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI - MAALISKUU 2001 Tietoja ei tilintarkastettu Fiskars-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 217 milj. euroa, joka on viisi prosenttia edellisvuotista (229) pienempi. Tulos ennen veroja oli 43 milj. euroa (53) ja osakekohtainen tulos 0,54 euroa (0,65). LIIKETOIMINNAN TULOKSET Kuluttajatuotteiden kysyntä on Yhdysvaltain markkinoilla ollut alkuvuonna laskussa ja useat vähittäismyyntiketjut ovat menestyneet odotettua heikommin. Tämä on heijastunut myös Fiskarsin tuotteiden menekkiin varsinkin puutarhatuotteiden kohdalla, jotka muodostavat lähes puolet alkuvuoden myynnistä. Kuluttajatuotteiden liikevaihto oli odotetusti edellisvuotista pienempi ja laski 206 milj. euroon (221). USA:ssa myynti laski 13 prosenttia. Euroopassa kuluttajatuotteiden myynti kasvoi viime vuonna ostetun Ebert-Gruppen ansiosta 14 %. Pohjois- ja Itä-Euroopan markkinat kehittyivät suotuisasti, sen sijaan Saksan ja Ison- Britannian myynti ei vastannut odotuksia. Liikevoitto jäi kuluttajatuotteiden osalta viimevuotista pienemmäksi, 16 milj. euroon (21). USA:ssa kannattavuus heikkeni myös puutarhatuotteiden katteiden pienentymisen vuoksi. Koti-, toimisto- ja askartelutuotteet ovat kuitenkin kehittyneet suunnitelmien mukaisesti, ja tuoteryhmän kannattavuus on edelleen hyvä. Euroopan yksiköiden kannattavuus säilyi kokonaisuutena hyvällä tasolla. Inhan Tehtaiden liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät suotuisasti veneiden ja rakennustarvikkeiden ansiosta. Inhan Tehtaiden kokonaisliikevaihto oli 8 milj. euroa (7) eli 23 % edellisvuotista suurempi. Liikevoitto kasvoi 1,4 milj. euroon (0,9). Pitkäaikaisten sijoitusten 35 milj. euron tuotot (39) muodostuvat pääosin Wärtsilän maksamista osingoista. HENKILÖSTÖ Diplomi-insinööri Bertel Langenskiöld aloitti Fiskars Oyj Abp:n toimitusjohtajana ja konsernijohtajana Konsernin viestintäjohtajaksi nimitettiin alkaen kauppatieteiden maisteri Leena Kahila-Bergh. Kauden aikana on tehty useita organisaatio- ja henkilömuutoksia kuluttajatuoteryhmässä. Muutokset, joita on tehty myös johtoryhmässä, tähtäävät markkinoinnin tehostamiseen organisaatiota madaltamalla, tuotannon konsolidointiin ja tuotevalikoimien rationalisointiin. Maaliskuun lopussa konsernin palveluksessa oli 5449 henkeä (vuoden vaihteessa 5337), joista 60 % Yhdysvalloissa. Suomessa työntekijöitä oli 859, mikä on 16 % kokonaismäärästä. INVESTOINNIT JA RAHOITUS Kauden aikana ei ole tehty merkittäviä investointeja. Kokonaisinvestoinnit olivat 9 milj. euroa, ja ne koostuivat teollisen toiminnan käyttöomaisuushankinnoista.

2 Katsauskauden jälkeen Sanitecin suurin omistaja Wärtsilä Oyj Abp ilmoitti myyvänsä kaikki omistamansa Sanitecin osakkeet. Samassa yhteydessä Fiskars päätti myydä 6,3 prosentin osuutensa Sanitec Oyj Abp:stä. Fiskarsin omistamien osakkeiden kauppahinta on noin 57 miljoonaa euroa, ja myynnistä syntyy voittoa 11,6 miljoonaa euroa. Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten lupaa. Taseen loppusumma kasvoi alkuvuonna 10 % käyttöpääoman, lähinnä myyntisaatavien, normaalin kausivaihtelun vaikutuksesta, ja omavaraisuusaste aleni samasta syystä 37 prosenttiin (39). Konsernin maksuvalmius oli hyvä. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2001 Fiskars Oyj Abp:n pidetty varsinainen yhtiökokous päätti maksaa osinkoa A- osakkeelle 0,31 euroa ja K-osakkeelle 0,29 euroa. Osinkojen yhteismäärä oli sama kuin edellisenä vuotena eli 16,8 milj. euroa. Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Gustaf Gripenberg ja Stig Stendahl valittiin uudelleen. Heidän toimikautensa päättyy vuonna Tilintarkastajaksi valittiin KPMG Wideri Oy Ab. Yhtiökokous valtuutti hallituksen yhden vuoden aikana hankkimaan ja luovuttamaan yhtiön omia osakkeita enintään A-osaketta ja enintään K-osaketta. Vastaavat aikaisemmat valtuutukset peruttiin. OSAKEKURSSIT Fiskarsin A-sarjan osakkeen hinta oli maaliskuun lopussa 6,70 euroa (7,40 joulukuun 2000 lopussa) ja K-sarjan 6,30 euroa (7,50). Vuoden vaihteesta A-sarjan kurssi on laskenut 9 prosenttia ja K-sarjan 16 prosenttia. Helsingin pörssin HEX-indeksi laski vastaavana aikana 36 prosenttia. Kauden aikana vaihdettiin A-sarjan osakkeita keskimäärin 7,22 euron kurssiin yhteensä 1,3 milj. euron arvosta ja K- sarjaa kurssiin 7,83 euroa yhteensä 0,1 milj. euron arvosta. NÄKYMÄT USA:n markkinoiden taloudellista kehitystä ja kuluttajien ostokäyttäytymistä on vaikea arvioida erityisesti kesken konsernin päämyyntikautta, joten myynnin ja tuloksen ennakointi on epävarmaa. Toimintojen tehostamiseen ja kilpailukyvyn ylläpitämiseen tähtäävät toimenpiteet tulevat aiheuttamaan myös kertaluontoisia kustannuksia. Sijoitustoiminnan tuotot muodostavat merkittävän osan myös kuluvan vuoden tuloksesta. SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS Seuraavan osavuosikatsauksen (tammi - kesäkuu) Fiskars Oyj Abp julkaisee elokuun 13. päivänä Bertel Langenskiöld toimitusjohtaja

3 KONSERNIN TULOSLASKELMA 1-3/01 1-3/00 Muutos 1-12/0 MEUR MEUR % MEUR LIIKEVAIHTO Hankinnan ja valmistuksen kulut BRUTTOKATE Myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulut LIIKEVOITTO Tuotot pitkäaik. sijoituksista Muut rahoitustuotot Rahoituskulut VOITTO ENNEN VEROJA Katsauskauden verot KATSAUSKAUDEN VOITTO Tulos/osake, euro 0,54 0, ,46 KONSERNIN TASE 3/01 3/00 12/00 MEUR MEUR MEUR VASTAAVAA Teollinen käyttöomaisuus ja kiinteistöt Osakkuudet ja muut pitkäaikaiset sijoitukset Vaihto-omaisuus Rahoitusomaisuus YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Muu oma pääoma VARAUKSET VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lyhytaikainen YHTEENSÄ Osakeantioikaistu oma pääoma/osake, euro 7,48 7,35 2 7,17 Omavaraisuusaste 37% 40% -8 39% Katsauskauden valuuttakursseja: USD keskikurssi (tuloslaskelma) 0,92 0,99 0,92 USD kurssi kauden lopussa (tase) 0,88 0,96 0,93

4 1-3/01 1-3/00 Muutos1-12/00 KONSERNIN KASSAVIRTALASKELMA MEUR MEUR % MEUR Liiketoiminnan kassavirta Investointien kassavirta Rahoitustoimintojen kassavirta LIKVIDIEN VAROJEN MUUTOS Likvidit varat Likvidien varojen kurssimuutos LIKVIDIT VARAT KAUDEN LOPUSSA BRUTTOINVESTOINNIT HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA- ALUEITTAIN Kuluttajatuotteet Inhan Tehtaat TEOLLISUUS YHTEENSÄ Konsernijohto, kiinteistöt Sisäinen liiketoiminta KONSERNI YHTEENSÄ TULOKSET LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN Kuluttajatuotteet Inhan Tehtaat TEOLLISUUS YHTEENSÄ Konsernijohto, kiinteistöt KONSERNIN LIIKEVOITTO Tuotot pitkäaik. sijoituksista KONSERNIN LIIKETOIMINTOJEN TULOS LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN Suomi Skandinavia Muu Eurooppa Pohjois-Amerikka Muut KONSERNI YHTEENSÄ Vienti Suomesta Fiskarsin toimialoilla vaaditaan lyhyitä toimitusaikoja, eivätkä tilauskanta ja sen muutokset vaikuta oleellisesti toimintaan.

5 KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET 3/01 3/00 12/00 MEUR MEUR MEUR OMIEN SITOUMUSTEN VAKUUDEKSI Kiinteistökiinnitykset Pantit Vekselivastuut Leasing- ja vuokravastuut Muut vastuut YHTEENSÄ TAKAUKSET MUIDEN PUOLESTA VASTUUSITOUMUKSET YHTEENSÄ JOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT Valuuttatermiinit Koronvaihtosopimukset Korkotermiinit ja -futuurit JOHDANNAISTEN MARKKINA-ARVOT VERRATTUINA NIMELLISARVOIHIN Koronvaihtosopimukset Korkotermiinit ja -futuurit Myös suljetut sopimukset sisältyvät nimellisarvoihin.

:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu

:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu 2000-11-02 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu Fiskars-konsernin liikevaihto oli vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 665 milj. euroa,

Lisätiedot

:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu

:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu 2000-05-10 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu Fiskars-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna tehtyjen yritysostojen ansiosta vuoden ensimmäisellä

Lisätiedot

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) 2003-05-09 14:00 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN LIIKEVAIHTO LASKI JA LIIKEVOITTO PARANI - konsernin liikevaihto 173,6

Lisätiedot

pienemmäksi. Uusia tuotteita tuotiin syksyn aikana markkinoille, ja

pienemmäksi. Uusia tuotteita tuotiin syksyn aikana markkinoille, ja 2002-11-08 08:30 Pörssitiedote FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2002 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN TULOS PARANI JA TASE ON EDELLEEN VAHVA Konserni, heinä - syyskuu (3 kk)

Lisätiedot

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - SYYSKUU 2003 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN MYYNTI EDELLISVUODEN TASOLLA PAIKALLISISSA VALUUTOISSA USA:SSA JA EUROALUEELLA. KASSAVIRTA EDELLEEN VAKAA

Lisätiedot

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002-02-15 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2001 Yhdysvaltain markkinatilanteen heikentymisen seurauksena konsernin liikevaihto laski katsausvuonna 7 % edelliseen vuoteen verrattuna

Lisätiedot

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2001-02-16 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2000 Konsernin liikevaihto kasvoi edellisen vuoden 665 milj. eurosta 824 milj. euroon (+24 %). Teollisen toiminnan kannattavuus heikkeni

Lisätiedot

2000-02-18 12:00 FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1999 KONSERNIN TULOS

2000-02-18 12:00 FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1999 KONSERNIN TULOS 2000-02-18 12:00 FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1999 KONSERNIN TULOS Konsernin liikevaihto kasvoi 18 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli 665 milj. euroa (562 Me). Sijoitustoiminnasta saatujen

Lisätiedot

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu)

FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARS KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - MAALISKUU 2004 (Tietoja ei ole tilintarkastettu) FISKARSIN TEOLLISEN TOIMINNAN LIIKETULOS PARANI, WÄRTSILÄSTÄ OSAKKUUSYHTIÖ -Teollisen toiminnan liikevoitto parani

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

2000-08-14 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu

2000-08-14 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu 2000-08-14 12:00 FISKARS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS, TAMMI - KESÄKUU 2000 Tietoja ei ole tilintarkastettu Fiskars-konsernin liikevaihto kasvoi alkuvuonna 35 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 493 milj.

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

2003-02-14 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK)

2003-02-14 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK) 2003-02-14 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2002 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOKSET (LOKA-JOULUKUU, 3KK) Konsernin liikevaihto oli 143 milj. euroa (151), joka on 6 prosenttia vähemmän

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOS 2003

:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOS 2003 2004-02-13 08:30 Pörssitiedote FISKARS-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2003 NELJÄNNEN NELJÄNNEKSEN TULOS 2003 Konsernin liikevaihto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 132 milj. euroa (143) eli 8% edellisvuotta

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.08.2004 KLO 08.30 1(8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2004 Liikevaihto laski 4,4 % ja oli 46,8 milj. euroa (49,0). Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille. MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26 LOKAKUUTA 2004 MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.2004 30.09.2004 Martela-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja kolmannelta vuosineljännekseltä nousi voitolliseksi

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS

HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.? HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2006-11-08 08:00:02 CET Honkarakenne Oyj - neljännesvuosikatsaus HONKARAKENNE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.?30.9.2006 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 16.6.2004 klo 11.20 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2003-30.4.2004 - Konsernin liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 12,6 milj. euroa (11,9 milj. euroa) - Liikevoitto

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 7.8.2003

FINNLINES OYJ 7.8.2003 1(5) FINNLINES OYJ 7.8.2003 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2003 Toimintaympäristö Talven poikkeukselliset sääolosuhteet sekä alkuvuoden aikana eri puolilla Eurooppaa järjestetyt muutaman päivän satamalakot

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) INCAP OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.08.2000 klo 14.10 1 (5) INCAP-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2000 Incap-konsernin liikevaihdon kasvu jatkui voimakkaana ja oli 29 prosenttia. Elektroniikan sopimusvalmistuksen

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote 22.3.2005 klo 10.00 SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2004-31.1.2005 - Liikevaihto 6,4 miljoonaa euroa (5,8), kasvua 10 % - Voitto ennen veroja 0,15 miljoonaa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2003 VACON KASVOI HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA MARKKINAKASVUA NOPEAMMIN. Vacon Oyj, pörssitiedote kello 10.

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2003 VACON KASVOI HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA MARKKINAKASVUA NOPEAMMIN. Vacon Oyj, pörssitiedote kello 10. Vacon Oyj, pörssitiedote 5.8. kello 10.00 Osavuosikatsaus tammi kesäkuu VACON KASVOI HYVÄLLÄ KANNATTAVUUDELLA MARKKINAKASVUA NOPEAMMIN Huhti-kesäkuu yhteenveto Liikevaihto oli 29,0 milj. euroa (edellisen

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7). 1 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2002 SUOMISEN TULOS PARANI Liikevaihto: 41,4 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa 1.1.-31.3.2001) Liikevoitto: 4,3 miljoonaa euroa (3,3 miljoonaa euroa)

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.07.2004 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2004 Scanfil-konsernin kasvu jatkui ja kannattavuus säilyi hyvin tyydyttävällä tasolla. Liikevaihto tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja.

- Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8 % liikevaihdosta (-8,0 %). Liiketulokseen sisältyy 0,7 meur liiketoimintojen myyntivoittoja. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2004 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2004 - Liikevaihto katsauskaudella 9,9 meur (12,3 meur 1-6/2003). - Liiketulos -0,2 meur (-1,0 meur), -1,8

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2003 klo 10.00 1(6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2003 - Kolmas vuosineljännes odotusten mukainen - Liikevaihto 17,0 milj. euroa, laskua

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS

PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS PONSSE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2001 Konsernin yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 85,4 MEUR (1-9/2000, 82,9 MEUR). Viennin ja ulkomaisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta oli 60,3

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

kello. Raute Wood -liiketoimintaryhmän tammi-maaliskuun liikevaihto oli 9,9 MEUR (11,9 MEUR) ja liiketulos -2,2 MEUR (-2,7 MEUR).

kello. Raute Wood -liiketoimintaryhmän tammi-maaliskuun liikevaihto oli 9,9 MEUR (11,9 MEUR) ja liiketulos -2,2 MEUR (-2,7 MEUR). 17.45 24.4.2003 kello 1 (9) RAUTE RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.03.2003 Raute-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 15,5 M (20,4 M) ja liiketulos -3,0 M (-3,2 M). Tulos ennen satunnaisia

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (5) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.05.2003 klo 08.30 1(5) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2003 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 2,0 % 21,74 (21,32) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli 0,14

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 4.11.2004 klo 13.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2004 - Kolmas vuosineljännes tyydyttävä - Liikevaihto 16,8 milj. euroa, laskua 1,0 % -

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 31.5.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005 31.5.2006 aikana kolme huutokauppaa, yhden huutokaupan vähemmän kuin

Lisätiedot

1 (8) kello RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

1 (8) kello RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS RAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.4.2002 kello 13.45 1 (8) RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.03.2002 Raute-konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 20,4 MEUR (36,3 MEUR) ja liiketulos -3,2 MEUR (0,7 MEUR).

Lisätiedot

RAPALA VMC OYJ Pörssitiedote 4.12.2002 1(9) RAPALA VMC -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.8.2002-31.10.2002

RAPALA VMC OYJ Pörssitiedote 4.12.2002 1(9) RAPALA VMC -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.8.2002-31.10.2002 RAPALA VMC OYJ Pörssitiedote 4.12.2002 1(9) RAPALA VMC -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.8.2002-31.10.2002 Tilikauden ensimmmäinen neljännes sujui odotusten mukaisesti. Konsernin kasvua ja kannattavuutta mittaavien

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 23.04.2004 KLO 09.30 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.03.2004 Liikevaihto katsauskaudella oli 77,4 (47,6) milj. euroa, jossa kasvua 62,6 % edellisen vuoden vastaavaan kauteen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2001

Osavuosikatsaus I/2001 3.5.21 Tammikuu - maaliskuu 21 2 LIIKEVAIHTO JA TULOS Liiketoimintaryhmät Jaakko Pöyry Group konsernin tuloskehitys oli katsauskaudella hyvä. - Liikevaihto oli 113,1 (edellisvuonna 114,7) miljoonaa euroa.

Lisätiedot

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003

VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 VACON OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2003 kello 10.00 Osavuosikatsaus tammikuu-maaliskuu 2003 VACON SAAVUTTI HYVÄN KASVUN JA KANNATTAVUUDEN ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2003 Tammikuu-maaliskuu yhteenveto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 08.11.2001 klo 09.00 1(4) N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2001 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 15,2% 76,65 (66,56) milj.euroon ja liikevoitto 28% 7,72(6,03) milj.euroon. Emoyhtiö

Lisätiedot

Pörssitiedote. KONE-konserni. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta lokakuuta 2000 klo 11.30

Pörssitiedote. KONE-konserni. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta lokakuuta 2000 klo 11.30 Pörssitiedote 27. lokakuuta 2000 klo 11.30 KONE-konserni Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2000 KONE-konsernin saadut tilaukset ilman huoltosopimuksia kasvoivat 16 prosenttia 1 483 miljoonaan euroon Tilauskanta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot