Osavuosikatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus toimitusjohtaja Tapani Kiiski

2 Kysyntä edelleen vilkasta Vaneriteollisuuden markkinanäkymät heikentyneet viime kuukausien aikana. Hinnat laskussa ja tilauskannat lyhentyneet. Kysyntä edelleen hyvällä tasolla. Rakentamisen aktiivisuudesta riippuvaisen LVL-teollisuuden markkinatilanne heikentynyt myös Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Rauten pienempien asiakasteollisuudenalojen markkinatilanne hyvä ja kysyntä säilyi myös hyvällä tasolla. Vaneri- ja viiluteollisuuksien investointikysyntä jatkunut aktiivisena Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Kysyntä vilkkainta Venäjällä. Useita eri kokoisia hankkeita, myös tehdaslaajuisia, vireillä Euroopassa, Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. LVL-teollisuuden investointisuunnitelmat etenevät, vireillä olevat hankkeet pääosin pitkän tähtäimen hankkeita. Teknologiapalveluiden kysyntä vilkasta Pohjois-Amerikan ulkopuolella. 2

3 Alkuvuosi lyhyesti Me Liikevaihto 54,6 58,7 Liiketulos 3,9 3,7 Uudet tilaukset: projektitoimitukset teknologiapalvelut Tilauskanta /2008 Liikevaihto laski 7 % Kasvua odotetusti ensimmäisestä vuosineljänneksestä Liiketulos nousi 5 % Kannattavuus parani ensimmäisestä vuosineljänneksestä, liiketulos saavutti viime vuoden tason Kannattavuuden paraneminen seurausta tilauskannan edullisesta tuotejakaumasta ja oman toiminnan tehokkuudesta Uudet tilaukset alhaisella tasolla Tilausten alhainen määrä seurausta investointipäätöksien lykkääntymisestä Tilauskanta hyvällä tasolla 3

4 Tuloslaskelma ja tunnusluvut Me Liikevaihto 54,6 58,7 110,8 Liiketulos 3,9 3,7 8,6 Rahoitustuotot ja -kulut 0,3 0,4 0,4 Tulos ennen veroja 4,2 4,1 9,0 Verot -1,3-1,0-2,4 Kauden voitto 2,9 3,1 6,6 Osakekohtainen tulos, euroa 0,74 0,78 1,65 Operatiivisen liiketoiminnan rahavirta 14,7-10,7-10,2 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 27,2 28,2 29,2 Nettovelkaantumisaste, % -60,1-34,9-32,5 Omavaraisuusaste, % 62,3 62,9 70,3 Henkilöstö (kirjoilla)

5 Tase Me Aineeton 3,2 2,8 2,6 Aineellinen Muut pitkäaikaiset varat 11,0 1,1 12,1 0,7 11,0 0,7 Vaihto-omaisuus Saamiset Rahavarat 4,9 31,5 20,2 5,6 24,3 10,9 4,5 24,7 11,3 Varat yhteensä 71,9 56,4 54,8 Oma pääoma Pitkäaikaiset velat 32,8 2,3 29,6 1,6 33,2 1,2 Saadut ennakot Lyhytaikaiset velat Oma pääoma ja velat yhteensä 19,2 17,6 71,9 9,3 15,9 56,4 7,6 12,8 54,8 5

6 Liikevaihto Me 120 Q4 Q3 Q2 Q

7 Liikevaihto markkina-alueittain Etelä- Amerikka 10 % Muut 3 % Eurooppa 31 % Pohjois- Amerikka 12 % Etelä- Amerikka Muut 5 % 1 % Eurooppa 48 % Pohjois- Amerikka 26 % Venäjä 34 % Venäjä 30 % 7

8 Osakekohtainen tulos ja osinko euroa 1,80 Tulos per osake Osinko 1,60 1,40 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40 0,20 0,

9 Uudet tilaukset Me 140 Q1 Q2 Q3 Q

10 Liiketulos Me 10, ,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,

11 Operatiivisen liiketoiminnan rahavirta Me 20, ,0 10,0 5,0 0, ,0-10,0-15,0-20,0 11

12 Tilauskanta Me 90 Q1 Q2 Q3 Q

13 Investoinnit Me 4, ,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,

14 Tuotekehitysmenot Me 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0, % liikevaihdosta ,5 % 4,0 % 3,5 % 3,0 % 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % 14

15 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) Oman pääoman tuotto (ROE) 35 % 1-12 ROI 1-6 ROI 1-12 ROE 1-6 ROE 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 %

16 Nettovelkaantumisaste (Gearing) 0 % -10 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % -70 % -80 % -90 %

17 Omavaraisuusaste 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %

18 Näkymät vuodelle 2008 Asiakasteollisuudet: Markkinatilanne on heikentynyt myös Pohjois-Amerikan ulkopuolella, investointipäätökset ovat lykkääntyneet, vaikka kysyntä on vilkasta. Investointikysyntä on erityisen vilkasta Venäjällä. Pohjois-Amerikan investointikysyntä on hiljaisella tasolla. Kysyntä kohdistuu eri suuruisiin hankkeisiin. Uusia tehdaslaajuisia hankkeita vireillä, mutta niiden ajoitus on epävarmaa. Raute: Tilauskanta on vahva. Kysyntä on hyvällä tasolla niin projektitoimitusten kuin teknologiapalveluiden osalta. Useita tehdaslaajuisia hankkeita on edelleen suunnitteluvaihessa. Vuonna 2008 liikevaihdon arvioidaan nousevan edellisvuoden tasolle ja mahdollisuudet positiivisen tuloskehityksen jatkamiselle ovat olemassa. 18

19 Yhteystiedot Tapani Kiiski toimitusjohtaja Arja Hakala talousjohtaja

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 15.2.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suunta epävarma Rakentamisen aktiviteetti alhaisella tasolla kaikilla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 27.7.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 1 6 2016 lyhyesti Liiketoimintaympäristö Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.10.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikassa rakentamisen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com

Tilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2016 26.10.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö 1 9 2016 lyhyesti Ei merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta Asiakaskunnan markkinatilanne

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010

Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n

Lisätiedot

Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015

Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 Tilinpäätös 1.1. 31.12.2015 16.2.2016 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehityksen epävarmuus jatkui Epävarmuus heijastui myös vaneri-

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com Tilinpäätös 2007 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkinaalueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Vanerin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007 25.10.2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkina-alueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 10.8.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvänä Vaneriteollisuuden markkinatilanne hyvä päämarkkina-alueilla lukuunottamatta Pohjois-Amerikkaa.

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 26.4.212 Tammi maaliskuun 212 osavuosikatsaus Keskeistä ensimmäisellä vuosineljänneksellä Markkina-aktivitteetti oli hyvä kaikissa kolmessa segmentissä ja markkina-alueella

Lisätiedot

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009 Etteplan Oyj Liiketoimintakatsaus 2009 Sisältö Taloudellinen kehitys Toimintaympäristö Yhtiön kehitys Taloudelliset tunnusluvut Näkymät 2010 Taloudellinen kehitys* Milj. euroa 2009 2008 Muutos Liikevaihto

Lisätiedot

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström Yhtiökokous Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström 1 Keskeiset asiat vuonna 2005 MacGREGORin osto ja integrointi Cargotec listautui 1.6.2005 Cargotecille valittiin uusi hallitus 12.7.2005 43,4 milj. osaketta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote 10.2.2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä vuonna 2015 Markkinatilanne Kalmarissa ja Hiabissa hyvä, mutta haastava MacGregorissa

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus

Teleste Oyj Osavuosikatsaus Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2005 Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 36,1 % ja oli 58,3 miljoonaa euroa Liiketulos lähes kaksinkertaistui edelliseen

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 213 OSAVUOSIKATSAUS 24.7.213 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 213 Q1-Q2 lyhyesti Tammi-kesäkuu 213 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q2/213 PRESENTATION

Lisätiedot

28.4.2004 klo 11.35 RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.03.2004

28.4.2004 klo 11.35 RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.03.2004 1 RAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.4.2004 klo 11.35 RAUTE OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.03.2004 - Liikevaihto 26,1 MEUR(15,5 MEUR), liiketulos 3,3 MEUR (-3,0 MEUR)ja tulos ennen satunnaisia eriä 3,4 MEUR (-3,1

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 19.7.212 Tammi kesäkuun 212 osavuosikatsaus Keskeistä toisella vuosineljänneksellä Strateginen perusta Aasiassa luotu Saadut tilaukset kasvoivat 17 % y-o-y Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 29.10.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 29.10.2015 2 Strategiset avainluvut 2018 Avainluku Tavoite Asuntovarallisuus 5,0 miljardia 45 000 asuntoa Vapaan segmentin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 Toimintaympäristö Kotimaa Talouden kasvunäkymät heikentyneet, huolena kiihtyvä inflaatio ja korkojen nousun vaikutus asuntorakentamiseen Liike-, logistiikka- ja teollisuusrakentaminen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 12.8.2015 Markkinakatsaus Suunnittelupalveluiden kysyntä oli alkuvuonna 2015 keskimäärin viime vuoden kysyntää paremmalla tasolla. Tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2012 OSAVUOSIKATSAUS

TAMMI-MAALISKUU 2012 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 212 OSAVUOSIKATSAUS Heikki Malinen, CEO Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT Tammi-maaliskuu 212 lyhyesti Strategian toteutus etenee Tammi-maaliskuu 212 numeroina Näkymät Liitteet Q1/212

Lisätiedot

Q3 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. 20. lokakuuta 2008

Q3 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. 20. lokakuuta 2008 Q3 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi kesäkuussa 2008 Saadut tilaukset kasvoivat yli 8 % ja olivat 3 136 (2 892) milj. euroa Liikevaihto kasvoi 15 % ja

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6 / 2001

Osavuosikatsaus 1-6 / 2001 Osavuosikatsaus 1-6 / 2001 2. elokuuta 2001 Teijo Fabritius, toimitusjohtaja JOT Automation Group Oyj industry customers targets competition strategies Tunnuslukuja Milj. EUR 1-6/01 1-6/00 Muutos,% 2000

Lisätiedot

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007 Jan Lång Toimitusjohtaja Hyvä toimintaympäristö Euroopassa, heikko markkinatilanne USA:ssa jatkuu Uponorin tuotteiden kysyntä vilkasta Vahvaa kehitystä

Lisätiedot

Aspon Q1 2007. 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 26-Apr-07

Aspon Q1 2007. 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 26-Apr-07 Aspon Q1 2007 26.4.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q1 2007 Chemicals-ryhmällä onnistunut yritysosto Shipping-ryhmällä onnistunut aluskauppa Voimakas myynnin kasvu, jatkuvat toiminnot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Yhtiökokous 2011. Sibeliustalo, Lahti 13.4.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. www.raute.com

Yhtiökokous 2011. Sibeliustalo, Lahti 13.4.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja. www.raute.com Yhtiökokous 2011 Sibeliustalo, Lahti Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Hitaan elpymisen ja sopeutumisen vuosi Rauten liiketoimintaympäristö Strategia Tilinpäätös Raute sijoituskohteena Raute osana puunjalostuksen

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Raute 2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski

Raute 2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Raute 2007 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2008 2.4.2008 Kongressikeskus Fellmanni, Lahti Rauten liiketoiminta, strategia ja toimintaympäristö Tavoitteina hallittu kasvu

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)

Lisätiedot

Amer Sports Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Amer Sports Oyj:n varsinainen yhtiökokous Amer Sports Oyj:n varsinainen yhtiökokous 10.3.2010 Nordean äänestysohjeet SEB:n äänestysohjeet Kokouskutsun kohta 7: Tilinpäätöksen vahvistaminen ABSTAIN FROM VOTING yhteensä: Osakkeenomistajia: 3 Osakkeita:

Lisätiedot

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA

KOLMAS VUOSINELJÄNNES: KASVU JATKUI ENNAKOIDUSTI ALKUVUOTTA MALTILLISEMPANA QT GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2016 kello 08:00 QT GROUP OYJ JOHDON OSAVUOTINEN SELVITYS 1.1.2016 30.9.2016 Qt Group Oyj julkaisee kalenterivuoden kolmen ja yhdeksän kuukauden osalta johdon osavuotiset

Lisätiedot

TAMMI-JOULUKUU 2011 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

TAMMI-JOULUKUU 2011 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMI-JOULUKUU 211 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 9.2. 212 Heikki Malinen, toimitusjohtaja Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT Tammi-joulukuu 211 lyhyesti Strategian toteutus etenee Tammi-joulukuu 211 numeroina Osinkoesitys

Lisätiedot

2006 Tilinpäätöstiedote. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 30.1.2007

2006 Tilinpäätöstiedote. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 30.1.2007 2006 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset luvut vuodelta 2006 Saadut tilaukset kasvoivat merkittävästi 2 910 (pro 2005: 2 385) milj. euroon. Q4 aikana tilauksia saatiin 716 milj.

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2010 20. heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2010: Kokonaisuudessaan vahvaa kehitystä Q2/2010 Q2/2009 Historiallinen muutos 2009 Saadut tilaukset Me

Lisätiedot