Kaupunkiviljelyn eri muodot kaupunkilaisten arkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunkiviljelyn eri muodot kaupunkilaisten arkeen"

Transkriptio

1 Kaupunkiviljelyn eri muodot kaupunkilaisten arkeen Ansa Palojärvi Luke RATKAISUJA LUONNOSTA LYNETin TUTKIMUSPÄIVÄ Vanha Ylioppilastalo, Helsinki

2 Kaupunkiviljely -yleiskuvaus -Urbaanissa ympäristössä tapahtuvaa viljelyä. -Tuotanto lähellä kuluttajaa: kuluttajat itse tuottajia tai pääsevät suoraan näkemään ja usein myös osallistumaan tuotantoon. -Peltoviljelyn lisäksi voidaan hyödyntää jättömaita ja muita vajaakäytössä olevia tiloja, myös sisätilaratkaisuja. -Ammatillinen kaupunkiviljely on Suomessa vasta aluillaan. Kuva: Salla Anttonen

3 Kaupunkiviljely globaalisti Lisääntynyt kakkialla, harjoittaa yli 800 milj. hlöä, noin prosenttia maailman ruoasta tuotetaan kaupungeissa [kaupunkiviljely.fi]. Todellista merkitystä ravitsemuksessa kehittyvien maiden kaupunkialueilla, myös kehittyneiden maiden vähävaraisten ruokahuollossa. Varmistaa mahdollisissa kriisitilanteissa urbaanien alueiden ruokahuoltoa. Mukana uudenlaisia toimijoita, mm. tuottajia joilla ei omistusoikeutta tuotantopaikkaan, kuluttajien ruokapiirien ja -osuuskuntien omia ruoantuotantojärjestelmiä. Gotham Greens, NY Ks. gothamgreens.com/

4 Urbaanin ruoantuotannon tuotantopaikkoja Tuotanto monimuotoista: Kasvimaat ja pellot kaupunkialueella Pihojen, joutomaiden ja kattojen hyödyntäminen Puistot ja muut yhteiset alueet Sisätiloissa Yhteistyö lähialueen viljelijöiden kanssa Kuva: Salla Anttonen

5 Perinteistä: Siirtolapuutarhat, viljelypalstat Fallpakan palstaviljelyalue, Vuosaari. Helsinki Turun 4H yhdistyksen palstoja Mäkilammi, Forssa Kuvat: Salla Anttonen 5 ks

6 Koulupuutarhat Hyödynnetään osana lasten ja nuorten opetusta Sato on tarkoitettu lähinnä lasten omaan käyttöön myös osana kouluruokailua Kesäisin järjestetään viljelyleirejä Toiminnan ideana puutarhakulttuurin ohella kestävän kehityksen strategian avaaminen lapsille ja nuorille Kumpulan koulukasvitarha, Kumpula. Helsinki. Kuva: Salla Anttonen

7 Uudempia tuulia: Sissiviljely, Laari- ja säkkiviljelmät Kuva: Salla Anttonen

8 Viljelykassit ja laarit voidaan helposti sijoittaa viljelykäyttöön kelpaamattomalle alustalle Voidaan kasvattaa lähes mitä vain, vaikka viljelyalue on pieni Huomiota tulisi kiinnittaa kasvualustan laatuun sekä vesi- ja ravinnetalouteen Teurastamon piha-alueen viljelmät. Helsinki Myllypuron säkkiviljelmät. Helsinki Kuvat: Salla Anttonen

9 Kaupunkimehiläiset Kaupungit suotuisia ympäristöjä mehiläisille lämmin ilmasto kasvien lajikirjo Mehiläiset tuottavat pölytyspalvelut hunaja, siitepöly, propolis Pito luvanvaraista, pesät sijoitettava rauhalliseen ympäristöön, kuten rakennusten katoille Oopperatalon mehiläispesät. Helsinki. Kuva: Salla Anttonen

10 Kaupunkipuutarhat,Syötävä puisto satokartta.org -kartta Helsingin julkisista ruokapuista ja -pensaista Syötävä Puisto, Mustikkamaa. Helsinki. Kuva: Salla Anttonen

11 Kaupunkiviljelyä Suomessa: esimerkkinä Helsinki -Siirtolapuutarhat punaisia -(Pien)palsta-alueet keltaisia -Yhteisölliset hankkeet vihreitä -Koulu-, päiväkoti-, nuorisotilaviljelmät sinisiä ks. kaupunkiviljely.fi

12 Kumppanuusmaatalous (CSA Community Supported Agriculture) Kuluttajat ja tuottajat molempia hyödyttävässä kumppanuussuhteessa Satomaksu kasvukauden alussa viljelijälle Kuluttajat osallistuvat talkoisiin Kuluttajat saavat säännöllisesti satokauden ajan tietyn määrän tuotteita pellolta jakelupisteisiin Kumppanuusmaatalousmalleja: Viljelijävetoinen Kuluttajavetoinen Ruokapiirit- ja osuuskunnat Osuuspuutarhat Myös: Reko-ringit! Livonsaaren osuuspuutarha, Naantali. Kuva: Salla Anttonen Minun Omenapuu osuuspuutarha, Råbäck Gård, Espoo Kuva: Rikard Korkman

13 Sisätilojen ruoantuotannon uudet teknologiat: viherseinä ja aquaponics Viherseinien ensisijainen tarkoitus puhdistaa sisäilmaa, seinälle voi istuttaa myös hyötykasveja Aquaponics eli akvaarioviljely yhdistää ruokakasvien ja kalankasvatuksen (vrt. Sybimar) koostuu akvaariosta ja kasvilaatikosta suljettu ravinnekierto voidaan kasvattaa esim. mansikkaa, chilipaprikaa, yrttejä ja salaattia sopiva kalalaji esim. tilapia, suomalaisista kaloista myös kuha ja kirjolohi Viherseinä. Naturvention Kuva: Aquaponics järjestelmä. Aquaponics Finland Kuva: Kirjalainen

14 Enemmän kuin ruoantuotantoa... -VIHREÄ YMPÄRISTÖ -yhteys luontoon - NEED TO LEAVE A SIGN -YHTEISÖLLISYYS -Green care

15 KESTÄVYYDEN OSA-ALUEET SYS-INDEX hankkeen TP 4: ruokajärjestelmät uusissa urbaaneissa yhteisö- ja teknologiakonteksteissa Sosiaalinen Kulttuurinen Taloudellinen Ekologinen Ks. index.php/en/resources/publications

16 Transition towns -SIIRTYMÄLIIKE Taustalla fossiilisten polttoaineiden väheneminen, ilmastonmuutos ja sopeutuminen vähähiiliseen elämäntapaan Tavoitteena tietoisuuden lisääminen kestävästä elämäntavasta, voimakkaasti vähentää hiilipäästöjä ilmaan ja vahvistaa paikallista sopeutumiskykyä -kaupunkiviljely tärkeä menetelmä. Ks

17 Products Nutrients Resources Materials

18 We grow with pee! Kuvat ja ks

19 Kasvihuoneet: katto- ja umpitilaviljely, viljelykontit uusinta teknologiaa -Vertikaalinen kasvatus -Siirreltävät tuotantotilat Ks. Pikkupuutarha Robbes, Robert Jordas Kuva: Sanne Katainen

20 Ruoantuotanto osaksi kestävää kaupunkisuunnittelua: esimerkkejä Ks. greenelizer.se/ Ks. this-dutch-town-will-grow-its-own-food-live-off-grid-and -handle-its-own-waste

21 Kiitos! Tulossa Luke-raportti: Salla Anttonen, Mirva Naatula ja Ansa Palojärvi: KAUPUNKIMAATALOUDEN KESTÄVYYS URBAANIEN KULUTTAJALÄHTÖISTEN RUOANTUOTANTOJÄRJESTELMIEN MUODOT JA KESTÄVYYDEN ULOTTUVUUDET Kaupunkiviljely näytöslajina: Kiitokset: Kari Jokinen, Luke

Yhteinen syötävä kaupunkimme

Yhteinen syötävä kaupunkimme Kuva: Rosa Särkkä Yhteinen syötävä kaupunkimme Salla Kuuluvainen 22.8.2014 Viljelyä kaupungissa Palstat ja siirtolapuutarhat Parveke- ja ikkunalautaviljely Pihaviljely kerrostalojen yms. pihoilla Uudet

Lisätiedot

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA 14.3.2017 KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Tutkimus kaupunkiviljelystä Mitä on uusi asukaslähtöinen kaupunkiviljely?

Lisätiedot

Lähiruuan uudet myyntikanavat, Esittelyssä Herttoniemen ruokapiiri ja Kaupunkilaisten oma pelto

Lähiruuan uudet myyntikanavat, Esittelyssä Herttoniemen ruokapiiri ja Kaupunkilaisten oma pelto Lähiruuan uudet myyntikanavat, 23.1.2017 Esittelyssä Herttoniemen ruokapiiri ja Kaupunkilaisten oma pelto Olli Repo AD, Lahtinen Mantere Saatchi&Saatchi Herttoniemen ruokapiirin ja Herttoniemen Ruokaosuuskunnan

Lisätiedot

Kaupunkiviljely 2025, liiketoimintaa vai harrastusta?

Kaupunkiviljely 2025, liiketoimintaa vai harrastusta? Kaupunkiviljely 2025, liiketoimintaa vai harrastusta? Erikoistutkija, MMT Kari Jokinen, Luke Vihervuosi 2016, Hämeenlinna 2.6.2016 www.voimakas.fi 1 Kari Jokinen 2.6.2016 Globaalit muutosajurit Keskeisiä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2011 1 (6) Kaupunkisuunlautakunta 263 Lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee kaupunki- ja kattoviljelyjen edistämistä HEL 2011-000266 T 10 06 01 Päätös Kaupunkisuunlautakunta

Lisätiedot

Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala

Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala Yhteisöllinen älykasvihuone Yhteinen olohuone ja yritysten näyteikkuna Loppuseminaari 19.1.2015 Henna Hintsala CLEANTECHYRITYKSET Yhteisöllisen älykasvihuoneen tarkoituksena: kasvihuoneessa tapahtuva yhteisöllinen

Lisätiedot

Luomukuluttajat vaihtoehtoisissa ruokaverkostoissa

Luomukuluttajat vaihtoehtoisissa ruokaverkostoissa LUOMU YHTEISKUNNASSA JA KULUTTAJIEN VALINNOISSA Tiedekulma 23.04.2018 Luomukuluttajat vaihtoehtoisissa ruokaverkostoissa Minna Mikkola HY Ruralia-instituutti Luomukuluttaja vaihtoehtoisissa verkostoissa

Lisätiedot

RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016

RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 OHJELMA Aika: 4.10.2016 klo 8.30-17.15 (-19.00) Paikka: Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3, Helsinki klo 8.30 Aamukahvi AVAUSSESSIO: klo 9.00 Tutkimuspäivän

Lisätiedot

Monimuotoisuus luonnonmukaisessa viljelyssä, maanhoidossa sekä kumppanuusmaataloudessa

Monimuotoisuus luonnonmukaisessa viljelyssä, maanhoidossa sekä kumppanuusmaataloudessa Monimuotoisuus luonnonmukaisessa viljelyssä, maanhoidossa sekä kumppanuusmaataloudessa Kestävän gastronomian huippuseminaari 21.9.2018 Personal farmer Heidi Hovi Luonnon monimuotoisuus Monimuotoisuus:

Lisätiedot

Yhteistyön muotoja kaupunkiviljelyssä

Yhteistyön muotoja kaupunkiviljelyssä Yhteistyön muotoja kaupunkiviljelyssä O U L U N K A U P U N K I V I L J E LY P Ä I VÄ 2 2. 4. 2 0 1 7 K R I S TA W I L L M A N TA M P E R E E N Y L I O P I S TO, J O H TA M I S KO R K E A KO U L U Esityksen

Lisätiedot

RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016

RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 RATKAISUJA LUONNOSTA - LYNETIN TUTKIMUSPÄIVÄ 2016 OHJELMA Aika: 4.10.2016 klo 8.30-17.15 (-19.00) Paikka: Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3, Helsinki klo 8.30 Aamukahvi AVAUSSESSIO Session puheenjohtaja

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen

Lisätiedot

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen

Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä Vihreää hyvinvointia: Testi luonnon hyvinvointivaikutuksista N=33 Hyvinvointia, mutta miten? Teknologialla? Lääkkeillä? Luonnolla? Ihminen edellä

Lisätiedot

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Arktinen kestävä matkailudestinaatio seminaari 8.10.2018 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi sanna@visitrovaniemi.fi #visitrovaniemi

Lisätiedot

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ!

PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! PAREMPAA ARKEA, OLKAA HYVÄ! Paikallista ruokaa julkisiin ruokapalveluihin - rahat omalle alueelle Yritysten kanssa tehty tuotekehitystyö ja sen merkitys Palvelujohtaja Paula Juvonen 15.9.2016 Arkea Oy

Lisätiedot

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3. Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.2015 Mehiläiset ja maatalous Mehiläiset tuottavat hunajaa, vahaa, propolista,

Lisätiedot

Agroekologinen symbioosi - mikä, miksi?

Agroekologinen symbioosi - mikä, miksi? Agroekologinen symbioosi - mikä, miksi? Juha Helenius Helsingin yliopisto Palopuron agroekologinen symbioosi hankkeen (Ympäristöministeriö: RAKI-ohjelma) tulosseminaari, Knehtilän tila 10.2.2017, Hyvinkää

Lisätiedot

Mustialan keke-ryhmä Keke-ryhmän kokoonpano ja tehtävät

Mustialan keke-ryhmä Keke-ryhmän kokoonpano ja tehtävät Mustialan keke-ryhmä 21.1.2014 1. Keke-ryhmän kokoonpano ja tehtävät Keke-ryhmä vastaa itsearvointien toteutuksesta sekä määrittelee ja esittää johtoryhmälle teemojen tavoiteet ja mittarit sekä niiden

Lisätiedot

AKL. IV-XI kem map V AKL IV-VI kem ap. IV kem 2 80 map. 13 ap AK III-IV UVV kem map III AK III-IV

AKL. IV-XI kem map V AKL IV-VI kem ap. IV kem 2 80 map. 13 ap AK III-IV UVV kem map III AK III-IV Kouluaukio JOTSENTE P 4 ap Päiväkoti Y 4230 kem 2 Liikuntasali 42 ap KL -X 24300 kem 2 300 map KL - 17200 kem 2 150map 27 ap LNTLMMENTE KL - 13400kem 2 KL - 14000kem 2 Sisäänkäynti kansiparkkiin NOKELNTE

Lisätiedot

Agroekologinen symbioosi

Agroekologinen symbioosi Palopuron Agroekologinen symbioosi Juha Helenius Helsingin yliopisto Luomuinstituutin yleisöseminaarien sarja Tutkittua tietoa luomusta, Mikkeli 7.3.2017 Agroekologia 1. Tieteellinen tutkimusala, jonka

Lisätiedot

Satoisa kortteli ja kaupunkiviljelyn visioita. Ruoantuotanto ja ravinnekierto kaupungissa Tuuli Kassi

Satoisa kortteli ja kaupunkiviljelyn visioita. Ruoantuotanto ja ravinnekierto kaupungissa Tuuli Kassi Satoisa kortteli ja kaupunkiviljelyn visioita Ruoantuotanto ja ravinnekierto kaupungissa Tuuli Kassi Kaupunkiviljely Ruokakilometreistä ruokaaskeliksi: tuoreempia ja kypsempiä kasviksia Näkyvä viljely

Lisätiedot

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin

Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Liite 15.12.2008 65. vuosikerta Numero 4 Sivu 13 Kestävää kehitystä julkisiin ruokapalveluihin Helmi Risku-Norja, MTT Lakisääteinen julkinen ruokapalvelu tarjoaa vuosittain 431 miljoonaa ateriaa, mikä

Lisätiedot

RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ

RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ RAVINNE- JA ENERGIAOMAVARAINEN RUOKAJÄRJESTELMÄ Biokiertotalouden tulevaisuus seminaari 13.12.2018 KARI KOPPELMÄKI Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Kari Koppelmäki 17/12/2018 1 Tuotantopanokset ALKUTUOTANTO

Lisätiedot

Luken ja yritysten yhteistyö uudet välineet yhteistyön tiivistämiseksi

Luken ja yritysten yhteistyö uudet välineet yhteistyön tiivistämiseksi Luken ja yritysten yhteistyö uudet välineet yhteistyön tiivistämiseksi Lotta Heikkilä, Senior Customer Manager Ympäristöjohtaminen voimavaraksi seminaari 5.3.2018 Hämeenlinnassa MMM, Johtokunta Yleisjohto

Lisätiedot

Alkutuotantoa, ruoan jalostusta ja energiaa paikallisesti

Alkutuotantoa, ruoan jalostusta ja energiaa paikallisesti Paikallisesta ruokajärjestelmästä ruokaa ja energiaa Aamiaistilaisuus, MTK & AES-verkostot hanke (YM), Knehtilän tila 9.11.2017 Agroekologinen symbioosi: Alkutuotantoa, ruoan jalostusta ja energiaa paikallisesti

Lisätiedot

Kysely viljelijäyhteisölle

Kysely viljelijäyhteisölle Kysely viljelijäyhteisölle 1 TAUSTA Kasvihuone-hankkeessa suunnitellaan lähiruoan tuotantoon ja kaupunkilaisten vihreäksi olohuoneeksi yhteisöllinen kasvihuone. Tavoitteena on rakennuttaa kasvihuone Oulun

Lisätiedot

Mustialan keke-ryhmä 21.1.2014 luonnos1. 1. Keke-ryhmän kokoonpano ja tehtävät

Mustialan keke-ryhmä 21.1.2014 luonnos1. 1. Keke-ryhmän kokoonpano ja tehtävät Mustialan keke-ryhmä 21.1.2014 luonnos1 1. Keke-ryhmän kokoonpano ja tehtävät Keke-ryhmä vastaa itsearvointien toteutuksesta sekä määrittelee ja esittää johtoryhmälle teemojen tavoiteet ja mittarit sekä

Lisätiedot

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä

Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011. Hyvinvointi megatrendinä Kati Hienonen Perhosvaikutus Oy Syö ja sauno seminaari / 01.11. 2011 Hyvinvointi megatrendinä Sisältö Miksi vastuullisuus, hyvinvointi ja hitaus voimistuu kuluttajakäyttäytymisessä? Elämysyhteiskunnasta

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

Haitallisten vieraslajien torjunnasta. Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR

Haitallisten vieraslajien torjunnasta. Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR Haitallisten vieraslajien torjunnasta Tuuli Ylikotila & Riitta Partanen, HKR Helsingin LUMO- ohjelman seurannan seminaari 3.6.2014 LUMO- toimintaohjelma 2008-2017 5.1 Yleiset tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä

Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä Sanna Kanerva ja Helena Soinne Helsinki Insight aamukahviseminaari 26.10.2012 29.10.2012 1 Maaperä elämän ylläpitäjä ja ekosysteemipalvelujen tuottaja

Lisätiedot

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry.

Counting backwards. vähähiilisen asumisen skenaariot. Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Counting backwards vähähiilisen asumisen skenaariot Aleksi Neuvonen varapuheenjohtaja Dodo ry. Tiedämme, että asiat eivät voi jatkua nykyisellään toteutuma lähde: Raupach et al.: Global and regional

Lisätiedot

KAUPUNKIVILJELYSEMINAARI AHLMANILLA 8.2.2013 RYHMÄTYÖN YHTEENVETO

KAUPUNKIVILJELYSEMINAARI AHLMANILLA 8.2.2013 RYHMÄTYÖN YHTEENVETO KAUPUNKIVILJELYSEMINAARI AHLMANILLA 8.2.2013 Lyhyesti Ryhmissä tuli jonkin verran samojakin aiheita, mikä oli oikein hyvä asia. Näistä saadaan paremmin selville, mitkä toimenpiteet olisivat kriittisiä

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

Green Care nyt ja tulevaisuudessa

Green Care nyt ja tulevaisuudessa Green Care nyt ja tulevaisuudessa KATRIINA SOINI, ERIKOISTUTKIJA, MTT, TALOUSTUTKIMUS GREEN CARE PÄIVÄT KUORTANE 17.-18.9.2014 Outline Green Care Suomessa nyt: miten tähän on tultu? Green Care:n mahdollisuudet

Lisätiedot

Älykkäät pitäjät Lähellä maaseutu/lähellä kaupunki Tapani Pöykkö

Älykkäät pitäjät Lähellä maaseutu/lähellä kaupunki Tapani Pöykkö Älykkäät pitäjät Lähellä maaseutu/lähellä kaupunki 31.1.2018 Tapani Pöykkö Hämeenlinnan Myllynkulma -City Life www.hamk.fi Kanta-Häme - kaupunkeja ja maaseutua Kaupunkeja ja kaupunkien läheistä maaseutua

Lisätiedot

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta

Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta Stadin Tarhaajien kokemuksia kaupunkimehiläistarhauksesta 2012-2014 Luonto tulee kaupunkiin, koska sen asukkaat niin haluavat Kaupunkiviljely, parvekeviljely, kotipuutarhat, jokamiehen oikeudet puistojen

Lisätiedot

Hyvinvointi ja kestävä ruokaturva Suomessa

Hyvinvointi ja kestävä ruokaturva Suomessa Hyvinvointi ja kestävä ruokaturva Suomessa Antti Puupponen Sosiaalipoliittisen yhdistyksen seminaari: Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus 30.11.2016 Tieteiden talo, Helsinki Vuonna 2050 maailman arvioitu

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Mehiläiset maataloushallinnossa - hallinnassa?

Mehiläiset maataloushallinnossa - hallinnassa? Mehiläiset maataloushallinnossa - hallinnassa? Maa- ja metsätalousministeriön toiminta-ajatus Turvaamme kotimaisen ruuan tuotannon ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön sekä luomme edellytyksiä

Lisätiedot

Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla

Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Pohjoisen luomupäivät 22.3.2017 Oulu Lea Hiltunen Luke Luomuperunatuotannon kehittäminen Pohjois- Pohjanmaalla Hallituksen luomuohjelmaa - Lisää luomua!

Lisätiedot

Satoisa kortteli ja kaupunkiviljelyn visioita. Ruoantuotanto ja ravinnekierto kaupungissa Tuuli Kassi

Satoisa kortteli ja kaupunkiviljelyn visioita. Ruoantuotanto ja ravinnekierto kaupungissa Tuuli Kassi Satoisa kortteli ja kaupunkiviljelyn visioita Ruoantuotanto ja ravinnekierto kaupungissa Tuuli Kassi Kaupunkiviljely Ruokakilometreistä ruokaaskeliksi: tuoreempia ja kypsempiä kasviksia Näkyvä viljely

Lisätiedot

VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014

VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014 VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014 1. Tausta 1.1 Kestävä kehitys Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat

Lisätiedot

MAATINKI , Kiuruvesi

MAATINKI , Kiuruvesi MAATINKI 23.3.2016, Kiuruvesi Sivu 1 29.6.2016 Päivän ohjelma Aamupäivä klo 9 11.15 Kahvit Kiuruveden kaupungin tervehdys - Jarmo Muiniekka Kiuruveden kaupunginjohtaja Katsaus Pohjois-Savon maaseutusuunnitelman

Lisätiedot

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu

Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Naantalin kaupungin Ateriapalvelu Ruoka on yksi ikkuna yhteiskuntaan, globalisoituvaan maailmaan, tuotantoon, talouteen, ympäristöön, omaan ja toisten maiden kulttuuriin, terveyteen ja ravitsemukseen Paljon

Lisätiedot

Kaupunkiviljely ruuan ja yhteisöjen kasvatusta. Petra Jyrkäs, Dodo ry:n Kaupunkiviljelijät

Kaupunkiviljely ruuan ja yhteisöjen kasvatusta. Petra Jyrkäs, Dodo ry:n Kaupunkiviljelijät Kaupunkiviljely ruuan ja yhteisöjen kasvatusta Petra Jyrkäs, Dodo ry:n Kaupunkiviljelijät Kaupunkiviljely ei ole uusi ilmiö. Maailmanlaajuisesti noin 15 20% ruoasta tuotetaan kaupungeissa. Maailman väestöstä

Lisätiedot

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen

Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen Tervetuloa Vastuulliset toimijat - kestävät kampukset - tilaisuuteen 23.5.2017 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Toimitusjohtaja Mauno Sievänen SYK:n strategia 2016 2019 30.5.2017 SYK Oy toiminnan esittely

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät,

Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät, Muuttuva ruokakulttuuri ja kuluttajien valinnat Ruokahuolto ja ruokaturva haavoittuvassa yhteiskunnassa Varautumisen IV opintopäivät, 12.10.2016 Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Minna Asunmaa, Ruokatieto

Lisätiedot

PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3.

PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3. OPETUSMATERIAALI PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3. PERUNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 4. UUDET

Lisätiedot

Erilaiset markkinakanavat ja - mallit

Erilaiset markkinakanavat ja - mallit UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Erilaiset markkinakanavat ja - mallit Pieksämäki 4.3.2019 Marjamaat-hanke Tiedotushanke, suunnattu marjan-ja hedelmäntuottajille tai tuotannon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen

Lisätiedot

Millaisia ilmastonmuutokseen varautumisen esteitä ja edistäjiä suomalaisessa maanviljelyssä kohdataan?

Millaisia ilmastonmuutokseen varautumisen esteitä ja edistäjiä suomalaisessa maanviljelyssä kohdataan? Millaisia ilmastonmuutokseen varautumisen esteitä ja edistäjiä suomalaisessa maanviljelyssä kohdataan? Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle -hankkeen antia Karoliina Rimhanen Mikkeli 17.10.2018 Kysely

Lisätiedot

LCD-kriteerit Sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jani Päivänen, FCG Oy

LCD-kriteerit Sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö. Jani Päivänen, FCG Oy LCD-kriteerit Sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristö Jani Päivänen, FCG Oy 2 Kortteleissa on yhteistiloja Yhteisölliset tilat Kortteleissa on työ- ja harrastustiloja, asukkaita yhdistävä idea/konsepti

Lisätiedot

Uusien kasvilajien mahdollisuudet

Uusien kasvilajien mahdollisuudet Uusien kasvilajien mahdollisuudet Mitä huomenna syödään mistä ja miten uusia ingredienttejä? NUTRITECH Seminaari, Espoo 7.10.2015 Marjo Keskitalo, Erikoistutkija, MMT, Luonnonvarakeskus (Luke) Uusien kasvilajien

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

CASE BENELLA INNOTORI 20.4.2016

CASE BENELLA INNOTORI 20.4.2016 CASE BENELLA INNOTORI 20.4.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Key driverit Benella innovaation taustalla (yleensäkin innovoinnin taustalla) Haasteet joita lähdettiin ratkaisemaan Mitä saavutettiin? Mikä Benella oikein

Lisätiedot

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Kari Jokinen, Erikoistutkija, MMT ja MTT:n Poveri-tiimiläiset Risto Tahvonen, Liisa Särkkä, Timo Kaukoranta Kasvihuoneviljelyn merkitys

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020. Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan uusi strategia 2020 Kari Sjöholm erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto 11.09.2013 Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset/visio 2020 VISIO

Lisätiedot

Sustainable intensification in agriculture

Sustainable intensification in agriculture Sustainable intensification in agriculture Yara Suomi ja Helsingin yliopisto MMTDK YHTEISTYÖTÄ TEHOKKAAN JA KESTÄVÄN MAATALOUDEN PUOLESTA Tavoitteena kestävästi tuottava maatalous Taustaa Uudet haasteet

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen uudet painopisteet. Susanna Kankaanpää Ilmastoasiantuntija, HSY

Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen uudet painopisteet. Susanna Kankaanpää Ilmastoasiantuntija, HSY Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen uudet painopisteet Susanna Kankaanpää Ilmastoasiantuntija, HSY Tavoitteena turvallinen ja ilmastonkestävä kaupunkiseutu Nyt ja muuttuvissa olosuhteissa

Lisätiedot

Luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa

Luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Luontopohjaisten ratkaisujen vaikuttavuus ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan teemaaihioiden yhteiskehittäminen 2.6.2017 Saara Lilja-Rothsten 2.6.2017 1 Kansallisen

Lisätiedot

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki) A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella

Lisätiedot

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi

Metsäalan menestysstrategia Suomessa. Anssi Niskanen. Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Metsäalan menestysstrategia Suomessa Anssi Niskanen Johtaja Metsäalan tulevaisuusfoorumi Sisältö: 1. Perusmetsäsektori ja uudet mahdollisuudet 2. Menestysstrategian elementtejä 3. Osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari

Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Vapaa-ajan tuotekulttuuri Kestävän tuotekulttuurin toteutuessa kuluttajien on mahdollista

Lisätiedot

Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun

Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Biologinen kasvinsuojeluaine Prestop Mix Harmaahomeen (Botrytis) torjuntaan mansikalla ja vadelmalla pölyttäjien avulla levitettynä

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Saisiko olla pala maaseutua lautasellasi? - Uusia toimintamalleja maaseudun pk-yrityksille - Kuluttajakysely 2017

Saisiko olla pala maaseutua lautasellasi? - Uusia toimintamalleja maaseudun pk-yrityksille - Kuluttajakysely 2017 Saisiko olla pala maaseutua lautasellasi? - Uusia toimintamalleja maaseudun pk-yrityksille - Kuluttajakysely 2017 Jaana Kotro, Luke jaana.kotro@luke.fi; 0295 326 703 Maitotalouden ja alkutuotannon systemaattinen

Lisätiedot

TURISTI TULEE KYLÄÄN Sosiaalisesti kestävän matkailun näkökulma

TURISTI TULEE KYLÄÄN Sosiaalisesti kestävän matkailun näkökulma TURISTI TULEE KYLÄÄN Sosiaalisesti kestävän matkailun näkökulma Seija Tuulentie Luontomatkailun tutkija, YTT Metsäntutkimuslaitos LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI ROVANIEMI 1.10.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus

Lisätiedot

Ruokatulevaisuus Suomessa osana globaalia kehitystä

Ruokatulevaisuus Suomessa osana globaalia kehitystä Ruokatulevaisuus Suomessa osana globaalia kehitystä Hyvää Suomesta 25 vuotta 23.11.2018 26.11.2018 Maailman ruuantuotanto kcal/asukas 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 1 1964/66 1974/76 1984/86 1997/98

Lisätiedot

Luonto kaupunkisuunnittelussa

Luonto kaupunkisuunnittelussa Luonto kaupunkisuunnittelussa Esimerkkejä Turusta Turun kaupunki Kaupunkisuunnittelu Tuuli Vesanto / 11.10.2017 Aiheet: 1. LUONTOARVOT YLEISKAAVOITUKSESSA 2. HULEVEDET JA LUONNON MONIMUOTOISUUS 3. TURUN

Lisätiedot

Lounaissuomalaisen maatalouden tulevaisuus -seminaari

Lounaissuomalaisen maatalouden tulevaisuus -seminaari Lounaissuomalaisen maatalouden tulevaisuus -seminaari 31.1.2019 Ryhmätöiden yhteenveto Seminaarin työpajaosuudessa pohdittiin kolmea ilmastonmuutokseen varautumiseen liittyvää teemaa: 1. Lounaissuomalaisen

Lisätiedot

TTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva. Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät Irene Roos 1

TTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva. Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät Irene Roos 1 TTS tutkii ja kehittää Green Care - Vihreä Hoiva Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 20. 21.1.2012 Irene Roos 1 Green Care Green Care on uusi palvelumuoto, jolla on paljon menestymisen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Asuinympäristön laadun kehitysnäkymiä. Eija Hasu Tohtorikoulutettava Maisema-arkkitehti, KTM

Asuinympäristön laadun kehitysnäkymiä. Eija Hasu Tohtorikoulutettava Maisema-arkkitehti, KTM Asuinympäristön laadun kehitysnäkymiä Eija Hasu Tohtorikoulutettava Maisema-arkkitehti, KTM Sisältö 1. Kenen laatu? 2. Kaavoitus vs. käyttö 3. Kehitysnäkymiä Mitä on asuinympäristön laatu? Laatua kenelle?

Lisätiedot

Pölyttäjät, pölytys ja ruoantuotanto IPBES-raportin esittely. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Luontopaneelin seminaari

Pölyttäjät, pölytys ja ruoantuotanto IPBES-raportin esittely. Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Luontopaneelin seminaari Pölyttäjät, pölytys ja ruoantuotanto IPBES-raportin esittely Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Luontopaneelin seminaari 17.3.2016 Arviointiraportin laatimisen vaiheet IPBES-2 päätti arvioinnin käynnistämisestä

Lisätiedot

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan Maapallon rajat ovat tulossa vastaan BIOS 3 jakso 3 Talouskasvun priorisointi on tapahtunut ympäristön kustannuksella, mikä on johtanut mittaviin ympäristöongelmiin. Lisäksi taloudellinen eriarvoisuus

Lisätiedot

IFHE JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTTEET

IFHE JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTTEET YK:N KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEET JA KOTITALOUSALA IFHE Position Paper / Terhi Lindqvist Marttaliitto 2016 IFHE JA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTTEET IFHE hyväksyi Korean maailmankongressissa IFHE Position

Lisätiedot

Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle

Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Kestävyydestä kilpailuetua Hämeen maaseutumatkailulle Anja Härkönen Projektikoordinaattori / Kanta-ja Päijät-Häme LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 12.11.2013 1 14. marraskuuta 2013 Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun,

Lisätiedot

Keski-Suomen hakkuutavoitteet

Keski-Suomen hakkuutavoitteet Keski-Suomen hakkuutavoitteet Helena Reiman, aluejohtaja Metsä tarjoaa ratkaisuja: työtä ja hyvinvointia! Suomen metsäkeskus Keski-Suomen hakkuutavoitteet Keski-Suomen metsävarat Erilaisia hakkuutavoitteita

Lisätiedot

Maatalouspolitiikka ja ilmastonmuutos miten maataloustuet tukevat ilmastoviisaita ratkaisuja.

Maatalouspolitiikka ja ilmastonmuutos miten maataloustuet tukevat ilmastoviisaita ratkaisuja. Maatalouspolitiikka ja ilmastonmuutos miten maataloustuet tukevat ilmastoviisaita ratkaisuja. Ilmastoviisaita ratkaisuja maatalouteen -työpaja Joensuussa, 30.11.2016 Tutkija Kauko Koikkalainen, Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Mitä mahdollisuuksia paikallinen yhteistyö voi antaa?

Mitä mahdollisuuksia paikallinen yhteistyö voi antaa? Mitä mahdollisuuksia paikallinen yhteistyö voi antaa? Ympäristöalan lehtori, FT Tarja Hyötyläinen 24.9.2013 Mankolan koulu, Jyväskylä POKE/LUVA Maatalous-, Metsä- ja Ympäristöala Luonto- ja ympäristöalan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja yhteisöllisyys Asukkaat ilmastotoimijoina

Ilmastonmuutos ja yhteisöllisyys Asukkaat ilmastotoimijoina Ilmastonmuutos ja yhteisöllisyys Asukkaat ilmastotoimijoina 16.9.2010 Muutosta ilmassa Kainuun ilmastostrategia 2020 Sanna Ovaska Ekokumppanit Oy Tampereen seudun ILMANKOS projekti 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Ehdotukset nuorisolakiin

Ehdotukset nuorisolakiin 1 Ehdotukset nuorisolakiin 23.3.2016 Kestävä elämäntapa on nostettava uudessa nuorisolaissa läpäiseväksi periaatteeksi. Olemme jättäneet lausuntomme liittyen uuden Nuorisolain valmisteluun marraskuussa

Lisätiedot

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Kalanviljely Suomessa Vesiviljely maailmassa Kalojen, nilviäisten, äyriäisten ja vesikasvien kasvatusta

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho V-S ELY-keskus/Kalatalouspalvelut Pohjanlahden kalastusaluepäivät, Seinäjoki 19.-20.10. 2017 1 Kestävyys Tarve

Lisätiedot

Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä

Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä Geoinformatiikan valtakunnallinen tutkimuspäivä 2013 22. 23.5.2013 Kumpula, Helsinki Jere Kaivosoja, MTT 22.5.2013 Sisältö MTT lyhyesti MTT:n paikkatietotutkimus Miksi

Lisätiedot

Lapin maatalouden rakennetta

Lapin maatalouden rakennetta Lapin maatalouden rakennetta 30.11.2017 Levi Rauno Kuha Luonnonvarakeskus Lapin maatalouden tunnuslukuja Kaikki tilat 1514 kpl Keskipinta-ala peltoa 29,95 ha Keski-ikä 52,05 vuotta Lypsykarja 335 kpl Keskipinta-ala

Lisätiedot

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK

Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari 23.10.2018 Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous Muutosajureita maaseudun näkökulmasta: - Biotalous, päästöt alas nielut ylös

Lisätiedot

HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen

HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen HAKEVE-hanke ja Porvoo oliko käytännön apua? Risto Saarinen Vesihuollon jako alueittain: - Porvoon veden toimintaalueet - Porvoon veden palvelualueet - Osuuskuntien toimintaalueet - Osuuskuntien palvelualueet

Lisätiedot

Keski-Suomi Mahdollisuuksien maakunta

Keski-Suomi Mahdollisuuksien maakunta Keski-Suomi Mahdollisuuksien maakunta Rakennetukien kesäpäivät 04.-06.06.2019 ELY-KESKUS JA TE- TOIMISTO KAUPPAKESKUS SEPÄSSÄ 24.05.2019 SEPPÄ 240519 NÄKYVYYS JA YHTENÄISYYS NÄKYVYYS, YHTENÄISYYS KASVOT

Lisätiedot

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys MetsäBio-seminaari, Kajaani Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma Toni Lustila Kaavoitus 22.9.2016 toni.lustila@vaasa.fi Tässä esityksessä: Energia- ja ilmasto-ohjelma yleisesti Ohjelman tavoitteet ja vaikutukset Aikaansaannoksia

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutuminen mitä tarkoittaa, kuka tekee, mitä saatu aikaan? Ilmaston lämmetessä vedenkierto muuttuu

Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutuminen mitä tarkoittaa, kuka tekee, mitä saatu aikaan? Ilmaston lämmetessä vedenkierto muuttuu Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutuminen mitä tarkoittaa, kuka tekee, mitä saatu aikaan? Ilmaston lämmetessä vedenkierto muuttuu Saara Lilja-Rothsten Ilmastonmuutokseen sopeutuminen - Järjestöviestinnän

Lisätiedot

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet

Sinisen Biotalouden mahdollisuudet Sinisen Biotalouden mahdollisuudet MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA KESTÄVÄ KEHITYS 19.3.2015 Säätytalo Asmo Honkanen, LUKE Timo Halonen, MMM Biotalous on seuraava talouden aalto Biotalous on osa

Lisätiedot