OPETTAJIEN MATERIAALI
|
|
- Anita Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OPETTAJIEN MATERIAALI Anna-Maija Tuokko, Matti Leino ja Jon-Jon Geitel
2 ALUKSI Julkisuudessa puhutaan erilaisuuden hyväksymisestä ja suvaitsevaisuuden tärkeydestä lähes päivittäin. Ja syystä. Suuret pakolaisvirrat tuovat maahamme eri kulttuurien edustajia, jotka joutuvat törmäämään meidän todellisuuteemme ja me heidän. Tasa-arvoinen avioliittolaki, eri uskonnot tai vaikkapa ihonväri synnyttävät intohimoista keskustelua siitä, millaisia me ihmiset saamme olla, tai millaisia meidän pitäisi olla. (Ohjaaja, Kari Arffman) Helsingin Kaupunginteatterin Shrek-musikaalissa pureudutaan erilaisuus-teemaan. Opettajien materiaaliin on koottu aiheeseen soveltuvia harjoitteita, joita voi tehdä luokan kanssa Shrekmusikaalia ennen ja sen jälkeen. Tähän materiaalipakettiin on koottu harjoitteita, joita voi hyödyntää sekä yläkoululaisten että alakoululaisten opetuksessa. Harjoitukset on jaettu ennen Shrek-musikaalia tehtäviin ennakkotehtäviin sekä musikaalin jälkeisiin jälkitehtäviin. Ennakkotehtävät pohjustavat erilaisuus-teemaa ja herättelevät oppilaat ajattelemaan aihetta jo ennen Shrek-musikaalin katsomista. Lisäksi harjoitukset virittävät oppilaat katsomiskokemukseen. Musikaalin jälkeen tehtävien harjoitusten avulla voidaan purkaa musikaalin jälkeisiä tunnelmia ja tuntemuksia. Materiaalin kokosi musiikkikasvattaja, yleisötyöharjoittelija Hanna Nuorala. Palautetta tästä materiaalista sekä kommentteja tehtävistä ja niiden käytöstä voi lähettää osoitteeseen ENNAKKOTEHTÄVÄT ENNEN SHREK-MUSIKAALIA: 1. Mitä on erilaisuus Tavoite: Tutustutaan erilaisuus-teemaan. Oppilaat jaetaan 4 5 hengen ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle jaetaan A4-kokoinen paperi. Ryhmät keskustelevat aiheesta mitä on erilaisuus ja kirjoittavat tai piirtävät ajatuksiaan paperille. Kun ryhmät ovat valmiit, ajatukset käydään läpi ja keskustellaan aiheesta. Kootaan yhteinen ajatuskartta taululle. Pienempien kanssa voidaan keskustella aiheesta esimerkiksi seuraavien apukysymysten avulla: - Miten ihmiset voivat olla keskenään erilaisia? - Missä asioissa sinä olet erilainen? - Millaista olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia? Keskellä Antti Timonen
3 2. Mielipidejana Tavoite: Oppilaat muodostavat omia mielipiteitään erilaisuudesta. Muodostetaan jana, jonka toisessa päässä on samaa mieltä ja toisessa eri mieltä. Opettaja lukee väittämiä erilaisuus-teemaan liittyen, ja oppilaat vastaavat samaa mieltä tai eri mieltä oman mielensä mukaan. Voidaan sopia, saako janalla jäädä myös puoleen väliin, ei osaa sanoa. Ajatuksia voidaan purkaa aina väittämän jälkeen, kun kaikki ovat löytäneet paikkansa, jotta oppilaat pääsevät perustelemaan valintansa. Väittämiä voivat olla esimerkiksi: 1. Erilaisuus on hyvä asia. 2. Olisi parempi, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla. 3. Toisten hyväksyminen on aina helppoa. 4. On helpompaa olla samanlaisten seurassa. 5. Erilaisuus on esittämistä. 6. Erilaisuudesta voi tulla ongelmia. 7. Jokainen on erilainen. Laura Alajääski, Matti Leino ja Petrus Kähkönen 3. Auringonkukkaketo Tavoite: Erilaisuuden havainnollistaminen ja toteuttaminen kuvataiteen keinoin. Shrek-musikaalin lavasteissa on käytetty lasten ja nuorten tekemiä auringonkukkia, jotka ovat keskenään kaikki erilaisia. Auringonkukkia voidaan tehdä myös esimerkiksi osana kuvataiteen opetusta. Oppilaat piirtävät auringonkukan A4-kokoiselle paperille ja värittävät tai maalaavat sen esimerkiksi vahaliiduilla tai pulloväreillä. Kukista kootaan iso kukkaketo luokan seinälle. Luokka voi myös osallistua Helsingin Kaupunginteatterin auringonkukkahaasteeseen jakamalla kuvan auringonkukkakedosta tai yksittäisistä kukista somessa 4. Patsaita satuolennoista Tavoite: Tutustutaan erilaisiin satuolentoihin. Shrek-musikaalissa on paljon tuttuja satuolentoja eri saduista. Mitä eri satuolentoja oppilaat tuntevat? Kirjoitetaan oppilaiden tunnistamia satuja ja satuolentoja seinälle. Keskustelun jälkeen jaetaan oppilaat 4 5 hengen ryhmiin. Ryhmät valitsevat jonkin satuolennon ja jonkin sadusta tutun tilanteen, jossa satuolento voisi olla. Ryhmät muodostavat patsaat tilanteesta ja muut ryhmät arvaavat, mistä sadusta voisi olla kyse.
4 5. Uutislähetyksiä satuolennoista Tavoite: Syvennetään satuolentojen tuntemusta. Opettaja jakaa oppilaat ryhmiin ja antaa jokaiselle ryhmälle oman satuolennon työstettäväksi. Oppilaat suunnittelevat ryhmissä uutislähetyksen, jossa uutistoimittajat haastattelevat satuolentoa. Mukaan voidaan tarvittaessa ottaa useampia satuolentoja. Esitykset katsotaan yhdessä ja mahdollisuuksien mukaan syntyneet uutiset voidaan myös videokuvata. 6. Teatterin eri ammattilaiset Tavoite: Tutustutaan puvustukseen, lavastukseen, valosuunnitteluun ja äänisuunnitteluun. Musikaali perustuu tunnettuun Shrek-elokuvaan. Elokuvan siirtäminen teatterin näyttämölle vaatii useiden teatterin ammattilaisten työpanosta. Keskustellaan yhdessä, mitä eroa on elokuvalla ja teatteriesityksellä? Miten teatterissa kuuluu käyttäytyä? Keitä teatterissa työskentelee näyttelijöiden ja ohjaajien lisäksi? Pohjustuksen jälkeen jaetaan luokka neljään ryhmään. Yksi ryhmä saa aiheekseen puvustuksen, toinen lavastuksen, kolmas valosuunnittelun ja neljäs äänisuunnittelun. Jokainen ryhmä tekee lyhyen mainoksen, jossa esittelevät annetun ammattiryhmän kuvitteelliselle teatterin johtajalle. Miksi juuri meidän ryhmä on erityisen tärkeä teatterissa? Tarkkailutehtävä Shrek-musikaalin aikana: Luokalle annetaan tehtäväksi tarkkailla musikaalissa näyttelijöiden lisäksi myös muiden teatterin ammattilaisten toimintaa.
5 MUSIKAALIN JÄLKEEN TEHTÄVÄT HARJOITUKSET: Nämä harjoitukset sopivat tehtäväksi Shrek-musikaalin jälkeen. 1. Keskustelu Shrek-musikaalista ja erilaisuus-teemasta Tavoite: Palataan ajattelemaan koettua musikaalia ja sen herättämiä tunteita. Keskustellaan, mitä ajatuksia musikaali herätti oppilaissa. Huomasivatko oppilaat viittauksia muihin satuihin? Miten erilaisuus-teema näkyi musikaalissa? Miten Shrek koki erilaisuutensa vaikuttavan elämäänsä? Palataan myös ennakkotehtävissä olevaan mielipidejanaan. Ovatko oppilaiden mielipiteet muuttuneet? Mitä musikaalin eri hahmot ajattelivat erilaisuudesta? Keskustellaan myös lavastuksen, puvustuksen, äänien ja valojen merkityksestä musikaalille sekä näyttelijäntyöstä. Mitä huomioita oppilaat tekivät puvustuksesta, lavastuksesta, musikaalin äänistä ja valoista? Entä näyttelijöistä? Mistä oppilaat pitivät ja eivät pitäneet? 2. Minä 7-vuotiaana Tavoite: Muistellaan omaa elämää 7-vuotiaina. Shrek-musikaalissa Shrek oli hylätty 7-vuotiaana metsään ja prinsessa Fiona oli samanikäisenä lukittu torniin odottamaan prinssiään. Millainen elämä oppilailla oli silloin, kun he olivat 7-vuotiaita? Mitä he tekivät tai harrastivat? Mistä he tykkäsivät, ja mistä eivät tykänneet? Onko kaveripiiri muuttunut? Oppilaat piirtävät itsestään kuvan 7-vuotiaana ja kirjoittavat kuvan ympärille vastauksia kysymyksiin. Tehtävän jälkeen voidaan keskustella, millaisia oppilaat ovat mielestään tänä päivänä? 3. Elämäkerta Tavoite: Herätellään oppilaat pohtimaan oman elämänsä erityisyyttä. Oppilaat kirjoittavat omat elämäkertansa. Oppilasryhmästä riippuen elämäkertaan voi antaa rajoituksia, kuten kirjoita vähintään kymmenen lausetta itsestäsi. Elämäkertoihin ei kirjoiteta omaa nimeä, jottei kirjoittaja heti paljastu. Opettaja kerää elämäkerrat pois, sekoittaa ne ja lukee sattumanvaraisessa järjestyksessä oppilaiden yrittäessä arvata, kenen elämäkerrasta on kyse. Jokaisen elämäkerran jälkeen annetaan raikuvat aplodit. Elämäkertoja ei ole pakko lukea kaikkia samalla tunnilla, vaan niihin voidaan palata aina sopivissa väleissä. Myös opettaja ja mahdollinen koulunkäyntiavustaja voivat kirjoittaa omat elämäkertansa. Kun kaikki elämäkerrat on luettu, keskustellaan niiden herättämistä ajatuksista. Millaista oli kirjoittaa omaa elämäkertaa? Tunnistivatko oppilaat toistensa elämäkerrat helposti? Oliko elämäkerroissa jotain samankaltaisuuksia? Entä eroja?
6 4. Luokan yhteinen auringonkukka Tavoite: Pohditaan yhdessä oman luokan vahvuuksia ja kehitettäviä asioita. Shrek-musikaalissa auringonkukat olivat suuressa roolissa. Ennakkotehtävissä jokainen oppilas sai piirtää oman auringonkukkansa. Luokan kanssa voidaan piirtää myös yhteinen iso auringonkukka niin, että jokainen oppilas saa yhden terälehden, johon kirjoittaa yhden luokan vahvuuden. Terälehtiä voidaan työstää myös pienissä ryhmissä. Kukan keskiosaan puolestaan tulee luokan kehitettäviä asioita, joita mietitään yhdessä koko luokan kanssa. Näitä voivat olla esimerkiksi työrauhan parantaminen, kaikkien huomioiminen tai ruokalassa toimiminen. 5. Friikkiliput Tavoite: Rohkaistaan oppilaita pohtimaan omia vahvuuksiaan. Musikaalissa satuolennoilla oli omat friikkilippunsa, joista koottiin yksi yhteinen lippu. Myös luokassa voidaan askarrella yhteinen lippu, johon oppilaat kirjoittavat omia vahvuuksiaan. Jokaiselle oppilaalle jaetaan yksi kertakäyttölautanen, jonka keskelle oppilas kirjoittaa yhden asian, jossa on todella hyvä. Lopuksi lautanen väritetään ja kaikista lautasista kootaan seinälle ison lipunmuotoisen kankaan päälle kokoelma oppilaiden vahvuuksia. Lippua voidaan koristella vielä yhdessä. 6. Erilaisuus ja sen hyväksyminen Tavoite: Herätellään oppilaat ajattelemaan erilaisuutta omassa arjessaan. Miten erilaisuus näkyy arkielämässä? Oppilaat keksivät ryhmissä arkisen tilanteen, jossa erilaisuus on läsnä ja muodostavat siitä ensiksi patsaan, jossa on tuomitseva asenne ja toisen patsaan, jossa erilaisuus hyväksytään. Keskustellaan patsaista. Ovatko oppilaat kokeneet omassa elämässään tilanteita, joissa erilaisuutta ei olisi hyväksytty? Miten itse voisi toimia paremmin? Petrus Kähkönen ja Matti Leino
Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas
Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.
Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille
ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:
Kokemuksia Unesco-projektista
Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia
Kaksinkertainen mahtis
Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin
TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
MUUToS luokassa. Näin aloitat muutoksen luokassa! LAPSEN. viikko
LAPSEN oikeuksien viikko MUUToS luokassa Harjoituksen tavoitteena on pohtia yhdessä, mitä oppilaat itse haluavat parantaa tai kehittää omassa luokassaan ja toteuttaa muutos tämän jälkeen. Harjoitus voidaan
TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS
TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla dian kysymyksiä yhdessä ryhmän kanssa.
17. Löydä oma alasi Keskeiset sisällöt eri ammattialoihin tutustuminen omien kiinnostuksen kohteiden tunnistaminen Tuntitehtäviä Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla
Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4
Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala
John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala Ennen näiden harjoitusten tekemistä opiskelijoiden olisi hyvä tuntea näytelmän tarina. Voitte esimerkiksi käydä katsomassa
Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua
Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet ja sisällöt T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Oppilas harjoittelee tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja kuuntelemaan
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus
Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus Myllypohjan koulu Katja Järvinen, Taina Kari, Heidi Korvenoja-Laine ja Laura Peltomaa Toteutus Ma 7.5. - ke 9.5. lähiympäristö-teeman
SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT
SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT 1. ENSIMMÄINEN TUNTI: tiistai 19.9. klo 11.00 11.45 Kaikille 9.luokkalaisille yhtä aikaa luokassa X! n. klo 11.00, n. 15 20 min LÄMMITTELY/VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN MINDMAP
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
lehtipajaan! Opettajan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,
RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA
RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA RYHMÄYTYMISPROSESSI RYHMÄYTYMINEN ON TÄRKEÄÄ, KOSKA tunne ryhmään kuulumisesta on tärkeä kokemus ja onnistuneet kokemukset luokkaryhmässä luovat pohjan hyväksynnän
OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela
OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela Opetussuunnitelman perusteiden uudistamisella halutaan vastata voimakkaasti muuttuvan
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.
Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka
Pientä pintaremonttia
Koostanut Anne Kivistö ja Elina Viro Pientä pintaremonttia Opettajalle Kohderyhmä: 7.-9.luokka Esitiedot: Peruslaskutaidot, käsitys piirin ja pinta-alan laskemisesta Taustalla oleva matematiikka: Piiri,
Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa
Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen
SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli
SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena
Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.
Omaperäinen lasku Nimet: Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Mitkä ehdotetuista laskutavoista ovat toimivia? Selittäkää, miksi laskutapa on toimiva tai miksei se ole.
Kauppaleikki, lk.
Projekti-ideoita Kauppaleikki, 1.-2. lk. Perustetaan luokkaan oma leikkikauppa. Luokka jaetaan kaupparyhmiin, joilla jokaisella oma osasto (maitotuotteet, HeVi,..) ja projektipäällikkö. Ryhmät askartelevat
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää
ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2
ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista
YHTEISKUNTAOPPI. Oppiaineen tehtävä
14.4.9 YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta
Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa
Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen
Vesimolekyylien kiehtova maailma
Vesimolekyylien kiehtova maailma Luokka-aste Oppitunti molekyylimallinnuksesta oli suunniteltu 8. luokan oppilaille. Tavoitteet Tavoitteena on tarkastella kemiallista mallia ja syventää kemiallisen mallin
Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos. MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys. Projektityö Maidon tie. Kaija Korhonen & Nina Nylund
Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MAIDON TIE -PROJEKTI Valitsimme maidon tie projektin, jossa tutustutaan muun
Ostoskassit pullollaan miten kehittää
Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS
MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ
HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ Ryhmä seisoo maton päällä. Tehtävänä on kääntää matto ryhmän alla niin, ettei kukaan nouse pois matolta. (Idea: Onnistunut opetus - menetelmien kartoitus) HARJOITE 25: KARKKIKAVERI
Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä
Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Mitä kulttuurisensitiivisyys on? Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä (THL) Positiivinen, toista
AINA OPETTAJAN IDEAPAKKI
1 AINA OPETTAJAN IDEAPAKKI AINA Kati Kaartinen Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin studio Elsassa 20.3.2009 EHDOTUKSIA ENNAKKO- JA JÄLKITEHTÄVIKSI Jani Kiiskilä Palautetta tästä materiaalista sekä
Tehtäviä ja välineitä formatiivisen arvioinnin tueksi. Vinkkejä, joiden avulla opettaja voi seurata ja varmistaa oppilaiden edistymistä ja oppimista.
Tehtäviä ja välineitä formatiivisen arvioinnin tueksi. Vinkkejä, joiden avulla opettaja voi seurata ja varmistaa oppilaiden edistymistä ja oppimista. 1. Kortit Opettaja pyytää (esim. tunnin / jakson jälkeen)
Lasten mielipiteiden kuuleminen
Lasten mielipiteiden kuuleminen Tämän materiaalin tarkoituksena on antaa ohjaajille menetelmiä lasten mielipiteiden kuulemiseen. Harjoitusten avulla kerho ja harrastustoimintaa pystytään kehittämään entisestään
Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014
Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä
Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta
Tekniikka musiikkioppilaitoksen opetuksen apuvälineenä -seminaari Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa pe-la 12.-13.2.2010 Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA
KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin
1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.
OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia
Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen
Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Mihin asioihin sinä voit vaikuttaa ja miten? Oppilaiden osallisuuden eri Oppilaat tekevät kartoituksia ja mielipidekyselyjä Oppilaiden mielipidettä kuullaan Oppilaat
Kenguru 2010 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 5
Kenguru 2010 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.
Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:
Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden
MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.
MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.
ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa
Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).
Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion
Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero
Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön
Finnish ONL attainment descriptors
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING
SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS
SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS Mikä on seksuaalisuuden portaat Seksuaalisuuden portaat opetuspaketti on Opetushallituksen materiaali ja sen ovat kehittäneet
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014
Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Mahtispalautteen antaminen
Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi
Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula
Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja
ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta
ONKO OPE ROOLISSA? Pohdiskelua heittäytymisestä ja kohtaamisesta Näkökulmia oppimisvuorovaikutukseen Jyväskylän yliopisto 4.6. 2013 Antti Niskanen Teatterikuraattori, KM Jyväskylän kaupunginteatteri Miltä
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
Haluaisin, että kirkko johon kuulun on
VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,
ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13
ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13 1. Oppilaalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten opiskellaan. N=4 ka=3,8 1 9 8 7 5 3 1 6 9 54 94 41 2. Opettaja päättää opiskelutavat. 9 8 7 5 3 1 9
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.
KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä
KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden
KATSOMISAVAIMIA. Teatterikokemuksen rikastuttamiseksi ja syventämiseksi
KATSOMISAVAIMIA Teatterikokemuksen rikastuttamiseksi ja syventämiseksi Hemmo palaa kotikaupunkiin etsimään totuutta Pasin kanssa vietetystä yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta. Pasi, kaikkien aikojen
Kempeleen kunta Liite 1
Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.
Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.
13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri
Äidinkieli ja kirjallisuus, kuvataide, ympäristöoppi/maantieto
Toiminnallinen lukupiiri Äidinkieli ja kirjallisuus, kuvataide, ympäristöoppi/maantieto Projektin tavoite Tämän monialaisen oppimiskokonaisuuden tarkoituksena on herätellä oppilaiden lukuintoa ja taiteellisia
Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia
Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään
Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma
Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma Minna Kuivalainen Haaga-Helia, ammatillinen opettajakorkeakoulu Opetusharjoittelu: Suomen Diakoniaopisto, SDO Sote-koulutus 16.1-20.1.2017 Opetusharjoittelupaikka ja
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?
1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa
TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu
61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:
Pelit matematiikan opetuksessa
Pelit matematiikan opetuksessa Vadim Kulikov Helsingin Yliopisto Matematiikan ja tilastotieteen laitos Epsilonit kirjaa tutkimassa, 28.01.2012 Millaisia pelejä? pärjääminen edellyttää ongelmanratkaisukykyä,
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
VANHEMPAINILTA Opsii!
VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?
Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti
Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)
Agapetus. Opettajamateriaali. Helsingin Kaupunginteatteri Syntipukki Kuva Mirka Kleemola
Agapetus Opettajamateriaali Helsingin Kaupunginteatteri Syntipukki Kuva Mirka Kleemola Tervetuloa katsomaan Syntipukki-näytelmää Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilaan! Syksyn riemukkaimman esityksen
KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)
KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,
Seija Pylkkö Valkealan lukio
ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko
Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.
Sokeripalanäyttelyn voi pitää eri oppiaineissa, esimerkiksi kuvaamataidossa, äidinkielessä, terveystiedossa, kotitaloudessa ja matematiikassa. Suosituksena on yksi luokka kerrallaan. Tuntisuunnitelma on
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
TAVOITTEET journalistin reitin suunnittelu omien tavoitteiden asettaminen median tehtäviin tutustuminen
Journalistin reitti Tavoitteet Journalistin reitin tavoitteena on tutustua mediaympäristöön ja erityisesti uutisen tekstilajiin. Journalistin reitillä laaditaan oma uutinen, jota varten haetaan tietoa,
Lataa Ikääntyvän hyvinvointi ja alkoholi - Tarja Levo. Lataa
Lataa Ikääntyvän hyvinvointi ja alkoholi - Tarja Levo Lataa Kirjailija: Tarja Levo ISBN: 9789525096705 Sivumäärä: 144 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.24 Mb Mistä ikääntyvän hyvinvointi koostuu?
Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet
VIITTOMAKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen tehtävä, oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet, ohjaus, eriyttäminen ja tuki sekä oppimisen arviointi koskevat myös
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Sosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan