Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi."

Transkriptio

1

2 Sokeripalanäyttelyn voi pitää eri oppiaineissa, esimerkiksi kuvaamataidossa, äidinkielessä, terveystiedossa, kotitaloudessa ja matematiikassa. Suosituksena on yksi luokka kerrallaan. Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi. Työt voi laittaa esille luokan, käytävän tai ruokalan seinälle. Herättää oppilaiden kiinnostus Valmistella sokeripalanäyttely pienryhmissä Vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja toimijuutta koulupäivän aikana

3 1 Esittele aluksi itsesi ja kerro oppilaille, mitä varten työpaja järjestetään ja mitä tuloksia työpajalta toivotaan. Käy läpi myös työpajan aikataulu. Ennen ryhmätyöskentelyä virittäydytään päivän teemaan. Lämmittelyn tavoitteena on herätellä ajatuksia terveellisen syömisen tiimoilta ja sokeripalamääristä. Lämmittely aloitetaan jumpalla. Jumpan voi toteuttaa omavalintaisesti, mutta esimerkiksi liikkeellä äänestäminen sopii jumpaksi. Liikkeellä äänestäminen Luokkahuoneessa oppilaat nousevat seisomaan pulpettinsa viereen. Ohjaaja kysyy kysymyksen ja oppilaat vastaavat liikkeellä: jos vastaus on kyllä, oppilaat menevät kyykkyyn, jos vastaus on ei, oppilaat pyörähtävät ympäri. Esimerkkikysymyksiä: Söitkö tänään aamupalan? Söitkö tänään kouluruoan? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Kokonaiskesto Esittely Lämmittely, ryhmäjako Sokerinäyttely Lopetus ja kiitos 45 min 5 min 15 min 25 min 5 min PowerPoint esitys tukee aiheen tarkastelua. Esityksessä on faktatietoa ja havainnollistavia kuvia sokerimääristä. Seuraavaksi tehdään sokerivisa. Kilpailussa avataan tuotteiden sokerimääriä. Samojen tuotteiden kanssa työskennellään myöhemmin ryhmissä. Jokainen pelaa yksin ja voittaja palkitaan esimerkiksi purkkapaketilla. Sokerimääräkilpailun voi toteuttaa kahoot:lla tai paperilla (liitteenä). Kahoot-visapohjan käyttöön ohjaaja tarvitsee omat tunnukset, mitkä voi luoda sivustolla maksuttomasti. Sokerivisa löytyy linkistä: tai kirjoittamalla kahoot.it sivun hakukenttään sokeripalanäyttely. Kilpailun jälkeen katsotaan video sokereista.

4 Muodostetaan kahdeksan ryhmää, luokkakoosta riippuen noin kahden/kolmen hengen ryhmät, jotta kaikille riittää tehtävää ryhmässä. Ryhmiin jako voidaan tehdä vapaavalintaisesti tai esimerkiksi janalta. Jana Ohjaaja pyytää oppilaita vastaamaan kysymykseen muodostamalla janan. Ohjaaja voi kysyä esimerkiksi kuinka pitkä koulumatka sinulla on? ja ohjeistaa, että luokan toiseen päähän menee se, jolla on kaikkein pisin koulumatka, ja luokan toiseen päähän se, jolla on kaikkein lyhyin koulumatka. Muut menevät järjestykseen näiden ääripäiden väliin. Ohjaaja voi kiertää kyselemässä oppilailta matkojen pituuksia ja auttaa janaan järjestäytymisessä. Kun janaan ollaan päästy, ohjaaja pyytää oppilaita keskustelemaan hetken vierustoverin kanssa teemaan liittyvästä kysymyksestä, esimerkiksi millä tavoin kuljet yleensä koulumatkan?. Ohjaaja kysyy muutamalta parilta, mitä he keskustelivat. Esimerkkikysymyksiä: Janakysymys: Kuinka pitkä on koulumatka? Keskustele vierustoverin kanssa: Millä tavoin kuljet yleensä koulumatkan? Janakysymys: Kuinka usein syöt koululounaan? Keskustele vierustoverin kanssa: Mikä on parasta kouluruoassa?

5 2 Ennen tunnin alkua ohjaaja tulostaa tuotekuvat, niin että jokainen pienryhmä saa yhden tuotteen työstettäväksi. Tarvitaan myös sokeripaloja (á 2,5 g) tai valkoista paperia. Oikeat sokeripalat tarvitsevat vahvaa liimaa pysyäkseen alustassa. Työskentelyyn tarvitaan lisäksi kartonkiarkkeja, niin että jokainen ryhmä saa alustan ja paperia, josta leikata erilaisia puhekuplia sekä sinitarraa tai nastoja. Jos aikaa jää, posterit esitellään koko luokalle. Postereiden annetaan kuivua, minkä jälkeen ne ripustetaan luokan, käytävän tai ruokalan seinälle. Tunnin päätteeksi oppilaat siivoavat jälkensä. Jokainen oppilas rauhoittuu paikallensa ja ohjaaja kiittää luokkaa hienosta työskentelystä. 1.Leikkaa tuotekuvat papereilta ja liimaa ne A4- kartongeille. 2.Liimaa sokeripalat vahvalla liimalla. 3.Leikkaa erivärisistä papereista muutamia puhekuplia, joihin kirjoitat tuotekuvauksen, sokeripalamäärät.. Esimerkiksi: Tiesitkö, että Coca-Colassa on 22 sokeripalaa? Minä sisällän paljon sokeria! Minussa on paljon piilosokeria! 4.Kirjoitetaan nimet työhön ja annetaan liiman kuivua, jonka jälkeen asetellaan posterit seinälle sinitarroilla tai nastoilla.

6

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona klo Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj.

Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona klo Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona 21.3.2012 klo 17.00 20.00 Ohjelma 17.00 Ilmoittautuminen 17.30 Tilaisuuden avaus Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Jouni Petäjäaho 17.35 Höyhtyän

Lisätiedot

TUNNETKO NÄMÄ KASVIKSET?

TUNNETKO NÄMÄ KASVIKSET? STITA 1 TUNNETKO NÄMÄ KASVIKSET? KESKUSTELUA Tunnistitko? Haluaisitko syödä? Millaisessa ruuassa tämä kasvis maistuisi hyvältä? TARVIKKEET 3-8 erilaista kasvista tai hedelmää (mieluiten hieman erikoisempia).

Lisätiedot

Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II

Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II 21.3.2012 Ohjelma: 17.30 Tilaisuuden avaus Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Jouni Petäjäaho 17.35 Höyhtyän suunnittelutilanne Yhteenveto ensimmäisestä

Lisätiedot

1) Ravitsemussuositukset osana opetusta jaettu asiantuntijuus

1) Ravitsemussuositukset osana opetusta jaettu asiantuntijuus 1) Ravitsemussuositukset osana opetusta jaettu asiantuntijuus Tehtävänä on koota yhteen koulutukseen osallistujien tiedot nykyisistä ravitsemussuosituksista ja ideoida, miten suosituksia voisi käsitellä

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018

Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin. Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018 Taide lähtee kasista! Koulumme osallistuu Taidetestaajiin Tietopaketti opettajankokoukseen Syksy 2018 Satsaus koulujen kulttuurikasvatukseen Taidestaajat on Suomen historian suurin nuorille suunnattu kulttuurihanke.

Lisätiedot

Materiaalin on julkaissut Nuori kirkko ry yhdessä Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön kanssa.

Materiaalin on julkaissut Nuori kirkko ry yhdessä Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön kanssa. Materiaalin on julkaissut Nuori kirkko ry yhdessä Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön kanssa. Löydät tämän materiaalin osoitteesta www.nuorikirkko.fi/varityskuvia Materiaalin värityskuvia saa vapaasti

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Wellou-esittely opettajille. Tämä dokumentti on ladattavissa osoitteesta: http://wellou.fi/info/wellou_esittely.pdf

Wellou-esittely opettajille. Tämä dokumentti on ladattavissa osoitteesta: http://wellou.fi/info/wellou_esittely.pdf Wellou-esittely opettajille Tämä dokumentti on ladattavissa osoitteesta: http://wellou.fi/info/wellou_esittely.pdf Haasteet / Miksi Wellou on kehitetty? Lasten nopeasti yleistyvä lihavuus on yksi merkittävimmistä

Lisätiedot

Unelmien työ (90 min)

Unelmien työ (90 min) Unelmien työ (90 ) Oppitunti on mahdollista toteuttaa myös 45 uutissa. Tällöin toteutetaan kohdat 1, 2 ja 3 (lyhennettyinä) sekä Unelmien työpaikan yksilötyöskentelyosuus (15 ). Voit soveltaa tehtävän

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä.

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään jako kahteen -menetelmällä. Toinen ryhmistä on Nikotiiniryhmä ja toinen Ilman nikotiinia -ryhmä. HARJOITUS: Nuuskarastit 4.-5. luokkaisille 2-3 rastia Tarvitset: - 4-6 pöytää/pulpettia - maalarinteippiä - Mitä sinulle tulee mieleen sanasta nuuska? -kysymyspaperit - Kolme väittämää nuuskasta -paperit

Lisätiedot

Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma

Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma Minna Kuivalainen Haaga-Helia, ammatillinen opettajakorkeakoulu Opetusharjoittelu: Suomen Diakoniaopisto, SDO Sote-koulutus 16.1-20.1.2017 Opetusharjoittelupaikka ja

Lisätiedot

Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille

Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille Yksinkertaista, museopedagoginen kulttuurikasvatuskokonaisuus Opettajan oheismateriaali esiopetukselle. ja 1. luokille Satutunti tuntisuunnitelma Aihe: Esimerkiksi äidinkieli, kuvataide Kesto 45 min Tarvikkeet:

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Google Forms / Anna Haapalainen. Google Forms Googlen lomake-työkalu

Google Forms / Anna Haapalainen. Google Forms Googlen lomake-työkalu Google Forms Googlen lomake-työkalu Google Forms / Anna Haapalainen Googlen lomaketyökalulla on helppoa tehdä sähköisiä kyselyitä, tehtäviä tai kokeita. Voidaksesi luoda Googlen lomakkeita, sinulla tulee

Lisätiedot

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet

Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Oppilaita 124 luokat E- 6 lk. ja pienryhmä Opettajia 9 Ohjaajia 3 Kuljetusoppilaita noin puolet Liikkuva koulu projekti Haimme mukaan projektiin keväällä 2013 Tähän mennessä : Koulupäivän rakenteen muutos

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT 1. ENSIMMÄINEN TUNTI: tiistai 19.9. klo 11.00 11.45 Kaikille 9.luokkalaisille yhtä aikaa luokassa X! n. klo 11.00, n. 15 20 min LÄMMITTELY/VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN MINDMAP

Lisätiedot

Kuuluisat matemaatikot tutuiksi

Kuuluisat matemaatikot tutuiksi Koostanut: Elina Viro Opettajalle Kuuluisat matemaatikot tutuiksi Kohderyhmä: Projekti voidaan toteuttaa 7., 8., 9. luokalla, mutta 9. luokalla taustalla oleva matematiikka on tutuinta. Esitiedot: - Taustalla

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille ohjeita järjestäjille Työelämän monet polut ja erilaiset

Lisätiedot

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Leena-Maija Niemi apulaisrehtori, OPS-koordinaattori Kauniaisten suomenkielinen perusopetus 4.2.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus

Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus Myllypohjan koulu Katja Järvinen, Taina Kari, Heidi Korvenoja-Laine ja Laura Peltomaa Toteutus Ma 7.5. - ke 9.5. lähiympäristö-teeman

Lisätiedot

Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta.

Seuratoiminnan. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. Kokoa tiimi omasta seurasta. Seuratoiminnan Tulevaisuus Miten meidän urheiluseuramme menestyy muuttuvassa maailmassa? 1 Kokoa tiimi omasta seurasta. Tämä on seuroille tarkoitettu työkirja urheiluseuran tulevaisuuden pohtimiseen. 2

Lisätiedot

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: ARVIOINTIKIRJA Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: - oppilaan itsearvioinnin ja - opettajan arvioinnin oppilaasta. Välitodistus annetaan

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014)

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Yhteistyöprojekti yhtiön DS Smith Packaking Oy:n ja Lielahden yläkoulun kanssa Tekijät: Hilla Saarela, Sanna Kellokoski ja Esa

Lisätiedot

MUUToS luokassa. Näin aloitat muutoksen luokassa! LAPSEN. viikko

MUUToS luokassa. Näin aloitat muutoksen luokassa! LAPSEN. viikko LAPSEN oikeuksien viikko MUUToS luokassa Harjoituksen tavoitteena on pohtia yhdessä, mitä oppilaat itse haluavat parantaa tai kehittää omassa luokassaan ja toteuttaa muutos tämän jälkeen. Harjoitus voidaan

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

Ammatinvalinnan vahvistaminen ja työ päiväkodissa. Minnan ja Liisan opetuskokonaisuus Sote-ryhmälle, tammikuu 2017

Ammatinvalinnan vahvistaminen ja työ päiväkodissa. Minnan ja Liisan opetuskokonaisuus Sote-ryhmälle, tammikuu 2017 Ammatinvalinnan vahvistaminen ja työ päiväkodissa Minnan ja Liisan opetuskokonaisuus Sote-ryhmälle, tammikuu 2017 Opetuskokonaisuudet, 3 kertaa Teema 1: Omat ja lasten parissa työskennellessä tarvittavat

Lisätiedot

Renkomäen koulun. järjestettiin torstaina klo

Renkomäen koulun. järjestettiin torstaina klo Renkomäen koulun järjestettiin torstaina 9.10.2014 klo 17.30-19.30. Iltaan oli kutsuttu oppilaskunnan jäsenet ja varajäsenet huoltajineen. Koulua edustivat rehtori, erityisopettaja, oppilaskuntatoiminnasta

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

Näin käytät GROW-kortteja

Näin käytät GROW-kortteja Mikä on GROW? GROW-korttipeli perustuu Graham Alexanderin, Alan Finen ja John Whitmoren kehittämään GROWmalliin, jossa erilaisia pulmatilanteita ja haasteita käsitellään valmentajan kysymysten avulla ratkaisukeskeisesti.

Lisätiedot

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014

Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

PIKKOLAN KOULUN RUOKALAAN 19.5.2015

PIKKOLAN KOULUN RUOKALAAN 19.5.2015 PIKKOLAN KOULUN RUOKALAAN 19.5.2015 Kahvittelua Apulaisrehtori Janne Niemi: Yleisiä käytänteitä ja asioita Terveydenhoitaja Anne Rautakorpi: Asioita tulevien seiskojen terveystarkastuksista Uudet luokanvalvojat:

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13

ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13 ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13 1. Oppilaalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten opiskellaan. N=4 ka=3,8 1 9 8 7 5 3 1 6 9 54 94 41 2. Opettaja päättää opiskelutavat. 9 8 7 5 3 1 9

Lisätiedot

John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala

John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT. Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala John Steinbeck HIIRIÄ JA IHMISIÄ DRAAMATEHTÄVÄT Heli Alku, Disa Kamula, Virpi Matala Ennen näiden harjoitusten tekemistä opiskelijoiden olisi hyvä tuntea näytelmän tarina. Voitte esimerkiksi käydä katsomassa

Lisätiedot

Käsityön jaksosuunnitelma

Käsityön jaksosuunnitelma Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN & TS Anna Tausta & Annukka De Meulder syksy 2015 1 Jakso yleisesti Jakso toteutetaan 5. luokkalaisten kanssa, jotka ovat keväällä lähdössä leirikouluun. Käsityöjakson

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Liikkuva koulu Turku Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten?

Liikkuva koulu Turku Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten? Liikkuva koulu Turku 141017 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Monipuolinen arviointi Mitä ja miten? TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON: I Selkiyttää näkemystä sitä, mitä monipuolisella arvioinnilla tarkoitetaan.

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma ESITTELY: Tuntisuunnitelma 3 ALAOHJELMAT Soveltuvuus: K-2 Ryhmäkoko: Parit Valmisteluaika: 5 minuuttia Kokonaisaika: 100 minuuttia Tehtäviä: 4 TUNTISUUNNITELMAN RUNKO Tehtävä 1: KUBO matkustaa 25 minuuttia

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ

FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ FIILIS-HANKE LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄMISTÄ PERHEIDEN, KOULUJEN JA YHTEISÖJEN YHTEISTYÖNÄ 10.5.2019 Erikoistutkija Katja Wikström, Kansanterveyden edistäminen yksikkö, THL 1 FEEL4DIABETES eli FIILIS

Lisätiedot

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollisen tuen työnkuva koulussa Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollinen työ Tukea oppilasta/opettajaa/ohjaajaa koulunkäynnin kannalta haastavissa ja aggressiivisissa tilanteissa Ennakointi:

Lisätiedot

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus Tampere Helsinki Oulu

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus Tampere Helsinki Oulu Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 12.3. Tampere 20.3. Helsinki 21.3. Oulu Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Koulutuksen aloitus, päivän ohjelma Teen itse- tuokio klo 12.00 Lounas klo 13.00 klo 15.30

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

KTKO104 Demo 3. Marika Peltonen

KTKO104 Demo 3. Marika Peltonen KTKO104 Demo 3 Marika Peltonen 0504432380 marika.p.peltonen@jyu.fi Harjoitusryhmät Vko 41 Esitysgrafiikka, Powerpoint, Prezi ja pientä kuvankäsittelyä Vko 43 Tekstinkäsittely Vko 44 Tekstinkäsittely jatkuu

Lisätiedot

Kauppaleikki, lk.

Kauppaleikki, lk. Projekti-ideoita Kauppaleikki, 1.-2. lk. Perustetaan luokkaan oma leikkikauppa. Luokka jaetaan kaupparyhmiin, joilla jokaisella oma osasto (maitotuotteet, HeVi,..) ja projektipäällikkö. Ryhmät askartelevat

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

MOBIILILAITTEET OPETUKSESSA - näin otat Kahoot-kyselyn käyttöösi

MOBIILILAITTEET OPETUKSESSA - näin otat Kahoot-kyselyn käyttöösi MOBIILILAITTEET OPETUKSESSA - näin otat Kahoot-kyselyn käyttöösi On tärkeää muistaa, että teknologia ei ole hyvä isäntä, vaan oivallinen renki. TIEDÄTKÖ SINÄ, MIKÄ MAHDOLLISUUS OPPILAIDEN TASKUISTA LÖYTYY?

Lisätiedot

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että

Lisätiedot

Työpajan kesto: (keskustelun määrästä riippuen) noin 1-1,5h.

Työpajan kesto: (keskustelun määrästä riippuen) noin 1-1,5h. 1 Työpajan tarkoituksena on herätellä opettajia pohtimaan omaa suhtautumistaan osallisuuteen sekä tarjota käytännön vinkkejä koulupäivän liikunnallistamiseen oppilaiden ehdoilla. Tässä materiaalissa on

Lisätiedot

OPET-HANKKEEN TYÖELÄMÄVAIHTO Nottinghamissa : LOPPURAPORTTI

OPET-HANKKEEN TYÖELÄMÄVAIHTO Nottinghamissa : LOPPURAPORTTI OPET-HANKKEEN TYÖELÄMÄVAIHTO Nottinghamissa 12.5.-25.5.2013: LOPPURAPORTTI Ulla-Maija Arminen, Omnian ammattiopisto Gsm: 046-8513640 E-mail: ulla-maija.arminen(a)omnia.fi TAVOITTEET TYÖELÄMÄJAKSOLLE Kehittää

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Mopoilua. Tavoitteet: TEEMA 1:

Mopoilua. Tavoitteet: TEEMA 1: Koostanut: Elina Viro Opettajalle Mopoilua Kohderyhmä: 9. luokka Esitiedot: Prosenttilaskenta, ensimmäisen asteen yhtälö, koordinaatisto Taustalla oleva matematiikka: Funktiot, funktion kuvaaja, prosenttilaskenta,

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma: Teema 3

Tuntisuunnitelma: Teema 3 Tuntisuunnitelma: Teema 3 Aika: Oppimiskokonaisuuden 3. oppitunti Mobiililaboratorio-oppimiskokonaisuus, 7.-9. lk Aihe: Tulkitaan mittaustuloksia paikkatiedon avulla Oppitunnin tavoitteet: Oppilaat tutustuvat

Lisätiedot

Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske)

Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen työpaja. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Kuvapuhelinpalveluiden kehittäminen 22.1.2014 työpaja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus (Poske) Tavoite 1. Työpajassa luodaan kuvapuhelinpalvelun tuottamiselle yhteiset tavoitteet ja kuvaus käyttötilanteesta

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Joustava/mukava/siedettävä kouluviikko

Joustava/mukava/siedettävä kouluviikko 1 7. 1. 2 0 1 8 Joustava/mukava/siedettävä kouluviikko Sivula-Chavez, luokanopettaja (KM) & Ala, erityisopettaja(km) Tanja Äärelä, erityispedagogiikan yliopistonlehtori (KT) Sanna Hyvärinen, projektisuunnittelija

Lisätiedot

TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA

TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA TERVETULOA 6-LUOKKALAISTEN VANHEMPAINILTAAN TORSTAINA 14.2.2019 Opiskelu yläkoulussa ROINE-KAMPUS Kampuksella on yläkoulu, lukio, Tredu ja urheilutalo Alueella on päivittäin yhteensä yli 1500 oppilasta

Lisätiedot

Prosenttikäsite-pelin ohje

Prosenttikäsite-pelin ohje 1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Painotusluokat Koulu Painotus Vuosiluokat Keravanjoen koulu Kansainvälisyys Liikunta Luonnontiede-matematiikka Kurkelan

Lisätiedot

Perusopetus. tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet. lukee lyhyitä sanoja. kirjoittaa lyhyitä sanoja. Matematiikka

Perusopetus. tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet. lukee lyhyitä sanoja. kirjoittaa lyhyitä sanoja. Matematiikka Välitodistus 1. luokka syyslukukausi tuntee ja osaa kirjoittaa opetellut kirjaimet lukee lyhyitä sanoja kirjoittaa lyhyitä sanoja Lisäksi oppilas on opiskellut seuraavia oppiaineita: ympäristö- ja luonnontieto,

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Ecolier sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa

aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa Lapsen osallisuus työryhmä SOS-lapsikyläyhdistys SOS-Lapsikylän tehtävä Perustehtävä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA ***

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA *** Ilmiö: Muuttuvat perhemallit. Kirja: Kolu Siri, Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava 2016. Lyhyt kuvaus kirjasta: Kesän jälkeen kaikki on toisin -teoksen päähenkilö Peetu on 17- vuotias transnuori, joka

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

Klubin kehittämistyöpaja Marja Sundström-Pullinen GMT 107-E

Klubin kehittämistyöpaja Marja Sundström-Pullinen GMT 107-E Klubin kehittämistyöpaja 2013 Työpajan tavoitteet Klubin toiminnan laadun parantaminen Jäsentyytyväisyyden nostaminen Jäsenten sitouttaminen Mitä klubi tekee ja miten tekee? LAADUKKAASTI TOIMIVASSA KLUBISSA

Lisätiedot

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT OHJAAMINEN. ESITTELY: Tuntisuunnitelma

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT OHJAAMINEN. ESITTELY: Tuntisuunnitelma ESITTELY: Tuntisuunnitelma 1 REITIT Soveltuvuus: K-2 Ryhmäkoko: Parit Valmisteluaika: 5 minuuttia Kokonaisaika: 100 minuuttia Tehtäviä: 4 TUNTISUUNNITELMAN RUNKO Tehtävä 1: Kulje kuin robotti 25 minuuttia

Lisätiedot

Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa

Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa Lapsen paras Yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Hyvinvointikeskustelut yläkoulun tai lukion aloittavien opiskelijoiden kanssa - Pääkaupunkiseudun LAPE-hankkeessa

Lisätiedot

TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa

TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa Koulullamme järjestettiin tapahtuma, jonka olivat järjestäneet WinNovan keskustan alueen terveydenhoitajat ja kuraattorit, mutta paikalla oli myös paljon terveyteen

Lisätiedot