tukioppilaan työvihko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "tukioppilaan työvihko"

Transkriptio

1 tukioppilaan työvihko

2 sisältö 1. minä ja ryhmäni Ensimmäisessä osassa käsitellään itsetuntoa ja lisätään itsetuntemustasi. Siinä tutustutaan omaan tukioppilasryhmään ja sen ohjaajaan. Lisäksi käsitellään ryhmässä toimimista minä mukana tukioppilastoiminnassa Toisessa osassa käsitellään tukioppilastoiminnan arvoja ja tavoitteita. Sinulle tärkeiden asioiden pohtimisella haetaan vastausta kysymykseen: miksi olet ryhtynyt tukioppilaaksi oman kouluni tukioppilastoiminta Kolmannessa osassa käsitellään tukioppilaiden toimintaa koulussa ja ideoidaan toimintasuunnitelmaa. Saat vinkkejä niin nuorempien oppilaiden tukemiseen kuin kaikille järjestettäviin tapahtumiinkin. Lisäksi käsitellään tiedottamista minä ja koulukiusaamisen ehkäiseminen Neljännessä osassa käsitellään tukioppilaan tärkeää tehtävää koulukiusaamisen ehkäisemissä ja huomaamisessa Julkaisija Mannerheimin Lastensuojeluliitto Käsikirjoitus: Reija Salovaara, Tiina Honkonen, Liisa Toukonen Taittaja Tarja Petrell Valokuvat: Janna-Mari Palo, Saara-Maija Kojo, Salla-Serena Louhi, Marie-Susanne Hyrynen Paino: Miktor 2011

3 tervetuloa tukioppilaaksi Suomessa toimii vuosittain noin tukioppilasta. Olet siis arvokas osa isoa verkostoa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton tavoitteena on, että tukioppilaat edistävät viihtymistä koulussa ja parantavat koulun ilmapiiriä. Tämä tarkoittaa sitä, että koulussa on sellainen henki, jossa kaikkien on hyvä toimia yhdessä, ketään ei jätetä ulkopuolelle eikä ketään kiusata. Tukioppilaiden pitämät uusien ryhmien ryhmäyttämiset, erilaiset teemapäivät ja kiusaamisen vastainen työ ovat osa hyvän hengen luomista. Tukioppilaana sinulla on oikeus koulutukseen. Koulutuksesta saat apua ja välineitä tärkeän ja vastuullisen tehtävän hoitamiseen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto suosittelee 16 tunnin pituista koulutusta. Tukioppilaan työvihkon tehtävät sopivat itsenäiseen pohdiskeluun. Paneudu materiaaliin huolellisesti ja kirjoita ajatuksiasi ylös. Materiaalin kysymyksistä voi myös jutella omassa tukioppilasryhmässä ja oman ohjaajan kanssa. Voit myös hyödyntää tätä työvihkoa peruskoulutukseen osallistuessasi. Olethan saanut tukioppilasohjaajaltasi myös Tukioppilaan toimintaoppaan? Siinä on vinkkejä esiintymiseen, hauskoja leikkejä ja harjoituksia, toimintaideoita ja paljon muuta tukioppilaalle sopivaa aineistoa. Kiitos, että olet mukana tässä tärkeässä työssä! Liisa Toukonen, nuorisotyön suunnittelija, MLL Tukioppilaan työvihko 3

4 1. minä ja ryhmäni omat tietoni oma kuva Nimi: Luokka: Parasta minussa: Innostun: Halusin tukioppilaaksi, koska itsetuntemus Terve itsetunto tarkoittaa mahdollisimman totuudenmukaista kuvaa itsestä. Itsetunto kehittyy toisilta ihmisiltä saadun palautteen, omien kokemusten ja pohdintojen kautta. Itsetunnon kehittymiseen vaikuttaa neljä asiaa: elämänkokemus se, että tulemme toisten ihmisten huomioimiksi se, että toiset välittävät meistä se, että koemme toisten ihmisten tarvitsevan meitä. Itsetunto voi vaihdella eri elämänvaiheissa, mutta itsetunnon pohja on suhteellisen vakaa. Terve itsetunto kertoo tunteesta, että on tarpeeksi hyvä : Ihminen kokee itsensä arvokkaaksi ilman, että etsii kunnioitusta muilta tai kokisi itsensä paremmaksi kuin muut. Ihminen, jolla on terve itsetunto, arvostaa itseään vikoineen ja hyvine puolineen. Sinun tehtävänäsi on selvittää itsellesi omat vahvuutesi ja heikkoutesi. On myös hyvä muistaa, että aina on mahdollisuus kehittyä. Myös se pitää tunnustaa, että kaikkea ei voi osata eikä kaikkeen tarvitse pystyä. Tämän materiaalin harjoitusten avulla voit pohtia omaa itseäsi ja miettiä, mistä vahvuuksistasi on hyötyä tukioppilaana toimimisessa. Kun tunnet itsesi paremmin, voit toimia kouluyhteisössä omana itsenäsi ja myötäelää toisten nuorten elämää. Tukioppilaana voit viedä viestiä omien vahvuuksien huomaamisesta ja hyödyntämisestä myös nuoremmille oppilaille. 4 Tukioppilaan työvihko

5 mielikuvia minusta Harjoituksessa pohditaan omaa itseä eri näkökulmista ja vahvistetaan itsetuntemusta. Kun olet käynyt läpi kaikki kysymykset, tulet pohtineeksi itseäsi ja kertoneeksi itsestäsi yllättävän paljon. Jatka lauseita: 1. Jos olisin oppitunti, olisin 2. Jos olisin kouluruoka, olisin 3. Jos olisin musiikkikappale, olisin 4. Jos olisin urheiluväline, olisin 5. Jos olisin huonekalu, olisin 6. Jos olisin kirja, olisin 7. Jos olisin eläin, olisin 8. Jos olisin kukka, olisin 9. Jos olisin tv-ohjelma, olisin 10. Jos olisin auto, olisin Tukioppilaan työvihko 5

6 rakas minä Harjoituksessa pohditaan omaa itseä ja itselle tärkeitä asioita. Tehtyäsi harjoituksen saat tietoa omista tunteista, tarpeista, vahvuuksista ja itsesi kehittämiskohteista. On tärkeää tuntea omien vahvuuksien lisäksi myös omat heikkoudet ja huonot puolet ja oppia hyväksymään ne. Nämä asiat minä osaan: Nämä asiat haluaisin oppia: Nämä asiat tekevät minut onnelliseksi: Näitä asioissa itsessäni arvostan: Nämä asiat minua pelottavat: Näistä asioista minä unelmoin: Kymmenen vuoden kuluttua minä Pidän ihmisistä, jotka Mitä ystävyys merkitsee minulle? Olenko itse hyvä ystävä? 6 Tukioppilaan työvihko

7 tukioppilasohjaajani Vaikka tukioppilastoiminnan ydin on tukioppilaiden ideoissa ja toiminnassa, tukioppilastoiminta ei ole mahdollista ilman tukioppilasohjaajaa. Hän on vastuussa toiminnasta ja sen käytännön organisoinnista. Mitä paremmin ohjaaja tuntee tukioppilaansa ja tukioppilaat tuntevat toisensa ja ohjaajan, sitä mukavampaa ja helpompaa on toimia yhdessä. Haastattele ohjaajaasi joko yksin tai yhdessä muiden tukioppilaiden kanssa. Voit keksiä kysymyksiä itse lisää. ohjaajan kuva Nimi: Puhelinnumero: Sähköposti: Ketä kuuluu perheeseesi? Mikä oli lempiaineesi koulussa? Mitä harrastat ja teet vapaa-ajalla? Viimeisin lukemasi hyvä kirja? Viimeisin elokuva, joka sykähdytti sinua? Mikä sinulle tuo hyvää mieltä? Mikä sinussa on parasta? Miksi toimit tukioppilasohjaajana? Tukioppilaan työvihko 7

8 tukioppilasryhmäni Kun tukioppilailta kysyy, miksi he haluavat tukioppilaaksi, vastaukseksi usein saa, että haluaa auttaa muita. Yhtä tärkeää tukioppilaille on myös se, että tukioppilastoiminnassa saa uusia ystäviä ja yhdessä tekeminen on hauskaa. On tärkeää, että tunnette toisenne ja teillä on mukavaa yhdessä. Tämä ei kuitenkaan saisi tarkoittaa sitä, että olisitte sisäänpäin lämpiävä porukka, joiden juttuja muut eivät ymmärrä eikä niihin ole muiden mahdollista päästä mukaan. Tukioppilaiden keskinäinen hyvä henki voi kuitenkin heijastua koko kouluun. Ilo leviää muillekin. tukioppilaiden ryhmäkuva 8 Tukioppilaan työvihko

9 ryhmässä toimiminen Tukioppilasryhmän kehittyminen toimivaksi ja yhteistyökykyiseksi vaatii aikaa ja ryhmän jäsenten tutustumista toisiinsa. Mitä paremmin tukioppilaat luottavat toisiinsa, sitä paremmin ryhmä pystyy toimimaan tavoitteidensa mukaisesti. Hyvin toimiva ja turvallinen ryhmä antaa tukea vaikeisiin tilanteisiin. Ryhmillä on yleensä samanlaiset kehitysvaiheet. Aina vaiheet eivät mene samassa järjestyksessä ja joskus ryhmä voi palata takaisin johonkin aiempaan vaiheeseen tai jokin vaihe jää kokonaan pois. Ryhmän kehitysvaiheet 1. Aloitusvaihe: Ryhmän jäsenet ovat kiinnostuneita ja samalla epävarmoja toisistaan, koska vielä ei olla tuttuja. 2. Kuherruskuukausi: Ryhmä on kaikesta yksimielinen ja innostunut, erimielisyyttä vältetään. 3. Me-vaihe: Ryhmään kuuluminen on tärkeää ja ryhmässä voi jutella luottamuksellisesti. 4. Konfliktivaihe: Ryhmässä uskalletaan olla eri mieltä, muttei vielä osata ratkaista ristiriitatilanteita. Ryhmään syntyy helposti kuppikuntia. 5. Tasaantumisvaihe: Ryhmän toiminta tasaantuu ja innostus hiipuu. 6. Tehokas työskentelyvaihe: Ryhmä löytää hyvän tavan toimia yhdessä, kaikille löytyy oma tehtävä ja päätökset tehdään yhdessä. 7. Ero: Ryhmä on saavuttanut tavoitteensa ja ryhmän toiminta päättyy. Missä vaiheessa oma ryhmäni on? Onko ryhmämme turvallinen? Miten turvallisuutta voisi lisätä? Mitä voin tehdä, jotta ryhmä toimii hyvin? Tukioppilaan työvihko 9

10 roolit Ryhmän toiminnan aikana sen jäsenet löytävät oman paikkansa ja tapansa olla ryhmässä eli oman roolinsa. Sama ihminen voi käyttäytyä vähän eri tavalla eri ryhmissä. Toiset roolit edistävät ryhmän työskentelyä ja toiset hidastavat sitä. Ryhmän asiaa eteenpäin vieviä rooleja ovat aloitteentekijä asiantuntija kyseenalaistaja Ryhmää kehittäviä ja ylläpitäviä rooleja ovat rohkaisija tunteiden ilmaisija sovittelija jännityksen laukaisija Häiritseviä ja itsekeskeisiä rooleja ovat hyökkääjä jarruttaja huomiontavoittelija kilpailija vetäytyjä yläpuolelle asettuja Mikä on oma roolini koululuokassani? Harrastusryhmässäni? Tukioppilasryhmässäni? Millaisen roolin haluaisin itselläni olevan? 10 Tukioppilaan työvihko

11 ryhmässä kuulluksi tuleminen Usein tukioppilasryhmä on melko iso porukka. Koulussasi voi olla tukioppilaita kymmenen tai kymmeniä. Sinulla voi olla monia hyviä ajatuksia ja ideoita, mitä tukioppilaana haluaisit tehdä ja mitä kaikkea ryhmäsi voisi järjestää. Kun jokainen saa kertoa omat näkemyksensä, myös yhteisen sävelen löytäminen on mahdollista niin, että ei toteuteta vain yhden oppilaan näkemyksiä. Yhdessä ideoituun ja suunniteltuun on myös helpompi sitoutua ja innostua siitä. Ryhmässä kaikkien tarpeita ja ideoita ei kuitenkaan aina voi toteuttaa, vaan useimmiten lopputulos on kompromissi. Saatko ajatuksesi ja ideasi läpi ryhmässä? Uskallatko sanoa ääneen omat ideasi? Annatko muille tilaa kertoa omia ideoitaan? Rohkaisetko muita ilmaisemaan ajatuksiaan? Miten yhteinen päätös siitä, mitä tehdään, syntyy? Miten ryhmäsi keskustelutapaa voisi kehittää? Tukioppilaan työvihko 11

12 oman tukariryhmän säännöt Jokaisella ryhmällä on säännöt. Ne voivat olla joko kirjoittamattomia sääntöjä, miten toimitaan tai ne voidaan kirjoittaa myös ylös. Jos säännöt kirjoitetaan ylös, kannattaa erotella, miten eri tilanteissa toimitaan ja mikä ei ole sallittua. On myös hyvä ennalta pohtia, miten toimitaan silloin, jos joku rikkoo sääntöjä. Pohtikaa tukioppilaiden ja ohjaajanne kanssa yhdessä, mitä sääntöjä teillä on miten toimitaan, jos joku rikkoo sääntöjä. Mitä sääntöjä tukioppilasryhmällä mielestäsi pitäisi olla? tukioppilasryhmän kokoontumiset Joissakin kouluissa tukioppilastoiminta tarkoittaa koulun jälkeen kokoontuvaa kerhoa, toisissa valinnaisainetta ja joissakin kouluissa sitä, että tukioppilaat kokoontuvat välitunneilla. Kokoontumisia saattaa myös olla muiden oppituntien aikana koulupäivän keskellä. On hyvä, jos tukioppilasryhmän tapaamiset ovat säännöllisiä. Ennen tapahtumien ja tempauksien järjestämistä kannattaa kokoontua tiheämmin. Miten usein teidän tukioppilasryhmänne kokoontuu? Onko kokoontumisia riittävästi? Missä kokoonnutte? Miten ohjaaja kutsuu teidät koolle? Miten saatte tiedon, jos tarvitaan uusi kokous nopeasti? Toimiiko nykyinen kokoontumistapa? Jos ei, miten kehittäisit sitä? 12 Tukioppilaan työvihko

13 2. minä tukioppilastoiminnassa Tukioppilastoiminta perustuu vertaistuen ajatukseen eli siihen, että suunnilleen samanikäiset nuoret toimivat koulussa toistensa tukena. Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita. Tukioppilaat saavat koulutuksen, ja toiminnasta vastaa koulussa työskentelevä aikuinen ohjaaja. MLL aloitti tukioppilastoiminnan vuonna Tukioppilastoiminnassa nuoret tukevat toisiaan keskustelemalla ja järjestämällä yhteistä toimintaa. Tavoitteena on edistää sitä, että kaikki tulevat koulussa toimeen keskenään, koulussa viihdytään ja siellä on turvallinen ja kannustava ilmapiiri. Tukioppilastoimintaa on suuressa osassa Suomen yläkouluista. Vuosittain tukioppilaana toimii noin nuorta ja ohjaajia on noin 800. tukioppilastoiminnan arvot Arvot ovat asioita, joita pidämme tärkeinä ja joiden vuoksi haluamme toimia. Tukioppilaiden kaikissa toiminnoissa on paljon yhteisiä, tärkeitä asioita, joita on hyvä pohtia omassa tukioppilasryhmässä. MLL on määritellyt tukioppilastoiminnalle arvot. Keskustelkaa niistä tukioppilasryhmässänne ja pohtikaa, oletteko valmiita toiminaan niiden mukaisesti. Yhdenvertaisuus Yhdenvertaisuus on jokaisen yksilön arvostamista omana itsenään. Tukioppilas toimii esimerkillisesti ja hyväksyy itsensä ja toiset juuri sellaisina kuin on. Vapaaehtoisuus Tukioppilaat ovat vapaaehtoisia toimijoita. Vapaaehtoisuus on halua kantaa yhteistä vastuuta ja toimia koko kouluyhteisön parhaaksi. Luottamuksellisuus Tukioppilas on vaitiolovelvollinen ja säilyttää hänelle osoitetun luottamuksen. Vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan tarkoita vastuunkantamista yksin. Vaikeita asioita voi jakaa tukioppilasryhmässä luottamuksen periaatteita noudattaen. Osallisuus Tukioppilaina toimivat nuoret suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat itse tekemäänsä toimintaa. Toiminta lähtee nuorista itsestään. Nuoruus ja nuoruuden arvostus Tukioppilaat kuten muutkin nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Tukioppilastoiminnassa tätä tietoa hyödynnetään hyvän kouluilmapiirin saavuttamiseksi. Ilo Tukioppilastoiminnassa näkyy tekemisen ilo. Toiminta tuo iloa kaikille kouluyhteisön jäsenille. Nuorten äänen kuuluminen Nuori saa tukioppilastoiminnan kautta mahdollisuuden vaikuttaa koulunsa toimintaan. Tukioppilas näkee koulussa asioita, joita aikuinen ei välttämättä näe, ja hän voi välittää tietoa eteenpäin. Tukioppilaan työvihko 13

14 omat ja oman ryhmän arvot Arvot ovat niitä asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Arvot näkyvät muun muassa siinä, miten käytämme aikamme ja rahamme. Arvot ohjaavat valintojamme ja tekojamme. Jos arvomaailmassa oma terveys on tärkeää, se vaikuttaa siihen, millaisia päihteisiin, liikuntaan, uneen tai ravintoon liittyviä valintoja tekee. Aina arvot ja teot eivät kuitenkaan kohtaa. Kun pohtii omia arvojaan, se voi auttaa omien arvovalintojen tekemisessä ja siten löytämään itselleen sopivan tavan elää. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Vaikuttavatko sinulle tärkeät asiat siihen, miten käytät aikaasi ja miten käytät rahasi? Pohtikaa tukioppilasryhmässänne ryhmänne arvoja: Mikä on teille tärkeää? Toteutuvatko ryhmänne arvot käytännössä? MIten? Jos ryhmänne arvot eivät toteudu käytännössä, mitä asialle voisi tehdä? 14 Tukioppilaan työvihko

15 tukioppilastoiminnan tavoitteet Toimintaa suunniteltaessa on hyvä ottaa uomioon myös jokaisen tukioppilaan tavoitteet ja pohtia, mitkä tavoitteista ovat sellaisia, joita kohti voitte ryhmänä lähteä toimimaan. Millaisia tavoitteita sinulla on tukioppilaana toimiessasi? Millaisia tavoitteita tukioppilasryhmälläsi on? Tukioppilaan työvihko 15

16 minä tukioppilaana Tukioppilas on vapaaehtoinen, tehtävään valittu nuori, joka on saanut tukioppilastoimintaan koulutuksen. Hän on kiinnostunut toimimaan yhdessä toisten kanssa. Tukioppilas Tukioppilaan ei tarvitse olla koulumenestykseltään huippuoppilas. Hän noudattaa koulun sääntöjä ja suhtautuu kouluun myönteisesti. Tukioppilas säilyttää luottamuksen ja tekee ne asiat, jotka lupaa. Tukioppilaan tehtävänä on kuuleminen ja kuunteleminen. Hän huomaa koulussa asioita, joita aikuinen ei aina näe. Tukioppilas kertoo viestejä nuorten elämästä erilaisissa tilaisuuksissa, kuten vanhempainilloissa. Tukioppilaan ensisijainen tehtävä on huolehtia omasta opiskelustaan ja vasta sitten, jos aikaa ja voimia jää, hän auttaa muita oppilaita. Monet tukioppilaan tehtävät ovat sellaisia, joiden toteuttaminen ei vaadi suurta tapahtumaa tai tempausta, vaan ne siirtyvät käytäntöön arkipäivän vuorovaikutuksessa. Ydinajatus on se, että toiminta on parhaimmillaan jokapäiväistä välittämistä, ei niinkään mahtipontisia ja suuritöisiä tapahtumia. Toki tapahtumat ovat joskus paikallaan ja toimivat myös yhteistyön edistäjinä, mutta ne eivät ole toiminnan keskeisin tavoite. Millaisia arkipäivän tekoja tukioppilasryhmänne voisi tehdä? 16 Tukioppilaan työvihko

17 miksi olen tukioppilas? Tukioppilailla on monia syitä lähteä mukaan toimintaan. Tunnistatko alla olevasta listasta sinulle tuttuja ajatuksia? Tekemisen kaipuu Halu saada mielekästä toimintaa. Tarve tuntea itsensä merkitykselliseksi. Mahdollisuus vaikuttaa koulun viihtyvyyteen. Auttamisen halu Halu myötäelää toisten nuorten elämää. Tunne omasta tarpeellisuudesta silloin, kun auttaa toista. Omassa elämässä koetut vaikeudet, esimerkiksi kiusaaminen. Kokeilunhalu Halu kokeilla ja käyttää omia tietoja ja taitoja. Vastapaino koulun arjen rutiineille. Yhteisöllisyyden kaipuu Halu kuulua tukioppilaiden ryhmään. Keino tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia kavereita. Yhteishenki, hyvä fiilis ja yhdessä tekeminen tärkeää. Miksi halusit tukioppilaaksi? Minkä puolesta tai mitä vastaan haluat toimia? Mihin haluat vaikuttaa? Tukioppilaan työvihko 17

18 miten paljon voit ja ehdit tehdä? Tukioppilaana innostuu helposti monenlaisista asioista. On tärkeää miettiä, mihin kaikkeen lähtee mukaan ja miten ison roolin niissä ottaa. Sinun ei tarvitse olla mukana toteuttamassa jokaista tukioppilaiden teemapäivää tai tempausta. Voit hyvin sanoa, että nyt tarvitset enemmän aikaa koulutyöllesi. Tärkeintä on huolehtia omasta koulutyöstä ja jaksamisesta. Tukioppilaan ei myöskään tarvitse kuunnella kaikkien oppilaiden huolia tai ratkaista kaikkia koulupihan tilanteita. On tärkeä, että kerrot näkemästäsi ja kuulemastasi luotettavalle aikuiselle, esimerkiksi omalle tukioppilasohjaajalle. Hän on tärkeä tuki ja voimavara myös sinun jaksamisellesi, ja sinun ei tarvitse kantaa huolia yksin. On kuitenkin hyvä muistaa, että tukioppilaana olet vaitiolovelvollinen ja että monet asiat ovat sellaisia, ettei niistä kerrota koulun muille oppilaille. Tukioppilaana toimiminen on paitsi hyvää tahtoa ja empatiaa, myös toimintaa. Ennen toimintaan ryhtymistä on tärkeää pohtia, mitä on valmis tekemään ja kuinka paljon on valmis käyttämään siihen aikaa. Mitä olet itse valmis tukioppilaana tekemään? Millä tavoin sitoudut tekemiseen? Kuinka paljon sinulla on antaa aikaa? 18 Tukioppilaan toimintaopas

19 3. Oman kouluni tukioppilastoiminta Tukioppilaiden toiminnan suunnitteleminen on tärkeää, jotta arvot ja tavoitteet eivät pääsisi unohtumaan. Suunnittelu on tärkeää myös siksi, ettei kaikki toiminta tapahtuisi yhtä aikaa tai vain alkusyksynä. Suunnitelmaa tehdessä kannattaa ottaa huomioon koulun loma-ajat, juhlapyhät, traditiot ja koulun muiden toimijoiden, kuten oppilaskunnan, järjestämät tapahtumat ja teemaviikot. Tuo ideoitasi rohkeasti esille omassa ryhmässäsi. Jakakaa vastuuta ja vaihdelkaa sitä, kuka tekee mitäkin, jotta jokainen saa mahdollisuuden oppia ja kokeilla erilaisia tehtäviä. Lupaa tehdä vain se, mitä varmasti jaksat ja olet valmis tekemään. Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että muiden ei tarvitse korjata sinulta tekemättä jääneitä tai hutiloiden tehtyjä asioita. Mitä ideoita sinulla on? Mistä koulun tukioppilastoiminnan perinteistä haluat pitää kiinni? Miten niitä voisi muuttaa ja kehittää? Tukioppilaan toimintaopas 19

20 tukioppilastoiminnan suunnitelma Koulun tukioppilastoiminnalle on hyvä tehdä lukuvuodeksi toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelman teon voi aloittaa pohtimalla seuraavia kysymyksiä. Jokaisella tukioppilaalla on ajatuksia siitä, millaista tukioppilaiden toiminnan pitäisi olla ja mitä järjestetään. Tukioppilasryhmän ja -ohjaajan tulisi yhdessä neuvotellen päättää, mitkä ideoista toteutetaan. Yhteinen, koko ryhmän keskustelu harjoittaa neuvottelutaitoja. Ennen keskustelun aloittamista on syytä kerrata hyvän neuvottelijan ominaisuudet: Hyvä neuvottelija kuuntelee, mitä jokainen sanoo. rohkaisee muita osallistumaan keskusteluun. sovittelee ryhmäläisten välisissä suhteissa. hankkii lisätietoa ja selvennyksiä asioihin. on valmis joustamaan alistumatta. antaa omia ideoitaan ryhmän käyttöön. hyväksyy ihmisten ja ajatustapojen erilaisuuden. Mihin toiminnalla pyritään (tavoite)? Mitä tehdään (toimenpide, toimenpiteet)? Kuka tekee mitäkin? Missä toiminta järjestetään? Milloin tapahtuu: päivä ja kellonaika? Kenen apua tarvitaan? 20 Tukioppilaan työvihko

21 toimintaideoita Jokainen koulu toteuttaa oman näköistään tukioppilastoimintaa ja samassakin koulussa toiminta vaihtelee vuosittain. Parhaat ideat syntyvät yhdessä pohtimalla. Tässä muutamia ideoita: Kummiluokkatoiminta. Tukioppilaat toimivat kummeina nimetyille nuoremmille luokille. Se on konkreettinen ja näkyvä toimintamuoto, jolla nopeutetaan ja helpotetaan sopeutumista uuteen kouluun, ryhmään ja sen työtapoihin. Kummitoiminta kiinteyttää luokkahenkeä ja luo turvallisuuden tunnetta. Uusien luokkien vastaanottaminen koulun alkaessa syksyllä. Tukioppilaat toimivat oppaina uusille koulutulokkaille, esittelevät koulun tiloja ja henkilöitä. Samalla he kertovat koulun käytännöistä ja tavoista sekä opastavat, miten lukujärjestystä luetaan. Tukioppilaat esittelevät koulua myös tutustumaan tuleville oppilaille. Teemapäivät. Tukioppilaat järjestävät koko koulun teemapäiviä esimerkiksi päihteettömyydestä ja kiusaamisen ehkäisemisestä. Teemapäivät tuovat vaihtelua koulun arkeen ja herättävät yhteiseen keskusteluun. Koulun yhteiset juhlat. Almanakasta löytyy runsaasti erilaisia päiviä, joiden teeman ympärille saadaan syntymään koko koulun yhteisiä juhlia. Erityisesti ystävänpäivä on ollut tukioppilaiden mielestä mukava päivä järjestää tapahtumia. Myös vappu, joulunaika ja esimerkiksi halloween innoittavat monia tukioppilaita. Koulurauhan julistuksen yhteydessä voidaan järjestää oma lukuvuoden aloitusjuhla. Tapahtumat ja tempaukset. Näitä voivat olla esimerkiksi koulurauhan julistus syksyllä, lelupäivä, väriviikko, disko, toivekonsertti keskusradiossa, ystävänpäivä- ja joulukorttien välitys, kioski, keräykset, naamiaiset, kykypäivä, kansainvälisyyspäivä, musiikkiesityksiä, hiuspäiviä, luokkajuhlat, liikuntakerho, viikkovisa, kirpputori, ysien lehti, elokuvapäivä tai teatteri, valorata, tanssiaiset, ruokaviikko, välituntiviikko, lumenveistokilpailu. Välituntitoiminta. Tukioppilaat järjestävät leikkejä ja pelejä välitunneille. Välitunneilla tukioppilaat voivat pitää myös välituntipäivystystä esimerkiksi koulun kahviossa. Näin muut oppilaat tietävät, mistä tukioppilaan tavoittaa. Päivänavaukset. Tukioppilaat voivat pitää päivänavauksia tukioppilastoiminnan teemoista, kuten ystävyys tai kiusaamisen ehkäisy. Samalla voi soittaa jonkin teemaan liittyvän kappaleen. Vanhempainillat. Tukioppilaat toimivat nuorten viestien äänitorvena vanhempainilloissa. Tukioppilaan työvihko 21

22 esimerkki tukioppilastoiminnan vuodesta Elokuu Vastaanotetaan uudet oppilaat koulun alkaessa. Kummiluokkatoiminta alkaa. Koulurauhan julistus. Sovitaan tukioppilasryhmän säännöllisistä tapaamisista. Syyskuu Kummiluokkatoimintaa. Lokakuu Teematunnit kummiluokalle ryhmähengestä ja koulukiusaamisesta. Teemaviikko erilaisuuden arvostamisesta koko koululle ja Halloween-naamiaiset. Marraskuu Välituntiviikko koko koululle. Pikkujoulut kummiluokan kanssa. Joulukuu Tukioppilasryhmän oma joulujuhla. Jouluterveisradio koko koululle. Syyslukukauden arviointia. Tammikuu Uusien tukioppilaiden valinta. Teematunnit kummiluokalle suvaitsevaisuudesta. Helmikuu Ystävänpäivän tapahtuma koko koululle. Maaliskuu Teemaviikko päihteettömyydestä ja sen elämän eduista. Uusien tukioppilaiden peruskoulutus. Huhtikuu Kummiluokkatoiminnnan päätösjuhlat. Toukokuu Uusien oppilaiden tutustuminen kouluun. Syksyn koulunaloitukseen liittyvien toimien suunnittelua. 9.-luokkalaisten juhla. 22 Tukioppilaan työvihko

23 toiminnasta tiedottaminen Kukaan ei tiedä, mitä tukioppilaat tekevät, ellette kerro siitä. On tärkeää huolehtia tiedottamisesta, jotta tapahtumiin saadaan osallistujia ja jotta teemapäivässä kaikilla on oikeat varusteet. On tärkeää tiedottaa omaa kummiluokkaa siihen liittyvästä toiminnasta, muita oppilaita teemapäivistä ja tempauksista sekä rehtoria ja opettajia kaikesta mitä teette. On tärkeää ottaa huomioon myös koulun muu henkilökunta. Joskus on hyvä ottaa yhteyttä paikallislehteen tai -radioon ja antaa juttuvinkki tulevasta toiminnastanne. Muista kertoa tukioppilastoiminnasta myös kotona. Miten tiedotatte oppilaille tulevista tapahtumista? (keskusradio, ilmoitustaulu ) Miten opettajille tiedotetaan? Mitä tukioppilaat tekevät ja mikä on ohjaajan rooli tiedotuksessa? Miten ilmoitatte opettajille, jos teidän tarvitsee olla pois oppitunneilta? Tukioppilaan työvihko 23

24 toiminnan arvioiminen Toiminnan toteuttamisessa on muistettava kolme keskeistä vaihetta: 1. Suunnittelu 2. Toteutus 3. Arviointi Arviointi on näistä se, joka usein syystä tai toisesta jää toteuttamatta. Arvioinnin avulla toimintaa voi kehittää. Osallistujilla voi olla eri käsitys toiminnan merkityksestä kuin tukioppilailla. Huomioon kannattaa ottaa myös rehtorin, opettajien ja koulun muiden aikuisten mielipiteet ja tarpeet. Arvioinnissa on hyvä muistaa, että myönteinen palaute ja kommentointi on tärkeämpää kuin epäkohtien kaivaminen. Kun toiminnan arviointi tapahtuu myönteisessä hengessä, se kehittää toimintaa enemmän kuin kielteisen palautteen antaminen. Miten keräätte palautetta osallistujilta? Miten keräätte palautetta rehtorilta, opettajilta ja koulun muilta aikuisilta? 24 Tukioppilaan työvihko

25 itsearviointi eli miten itse onnistuin Jokaisen tapahtuman yhteydessä on hyvä käydä alla olevat kysymykset läpi. Kun jokainen tukioppilas on vastannut niihin, sen jälkeen on helppo käydä yhteinen palautekeskustelu. Materiaalit ja valokuvat tapahtumasta on hyvä koota talteen: niistä voi olla apua seuraavan tapahtuman suunnittelussa ja tulevien tukioppilaiden toimissa. Toteutettu tapahtuma: Aika: Tavoite eli miksi tapahtuma järjestettiin? Mikä oli oma roolini? Miten itse onnistuin? Mitä opin tai oivalsin? Päästiinkö asetettuun tavoitteeseen? Miksi? Miksi ei? Mikä onnistui? Mikä olisi voinut mennä paremmin? Miten ryhmä toimi? Tukioppilaan työvihko 25

26 6.-luokkalaisten kohtaaminen Muistatko kun itse olit 6.-luokkalainen ja ajatuksesi olivat jo siirtymässä kohti syksyllä alkavaa seitsemättä luokkaa? Miltä sinusta tuntui? Mikä jännitti? Mitä odotit? Mitä olit kuullut yläkoulusta? Monissa kouluissa 6.-luokkalaiset tulevat keväällä tutustumaan yläkouluun. Tutustumispäivissä he kohtaavat usein ensimmäistä kertaa myös tukioppilaat. Tukioppilaat voivat kertoa koulusta, kierrättää luokissa ja kertoa oppiaineista, valinnaiskursseista ja koulun tavoista. Miten haluaisit ottaa 6.-luokkalaiset vastaan? Millaisen kuvan haluat yläkoulussa olemisesta välittää ja mitä heille kertoa? Miten voit helpottaa jännitystä ja lieventää mahdollisia pelkoja? yläkoulun alku, opastus ja neuvonta Tukioppilaiden toiminnan keskeisintä aikaa on koulun alku. Syksyllä yläkoulun aloittavien uusien 7.-luokkalaisten vastaanottaminen ja ryhmäyttäminen sekä kummiluokkatoiminta ovat monissa kouluissa tukioppilaiden tärkeimpiä tehtäviä. Koulun alku saattaa jännittää, uudet 7.-luokkalaiset pelkäävät tulevansa kiusatuiksi, uudet luokkakaverit ovat vieraita ja eri oppiaineiden luokkiin voi olla hankalaa löytää. Kaikessa tässä tukioppilaat voivat olla tukena. Miettikää tukioppilasryhmässä jo keväällä, miten haluatte syksyllä ottaa uudet 7.-luokkalaiset vastaan. Miten sinä haluat toimia? 26 Tukioppilaan työvihko

27 Millaiset fiilikset koulun alusta ja koulusta haluat välittää? Mitä teette 7.-luokkalaisten kanssa jo heti ensimmäisenä päivänä? Miten uudet 7.-luokkalaiset tunnistavat tukioppilaat ja saavat sinuun yhteyden? Pidättekö välituntipäivystystä? Mikä on sinun kummiluokkasi, mitä ensimmäisellä kummiluokkatunnilla tehdään ja miten usein kummiluokkatunteja on? Millaisen tervetulojuhlan tai diskon järjestätte? Pidättekö ryhmäyttämispäivän tai oletteko mukana opettajien tai vaikkapa seurakunnan tai nuorisotoimen järjestämässä ryhmäyttämispäivässä? Mikä on roolinne ja tehtävänne? Oletteko mukana ensimmäisessä vanhempainillassa ja mitä kerrotte siellä tukioppilastoiminnasta? Tukioppilaan työvihko 27

28 ryhmäyttäminen Turvallinen ryhmä on oppimisen ja koulussa viihtymisen edellytys. Tukioppilaat voivat auttaa omaa kummiluokkaansa tutustumaan ja muodostamaan tiiviin ryhmän. Mitä paremmin luokan oppilaat tuntevat toisensa, sitä paremmin he tulevat toistensa kanssa toimeen. Mitä turvallisempi tunnelma luokassa on, sitä paremmin siellä opitaan. Tukioppilaat ovat apuna ryhmäyttämisessä. Ryhmäyttämisen voi toteuttaa jokaisessa luokassa erikseen tai isommalle porukalle ryhmäyttämispäivänä. Usein nämä päivät pidetään jossakin leirikeskuksessa ja niiden järjestämisestä vastaavat kunnan tai seurakunnan nuorisotyöntekijät. Tukioppilailla voi olla niissä oma rasti tai tukioppilaat voivat kiertää rasteilla oman kummiluokkansa kanssa. Muistele, miten itse tutustuit omaan luokkaasi. Oliko teillä tukioppilaiden järjestämä ryhmäytys? Millainen tunnelma siitä jäi? Millaisen ryhmäytymisen haluaisit pitää uusille oppilaille? Millaisia tutustumisleikkejä ja harjoituksia voisi pitää? Miksi leikkejä ja harjoituksia tehdään? Miten varmistat, että kaikki ovat mukana? Millaista tukea kaipaat omalta tukioppilasohjaajaltasi? Mikä on luokanvalvojan rooli? 28 Tukioppilaan työvihko

29 arviointi kaikkien ryhmäyttämisten jälkeen Miksi tapahtuma järjestettiin (tavoite)? Mitä itse tein ja miten onnistuin? Päästiinkö tavoitteeseen? Miten ryhmämme toimi yhdessä? Tukioppilaan työvihko 29

30 tervetulojuhla 7.-luokkalaisille Monissa kouluissa tukioppilaat järjestävät 7.-luokkalaisille tervetulojuhlan tai diskon muutama viikko koulun alkamisen jälkeen. Näissä tapahtumissa on erilaisia leikkejä, yhteishengen kohotusta ja täysivaltaiseksi yläkoulun oppilaaksi tulon juhlistamista. On tärkeää, että nämä tapahtumat toteutetaan hyvässä hengessä ilman nolaamisia. Turvallinen ja mukava ilmapiiri on olennainen asia tapahtuman onnistumiselle. Tapahtuman nimi antaa suuntaa sen luonteelle. Mopodisko kuulostaa erilaiselta kuin Seitsemäs taivas. Kannattaa miettiä, järjestäänkö tapahtumat vain 7.-luokkalaisille vai koko koulun oppilaille. Muistele, millainen tervetulojuhla tai disko järjestettiin, kun itse aloitit seitsemännen luokan? Millainen olo siitä tuli sinulle? Millaisen tunnelman haluaisit välittää uusille 7.-luokkalaisille heidän tervetulojuhlassaan? Millaista ohjelmaa tapahtumassa on? Mikä on sinun roolisi ja tehtäväsi? 30 Tukioppilaan työvihko

31 Ketä tapahtumassa on paikalla (7.-luokkalaiset, muut oppilaat, opettajat )? Tukioppilaan työvihko 31

32 4. minä ja koulukiusaamisen ehkäiseminen Tunnistatko koulussa tilanteen, jossa joku oppilas jää toistuvasti ryhmien ulkopuolelle? Onko koulussanne tuttua se, että aina sama oppilas tulee valituksi joukkueeseen viimeisenä? Liikkuuko luokassa kirjeitä tai lappusia, joissa kerrotaan jostakin luokan oppilaasta? Oletko huomannut, että muut vetävät aina pulpettiaan puoli metriä kauemmas siitä, missä tietty oppilas istuu? Usein kiusatusta oppilaasta ei näe, miltä nämä tilanteet hänestä tuntuvat. Hänen sisällään saattaa kuitenkin myllertää isoja tunteita pettymyksestä ahdistukseen ja vihasta arvottomuuteen. Kiusaamiselle on tyypillistä, että se tapahtuu yleensä ryhmässä. Se ei ole pelkästään kiusaajan ja kiusatun välinen tapahtuma, vaan läsnä on muitakin. Kiusaamistilanteen sivusta seuraaminen mahdollistaa kiusaamisen, sillä usein kiusaaja kokee sen kannustamisena. Voit tukioppilaana puolustaa kiusattua ja olla hänen tukenaan. On myös tärkeää huomioida yksin jäävät oppilaat. Jo käytävällä tai ruokalassa tervehtiminen on kiusatulle tärkeä viesti, että hänet huomataan. Koulukiusaamistapauksissa on tyypillistä, että aikuiset eivät aina huomaa kiusaamista sen sijaan oppilaat tietävät asiasta. Vain noin puolet kiusatuista kertoo asiasta jollekin. Nuoret kertovat kiusaamisesta usein mieluummin toiselle nuorelle kuin aikuiselle. Tukioppilaat ovat tärkeitä koulukiusaamisen tunnistajia. He voivat toimia välitunneilla, ruokalassa ja tunneilla silminä ja korvina, jotka huomaavat kiusaamisen. Heille voi myös kertoa näkemästään tai kokemastaan. Tukioppilas voi myös lähteä kiusatun tukena kertomaan kiusaamisesta esimerkiksi opettajalle, terveydenhoitajalle tai muulle luotettavalle aikuiselle. Oletko huomannut, mitä muut oppilaat tekevät kiusaamistilanteessa? Miten itse toimit? Miten haluaisit toimia? 32 Tukioppilaan työvihko

33 Miten odotat aikuisen toimivan? Miten kiusaaminen eroaa siitä, että kaksi ihmistä riitelee? Missä kouluun liittyvissä tilanteissa kiusaamista tapahtuu? Millaista kiusaamista olet nähnyt? Kiusaavatko tytöt ja pojat eri lailla? Koulukiusaamisesta on paljon tietoa ja nuorten tarinoita MLL:n Nuortennetistä: Tukioppilaan työvihko 33

34 ideoita koulukiusaamisen ehkäisemiseksi Tukioppilaat voivat tehdä koulussa monenlaisia toimia koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Voitte itse ideoita, mitä kaikkea voisitte tehdä. Apuna voitte käyttää alla olevia vinkkejä. Toimintaa ideoidessa on hyvä muistaa, että myös tukioppilastoiminnassa on tilanteita, joissa voidaan tiedostamatta kiusata. Esimerkiksi jos ohjaatte leikkejä muille oppilaille, tarkkailkaa, ettei sama henkilö tipahda aina ensimmäisenä leikistä pois. Toiminta kummiluokan kanssa Kummiluokan kanssa voi pohtia, mitä kiusaaminen on, mitä rooleja kiusaamistilanteissa on ja miltä se tuntuu. Yhdessä voi myös tehdä kiusaamisen vastaiset säännöt ja ohjeet, miten niiden rikkomisesta rangaistaan. Nämä on hyvä toimittaa myös koteihin. Koulun kiusaamattomuussitoumus Tukioppilaat voivat toteuttaa koko koulun kiusaamattomuussitoumuksen. Lakanalle tai suurelle paperille kirjoitetun sitoumuksen teksti voi olla yksinkertainen lupaus olla kiusaamatta ketään ja puuttua huomaamiinsa kiusaamistilanteisiin. Kaikki koulun oppilaat ja opettajat sekä muu henkilökunta allekirjoittavat sitoumuksen. Sen jälkeen sitoumus laitetaan näkyville muistutukseksi koko lukuvuoden ajaksi. Kiusaamattomuussitoumuksesta on myös hyvä tiedottaa koteja. videoita ja keskustella videon tapahtumista. Videon keskusteluaineistosta löydät valmiit kysymykset. MLL:n julkaisema dvd on postitettu kaikkiin suomenkielisiin yläkouluihin, kysy tukioppilasohjaajaltasi. Julisteet Tukioppilaat voivat tehdä julisteita, jotka kertovat vaikkapa kiusaamiseen liittyvistä rooleista ja edistävät kiusaamiseen puuttumista. Julisteet voi laittaa käytäville koko koulun nähtäväksi. Tämän voi toteuttaa myös A3-kokoisita papereista tehtyinä pöytätabletteina, jotka viedään ruokalan pöydille, tai näyttelynä terveydenhoitajan huoneen aulassa. Aamunavaukset Tukioppilaat voivat pitää koulukiusaamiseen, sen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen liittyviä aamunavauksia. Samalla voi soittaa jonkin teemaan liittyvän musiikkikappaleen. Välituntitoiminta Välitunnit ovat usein pihalla seisoskelua ja mahdollistavat monenlaisen kiusaamisen. Tukioppilaat voivat järjestää koko koulun yhteistä välituntitoimintaa. Erilaiset pelit, leikit, kilpailut ja turnaukset tarjoavat paikan tehdä yhdessä ja myös tulla katsomaan tai ainakin liepeille, vaikka ei itse osallistuisikaan. Ettei kukaan jää yksin -dvd Tukioppilaat voivat näyttää esimerkiksi kummiluokille kiusaamisesta kertovia Näytelmän toteuttaminen Tukioppilaat voivat tehdä koulukiusaamista käsittelevän näytelmän. Voitte 34 Tukioppilaan työvihko

35 tehdä käsikirjoituksen itse tai käyttää Tukari välittää materiaalissa olevaa Tapiolan koulun tukioppilaiden tekemää käsikirjoitusta ( Näytelmän voi esittää koko koululle ja myös vanhemmille. Vanhempainillat Tukioppilaat voivat vierailla 7.-luokkien vanhempainilloissa ja kertoa koulukiusaamisesta vaikkapa MLL:n tuottaman Ettei kukaan jää yksin -dvd:n avulla. Kyseisen dvd:n mukana olevassa keskusteluaineistossa on kysymyksiä myös aikuisille. Mitä voitte tukioppilaina tehdä kiusaamisen ehkäisemiseksi? Mitä voit itse tehdä? Tukioppilaan työvihko 35

36 Tukioppilaan työvihkossa on tehtäviä, joiden avulla voi miettiä omaa rooliaan tukioppilaana. Millainen tukioppilas sinä haluaisit olla? Lasten ja nuorten puhelin , kirjepalvelu

Tukioppilaan materiaali

Tukioppilaan materiaali Tukioppilaan materiaali Mannerheimin Lastensuojeluliitto Tukioppilaan materiaali 1 Julkaisija Mannerheimin Lastensuojeluliitto Toinen Linja 17 00530 Helsinki tukioppilastoiminta@mll.fi www.mll.fi/tukioppilastoiminta

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta

Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava Tuki- ja kummioppilastoiminta Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Marie Rautava 17.9.2014 Tuki- ja kummioppilastoiminta Vertaistukea alakoulusta toiselle asteelle Alakoulun kummioppilaat ovat 5.-6. luokkalaisia ja toimivat ekaluokkalaisten

Lisätiedot

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia

MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia MLL:n ja Sosiaalikehityksen koulukyselyn tuloksia Kyselyn toteutus Toteutettiin sähköisenä kyselynä 01-02/2011 Tavoitteena oli selvittää Millainen kuva koulujen henkilökunnalla on oppilaiden yksinäisyydestä,

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet Oppilaiden osallisuustiimi Lukuvuoden 2013-2014 arviointi ja lukuvuoden 2014-2015 tavoitteet Toiminnan tavoitteet Oppilaiden osallisuuden ryhmiä ovat oppilaskuntatoiminta, tukioppilastoiminta sekä välituntitoiminta.

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Akateemiset taidot. Tapaaminen 12 Ryhmätyön roolit

Akateemiset taidot. Tapaaminen 12 Ryhmätyön roolit Akateemiset taidot Tapaaminen 12 Ryhmätyön roolit Mieti hetki itseksesi ja keskustele sen jälkeen ryhmäsi kanssa Millainen on epäonnistunut ryhmäkokemus? Milloin ryhmässä on vaikea oppia? Mitä siinä tapahtui?

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 Järvenpään Kehäkarhut ry:n malli Toiminnanjohtaja Juha Saurama Järvenpään Kehäkarhut ry Yli 400 harrastajaa Perustettu 1996 Nyrkkeily, potkunyrkkeily, krav

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto Arvoilta 24.3.2015 vanhempainilta 3.9.2015 Huoltajien ja henkilökunnan vastauksia yhteensä 91 kpl. Oppilaat vastasivat luokittain ja vastauksia tuli yhteensä 24. 1.

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori!

Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! 4.8.2008 Hyvää alkavaa lukuvuotta tukioppilasohjaaja/rehtori! Kesäloma reissuineen, mökkeilyineen ja rentoutumisineen on takana ja akut ladattu syksyn ja talven toimiin. Uuden lukuvuoden käynnistyessä

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 2008

TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 2008 TUKIOPPILASTOIMINNAN TOIMINTAKARTOITUS 8 Tukioppilastoiminnan kartoitus toteutettiin tammi-huhtikuussa 8. Kysely lähetettiin kaikkiin yläkouluihin (n=8). Kyselyyn vastasi 7 koulua eli vastausprosentti

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Viidennen luokan Askelma

Viidennen luokan Askelma Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys

Itsearviointi 1.lk Nimi päiväys Itsearviointi 1.lk Nimi 1. Uskallan kysyä. 2. Osaan noudattaa ohjeita. 3. Osallistun luokan yhteiseen keskusteluun. 4. Tulen toimeen luokkatovereitteni kanssa. 5. Huolehdin läksyistäni ja tavaroistani.

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainillan tavoitteet Saada tietoa ja keskustella kiusaamisesta ilmiönä. Antaa vanhemmille keinoja ja välineitä käsitellä kiusaamista yhdessä lapsen ja koulun kanssa.

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2015 - Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2016 - Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma

Länsimäen koulu, Vantaa. Salla Kurki ja Sari Lusma Länsimäen koulu, Vantaa Salla Kurki ja Sari Lusma Monikulttuurinen koulumme muuttuu 1.-9- koulusta 5.-9- kouluksi ja lähelläolevasta koulusta tulee 1.-4- koulu meille tulee uusia oppilaita (6. -7.lk).

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA Järvenpään perusopetuksessa toteutettiin syksyllä 2008 koulukiusaamista koskeva kysely, johon vastasivat lähes kaikki perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Kyselyn

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

STOP kiusaamiselle! Sari Törmänen

STOP kiusaamiselle! Sari Törmänen STOP kiusaamiselle! Päivän agendalla Pohditaan, miten harrastusryhmässä esiintyvää kiusaamista ja huonoa kohtelua voitaisiin ehkäistä Tarjotaan osallistujille ideoita ja työkaluja turvallisen ryhmän rakentamiseen,

Lisätiedot

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Ryhmässä tehtävät harjoitukset koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Tulevaisuuden koulua kohti -seminaari 7.-8. 10 2014 Elisa Poskiparta Turun yliopisto KiVa Koulu Mitä kiusaaminen

Lisätiedot

KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA

KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA KOULUNUORISOTYÖTÄ TORNIOSSA Rovaniemellä 17.1.2018 Katri Keisu, rehtori, Tornion kaupunki, Raumon koulu katri.keisu@tornio.fi puh. 040-84 64 073 Ilkka Halmkrona, sivistystoimenjohtaja, Tornion kaupunki

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU ja meillä myös sovitellaan Verso-toiminta Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli Kastellin koulu 22.11.2011 1 Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015. Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet Espoo. Maaliskuu 2015. Koulun palvelutarjonta Erikoistuneet Palvelut Tuki- Palvelut: lääkärit, Arkea tukeva toiminta

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli 1 Määritelmä: Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden

Lisätiedot

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Tervetuloa vertaisopastajaksi! Verkosta virtaa -toiminnan vertaisopastajaksi ovat tervetulleita

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007 Kerro aikuiselle, jolla on aikaa kuunnella. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa läheisille

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA 16.6.2014 1 (8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA Samaa mieltä koko maa 2014 Samaa mieltä Lpr 2014 Samaa

Lisätiedot

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1

(12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1 13.6.2014 1 (12) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2014 ja 2012 KOULUN OLOSUHTEET 1-40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA 9/2010 1. JOHDANTO 1.1. Mitä koulukiusaaminen on? 1.2. Yleisohjeita kiusaamiseen puuttumisesta 1.3. Ongelmia kiusaamiseen puuttumisessa 2. KIUSAAMISEN

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ

Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN 2015-2016 NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ Kehittämistoiminnan tavoitteet Kaikkien luokan oppilaiden

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa tapahtuvaa nuorten vertaistukea Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön hyväksi ja auttaa muita oppilaita

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Kaksinkertainen mahtis

Kaksinkertainen mahtis Luovat harjoitukset Kaksinkertainen mahtis Palautteenantoharjoitus tavoite: yksityiskohtainen palautteen sanallistaminen ja luokkakaverin vahvuuksien tukeminen ja kehittäminen kesto 20 min Tehdään ensin

Lisätiedot

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Askolan kunnassa on käytössä KiVa Koulu ohjelma. Ohjelman tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ja tehokas puuttuminen kiusaamiseen. 2 1.

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa

Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖN PARHAAT KÄYTÄNNÖT Yhteenveto 14.11.2016 osallisuusiltapäivästä Uudet opetussuunnitelman perusteet ja vanhempien osallisuus kouluissa - miten voimme vahvistaa kodin ja koulun

Lisätiedot