Oppimisvaikeuksia, opetusta ja kehitystä käsitteleviä väitöskirjoja 2007

Transkriptio

1 Väitökset Oppimisvaikeuksia, opetusta ja kehitystä käsitteleviä väitöskirjoja 2007 Hurtig, Tuula (2007). Adolescent ADHD and family environment - an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 Birth Cohort. Oulun yliopisto. Lääketiede. (Nuoren ADHD ja perheympäristö epidemiologinen ja kliininen tutkimus Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohortissa). Acta Universitatis Ouluensis, series D, Medica 919. Myös elektroninen julkaisu: isbn /isbn pdf. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli ensiksi selvittää suomalaisten nuorten tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmia suhteessa nuoren perherakenteeseen. Toiseksi tutkittiin näiden nuorten psykososiaalista hyvinvointia. Kolmanneksi tavoitteena oli tutkia ADHD:n (tarkkaavuushäiriö) psykiatrisia liitännäissairauksia suhteessa perheympäristöön. Neljäntenä tavoitteena oli tutkia ADHD:n pysyvyyttä lapsuudesta nuoruuteen. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa Pohjois-Suomen vuoden 1986 syntymäkohorttiin kuuluvat 15-vuotiaat nuoret (N=9 432) ja heidän vanhempansa täyttivät kyselylomakkeet. Kysymykset koskivat nuoren tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmia, perheympäristöä ja nuoren elämäntilannetta. Toisessa vaiheessa tutkittiin vuotiasta kohorttiin kuuluvaa nuorta. Nuoret arvioitiin käyttäen puolistrukturoitua kliinistä haastattelua. Logistisia regressiomalleja käytettiin kuvaamaan ADHD-diagnoosia ja sen pysyvyyttä sekä psykiatrisia liitännäissairauksia suhteessa perheympäristöön. Tytöt raportoivat poikia useammin tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmista, kun taas vanhemmat raportoivat tarkkaavuuden ongelmia olevan useammin pojilla kuin tytöillä. Perhetaustaltaan muu kuin ydinperhe oli yhteydessä tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmiin sekä tytöillä että pojilla. Nuoret, joilla oli ADHD-oireita, pitivät terveyttään ja psykososiaalista hyvinvointiaan huonona useammin kuin nuoret, joilla näitä oireita ei ollut. Psykososiaaliset ongelmat kasaantuivat niillä nuorilla, joilla oli paljon ADHD-oireita. Myös käyttäytymishäiriöistä, alkoholin väärinkäytöstä ja masennuksesta kärsivät muita useammin nuoret, joilla havaittiin ADHD. Nuoret, joilla oli ADHD ja edellä mainittu liitännäissairaus, asuivat muita useammin muussa kuin ydinperheessä, alemman tulotason perheessä, äidin kanssa, joka oli tyytymätön elämäänsä tai vanhempien kanssa, jotka eivät olleet kiinnostuneet nuorensa asioista. ADHD-diagnoosi pysyi nuoruuteen noin kahdella kolmasosalla niistä, joilla se oli 40 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

2 Väitöskirjoja 2007 lapsuudessa. Niillä nuorilla, joilla diagnoosi pysyi, oli muita useammin unelmoivasta hajamielisyydestä kertovia tarkkaamattomuusoireita, varhain alkanut masennustai käyttäytymishäiriö tai isä, jolla oli itsellään ADHD-oireita. Nämä tulokset osoittavat, että tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmat ovat yleisiä suomalaisilla nuorilla, ja erityisesti niillä, jotka asuvat muussa kuin ydinperheessä. Koska ADHD on pysyvä häiriö, se tulee ottaa paremmin huomioon perusterveydenhuollossa ja koulumaailmassa, jotta voitaisiin ehkäistä muita psykiatrisia ja psykososiaalisia ongelmia. Perusterveydenhuollossa erityisesti perheinterventiot ovat tärkeitä. Asiasanat: ADHD, adolescent, attention deficit disorder with hyperactivity, attention problems, behavioural disorder, behavioural problems, birth cohort, cross-sectional studies, epidemiologia, epidemiology, family characteristics Kyrö-Ämmälä, Outi (2007). Opettaja tiedonkäsittelytaitojen kuntouttajana alkuopetuksessa: mixed methods-tutkimus oppimista tukevista harjoitteista ja opetusjärjestelyistä. Lapin yliopisto. Acta Universitatis Lapponiensis, 113. Tutkimus kohdistui alkuopetusikäisen oppilaan tiedonkäsittelyyn, sen kehittymiseen ja kehittämiseen. Oppilaan tiedonkäsittelytaidot vaikuttavat siihen, kuinka hän opetus- ja oppimistilanteessa kerää ja vastaanottaa tietoa, prosessoi sitä sekä tuottaa uutta. Tiedonkäsittely on moniulotteinen ja kokonaisvaltainen tapahtuma, jonka tärkeinä osatekijöinä ovat tarkkaavuus, ajattelu ja oman toiminnan suunnittelu. Työn teoreettinen viitekehys rakentui Piaget n kehitysvaiheteorian sekä Dasin Passiteorian pohjalta Vygotskyn, Feuersteinin ja Haywoodin näkemyksiin. Lähtökohtana tutkimukselle oli käytännön työstäni saama kokemus: perusopetuksen yleisopetus ei tavoita eikä kykene tukemaan kaikkia oppilaita, jolloin erityisopetuksen tarve kasvaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitattiin ja arvioitiin sitä, kuinka Bright Start ja Instrumental Enrichment -ohjelmiin pohjautuvat opetusmenetelmät ja harjoitteet soveltuvat heikosti menestyvien oppilaiden tiedonkäsittelytaitojen ja samalla oppimis- ja työskentelytaitojen tukemiseen yleisopetuksessa. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin mixed methods -menetelmää käyttäen. Tutkimukselle määriteltiin kolme pääongelmaa: (1) Millaisia ovat yhden koulutulokasjoukon taidot käsitellä tietoa ja miten ne kehittyvät?, (2) Miten opettaja voi työssään kuntouttaa oppilaiden heikkoja tiedonkäsittelytaitoja? ja (3) Millaisiin opetuksellisiin seikkoihin opettajan tulee kiinnittää huomiota opettaessaan alkuopetusikäistä oppilasta, jolla on heikot tiedonkäsittelytaidot? Kvasikokeellisesti oppilaiden (n=43) tiedonkäsittelytaitoja tutkittiin koulutulokasvaiheessa, ensimmäisen luokan jälkeen ja toisen luokan syyslukukauden jälkeen. Alkumittauksen jälkeen muodostettiin heikoimmin suoriutuneista oppilaista koe- ja vertailuryhmät. Koeryhmän oppilaat osallistuivat BS- ja IE-ohjelmien pohjalta muokkaamiini opetustuokioihin (27) kahden lukukauden ajan. Koeryhmän ja vertailuryhmän oppilaiden suoriutumisia vertailtiin keskenään opetustuokioiden jälkeen. Toimintatutkimuksellisen otteen ja teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla tulkittiin ja analysoitiin pidettyjä opetustuokioita sekä tutkimuspäiväkirjaa. Tutkimuksessa pyrittiin löytämään paitsi oppilaan tiedonkäsittelytaitoihin myös erilaisiin oppimista tukeviin opetusjärjestelyihin liittyviä säännönmukaisuuksia ja merkityskokonaisuuksia. 41

3 Tutkimustulosten raportoinnissa kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen analyysi kietoutuivat kiinteästi yhteen. Tutkimustuloksissa todentuu samaan ikäluokkaan kuuluvien oppilaiden tiedonkäsittelytaitojen heterogeenisyys jo koulutulokasvaiheessa. Oppimisedellytysten vaihtelevuus tulisi nähdä myös opetusjärjestelyiden erilaisuutena. Oppilaiden ikäluokkiin sitomaton joustava ryhmittely mahdollistaa paitsi opetuksen suuntaamisen oppilaan lähikehityksen vyöhykkeelle myös tarkoituksenmukaisen sekä oikeaaikaisen ja -kestoisen tuen. Sopivien tehtävien sekä toiminnallisen ja konkreettisen ohjauksen avulla oppilaan tehtäväkohtainen motivoituminen ja pätevyyden tunne lisääntyvät, mikä edistää oppimisprosessia. Oppilaan heikkoja tiedonkäsittelytaitoja voidaan kuntouttaa. Tutkimuksessani koe- ja vertailuryhmien oppilaiden muutospistemäärien välillä esiintyi jonkin verran eroa sekä alkumittaus-väliarviointiettä alkumittaus-loppumittaus-analyysissa. Koeryhmän oppilaat olivat oletettavasti hyötyneet tehtävissä vaadittavien taitojen osalta opetustuokioista, joissa harjoiteltiin kognitiivisia taitoja, muun muassa tarkan tiedon keräämistä sekä sanoittamista oman toiminnan ohjaamisessa. Asiasanat: kognitiiviset taidot, kognitiivinen muovautuvuus, ohjaava opetustyyli, ohjattu oppimiskokemus, opetuksen yksilöllistäminen, Bright Start, Instrumental Enrichment, mixed methods Loukusa, Soile (2007). The use of context in pragmatic language comprehension in normally developing children and children with Asperger syndrome. An application of relevance theory. Oulun yliopisto. Suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos. (Kontekstin hyödyntäminen kielen pragmaattisessa ymmärtämisessä normaalisti kehittyneillä lapsilla sekä lapsilla, joilla on Aspergerin oireyhtymä / hyvätasoinen autismi. Relevanssiteorian soveltaminen.) Acta Universitatis Ouluensis B 80 (2007). Myös elektroninen julkaisu: isbn /isbn pdf. Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka normaalisti kehittyneet 3 9-vuotiaat lapset ja kaksi ikäryhmää lapsia (7 9-vuotiaat ja vuotiaat), joilla on Aspergerin oireyhtymä tai hyvätasoinen autismi (AS/ HFA) ja heidän 7 9-vuotiaista koostuva kontrolliryhmänsä, käyttivät kontekstia vastatessaan kysymyksiin ja perustellessaan oikeita vastauksiaan. Tutkimus tehtiin relevanssiteorian viitekehyksessä. Lapsilta kysyttiin pragmaattista prosessointia vaativia kysymyksiä, jotka arvioivat viittausten, epätäydellisten lauseiden, rutiinien, implikatuurien ja tunnetilojen ymmärtämistä. Lisäksi heidän tuli perustella oikeat vastaukset rutiini-, implikatuuri- ja tunnekysymyksiin, jotta nähtiin, olivatko lapset tietoisia, kuinka he olivat johtaneet vastauksensa kontekstista. Normaalisti kehittyneillä lapsilla oikeiden vastausten määrä lisääntyi nopeasti 3. ja 4. ikävuoden välillä kaikissa kysymystyypeissä. Tunnekysymyksiin vastaamisessa tämä nopean kehityksen kausi jatkui 5. ikävuoteen saakka. Tämän jälkeen kehitys jatkui hitaampana 8 vuoden ikään saakka, jolloin lapset suoriutuivat lähes kaikista 42 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

4 Väitöskirjoja 2007 kysymyksistä kaikissa eri kysymystyypeissä. Perustelujen antaminen oikeisiin vastauksiin kehittyi asteittain 3. ja 9. ikävuoden välillä, mikä kertoi, että vastauksessa käytetyn informaation tiedostamisen kehittyminen tapahtui pitemmällä aikavälillä. Lasten virheelliset vastaukset ja perustelut osoittivat, että iän lisääntyessä lasten vastausstrategiat muuttuivat kehittyneemmiksi ja he hyödynsivät kontekstia monin eri tavoin. Lapset, joilla oli AS/HFA, osasivat vastata kaikkiin esitettyihin kysymystyyppeihin. Kuitenkin nuorempi AS/HFA-ryhmä suoriutui kontrolliryhmää heikommin ja vanhemman AS/HFA-ryhmän suoriutuminen sijoittui nuoremman ikäryhmän ja kontrolliryhmän suoriutumisen puoliväliin. Molemmilla AS/HFA-ryhmillä esiintyi vaikeuksia oikeiden vastausten perustelussa, mikä kertoi vaikeudesta ilmaista, kuinka he olivat käyttäneet kontekstia oikeaan vastaukseen pääsemiseksi. Virheelliset vastaukset ja perustelut osoittivat, että yleensä kaikki lapset pyrkivät kontekstin hyödyntämiseen vaikka epäonnistuivatkin siinä. Lapsille, joilla oli AS/HFA, oli tyypillisempää jatkaa vastaamista vielä oikean vastauksen tai perustelun antamisen jälkeen, mikä lopulta johti aiheesta syrjähtämiseen. Tämä kertoi vaikeudesta lopettaa prosessointi relevantissa kohdassa. Asiasanat: Asperger syndrome, comprehension strategies, context, high-functioning autism, inference, pervasive developmental disorders, pragmatic comprehension, pragmatic language development, relevance theory Puolakanaho, Anne (2007). Early prediction of reading Phonological awareness and related language and cognitive skills in children with a familial risk for dyslexia. Jyväskylän yliopisto. Psykologia. (Lukemistaitojen varhainen ennustaminen. Fonologinen tietoisuus, kielelliset ja kognitiiviset taidot lapsilla, joiden suvussa esiintyy dysleksiaa.) Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 317. Myös elektroninen julkaisu: Tutkimusta kuvattu tarkemmin aiemmin tässä lehdessä (s. 8 20). Torppa, Minna (2007). Pathways to reading acquisition: effects of early skills, learning environ-ment and familial risk for dyslexia. Psykologia, Jyväskylän yliopisto. (Yksilöllisiä kehityspolkuja lukutaitoon: Varhaisten taitojen, oppimisympäristön ja sukuriskin vaikutukset.) Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 324. Myös elektroninen julkaisu: Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lukemisen ja kahden sen vahvimman varhaisen ennustajan kirjainten nimeämisen taidon ja fonologisen tietoisuuden- kehittymistä. Aineiston analysoinnissa pyrittiin aiempia tutkimuksia kokonaisvaltaisempaan otteeseen, jossa otettiin huomioon yhtä aikaa useiden lapsen kielen kehityksen osa-alueiden kehittyminen, oppimisympäristön piirteitä, lapsen kirjakiinnostus sekä suvussa esiintyvään lukivaikeuteen liittyvä tavallista korkeampi lukivaikeusriski. Perinteisen muuttuja-orientoituneen otteen lisäksi analyyseissä sovellettiin yksilö-orientoituneita menetelmiä. 43

5 Aineistona oli Lapsen Kielen Kehitys (LKK) -projektissa kerätty pitkittäisaineisto, jossa seurattiin 214 lapsen kehitystä syntymästä kolmannen kouluvuoden loppuun saakka. Näistä lapsista noin puolella oli kohonnut lukivaikeusriski koska toisella tai molemmilla heidän vanhemmistaan oli lukivaikeus. Tässä väitöskirjassa käytettiin 1 8-vuotiaiden testituloksia fonologisen tietoisuuden, kirjainten nimeämisen, sanavaraston, nopean sarjallisen nimeämisen, morfologisen tietoisuuden, muistin ja älykkyyden osalta. Ympäristön ja lapsen kirjakiinnostuksen mittarit oli kerätty vanhempien kyselyillä. Ensimmäinen osatutkimus keskittyi alle kouluikäisten ( vuotiaiden) lasten fonologisen tietoisuuden kehittymiseen. Fonologisen tietoisuuden kehitystä tarkasteltiin yhdessä kirjainten nimien oppimisen, sanavaraston kehittymisen, varhaisen lukutaidon, kotiympäristön piirteiden ja lapsen osoittaman kirjakiinnostuksen kanssa. Analyysimenetelmänä oli rakenneyhtälömallinnus (latentti kasvukäyräanalyysi). Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita seuraavista kysymyksistä: 1) Miten fonologinen tietoisuus kehittyy vuorovaikutuksessa muiden taitojen kanssa (sanavarasto, kirjainten nimeäminen ja varhainen lukutaito)? 2) Miten kotiympäristön piirteet ja lapsen kirjakiinnostus ovat yhteydessä lapsen fonologisen tietoisuuden sekä muiden taitojen kehittymiseen? 3) Vaikuttaako lukivaikeusriski taitojen kehittymiseen, kotiympäristöön, lapsen kirjakiinnostukseen tai näiden välisiin yhteyksiin? Tulokset viittasivat siihen, että fonologisen tietoisuuden kehittyy tutkitulla aikavälillä vuorovaikutuksessa sekä sanavaraston että kirjainten nimien kehityksen kanssa. Varhaista lukutaitoa ennustivat suoraan sekä kirjainten nimien osaaminen että fonologinen tietoisuus. Kotiympäristön eri piirteistä lapsen ja vanhemman yhteisen lukemisen määrä ennustivat hyvää sanavarastoa myöhemmällä iällä. Lukivaikeusriski oli yhteydessä alhaisempaan taitojen tasoon mutta ei juurikaan kotiympäristön piirteisiin tai lapsen kirjakiinnostukseen. Ainoastaan vanhempien oma lukuharrastuneisuus oli vähäisempää riskiryhmässä kuin kontrolleilla. Taitojen yhteydet kotiympäristön piirteiden ja lapsen kirjakiinnostuksen kanssa olivat kuitenkin korkeammat riskiryhmässä kuin kontrolleilla. Riskiryhmässä esimerkiksi havaittiin 3.5-vuotiaiden sanavaraston ennustavan myöhempää kirjakiinnostusta mutta vastaavaa yhteyttä ei löydetty kontolliryhmässä. Myös kotiympäristön piirteet ja lapsen kirjakiinnostus korreloivat keskenään vahvemmin riskeillä kuin kontrolleilla. Tutkimuksen tulokset korostavat eri taitojen vuorovaikutuksellista kehittymistä sekä viittaavat kotiympäristön tekijöiden kumuloitumiseen ja merkitykseen erityisesti riskiryhmässä. Toisessa osatutkimuksessa tarkasteltiin kirjainten nimien oppimista 4,5 6,5- vuotiailla lapsilla ja pyrittiin etsimään varhaisia heikon kehityksen ennustajia lapsen taitojen ja ympäristötekijöiden joukosta. Myös lukivaikeusriski otettiin huomioon. Analyysissä käytettiin kehityspolkuanalyysiä (trajectory analysis), jonka avulla etsittiin erilaisia yksilöllisen kehityksen alaryhmiä. Kolme alaryhmää löydettiin; 1) Varhaisen kehityksen alaryhmä, jossa osattiin lähes kaikki kirjaimet jo 4,5-vuotiaana, 2) Lineaarisen kehityksen alaryhmä, jossa osattiin vain muutamia kirjaimia 4,5-vuotiaina, mutta varhaisen kehityksen alaryhmän taso saavutettiin 6,5-vuotiaaseen mennessä, sekä 3) Hitaan kehityksen alaryhmä, jossa kirjainten nimien kehittyminen oli hidasta koko tarkasteltuna ajanjaksona. Hitaan kehityksen alaryhmään kuuluvat lapset olivat pääasiassa LKK riskiryhmän lapsia ja varhaisen kehityksen 44 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

6 Väitöskirjoja 2007 alaryhmän lapsen LKK kontrolleja. Hitaan kehityksen alaryhmään kuulumista selittivät 3,5-vuotiaana mitatut fonologinen muisti, nopea sarjallinen nimeäminen ja fonologinen tietoisuus sekä kirjainten opettamisen määrä kotona ja äidin koulutustaso. Hitaan kehityksen alaryhmään kuuluminen ennusti pulmia lukemaan oppimisessa ensimmäisellä luokalla sekä LKK riski- että kontrolliryhmässä. Tutkimuksen tulokset korostivat että kirjainten nimien oppimiseen vaikuttavat paitsi ympäristöaltistus kirjainten nimille niin myös lapsen varhaiset kognitiiviset taidot, erityisesti fonologiseen prosessointiin liittyvät taidot. Tulokset osoittivat myös että kirjainten nimien oppimisessa on erilaisia yksilöllisiä kehityspolkuja ja vaikkakin aikapisteiden väliset korrelaatiot ovat korkeita, yksilökohtainen ennustaminen on hankalaa johtuen nopeista oppimispyrähdyksistä. Tästä johtuen myös lukemaan oppimisen ennustaminen kirjainten nimien taitojen avulla ei ole tarkasti mahdollista kovin varhaisista vaiheista käsin. Kolmannessa osatutkimuksessa tarkasteltiin lukemisen kehitystä 1. ja 2. luokan aikana. Lähtökohtana oli yksinkertainen näkemys lukutaidosta (Simple view of reading), jonka mukaan lukutaito koostuu teknisestä lukutaidosta ja luetun ymmärtämisen taidosta. Tämän näkemyksen pohjalta voidaan olettaa löytyvän alaryhmiä, joilla lukemisen osataidot ovat joko samalla tasolla tai poikkeavat toisistaan (esimerkiksi lapsella on pulmia molemmissa tai vain toisessa lukemisen taidossa). Näitä alaryhmiä etsittiin aineistossa, jossa oli tutkittu neljässä aikapisteessä yhteensä 1750 lasta (LKK seurantatutkimuksen osallistuneet noin 200 lasta sekä heidän luokkatoverinsa). Aiemmista vastaavantyyppisistä tutkimuksista poiketen pystyimme tarkastelemaan luokkaan kuulumisen efektiä suuressa otoksessa sekä käyttämään edistyneintä analyysitekniikkaa alaryhmien tunnistamisessa (mixture mallinnus). Alaryhmien tunnistamisen lisäksi tutkimuksessa kuvataan LKK seuruuaineiston sisällä eri lukemisen alaryhmien varhaista kehitystä (1 8-vuotiaana) erilaisilla kielen ja kognition mittareilla sekä lasten käyttämää aikaa lukemisen parissa (yhdessä vanhempien kanssa sekä yksin). Viisi lukemisen taitojen alaryhmää löydettiin: 1) Heikot lukijat, joilla oli pulmia sekä teknisessä lukemisessa että luetun ymmärtämisessä, 2) Hitaat lukijat, joilla oli pulmia teknisessä lukemisessa, mutta jotka saavuttivat keskimääräisen tason luetun ymmärtämisessä toisen luokan loppuun mennessä, 3) Heikot ymmärtäjät, joilla oli lähes keskimääräinen teknisen lukutaidon taso, mutta jotka eivät kehittyneet muiden tapaan luetun ymmärtämisessä, 4) Keskimääräiset lukijat, joilla molemmat lukemisen osataidot olivat keskimääräistä tasoa, sekä 5) Hyvät lukijat, joilla molemmat lukemisen osataidot olivat keskimääräistä korkeampaa tasoa. Luokkaan kuulumisen vaikutus oli suhteellisen pientä, taitojen tasosta luokkaefekti selitti 4 10 prosenttia, riippuen taidosta ja mittausajankohdasta. Lukivaikeusriski näkyi siten että LKK riskiryhmään kuuluvat lapset suoriutuivat lukemisen tehtävistä keskimäärin heikommin kuin luokkatoverinsa tai LKK kontrollit. LKK riskiryhmän lapselle oli tyypillisempää kuin muille lapsille kuulua hitaiden lukijoiden alaryhmään. Kun tarkasteltiin LKK lasten joukossa varhaista kielellistä ja kognitiivista kehitystä havaittiin seuraavaa: Lukemisen alaryhmät erosivat toisistaan lukuisissa varhaisissa taidoissa ja erot kasvoivat suurem-miksi ajan myötä. Erityisen selkeitä eroja havaittiin fonologisessa tietoisuudessa, kirjainten nimien osaamisessa, sanavarastossa ja nopeassa sarjallisessa nimeämisessä. Heikkojen lukijoiden alaryhmä suoriutui kaikissa tehtävissä hei- 45

7 koimmin. Hitaiden lukijoiden alaryhmä ei kuitenkaan poikennut heikoista lukijoista nopeassa sarjallisessa nimeämisessä. Heikoilla ymmärtäjillä pulmia oli erityisesti sanavarastossa. Hyvien lukijoiden havaittiin käyttäneen eniten aikaa ja heikkojen lukijoiden vähiten kirjojen lukemiseen (yhdessä vanhemman kanssa ennen kouluikää ja yksin kouluikäisenä). Mielenkiintoista on, että oletetut alaryhmät kyettiin löytämään jo ensimmäisten kahden kouluvuoden jälkeen, mikä johtunee lukutaidon nopeasta kehittymisestä Suomessa. LKK seuruuaineiston pohjalta tehty varhaisen kehityksen kuvaus sopii hyvin tämänhetkiseen ymmärrykseen teknisen lukemisen ja luetun ymmärtämisen taustataidoista. Kaiken kaikkiaan tämän väitöskirjan tulokset siis tukivat käsitystä että varhaisista taidoista kirjainten nimeäminen, fonologinen tietoisuus ja nopea sarjallinen nimeäminen ovat parhaita teknisen lukemisen taidon ennustajia. Varhaiset taidot näyttävät kehittyvän kiinteässä yhteydessä toisiinsa varhaisesta iästä lähtien. Ympäristön vaikutus taitojen kehitykseen oli tässä tutkimuksessa melko pientä eikä kausaalisuuden suunnasta voida olla varmoja. Ympäristön mitoista yhteinen lukeminen vanhempien kanssa oli kuitenkin yhteydessä sanavarastoon, kirjainten nimien opettaminen kirjainten nimien osaamiseen ja koululuokkaan kuuluminen ja lukemisen harrastuneisuus lukutaitoon. Peritty lukivaikeusriski oli yhteydessä heikkoihin taitoihin, mutta ei ympäristön tuen määrään. Lukivaikeusriski näyttää kuitenkin moderoivan ympäristön piirteiden välisiä yhteyksiä. Väitöskirjan yhteenvedossa keskustellaan lisäksi lyhyesti geenien ja ympäristön vuorovaikutuksesta, ympäristön mittaamisesta sekä muuttuja- ja yksilösuuntautuneista tutkimusotteista. Asiasanat:dysleksia, kielellinen kehitys, fonologia, kirjaimet, lukutaito, lapset, kouluikäiset Hämäläinen, Jarmo (2007). Processing of sound rise time in children and adults with and without reading problems. Psykologia, Jyväskylän yliopisto. (Äänien nousuaikojen prosessointi lapsilla ja aikuisilla, joilla on dysleksia ja lapsilla ja aikuisilla, joilla ei ole dysleksiaa). Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 322. Dysleksian eli lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen vaikeuden (lukivaikeuden) taustalla on yleisesti ajateltu olevan ongelma puheen osien hahmottamisessa ja manipuloinnissa eli fonologiassa. Fonologisen prosessoinnin voidaan ajatella liittyvän puheen havaintoon ja puheesta muodostuneisiin muistiedustuksiin. Näiden fonologisten pulmien taustasyistä on käyty väittelyä pitkään. Toisaalta fonologisten pulmien on ajateltu johtuvan äänten eri piirteiden kuulemisen vaikeudesta, toisaalta korkeamman tason prosesseista kuten muistijälkien muodostumisesta. Tämä väitöskirja keskittyi tutkimaan äänten nousuaikojen havaitsemista lapsilla ja aikuisilla, joilla on dysleksia. Nousuaikojen on ajateltu liittyvän puheessa rytmin havaintoon ja puhevirran jakamiseen pienempiin osiin, esimerkiksi tavuihin. Lisäksi väitöskirjassa tutkittiin nousuaikojen havaitsemista silloin, kun muutos nousuajassa tapahtuu toisen äänen välittömässä läheisyydessä. Ensimmäisessä tutkimuksessa normaalisti lukevat aikuiset ja aikuiset, joilla oli lukivaikeus, kuuntelivat äänipareja. Ääniparien jälkimmäisessä äänessä muuttui toisinaan nousuaika (10 millisekunnista 30 tai 80 millisekuntiin). Aikuisten tehtävänä oli painaa nappia kun kuulivat muutoksen nousuajassa. Äänipareja soitettiin kahdessa erillisessä kokeessa: toisessa ääniparin äänien välinen aika oli 150 ms ja 46 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

8 Väitöskirjoja 2007 toisessa 400 ms. Tutkimuksessa havaittiin, että aikuiset joilla oli lukivaikeus, havaitsivat vähemmän muutoksia ääniparien nousuajoissa verrokkeihin verrattuna. Ero ryhmien välillä näkyi vain, kun ääniparin äänten välillä oli 400 ms hiljaisuutta. Lisäksi nousuaikojen havaitseminen oli yhteydessä fonologisiin ja lukutaitoihin, mutta vain silloin kun äänten välillä oli 400 ms hiljaisuutta. Tutkimus osoitti, että myös suomenkieltä äidinkielenään puhuvilla dyslektikoilla on vaikeuksia nousuaikojen havaitsemisessa. Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet englantilaisiin ja ranskalaisiin kieliympäristöihin. Lisäksi tutkimus osoitti, että äänten nopea esittäminen ei heikennä nousuaikojen havaitsemista dyslektikoilla. Aiemmat tutkimukset taajuusmuutoksilla ovat näyttäneet ärsykkeiden välin lyhentämisen heikentävän dyslektikoiden havaintotarkkuutta. Toisessa tutkimuksessa nousuaikojen havaintoa tutkittiin aivojen herätevasteilla. Herätevasteilla voidaan seurata ärsykkeiden prosessointia aivoissa kymmenien millisekuntien tarkkuudella. Tutkimukseen osallistui lapsia, joilla oli lukivaikeus ja lapsia, joilla on normaali lukutaito. Tutkimuksessa soitettiin äänipareja, joiden jälkimmäisessä äänessä tapahtui toisinaan joko taajuusmuutos tai muutos nousuajassa. Äänipareja soitettiin kahdessa eri kokeessa: toisessa ääniparin äänten välillä oli 10 ms hiljaisuutta, toisessa 255 ms. Tulokset näyttivät, että lukipulmaiset lapset prosessoivat muutoksia nousuajoissa eri tavalla kuin kontrollilapset: poikkeavuusnegatiivisuus komponentti oli suurempi ja myöhempi erotteluvaste pienempi dyslektikoilla kuin kontrollilapsilla, silloin kun ääniparin äänten välillä oli 255 ms hiljaisuutta. Lisäksi lukioppilailla oli pienempi P3a komponentti (tahattomaan tarkkaavuuden suuntaamiseen liittyvä komponentti), mutta vain silloin kun ääniparin äänten välillä oli 10 ms hiljaisuutta. Tutkimus osoitti, että lukipulmaisten lasten nousuaikojen havainto-ongelmat saattavat johtua äänten piirteiden erottelun vaikeudesta. Toisaalta taas nopeasti esitettyjen taajuusmuutosten havaintopulmat saattavat johtua enemmän tarkkaavuuden suuntaamiseen liittyviin mekanismeihin. Kolmas tutkimus laajensi toisen tutkimuksen herätevastemittareita eksogeenisiin vasteisiin. Eksogeeniset vasteet syntyvät aivoissa automaattisena reaktiona kaikkiin ärsykkeisiin ennen ärsykkeiden tietoista kognitiivista prosessointia. Tutkimukseen osallistui osajoukko toisen tutkimuksen lapsista. Tässä tutkimuksessa ääniparit esitettiin pitkillä aikaväleillä (1 5 sekunnin välein, kun toisessa tutkimuksessa ääniparien välillä oli 610 ms) ja yhtäläisin todennäköisyyksin. Tarkoituksena oli kasvat-taa N1 ja P2 komponenttien kokoa pitkillä aikaväleillä ja ehkäistä erotteluprosessien syntymistä yhtäläisillä todennäköisyyksillä. Ärsykkeinä käytettiin samoja äänipareja kuin toisessa tutkimuksessa. Tulokset osoittivat, että lukioppilaat eivät reagoineet nousuaikoihin odotetulla tavalla: heidän N1-vasteensa oli yhtä suuri molempiin esitettyihin nousuaikoihin, kun taas kontrollilapsilla N1-vaste oli pienempi pidempiin nousuaikoihin. Efekti näkyi ääniparin jälkimmäiseen ääneen, silloin kun ääniparin äänten välissä oli 10 ms hiljaisuutta, mutta ei pidemmällä hiljaisuusvälillä. Lisäksi havaittiin, että P2-vaste ensimmäiseen ääneen oli pienempi lukipulmaisilla kuin normaalisti lukevilla. N1- vaste heijastaa äänten alkujen, loppujen ja nopeiden muutosten havaintoa. P2-vasteen merkityksestä ei ole vielä varmuutta, mutta sen on ajateltu liittyvän tarkkaavuuden säätelyyn ja/tai äänten piirteiden analysointiin. Osalla dyslektikoista (noin %) on ongelmia havaita erilaisia nousuai- 47

9 koja. Lisäksi nopeiden muutosten havaitseminen näyttäisi olevan erillinen pulma nousuaikojen havaitsemisesta. Näiden tutkimusten perusteella vaikuttaisi siltä, että auditorisen prosessoinnin vaikeudet voivat toimia moderaattoreina (muuttavana tekijänä) lukivaikeuden yhteydessä, mutta kausaalista yhteyttä ei myöskään voi sulkea pois. Asiasanat: dysleksia, kielellinen kehitys, kognitiivinen kehitys, fonologia, äänet, kuulohavainnot, lapset, aikuiset Tiina Parviainen (2007). Cortical Correlates on Language Perception: Neuromagnetic Studies in Adults and Children. Psykologia, Jyväskylän yliopisto. (Kielen käsittely aivoissa neuromagneettisia tutkimuksia aikuisilla ja lapsilla). Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 314. Myös elektroninen julkaisu: pdf Kielen havaitsemisen päämääränä on ymmärtää kuullun tai luetun viestin sisältö. Puheen tunnistaminen ja lukeminen ovat tulos monimutkaisesta aivokuorella tapahtuvasta laskennasta, jonka lähtökohtana on silmän ja korvan vastaanottama fysikaalinen signaali. Tässä väitöskirjassa tutkittiin kielen havaitsemiseen liittyviä aivotoimintoja aikuisilla ja lapsilla. Aivojen sähköistä toimintaa erilaisille kielellisille ärsykkeille mitattiin magnetoenkefalografia (MEG) menetelmällä. Ensimmäisessä osatutkimuksessa havaittiin, että 100 millisekuntia äänen esittämisen jälkeen syntyvä aivojen herätevaste vasemmalla kuuloaivokuorella on voimakkaampi puheäänteille kuin akustisesti vastaavanlaisille ei-kielellisille äänille. Lukivaikeuksisilla aikuisilla aivopuoliskojen välinen tasapaino sekä vasteen voimakkuuden että ajoituksen osalta poikkesi sujuvasti lukevista, samalla tavoin puheäänteille ja ei-kielellisille äänteille. Lukivaikeuteen näyttäisi siis liittyvän poikkeavuutta yleisessä äänteellisessä analyysissä tässä aikaikkunassa jossa jo käsitellään puheäänteiden kannalta keskeisiä ääniaallon piirteitä. Osatutkimuksissa IV ja V tarkasteltiin sitä, miten puheen havaitsemisen aktivaatioketju aivoissa etenee puhtaasti äänteellisen tiedon (fonologia) käsittelystä sanan merkityksen (semantiikka) käsittelyyn. Tulokset osoittavat, että ennen 250 millisekuntia aivojen aktivaatio heijastaa puhuttujen sanojen käsittelyä äänteellisellä tasolla kun taas 250 millisekunnista eteenpäin myös sanojen merkitys on saatavilla. Sekä äänneasun että merkityksen vaikutukset näkyivät ohimolohkon takayläosaan paikantuvassa herätevasteessa, selvemmin vasemmassa aivopuoliskossa. Osatutkimuksissa II ja III tarkasteltiin puheäänteiden ja tekstin herättämää aivoaktivaatiota 7 8-vuotiailla lapsilla. Äänteiden havaitseminen herätti lasten aivoissa selvästi erilaisen aktivaatioketjun kuin aikuisten aivoissa. Lasten aktivaatioketjussa painottui myöhempi, pidempikestoinen vaste-komponentti kun taas aikuisilla nähtiin nopea lyhytkestoinen aktivaatio. Aktivaation kesto oli lapsilla yhteydessä yksilölliseen lukutaitoon; nopeammilla lukijoilla aktivaatio oli lyhyempikestoinen. Aktivaation sijainti kummassakin aivopuoliskossa oli aikuisilla ja lapsilla samankaltainen. Myös tekstin havaitsemisen aiheuttama aktivaatioketju muistutti sijainniltaan aikuisten aktivaatiota, mutta oli selvästi viivästynyt aikuisten aktivaatioon nähden. Väitöskirjatyön viimeisessä osatutkimuksessa (VI) tarkasteltiin sanan lukemiseen liittyvää aktivaatiota aikuisilla. Yhtäpitävästi aiempien tutkimustulosten 48 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

10 Väitöskirjoja 2007 kanssa varhaiset visuaaliset alueet aivojen takaosissa aktivoituivat noin 100 millisekuntia sanan esittämisestä ja reagoivat ainoastaan sanan pituudelle. Myöhäisempi, vasemmassa ohimolohkossa syntyvä pidempiaikainen aktivaatio reagoi sekä sanan pituudelle että sen tuttuudella. Aktivaatio kesti kauemmin kun sanat olivat pitkiä ja kun ne eivät olleet oikeita sanoja; pisimmän aktivaation aiheuttivat pitkät epäsanat. Tämän voidaan ajatella heijastavan lukemiseen liittyvää fonologista koodausta. Tämän väitöskirjatyön tulokset osoittavat, että aivotutkimuksen avulla voidaan kuvata kielen havaitsemisen taustalla olevia, eri piirteiden käsittelylle herkkiä aktivaatioketjun vaiheita. Erityisesti aivoaktivaation ajoitus näyttää kuvastavan kehityksellisesti merkityksellisiä toimintoja. Kielelliseltä kehitykseltään normaaleilla, saman ikäryhmän lapsilla havaittiin huomattavia eroja aktivaation ajoituksessa, voimakkuudessa ja sijainnissa. Yksilötason tarkastelu onkin erityisen tärkeää kun tutkitaan epänormaalia kielenkehittymistä. Tämän väitöskirjatyön kuvaamat, aikuisten ja lasten kielen hahmottamisen aivomekanismit, luovat pohjaa poikkeavan kielen kehityksen aivomekanismien jatkotutkimuksille. Asiasanat: Speech perception, speech comprehension, reading, neuroimaging, magnetoencephalo-graphy, N100, N400 Torvelainen, Päivi (2007). Variation in Phonological Development of Two-Year-Old Finnish Children: A study of speech intelligibility and attempting and production of words. Suomen kieli, Jyväskylän yliopisto. (Kaksivuotiaiden lasten fonologisen kehityksen variaatio. Puheen ymmärrettävyyden sekä sananmuotojen tavoittelun ja tuottamisen tarkastelu) Jyväskylä Studies in Humanities, 73. Myös elektroninen julkaisu: studhum/ pdf Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kaksivuotiaiden lasten fonologisen eli äänteellisen kehityksen variaatiota. Normaaliin kielenkehitykseen kuuluvan variaation selvittäminen on tärkeää, koska vasta sen jälkeen voidaan kartoittaa poikkeavan tai hitaan kielenkehityksen piirteitä. Näiden piirteiden tunteminen olisi tärkeää, jotta tukitoimet voitaisiin aloittaa mahdollisimman varhain. Tutkimus osoitti, että kaksivuotiaiden lasten äänteellisen kehityksen variaatio on suuri. Edistyneimmät kaksivuotiaat puhuvat lähes aikuismallisesti, kun taas heikoimpien lasten puhe poikkeaa vielä suuresti aikuismallista. Esimerkiksi edistyneimpien lasten tuottamat sanat olivat niin aikuissanojen kaltaisia, että edistyneimpien lasten puheesta lasta tuntematon aikuinen ymmärsi lähes kaiken (96 %), kun taas heikoimpien lasten puheesta noin neljännes jäi ymmärtämättä. Edistyneimmille lapsille vaikeuksia tuottivat lähinnä vain kolmitavuiset sanat, joita he lyhensivät kaksitavuiksi. Heikoimmat lapset puolestaan muunsivat sekä lyhyitä että pitkiä sanoja. Heikoimmilla kaksivuotiailla oli vaikeuksia yhdistää samassa sanassa erilaisia konsonantteja ja vokaaleita. Noin neljännes heikoimpien lasten tuottamista sanoista olikin sellaisia, että niissä toteutui vain 49

11 yksi konsonantti ja/tai vokaali. Vastaavasti edistyneimmillä lapsilla ei ollut eri konsonanttien ja vokaalien yhdistämisvaikeuksia, ja yksikonsonanttisiksi ja -vokaalisiksi muuntuneet sanat olivat yksittäistapauksia heidän puheessaan. Edistyneimmät lapset myös tavoittelivat kaikenpituisia ja äännerakenteeltaan monenlaisia sananmuotoja, kun taas heikoimmat lapset yrittivät tuottaa vain yksi- tai kaksitavuisia sanoja, joiden äännerakenne oli usein yksinkertainen eli tavoitellut sanat olivat usein yksivokaalisia ja -konsonanttisia. Tutkimus toi uutta tietoa puheen ymmärrettävyydestä ja sanojen yksikonsonanttisuudesta ja -vokaalisuudesta, sillä näitä alueita ei ole aiemmin tutkittu suomalaislasten kielestä. Lisäksi se osoitti, että suuren variaation vuoksi pelkkä ikään sidottu keskimääräinen arvio lapsen äänteellisestä kehityksestä ei juurikaan kuvaa lapsen äänteellisen kehityksen hitautta tai poikkeavuutta. Tutkimuksen mukaan luotettavampia arvioita lapsen äänteellisestä kehityksestä saadaan, kun huomioon otetaan lapsen sanasto. Jos kaksivuotiaalla on pieni sanasto, on normaalia, että hänen puheensa poikkeaa vielä paljon aikuismallisesta puheesta. Puolestaan jos lapsen sanasto on suuri kahden vuoden iässä, hänen puheensa on normaalisti lähellä aikuismallista puhetta. Sen sijaan suuri sanasto ja aikuismallista suuresti poikkeava puhe saattavat ennakoida tulevia kielenkehityksen vaikeuksia. Tutkimuksessa selvitettiin kehityksen variaation lisäksi lukivaikeusriski- ja verrokkilasten äänteellistä kehitystä. Ryhmät erosivat toisistaan siten, että lukivaikeusriskilapset olivat keskimääräisesti heikompia kuin verrokkilapset. Kuitenkin yksilötason tarkastelu osoitti, että kahden vuoden iässä äänteelliseltä kehitykseltään sekä edistyneimpiin että heikoimpiin kuului sekä lukivaikeusriski- että verrokkilapsia. Kuitenkin edistyneimmissä lapsissa oli aina enemmän verrokkeja kuin riskilapsia ja heikoimmissa lapsissa oli lähes aina enemmän lukivaikeusriskilapsia. Erityisesti joillekin riskilapsille, joista tuli heikkoja lukijoita kahdeksanvuotiaana, olivat tyypillisiä sellaiset sanat, jotka koostuivat vain yhdestä samasta konsonantista ja/tai vokaalista, esim. titti. Sanojen yksikonsonanttisuus ja -vokaalisuus aiheuttaa kielessä homonymiaa eli sanat ovat äänteellisesti samanlaisia vaikka niillä on eri merkitys. Sanojen yksikonsonanttisuus ja -vokaalisuus ei kuitenkaan ollut kaikille kahdeksanvuotiaana heikoille lukijoille tyypillinen kielen piirre kaksivuotiaana. Tutkimus osoitti, että varhaisessa vaiheessa yhden tai muutaman kehityspiirteen perusteella ei voida tehdä kovinkaan luotettavia ennusteita lapsen tulevasta kielenkehityksestä. Kuitenkin varhaisia arviointeja voidaan pitää suuntaa-antavina, ja kehityksen riskipiirteitä omaavien lasten kielenkehitystä kannatta seurata pitkäkestoisesti ja laajaalaisesti. Tutkimus vahvisti aiempia tuloksia siitä, että kielikohtaiset erot näkyvät kaksivuotiaiden puheessa. Tutkimuksessa arvioitu suomalaislasten puheen ymmärrettävyys oli parempi kuin esimerkiksi samanikäisten englantilaislasten. Samoin suuresta variaatiosta huolimatta suomalaislapset osasivat keskimääräisesti tuottaa pitkiä sanoja paremmin kuin hollantilaislapset. Osin erot voivat johtua erilaisista tutkimusmenetelmistä, mutta lapsen kielenkehitystä arvioidessa on tärkeää ottaa huomioon omaksuttavan kielen ominaispiirteet. Kielikohtaisuus onkin otettava huomioon esimerkiksi erilaisten kehitystä mittaavien tunnuslukujen ja testien käytössä. Erilaisista tunnusluvuista on määriteltävä suomalaislasten normiarvot, ja erilaisia kielitestejä ei voi yleensä käyttää suoraan suomeksi kääntäen, vaan niitä 50 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

12 Väitöskirjoja 2007 on mukautettava myös omaksuttavan kielen rakennetta vastaavaksi. Esimerkiksi suo-men kielessä sanan alussa olevat konsonanttijonot ovat harvinaisia, kun taas englannissa niitä on paljon ja niiden tuottamisen oppimiseen on kiinnitetty paljon huomiota. Samoin usein englannin kieleen perustuvien tutkimusten perusteella alkukonsonantin katoa sanan alusta on pidetty kielenkehityksen riskipiirteenä, kun taas tämän tutkimuksen, kuten myös aiempien suomalaistutkimusten perusteella, se on suomea puhuville lapsille tyypillinen ilmiö. Tutkimukseen osallistui 39 keskisuomalaista, kaksivuotiasta lasta, joista 19:llä oli geneettinen lukivaikeusriski eli jommallakummalla lapsen vanhemmista sekä kahdella lähisukulaisella oli todettu lukemisvaikeuksia. Kaikki riskilapset olivat kolmen vuoden ja kuuden kuukauden iässä verrokkilapsia heikoimpia fonologisilta taidoiltaan. 19 riskilapsesta kuudella todettiin lukemisvaikeuksia kahdeksan vuoden iässä. Lasten fonologista kehitystä tutkittiin spontaanin puheen aineiston avulla, josta arvioitiin puheen ymmärrettävyyttä eli sitä, kuinka paljon lapsen ilmaukset sisältävät sanoja, joita ulkopuolinen aikuinen ei ymmärrä. Lisäksi arvioitiin, millaisia sanoja lapset tavoittelevat ja miten he tuottavat erilaisia sanoja. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen suomen kielen oppiaineen Varhainen kielenkehitys ja dysleksia -tutkimusprojektia, jossa on käytetty osaa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen Jyväskylä Longitudinal Study of Dyslexia -projektin aineistosta. Asiasanat: variation, phonological development, dyslexia, Optimality Theory, speech intelligibility, kielellinen kehitys, puheentuotto, kehitys, ymmärtäminen, sanamuodostus, lapset Vellonen, Virpi (2007). Juuttunutta vai jaettua? Tapaustutkimus neljän autistisesti käyttäytyvän lapsen toiminnasta yksilöohjaustilanteessa. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, n:o 120. Viljami, Severi, Kasperi ja Konsta olivat tämän tutkimuksen päähenkilöitä. Lapsina he olivat hyvin yksilöllisiä, aivan kuten ketkä tahansa muutkin lapset. Yhteisenä nimittäjänä heillä oli autismi. Autismiin on kytketty tietyt yhdenmukaiset piirteet käyttäytymiskuvassa, kuten vaikeudet sosiaalisen vuorovaikutuksen, kommunikaation, rajoittuneen ja toistuvan käyttäytymisen sekä mielenkiinnon kohteiden alueella. Vaikka autismia on tutkittu paljon, varmaa tai yksiselitteistä tietoa on kuitenkin olemassa vähän. Tämän tutkimuksen tutkimustehtävänä oli tarkastella autistisesti käyttäytyvän lapsen toimintaa yksilöohjaustilanteessa. Tutkimustehtävä tarkentui neljäksi tutkimuskysymykseksi, joiden avulla selvitettiin autistisesti käyttäytyvän lapsen suoriutumista vaikutevastaavuusintervention ja mittauksissa käytetyistä tehtävistä, lapsen toiminnan kannalta merkityksellisiä tekijöitä yksilöohjaustilanteessa, lapsen ja ohjaajan vuorovaikutusta sekä lapsesta rakentunutta kuvaa toimijana yksilöohjaustilanteessa. Tutkimusaineisto muodostui yksilöohjaustilanteista kuvatuista videonauhoista, havainnointimuistiinpanoista, tehtävä- ja testilomakkeista sekä kirjallisista dokumenteista. Tulosten mukaan yksilöohjaustilanne oli dynaaminen prosessi, jossa merkityksellisiä tekijöitä olivat tilanteessa toimivien osapuolten eli lapsen ja ohjaajan lisäksi tehtävän rakenne, ohjeistus ja välineet. Näistä rakenteen ja välineiden osuus tarkentui edelleen vaikutteiden esittämis- 51

13 järjestykseen, valinnanmahdollisuuteen, toiminnallisuuteen ja välineen kiinnostavuuteen. Ne lisäsivät lapsen kiinnostusta koko tehtävään, nopeuttivat reagointia ja näin ollen myös edesauttoivat onnistunutta suoriutumista. Yksilöohjaustilanteissa oli havaittavissa monenlaista vuorovaikutusta ohjaajan ja lapsen välillä, ja myös lapset tekivät vuorovaikutukseen johtaneita aloitteita monin tavoin. Lapsen aktiivinen katseen käyttö nousi vuorovaikutuksen osalta keskeiseksi tulokseksi. Aineiston perusteella jaettu tarkkaavaisuus lapsen ja ohjaajan välillä syntyi katseen kohdistamisella välineeseen; katsekontakti ei ollut olennaisin tekijä. Lapsen ohjaamisessa käytettiin yksilöohjaustilanteissa monenlaisia keinoja: verbaalista ohjausta, omalla toiminnalla mallin näyttämistä, vaikutteiden osoittamista ja fyysistä ohjausta. Eri ohjausmuotojen painottaminen vaihteli ohjaajittain, ja näin ollen lapsi joutui sopeutumaan ohjaajien erilaisiin tapoihin toimia ohjaustilanteissa. Tutkimustulokset tiivistettiin lopuksi dynaamiseksi malliksi autistisesti käyttäytyvän lapsen toiminnasta yksilöohjaustilanteessa. Ohjaaja pystyi tukemaan lapsen toimintaa ohjaustilanteissa parhaiten tehtävän ja välineiden valinnalla sekä monipuolisilla ohjaustavoilla. Ohjaajan oli oltava tilanneherkkä, jotta hän pystyi tukemaan lasta aktiivisena toimijana. Tutkimuksessa nousi esille kirjallisuuden ja dokumenttien tuottamien ja aineiston pohjalta tehtyjen tulkintojen moninaisuus autistisesti käyttäytyvästä lapsesta. Kirjallisuudessa ja useissa kirjallisissa dokumenteissa korostuivat pulmat suhteessa vahvuuksiin. Yksilöohjaustilanteiden analyysissa lapsesta rakentui kuva aktiivisena ja yksilöllisenä toimijana. Mielikuvilla ja tulkinnalla on suuri merkitys, sillä ne vaikuttavat paitsi toimintaan lasten ohjaajina mahdollisesti myös laajemmin lapsen kuntoutuksen ja opetuksen suunnitteluun. Kun lapsen toiminnan arviointi tapahtuu kontekstissa, jossa lapsen toiminnan kannalta merkitykselliset tekijät on huomioitu, korostuvat lapsen vahvuudet, joiden kirjaaminen näkyviin ja huomioiminen opetusta järjestettäessä on tärkeää. Asiasanat: autismi, autistinen käyttäytyminen, ohjaus, ohjaaja, vaikutevastaavuus Kylliäinen, Anneli (2007). Face and Gaze Processing in Children with Autism. Psykologia, Tampereen yliopisto. (Kasvojen ja katseen prosessointi autistisilla lapsilla). Acta Universitatis Tamperensis, Myös elektroninen julkaisu: Toisen henkilön kasvot, erityisesti silmät välittävät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa paljon merkittävää tietoa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin autistisesti käyttäytyvien lasten kasvojen ja katseen suunnan havaitsemista. Autismi on neurobiologinen kehityshäiriö, jossa esiintyy merkittäviä vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, vastavuoroisessa viestinnässä ja oman toiminnan sujuvassa ohjaamisessa. Varhaisimpana merkkinä sosiaalisen kehityksen häiriöistä autismissa on, ettei autistisesti käyttäytyvä pikkulapsi katso spontaanisti yhtä paljon toista henkilöä kasvoihin ja erityisesti silmiin kuin tavanomaisesti kehittynyt lapsi. Lisäksi autistisesti käyttäytyvillä pikkulapsilla jaetun tarkkaavaisuuden kehitys on viivästynyt mikä ilmenee siten, että lapsi ei yleensä seuraa toisen henkilön katsetta jakaakseen yhteisen kiinnostuksen kohteen. On mahdollista, että autismissa esiintyvät vaikeudet toisen henkilön katseen suunnan seuraamisessa liittyvät tarkkaavaisuuden suuntaamisen vaikeuksiin. 52 NMI-bulletin, 2008, Vol. 18, No. 1 Niilo Mäki -säätiö

14 Väitöskirjoja 2007 Tämän kokeellisen tutkimuksen tulokset osoittivat, että samoin kuin vertailuryhmän lapsilla toisen henkilön sivulle suunnattu katse siirtää autistisesti käyttäytyvien lasten oman tarkkaavaisuuden automaattisesti samaan suuntaan. Viivästynyt kzzxehitys jaetussa tarkkaavaisuudessa ei siis näytä selittyvän sillä, että autistisesti käyttäytyvillä lapsilla olisi vaikeuksia tarkkaavaisuuden suuntaamisessa toisen henkilön katseen suunnan perusteella. Autistisesti käyttäytyvät lapset pystyivät myös erottelemaan toisen henkilön katseen suunnan lyhyesti esitetystä kasvokuvasta. Voi kuitenkin olla, että autistisesti käyttäytyvät lapset käyttävät vaihtoehtoisia kognitiivisia havainnointitapoja ja hermostollisia mekanismeja saavuttaakseen vertailuryhmän kanssa samalta näyttäviä tuloksia sosiaalista havaitsemista mittaavissa tehtävissä. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat myös, että katsekontakti toisen henkilön kanssa aiheuttaa autistisesti käyttäytyville lapsille voimakkaamman autonomisen hermoston aktivoitumisen kuin sivulle suunnattu katse. Vertailuryhmän lapsilla ei ollut havaittavissa eroa autonomisen hermoston aktivaatiossa toisen henkilön suoran ja sivulle suunnatun katseen välillä. On mahdollista, että voimakkaampi virittyminen katsekontaktiin autistisesti käyttäytyvillä lapsilla tuntuu heistä epämiellyttävältä ja on näin osaltaan selittämässä katsekontaktin välttämistä autismissa. Aivojen sähkömagneettista toimintaa mittaamalla tutkittiin, onko kasvojen ja katseen suunnan havaitsemisesta vastaavissa hermostollisissa mekanismeissa eroja autistisesti käyttäytyvien ja tavanomaisesti kehittyneiden lasten välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on näytetty, ettei kasvojen havaitseminen aktivoi autistisesti käyttäytyvillä aikuisilla ja vertailuryhmän aikuisilla aivan samoja aivoalueita. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan autistisesti käyttäytyvien ja vertailuryhmän lasten kasvojen hahmottamisen hermostolliset mekanismit eivät eronneet niin merkittävästi toisistaan kuin vastaavilla aikuisryhmillä. Sen sijaan aivoista mitatut katsesuuntaan liittyvät vasteet erosivat näiden lapsiryhmien välillä. Erityisesti aivojen aktivaatio toisen henkilön suoraan katseeseen oli tavanomaisesta poikkeavaa autistisesti käyttäytyvillä lapsilla. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan näyttää siltä, että erityisesti toisen henkilön suoraan katseeseen (katsekontaktiin) liittyvät pulmat voivat olla selittämässä yleisemminkin vähäistä kiinnostusta toisen henkilön kasvoja kohtaan autistisesti käyttäytyvillä lapsilla. Tämä voi puolestaan johtaa siihen, etteivät autistisesti käyttäytyvät lapset saa riittävästi kokemusta kasvojen välittämistä sosiaalisesti merkittävistä viesteistä. Lapsen sosiaalisen motivaation herättäminen toisen henkilön kasvoja kohtaan tulee olla yksi tärkeimmistä tavoitteista autismin varhaiskuntoutuksessa. Asiasanat: autismi, kehityshäiriöt, sosiaalinen kehitys, sosiaalinen vuorovaikutus, tarkkaavaisuus, kasvot 53