1. Sivistystoimialan johtaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Sivistystoimialan johtaminen"

Transkriptio

1 Sivistystoimiala Johtamisen kuvaus Ammatillisen koulutuksen palvelualue Toiminnanohjausryhmä ja Sivistystoimialan johtaminen Sivistystoimialan organisaatio on esitetty alla olevassa kaaviossa.

2 Sivistystoimialan visio Turussa kasvatus- ja opetuspalvelut mahdollistavat kaiken ikäisille oppijoille edellytykset kehittyä yksilöinä omien vahvuuksiensa ja tavoitteidensa pohjalta. Sivistystoimiala on haluttu työpaikka, jossa työskentelee innostunutta, arvostettua ja osaavaa henkilökuntaa. Turun kasvatus- ja opetuspalvelut ovat maan parhaimmistoa ja toimivat esimerkkinä muille. Sivistystoimialan toiminta-ajatus Turun sivistystoimialan henkilöstö järjestää laadukkaita ja monipuolisia kasvatus- ja opetuspalveluita yhteiskuntavastuullisesti asiakkaan tarpeista lähtien. Sivistystoimiala edistää Turun seudun vetovoimaisuutta sekä asukkaiden hyvinvointia, elämänhallintaa ja aktiivisuutta. Sivistystoimialan arvot Sivistystoimialan arvot noudattavat kaupungin yhteisiä arvoja. Näiden arvojen pohjalta on luotu toimialan ohjaavat periaatteet, jotka ovat: asiakaslähtöisyys osaaminen ja luovuus vastuullisuus tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus kansainvälisyys Sopimusohjausmalli Sivistystoimialan strateginen suunnittelu ja ohjaus perustuu sopimusohjausmalliin. Strateginen sopimus laaditaan kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen välillä. Operatiivinen sopimus laaditaan palvelualueen ja kasvatus- ja opetuslautakunnan välille. Koulutuspäälliköt ja muut lähiesimiehet vastaavat strategisen ja operatiivisen sopimuksen sisällön viestimisestä henkilöstölle. Henkilöstöä tulee kuulla em. sopimusten laatimisen yhteydessä.

3 2. Ammatillisen koulutuksen palvelualueen johtaminen Ammatillisen koulutuksen palvelualueen organisaatio on esitetty alla olevassa kaaviossa Sivistystoimialan hallinnon järjestämispäätöksessä kuvataan ammatillisen koulutuksen palvelualueen johtajien vastuut ja velvollisuudet.

4 Palvelualueen johtoryhmä Palvelualueen johtoryhmän puheenjohtaja on palvelualuejohtaja ja sihteerinä on palvelualuejohtajan sihteeri. Johtoryhmässä on henkilöstön edustus. Toiminnanohjausryhmä Toiminnanohjausryhmään kuuluvat palvelualuejohtaja, koulutuspäälliköt, rehtorit ja laatukoordinaattori. Puheenjohtaja on palvelualuejohtaja ja sihteeri latukoordinaattori. Palvelualueen yhteisiä tiimejä / työryhmiä Primustyöryhmä. Puheenjohtaja rehtori Terhi Hotokka Primustyöryhmä kehittää Primus / Kurre / Wilma ohjelmien käyttöä. Opiskeluhyvinvoinnin ohjausryhmä pj rehtori Soile Lehto Työhyvinvoinnin ohjausryhmä pj Soile Lehto kehittää työhyvinvointitoimintaa Palvelualueen markkinointi- ja viestintä pj rehtori Terhi Hotokka Rehtoreiden vastuualueet Terhi Hotokka 1. palvelualuejohtajan 1. vara 2. opinto-ohjaus (opinto-ohjaajien esimies) 3. laatu 4. näyttöjen toimielin, puheenjohtaja 5. sora-toimielin, jäsen

5 Soile Lehto 6. taitaja 2015 ohjausryhmä, jäsen 7. lukuvuosisuunnittelu 8. yrittäjäjyyskasvatus 9. KV- yhteistyö 1. palvelualuejohtajan 2. vara 2. opiskeluhuolto 3. opetussuunnitelmatyö 4. pedagogiikka 5. arviointi 6. työelämäyhteistyö 7. henkilöstön osaamisen kehittäminen 8. työhyvinvointi 9. hanketoiminta Koulutalot: Terhi Hotokka: Aninkainen, Lemminkäinen, Kello Soile Lehto: Uudenmaantie, Kukkula, Peltola Yhteiset palvelut Toimistopalvelut Ljudmila Volosatova Materiaalipalvelut Piia Elo Ruokapalvelut Sari Salmio-Nurminen Ravintolapalvelut Virve Louhi YT-menettely Noudatetaan Kaupunginhallituksen hyväksymää yhteistoiminta ja työsuojeluasioiden menettelytapaohjetta. Toimialalla on oma YTryhmä, jonka puheenjohtaja on toimialajohtaja. Lukio- ja ammattiopetusjaoston asettamat elimet Ammatilliset neuvottelukunnat Ammattiosaamisen näyttöjen toimielin

6 SORA toimielin Koulutusyksikön johtaminen Koulutuspäällikkö on koulutusyksikön johtaja ja opetushenkilöstön esimies. Koulutusyksikön tiimivastaavakokous: Koulutuspäällikkö valitsee koulutusyksikön tiimivastaavakokouksen jäsenet. Jäsenten valinnassa tulisi huomioida opettajien ja opiskelijoiden edustus. On suositeltavaa käyttää tiimivastaavakokouksille vakiokokousaikaa. Yhteiset kokoukset tulisi pyrkiä sopimaan koko lukuvuodeksi heti lukuvuoden alussa. Opettajien kokouksien resurssi kuuluu yhteiseen suunnitteluaikaan (VES liite 4). Tiimit: Tiimivastaavan toimenkuva 1. Koordinoi tiiminsä lukuvuosittaisen toimintasuunnitelman laatimista ja toteuttamista sekä valmistelee tiiminsä opettajien koulutussuunnitelmaa 2. Koordinoi tiimin vastuualueen opetussuunnitelmatyötä ja osallistuu koulutusyksikön opetukseen liittyvän toiminnan muuhun suunnitteluun ja kehittämiseen 3. Hoitaa opettajien lyhytaikaiset sijaisjärjestelyt 4. Valmistelee lukuvuoden opetuksen ajoitusta ja opetushenkilöstön työnjakoa sekä syöttää sovitun työnjaon mukaisesti opetushenkilöstön tunnit Kurreen. 5. Huolehtii osaltaan irtaimiston kunnosta, kerää yksikön hankintatarpeet ja tuo ne johtoryhmään 6. Valmistelee ja kutsuu tiiminsä opettajien kokoukset ja toimii kokousten vetäjänä 7. Osallistuu koulutusyksikön johtoryhmätyöskentelyyn ja vastuuhenkilöiden kokouksiin 8. Uusien opettajien perehdyttäminen 9. TVT- vastaavan tehtävät soveltuvin osin. 10. Muut tiimikohtaiset ja lähijohtajien määräämät yksikkökohtaiset tehtävät Koulutusyksikön johtoryhmän keskinäisellä sopimuksella voidaan seuraavia tehtäviä jakaa siten, että jokainen ei tee kaikkia yllä olevia.

7 Opettajan tehtävät: 1. Antaa opetussuunnitelman mukaista opetusta 2. Vastaa opiskelijoiden opetuksesta 3. Osallistuu oppilaitoksen opiskelijoiden ohjaukseen ja kasvatukseen 4. Suunnittele ja arvioi omaa opetustaan ja opetusta tukevaa työtä 5. Toimii ryhmänohjaajana tekemällä yhteistyötä koulun ja sidosryhmien välillä sekä moniammatillisena yhteistyönä 6. Arvioi opiskelijoiden edistymistä 7. Osallistuu oppilaitoksen arviointi- ja kehittämistyöhön 8. Huolehtii toisenkin opettajan tehtävistä tarvittaessa 9. Huolehtii osaltaan opetus- ja kasvatustyöhön liittyvästä järjestyksestä ja turvallisuudesta 10. Osallistuu opetusjärjestelyiden suunnitteluun ja organisointiin työtilanteissa sekä oppilaitoksessa että työssäoppimisen aikana 11. Kehittää omaa ammattitaitoaan 12. Tekee hänelle erikseen säädetyt työnantajan määräämät oppilaitoksen toimintaan liittyvät tehtävät Vastuut Tehtävä // Vastuutaho Rehtori Koulutuspäällikkö Tiimivastaava Opettaja Opintoohjaaja Budjetin laadinta Opojen Tulosyksikkö Budjetin seuranta Opojen Tulosyksikkö Osasto Palkkaa opettajan max 12 kk Sijaishankinta Opojen Pidemmät Kyllä, perehdyttää Hyväksyy virkamääräyksen Opojen max 12 kk Koulutusanomus Opojen Hyväksyy Tekee ennakolta Tekee ennakolta Tekee ennakolta Hyväksyy tuntiilmoituksen Opojen Kyllä voi tehdä tai vastaanottaa Hyväksyy matkalas- Opojen Kyllä

8 kut Poissaoloanomus Opojen Hyväksyy Tekee Essiin Tekee Essiin Tekee Essiin Hankintavaltuudet On On Hankkii tavaraa Kyllä Kyllä Kirjallisen delegoinnin mukaan Kalusto Kyllä Kyllä Hankkii luvan Huolehtii kanssa Osaston tilaukset Kyllä Koordinoi Tekee sovitusti Laskut Hyväksyy Hyväksyy Kierto Tehtävä // Vastuutaho Rehtori Koulutuspäällikkö Tiimivastaava Opettaja Opintoohjaaja Lautakunta/ jaosto Osallistuu Näyttöjen toimielin Esittelijä Kutsusta Kutsusta Kutsusta Johtoryhmätyö (TAI) Osallistuu kaksi koulutuspäällikköä Johtoryhmätyö (Yksikkölistua Voi osal- Osallistuu Osallistuu Edustus Kutsusta Osaston kokoukset Voi osallistua Voi osallistua Kutsuu koolle ja puheenjohtaja Osallistuu Voi osallistua Tehtävä // Vastuutaho Rehtori Koulutuspäällikkö Tiimivastaava Opettaja Opintoohjaaja Työnjako Opojen Vastaa tuloyksikön Vastaa osaston Noudattaa Noudattaa työnjaosta työnjaosta Kurre Opojen Syöttää resurssit Syöttää tuntijaot Noudattaa Noudattaa Palkkailmoitukset Opojen Tekee verkkoon Tuntijako Opojen Hyväksyy Valmistelee Noudattaa Noudattaa opojen tuntijakoa Lukujärjestykset EI Vastaa tulosyksiköstä Osastolle yhdessä lukujärjestyksen tekijän kanssa Noudattaa Noudattaa

9 Tehtävä // Vastuutaho Rehtori Koulutuspäällikkö Tiimivastaava Opettaja Opintoohjaaja Opiskelijaksi otto Ottaa opiskelijat Voi haastatella Voi haastatella Haastattelee Opsit Hyväksyy Valmistelee Valmistelee Noudattaa Ohjaa Hopsit Päättää HOPShaastattelut Hyväksyy vavat ja atot Hojks Hyväksyy Luokanvalvoja tekee Ohjaa tekemistä Valitukset opiskelijoilta Keskeyttämislupa Päättää Valmistelee Uudelleen aloituslupa Päättää Valmistelee Varoitukset Antaa Kurinpito Varoitus (TEHO) Poistaa luokasta VarPu- ja OPHryhmän PJ Opiskelijan loman Pidemmät 3 pv myöntäminen Harkinnanvarainen Päättää Valmistelee Valmistelee haku Eronneeksi katsomi- Kyllä Voi osallistua Valmistelee Valmistelee nen Erottaminen Vie Soraan TEHO ryhmä ehdottaa VarPu- ja OPHryhmän PJ Tehtävä // Vastuutaho Rehtori Koulutuspäällikkö Tiimivastaava Opettaja Opintoohjaaja Avoimet ovet Voi osallistua Voi osallistua Osallistuu Osallistuu Vastaa Markkinointi Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Todistukset Allekirjoittaa Toisena Lähijohtaja Opojen Opettajien Lähituki ja - turva

10 Palvelualueen johtamiseen liittyviä sopimuksia / ohjeita (Dotkussa/ netkussa/ henkilökunnan ohjeet sivuilla): Lukuvuosisuunnittelun ohje Lukuvuosisuunnittelun resurssiliitteet Koulutuspäällikön vuosikello Päätösprosessit Kehityskeskusteluohjeet ja osaamisen vuosikello Arviointisuunnitelma Sidosryhmäyhteistyön kuvaus Johtamisen kuvaus Kokouskalenteri (Dotkussa) Lautakunnan ja jaoston kokoukset Neuvottelukuntien kokoukset Toimielimen kokoukset Sora-toimielimen kokoukset Palvelualueen johtoryhmän kokoukset Toiminnanohjausryhmän kokoukset Työpaikkakokoukset Koulutusyksikön opettajankokoukset tiimikokoukset johtoryhmät opiskeluhyvinvointiryhmän kokoukset kriisi- ja pelastusryhmien kokoukset Kestävän kehityksen edistäminen palvelualueella

11 Ekotukihenkilöille ei ole virallisesti määriteltyä tehtävänkuvausta Turun kaupungissa, vaan tehtävä riippuu toimialasta ja yksiköstä. Pääasiallinen tavoite on että ekotukihenkilöt viestittävät kestävämmistä toimintatavoista ja nostavat esiin ympäristöseikkoja eri yhteyksissä. Näillä toimilla pyritään kestävämpiin toimintatapoihin ja pienempiin hiilidioksidipäästöihin. Koulutalo Ekotukihenkilö S-posti Tommilankatu Seija Lehmus Uudenmaantie Kalle Ojanen Uudenmaantie Kai Uusitupa Peltola Kari Savola Peltola Pekka Pirinen Peltola Mikko Koponen Kellonsoittajankatu Sirkka Parviainen Aninkainen Riitta Schwartz TAI ruokapalvelut Kati Heinä

OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE

OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE OPETTAJIEN TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINNIN OHJE Jory xx.xx.xxxx, yhteistyötmk xx.xx.xxxx SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS OPETTAJAN TEHTÄVÄSTÄ... 2 1.1 Tehtävän tarkoitus...2 1.2 Keskeiset tehtävät (tehtäväkokonaisuudet)...2

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016. 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja johtoryhmä 17 6 2015

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016. 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja johtoryhmä 17 6 2015 Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja 17 6 2015 SIVISTYSTOIMIALA AMMATILLINEN KOULUTUS ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Ammatillisen

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi Ammatillinen koulutus johtoryhmä

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi Ammatillinen koulutus johtoryhmä Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2016-2017 Ammatillinen koulutus 3.5.2016 1 SIVISTYSTOIMIALA AMMATILLINEN KOULUTUS ARVIOINTISUUNNITELMA Ammatillisen koulutuksen palvelualueen toimintajärjestelmä Ammatillisen

Lisätiedot

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö sivu 1/7 n opetustoiminnan johtosääntö 1-4, 8, 11, 14, 16-19 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 25.5.2015, 6 ) 5-7, 9-10, 12-13, 15 voimassa 13.6.2017 lähtien (hallitus 13.6.2017, 10 ) Sisältö 1 Toiminnan

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö

SAKUn hyvinvointipäivät Opiskeluhuolto TAI:ssa. Kati Länsiö SAKUn hyvinvointipäivät 3. - 4.12.2014 Opiskeluhuolto TAI:ssa Kati Länsiö 5.12.2014 Kati Länsiö 1 Turun ammatti-instituutti 8 +4 koulutaloa, opiskelijamäärä 4000 +600 Terveydenhoitaja ja opo jokaisessa

Lisätiedot

PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI , Oulu

PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI , Oulu PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI 22.9.2009, Oulu Työelämälähtöisten perustutkintojen toteuttaminen - Opetussuunnitelmat ja näyttötutkintojen järjestämissuunnitelmat johtamisen

Lisätiedot

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö sivu 1/6 n opetustoiminnan johtosääntö 1 5, 7 19 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 25.5.2015, 6 ) 6 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 24.8.2015, 8 ) I luku Toimiala 1 Toiminnan järjestäminen Oppilaitoksen

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014. Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014. Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014 Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto Opetushallinto - Eduskunta: lait (mm. oppiaineluettelo) - OKM: asetukset ja määrärahat - OPH:

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopisto Työssäoppimisen ohjausprosessi 29.10.2012 1

Jyväskylän ammattiopisto Työssäoppimisen ohjausprosessi 29.10.2012 1 Jyväskylän ammattiopisto Työssäoppimisen ohjausprosessi 29.10.2012 1 29.10.2012 2 Tarkoitus Työssäoppimisen ohjauksen tavoite on ohjata opiskelijaa työssäoppimisjaksojen eri vaiheissa sekä ammattiosaamisen

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä

Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) prosessi Omnian ammattiopisto Päivitys 11.11.2014 Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) toteuttamisprosessi 1. SOVELTAMISALUE - Prosessia sovelletaan kaikissa Omnian

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjausryhmä Johtoryhmä

Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjausryhmä Johtoryhmä 0 Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus 14.4.2016 Ammatillisen koulutuksen toiminnanohjausryhmä 3.5.2016 Johtoryhmä Työssäoppimisen kuvaus (katso myös: www.laakeri.info\ ) Tavoitteet /tulokset Suunnittele

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Suunnittelutyöajan kirjaaminen Wilmassa

Suunnittelutyöajan kirjaaminen Wilmassa Suunnittelutyöajan kirjaaminen Wilmassa Wilman etusivulla, kalenterin vieressä, Työjärjestys tänään alta, valitaan Kirjaa työaikaa Suunnittelutyöaika on sijoitettu kaikilla 2017-2018 Hankkeet Työjärjestykseen

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö EMO Espoon musiikkiopisto EMO Johtosääntö ESPOON MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ jonka Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys r.y. on hyväksynyt 12.4.2007. Johtosääntö korvaa 1989 hyväksytyn ohjesäännön.

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

1(12) AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1 LUKU TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET 1 Säännön soveltamisala

1(12) AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1 LUKU TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET 1 Säännön soveltamisala 1(12) 1 LUKU TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET 1 Säännön soveltamisala 2 Oppilaitoksen nimi Tämä johtosääntö koskee ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa ja asetuksessa sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Jokivarren koulu. Orimattila. Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

Jokivarren koulu. Orimattila. Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Orimattila Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Yhtenäinen peruskoulu Vuosiluokat 1 9 (esiopetusta koulun yhteydessä) Perusopetuksessa oppilaita noin 600 joista erityisluokilla noin 80

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa

Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Vastaajat Vastaukset 21 AMKista Kielikeskusmalli 3 AMKissa Koordinointimalli / Yliopettajamalli 8 AMKissa Tiimi- ja koulutusalakohtaisesti organisoidut 3 AMKissa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Ajankohtaista edunvalvonnasta

Ajankohtaista edunvalvonnasta Jouko Karhunen Ajankohtaista edunvalvonnasta Jouko Karhunen 13.5.2015 Jyväskylä Ammatilliset opettajat, AO, ry varapuheenjohtaja OAJ:n ammatilliset opettajat, OAO 2. varapuheenjohtaja OAJ:n valtuutettu

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014. SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa

ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa ECVETin toimeenpano ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisperusteisuus ja osaamispisteet tutkinnon perusteissa Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus -yksikkö

Lisätiedot

09.01.2012. Säännös Päätös Ratkaisuvalta Delegointi/ vastuuviranomainen 9 1 koulutuksen järjestämisluvan hakeminen. koulutuksen.

09.01.2012. Säännös Päätös Ratkaisuvalta Delegointi/ vastuuviranomainen 9 1 koulutuksen järjestämisluvan hakeminen. koulutuksen. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 09.01.2012 LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN RATKAISUVALLAN DELEGOINNIT Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998 ja sen muutokset Säännös Päätös Ratkaisuvalta

Lisätiedot

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad 5.10.2011

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad 5.10.2011 Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä JÄSENISTÖN JA ASIAKKAIDEN TARPEET Palvelut PROJEKTIT Jäsenyyden vahvistaminen Hallinto ja talous Viestintä PERUSTEHTÄVÄ Julistus Kasvatus resurssit Diakonia

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN 1. Strategiaperusta Nuorisoasiainkeskuksen toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston 27.11.2002 hyväksymään nuorisotoimen johtosääntöön. Siinä nuorisoasiainkeskuksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.

1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät. SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela

OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela Opetussuunnitelman perusteiden uudistamisella halutaan vastata voimakkaasti muuttuvan

Lisätiedot

Yhteishaku Perho Liiketalousopisto

Yhteishaku Perho Liiketalousopisto Yhteishaku 21.2. 14.3.2017 Perho Liiketalousopisto Ravintola-, matkailu- ja liiketalouden alojen sekä urheilun monipuolinen ja moderni kouluttaja Malmilla, Töölössä ja verkossa Helmi Liiketalousopisto,

Lisätiedot

Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs

Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta 2.krs PÖYTÄKIRJA 1 (6) 29.5.2018 AARNIVALKEAN KOULU Johtokunnan kokous Aika maanantaina 28.5.2018 klo 18:00 Paikka Läsnä Poissa Jakelu Pohjois-Tapiolan koululla, tilana ruokalan lasihuone sisäänkäynti A-ovesta

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT... 2 2 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN ORGANISOINTI... 2 3 JOHTAMINEN... 4 4 VASTUUHENKILÖIDEN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS 2015 Hankkeen yhteiset toimenpiteet 1. Vakiinnuttaa oppilaitoksiin jatkuva laadunhallintajärjestelmä

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus. 11.5.2012 Ammatillisen koulutuksen johtoryhmä Päivitetty 2.9.2013 (MO)

Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus. 11.5.2012 Ammatillisen koulutuksen johtoryhmä Päivitetty 2.9.2013 (MO) 0 Työssäoppiminen Ammatillinen koulutus 11.5.2012 Ammatillisen koulutuksen johtoryhmä Päivitetty 2.9.2013 (MO) Työssäoppimisen kuvaus (katso myös: www.laakeri.info\) Tavoitteet /tulokset Suunnittele Toteuta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

EAC Easy Access Co-Development

EAC Easy Access Co-Development EAC Easy Access Co-Development Yritysten ja koulujen yhteiskehittämismalli Raigo Megerild Helsingin kaupunki Elinkeino-osasto 25.4.2019 6Aika: Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt 2 EAC = koulujen

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt

Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. 1 Ohjaavat ministeriöt Aluehallintovirastot (6) Henkilöstöä noin 1 228 (31.12.2016) Strateginen ohjaus Toiminnallinen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo 3.10.2014 Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa Outi Salo 3.10.2014 Koulutuksen järjestäjät ja oppilasmäärät Kaupungin koulut - Suomenkieliset - ruotsinkieliset Koulujen määrä 99 21 oppilasmäärä 37 379

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 raportti tilanteesta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 raportti tilanteesta OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 raportti 30.6.2016 tilanteesta Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita

Lisätiedot

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit

LYSEON TIIMIEN PUHEENJOHTAJIEN HAASTATTELUT 5 / Tilatiimi Laatutyön osa-alueet: henkilöstö + kumppanuudet ja resurssit OULUN LYSEON LUKION LAATUTYÖ Omaa tarinaa laadusta Mitä koulu edustaa sinulle? Mitä haluat saada aikaan omassa työssäsi? Miksi laatutyötä tarvitaan? Miten haluat itse olla mukana laatutyössä? Miten sinun

Lisätiedot

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

76 Asianro 1144/00.01.01/2014. Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen 76 Asianro 1144/00.01.01/2014 Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen Vs. henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen Kasvun ja oppimisen palvelualue

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö Taloushallintopalvelu 1 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö 1.9.2017 Taloushallintopalvelu 2 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö Sisällysluettelo 1. Taloushallintopalveluliikelaitoksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) KIINTEISTÖVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (6) N TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Toimintasäännön tarkoitus Toimintasääntö määrittelee toimintatavat kiinteistövirastossa Helsingin kaupungin hallintosäännön, taloussäännön, kiinteistötoimen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 14.12.2015 Voimaan 1.1.2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Turun ammatti-instituutti (TAI) Toiminnan arviointijärjestelmä Toiminnanohjausryhmä

Turun ammatti-instituutti (TAI) Toiminnan arviointijärjestelmä Toiminnanohjausryhmä 1 Turun ammatti-instituutti (TAI) Toiminnan arviointijärjestelmä 16.1.2018 1. Toimintajärjestelmän kuvaus SUUNNITTELE Strategiaprosessi ja strategian jalkauttaminen Koulutustarjonta Työnjako ja vastuut

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO

Työelämäosaamisen edistäminen seminaari Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Työelämäosaamisen edistäminen seminaari 26.9.2006 Tampereen ammattikorkeakoululla OPETUSALAN KOULUTUSKESKUS OPEKO Koulutussuunnittelija Juha Oulujärvi Koulutussuunnittelija Kati Aimonen Koulutussuunnittelija

Lisätiedot

54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman yleinen osa

54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman yleinen osa Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Sivistyslautakunta, 40, 22.09.2015 Sivistyslautakunta, 50, 13.10.2015 Sivistyslautakunta, 54, 03.11.2015 54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman

Lisätiedot