Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta D-piiri Päivi Nieminen gsm

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8."

Transkriptio

1 Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta D-piiri Päivi Nieminen gsm (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA TEEMAT Kansainvälinen presidentti Eberhard Wirfs: Liikkeellä kasvuun Move to grow Kotimainen: Yhdessä nuorten kanssa Tillsammans med ungdomen D-piiri, piirikuvernööri Jukka Hietanen: Asenne ratkaisee LIONS-LIITON PAINOPISTEET KAUDELLA Tuetaan piirien ja klubien jäsenohjelmaa Huolehditaan Lions toiminnan näkyvyydestä Nuorisotyössä tehdään Lions-Quest ja kummilapsiprojekti tunnetuiksi Laaditaan liiton ja tuetaan piirien ja klubien vuosittain päivitettäviä strategioita Toimitaan aktiivisesti Suomi johtoon kampanjan hyväksi Seurataan ja suunnitellaan aktiivisesti liiton talouden kehittämistä JÄSENOHJELMA- JA KOULTUTUSTOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Järjestää koulutusta klubien virkailijoille ja piirihallituksen jäsenille. Tukee piirin jäsenhankintaa, jäsenten säilyttämistä ja klubien perustamista. Toteuttaa kansainvälisen presidentin jäsenohjelmaa. Ottaa huomioon ULT:n (Uudistuva Lions toiminta) sisällön. Tukee puolisotoiminnan kehittämistä. Osallistuu JOT-seminaareihin. Toimii APJ:n kanssa yhteistyössä. D-piirin JÄSENKEHITYSSUUNNITELMA Jäsenmäärän lasku pysäytetään Nettojäsenkasvu + 1 (tilanne ) Uusi naisklubi Kotkaan suunnitteilla?

2 Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta D-piiri Päivi Nieminen gsm (3) D-piirin JÄSENOHJELMA JA KOULUTUSSUUNNITELMA Jäsenohjelma, painopisteet Jokaisessa klubissa jäsenasioista vastaava toimikunta (Klubitoimikunta/Jäsentoimikunta) Tehtävänä klubin toiminnan kehittäminen ja viihtyvyyden lisääminen Tavoitteena nykyisten jäsenen pysyvyyden varmistaminen ja uusien jäsenten rekrytointi kuukausitapaamiset / klubi-illat rennommiksi klubi-illoissa kiinnostavia esitelmiä, vierailuja, tekemistä, vuorovaikutusta ja keskustelua uuden jäsenen juhlallinen vastaanotto aktiivisen jäsenen huomioiminen Yhteistyötä paikkakunnan klubien välillä lisätään Klubien yhteiset palveluaktiviteetit Lions-toiminnan positiivinen näkyvyys paikkakunnalla, tiedotusvälineissä Verkottuminen, tutustuminen, uudet ideat Valmennus- ja koulutustilaisuudet jäsenille Koulutuksen sisältö kiinnostavaksi Kannustetaan jokaista jäsentä osallistumaan piirin ja liiton järjestämiin koulutustilaisuuksiin Koulutus, painopisteet Uudistuva Lions-toiminta (ULT) Koulutuksissa (piirikokous, suurpnat, aluepnatit, muva) annetaan malleja ja ehdotuksia klubitoiminnan kehittämisestä MUVA muutosvalmennus presidenteille ja jokaiselle klubitoiminnan kehittämisestä innostuneelle lionille Klubikysely Klubin kehityspäivä Klubistrategian suunnittelu ja toteutus Koulutus- ja valmennuspäivät MUVA muutosvalmennus Lappeenrannassa Paikka: Etelä-Karjalan ammattiopisto, harjoitusravintola Tuurikokki, Pohjolankatu 12 o Jakso I ti - ke klo o Jakso II ti - ke klo Valmennus on tarkoitettu jokaiselle klubitoiminnan kehittämisestä kiinnostuneelle jäsenelle, erityisesti varapresidenttien toivotaan osallistuvan valmennukseen.

3 Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta D-piiri Päivi Nieminen gsm (3) SuurPNAT ma Heinolassa Paikka: Heinolan lukio, Rajakatu 29 Kotisivukoulutus la Puumalassa AluePNATit marraskuussa 2009 (presidentit, 1. varapresidentit, sihteerit, jäsentoimikunnan pj:t, APJ:t ja LPJ:t, uudet jäsenet kummeineen) I Alue: maanantai Karhula II Alue: tiistai Luumäki III Alue: keskiviikko Anjalankoski IV Alue: torstai Pertumnaa APJ- ja LPJ koulutus ma Kuusankoskella AluePNATit toukokuussa 2010 (presidentit, sihteerit, APJ:t ja LPJ:t) I Alue: maanantai Vehkalahti II Alue: tiistai Joutseno III Alue: keskiviikko Kausala IV Alue: torstai Juva Toukokuun aluepnateissa on seuraavan kauden presidenttien, sihteereiden ja rahastonhoitajien koulutukset. PNATteihin ovat tervetulleita kaikki Leijonat! Koulutustoimikunnan jäsenet: I Alue: Lauri Mäkelä, LC Kotka-Hamina/Global II Alue: Päivi Nieminen, LC Lappeenranta/Weera III Alue: IV Alue: Pirjo Korpela, LC Kouvola/Iris Pekka Kähönen, LC Mikkeli Koulutustoimikunnan jäsen vastaa oman alueensa koulutustilaisuuksien järjestelyistä yhdessä pk:n, apj:n ja lpj:n kanssa (tilat, kouluttajat ym. tilaisuuteen liittyvät järjestelyt ja puheenjohtajana kolutustilaisuuksissa). LIITTEET: D-piirin jäsenkehitysraportti per Suomen Lions-liitto / Jäsenohjelmatyöryhmä / Toiminnan painopisteet

4

5

6 SUOMEN LIONS-LIITTO Jäsenohjelmatyöryhmä LIITE 1(2) Liitteksi D-piirin jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan toimintasuunnitelmaan Toiminnan painopisteitä kaudella Jäsenohjelman keskeiset elementit 1. Klubien kehityspäivät ja tavoitteiden asettaminen 2. Laajennuskampanja piireittäin 3. Suurtaajamien laajennus- ja jäsenhankinta 4. Nuorten ikäluokkien ja eläkkeelle siirtyvien rekrytointi sekä laajennus 5. Perustamisen painopiste nais- ja yhteisklubeihin 6. Liitännäisklubi mahdollisena välivaiheena klubin perustamiselle 7. Sisäinen markkinointi ja valmennus MERLin ja ULT:n hyödyntäminen 8. Hyvät saavutukset esiin, juttuja esimerkkiklubeista mm. Leijona-lehdessä Toimenpiteet klubeissa 1. Kaikissa klubeissa tulee olla jäsentoimikunta. 2. Vuonna 2009 tehdään tai päivitetään "Klubien kehityspäivä. Kasvutavoitteet asetetaan vuosille Hyödynnetään MERL-aineistoa, ULT-aineistoa ja leojen järjestämää brändikoulutusta. 3. Toimikunta järjestää vuosittain klubin rekrytointitapahtuman. 4. Tavoite on, että klubin tavoitejäsenmäärä ei milloinkaan alitu (ts. tulos on vähintään +-0). 5. Klubin jäsenet osallistuvat vuosittain piirien järjestämiin valmennustilaisuuksiin 6. Klubin jäseniä valmennetaan tuntemaan Suomen Lions-toimintaa ja kansainvälistä järjestöä. Kouluttajaresurssi tulee piiristä, materiaali jäsenohjelmajohdolta. 7. Klubi kasvaa kohti tavoitejäsenmääräänsä, mikä ei saa olla vähemmän kuin 20 jäsentä. Tämän jälkeen riittää tavoitejäsenmäärän pitäminen. Nuorten ikäluokkien ja eläkkeelle siirtyvien rekrytointi 1. Käynnistetään uusien "nuoren ikäpolvien klubien" perustamishankkeita. 2. Nimetään organisaation kaikille tasoille nuorten henkilöiden ja eläkkeelle siirtyvien rekrytoinnin vastuuhenkilöt, jotka edustavat kyseisiä ikäryhmiä. 3. Avustetaan piirejä "nuoren ikäpolven klubien" perustamisessa. 4. Järjestetään informaatiotilaisuuksia, joissa esitellään Lions-toimintaa potentiaalisille uusille jäsenille. 5. Tuetaan nuorten jäsenten ja eläkkeelle siirtyvien rekrytointia olemassa oleviin klubeihin. 6. Jos klubi lakkaa toimimasta, käynnistetään prosessi, jossa perustetaan tilalle nuorten yhteisklubi.

7 SUOMEN LIONS-LIITTO Jäsenohjelmatyöryhmä LIITE 2(2) JÄSENOHJELMAN ORGANISAATIO Klubitaso 1. Jokaiseen klubiin perustetaan jäsentoimikunta tai jäsenasioista vastaava toimielin. 2. Jäsenkehityksen tulee olla vähintään +/-0 (Negatiivisen jäsentulos on ongelman siirtoa seuraajalle) 3. Klubin kehityspäivän järjestäminen (oman tilan arviointi ja tavoiteasettelu) 4. Rekrytoinnin opettelu, rekrytointitapahtumat 5. Lions-valistus (piirin tuki), ULT-mallit ja brändikoulutus 6. Raportointi Piiritaso 1. Piirin jäsenohjelmatoimikunnan pj. on piirin jäsenjohtaja (MERL-tiimin johtaja) 2. MERL-elementit otetaan uusiokäyttöön (nimetään osa-aluevastaavat), DG ja VDG:t sitoutetaan toimintaan mukaan (1. VDG laajennus, 2. VDG jäsenasiat). 3. Kehityspäivien järjestäminen on piirin jäsenjohdon vastuulla. 4. Alueiden ja lohkojen pj:t mukaan organisaatioon - koulutus ja motivointi klubien kehityspäivien järjestämiseen. 5. Käynnit klubeissa, esitelmät Lions-toiminnasta ja ULT-malleista. 6. Säännöllinen kokoontuminen sekä toimenpiteiden seuranta ja raportointi. 7. Opaslion- ja GMT-koulutuksen tarpeen kartoitus ja koulutuksen järjestäminen. Liiton taso 1. JÄSENOHJELMA- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA VASTAA jäsenohjelman toteutuksesta, materiaalien tuotosta, koulutustapahtumien järjestämisestä sekä seurannasta ja raportoinnista. 2. Jäsensuunnitelmat ovat kaikilla tasoilla monivuotisia, eikä kauden vaihtuminen saa keskeyttää jäsenohjelman toteuttamista eikä uusien klubien perustamistoimintaa. 3. Tärkeää on jalkautuminen ja koulutuksen vieminen joka piirissä lohko- ja klubitasolle. 4. MERL-elementit uudelleen käyttöön (mm. säännöllinen kokoontuminen ja vastuualueet) ******************************************************************************************************************* MERL-jäsenohjema M = Membership, Jäsenyys E = Extension, Laajennus R = Retention, Säilyttäminen L = Leadership, Johtajuus GMT = Global membership team / Maailman laajuinen jäsenohjelma/opaslion-koulutus *****************************************************************************************************************

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1

Lions Clubs International MD 107-M Finland. Suomi-Finland 1917-2017. Jäsenjohtajakoulutus. 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenjohtajakoulutus 20.4.2015 Jäsenjohtajakoulutus / IPDG Matti Reijonen 1 Jäsenhuollon ohjaus Suuntaa antamassa liiton / piirin 1. strategia 2. toimintasuunnitelma 3. tavoitteet Oman klubin 1. strategia

Lisätiedot

Klubin jäsenjohtajan tehtävät. Virkailijakoulutus

Klubin jäsenjohtajan tehtävät. Virkailijakoulutus Klubin jäsenjohtajan tehtävät Virkailijakoulutus Taustalla kauden 2011-2012 teemat Järjestön teema Me palvelemme Kv presidentin Wing-Kun Tamin teema Minä luotan Kotimainen teema Vastuu on minun Piirin

Lisätiedot

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen -

Global Action Team. - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team - toimintavalmiuksien kehittäminen - Global Action Team Tavoitteena asettaa koko lionien verkosto toimimaan klubien puolesta Tiimityö on keskeinen osa: Palvelutiimit (GST) Jäsenyystiimit

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi?

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi? Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016-2017 - tiedätkö mikä on vastuusi? Taito määrää sen, mitä kykenee tekemään. Motivaatio ratkaisee, mitä tekee. Asenteesta riippuu, kuinka hyvin sen pystyy tekemään 2016-2017

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA

Lions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Sitoudut hoitamaan tehtävän Tiedät mistä olet vastuussa 2 Piirikuvernöörisi

Lisätiedot

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT AVAINALUEET: GLT on piirihallituksen jäsen GLT laatii vuosittain johtajakoulutussuunnitelman yhdessä GLT -tiimin kanssa GLT laatii

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle The International Association of Lions Clubs Suomi 107 G-piiri, 1.VDG Pirkko Kokkonen 107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2010-2011 Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN

Lisätiedot

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 3.3.2018 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND GAT TEAM FINLAND 2 Lions Clubs International MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Klubin jäsenjohtajan tehtävät. Valmennuksen tavoitteet. Valmennuksen taustaa. Virkailijakoulutus

Klubin jäsenjohtajan tehtävät. Valmennuksen tavoitteet. Valmennuksen taustaa. Virkailijakoulutus Klubin jäsenjohtajan tehtävät Virkailijakoulutus 20.4.2013 GMT-koordinaattori 107E -piiri Marja Sundström-Pullinen LC Lempäälä / Sääksjärvi MSP 1 Valmennuksen tavoitteet Valmennetaan klubien jäsenjohtajia

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen

Derby Forum 2012-2013. DG Jukka Kärkkäinen Derby Forum 2012-2013 DG Jukka Kärkkäinen Idea 2009-2010 Hahmottelu Kevät 2012 Työryhmän kokoaminen Syksy 2012 Kyselykaavakkeen suunnittelu Syksy 2012 Nettikysely 27.11. - 7.12.2012 Tulosten yhteenveto

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Alueen- / lohkonpuheenjohtajan valmennus 2017

Lions Clubs International MD 107 Finland. Alueen- / lohkonpuheenjohtajan valmennus 2017 Lions Clubs International MD 107 Finland Alueen- / lohkonpuheenjohtajan valmennus 2017 Lions Clubs International MD 107 Finland 1. Tervetuloa Esittelykierros Odotukset puheenjohtajakaudellesi? Tavoite

Lisätiedot

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 21.1. ja 4.2.2019 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja

Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT. Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja Jäsentoimikunnan puheenjohtaja - klubin jäsenjohtaja - GMT Jukka Kärkkäinen Liiton jäsenjohtaja 27.5.2015 esittäjän etunimi sukunimi 2 Jäsenjohtajan avainalueet Lionsklubin virallinen virkailija, joka

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti copyright Vapu Ylhäinen 1

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti copyright Vapu Ylhäinen 1 Klubin presidentti 4.4.2019 copyright Vapu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä Kannat vastuuta klubisi toiminnasta 4.4.2019

Lisätiedot

UUDISTUVA LIONS-TOIMINTA

UUDISTUVA LIONS-TOIMINTA Uudistuksen tavoitteet Palvelunäkökulman kirkastaminen Terveen nuorison kasvattaminen Yhteyksien tiivistäminen ympäröivään yhteiskuntaan Jäsenistön innokkuuden palauttaminen Rekrytoinnin tukeminen. Tulevaisuuden

Lisätiedot

Futura 2000 Lionsklubien sisäisen markkinoinnin työväline

Futura 2000 Lionsklubien sisäisen markkinoinnin työväline Futura 2000 Lions-jäsenistön sisäinen markkinointi MD 107 SUOMI FINLAND Futura 2000 Lionsklubien sisäisen markkinoinnin työväline http://intra.lions.fi/futura/ tai piirin 107-N kotisivu Työryhmä: DG Markus

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015 Lions Clubs International MD 107 Finland Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015 Lions Clubs International MD 107 Finland 1. Tervetulemaks Esittelyt Virittyminen Odotukset: tuleeko sinusta johtaja? Tavoite

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016 Lions Clubs International MD 107 Finland Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016 Lions Clubs International MD 107 Finland 1. Tervetulemaks Esittelyt Virittyminen Odotukset: tuleeko sinusta johtaja? Koko valmennuksen

Lisätiedot

Asioiden ja ihmisten johtaminen. F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden

Asioiden ja ihmisten johtaminen. F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden Asioiden ja ihmisten johtaminen F-piirin koulutus 14. huhtikuuta 2012 Rafael Frans LC Vasa-Vasabygden JÄSEN- JA KOULUTUSASIAT 30.6.2011 M embership Uusien jäsenten hankkiminen jo olemassa oleviin klubeihin

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015

Lions Clubs International MD 107 Finland. Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015 Lions Clubs International MD 107 Finland Lohkon puheenjohtajan valmennus 2015 Lions Clubs International MD 107 Finland 1. Tervetulemaks Esittelyt Virittyminen Odotukset: tuleeko sinusta johtaja? Tavoite

Lisätiedot

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013 Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka Kesän aikana käynnistyneet hankkeet Jäsenrekisteri avautui 1.7.2013 kaikille niille liki 20 000

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio

Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio Vahvempina yhdessä - Palvelulla hyvinvointi Sitoutuneesti palvellen & Hetkeen tarttuen Aihe: I-PIIRIN koulutus- ja jäsentoimikunnan 1. kokouksen muistio Aika: Tiistaina 8.9. 2015 klo 14:30-16:30 Paikka:

Lisätiedot

107 N-PIIRI PTS

107 N-PIIRI PTS Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa 24.4.2010 107 NPIIRI PTS 2010 2015 www.lions.fi/n Npiiri/ Holopainen Tuomo/ Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lionstoiminta on vakaalla

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Kauden 2015-2016 tapahtumista Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Koulutus- ja jäsenkysely Klubikysely 26/52= 50% vastasi Syy: Halu vaikuttaa ja antaa palautetta Nyt virkailijakoulutukseen

Lisätiedot

GMT Raimo Gröhn

GMT Raimo Gröhn KAMPANJA KESTÄÄ KOLME KAUTTA, TARKOITUS SAADA JÄSEN VIIHTYVYYS PARENMAKSI SEKÄ JÄSENMÄÄRÄN LASKU PYSÄHTYMÄÄN 1.7.2018-30.6 2021 KAMPANJAMATERIAALI ROLL-UPIT piiri 1 kpl WINDERIT piiri 2 kpl KÄYNTIKORTIT

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio

Toimintasuunnitelma Lions-piiri 107-N. Markku Talvio Toimintasuunnitelma 2007-2008 Lions-piiri 107-N Markku Talvio 21.04.2007 Toiminta-ajatus markku.talvio@lions.fi 5.4.07 Suomalaisen Lions-liikkeen toiminta-ajatus 2007-2008 Teemme yhdessä työtä paikallisella,

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

Kauden 2016-2017 varapresidenttivalmennus Liminka, Kajaani, Oulu. Virkailijakoulutus 2016 I-piiri I-piirin GLT-d Hannu Anttonen

Kauden 2016-2017 varapresidenttivalmennus Liminka, Kajaani, Oulu. Virkailijakoulutus 2016 I-piiri I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Kauden 2016-2017 varapresidenttivalmennus Liminka, Kajaani, Oulu Virkailijakoulutus 2016 I-piiri I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Johtaminen/ vuosisuunnittelu Toimikuntia 1-8 (ka 4), 50% tehokkaita Riittäisi

Lisätiedot

M-piirin APJ ja LPJ koulutus. Merikarvia

M-piirin APJ ja LPJ koulutus. Merikarvia M-piirin APJ ja LPJ koulutus Merikarvia 13.4.2019 Ohjelma Esittäytyminen Kauden teema Lions organisaatio Keskeiset toimintasuunnitelman osat Piirihallituksen työnjako ja tehtävät APJ:n tehtävät LPJ:n tehtävät

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa K-PIIRIN Hyväksytty johtoryhmässä 19.3.2018 Hyväksytty piirihallituksessa 5.4.2018 Käsittely piirin vuosikokouksessa 21.4.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus 3. Perusarvot 4. Pelikenttä

Lisätiedot

Lionsklubin presidentti

Lionsklubin presidentti Lionsklubin presidentti MD-GLT Antti Forsell Copyright Varpu Ylhäinen 27.5.2015 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä Kannat vastuuta

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIT RAHASTONHOITAJA VIESTINTÄJOHTAJA PIIRISIHTEERI LOHKOJEN PUHEENJOHTAJAT 15 HENKILÖÄ. GTM Tuomo Romakkaniemi

KUVERNÖÖRIT RAHASTONHOITAJA VIESTINTÄJOHTAJA PIIRISIHTEERI LOHKOJEN PUHEENJOHTAJAT 15 HENKILÖÄ. GTM Tuomo Romakkaniemi KUVERNÖÖRIT RAHASTONHOITAJA VIESTINTÄJOHTAJA PIIRISIHTEERI LOHKOJEN PUHEENJOHTAJAT 15 HENKILÖÄ GTM 5.11.2018 Tuomo Romakkaniemi Asialista Todetaan läsnäolijat Muistio, sivut 5 Jäsenmäärä, GAT ja raportointi

Lisätiedot

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma 2012-2013 Lions-tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08 Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 Nuorisotyötoimikunta jakaantuu neljään osa-alueeseen: Nuorisovaihto, Lions Quest, Päihteiden vastainen työ ja Leo-toiminta. Osa-alueiden vetäjät ovat Ulla

Lisätiedot

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011

N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 Hyväksytty N-piirin vuosikokouksessa 24.4.2010 N-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2011 DGe Tuomo Holopainen Teema: Eteenpäin - yhdessä toimien Framåt - tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin

MyLCI Suojausryhmät tehtävittäin KLUBITASO Klubi Tehtävä Klubin jäsenjohtaja Klubin 1. varapresidentti Klubin rahastonhoitaja Presidentti Sihteeri ALUE- JA LOHKOTASO Lohko Lohko-taso Lohkon puheenjohtaja Alue Alue-taso Alueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Presidenttivalmennus 1. Klubin presidentti

Lions Clubs International MD 107 Finland. Presidenttivalmennus 1. Klubin presidentti Presidenttivalmennus 1 Klubin presidentti 26.1.2015 1 Presidenttivalmennus 1 Valmennuksien tavoite Tiedät tehtäväsi presidenttinä Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta Tunnet B-piirin piirihallituksen

Lisätiedot

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958

POKKINEN. Lokakuu 2010. Kuva: Eero Kettunen. LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 POKKINEN Lokakuu 2010 Kuva: Eero Kettunen LC OULU/POKKITÖRMÄ perustettu 14.1.1958 Kansainvälinen teema: Kotimainen teema: Piirimme teema: a Beacon of Hope - Toivon merkkituli Vastuu on minun Pienillä teoilla

Lisätiedot

107 G piirin toimintasuunnitelma

107 G piirin toimintasuunnitelma 107 G piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Se henki, jonka saimme sydämeen, se vahvana on siellä edelleen. Me yhteistyöllä voimme rakentaa, nyt maailmasta vielä parempaa. Toimintaperiaatteet Järjestön

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi, District 107-E Finland Piirikuvernööri 2012-2013 District Governor Tapani Matintalo (Anne) Puh. 050 342 4900 tapani.matintalo@lions.fi TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET

N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET N-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN STRATEGIA JA HANKKEET 2012-2013 2/5 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 3. Pelikenttä 4. Visio 5. Päämäärät 6. Menestyskonsepti 7.

Lisätiedot

Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015. DGE Kari Eväsoja

Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015. DGE Kari Eväsoja Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015 Yhteispalaveri alueittain (Apj kutsuu Lpj:t) ja keskustelua kaudesta Heti kauden alussa! Tutustuminen Kauden teemat Alueen toimintatavat Kauden aktiviteetit

Lisätiedot

1. Varapresidenttikoulutus

1. Varapresidenttikoulutus 1. Varapresidenttikoulutus 12.4.2014 Lempäälän piirikokous Marja Sundström-Pullinen GMT, 1. varapresidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin tehtävät sekä valmistautuminen presidenttikauteen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

107 G-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty piirihallituksessa

107 G-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty piirihallituksessa 107 G-PIIRIN STRATEGIA 2013 2016 Hyväksytty piirihallituksessa 22.2.2014 Sivu 2 / 7 Sisällysluettelo 1. Missio... 3 2. Perusarvot... 3 3. Nykytila-analyysi... 3 4. Pelikenttä... 4 5. Visio ja päämäärät...

Lisätiedot

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Päivitetty 8.10.2014 1 Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Uusi viestintäkanava M-piiriin Lions Monta tapaa tehdä hyvää on Lions-liiton sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin uunituore ydinviesti. Uutta sanomaamme

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan koulutus tukitietoa

Lohkon puheenjohtajan koulutus tukitietoa Lohkon puheenjohtajan koulutus tukitietoa 1. Johdanto esitykseen Lähtökohtana valmennukselle on LPJ:n käsikirja ja sen aktiivinen käyttö. Piirikohtaiset toimintamuodot poikkeavat toisistaan ja siten piirien

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (Lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

107 N-PIIRIN STRATEGIA.

107 N-PIIRIN STRATEGIA. Luonnos 107 N-PIIRIN STRATEGIA 2010 2015 www.lions.fi/n Ruissalo Jouko/Tuomikoski Antti/ Viinikainen Esko 1 Vaikka Lions-toiminta on vakaalla pohjalla, on uskallettava katsoa pitkälle horisonttiin. Mitä

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN VALMENNUS

KLUBISIHTEERIN VALMENNUS KLUBISIHTEERIN VALMENNUS Ulvila 21.4.2018 CS Hilve Reijonen hilve.reijonen@gmail.com 1 Valmennuksen tavoite Tiedät tehtäväsi tärkeyden ja sen merkityksen klubisi hyvinvoinnille Osaat hoitaa tehtäväsi velvoitteet

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland JOVA II 2019 HAKU PÄÄLLÄ

Lions Clubs International MD 107 Finland JOVA II 2019 HAKU PÄÄLLÄ Lions Clubs International MD 107 Finland JOVA II 2019 HAKU PÄÄLLÄ 1 JOHTAMISVALMENNUS (JOVA) II Aamukahvi ja järjestäytyminen 08.30 Avaus, DG Ari Suominen 08:45 Kohti motivoivaa ja innostavaa johtamista,

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot