Oulun yliopisto - Vuosi 2012
|
|
- Tarja Eeva-Liisa Kinnunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
2 2 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
3 Oulun yliopiston strategia Profiili Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tutkimme ihmistä ja kulttuureja muuttuvassa elinympäristössä sekä uuden teknologian mahdollisuuksia ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin edistämiseksi. Yliopisto on pohjoisuuden monitieteinen asiantuntija. Strategiset painopisteet Kansainvälisesti vahva tieteellinen profiili Aktiivinen kumppanuus ja vaikuttavuus Luovuus ja vahva talous Tehtävä Edistää kansainvälisesti korkeatasoista vapaata tutkimusta, sivistystä ja kulttuuria, vahvistaa hyvinvointia lisäävää osaamista sekä turvata korkeasti koulutetun työvoiman ja tutkijakunnan saatavuus vaikutusalueellaan. Tavoite Oulun yliopisto on tuloksellinen ja vetovoimainen tiedeyliopisto, joka on edelläkävijä innovaatiotoiminnassa. Arvot Yhteisöllisyys Edelläkävijyys Kumppanuus
4 4 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
5 Rehtorin katsaus Strategia valtakunnallisten linjausten mukaiseksi Oulun yliopiston strategia päivitettiin vuonna 2012 ja jatkettiin toimenpiteitä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Keväällä käytiin vuosia koskevat sopimusneuvottelut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Ministeriö odottaa kaikilta yliopistoilta entistä selkeämpää profiloitumista, keskittymistä vahvuusaloille, työnjakoa ja kiinteää yhteistyötä muiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Lisäksi yliopistojen tulee edistää muun muassa elinikäistä oppimista ja yrittäjyyttä. Henkilöstörakenteen kehittämisessä tulee painottaa tutkijanuran kehittämistä, kansainvälistämistä ja tukihenkilöstön vakinaistamista. Ministeriö valmisteli yhdessä yliopistojen kanssa uuden rahanjakomallin, jota on tarkoitus käyttää vuodesta 2013 lähtien. Malli ohjaa yliopistojen toimintaa entistä voimakkaammin valtakunnallisten tiedeja korkeakoulupoliittisten linjausten ja tavoitteiden suuntaan. Uusitussa tulosohjauksessa menestyvät ne yliopistot, joiden tutkimus ja opetus on laadukasta, vaikuttavaa ja tehokasta. Oulun yliopiston strategia on valtakunnallisten linjausten mukainen. Yliopisto on myös pystynyt määrittelemään monitieteiset painoalansa ja niihin liittyvät kehittämisalansa. Painoalojen valinta perustuu ulkopuoliseen arviointiin, ja kehittämisalojen valinnassa on otettu huomioon yhteiskunnalliset tarpeet. Ministeriö oli tyytyväinen yliopiston uusitun strategian mukaisiin valintoihin ja toimenpideohjelmiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä näkyy myös runsaana monivuotisena strategisena rahoituksena. Viimeisten kolmen vuoden aikana käynnistetyt toimenpideohjelmat tutkimuksen ja opetuksen parantamiseksi vaikuttavat jo. Oulun yliopisto on parantanut tulostaan lähes kaikilla mittareilla kolmen vuoden liukuvissa keskiarvoluvuissa. Lisäksi Tekesin arvion mukaan Oulun yliopisto kuuluu maan kolmen innovaatioyliopiston joukkoon. Kansainvälistyminen jatkui tavoitteen mukaisesti. Kansainvälisten opiskelijoiden suorittamien tutkintojen määrä kasvoi huomattavasti. Kehitys on seurausta uusien englanninkielisten maisteriohjelmien perustamisesta ja olemassa olevien laajentamisesta. Myös ulkomaisten tutkijoiden ja opettajien määrä kasvoi. Oulun yliopisto on parantanut tulostaan lähes kaikilla mittareilla kolmen vuoden liukuvissa keskiarvoluvuissa. Lisäksi Tekesin arvion mukaan Oulun yliopisto kuuluu maan kolmen innovaatioyliopiston joukkoon. Yhteiskuntasuhteiden hoito ja varainhankinta vakiinnutettiin osaksi yliopiston normaalia toimintaa. Tätä varten perustettiin Oulun yliopiston neuvottelukunta (Advisory Board), Oulun yliopiston yhteiskuntasuhteiden neuvosto (Council for External Relations) ja Oulun yliopiston lahjoittajaklubi. Yliopistojen välinen kilpailu kiristyy edelleen ja valtion rahoituskehys pienenee. Nämä pakottavat yliopistot tarkastelemaan toimintamallejaan, rakenteitaan ja tilatarpeitaan. Oulun yliopiston hallitus päätti vuoden lopulla uudistaa tiedekuntarakennetta toiminnan laadun, tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Toimintaa tuetaan tehostamalla tilojen käyttöä, uudistamalla johtamis- ja hallintojärjestelmää sekä kehittämällä yliopiston sisäistä rahanjakomallia. Lauri Lajunen rehtori
6 Hallituksen puheenjohtajan katsaus Muuttuva maailma muuttuva yliopisto Monitieteinen yliopisto muodostaa monella tavalla hyvin kiinnostavan yhteisön. Siinä kohtaavat monen alan huippuasiantuntijat, jotka vievät alansa tietämyksen rajoja eteenpäin. Siinä eletään todella nykyajassa, osittain tulevaisuudessakin. Toisaalta akateeminen yhteisö vaalii perinteitä, joiden juuret johtavat jopa satojen vuosien taakse. Vertaisarvioinnin periaatteet ja kunnioitus muita aloja kohtaan ovat keskeisiä arvojamme. Miksi siis hallitus yhdessä yliopiston johdon kanssa lähtee tietoisesti muokkaamaan hyväksi todettuja malleja? Siksi, että maailma muuttuu ja yhteiskunnan suunnalta tulevat vaatimukset kasvavat. Yliopiston on oltava kansainvälisesti kilpailukykyinen sekä tutkimuksen että opetuksen saralla. Yliopiston keskeinen tehtävä on ratkaista yhteiskunnan ongelmia ja kouluttaa kyvykkäitä ihmisiä ratkomaan tulevia haasteita. Keskikokoisella yliopistolla ei ole edellytyksiä tutkia ja opettaa tieteen kaikkia aloja ja niiden alahaaroja. Henkiset resurssit eivät riitä eivätkä myöskään mahdollisuudet ylläpitää tarvittavaa infrastruktuuria. Tämä pakottaa painoala-ajatteluun: panostamme muutamiin ydinaloihin, joita huomattava osa yliopiston tutkijaresursseista pystyy poikkitieteellisellä otteella kehittämään. Muodostuu laajempia kokonaisuuksia, joiden vaikuttavuus syvenee. Tällainen tutkimustoiminnan suuntaaminen ei tapahdu kädenkäänteessä, mutta ilahduttavasti näemme jo nyt, että yliopiston tutkimustulos on vahvistunut. Opetuksen puolella ei voi vastaavasti keskittyä painoaloihin. Opetuksen alkuvaiheessa kandidaattiopintojen aikana on tärkeää antaa monipuolinen kuva opiskelijan valitsemasta alasta. Tähän suuntaan opintoohjelmat on nyt muokattu. Maisteri- ja tohtoriopintojen aikana voi sitten syventyä erikoisalaan ja hyödyntää yliopiston tutkimusaiheita oman valinnan mukaan. Valtio patistaa sekä opiskelijoita että opettajia nopeuttamaan opiskelijoiden valmistumista työelämän palvelukseen. Tämä ei ole ristiriidaton pyrkimys, koska oman alan työkokemuksen hankkiminen opintojen aikana voi olla hyvinkin hyödyllistä. Yliopiston kannalta on kuitenkin tärkeää, että pystymme tarjoamaan mahdollisuuden nopeaan valmistumiseen. Siksi on panostettu hyviin opintopalveluihin ja pyritty höyläämään opintojen suunnittelussa kaikki turhat pullonkaulat mahdollisimman tehokkaasti pois. Strategian edellyttämän painoalaajattelun toteutuessa olemme todenneet, että yliopiston rakenteet eivät kaikilta osin tue optimaalisella tavalla uutta toimintatapaa. Painoalat ja uudet tutkimuskeskittymät ylittävät laitosten ja tiedekuntien raja-aitoja. Siksi olemme puuttuneet rakenteisiin. Hallitus antoi yliopiston johdolle tehtäväksi rohkeasti pohtia uusia toimintamalleja. Tämä työ on edelleen meneillään, mutta raamit alkavat hahmottua. Tärkeää on saattaa synergistiset tieteet myös fyysisesti lähelle toisiaan. Pyrkimys yhä parempaan laatuun omassa toiminnassa ja yhä paranevaan yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa on joka tapauksessa oikea. Hans Söderlund Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Pyrkimys yhä parempaan laatuun omassa toiminnassa ja yhä paranevaan yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa on joka tapauksessa oikea. 6 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
7
8 Tutkimuskatsaus Monitieteisyys muuttuu toiminnaksi Oulun yliopiston tieteellisen tutkimuksen tavoitteena on olla kansainvälisesti korkeatasoista ja kilpailukykyistä erityisesti neljällä monitieteisellä painoalalla, jotka ovat biotieteet ja terveys, informaatiotekniikka, kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus sekä ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit. Korkealaatuinen tutkimus vaikuttaa oman tieteenalansa kehittymiseen: sitä julkaistaan ja seurataan kansainvälisillä arvostetuilla foorumeilla. Se on maailman mittakaavassa ainutlaatuista ja kiinnostavaa. Sen tulokset ovat pitkällä aikavälillä myös yhteiskunnan hyödynnettävissä. Vuoden 2012 aikana tutkimuksen painoaloille ja merkittäviin tutkimuslaitteistoihin suunnattiin suunnitelmallista rahoitusta. Kansainvälisesti korkeatasoisten tutkijoiden saamiseksi avattiin oma tutkijanuraohjelma, johon saatiin 279 hakemusta, ja muotoiltiin periaatteet omille tohtorikoulutusohjelmille. Monitieteisyyden vahvistamiseksi kulttuurisen identiteetin ja vuorovaikutuksen painoalalle perustettiin ihmistieteellistä tutkimusta yhdistävä Eudaimonia-tutkimuskeskus. Lääketieteen kliinisen tutkimuksen edistämiseksi Oulun yliopisto ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri perustivat yhteisen Medical Research Center -keskuksen. Maailman johtavia langattoman tietoliikenteen tutkimusryhmiä yhdistävä WiFiUS-virtuaali-instituutti aloitti toimintansa Oulun yliopiston CWC-keskuksen koordinoimana. Sitä rahoittavat Suomen Akatemia, Tekes ja Yhdysvaltojen National Science Foundation. Kehitystä myönteiseen suuntaan osoittaa, että Suomen Akatemian ja Tekesin Oulun yliopistoon myöntämä kilpailtu tutkimusrahoitus kasvoi edellisvuodesta. Tutkijat tuottivat runsaat 2350 tieteellistä julkaisua. Vuoden lopulla käynnistettiin vuoteen 2014 jatkuva tutkimuksen kokonaisarviointi RAE2013. Se toteutetaan tutkijayhteisölähtöisesti niin, että arvioinnin kohteena ovat tutkijoiden itsensä muodostamat, useimmiten monitieteiset yhteisöt. Arviointiin osallistuu 49 tutkijayhteisöä, joissa työskentelee yhteensä noin 2200 tutkijaa ja muuta henkilöstöä. RAE2013-tulokset tulevat vaikuttamaan Oulun yliopiston tutkimusprofiiliin ja vahvistamaan monitieteisyyttä käytännön toiminnassa. 8 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
9 Huippuyksikkö pureutuu solutason ilmiöihin Ihmiselimistön kudokset koostuvat soluista ja niiden aktiivisesta soluväliaineesta. Solujen ja soluväliaineen vuorovaikutus on välttämätöntä normaalille elinten kehitykselle ja elimistön toiminnalle. Sen häiriöt johtavat erilaisiin sairauksiin, kuten syöpiin. Solujen ja soluväliaineen vuorovaikutuksen perusmekanismeja, häiriöitä ja vaikutuksia elimistössä tutkii Oulun yliopistossa Suomen Akatemian huippuyksikkö kaudella Yksikkö koostuu kuudesta tutkimusryhmästä, jotka yhdistävät voimansa uudella tavalla. Mukana on Oulun yliopiston pitkän linjan kollageenitutkimuksen, erityyppisten solujen muodostumisen ja entsyymitoiminnan sekä rintasyöpään liittyvien geenivirheiden asiantuntijoita. Yksikköä johtaa professori Taina Pihlajaniemi. Tieteellisen perustiedon lisäksi huippuyksikön tavoitteena on tuottaa tulosten käytännön sovelluksia, kuten uusia diagnostisia menetelmiä ja hoitoja muun muassa syöpäsairauksiin. Vastauksia haetaan myös useisiin kantasoluihin ja elinten kehitykseen sekä syöpäkasvaimen leviämisprosessiin liittyviin peruskysymyksiin.
10 Koulutuskatsaus Opintojen sujuvuudesta tehoa koulutukseen Oulun yliopistossa korkeatasoiseen tutkimukseen perustuva ajanmukainen opetus ja hyvät työllistymismahdollisuudet valmistumisen jälkeen ovat opiskelijarekrytoinnissa tärkeimpiä houkuttavuustekijöitä. Koulutuksessa tähdätään siihen, että opiskelijat oppivat myös työelämä- ja ryhmätyötaitoja. Oulun yliopistossa vahvistetaan koulutuksen laatua, vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Vuonna 2012 yliopistossa uudistettiin koulutusstrategiaa. Sen keskeisinä toimenpidekokonaisuuksina paino- ja kehittämisaloilla ovat opintojen sujuvoitus, työelämävastaavuus ja koulutuksen kansainvälisyys. Opintojen sujuvuuden edistämiseksi Oulun yliopistossa kehitetään kesäopintoja, jotka karkeasti vastaavat kolmatta lukukautta. Kesäkaudella opiskelijoille tarjotaan ensimmäisen opiskeluvuoden yleisimmin rästiin jääneitä opintojaksoja. Opiskeluajan jatkamisella edistetään erityisesti opintojen loppuvaiheessa olevien opiskelijoiden valmistumista. Vuosina perustetut ja laajennetut kansainväliset maisteriohjelmat alkoivat tuottaa tulosta ja niistä valmistuneiden määrä nousi 73:een. Määrä lähes kolminkertaistui kolmessa vuodessa. Kertomusvuonna kaikki opiskelijoille tarkoitetut palvelut koottiin yhteen paikkaan uuteen opiskelijakeskukseen, millä helpotetaan ja nopeutetaan opiskelijoiden käytännön asioiden hoitoa. Käyttöön otettiin myös opiskelijoiden ajankäytön suunnittelua helpottava Lukkari-omalukujärjestys ja pro gradu -töiden sähköinen lataus- ja arkistointijärjestelmä. Vuonna 2012 kesäopintojen opiskelijamäärä kaksinkertaistui edellisestä vuodesta, ja kesäopintoja suoritti yli 1000 opiskelijaa. Yksi opiskelija saavutti keskimäärin 5,5 opintopistettä. Alkuvaiheen opiskelijat ovat kesäopintojen ansiosta pysyneet paremmin opinnoissaan. Suurin vaikutus opinnoissa pysymiseen on ollut omaopettajatoiminnalla. Pk-yritysten tarpeista lähtevien opinnäytetöiden tukemiseksi luotiin uusi toimintamalli Oulun kauppakamarin kanssa. Tämä apurahapohjainen toimintatapa vahvistaa koulutuksen työelämärelevanssia. 10 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
11 Tutkijakoulusta valmiudet tutkijaksi Kaikki Oulun yliopiston tohtoriohjelmat on koottu Oulun yliopiston tutkijakouluun University of Oulu Graduate School, UniOGS. Tavoitteena on luoda tohtorikoulutukseen yhteiset pelisäännöt tieteenalasta riippumatta ja antaa opiskelijoille hyvät valmiudet vaativiin asiantuntijatehtäviin. Vuosi 2012 oli tutkijakoulun ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Filosofian maisteri Kaisa Mustonen tutkii ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisiin virtavesiin. Tähtäimessä on väitöskirja neljässä vuodessa. Tavoitteeseen hän uskoo pääsevänsä, sillä tutkijakoulun selkeät ohjausjärjestelyt auttavat tohtorikoulutettavaa. Tutkijakoulun valmiustaito- ja yleisopinnot ovat olleet Mustoselle hyödyksi. Parasta on monitieteinen yhteisöllisyys, joka edistää tutkijaksi kasvamista. Käytännön asioissa tutkijakoululaiset saavat apua tutkijakoulun koordinaattoreilta. Tutkijakouluun on koottu myös kansainväliset maisteriohjelmat, joiden tavoitteena on lahjakkaiden ulkomaisten tohtoriopiskelijoiden rekrytointi. Tutkijakoulussa oli vuoden 2012 lopussa 1675 opiskelijaa.
12 Innovaatiotoiminta ja yhteistyö Tiivistä yhteistyötä innovaatioallianssissa Innovaatiotoiminta on yliopiston perustutkimuksen saumaton jatke. Oulun yliopisto haluaa olla innovaatiotoiminnan edelläkävijä ja vahva toimija erityisesti tutkimuksen painoaloillaan. Innovaatioihin liittyvä seudullinen yhteistyö jatkui vuoden 2012 aikana intensiivisenä Oulun innovaatioallianssissa, jossa toimijoina yliopiston lisäksi ovat Oulun kaupunki, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, VTT ja Technopolis Oyj. Allianssin piirissä muodostui useita merkittäviä Oulun ja Pohjois-Suomen kehitykseen vaikuttavia kärkihankkeita. Viides allianssin innovaatiokeskittymä, ympäristö- ja energia-alan Centre for Environment and Energy CEE aloitti toimintansa. Varainhankintatoiminta asemoitiin pysyväksi osaksi yliopiston strategiaa ja yhteiskuntasuhteiden hoitamista. Tukijoita varten perustettiin Oulun yliopiston lahjoittajaklubi tiiviimmän yhteydenpidon rakentamiseksi. Oulun yliopiston asiantuntijat ovat jo useita vuosia tehneet tiivistä yhteistyötä Namibian kanssa sen yliopistokoulutuksen kehittämiseksi lääketieteen ja opettajankoulutuksen aloilla. Ensimmäiset Namibian yliopiston lääketieteen opiskelijat siirtyivät vuoden 2012 alussa opintojensa kliiniseen vaiheeseen. Innovaatiotoiminnalla tähdätään tutkimuksessa syntyvien tulosten tehokkaaseen hyödyntämiseen elinkeinoelämässä. Oulun yliopisto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Business Oulu käynnistivät yhteisen kasvuyrittäjyyskeskuksen Business Kitchen, jossa korkeakoulujen henkilöstön ja opiskelijoiden liiketoimintaosaaminen välitetään yritysten käyttöön. Oulun yliopisto tukee tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä niin, että siitä hyötyvät taloudellisesti sekä tutkija että yliopisto. Tutkijat tekivät 57 keksintöilmoitusta. Prioriteettipatenttihakemuksia yliopiston nimiin tehtiin neljä. Teknologiansiirtosopimuksia tehtiin neljä ja uusia tutkimuslähtöisiä yrityksiä syntyi kaksi. Vuoden lopussa yliopisto oli haltijana 20 prioriteettipatenttiin tai -hakemukseen perustuvassa patenttiperheessä. Lisenssi-, optio-, siirto- tai teknologianmyyntisopimuksia oli voimassa kaikkiaan Oulun yliopisto - Vuosi 2012
13 CWC Nippon - oma toimipiste Japanissa Oulun yliopiston useiden alojen tutkijat ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä japanilaisten kanssa. Yhteistyötä tiivistetään entisestään, kun Oulun yliopisto ensimmäisenä suomalaisena yliopistona avasi oman toimipisteen Japaniin Jokohamaan helmikuussa CWC Nippon tarjoaa monipuolista tukea oululais-japanilaisille hankkeille. Tutkimuksen yhteistyöaloja ovat muun muassa ympäristötieteet ja informaatioteknologia, kuten langaton tietoliikenne. Yksikön on tarkoitus tukea kaikkien yliopiston yksiköiden ja alojen yhteyksiä Japaniin. CWC Nipponin kautta Japaniin viedään Oulun yliopistossa toimivan Centre for Wireless Communications (CWC) -keskuksen onnistuneeksi todettu toimintamalli, jossa yliopiston ja yritysten yhteisiä tutkimushankkeita toteutetaan kokonaan ulkopuolisella rahoituksella hyvin tuloksin. Toimipisteen kautta järjestetään myös yhteisiä koulutusohjelmia. Oulun yliopiston tavoitteena on luoda japanilaisten yliopistojen kanssa yhteisiä, nk. kaksoistutkintoon johtavia maisteri- ja tohtoriohjelmia.
14 Henkilöstö kansainvälistyy Oulun yliopiston keskeinen tavoite on toiminnan kansainvälistyminen kaikilla tasoilla. Osa sitä on osaavien tutkijoiden rekrytointi ulkomailta. Vuonna 2012 kansainvälisen henkilöstön määrä kasvoi yli 45 prosentilla 367:ään. Geologian ja mineralogian professori, Ph.D. Wolfgang Maierilla on muutaman vuoden kokemus työskentelystä Oulun yliopistossa. Ennen Oulua hän toimi tutkimus- ja opetustehtävissä Etelä- Afrikassa ja Kanadassa yli kymmenen vuoden ajan. Hänen erityisalaansa ovat magmaattinen petrologia eli vulkaanisen toiminnan seurauksena syntyneet malmiesiintymät, sekä geokemia ja malmivarojen hyödyntäminen. Geologille Oulun tekee Maierin mukaan houkuttelevaksi sijainti. Suomi on lupaavimpia Euroopan maita juuri magmaattisten malmiesiintymien takia, ja merkittävä osa malminetsinnästä ja kaivostoiminnasta tapahtuu nyt Pohjois-Suomessa. Oulun geotieteiden tutkijayhteisön Maier kuvaa melko pieneksi. Sen etu on, että kaikki tuntevat toisensa. Toisaalta se on myös haaste, sillä ollakseen luova ja tuottelias tutkija tarvitsee runsaasti vuorovaikutusta toisten tutkijoiden kanssa. 14 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
15 Henkilöstökatsaus Henkilöstöä ydintehtäviin painoaloille Oulun yliopisto haluaa olla kansainvälisesti houkutteleva työympäristö, jossa työskentely on motivoivaa ja haasteellista ja henkilöstön osaaminen kehittyy. Yliopiston strategian päätavoitteet edellyttävät henkilöstörakenteen kehittämistä painottaen tutkimus- ja opetushenkilöstöä ja sen suuntaamista erityisesti yliopiston painoaloille. Avainasemassa hyvän työympäristön kehittämisessä on johtaminen ja esimiestyö sekä työyhteisön hyvinvointi. Vuoden 2012 aikana esimiehiä valmennettiin käyttämään varhaisen tuen mallia, jolla he voivat tukea henkilöstöä mahdollisissa ongelmatilanteissa. Edellisvuonna tehdyn työhyvinvointikyselyn tulosten pohjalta käynnistettiin kehittämishankkeita eri yksiköissä. Yliopiston oman henkilöstökoulutuksen tarjonta kattaa kaikki henkilöstöryhmät. Siihen osallistui kaikkiaan noin 1500 henkilöä. Kansainväliselle henkilöstölle tehtiin kysely sen palvelujen kehittämiseksi. Vastauksista ilmeni suomen ja englannin koulutustarve, muuten palveluja pidettiin kohtuullisina. Oulun yliopisto jatkoi aktiivista kansainvälistä henkilöstön rekrytointia tutkimustehtäviin. Sen määrä kasvoikin edellisvuodesta merkittävästi 115 henkilöllä 367:ään. Henkilös- tön määrä kokonaisuudessaan kasvoi noin 130 henkilöllä 3112:een. Henkilöstön määrä kasvoi tutkimus- ja opetustehtävissä ja väheni hallinnossa. Oulun yliopisto jatkoi aktiivista kansainvälistä henkilöstön rekrytointia tutkimustehtäviin. Yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma päivitettiin ja sen toimenpiteiden jalkauttaminen aloitettiin. Lisäksi tehtiin henkilöstön palkkavertailu, jonka mukaan miesten ja naisten palkkaerot ovat Oulun yliopistossa pienet poikkeuksena harjoittelukoulut. Syksyllä 2012 käynnistettiin uuden Oulun yliopiston henkilöstöohjelman valmistelu. Se tulee linjaamaan henkilöstösuunnittelua ja rekrytointia, johtamista ja hyvinvointia sekä henkilöstön osaamista koskevat periaatteet. Oulun yliopisto ilmoittautui mukaan EU-komission tutkijatyönantajien henkilöstöstrategian kehittämistyöhön. Sen tavoitteena on tutkijoiden työolojen kehittäminen ja sen kautta HR Excellence in Research -laatuleiman saavuttaminen.
16 Talouskatsaus Varallisuus vakautti taloutta V ahva talous on yksi tutkimus- ja koulutustoiminnan kehittämisen perusedellytyksistä. Oulun yliopiston talous oli kertomusvuonna hyvin tasapainossa ja vakavaraisuus säilyi erinomaisena. Valtion laskeva rahoituskehys yliopistoindeksin jäädyttämisen muodossa sekä nousevat yleiskustannukset aiheuttavat kuitenkin edelleen haasteita yliopiston taloudelle. Yliopiston rahoitus koostuu valtion budjetista saatavasta perusrahoituksesta, kilpaillusta täydentävästä kotimaisesta tutkimusrahoituksesta, kansainvälisestä tutkimusrahoituksesta, liiketoiminnan tuloista ja yliopiston omista rahastoista saatavista tuotoista. Oulun yliopiston kokonaistulot olivat 236,7 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 11,9 miljoonaa euroa. Taloudellinen tulos oli yhteensä 11,7 miljoonaa ylijäämäinen, mihin vaikutti keskeisesti yliopiston varojen sijoitus- ja rahoitustoiminnan hyvä tuotto, 6,7 miljoonaa euroa. Varainhoitajien hoidossa oli vuoden lopussa sijoitusomaisuutta kirjanpitoarvoltaan yhteensä 77,6 miljoonaa euroa, josta varainhankinnalla kerättyjen varojen osuus oli 34,6 miljoonaa euroa. Oman pääoman yhteissumma oli vuoden lopussa yhteensä 152,4 miljoona euroa (134,8 miljoonaa euroa vuonna 2011). Yliopiston omavaraisuusaste nousi vuoden alun 83,1 prosentista 85,1 prosenttiin. Vahva talous on yksi tutkimus- ja koulutustoiminnan kehittämisen perusedellytyksistä. Vuoden 2013 osalta yliopistoindeksi on jäädytetty kokonaan, mikä merkitsee Oulun yliopistolle yli 5 miljoonan euron laskua rahoituksessa. Tämän vuoksi käynnistettiin toimenpiteet kustannustehokkuuden parantamiseksi ja toisaalta tuloksellisuuden vahvistamiseksi. Tila- ja muut vuokrat muodostivat yliopiston menoista lähes 30 miljoonaa euroa. Vuokrattuja tiloja oli yhteensä neliötä. Lyhyellä aikavälillä on tavoitteena saavuttaa tilavuokrissa merkittäviä säästöjä luopumalla ylimääräisistä vuokraneliöistä muun muassa kehittämällä salien, laboratorioiden ja muiden tilojen yhteiskäyttöä. Tiedekunta- ja hallintorakenteen uudistamisella tuetaan sekä tilojen käytön kustannustehokkuutta että ydintoiminnan tuloksellisuutta. 16 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
17 Koerikastamo jauhaa uutta tietoa Oulun yliopistoon perustettu koerikastamo edustaa kaivosteknologian tutkimuksen globaalia kärkeä. Neljätoistametrisellä laitteistolla voidaan tutkia kaivosten koko rikastusprosessia alkuvaiheen murskauksesta arvomineraalien erottamiseen saakka. Rikastamon avulla Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa malminrikastuksen energiankulutusta sekä arvomineraalien erottamista jo murskaus- ja jauhatusvaiheessa. Toiminnalla voidaan edesauttaa kaivosyhtiöitä toimimaan tehokkaammin, turvallisemmin ja kestävämmin. Oulun yliopisto panostaa tutkimusinfrastruktuurinsa ja tutkimusympäristöjensä kehittämiseen suuntaamalla strategista rahoitustaan erityisesti tutkimuksen paino- ja kehittämisaloille. Niistä yksi on kaivos- ja vuoriala. 1,5 miljoonan euron hintainen minipilot-rikastamo toteutettin laajalla yhteistyöllä. Koerikastamon päärahoitus tuli EU:n EAKR-ohjelmasta Pohjois-Pohjanmaan liiton kautta ja loput Oulun yliopistolta ja Oulun kaupungilta. Laitteiston toimitti Outotech ja sen tekniikasta ja sähköistyksestä vastasi Schneider Electric.
18 TILASTOT 2012 OULUN YLIOPISTO 2012 Opiskelijat yhteensä uudet perustutkinto-opiskelijat 2115 Tutkinnot yhteensä 2676 alemmat tutkinnot 1144 perustutkinnot 1315 tohtorintutkinnot 123 muut tutkinnot 94 Henkilökunta yhteensä (lkm) 3154 professorit 251 Tiedekunnat Humanistinen tiedekunta Kasvatustieteiden tiedekunta Luonnontieteellinen tiedekunta Lääketieteellinen tiedekunta Taloustieteiden tiedekunta Teknillinen tiedekunta Koulutusalat Humanistinen Kasvatustieteellinen Luonnontieteellinen Lääketieteellinen Hammaslääketieteellinen Terveystieteet Kauppatieteellinen Teknillistieteellinen Yliopiston rahoitus yhteensä (M ) 236,7 perusrahoitus 151,9 täydentävä rahoitus 79,8 harjoittelukoulun kotikuntakorvaukset 5,1 muut yleisavustukset/alv-kompensaatio 10,2 Julkaisutoiminta julkaisut yhteensä 3214 tieteelliset julkaisut 2350 JULKAISUTOIMINTA Tiedekunta tai yksikkö tieteelliset julkaisut Muut julkaisut yhteensä Humanistinen tiedekunta Kasvatustieteiden tiedekunta Luonnontieteellinen tiedekunta Lääketieteellinen tiedekunta Taloustieteiden tiedekunta Teknillinen tiedekunta Muut yksiköt (ml. erillislaitokset) Yhteensä Oulun yliopisto - Vuosi 2012
19 TILASTOT 2012 Menorakenne 2012 Henkilöstön lukumäärä henkilöstöryhmittäin Henkilöstökulut 67.1% PROFESSORIT 251 MUU OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖ 1617 Tilakustannukset 12.7% Muut kulut 20.2% OPETUKSEN JA TUTKIMUKSEN tukihenkilöstö 568 MUU HENKILÖKUNTA 718 Lähteneet ja tulleet VAihto-opiskelijat maittain Lähteneet Saksa 57 USA 36 Ruotsi 28 Espanja 26 Iso-Britannia 23 Ranska 18 Kiina 13 Tšekki 13 Indonesia 13 Japani 12 Itävalta 11 Muut 110 Yhteensä 360 Tulleet Ranska 67 Saksa 66 Espanja 51 Italia 33 Tšekki 21 Korean tasavalta 18 Venäjä 17 USA 13 Singapore 13 Itävalta 12 Japani 12 Muut 137 Yhteensä 460
20 TIEDEKUNNAT HUMANISTINEN TIEDEKUNTA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Oppiaineet Informaatiotutkimus Logopedia Suomen kieli Saamen kieli Saamelainen kulttuuri Englantilainen filologia Germaaninen filologia Pohjoismainen filologia Kirjallisuus Historia Aate- ja oppihistoria Kulttuuriantropologia Arkeologia Oppiaineet Kasvatustieteiden koulutus Musiikkikasvatuksen koulutus Varhaiskasvatuksen koulutus Luokanopettajan koulutus Master of Education, Intercultural teacher Education Teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus Taide- ja taitopainotteinen luokanopettajan koulutus Opettajan pedagogiset opinnot Oppiaineet Biokemia Eläinekologia, eläinfysiologia, kasviekologia, kasvifysiologia, genetiikka Biofysiikka, fysiikka, geofysiikka, teoreettinen fysiikka, tähtitiede Geologia ja mineralogia, maaperägeologia, geokemia Epäorgaaninen kemia, fysikaalinen kemia, orgaaninen kemia, rakennetutkimuksen kemia Maantiede Matematiikka, tilastotiede, sovellettu matematiikka Tietojenkäsittelytiede Perustutkinto-opiskelijat 1948 näistä uusia 245 jatko-opiskelijat 237 Perustutkinto-opiskelijat 1728 näistä uusia 341 jatko-opiskelijat 130 Perustutkinto-opiskelijat 3301 näistä uusia 534 jatko-opiskelijat 368 Tutkinnot 377 alemmat tutkinnot 190 perustutkinnot 181 tohtorintutkinnot 6 Tutkinnot 467 alemmat tutkinnot 242 perustutkinnot 217 tohtorintutkinnot 8 Tutkinnot 469 alemmat tutkinnot 223 perustutkinnot 214 tohtorintutkinnot 32 Henkilökunta 153 opetus- ja tutkimushenkilökunta 127 muu henkilökunta 26 Henkilökunta 157 opetus- ja tutkimushenkilökunta 114 muu henkilökunta 43 Henkilökunta 522 opetus- ja tutkimushenkilökunta 387 muu henkilökunta 135 Julkaisutoiminta 467 tieteelliset julkaisut 269 muut julkaisut 198 Julkaisutoiminta 185 tieteelliset julkaisut 81 muut julkaisut 104 Julkaisutoiminta 596 tieteelliset julkaisut 474 muut julkaisut Oulun yliopisto - Vuosi 2012
21 TIEDEKUNNAT LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA TALOUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TEKNILLINEN TIEDEKUNTA Oppiaineet Erikoishammaslääkärikoulutus Erikoislääkärikoulutus Hammaslääketieteen koulutusohjelma Hoitotieteen tieteenalaohjelma Hyvinvointitekniikan koulutusohjelma Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma Lääketieteen koulutusohjelma Radiografian tieteenalaohjelma Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma Terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Oppiaineet Johtaminen Kansantaloustiede Laskentatoimi Markkinointi Rahoitus Kansainvälinen liiketoiminta Yritysjuridiikka Oppiaineet Arkkitehtuurin koulutusohjelma Konetekniikan koulutusohjelma Prosessitekniikan koulutusohjelma Sähkötekniikan koulutusohjelma Tietotekniikan koulutusohjelma Tuotantotalouden koulutusohjelma Ympäristötekniikan koulutusohjelma Perustutkinto-opiskelijat 1481 näistä uusia 246 jatko-opiskelijat 366 ammatilliset jatko-opiskelijat 610 Tutkinnot 372 alemmat tutkinnot 47 perustutkinnot 186 tohtorintutkinnot 45 ammatilliset jatkotutkinnot 94 Henkilökunta 538 opetus- ja tutkimushenkilökunta 332 muu henkilökunta 206 Julkaisutoiminta 912 tieteelliset julkaisut 760 muut julkaisut 152 Perustutkinto-opiskelijat 1648 näistä uusia 276 jatko-opiskelijat 101 Tutkinnot 401 alemmat tutkinnot 159 perustutkinnot 238 tohtorintutkinnot 4 Henkilökunta 114 opetus- ja tutkimushenkilökunta 91 muu henkilökunta 23 Julkaisutoiminta 131 tieteelliset julkaisut 112 muut julkaisut 19 Perustutkinto-opiskelijat 3251 näistä uusia 451 jatko-opiskelijat 551 Tutkinnot 590 alemmat tutkinnot 283 perustutkinnot 279 tohtorintutkinnot 28 Henkilökunta 725 opetus- ja tutkimushenkilökunta 530 muu henkilökunta 195 Julkaisutoiminta 645 tieteelliset julkaisut 501 muut julkaisut 144
22 ORGANISAATIO YLIOPISTOKOLLEGIO Pj. Juha Jaako HALLITUS Pj. Hans Söderlund HALLINTOPALVELUT Hallintojohtaja Essi Kiuru REHTORI Lauri Lajunen Tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi Koulutusrehtori Olli Silvén JOHTORYHMÄ TUTKIMUS- NEUVOSTO KOULUTUS- NEUVOSTO YHTEISTYÖ -KESKUKSET/ -OHJELMAT CEE CEMIS CHT CIE MAI PrintoCent MONIALAISET TUTKIMUS- KESKUKSET Biocenter Oulu Eudaimonia Infotech Thule-instituutti TIEDEKUNNAT Humanistinen tiedekunta Kasvatustieteiden tiedekunta Luonnontieteellinen tiedekunta Lääketieteellinen tiedekunta Taloustieteiden tiedekunta Teknillinen tiedekunta OULUN YLIOPISTON TUTKIJAKOULU Tohtoriohjelmat Kv. maisteriohjelmat ERILLISET LAITOKSET Kajaanin yliopisto-keskus Kirjasto Koe-eläinkeskus Mikroskopian ja nanoteknologian keskus Oulun Eteläisen instituutti Täydentävien opintojen keskus YKSIKÖT Laitokset Osastot TUTKMUS- YKSIKÖT CERH CWC ECM Giellagas-instituutti Lapsen kielen tutkimusyksikkö Oulu Mining School Sodankylän geofysiikan observatorio Terästutkimuskeskus 22 Oulun yliopisto - Vuosi 2012
23 Oulun yliopisto Linnanmaa PL OULUN YLIOPISTO puh Toimitus Oulun yliopiston viestintäpalvelut Valokuvat Juha Sarkkinen, MIKKO VUORELA Graafinen suunnittelu VWD Kirjapaino ERWEKO ISSN
24
Oulun yliopistolyhyesti
Oulun yliopistolyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tutkimus- ja innovaatioyliopisto. Perustehtäviä ovat monitieteinen perustutkimus ja siihen perustuva opetus. Yliopisto edistää korkeatasoista vapaata
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista
OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista
OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia
LisätiedotOulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958
lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen
LisätiedotTulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa
LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen
LisätiedotOulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden
lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen ja monet erikoistuneet tutkimuslaitokset
LisätiedotEsittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.
Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Organisaatio Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia Kulttuurinen
LisätiedotTulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa
LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen
LisätiedotEsittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.
Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2010 Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia
LisätiedotKORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA
KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA Taina Pihlajaniemi, LKT Tutkimusrehtori Lääketieteellisen
LisätiedotTERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut
TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN
LisätiedotKorkeakoulujen kevään yhteishaku 2019
Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,
LisätiedotHyväksymispistemäärät
17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60
LisätiedotVuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät
Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti
LisätiedotYhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto
Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.
LisätiedotHallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen
Hallintopäälliköiden päivät avaus Rehtori Lauri Lajunen 2 OULUN YLIOPISTO NUMEROIN Perustettu 1958 Opiskelijat 16 000 Henkilökunta 3 000 Noin 1 200 kansainvälistä opettajaa, tutkijaa ja tutkinto-opiskelijaa
LisätiedotOULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan
OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan Tutkimuksen strategiset tavoitteet Oulun yliopisto on kansainvälisesti merkittävä, vetovoimainen tiedeyliopisto, jolla on omaleimainen,
LisätiedotTUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA
TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA YLIOPISTOJEN TUTKIMUSPALVELUPÄIVÄT Oulu, 30.-31.8.2012 Taina Pihlajaniemi Tutkimusrehtori Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa
LisätiedotLuonnontieteellinen koulutusala
Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian koulutusohjelma klo 11.45 12.15 Tietojenkäsittelytieteiden
LisätiedotOulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto
n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher
LisätiedotOULUN MALLIA RAKENTAMASSA
OULUN MALLIA RAKENTAMASSA Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Tampere Juha Pohjonen, OY/TOK Kuvat: http://www.mitre.org Muutoksen taustalla Vuoden 2010 alussa voimaan tulleella yliopistolailla
LisätiedotOulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto
n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri
LisätiedotOulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen
15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on
LisätiedotOulun yliopiston koulutustarjonta
n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa
Lisätiedot12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä.
12. 13.11.2014 klo 9 16 Ohjelma on sama molempina päivinä. Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian
LisätiedotLiite 1 Päätettävät koulutusohjelmat 3.12.2014 Koulutuksen johtoryhmä 10.12.2014 Koulutusneuvosto Rinnakkaisten tutkinto-ohjelmien yhdistäminen 1.8.2015 alkaen Oulun yliopistossa on useita rinnakkaisia
LisätiedotOpotupa. Oulun yliopisto
Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen
LisätiedotOulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.
LisätiedotMuutama teema. Heikki Mannila
Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti
LisätiedotMaantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012
Maantieteen laitoksen esittely marraskuu 2012 Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 2800 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen
LisätiedotOulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009
Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1
LisätiedotKansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus
LisätiedotAbipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.
Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset
LisätiedotTohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)
OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian
LisätiedotTutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017
Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 4.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia Tieteen eri roolit ja tutkimuksen
LisätiedotLiite 1 15.6.2016 Oulun yliopisto PL 8000 90014 Oulun yliopisto oulun.yliopisto @ oulu.fi Puh 0294 480 000 Fax 08 344 064 www.oulu.fi 6 Tutkinto-ohjelmaportfolio 2017, aloituspaikkamäärät, lukuvuosimaksut
LisätiedotAbipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.
Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset
Lisätiedot16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi
16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi Hammaslääketieteellinen Hammaslääketiede Humanistinen Aate- ja oppihistoria Englantilainen filologia Englantilainen filologia (aineenopettaja) Germaaninen filologia Historia
LisätiedotOpetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto
Opetus Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset Oulun yliopisto Pohjois-Suomessa OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2009 Monitieteistä tutkimusta
LisätiedotErillisyksiköt
Oulun yliopisto. Henkilökunnan julkaisutilasto 2008. TYÖRYHMÄ, LABORATORIO, OPINTOSUUNTA TARKKUUDELLA LAITOS/TIEDEKUNTA Koodi YHT 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1. --- Erillisyksiköt
LisätiedotOULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston
LisätiedotTutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017
Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen
Lisätiedot1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.
Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166
LisätiedotTutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj
Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä
LisätiedotTulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa
LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen
LisätiedotHorisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?
Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa
LisätiedotTilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain
Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain Tässä dokumentissa tarkastellaan Suomen t&k-toimintaa kokonaisuutena (kaikki tieteenalat yhteensä)
LisätiedotHelsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
LisätiedotOULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
Lisätiedot50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ
50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ Oulun yliopisto Opiskelijat 17 200 Tutkimus- ja opetushenkilöstö 1 826 Muu henkilöstö 1 545 Tiedekunnat 6 Koulutusohjelmat 46 Rahoitus 206 ME Oulun yliopisto kansainvälinen
LisätiedotSuomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
LisätiedotLAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
LisätiedotAjankohtaista Suomen Akatemiasta
Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot
LisätiedotSuomen yliopistot UNIFI ry:n tilat, Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, Helsinki
HALLITUS Aihe HALLITUKSEN KOKOUS nro 7/2011 Aika Maanantai 21.11.2011 kello 8.30 Paikka Suomen yliopistot UNIFI ry:n tilat, Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, 00130 Helsinki Kokouksen alussa on rehtorin katsaus
LisätiedotTieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet
Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä
LisätiedotSinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
LisätiedotTieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet
Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,
LisätiedotItä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja
LisätiedotSuomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS
Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat
LisätiedotLuokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
LisätiedotTieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet
Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen
LisätiedotErillisyksiköt
Oulun yliopisto. Henkilökunnan julkaisutilasto 2006. TYÖRYHMÄ, LABORATORIO, OPINTOSUUNTA TARKKUUDELLA LAITOS/TIEDEKUNTA Koodi YHT 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1. --- Erillisyksiköt
Lisätiedot5/6/2010. www.ucpori.fi
5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita
LisätiedotItä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto
LisätiedotJOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen
LisätiedotAkatemian rahoitusinstrumentit
Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä
LisätiedotMÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009
Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa
LisätiedotItä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
LisätiedotOulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto
n koulutustarjonta ja valintaperusteet Sisällys 1. Opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 2. Hakukohteet kevään 2020 yhteishaussa 3. Kevään 2020 aikataulu 4. Ota yhteyttä! 2 Opiskelijavalintojen
LisätiedotYliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät
Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on
LisätiedotScience with Arctic attitude
1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja
LisätiedotLuonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen
Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta
LisätiedotTieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet
Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot:, maantiede, sekä maatalous- ja metsätieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan seuraavia aloja: biotieteet, maantiede ja, maa- ja metsätaloustieteet,
LisätiedotOULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani
OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin
LisätiedotKOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
LisätiedotLaskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja
LisätiedotSuomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS
Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija
LisätiedotOPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet
LisätiedotTieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka
Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa,
LisätiedotViestintä- strategia
Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.
LisätiedotKansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku
Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,
LisätiedotÅbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.
LisätiedotJyväskylän yliopiston tutkijakoulu
Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta
LisätiedotSuomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
LisätiedotValintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt
1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24
LisätiedotUlkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun
LisätiedotOPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
LisätiedotSuomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN
Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen
LisätiedotSuomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
LisätiedotKOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
LisätiedotElinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen
Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Korkeakouluverkko ja sen kehittäminen (Visio 2030) Monipuolinen koulutustarjonta Oamk tarjoaa AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta,
LisätiedotTampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
LisätiedotOpetus- ja kulttuuriministeriön asetus
LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön
Lisätiedot