Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa"

Transkriptio

1 LYHYESTI

2 Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Yliopisto tutkii ihmistä ja kulttuureja muuttuvassa elinympäristössä sekä uuden teknologian mahdollisuuksia ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin edistämiseksi. Oulun yliopisto on pohjoisuuden monitieteinen asiantuntija.

3 OULUN YLIOPISTO LYHYESTI Perustettu vuonna 1958 OPISKELIJAT TUTKINNOT 2885 HENKILÖKUNTA 2649 (HTV) joista uusia perustutkintoopiskelijoita 1744 tutkinnot 1254 professorit 208 alemmat ulkomaiset perus- tutkijat ja tutkintoopiskelijat tutkinnot opettajat tohtorin- muu VAIHTO-OPISKELIJAT tutkinnot 171 henkilöstö 990 saapuneet 480 muut tutkinnot 67 lähteneet 343 Tiedot vuodelta tiedekuntaa 70 tieteenalaa KOKONAIS- RAHOITUS (MEUR) 43 koulutusohjelmaa 217,8

4 YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA Oulun yliopiston tutkimuksen paino- ja kehittämisalat liittyvät ihmisen, ympäristön ja teknologian sekä niiden välisen vuorovaikutuksen tutkimukseen.

5 YMPÄRISTÖ IHMINEN TEKNOLOGIA Ympäristö, luonnonvarat ja materiaalit Ympäristöön, luonnonvaroihin ja energiatalouteen liittyvät kysymykset Materiaalitieteelliset ilmiöt, aineen ominaisuudet ja käyttäytyminen, katalyytit sekä uusien materiaalien kehittäminen Mallintaminen ja laskennallinen tiede Kaivos- ja vuoriala Terästutkimus Uusien terästen valmistaminen, ominaisuuksien kehittäminen ja optimointi Biotieteet ja terveys Side- ja tukikudostutkimus Sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus Rakennepohjainen entsymologia ja metaboliatutkimus Geenit ja ympäristö Kulttuurinen identiteetti ja vuorovaikutus Kulttuurien vuorovaikutus Kieli, kasvatus ja vuorovaikutus Liiketoiminta ja talous Liiketoimintaverkostot, -mallit ja -suhteet Yrityksen kasvu ja taloudelliset ohjausmekanismit Kestävä taloudellinen kehitys Tutkimusperustainen opettajankoulutus Oppimisen ja kasvatuksellisen vuorovaikutuksen tutkimushankkeet Globalisaatio ja kansainvälinen opettajankoulutus Informaatioteknologia Konenäkö ja läsnä-älyn teknologiat Langaton viestintä Nopea elektroniikka ja fotoniikka Lääketieteen tekniikka Tietojärjestelmät ja ohjelmistot PAINOALAT KEHITTÄMISALAT

6 Tutkimusorganisaatioita Monitieteiset tutkimuskeskukset Suomen Akatemian huippuyksiköt Tutkimuskeskukset toimivat Oulun yliopiston tutkimuksen painoaloilla. Biocenter Oulu: biotieteiden, biolääketieteen, bioteknologian ja näihin liittyvien alojen tutkimus Eudaimonia: ihmistieteiden tutkimus Infotech Oulu: elektroniikan, tietoliikennetekniikan sekä tietojenkäsittelytieteen ja -tekniikan tutkimus Thule-instituutti: pohjoisuuden ja ympäristön tutkimus Centre of Excellence in Cell- Extracellular Matrix Research: solujen ja soluväliaineen vuorovaikutuksen tutkimus Centre of Excellence in the Relational and Territorial Politics of Bordering, Identities, and Transnationalization, RELATE: rajojen, identiteettien ja transnationalisaation tutkimus Centre of Excellence in Research on Solar Long-term Variability and Effects, ReSoLVE: Auringon pitkäaikaisen muutoksen ja vaikutusten tutkimus Oulun yliopisto kumppanina seuraavissa huippuyksiköissä: Centre of Excellence in Analysis and Dynamics Research: matemaattisen analyysin ja sen sovellusten tutkimus (Helsingin yliopisto) Centre of Excellence in Laser Scanning Research: laserkeilauksen tutkimus (Geodeettinen laitos) Finnish Centre of Excellence in Inverse Problems Research: matematiikan inversio-ongelmien tutkimus (Helsingin yliopisto)

7

8 Tutkimusyksiköitä Center for Environmental and Respiratory Health Research, CERH, WHO Collaborating Centre: ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimus Center for Machine Vision Research, CMV: konenäön tutkimus Centre for Advanced Steel Research, CASR: terästutkimus Centre for Measurement and Information Systems, CEMIS: mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus ja koulutus (Kajaani) Centre for Wireless Communications, CWC: tieto- ja radioliikennetekniikan tutkimus Child Language Research Center, CLRC: lapsen kielen tutkimus Giellagas-instituutti: saamen kielen ja kulttuurin tutkimus Medical Research Center, MRC: kliinisen lääketieteen tutkimus Oulun Eteläisen instituutti: tulevaisuuden tuotantoteknologioiden ja mikroyrittäjyyden tutkimus Sodankylän geofysiikan observatorio: Maan magneettikentän ja ilmakehän geofysikaaliset mittaukset ja tutkimus

9 Kontinkankaan kampus

10 Linnanmaan kampus

11 Innovaatiokeskukset Oulun innovaatioallianssin toimijat, allianssissa kumppaneina Oulun yliopisto, Oulun kaupunki, Oulun ammattikorkeakoulu, VTT ja Technopolis Oyj Centre for Environment and Energy, CEE: ympäristö- ja energia-alan tutkimus ja kehitys Centre for Health and Technology, CHT: hyvinvointialan tutkimus ja kehitys Center for Internet Excellence, CIE: internet-tutkimus Martti Ahtisaari Instituutti, MAI: kansainvälisen liiketoiminnan tutkimus ja koulutus Center for Printed Intelligence PrintoCent (VTT): painettavan elektroniikan ja optisen mittaustekniikan tutkimus

12 Tiedekuntien koulutusohjelmat ja oppiaineet Humanistinen tiedekunta Kasvatustieteiden tiedekunta Luonnontieteellinen tiedekunta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu aate- ja oppihistoria arkeologia englantilainen filologia germaaninen filologia historia informaatiotutkimus kirjallisuus kulttuuriantropologia logopedia pohjoismainen filologia saamelainen kulttuuri saamen kieli suomen kieli erityispedagogiikka kasvatustiede musiikkikasvatus varhaiskasvatus Intercultural Teacher Education luokanopettaja suuntautuminen: - laaja-alainen - taide- ja taitopainotteinen - teknologiapainotteinen biologia fysiikka kemia maantiede matemaattiset tieteet matemaattisten tieteiden aineenopettaja Lääketieteellinen tiedekunta hammaslääketiede hoitotiede hyvinvointitekniikka lääketiede terveyshallintotiede terveystieteiden opettaja kauppatieteet kansainvälisen liiketoiminnan johtaminen laskentatoimi markkinointi rahoitus taloustiede Teknillinen tiedekunta konetekniikka prosessitekniikka tuotantotalous ympäristötekniikka

13 * Perustettu 2014 Arkkitehtuurin tiedekunta * arkkitehtuuri Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta * biokemia lääketieteellinen biokemia ja molekyylibiologia Kaivannaisalan tiedekunta * geotieteet kaivos-ja rikastustekniikka Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta * sähkötekniikka tietojenkäsittelytiede tietotekniikka

14 TST 2075 HuTK 1878 TTK 1725 KTK 1670 Perustutkinto-opiskelijat tiedekunnittain TST 159 HuTK 188 TTK 186 KTK 214 LuTK 158 OyKKK 207 LTK 227 ArkTK 33 KaTK 11 BMTK 10 Perustutkinnot tiedekunnittain LuTK 1670 OyKKK 1642 LTK 1480 ArkTK 361 KaTK 201 BMTK ArkTK Arkkitehtuurin tdk BMTK Biokemian ja molekyylilääketieteen tdk HuTK Humanistinen tdk KaTK Kaivannaisalan tdk KTK Kasvatustieteiden tdk LuTK Luonnontieteellinen tdk LTK Lääketieteellinen tdk OyKKK Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu TTK Teknillinen tdk TST Tieto- ja sähkötekniikan tdk

15

16 Käyntikohteet Viestintäpalvelut 3/2015 Eläinmuseo, Linnanmaa Kasvitieteellinen puutarha, Linnanmaa Tiedekirjastot Pegasus ja Tellus, Linnanmaa Lääketieteen kirjasto, Kontinkangas Oulun yliopisto Linnanmaa OULUN YLIOPISTO Puh Kuvat: Juha Sarkkinen ja Suomen Ilmakuva Oy DS & ECTS Label Awarded by the European Commission to UNIVERSITY OF OULU

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958

Oulun yliopisto lyhyesti Perustettu vuonna 1958 lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen

Lisätiedot

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa

Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa LYHYESTI Tulevaisuuden uutta osaamista rakentamassa Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteisen tutkimuksen

Lisätiedot

Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden

Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden lyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jonka tehtävänä on edistää tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä. Kuusi tiedekuntaa laitoksineen ja monet erikoistuneet tutkimuslaitokset

Lisätiedot

Oulun yliopistolyhyesti

Oulun yliopistolyhyesti Oulun yliopistolyhyesti Oulun yliopisto on kansainvälinen tutkimus- ja innovaatioyliopisto. Perustehtäviä ovat monitieteinen perustutkimus ja siihen perustuva opetus. Yliopisto edistää korkeatasoista vapaata

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista

OULUN YLIOPISTO. Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO Tulevaisuuden uutta osaamista OULUN YLIOPISTO TULEVAISUUDEN UUTTA OSAAMISTA Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia

Lisätiedot

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019 Hakukohde Hakijat Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Hyväksytyt Paikan vastaanottaneet Aloituspaikat Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin tutkinto-ohjelma,

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2010 Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia

Lisätiedot

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti

Lisätiedot

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen

Hallintopäälliköiden päivät. avaus. Rehtori Lauri Lajunen Hallintopäälliköiden päivät avaus Rehtori Lauri Lajunen 2 OULUN YLIOPISTO NUMEROIN Perustettu 1958 Opiskelijat 16 000 Henkilökunta 3 000 Noin 1 200 kansainvälistä opettajaa, tutkijaa ja tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto Yhteishaku 2017 Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö Hakukohteet 2017 Kandidaatti + maisterikoulutukset 3+2 v oulu.fi/yliopisto/hakijalle 3 Aloituspaikat ja ensikertalaiset - Vuoden 2017 yhteishaussa on n.

Lisätiedot

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen 15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Oulun yliopiston koulutustarjonta n koulutustarjonta Yhteishaku Oulun yliopistossa Aloituspaikkoja vuosittain n. 2 100 Kevään 2018 hakijaennätys n. 15 000 hakijaa Hakijoista n. 5 800 ensisijaista Syksyllä 2019 n. 1 900 aidosti uutta opiskelijaa

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Hakukohteet 2018 Humanistiset ja yhteiskunnalliset alat Historia (sis. aate- ja oppihistorian pääaineen) Informaatiotutkimus Kulttuuriantropologia ja arkeologia Saamelainen kulttuuri

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Organisaatio Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia Kulttuurinen

Lisätiedot

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut

TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON. Anne Talvio Koulutuspalvelut TERVETULOA OULUN YLIOPISTOON Anne Talvio Koulutuspalvelut OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja MONITETEINEN

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto n koulutustarjonta Sisällys 1. Hakukohteet 2017 2. Haut 2017 3. Mitä seuraavaksi 2 Hakukohteet 2017 Kasvatusalat Opetus- ja kasvatusalan tutkinto-ohjelma Erityispedagogiikka 20 (14) Intercultural Teacher

Lisätiedot

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

Abipäivät Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Abipäivät 9. 10.11.2016 Ohjelma on sama molempina päivinä. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin. Luonnontieteet Sali L3 Sali L2 Sali L4 Sali PR101 Tietojenkäsittelytieteet Biologia klo 12.30 13.00 Matemaattiset

Lisätiedot

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi

16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi 16.3.-6.4.2016 www.opintopolku.fi Hammaslääketieteellinen Hammaslääketiede Humanistinen Aate- ja oppihistoria Englantilainen filologia Englantilainen filologia (aineenopettaja) Germaaninen filologia Historia

Lisätiedot

Liite 1 15.6.2016 Oulun yliopisto PL 8000 90014 Oulun yliopisto oulun.yliopisto @ oulu.fi Puh 0294 480 000 Fax 08 344 064 www.oulu.fi 6 Tutkinto-ohjelmaportfolio 2017, aloituspaikkamäärät, lukuvuosimaksut

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA

KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI, OULU, 27.-28.11. 2013 1. YLEISESITTELY OULUN YLIOPISTOSTA 2. TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINTA Taina Pihlajaniemi, LKT Tutkimusrehtori Lääketieteellisen

Lisätiedot

Liite 1 Päätettävät koulutusohjelmat 3.12.2014 Koulutuksen johtoryhmä 10.12.2014 Koulutusneuvosto Rinnakkaisten tutkinto-ohjelmien yhdistäminen 1.8.2015 alkaen Oulun yliopistossa on useita rinnakkaisia

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

Opotupa. Oulun yliopisto

Opotupa. Oulun yliopisto Opotupa Ohjelma 9.30 Aamukahvit tarjolla 9.45-10.30 Opiskelijavalinnan kuulumiset, Anne Talvio 10.30-11.15 Tähtiparaati alumnien terveisiä työelämästä. 11.15-12.45 Lounastauko 12.45-13.15 Lukion ainevalintojen

Lisätiedot

Hyväksymispistemäärät

Hyväksymispistemäärät 17( 62) Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia 46/60 21.17/30 Englannin kielen aineenoettajan koulutus Germaaninen filologia 28.33/45 max. 30 + 34.75/60 19.5/30 Pohjoismainen filologia 29.92/60

Lisätiedot

TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA

TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA TUTKIMUS- JA INNOVAATIOTOIMINNAT OULUN YLIOPISTOSSA YLIOPISTOJEN TUTKIMUSPALVELUPÄIVÄT Oulu, 30.-31.8.2012 Taina Pihlajaniemi Tutkimusrehtori Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014)

OULUN YLIOPISTO. Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) OULUN YLIOPISTO Suomen suurimpia ja moni6eteisimpiä yliopistoja Peruste;u 1958 16 000 opiskelijaa ja 3 000 työntekijää 9 6edekuntaa (1/2014) MONITIETEINEN MONIPUOLINEN Arkkitehtuurin 6edekunta Biokemian

Lisätiedot

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto

Oulun yliopiston koulutustarjonta ja valintaperusteet. Oulun yliopisto n koulutustarjonta ja valintaperusteet Sisällys 1. Opiskelijavalintojen kehittämisen toimenpiteet 2017-2020 2. Hakukohteet kevään 2020 yhteishaussa 3. Kevään 2020 aikataulu 4. Ota yhteyttä! 2 Opiskelijavalintojen

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA Oulun Opopäivät 2016 Jouni Pursiainen Oulun yliopiston LUMA-keskus, OuLUMA 5.2.2016 Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Studio Ilpo Okkonen Oy MISTÄ MIHIN

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

Opetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto

Opetus. Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat. Humanistinen. Yhteistyö ja vuorovaikutus. Oulun yliopisto. Kolmen korkeakoulun yliopisto Opetus Esittely Tutkimus Yhteistyö Tiedekunnat Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset Oulun yliopisto Pohjois-Suomessa OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2009 Monitieteistä tutkimusta

Lisätiedot

Kajaanin korkeakoulukonsortion toiminta ja tulevaisuus. Vesa Virtanen, FT, Dosentti Johtaja, Kajaanin yliopistokeskus

Kajaanin korkeakoulukonsortion toiminta ja tulevaisuus. Vesa Virtanen, FT, Dosentti Johtaja, Kajaanin yliopistokeskus Kajaanin korkeakoulukonsortion toiminta ja tulevaisuus Vesa Virtanen, FT, Dosentti Johtaja, Kajaanin yliopistokeskus ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä Oulun yliopisto on Miten olemme tulevaisuudentekijöitä Mitä korkeakoulukonsortio

Lisätiedot

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä.

12. 13.11.2014 klo 9 16. Ohjelma on sama molempina päivinä. 12. 13.11.2014 klo 9 16 Ohjelma on sama molempina päivinä. Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan

OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan OULUN YLIOPISTO -Tutkimusta ja innovaatioita ihmisestä teknologiaan Tutkimuksen strategiset tavoitteet Oulun yliopisto on kansainvälisesti merkittävä, vetovoimainen tiedeyliopisto, jolla on omaleimainen,

Lisätiedot

Luonnontieteellinen koulutusala

Luonnontieteellinen koulutusala Luonnontieteellinen koulutusala Sali L3 Luonnontieteellisen koulutusalan yleisesittely Biologian koulutusohjelma Biokemian koulutusohjelma Kemian koulutusohjelma klo 11.45 12.15 Tietojenkäsittelytieteiden

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt 1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24

Lisätiedot

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012

Maantieteen laitoksen esittely. marraskuu 2012 Maantieteen laitoksen esittely marraskuu 2012 Oulun yliopisto Perustettu 1958 6 tiedekuntaa 16 000 opiskelijaa 2800 työntekijää Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Maailman pohjoisin maantieteen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ

50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ 50 VUOTTA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ Oulun yliopisto Opiskelijat 17 200 Tutkimus- ja opetushenkilöstö 1 826 Muu henkilöstö 1 545 Tiedekunnat 6 Koulutusohjelmat 46 Rahoitus 206 ME Oulun yliopisto kansainvälinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla 3340 N:o 568 Liite I Humanistiset tutkinnot Luettelo aloista, oppiaineryhmistä ja eräistä oppiaineista, joiden syventäviä opintoja yliopistot järjestävät humanistisella alalla HY JoY JY OY TaY TY VY ÅA

Lisätiedot

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) 1/5 Liite opintojohtosääntöön (päivitetty 4.1.2016 vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) Turun yliopistossa edustettuina olevat t, tutkinnot, pääaineet, koulutusohjelmat

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

Oulun yliopisto. perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat

Oulun yliopisto. perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Tiedekunnat Oulun yliopisto perustettu 1958 10 tiedekuntaa Suomen suurimpia ja monitieteisimpiä yliopistoja Kampukset Linnanmaan pääkampus ja Kontinkankaan kampus sekä keskusta - 10 tiedekuntaa - arkkitehtuurin tdk

Lisätiedot

LUMA-aineiden merkityksestä

LUMA-aineiden merkityksestä LUMA-aineiden merkityksestä Jouni Pursiainen n LUMA-keskus, OuLUMA Valtakunnalliset LUMA-päivät Lahti 6.6-8.6.2016 8.6.2016 Valtakunnalliset LUMA-päivät 6.6.2016 1 Lukion ainevalinnat YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

Oulun yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Oulun yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Oulun yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Oulun yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston antasaisen

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN

OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN STEEL-FORUM Oulun yliopisto 29.4.2009 OULUN YLIOPISTO TÄNÄÄN Rehtori Lauri Lajunen Oulun yliopisto OULUN YLIOPISTO (Rakenteeltaan Suomen ensimmäinen innovaatioyliopisto ): Kolme yliopistoa yhden sisällä:

Lisätiedot

Erillisyksiköt

Erillisyksiköt Oulun yliopisto. Henkilökunnan julkaisutilasto 2008. TYÖRYHMÄ, LABORATORIO, OPINTOSUUNTA TARKKUUDELLA LAITOS/TIEDEKUNTA Koodi YHT 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1. --- Erillisyksiköt

Lisätiedot

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto Tervetuloa on! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, 28.2.2017 Monitieteinen kansainvälinen tiedeyliopisto Perustettu 1958 10 tiedekuntaa: - Arkkitehtuuri (OSA) - Biokemia ja molekyylilääketiede(fbmm) -

Lisätiedot

1. --- Erillisyksiköt 247 0 70 27 0 1 1 0 0 42 1 0 22 1 0 6 1 1 0 43 0 4 27. laitos

1. --- Erillisyksiköt 247 0 70 27 0 1 1 0 0 42 1 0 22 1 0 6 1 1 0 43 0 4 27. laitos Oulun yliopisto. Henkilökunnan julkaisutilasto 2007. TYÖRYHMÄ, LABORATORIO, OPINTOSUUNTA TARKKUUDELLA LAITOS/TIEDEKUNTA YHT 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1. --- Erillisyksiköt

Lisätiedot

Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta

Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta Enterprise Forum 2/2012 Elintarvikealan kansainvälistymisen tukeminen erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta Avauspuheenvuoro Prof., Dos. Riitta Keiski Prosessi- ja ympäristötekniikan

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa (Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen Aloituspaikat Englannin

Lisätiedot

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1

Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 Pöytäkirja 4/2014, asia 3, liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli 20 25 Englannin opettajankoulutus 30 25 Etnologia 15 15 Historia

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine

1 (6) Sisältyvien kokonaisuuksien lkm. Tdk Pääaine Sivuaine 1 (6) H Arkeologia Kansatiede 8 2 10 Museologia 4 3 7 Klassillinen arkeologia 5 1 6 Arkeologia Total 41 13 54 Digitaalinen kulttuuri, Pori Kulttuurituotannon suunnittelu, Pori 12 3 15 Museologia ja aineellinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2015 Esityslista 4/2014, asia 3, liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA (sis. Englannin kieli 20 25 Englannin opettajankoulutus 30 25 Etnologia 15 15 Historia

Lisätiedot

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt 10.12.2018 Tieteen tila 2018 -katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt Tieteen tila 2018 -katsauksen 1 alaluvussa 4.1 Tavoitteena 4 prosentin t&k-intensiteetti

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 % Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Faculty of Economics and Administration

Faculty of Economics and Administration Faculty of Economics and Administration in Finnish: Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta Bachelor of Administrative Sciences Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto Major subjects: Administrative Science

Lisätiedot

Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille

Haku avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneille (tavoitetutkinto kandi) Haku siirtoopiskelijoille JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityslista 3/2015, asia 3, liite 1 TIEDEKUNTIEN ESITYKSET HAKUKOHTEIKSI JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRIKSI VUONNA 2016 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA kohde 2016 2015 siirtoopiskelijoille ja : : Master's

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30)

Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30) ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2019 Filosofinen tiedekunta Englannin kieli, kulttuuri ja kääntäminen, 65 (10) 410 331 60 (4) 56 85,66 32,09 Erityisluokanopettaja ja erityisopettaja,

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena

TAMPEREEN YLIOPISTO Lukuvuonna valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena TAMPEREEN YLIOPISTO 23.9.2014 Lukuvuonna 2013-2014 valitut perustutkinto-opiskelijat Opintosuoritukset ensimmäisenä lukuvuotena 0 1-29 30-44 45-54 55-59 60- yht. IBT LUO Bioteknologian tutkinto-ohjelma

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017 1 Valintatilasto - Yhteishaku 2017 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen tiedekunta kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 274 193 31 (1) 30 82,93 31,6

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille

Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta. Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Tohtoreiden ura- ja työmarkkinaseuranta Vuonna 2014 Oulun yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille Saatteeksi Tässä annetut tiedot tohtoreiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info. Tanja Kähkönen Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaine-info Tanja Kähkönen 21.11.2014 Koulutusohjelmat, syksy 2014 Luonnontieteellinen tiedekunta Biologia Fysiikka Kemia Maantiede 15 suuntautumisvaihtoehtoa, 18 oppiainetta

Lisätiedot

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen

Lisätiedot

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1 LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta (BMTK) Kaivannaisalan tiedekunta (OMS) Luonnontieteellinen tiedekunta (LuTK) Tieto ja sähkötekniikan tiedekunta (TST) Abipäivät

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018 1 Valintatilasto - Yhteishaku 2018 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018 ) Filosofinen tiedekunta Englannin kieli, kulttuuri ja kääntäminen, 65 (10) 340 235 59 (4) 55 83,13 30,57

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot i yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Päämäärä: Itä Suomen

Lisätiedot

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus ABI-päivät 11.-12.11.2015 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tieteenalaryhmittely

Lisätiedot

Suomen Satamaliiton liittokokous Oulussa 13.-14.6.2013 Matti Pennanen, kaupunginjohtaja

Suomen Satamaliiton liittokokous Oulussa 13.-14.6.2013 Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Suomen Satamaliiton liittokokous Oulussa 13.-14.6.2013 Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Esiteltäviä asioita: Uuden Oulun kuntaliitos - yhdistymissopimus ja hallitus Oulu on Aiesopimusmenettely (Oulu,Tampere,Turku)

Lisätiedot

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

Pelkkä alempi tutkinto (avoimen yo:n väylä) Siirtoopiskelijat***

Pelkkä alempi tutkinto (avoimen yo:n väylä) Siirtoopiskelijat*** JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Esityslista 3/2013, asia 3, liite 1 HAKUKOHTEET JA ALOITUSPAIKKAMÄÄRÄT 2014 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Hakukohde 2014 2013 Avoin väylä*** Siirtoopiskelijat*** *** (sis. Englannin kieli

Lisätiedot

Erillisyksiköt

Erillisyksiköt Oulun yliopisto. Henkilökunnan julkaisutilasto 2006. TYÖRYHMÄ, LABORATORIO, OPINTOSUUNTA TARKKUUDELLA LAITOS/TIEDEKUNTA Koodi YHT 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 1. --- Erillisyksiköt

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ja opiskelu

Opiskelijavalinta ja opiskelu Opiskelijavalinta ja opiskelu Teknillistieteellinen koulutusala Koulutuspäällikkö Heikki Kuoppala Tässä mahdollisesti esitetty virheellinen tieto ei ole peruste esimerkiksi oikaisupyynnön tekemiselle.

Lisätiedot

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti

Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti 1(6) Hakuehdot Raportin tulostuspäivämäärä 22.3.2016 Tiedot päivitetty Opintopolusta 22.3.2016 08:04 Tulostustapa Hakukohteittain Koulutustoimija Jyväskylän yliopisto Oppilaitos - Toimipiste - Haku Korkeakoulujen

Lisätiedot

KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET

KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET 1 KAIVOSALAN HUIPPUOSAAMISEN KESKUS OULU MINING SCHOOL, KEHITYSNÄKYMÄT JA PAINOPISTEALUEET Kari Knuutila Oulu Suomen kaivoskeskukseksi Tulosseminaari yrityksille Oulu, 2 OULU MINING SCHOOL Oulu Mining

Lisätiedot

Kevään 2018 haut. Oulun yliopisto

Kevään 2018 haut. Oulun yliopisto Kevään 2018 haut Kandi + Maisterikoulutukset Opintopolussa 2 2.11.2017 Maisterikoulutukset Opintopolussa 3 2.11.2017 Kandidaatti- ja maisterikoulutus 3 + 2 v - Hae kandidaatti- ja maisterikoulutukseen

Lisätiedot

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ 1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi

Lisätiedot

Hakukohde Pisteraja 7.7.2016 Valintakokeen pisterajat hyväksyttävissä olemiseen

Hakukohde Pisteraja 7.7.2016 Valintakokeen pisterajat hyväksyttävissä olemiseen Hakukohde Pisteraja 7.7.2016 Valintakokeen pisterajat hyväksyttävissä olemiseen Aineenopettaja ja luokanopettaja, matematiikka, fysiikka ja kemia, Joensuu, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 1 Valintatilasto - Yhteishaku 2016 //UEF ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016 (aikaisempien opintojen ) Filosofinen kulttuuri, kääntäminen, 30 (5) 267 189 33 (3) 30 83,37/84,43 30,83

Lisätiedot

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Oulu, Finland Esittelyvideo >> KOILLISVÄYLÄ (NORTHERN SEA ROUTE) MURMANSK RUOTSI SUOMI OULU ARKANGELI NORJA OSLO HELSINKI TUKHOLMA PIETARI

Lisätiedot

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.

Hakijoista ensikertalaisia yht. yht. Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian

Lisätiedot

01 Helsingin yliopisto

01 Helsingin yliopisto 1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688

Lisätiedot