Yhteistoimintasopimus Merilapin ympäristöpalveluista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteistoimintasopimus Merilapin ympäristöpalveluista"

Transkriptio

1 Yhteistoimintasopimus Merilapin ympäristöpalveluista 1 Sopijaosapuolet: Tornion kaupunki (sopimuskunta) Kemin kaupunki (sopijakunta) Keminmaan kunta (sopijakunta) Simon kunta (sopijakunta) Tervolan kunta (sopijakunta) Sopijaosapuolet muodostavat yhteistoiminta-alueen, jolla palveluja järjestetään. 2 Yhteistoimintasopimukseen kuuluvat palvelut Tällä sopimuksella järjestetään kuntien ympäristöterveydenhuollon palvelut Tornion, Kemin, Keminmaan, Simon ja Tervolan alueella sekä ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan palvelut Tornion, Keminmaan ja Tervolan alueella. Yhteistoimintasopimuksen piiriin kuuluvasta palvelukokonaisuudesta käytetään nimeä Merilapin ympäristöpalvelut. Sopimukseen kuuluvat palvelut pyritään järjestämään riittävinä ja laadultaan samantasoisina koko yhteistoiminta-alueella. 3 Hallinto Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan palvelujen järjestämisestä ja hallinnosta Tornion, Keminmaan ja Tervolan alueella vastaa Tornion kaupungin organisaatioon kuuluva ympäristölautakunta. Tornio, Keminmaa ja Tervola nimeävät lautakuntaa kukin kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeää Tornion valtuusto sopimuskuntien sopimalla tavalla. (Johtosäännön mukaan) Yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä ja hallinnosta vastaa Tornion kaupungin organisaatioon kuuluva ympäristölautakunnaan alaisuudessa toimiva ympäristöterveysjaosto. Kemin ja Tornion kaupungit valitsevat jaostoon kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Keminmaan, Simon ja Tervolan kunnat valitsevat kukin jaostoon yhden jäsenen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jaoston puheenjohtajaksi valitaan Tornion kaupungin valitsema jäsen. Varapuheenjohtajaksi valitaan Kemin kaupungin nimeämä jäsen. Ympäristölautakunta ja ympäristöterveysjaosto käyttävät tehtävien hoitoon kuuluvaa kunnan ja kunnan viranomaisen päätösvaltaa. Tehtävät määrätään tarkemmin seudullisen ympäristöpalvelujen johtosäännössä. 4 Ympäristöpalvelujen neuvottelukunta

2 Seudullisten ympäristöpalvelujen järjestämisessä on kuntien välisenä yhteistyöelimenä ympäristöpalvelujen neuvottelukunta, jonka kautta varmistetaan kuntien sopimusohjaus. Neuvottelukunta käsittelee mm. toiminnan tehokkuutta, toimipisteiden tarpeen arviointia, palvelujen pitkän tähtäimen strategisia linjauksia, toiminnan yleissuunnittelua, toiminnan yleistä arviointia, palvelutasoa ja taloutta koskevia asioita. Kukin kunta valitsee neuvottelukuntaan kaksi jäsentä, yhden luottamushenkilön ja yhden viranhaltijan. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu ympäristöpäällikkö. Neuvottelukunta on luonteeltaan neuvoa antava. Neuvottelukunta kokoontuu tarvittaessa, vähintään kerran vuodessa puheenjohtajan tai ympäristöpäällikön kutsusta. 5 Henkilöstö Merilapin ympäristöpalveluiden aloittaessa toimintansa Kemin kaupungin ja Simon kunnan ympäristöterveydenhuollon vakinaisessa palvelussuhteessa oleva henkilöstö siirtyy Tornion kaupungin palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Kemin kaupunki ja Simon kunta lakkauttavat siirtyvän henkilöstön sekä vakituiset että avoimet virat ja toimet. Tornion kaupunki perustaa vastaavat virat ja toimet. Tornion kaupunki neuvottelee erikseen ao. kunnan kanssa sellaisen henkilöstön siirtymisestä, jonka työajasta 50 % tai enemmän on käytetty muuhun kuin ympäristöterveydenhuollon tehtäviin. Luettelo olemassa olevista, siirtyvistä sekä perustettavista viroista ja toimista on sopimuksen liitteenä. Määräaikaiset avoimien virkojen hoitajat siirtyvät sopimustensa mukaisesti Tornion kaupungin palvelukseen. 6 Kalusto ja varusteet Kemin kaupunki ja Simon kunta luovuttavat omistuksessaan ja käytössään olevan ympäristöterveydenhuollon kaluston ja varusteet korvauksetta Tornion kaupungin omistukseen ja Merilapin ympäristöpalveluiden käyttöön. Korvauksetta luovutetulle kalustolle ei muodostu arvoa Tornion kaupungin kirjanpidossa. Luovutettavasta käyttöomaisuuteen kirjatusta kalustosta tehdään erilliset luovutuskirjat. Yhteistoimintasopimuksen tultua voimaan Merilapin ympäristöpalveluiden kalustohankinnat tekee Tornion kaupunki. Hankinnoista aiheutuneet kustannukset sisällytetään sopijakuntien kesken jaettaviin kustannuksiin. 7 Kiinteistöt ja toimitilat Sopijakuntien ympäristöterveydenhuollon, rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun käytössä olevat kiinteistöt ja toimisto-, vastaanotto ym. tilat säilyvät kuntien omistuksessa. Mahdollisesti myöhemmin tarvittavat tilat hankkii ja peruskorjaukset toteuttaa alueellaan kukin kunta ja tilat jäävät kunnan omistukseen. Tornion kaupunki vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijaisesti sopijakunnilta. Vuokra määräytyy pääoma- ja käyttövuokrana seuraavasti: Pääomavuokra on 30 vuoden poistoajalla laskettu vuotuinen poisto kiinteistön ja/tai peruskorjauksen hankintamenoista (josta on vähennetty valtion osuus tai muu ulkopuolinen rahoitusosuus) lisättynä kunkin vuoden ensimmäisen pankkipäivän mukaisella 12 kuukauden euriborin suuruisella korolla. Käyttövuokra on kiinteistön todellisten ylläpitokustannusten mukainen. Kiinteistöjen kunnossa- ja ylläpidosta

3 sovitaan vuokrasopimuksissa. Vuokrauskustannukset sisällytetään sopijakuntien kesken jaettaviin kustannuksiin. Tulosyksiköiden käytössä olevat palvelupisteet säilyvät kunnissa. Ympäristölautakunta ja ympäristöterveysjaosto voivat ilman tähän sopimukseen tehtävää muutosta, sovittuaan asiasta sopijaosapuolten kanssa, päättää muunlaisestakin toimipisteiden sijainnista. 8 Kuntien väliset sopimukset ja muut sopimukset Sopijakuntien välillä olevat ympäristöterveydenhuollon palvelujen osto- ja myyntisopimukset lakkaavat yhteistoiminta-alueen aloittaessa toimintansa. Kuntien yhteistoiminnan toimialaan kuuluvat voimassa olevat sopimukset kolmansien palveluntuottajien kanssa siirtyvät Tornion kaupungille alkaen. 9 Talousarvio ja kustannusten jako Merilapin ympäristöpalvelujen talousarvion hyväksyy Tornion kaupunginvaltuusto ympäristölautakunnan ja ympäristöterveysjaoston esityksistä. Tornion kaupunki laskuttaa sopijakuntia talousarvion mukaisista kustannuksista neljännesvuosittain. Lopulliset kustannukset tasoitetaan seuraavan vuoden laskutuksen yhteydessä tilinpäätöksen valmistuttua. Maksujen viivästyttyä noudatetaan korkolain mukaista viivästyskorkoa. Merilapin ympäristöpalveluiden kustannukset eritellään ympäristönsuojelun, ympäristöterveysvalvonnan, eläinlääkintähuollon ja rakennusvalvonnan kustannuksiin. Kustannusten jaossa on pääperiaatteena se, että kunnat vastaavat kustannuksista kuhunkin kuntaan tuotettujen palvelujen määrän ja aiheutuneiden nettokustannusten perusteella laskettujen osuuksien mukaisesti. Ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan kustannusten jaosta päättää ympäristölautakunta. Ympäristöterveydenhuollon kustannusten jaosta päättää ympäristöterveysjaosto. Ympäristöterveydenhuollon osalta vuoden 2014 nettokustannukset jaetaan kuntien laatimien talousarvioiden suhteessa (liite). Edellä esitettyyn kuntakohtaisten kustannusten jakamiseen tuotettujen palvelujen määrän perusteella siirrytään vaiheittain vuoteen 2017 mennessä. Vuosina 2015, 2016 ja 2017 kunkin kunnan ympäristöterveysvalvonnan ja eläinlääkinnän tulosyksikkökohtainen nettokustannusten muutos voi olla korkeintaan 20 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kemin kaupunki ja Simon kunta maksavat siirtymäajankohdan lomapalkkavelat Tornion kaupungille, joka vastaa niistä siirtymäajankohdan jälkeen. Henkilön jäädessä yksilölliselle varhaiseläkkeelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle Kuntien eläkevakuutuksen perimä eläkkeen omavastuuosuus sisällytetään Merilapin ympäristöpalveluiden kustannuksiin. Omavastuuosuus laskutetaan erillisenä siltä kunnalta, jossa henkilö on työskennellyt viimeisen 3 vuoden aikana. Ympäristölautakunta ja ympäristöterveysjaosto ostavat sopimuskunnilta toimistopalveluja liitteessä esitetyn henkilötyövuosien määrän.

4 Toimitilojen rakentamis- ja muiden investointien kustannuksista vastaa se kunta, jonka alueelle investointi tehdään, ellei asiasta muuta sovita. 10 Asiakkailta perittävät maksut Merilapin ympäristöpalveluiden asiakkailta perittävät maksut määrätään maksutaksoissa, jotka ympäristölautakunta ja ympäristöterveysjaosto hyväksyvät toimialojensa mukaisesti. Maksujen laskuttamisen ja perimisen hoitaa Tornion kaupunki. Maksutuotot kirjataan toimintayksikön tuloksi. 11 Vahingonkorvausvelvollisuus Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisesta mahdollisesti aiheutuvat vahingot käsitellään ja korvataan vahingonkorvauslain mukaisesti. 12 Arkistot ja rekisterit Kunnat säilyttävät toimialaan kuuluvat vanhat arkistonsa kunnallisten määräysten ja suositusten määräämän ajan. Yhteistoiminnan käynnistyessä kunnat säilyttävät arkistot ja rekisterit omissa toimipisteissään sekä huolehtivat arkistoresursseista itse. Arkistoresurssit sisältyvät kunnilta ostettavaan toimistopalveluun. Ympäristölautakunta ja ympäristöterveysjaosto voivat ilman tähän sopimukseen tehtävää muutosta, sovittuaan asiasta sopijapuolten kanssa, päättää muunkinlaisesta arkiston ja rekisterien hoitamisesta. 13 Sopimuksen tulkinta Sopimuksen tulkintaa mahdollisesti koskevat erimielisyydet ratkaistaan kuntien välisillä neuvotteluilla. Elleivät neuvottelut johda tulokseen, erimielisyydet ratkaistaan hallintoriita-asiana Rovaniemen hallinto-oikeudessa. 14 Sopimuksen irtisanominen Sopijaosapuolella on oikeus irtisanoa tämä sopimus siten, että irtisanominen tulee voimaan kalenterivuoden vaihtuessa. Irtisanomisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus muille sopijaosapuolille viimeistään maaliskuun loppuun mennessä ennen sitä vuodenvaihdetta, jolloin irtisanominen tulee voimaan. Jos Tornion kaupunki irtisanoo sopimuksen, purkautuu koko sopimus. Kunnan irtisanottua sopimuksen tai sen purkautuessa, yhteistoiminta-alueella oleva 6 :ssä sanottu yhteistoiminta-alueen käyttöön luovutettu omaisuus palautuu ilman eri korvausta sopijakunnalle siinä kunnossa kun se sopimuksen päättyessä on. Sopimuksen purkautuessa tai kunnan irtisanottua sopimuksen, kunta sitoutuu ottamaan pääasiassa alueellaan toimivan

5 seudullisen yhteistoiminta-alueen henkilöstön palvelukseensa vastaaviin palvelussuhteisiin ns. vanhoina työntekijöinä. 15 Yhteistoiminnan laajentaminen Yhteistoimintaa voidaan myöhemmin laajentaa tässä sopimuksessa esitetyin periaattein sopijaosapuolien näin yksimielisesti halutessa. 16 Sopimuksen voimaantulo ja hyväksyminen Sopimusta on laadittu yksi yhtäpitävä kappale jokaiselle sopijaosapuolelle. Tämä sopimus tulee voimaan ja on voimassa toistaiseksi. Sopimus tulee muiden kuntien osalta voimaan, vaikka jokin sopimuskunta ei sitä hyväksyisikään. Liite: Henkilöstöluettelo Kustannusten jako v. 2014

6 Allekirjoitukset: Tornion kaupunki / 2013 Kemin kaupunki / 2013 Keminmaan kunta / 2013 Tervolan kunta / 2013 Simon kunta / 2013

7 Merilapin ympäristöpalvelut Liite yhteistoimintasopimukseen Henkilöstöluettelo Tornion kaupungin palvelukseen siirtyvät virat ja toimet sekä niiden haltijat: Kunta Virka/tehtävä Viranhaltijan Lisätieto nimi Kemi Johtava terveystarkastaja Tarja Pesonen Kemi Terveystarkastaja Hanna Niemelä Kemi Terveystarkastaja Terttu Kortelainen 50 % Kemi Eläinlääkäri Päivi Taponen sijainen Minna Kirveskoski Simo Eläinlääkäri Satu Tavia sijainen Kristiina Suominen Simo Eläinlääkärin avustaja Pia Vääräkangas Tornion kaupungin henkilökunnasta tehtävissä jatkavat seuraavat viran- ja toimenhaltijat: Tornio Ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpää Tornio Eläinlääkäri Kirsten Köpke Tornio Eläinlääkäri Salla Perkkiö Tornio Eläinlääkäri Paula Kurth Tornio Eläinlääkäri Saana Manninen Tornio Valvontaeläinlääkäri Avoin virka Tornio Klinikkaeläintenhoitaja Erja Alamäki Tornio Terveystarkastaja Tarja Rosenqvist Tornio Terveystarkastaja Eija Jokinen Tornio Terveystarkastaja Sirkka Hoppari Tornio Terveystarkastaja Jukka Timonen Tornio Ympäristösihteeri Kai Virtanen Tornio Ympäristötarkastaja Jorma Isometsä Tornio Ympäristötarkastaja Minna Karhunen sijainen Anu Onjukka Tornio Rakennustarkastaja Jorma Halonen 60 % Tornio Rakennustarkastaja Markku Vaittinen Tornio Rakennustarkastaja Heikki Keinänen Tornio Rakennustarkastaja Jarkko Hannunen Tornio Rakennustarkastaja Virpi Mäki-Iso sijainen Tiina Havela Toimistopalvelut ostetaan kultakin kunnalta osa-aikaisena työpanoksena seuraavasti: Tervola 0,75 htv Keminmaa 0,75 htv Tornio 2,50 htv Kemi 0,80 htv Simo 0,35 htv

8 Virkojen ja toimien lukumäärä alkaen: Virka/tehtävä Lukumäärä Terveystarkastajat 7 Eläinlääkärit 7 Eläinlääkärin avustajat ja 2 klinikkaeläintenhoitajat Ympäristöviranhaltijat 4 Rakennustarkastajat 5 Yhteensä 25

01. 11. 2013. Asnro 35 Oo, O t 01 Oli YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN LAAJENTAMINEN. Markus Kannala Tekninen johtaja

01. 11. 2013. Asnro 35 Oo, O t 01 Oli YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN LAAJENTAMINEN. Markus Kannala Tekninen johtaja TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut 1.11.2013 Tornion kaupunki Kemin kaupunki Keminmaan kunta Tervolan kunta Simon kunta KEMIN KAUPUNKI Ympäristöjaosto 01. 11. 2013 Asnro 35 Oo, O t 01 Oli YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET Haapaveden kaupunki (vastuukunta) ja Pyhännän kunta (sopijakunta). 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä sopimuksella Haapaveden kaupunki ja Pyhännän

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA 1 1. SOPIJAOSAPUOLET Pirkkalan kunta (vastuukunta) Hämeenkyrön kunta (sopijakunta) Lempäälän kunta (sopijakunta) Nokian kaupunki (sopijakunta)

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat.

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. SOPIMUS MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUISTA (LUONNOS 11.11.2016) Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen eläinlääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuksen allekirjoittajat. 2 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 SOPIMUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuolina ovat seuraavat kunnat: Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolet ovat Joensuun kaupunki,

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS ) KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS 080808) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN SEUDULLISEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PERUSTAMISTA JA TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN SOPIMUS

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN SEUDULLISEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PERUSTAMISTA JA TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN SOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN SEUDULLISEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PERUSTAMISTA JA TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN SOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Sopimusosapuolina ovat seuraavat kunnat: Keuruu,

Lisätiedot

Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta

Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta 1. (6) Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Järjestäjävastuun luovuttajina

Lisätiedot

SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA

SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA 1 Sopijapuolet Tämän sopimuksen sopijapuolina ovat Alavieskan ja Sievin kunnat sekä Ylivieskan kaupunki

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Pohjois-Satakunnan Peruspalvelu-Liikelaitoskuntayhtymä (PoSa) Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Hyväksytty: PoSan jäsenkunnat: Honkajoen kunnanvaltuusto 30.3.2009 17 Jämijärven kunnanvaltuusto

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi

Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen osapuolet ovat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit sekä Halsuan, Kaustisen,

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Maaseutuhallinnon järjestämisvastuun tällä sopimuksella luovuttavat kunnat: Hartolan kunta, Heinolan

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä 1 Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä SOPIJAKUNNAT ALAVIESKAN KUNTA KALAJOEN KAUPUNKI MERIJÄRVEN KUNTA PYHÄJOEN KUNTA RAAHEN KAUPUNKI SIIKAJOEN KUNTA 2 1 Sopimuksen osapuolet

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampereen kaupunki 2. Akaan kaupunki 3. Juupajoki 4. Kangasalan kunta 5. Oriveden

Lisätiedot

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Poistettu teksti näkyy yliviivauksena ja lisäykset kursiivilla Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven

Lisätiedot

SOPIMUS ASKOLAN, MYRSKYLÄN, PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA

SOPIMUS ASKOLAN, MYRSKYLÄN, PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA SOPIMUS ASKOLAN, MYRSKYLÄN, PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA 1 SOPIJAPUOLET Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kunnat (jatkossa sopijakunnat).

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA 1. SOPIJAOSAPUOLET Auran kunta (sopijakunta) Kaarinan kaupunki (sopijakunta) Kemiönsaaren kunta (sopijakunta) Kosken TL kunta (sopijakunta) Liedon

Lisätiedot

HIRVENSALMEN, PUUMALAN, RISTIINAN JA SUOMENNIEMEN KUNTIEN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISTEN OPETUSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

HIRVENSALMEN, PUUMALAN, RISTIINAN JA SUOMENNIEMEN KUNTIEN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISTEN OPETUSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1 LUONNOS HIRVENSALMEN, PUUMALAN, RISTIINAN JA SUOMENNIEMEN KUNTIEN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISTEN OPETUSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet: Mikkelin kaupunki PL

Lisätiedot

LUONNOS 28.1.2011 1. SOPIJAOSAPUOLET

LUONNOS 28.1.2011 1. SOPIJAOSAPUOLET LUONNOS 28.1.2011 Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen, Vesannon kuntien sekä Juankosken, Kuopion, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sopimus

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Espoon pelastuslautakunta 22.08.2002 5 kaupunginhallitus 03.09.2002 11 kaupunginvaltuusto 11.11.2002 11 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Espoon, Karjaan, Karkkilan, Kauniaisten,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA LUONNOS Kunnanvaltuustojen vuonna 2010 solmiman sopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA Sopimusluonnos 2.2.2015 1 SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet: Parkanon kaupunki Juupajoen kunta Kihniön kunta Mänttä-Vilppulan kaupunki Sopimusosapuolista

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen, Vesannon kuntien sekä Juankosken, Kuopion, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sopimus maaseutuhallinnon

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry

JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013. 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry MERI-LAPIN KEHITTÄMISKESKUS RY 1 (4) JOHTOSÄÄNTÖ 26.11.2013 1 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry Meri-Lapin kehittämiskeskus ry (jäljempänä kehittämiskeskus) on Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan,

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN MAASEUTUPALVELUJEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

JOENSUUN SEUDUN MAASEUTUPALVELUJEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Joensuun seudun maaseutupalvelujen yhteistoimintasopimus 1/6 1. SOPIJAOSAPUOLET JOENSUUN SEUDUN MAASEUTUPALVELUJEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Sopijaosapuolina (jäljempänä sopijakunnat) ovat Ilomantsin kunta,

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA Kunnanhallitus 150 10.03.2008 Kunnanhallitus 249 28.04.2008 Valtuusto 53 14.05.2008 Kunnanhallitus 373 18.06.2008 Valtuusto 90 27.08.2008 LAUSUNTOPYYNTÖ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISEN MALLISTA

Lisätiedot

1. Sopimuksen osapuolet

1. Sopimuksen osapuolet Luonnos 6.5.2014 SOPIMUS TAMPEREEN, AKAAN, JUUPAJOEN, KANGASALAN, PÄLKÄNEEN, ORIVEDEN, URJALAN JA VALKEAKOSKEN KUNTIEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ YHTEISTOI- MINNASSA 1. Sopimuksen osapuolet

Lisätiedot

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat.

Juankosken, Kuopion ja Nilsiän kaupungit sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja Tuusniemen kunnat. SOPIMUS TUKIPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN JAKO- JA LASKUTUSPERUSTEISTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA JA ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON SOPIMUKSEN MUKAISESTI KUOPIOSSA 1. SOPIMUSOSAPUOLET Juankosken,

Lisätiedot

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ LOHJA 1 (5) SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopijaosapuolet Lohjan kaupungin (opetuksen järjestäjä) ja kunnan (sopijakunta) kesken on tehty seuraava sopimus perusopetuksen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 21.6.2017 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan, Hartolan, Hollolan,

Lisätiedot

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Keski-Pohjanmaan pelastusalue Yhteistoimintasopimus 12.12.2008 22.10.2009 xx.xx.2018 (muutos) Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Sopijapuolet Kannuksen, Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungit

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTYÖSTÄ LOIMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTYÖSTÄ LOIMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTYÖSTÄ LOIMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolet ovat Loimaan kaupunki ja Oripään kunta. 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

SOPIMUS KANSALAISOPISTOTOIMINNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

SOPIMUS KANSALAISOPISTOTOIMINNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA SOPIMUS KANSALAISOPISTOTOIMINNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA 1. Sopimuksen osapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen osapuolet ovat: 1. Kangasalan kunta, osoite PL 50, 36201 Kangasala (y-tunnus 1923299-5),

Lisätiedot

Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta. 1. Sopijaosapuolet. Rovaniemen kaupunki. Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta. 1. Sopijaosapuolet. Rovaniemen kaupunki. Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta 1. Sopijaosapuolet Rovaniemen kaupunki Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Jorma Eton tie 6, 96100 Rovaniemi Kemin kaupunki.(tähän tulevat kaikki

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen on laadittava päätös pelastustoimen palvelutasosta.

Pelastuslaitoksen on laadittava päätös pelastustoimen palvelutasosta. SISÄASIAINMINISTERIÖ Sopimusehdotus Liite 3 Pohjois-Karjala 19.2.2003 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Sopijapuolet Enon, Ilomantsin, Joensuun, Juuan, Kesälahden, Kiihtelysvaaran,

Lisätiedot

SOPIMUSLIITE HYVÄKSYTTYYN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEEN MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUSLIITE HYVÄKSYTTYYN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEEN MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUSLIITE 5.10.2011 HYVÄKSYTTYYN YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEEN MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1 Sopimusliitteen tarkoitus Tämä asiakirja on liite 5.10.2011 allekirjoitettuun Yhteistoimintasopimukseen

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet:

Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Yh 19.10.2015 119 Liite 1 Yhte ist oim inta sopim us maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Maaseutuhallinnon järjestämisvastuun tällä sopimuksella luovuttavat

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA

SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA SOPIMUS SAVO-PIELISEN JÄTELAUTAKUNNASTA Tällä sopimuksella sovitaan siitä, että Jätekukko Oy:n (jäljempänä jäteyhtiö) osakaskuntien yhteisenä jätehuoltoviranomaisena toimii Savo-Pielisen jätelautakunta

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

Svenska handelshögskolan Vaasan ammattikorkeakoulu Maaliskuu 2009 Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi

Svenska handelshögskolan Vaasan ammattikorkeakoulu Maaliskuu 2009 Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi Svenska handelshögskolan Vaasan ammattikorkeakoulu Maaliskuu 2009 Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi TRITONIA-SOPIMUS 0. Tritonian tehtävä Tritonia on Vaasassa toimivien alla mainittujen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Hyväksytty: Harjavallan, Kokemäen, Porin ja Ulvilan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ

OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ 1(6) OSAKASSOPIMUS SOPIJAOSAPUOLTEN YHTEISTYÖSTÄ IMATRAN SEUDUN KEHITYSYHTIÖ OY:SSÄ SOPIJAOSAPUOLET 1 Imatran kaupunki 2 Ruokolahden kunta 3 Rautjärven kunta 4 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 1 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI. Yhteistoimintasopimus

POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI. Yhteistoimintasopimus 1 Khall 30.3.2015 56 liite 1 POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI Yhteistoimintasopimus Luonnos 7.1.2015 2 POHJOIS-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Iisalmen, Juankosken,

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA. 1. Sopimuksen osapuolet

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA. 1. Sopimuksen osapuolet SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Kangasala 2. Lempäälä 3. Nokia 4. Orivesi 5. Pirkkala 6. Tampere 7. Vesilahti

Lisätiedot

SOPIMUS VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMI- SESTÄ

SOPIMUS VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMI- SESTÄ SISÄASIAINMINISTERIÖ Sopimusehdotus Liite 3 Varsinais-Suomi 19.2.2003 SOPIMUS VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMI- SESTÄ Sopijapuolet 1. Turun kaupunki 2.... n. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11. 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

Ohjausryhmä hyväksymä 13.3.2012. Neuvottelukunta 17.4.2012. Muutettu kohdat 11 ja 13 24.4.2012. Sisällysluettelo:

Ohjausryhmä hyväksymä 13.3.2012. Neuvottelukunta 17.4.2012. Muutettu kohdat 11 ja 13 24.4.2012. Sisällysluettelo: Sisällysluettelo: 1 SOPIJAPUOLET 2 TAVOITE 3 SOPIMUKSEN TARKOITUS 4 HALLINTO 5 PELASTUSLIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 6 PELASTUSJOHTAJA 7 NEUVOTTELUKUNTA 8 HENKILÖSTÖ 9 PALVELUTASO 10 KALUSTO JA VARUSTEET 11

Lisätiedot

MALLI KUNNAN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KIRJASTOPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

MALLI KUNNAN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KIRJASTOPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1 MALLI KUNNAN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KIRJASTOPALVELUJEN TUOTTAMISESTA Mikkelin kaupunki ja sopivat Kirjastolain (KL nro 904/1998) 3 :n 2. momentin mukaisesta seudullisesta yhteistoiminnasta

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Sopimus yhteistoiminta-alueen perustamisesta

Sopimus yhteistoiminta-alueen perustamisesta Sopimus yhteistoiminta-alueen perustamisesta SOPIJAKUNNAT ISOJOEN KUNTA KARIJOEN KUNTA KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA Isojoen kunnanvaltuusto Karijoen kunnanvaltuusto Kauhajoen kaupunginvaltuusto Teuvan

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON (TERVEYSVALVONTA, ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTO JA KULUTTAJANEUVONTA) JÄRJESTÄMISESTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON (TERVEYSVALVONTA, ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTO JA KULUTTAJANEUVONTA) JÄRJESTÄMISESTÄ 1(5) YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON (TERVEYSVALVONTA, ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTO JA KULUTTAJANEUVONTA) JÄRJESTÄMISESTÄ 1 Sopimuksen osapuolet Puumalan kunta (jäljempänä tässä sopimuksessa Puumala

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävien hoitoa koskeva sopimus

Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävien hoitoa koskeva sopimus Luonnos 16.10.2018 Rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävien hoitoa koskeva sopimus 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Forssan kaupunki, Jokioisten kunta, Tammelan kunta ja Ypäjän

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LASKENTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LASKENTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LASKENTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA I LUKU SOPIMUKSEN OSAPUOLET, TARKOITUS JA YLEISET PERIAATTEET 1.1 Sopimuksen osapuolet Kaarinan kaupunki, josta jäljempänä käytetään

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta.

Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta ja Polvijärven kunta. 1 (5) SOPIMUS JOENSUU SEUDUN SIJAISHUOLTOYKSIKÖN PALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolet ovat palvelun myyjänä Joensuun kaupunki sekä palvelun ostajina Ilomantsin kunta, Liperin kunta

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

AIESOPIMUSLUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

AIESOPIMUSLUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Liite 1 (1) 9.12.2011 KORJATTU VERSIO AIESOPIMUSLUONNOS AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Tampereen kaupunki, osoite PL 487, 33101 Tampere (y-tunnus 0211675-2),

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNAN JA KUNTIEN HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN MAAKUNNAN JA KUNTIEN HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 KAINUUN MAAKUNNAN JA KUNTIEN HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Hyrynsalmen kunta, Kajaanin kaupunki, Kuhmon kaupunki,

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo 1.3.2011 2 SISÄLTÖ 1 ' TOIMINTA-AJATUS... 3 2 ' PÄÄVASTUUALUEEN LAUTAKUNNAT JA JÄSENMÄÄRÄ

Lisätiedot

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö

Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö Imatran seudun ympäristöviranomaisen johtosääntö 1.1.2013 IMATRAN KAUPUNKI IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRANOMAISEN JOHTOSÄÄNTÖ Toimielin: Imatran kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtävien järjestämisestä sekä palvelutuotannosta

Yhteistoimintasopimus perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon tehtävien järjestämisestä sekä palvelutuotannosta Peruspalvelulautakunta 17.11.2014 46 LIITE RNO 19 Kunnanhallitus 1.12.2014 131 LIITE NRO 51 Kuntaliitoksen toimeenpanon valmisteluryhmä 23.10.2012 Yhdistymishallitus 29.10.2012 Kuntien valtuustot: Hirvensalmen

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 4074-2015 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: 1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki 3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU-LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖSOPIMUS 1 Henkilöstösopimuksen perusteet Lakkautettavan Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymän henkilöstö, Siikaisten kunnan peruspääoman

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

Oulun kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 (6) Kaupunginvaltuusto

Oulun kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 (6) Kaupunginvaltuusto Oulun kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 (6) 21 Joukkoliikennejaoston perustaminen ja jäsenten valinta Dno KEHA: 1168 /021/2013 Kaupunginhallitus 18.2.2013 129 Oulun kaupunki toimii 1.1.2013 alkaen joukkoliikennelain

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ 1 HALSUAN, KAUSTISEN, LESTIJÄRVEN, PERHON, TOHOLAMMIN, VETELIN JA KANNUKSEN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTA MAASEUTUHALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ 1 Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen osapuolet ovat

Lisätiedot

SOPIMUS SIIKALATVAN KUNNAN IRTAUTUMISESTA SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN JÄSENYYDESTÄ

SOPIMUS SIIKALATVAN KUNNAN IRTAUTUMISESTA SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN JÄSENYYDESTÄ SOPIMUS SIIKALATVAN KUNNAN IRTAUTUMISESTA SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMEN JÄSENYYDESTÄ Osapuolet: Haapaveden kaupunki/ sosiaali- ja terveyspiiri Helmi (jäljempänä Helmi) Pyhännän kunta Siikalatvan kunta

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Seudullista perheoikeudellista yksikköä koskeva yhteistoimintasopimus

Seudullista perheoikeudellista yksikköä koskeva yhteistoimintasopimus 1 (9) Seudullista perheoikeudellista yksikköä koskeva yhteistoimintasopimus 1. Sopimuksen tausta Kuntien lakisääteisenä velvollisuutena on järjestää lastenvalvojatoiminta ja siihen liittyvät lapsen oikeudellisen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampere 2. Ikaalinen 3. Kangasala 4. Lempäälä 5. Nokia 6. Orivesi 7. Pirkkala 8. Pälkäne

Lisätiedot

Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 11.11.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ

Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 11.11.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ Turun Seudun Kehittämiskeskus hallitus 11.11.2015 LIITE 2 SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ SOPIMUS TURUN SEUDUN ELINKEINOYHTEISTYÖSTÄ 2 (5) 1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on perusasiakirja,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

Sivu 1/6 SOPIMUS TERVEYSVALVONNAN, ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ SEUDULLISESTI SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuks

Sivu 1/6 SOPIMUS TERVEYSVALVONNAN, ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ SEUDULLISESTI SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuks Sivu 1/6 SOPIMUS TERVEYSVALVONNAN, ELÄINLÄÄKINTÄHUOLLON JA YMPÄRISTÖNSUOJELUN PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ SEUDULLISESTI SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Varkauden ja Pieksämäen kaupungit

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 4074-2015 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA päivitys 2018 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat: 1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki 3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon

Lisätiedot

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet

1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt ja toimintaohjeet Ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 (5) Siilinjärven ympäristöterveyslautakunnan johtosääntö 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Ympäristöterveyslautakunnan johtosäännön soveltaminen ja kunnan muut säännöt

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ Kaupunginhallitus liite nro 13 (1/6) PÄIVITYS 14.09.2012 Laukaa YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuskumppanit Tämän sopimuksen osapuolet ovat Konneveden kunta, Laukaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot