PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (2) Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (2) Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto"

Transkriptio

1 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (2) Tampereen Kaupunki Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto PL Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto Lähetämme oheisena kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineiston. Yhtiömme hallitus hyväksyi pitämässään kokouksessa aineiston lähetettäväksi jätehuoltoviranomaisen päätöksenteon valmisteluaineistoksi. Valmisteluaineiston jätetaksan rakenne on sama kuin vuonna Biojätehuoltoa sekä lasin ja metallin täydentävää keräystä kiinteistöiltä esitetään edelleen tuettavaksi jätetaksan sisäisesti siten, että osa niiden kustannuksista sisällytetään sekajätteen jätemaksuun. Alueellisen jätehuoltojaoston kokouksen mukaisesti Pirkanmaan Jätehuolto Oy on selvittänyt mahdollisuuksia entistä tehokkaammin ohjata jätteen tuottajia etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon jätemaksujen avulla. Alueellinen jätehuoltojaosto edellytti tehostamisen mahdollisuuksien selvittämistä mm. 1-4 talouden kiinteistöjen erilliskeräyksen erityisesti biojätteen osalta. Yhtiömme on tehnyt asiasta LCAselvityksen, jonka tulokset on huomioitu vuoden 2017 jätetaksaesityksessä. Kasvihuonekaasupäästöjen näkökulmasta biojätteen keräystä ei kannata laajentaa koskemaan kaikkia kiinteistöjä. Esimerkiksi Tampereella ilmastovaikutuksen nettohyöty alenee merkittävästi siirryttäessä nykyisestä velvoiterajasta pienempiin kiinteistöihin. Harvaan asutuilla alueilla nettovaikutus olisi haitallinen eli enemmän päästöjä kuin vältetyn tuotannon päästöhyvityksiä aiheuttava. Vuodelle 2017 taksoja esitetään muutettavaksi kuljetusurakkakustannusten muutoksiin perustuen. Muutokset on laskettu astia- ja aluekohtaisesti. Vaihtolavasäiliöiden käsittelymaksuosuus esitetään muutettavaksi painoperusteiseksi. Jätemaksun perusmaksuosuudella esitetään katettavaksi tiedotusta ja neuvontaa, kotitalouden vaarallisten jätteiden jätehuoltoa, jäteasemien ja aluejätepisteiden hoitoa, biojätteen käsittelytukea sekä jätehuoltoviranomaisen kustannuksia. Olemme käytettävissänne jätetaksan valmistelussa ja tarvittaessa esittelyssä. Lisätietoja antaa allekirjoittaneen lisäksi taksaluonnoksesta talouspäällikkö Jarkko Nissinen (puh , sähköposti jarkko.nissinen@pjhoy.fi), sako- ja umpikaivolietteiden taksaluonnoksesta teknisen yksikön päällikkö Timo Varsala (puh , sähköposti timo.varsala@pjhoy.fi) sekä erilliskeräyksen optimoinnista kehityspäällikkö Esa Nummela (puh , sähköposti esa.nummela@pjhoy.fi).

2 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 2 (2) Harri Kallio toimitusjohtaja Liitteet Vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto Vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto, sako- ja umpikaivolietteet Naulakatu 2, Tampere etunimi.sukunimi@pirkanmaan-jatehuolto.fi

3 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2017 SAKO- JA UMPIKAIVOLIETETAKSAA VARTEN Sako- ja umpikaivolietetaksa alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 Soveltamisalue 2 Jätemaksujen sisältö Tätä sako- ja umpikaivolietetaksaa sovelletaan :n toimialueen osakaskunnissa (Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi). hoitaa osakaskuntien lukuun kunnan järjestämän jätehuollon perustuen jätelain 646/2011 lukuun 5. Jätehuoltoviranomainen määrää sako- ja umpikaivolietemaksut maksettavaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle tämän taksan mukaisesti. Sako- ja umpikaivolietetaksassa vahvistetaan arvonlisäveroton hinta. Tätä taksaa sovelletaan jätelain 32 :n mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämisvastuulle kuuluviin sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyksiin. Kiinteistön on liityttävä kunnan järjestämään jätehuoltoon, kun kiinteistön jätehuollon järjestäminen jätelain 32 :n mukaisesti kuuluu kunnan ensisijaiselle tai 33 :n mukaisesti kunnan toissijaiselle vastuulle. Kiinteistön haltija tai muu jätteen tuottaja, jonka jätehuoltopalvelun järjestää, on velvollinen suorittamaan sako- ja umpikaivolietetaksan mukaisen jätemaksun. Sako- ja umpikaivolietetaksa on laadittu asumisessa syntyville lietteille. Taksa sisältää kuntavastuullisen jätehuollon järjestämisen ja toteutuksen kaikki jätelain mukaiset kustannukset, jotka muodostuvat sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä sekä tiedotuksesta, neuvonnasta ja hallinnosta. Jätemaksulla katetaan myös jätehuoltoviranomaisen toimintaa. Jätetaksaa voidaan täydentää tarvittavilta osin myöhemmin. II Kiinteistöittäisen keräyksen sako- ja umpikaivolietepalvelut 3 Jätemaksu on kultakin säännölliseltä tyhjennyskerralta sako- ja umpikaivolietetaksan mukaisesti määräytyvä, kun keräysväline ja sen sijainti sekä jätteen laatu ovat kunnan jätehuoltomääräysten mukaiset, ja keräysväline on asianomaisella urakka-alueella käytettävään nouto- ja kuljetusmenettelyyn soveltuva.

4 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) 4 Muutokset ja keskeytykset 5 Virheet ja laiminlyönnit 6 Keräyspisteen tieyhteys Asumisessa syntyvien lietteiden tyhjennyksen keskeytys edellyttää poikkeusta jätehuoltomääräyksistä. Keskeytyksen myöntämisestä päättää jätehuoltoviranomainen. Säännöllisessä tyhjennyksessä olevien keräysvälineiden tyhjennysten keskeyttämisestä on ilmoitettava :lle hyvissä ajoin ennen keskeytyksen alkamista. Jätteen haltijalla on oikeus hinnanalennukseen, jos keräysvälinettä ei tyhjennetä tai jätehuoltoa ei järjestetä muutoin kunnan jätehuoltomääräysten tai sopimuksen mukaisella tavalla tai jos jätehuoltopalvelussa on muu vastaava virhe. Jätteen haltijan on kohtuullisen ajan kuluessa huomautettava virheestä ja tehtävä oikaisuvaatimus Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle. Virheestä johtuva hinnanalennus voidaan hyvittää seuraavan laskutuksen yhteydessä. Jätemaksua ei peritä, jos keräysväline on :n tai kuljetusurakoitsijan laiminlyönnistä johtuen jäänyt tyhjentämättä. Kiinteistön haltijan tulee ilmoittaa kuljetusurakoitsijan laiminlyönnistä :lle viipymättä Tieyhteyden keräyspisteeseen tulee olla kulkukelpoinen urakka-alueella käytettävälle kuljetusajoneuvolle. Kuljetusajoneuvona käytetään kuorma-auton alustalle rakennettua lietteen tyhjennykseen soveltuvaa kalustoa. 7 Tyhjennysmaksu ja lisätyöt Keräysvälineen tyhjennysmaksu muodostuu kokonaisuudessaan perusmaksusta, lietteen noudosta ja kuljetuksesta, lietteen käsittelystä, keräysvälineen sijainnista kiinteistön alueella tai pääsystä sinne sekä vaaditusta keräysvälineen tyhjennyksen kiireellisyydestä. Nouto- ja kuljetusmaksu sisältää kohteen keräysvälineen lietetilan tyhjennyksen ja lietteen kuljetuksen purkupaikalle. Yksi tyhjennys voi sisältää kiinteistöllä enintään kolme kaivoa. Tyhjennettävien keräysvälineiden tulee olla välittömästi toistensa läheisyydessä. Mikäli keräysvälineitä on yli kolme tai ne sijaitsevat etäällä toisistaan niin, että tyhjennys edellyttää kuljetuskaluston siirtämistä tai imuletkun pituuden lisäämistä, peritään lisämaksu tässä taksassa jäljempänä määritellyn mukaisesti. Jäteautolla tulee päästä tyhjennettävän keräysvälineen läheisyyteen turvallisesti. Mikäli kuormauspaikan etäisyys keräyspaikasta on yli 15 m, tyhjennyksestä peritään lisämaksu tässä jätetaksassa määritellyn mukaisesti. Jätetaksassa määriteltyä tuntihintaa käytetään, kun kuljettaja joutuu tekemään ylimääräistä työtä päästääkseen tyhjentämään keräysvälineitä tai työstä tyhjennyksen jälkeen. Erityisiä toimenpiteitä keräysvälineen tyhjentämiseksi ovat maa-ainesten, lumien tai jääkerrosten poistaminen, jäätyneiden kansien avaaminen tai tyhjennyksen yhteydessä suoritetut muut huoltotyöt. Mikäli keräysvälineen tyhjennys estyy huoltotöiden tekemättömyyden vuoksi, veloitetaan hukkakäyntimaksu. Tuntihinta laskutetaan 15 minuutin erissä.

5 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) 8 Vähimmäismaksu 9 Lietteen käsittelymaksut Hukkakäyntimaksu veloitetaan, mikäli jen tyhjennystä ei voida asiakkaasta johtuvasta syystä tai kiinteistöllä vallitsevista olosuhteista johtuen suorittaa. Hukkakäyntimaksu peritään myös, mikäli asiakas kieltää urakoitsijan saapumisen tontilleen. Mikäli kiinteistöllä jätelajien noutoa suorittavalle kuljetusajoneuvolle osoitettu reitti kuormauspaikkaan on tilapäisesti muuttunut tai estetty, peritään keräysvälineiden ylimääräisestä noutotyöstä lisämaksu tässä jätetaksassa jäljempänä määritellyn mukaisesti. Normaalit tyhjennykset suoritetaan arkipäivisin ennalta suunniteltujen reittilistojen mukaisesti tai viiden arkipäivän sisällä tilauksesta klo Mikäli keräysväline tyhjennetään asiakkaan toivomuksesta alle viiden päivän kuluessa tilauksesta normaalina tyhjennysaikana, peritään pikatyhjennyksen nouto- ja kuljetusmaksu mahdollisine kiinteistökohtaisine lisineen. Mikäli keräysväline tyhjennetään asiakkaan toivomuksesta normaalin tyhjennysajan ulkopuolella (arkisin 20 7), viikonloppuna tai arkipyhänä, peritään hälytystyhjennyksen nouto- ja kuljetusmaksu kiinteistökohtaisine lisineen sekä kilometrimaksu. Kilometrimaksu lasketaan kiinteistöä lähimmältä mahdolliselta purkupaikalta kiinteistölle ja takaisin. Jos keräysvälineestä kerätty määrä on yli 14 m3, tyhjennyksen kuljetusosuus peritään kaksinkertaisena yksikköhintana mahdollisine lisineen. Mikäli lukittuun keräyspisteeseen ei ole järjestetty pääsyä Pirkanmaan Jätehuollon yleisavaimella, tai keräyspisteeseen pääsy on rajoitettu tietylle kellonajalle, peritään kultakin noutokerralta jätetaksan mukainen lisämaksu. Keräyspaikan tyhjentämiseen tarvittava avain tulee toimittaa Pirkanmaan Jätehuollon toimistolle. Kiinteistöiltä, joilla on sako- tai umpikaivolietteiden keräysväline, peritään vähintään sako- ja umpikaivolietetaksan perusmaksuosuuteen perustuva jätemaksu. Käsittelymaksu määräytyy tilavuusperusteisesti. Tilavuus mitataan poiskuljetettuna sako- ja umpikaivolietemääränä puolen kuution tarkkuudella. III Jätemaksulaskutus 10 Jätemaksun määrää ja panee maksuun alueen jätehuoltoviranomainen Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n valmistelusta ja laskutusjaksoina, jotka voivat olla eri asiakasryhmille erilaiset. Jätemaksu maksetaan :lle. Kimppakeräys Jos keräysvälinettä tai keräysvälineryhmää käyttää useampi kiinteistö tai määräalanhaltija, jolloin kyseessä on niin sanottu kimppakeräys, laskutetaan kutakin kiinteistöä tai määräalanhaltijaa erikseen. Yhteiskäyttäjäkiinteistöt ja niiden keskenään sopima jätelaskun jakoperuste on kirjallisesti ilmoitettava :lle.

6 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) 11 Korot, muistutukset, oikaisuvaatimukset Jätemaksu on maksettava jätelaskussa tai muistutuksen johdosta lähetetyssä laskumuistutuksessa ilmoitettuna aikana muutoksenhausta huolimatta. Jos maksua ei makseta määräajassa, erääntyneelle määrälle on maksettava erääntymispäivästä lukien vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 :n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan (vuoden 2016 toisella vuosipuoliskolla 7,0 %). lähettää yhden muistutuslaskun. Muistutuskuluina peritään 5,00 euron lisämaksu. Jätemaksulasku on ilman eri tuomiota ulosottokelpoinen. Muistutuskirjeen jälkeen maksamaton lasku lähetetään ulosottoviranomaisen tai perintätoimiston perittäväksi. Jätemaksulaskusta mahdollisesti tehtävät oikaisuvaatimukset on toimitettava Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimistoon 14 päivän kuluessa laskun saamisesta. Pirkanmaan Jätehuolto Oy toimittaa oikaisuvaatimuksen alueen jätehuoltoviranomaisen ratkaistavaksi, ellei oikaisu ole yhtiön päätettävissä. Jätehuoltoviranomainen voi jätelain 81 :n mukaisesti kohtuullistaa jätemaksua, mikäli jätetaksan mukaista maksua on pidettävä kohtuuttoman suurena. Maksun kohtuullistaminen on harkinnanvaraisesti mahdollista, mikäli asuin- tai vapaa-ajan kiinteistö on perustellusta syystä täysin käyttämättömänä tai jätehuolto on erittäin vaikeasti saavutettavissa. Maksuvelvollisella on oikeus tehdä 14 päivän kuluessa jätelaskun saamisesta kirjallinen muistutus asiasta kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Jätehuoltoviranomainen tekee muistutuksen johdosta päätöksen. Maksuvelvolliselle lähetetään muuttuneesta maksusta uusi jätelasku. IV Mahdolliset jätetaksamuutokset 12 Tässä sako- ja umpikaivolietetaksassa on oletettu että arvonlisävero on 24 %. Mikäli tähän tulee muutoksia tai käyttöön otetaan muu vastaava maksu, otetaan niiden vaikutus huomioon voimaantulopäivästä lukien. V Sako- ja umpikaivolietetaksan yksikköhinnat 13 Perusmaksu kalenterivuodessa Sako- ja umpikaivolietteiden perusmaksu sisältyy tyhjennyshintaan. Mikäli kiinteistön keräysvälinettä ei ole tyhjennetty vuosittain tai tyhjennykset ovat keskeytettynä, peritään kalenterivuodessa: Yksikköhinta euroa / vuosi alv 0 % alv 24 % Sako- ja umpikaivolietteiden perusmaksu 8,46 10,49

7 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) 14 Lisätyöt Yksikköhinta euroa / yksikkö alv 0 % alv 24 % KIINTEISTÖKOHTAISET LISÄT Letkujen vetäminen yli 15 m (alkava 15 m) 16,05 19,01 Keräysajoneuvon ja letkujen siirto 12,00 4,88 Tuntityö 74,97 92,96 Tuntityö kiinteistöllä, alkava 15 minuuttia 18,75 23,25 Järjestelmään sopimaton avain / käynti 1,00 1,24 Kilometrikorvaus, kuitenkin vähintään 60 eur 0,82 eur/km 1,02 eur/km Hukkakäyntimaksu 35,00 43,43 Rajattu pääsyaika alle 6 tuntia / käynti 21,25 26,35 Kiinteistöllä on yli 3 keräysvälinettä 12,00 14,88 Pyynnöstä kiinteistön haltijalle annettavat tiedot kiinteistöltä kuljetetun jätteen määrästä ja toimituspaikasta jätelajeittain / kerta 50,00 62,00 TYHJENNYKSET Säännöllinen tyhjennys Pikatyhjennys Hälytystyhjennys Tilaustyhjennys, ei koske umpisäiliöiden tyhjennystilauksia 1,0 x kuljetushinta 1,5 x kuljetushinta 2,5 x kuljetushinta 9,00 + kuljetushinta 11,16 + kuljetushinta

8 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) 15 Sako ja Umpikaivojen sekä pienpuhdistamoiden tyhjennysmaksut Yksikköhinta euroa / kuljetus Yksikköhinta euroa / m3 SAKOKAIVOT Kuljetus Käsittely Lietemäärä m3 alv 0% alv 24 % alv 0% alv 24 % 0 3 m3 64,87 80,44 10,29 12, m3 75,72 93,89 10,29 12, m3 85,69 106,60 10,29 12, m3 112,03 138,92 10,29 12,76 UMPIKAIVOT Kuljetus Käsittely Lietemäärä m3 alv 0% alv 24 % alv 0% alv 24 % 0 3 m3 64,87 80,44 6,40 7, m3 75,72 93,89 6,40 7, m3 85,69 106,60 6,40 7, m3 112,03 138,92 6,40 7,94

9 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos, sako- ja umpikaivoliete (7) 16 Sanasto Tämä sako- ja umpikaivolietetaksa perustuu jätelaissa määriteltyihin käsitteisiin ottaen huomioon seuraavat täsmennykset ja lisäykset: Asumisessa syntyvä sako- ja umpikaivoliete tarkoittaa asumisessa tai vastaavassa toiminnassa syntynyttä kiinteistön sakokaivoihin, umpisäiliöihin tai pienpuhdistamoiden sako- ja umpikaivolietesäiliöihin tai muihin käsittelyjärjestelmiin kertyvää laskeutuvaa tai kelluvaa ainesta, joka voidaan jätevedestä erottaa omana jakeenaan. Lietteen keräyksellä tarkoitetaan lietteen kokoamista kiinteistön haltijan, kunnan, tuottajan, jakelijan tai muun järjestämään vastaanottopaikkaan lietteen kuljettamiseksi käsittelyyn, mukaan lukien tilapäinen varastointi. Keräyspiste on yhden tai useamman jätelajin keräystä varten muodostettu vastaanottopaikka, jossa on yksi tai useampi keräysväline kunkin jätelajin lyhytaikaista varastointia ja kuljetusta varten. Keräysväline tarkoittaa erilaisia saostuskaivoja, kaivoryhmiä, umpisäiliöitä, pienpuhdistamoiden sako- ja umpikaivolietesäiliöitä tai muita välineitä, joista tyhjennetään sako- ja umpikaivolietettä. Tässä taksassa säiliöllä tarkoitetaan kaivoa, jonka sisältöön tyhjentäminen kohdistuu. Kuormauspaikka on kuljetusajoneuvolle määritelty pysähdyspaikka yhdestä tai useammasta keräyspisteestä suoritettavaa noutoa varten. Nouto on työ, jonka kuljetusajoneuvon yksi tai useampi työntekijä tai muu työntekijä keräyspisteen ja kuormauspaikan muodostamalla alueella tekee lietteen siirtämiseksi kuljetusvälineen säiliötilaan.. Urakka-alue on jätelogistiikan käsite, jolla tarkoitetaan erikseen määriteltyjen keräyspisteiden muodostamaa joukkoa, josta yhden tai useamman jätelajin nouto- ja kuljetustyö on määritelty suoritettavaksi. Kuntavastuullisen jätehuollon järjestämisessä nouto- ja kuljetustyö kilpailutetaan urakka-alueittain. 15 Jätetaksan voimaantulo Tämä jätetaksa astuu voimaan Samalla jätehuoltoviranomaisen aiemmin vahvistama jätetaksa kumotaan. Jätetaksa astuu voimaan mahdollisesta valituksesta huolimatta.

10 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (4) Tampereen Kaupunki Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto PL Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä on lähettänyt Alueelliselle jätehuoltojaostolle yhdessä sovitun aikataulun mukaisesti jätetaksan valmisteluaineiston. Alueellinen jätehuoltojaosto on pyytänyt lisäselvityksiä mahdollisimman nopealla aikataululla. Ohessa lisäselvityksiä: K = Alueellisen jätehuoltojaoston kysymys. V = :n vastaus kysymykseen Olemme käytettävissänne jätetaksan valmistelussa ja tarvittaessa esittelyssä. Lisätietoja taksaluonnoksesta antaa allekirjoittaneen lisäksi talouspäällikkö Jarkko Nissinen (puh , sähköposti jarkko.nissinen@pjhoy.fi), sako- ja umpikaivolietteiden taksaluonnoksesta teknisen yksikön päällikkö Timo Varsala (puh , sähköposti timo.varsala@pjhoy.fi) sekä erilliskeräyksen optimoinnista kehityspäällikkö Esa Nummela (puh , sähköposti esa.nummela@pjhoy.fi). Harri Kallio toimitusjohtaja

11 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 2 (4) K1: Biojätehuollon sekä lasin ja metallin täydentävän keräyksen tukemisen osalta pyydämme tarkennusta siihen, miten näiden jätejakeiden jätehuoltoa euromääräisesti tuetaan ja millä tukeminen kokonaisuudessaan katetaan? Nyt jätetaksan valmisteluaineistossa tuodaan ainoastaan esille, että osa niiden kustannuksista sisällytetään sekajätteen jätemaksuun. V1: Biojätehuoltoa tuetaan kokonaisuudessaan eurolla, tuki sisällytetään perusmaksuun ja toiminnan katteeseen. Lasin ja metallin täydentävän keräyksen tukea on sisällytetty euroa sekajätteen käsittelykustannuksiin. K2: Jätehuoltojaoston jätetaksan valmistelua koskevassa lähetekeskustelussa on nostettu esiin biojätteen maksuttomuuden harkita tämän vuoden taksa valmistelussa. Kuinka tämä asia on taksavalmistelussa huomioitu? V2: Biojätteen ja muiden hyötyjätteiden erilliskeräyksen voimakkaampi taloudellinen ohjaus tarvitsee tuekseen sekä ympäristö- että taloudellisten vaikutusten arviointia. Pitää myös selvittää toteutetaanko taloudellinen ohjaus ja subventio sekajätteen hinnassa kiinteistökohtaisesti sidottuna syntypaikkalajittelujärjestelmään vai tasaisesti koko kunnan alueella. Tämä vaatii tuekseen lisää selvityksiä ja mahdollisia pilotointeja soveltuvassa kiinteistöjoukossa. Joko tapauksessa biojätteen maksuttomuutta ei voida tarkastella irrallaan kokonaisuudesta vaan on huomioitava koko syntypaikkalajittelujärjestelmä. Jätetaksan valmistelussa on jo huomioitu toteutettu LCA-tarkastelu, joka ei päästönäkökulmasta tue biojätekeräyksen ulottamista hyvin pieniin kiinteistöihin. Naulakatu 2, Tampere etunimi.sukunimi@pirkanmaan-jatehuolto.fi

12 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 3 (4) K3: Yhdyskuntajätehuollon jätetaksoja esitetään muutettavaksi kuljetusurakkakustannusten muutoksiin perustuen. Miten jätemaksuja esitetään muutettavaksi; mihin jätemaksuihin tällä on vaikutuksia ja kuinka paljon? Lisäksi pyydetään selvittämään erityisesti sitä, mitä kuntia muutos koskee. V3a: Sekajäte. Oheisessa taulukossa esitetään jätetaksaehdotuksen suhteellinen muutos voimassa olevaan taksaan nähden astioittain ja kunnittain. V3b: Biojäte. Oheisessa taulukossa esitetään jätetaksaehdotuksen suhteellinen muutos voimassa olevaan taksaan nähden astioittain ja kunnittain. Naulakatu 2, Tampere etunimi.sukunimi@pirkanmaan-jatehuolto.fi

13 PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 4 (4) K4+K5: Lietteiden jätetaksan laadinnasta ei ole esitetty saatetekstejä ja niiden määräytymisen perusteita lainkaan. Tämän vuoksi pyytäisimme, että selventäisitte jaostoa varten ainakin vielä: Miten lietteiden jätehuollon osalta tasataksaan on päädytty ja millaisella periaatteella käsittelyhinnat ovat määräytyneet? V4+V5: Tasataksaan on päädytty :n ja Alueellisen jätehuoltoviranomaisen yhteisten keskustelujen perusteella. Keskustelujen taustalla on erittäin suuret kuntakohtaiset erot asumisessa syntyvien lietteiden käsittelykustannuksissa Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella. Alueen lietteiden käsittelyhinnat vaihtelevat tällä hetkellä sakokaivolietteellä 1,89 /m³ 24,64 /m³ (alv 0 %). Umpikaivolietteellä vastaavat hinnat ovat 1,89 /m³ - 11,70 /m³ (alv 0 %). Lietetaksan käsittelyhinta on laskettu painotetulla keskiarvolla sen määrän mukaan, joita puhdistamoille on viety keskimäärin vuodessa. Kuljetusten osalta on perusteltua esittää tasataksaa, koska kuljetukset tapahtuvat kiinteistön keräyspisteestä logistisesti lähimmälle purkupaikalle, jolloin lietteiden kuljetusmatkat pyritään minimoimaan. K6: Lietteiden jätetaksan laadinnasta ei ole esitetty saatetekstejä ja niiden määräytymisen perusteita lainkaan. Tämän vuoksi pyytäisimme, että selventäisitte jaostoa varten ainakin vielä: Onko lietteiden jätehuollon tarkoitus olla kustannusvastaavaa? V6: Lietteiden keräys- ja käsittely on kokonaisuudessaan kustannusvastaavaa toimintaa. Taksahinta sisältää lietteiden keräys- ja käsittelypalvelut, asiakasviestinnän, toiminnan kehittämisen sekä viranomaistoimintaan liittyvät kustannukset K7: Lietteiden jätetaksan laadinnasta ei ole esitetty saatetekstejä ja niiden määräytymisen perusteita lainkaan. Tämän vuoksi pyytäisimme, että selventäisitte jaostoa varten ainakin vielä: Lietetaksassa 8 :ssä mainitaan vähimmäismaksusta. Miten kyseinen maksu on ajateltu kohdentaa kaikille toimialueella oleville jätevesijärjestelmän omaaville kiinteistöille, nykyiset kiinteistö-/asiakasrekisteritiedot huomioiden. V7: Vähimmäismaksu kohdentuu asiakkaille :n asiakasrekisterin perusteella. Rekisteri täydentyy kuntien jätevesirekistereiden ja väestörekisterikeskuksen rekisteritiedoilla. Lisäksi Pirkanmaan Jätehuolto pyytää kuntien viemäriverkoston ulkopuolella olevilta asukkailta tietoja kiinteistöjen kaivoista. Näillä toimenpiteillä saadaan käyttökelpoinen rekisteri sako- ja umpikaivoasiakkaista sekä kiinteistöillä käytössä olevista kaivoista. Naulakatu 2, Tampere etunimi.sukunimi@pirkanmaan-jatehuolto.fi

Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen Taksa, sako- ja umpikaivoliete 2017 1 (12) Sako- ja umpikaivolietetaksa 1.1.2017 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun

Lisätiedot

JÄTETAKSA - sako- ja umpikaivoliete

JÄTETAKSA - sako- ja umpikaivoliete Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi. Sako-

Lisätiedot

ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksaesitys, sako- ja umpikaivoliete (13)

ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksaesitys, sako- ja umpikaivoliete (13) ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksaesitys, sako- ja umpikaivoliete 2018 1 (13) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2018 SAKO- JA UMPIKAIVOLIETETAKSAA VARTEN Sako- ja umpikaivolietetaksa 1.1.2018 alkaen Kuntavastuulliset

Lisätiedot

ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksa, sako- ja umpikaivoliete (13)

ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksa, sako- ja umpikaivoliete (13) ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksa, sako- ja umpikaivoliete 2018 1 (13) Sako- ja umpikaivolietetaksa 1.1.2018 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet,

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) 27.9.2017 Alueellinen jätehuoltolautakunta PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto lähettää oheisena

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen Sako- ja umpikaivolietetaksa 1.1.2019 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Sako- ja umpikaivolietetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 Soveltamisalue Tätä sako-

Lisätiedot

JÄTETAKSA - sako- ja umpikaivoliete

JÄTETAKSA - sako- ja umpikaivoliete Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi. Sako-

Lisätiedot

JÄTETAKSA alkaen

JÄTETAKSA alkaen JÄTETAKSA - sako- ja umpikaivoliete 1.1. 2019 alkaen Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi),

Lisätiedot

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi.

Lisätiedot

Jätetaksa - järjestetty jätteenkuljetus

Jätetaksa - järjestetty jätteenkuljetus Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus Jätetaksa, osa 1/3 Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 03/2017 1

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 03/2017 1 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 03/2017 1 AIKA 21.11.2017 klo 17.00 PAIKKA Narvan koulu Ennen varsinaista kokousta käsitellään teknisen lautakunnan sekä rakennus- ja ympäristölautakunnan toisiinsa liittyvät

Lisätiedot

JÄTETAKSA. - järjestetty jätteenkuljetus alkaen

JÄTETAKSA. - järjestetty jätteenkuljetus alkaen JÄTETAKSA Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat,

Lisätiedot

JÄTETAKSA. - järjestetty jätteenkuljetus alkaen

JÄTETAKSA. - järjestetty jätteenkuljetus alkaen JÄTETAKSA Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat,

Lisätiedot

JÄTETAKSA. - järjestetty jätteenkuljetus alkaen

JÄTETAKSA. - järjestetty jätteenkuljetus alkaen JÄTETAKSA Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat,

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE KUULUVAN JÄTTEEN TAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2015 1 (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2015 1 (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2015 1 (25) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2015 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2015 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite

Lisätiedot

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame LUONNOS TSV-JÄTETAKSA 2020 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Laukaa Muurame Hyväksytty Jyväskylän seudun jätelautakunnassa xx.xx.20xx SISÄLTÖ YLEISTÄ KUNNAN TOISSIJAISELLE VASTUULLE

Lisätiedot

11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila

11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (7) 11 Esitys kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen jätetaksaksi 01.01.2017 alkaen TRE:6886/02.04.03/2016 Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila Anu.Toppila@tampere.fi

Lisätiedot

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA Oy Botniarosk Ab:n toimialueella 01.05.2013 Isojoen, Karijoen, Kaskisten, Kauhajoen, Kristiinankaupungin, Kurikan (Jurvan osalta), Närpiön ja Teuvan yhteinen jätelautakunta on

Lisätiedot

12 Esitys kuntavastuullisen sako- ja umpikaivolietteiden jätehuoltopalvelujen taksaksi alkaen

12 Esitys kuntavastuullisen sako- ja umpikaivolietteiden jätehuoltopalvelujen taksaksi alkaen Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (8) 12 Esitys kuntavastuullisen sako- ja umpikaivolietteiden jätehuoltopalvelujen taksaksi 01.01.2017 alkaen TRE:6885/02.04.03/2016 Valmistelija / lisätiedot: Anu Toppila

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Jätetaksa (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Jätetaksa (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Jätetaksa 2019 1 (25) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2019 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2019 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite

Lisätiedot

Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 2016 1 (25) ESITYS JÄTEMAKSUTAKSAKSI 1.1.2016 ALKAEN Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa jätelain

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA... 2 1 Jätemaksun perusteet ja soveltamisalue...

Lisätiedot

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS TSV-JÄTETAKSA LUONNOS 1.3.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa XX XX SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

86 Lausunto esityksestä sako- ja umpikaivolietteiden taksaksi alkaen

86 Lausunto esityksestä sako- ja umpikaivolietteiden taksaksi alkaen Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Tekninen lautakunta 22.11.2017 86 Lausunto esityksestä sako- ja umpikaivolietteiden taksaksi 1.1.2018 alkaen HMKDno-2017-631 Valmistelija / lisätiedot: Jari Luoma

Lisätiedot

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella. 1 Jyväskylän seudun jätelautakunta MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2017 Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2016 8 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä

Lisätiedot

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunnat ovat määränneet jätemaksun suoritettavaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle tämän taksan

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2014 1 (24) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2014 1 (24) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 2014 1 (24) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2014 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2014 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite

Lisätiedot

ja määrältään siihen rinnastettavaa Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä (4) viikkoa, jotta jätemaksu voidaan jättää perimättä keskeytysajalta.

ja määrältään siihen rinnastettavaa Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä (4) viikkoa, jotta jätemaksu voidaan jättää perimättä keskeytysajalta. 1 Pirkanmaan Jätehuolto Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunnat ovat määränneet jätemaksun suoritettavaksi Pirkanmaan Jätehuolto Oy:lle tämän taksan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN LAUSUNTO ALUEELLISELLE JÄTEHUOLTOJAOSTOLLE SAKO-JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN TAKSAESITYKSESTÄ

LEMPÄÄLÄN KUNNAN LAUSUNTO ALUEELLISELLE JÄTEHUOLTOJAOSTOLLE SAKO-JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN TAKSAESITYKSESTÄ Ympäristöjaosto 72 15.11.2016 LEMPÄÄLÄN KUNNAN LAUSUNTO ALUEELLISELLE JÄTEHUOLTOJAOSTOLLE SAKO-JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN TAKSAESITYKSESTÄ 2948/11.03.02/2016 YMPJAOS 15.11.2016 72 Asia Alueellinen jätehuoltojaosto

Lisätiedot

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus- 1 LUONNOS MUURAMEN KUNNAN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 x 1 JÄTEMAKSUN PERUSTEET JA SOVELTAMISALUE Jätelain (646/2011) 78 :n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta

Lisätiedot

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (4) 1.10.2018 Alueellinen jätehuoltolautakunta PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2019 jätetaksan valmisteluaineisto, lisäselvityksiä

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksa 1.1.2013 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 hoitaa jätelain (646/2011)

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (2) Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (2) Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (2) 29.9.2016 Tampereen Kaupunki Yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalvelujen vuoden 2017 jätetaksan valmisteluaineisto

Lisätiedot

Liite 1. Yhteenveto yhteistoiminta-alueen kuntien lausunnoista sako- ja umpikaivolietteen taksaesityksestä alkaen

Liite 1. Yhteenveto yhteistoiminta-alueen kuntien lausunnoista sako- ja umpikaivolietteen taksaesityksestä alkaen Kunta Kuntien kommentit Vastine tarvittaessa Hämeenkyrö Hämeenkyrön tekninen lautakunta 8.11.2016 84 päätti, että se valtuuttaa vs. teknisen johtajan laatimaan lausunnon sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä

Lisätiedot

Miehikkälän jätetaksa 2013

Miehikkälän jätetaksa 2013 LIITE 3 Tela 11.9.2013 102 Miehikkälän jätetaksa 2013 1 Yleistä 1 Miehikkälän kunta hoitaa jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen Miehikkälän alueella. Jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Tekninen lautakunta hyväksynyt 30.11.2011 187 Voimaantulo 1.1.2012 1 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto on järjestetty jätelain ja

Lisätiedot

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2016 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 8.12.2015 56 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen JÄTETAKSA 1.1.2018 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen Hyväksytty jätelautakunnassa 7.11.2017 37 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ JÄTETAKSASTA JA JÄTEMAKSUISTA...

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/ ( 4) Tekninen lautakunta

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/ ( 4) Tekninen lautakunta Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 ( 4) Tekninen lautakunta 06.11.2018 109 Lausuntopyyntö kunnan vastuulle kuuluvan sako- ja umpikaivolietteen jätetaksaesityksestä 1.1.2019 alkaen HMKDno-2018-570 Valmistelija

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) 27.9.2017 Alueellinen jätehuoltolautakunta PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto lähettää oheisena

Lisätiedot

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta 2019 Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta Hyväksytty jätehuoltoviranomaisen :n kokouksessa 24.10.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 1 Yleistä jätetaksasta Jätelain 646/2011 78 :n

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Lähete 1 (3) 27.9.2017 Alueellinen jätehuoltolautakunta PL 487 33101 Tampere Kuntavastuullisen jätehuoltopalveluiden vuoden 2018 jätetaksan valmisteluaineisto lähettää oheisena

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/ ( 4) Tekninen lautakunta

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/ ( 4) Tekninen lautakunta Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 ( 4) Tekninen lautakunta 06.11.2018 108 Lausuntopyyntö kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaesityksestä 1.1.2019 alkaen HMKDno-2018-569 Valmistelija

Lisätiedot

22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (7) 22 Kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksa 01.01.2018 alkaen TRE:7343/02.04.03/2017 Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015 jonka kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt 2.12.2014 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2015 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki perii jätemaksua

Lisätiedot

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ 18.12.2018 45 Liite 2 Syd TSV-JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa 18.12.2018 45

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Jätetaksa tsv (7) Jätemaksun perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Jätetaksa tsv (7) Jätemaksun perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Jätetaksa tsv 2019 1 (7) Kunnan toissijaisen vastuun jätemaksut I Jätemaksun perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen Soveltamisalue 1 Tätä kunnan toissijaisen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Hannele Tiitto

Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Hannele Tiitto Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) 6 Sako- ja umpikaivolietteen jätetaksan päivitys TRE:6885/02.04.03/2016 Valmistelija / lisätiedot: Hannele Tiitto Valmistelijan yhteystiedot vs. jätehuoltoinsinööri

Lisätiedot

Alueellinen jätehuoltolautakunta pyytää alueensa kunnilta lausuntoja jätetaksaesityksestä alkaen.

Alueellinen jätehuoltolautakunta pyytää alueensa kunnilta lausuntoja jätetaksaesityksestä alkaen. Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (3) Tekninen lautakunta 22.11.2017 87 Lausunto jätetaksaesityksestä 1.1.2018 alkaen HMKDno-2017-630 Valmistelija / lisätiedot: Pirkko-Liisa Vänttinen pirkko-liisa.vanttinen@hameenkyro.fi

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Keravan kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Keravan kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua

Tyhjennysmaksulla kiinteistöltä kerättävän jätteen jäteastiakohtaista tyhjennysmaksua Mäntyharjun jätetaksa 2013 1 I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun jätelain mukaan kunnan vastuulle kuuluvan jätehuollon järjestämisen. Jätemaksut suoritetaan Kymenlaakson Jäte

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007 Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 12.12.2006 sekä määrännyt tulemaan voimaan 1.1.2007 alkaen. 1 Järjestämästään jätehuollosta aiheutuvien jätteen kuljetus-,

Lisätiedot

Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Jätetaksa 2018 1 (28) Jätetaksa 1.1.2018 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen Soveltamisalue

Lisätiedot

ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksaesitys (28) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksaesitys (28) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen ALUEELLINEN JÄTEHUOLTOLAUTAKUNTA Taksaesitys 2018 1 (28) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2018 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2018 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen

Lisätiedot

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos (28) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos (28) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksaluonnos 2017 1 (28) VALMISTELUAINEISTO VUODEN 2017 JÄTETAKSAA VARTEN Jätetaksa 1.1.2017 alkaen Kuntavastuulliset jätehuoltopalvelut I Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 19.12.2013 59 Voimaantulo: 1.1.2014 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy taksan ja määrää jätemaksut.

Lisätiedot

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1

Sydän-Suomen jätelautakunta Liite 1 Sydän-Suomen jätelautakunta 8.11.2018 41 Liite 1 JÄTETAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 4.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 25.11.2008 Voimaantulo 1.1.2009 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015 Mikkelin kaupungin jätetaksa 2015 Hyväksytty: Rakennuslautakunta 16.12.2014 53 Voimaantulo: 1.1.2015 YLEISTÄ 1 Jätelain ja asetuksen perusteella kunnan jätehuoltoviranomainen

Lisätiedot

Lausunto alueelliselle jätehuoltojaostolle sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä alkaen

Lausunto alueelliselle jätehuoltojaostolle sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä alkaen Tekninen lautakunta 125 24.11.2016 Lausunto alueelliselle jätehuoltojaostolle sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä 1.1.2017 alkaen 524/72.723/2016 TEKLTK 24.11.2016 125 24.11.2016 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen

Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 25 Asianro 7572/02.05.00.00/2016 Outokummun kaupungin saostus- ja umpisäiliölietteiden käsittelytaksa 1.1.2017 alkaen Lietteiden käsittelytaksan perusteet

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hyvinkään kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Hyvinkään kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Riihimäen kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA Perämeren jätelautakunnan xx.xx.201x hyväksymä, voimassa x.x.201x lähtien Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Ylitornion ja Tervolan kunnissa 1. Yleistä 1.1

Lisätiedot

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla.

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. LIITE 1 HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla. JÄTEMAKSUTAKSA 1.4.2011 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan

Lisätiedot

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/ ( 4) Tekninen lautakunta

Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/ ( 4) Tekninen lautakunta Hämeenkyrö Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 ( 4) Tekninen lautakunta 06.11.2018 107 Lausuntopyyntö kuntavastuullisten jätehuoltopalvelujen jätetaksaesityksestä 1.1.2019 alkaen HMKDno-2018-571 Valmistelija /

Lisätiedot

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 )

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 ) Tekninen lautakunta 107 08.11.2016 Kunnanhallitus 273 10.11.2016 Lausuntopyyntö sako- ja umpikaivolietteiden taksaesityksestä 1.1.2017 alkaen 7/14.06/2013 TEKLA 08.11.2016 107 Alueellinen jätehuoltojaosto

Lisätiedot

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Ehdotus 11.11.2014 Yliviivatut osat ovat v.2013-2014 taksasta. Yliviivatut osat poistetaan 1.1.2015 voimaantulevasta taksasta. PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN Hyväksytty 11.11.2014

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Esittelijä: Hannele Tiitto, Jätehuoltoinsinööri

Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele. Esittelijä: Hannele Tiitto, Jätehuoltoinsinööri Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (8) 32 Sako- ja umpikaivolietteiden jätetaksa 01.01.2018 alkaen TRE:344/02.04.03/2017 Valmistelija / lisätiedot: Tiitto Hannele Valmistelijan yhteystiedot Vs. jätehuoltoinsinööri

Lisätiedot

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Riihimäen kaupunki TAKSAT JÄTEMAKSUTAKSA Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 I YLEISTÄ 1 Riihimäen kaupungin jätehuolto on järjestetty jätelain

Lisätiedot

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski

Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski JÄTEKESKUKSEN TAKSA 1.1.2019 ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari, Äänekoski Hyväksytty jätelautakunnassa

Lisätiedot

Jätemaksun perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Jätemaksun perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen TSV-jätetaksa 2020 Sivu 1 / 16 Kunnan toissijaisen vastuun jätemaksut I Jätemaksun perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen 1 Soveltamisalue Tätä kunnan toissijaisen vastuun jätetaksaa

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN

JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN JÄTEMAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN I YLEISTÄ 1 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy (jätelaitos) hoitaa omistajakuntiensa lukuun seuraavat kunnan vastuulla olevat jätehuollon palvelutehtävät: Kunnan järjestämä sekajätteen

Lisätiedot

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti: Palveluhinnasto 2013 voimassa 1.6.2013 alkaen Yleistä Lakeuden Etappi perii tämän hinnaston mukaisesti jätemaksut järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Jätteen tuottaja, kiinteistön

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2014 Tornion hallintopalvelut Nro 2 Perämeren jätelautakunnan 11.3.2014 hyväksymä, Voimaantulopäivä 1.4.2014 Tornion ja Kemin kaupungeissa

Lisätiedot

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka

JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka LUONNOS JÄTETAKSA 2020 Jyväskylä Laukaa Muurame Toivakka SISÄLTÖ YLEISTÄ JÄTETAKSASTA... 3 1 Jätetaksan perusteet ja soveltamisalue... 3 2 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus ja maksumuistutukset... 3 3

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA Sivu 1/7 KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA 1.1.2011 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA Tässä taksassa päätetään jätelain mukaan kunnan järjestämisvastuulla olevien asuin- ja muiden kiinteistöjen

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 17.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Liite 3. Yhteenveto mielipiteistä sako- ja umpikaivolietteen taksaesitykseen ja vastineet

Liite 3. Yhteenveto mielipiteistä sako- ja umpikaivolietteen taksaesitykseen ja vastineet Mielipiteen jättäjä Mielipiteen pääasiallinen sisältö Vastine Jokela Antero, 20.10.2016 Jokipolvi Marjatta, 24.10.2016 Järvinen Pentti, 20.10.2016 Kalliola Jarmo ym., 15.11.2016 Nyt kaavailtu muutos umpikaivolietteen

Lisätiedot

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen

Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 14 Asianro 6572/02.05.00.00/2016 Luonnos kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2017 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA Tehtävänä puhtaampi ympäristö LIETEKULJETUKSET HOITUVAT ROUSKIKSEN KANSSA Kemiönsaaressa sako- ja umpikaivolietteiden kuljetus hoidetaan kunnan järjestämänä aivan kuten

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hausjärven kunta JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 3.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos Tela 17.4.2012 Valmistelija: Kuntatekniikka, rakennuspäällikkö Risto Lehtonen, puh. 234 4384 Jätelain mukaan jätehuollosta

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS

KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS 1 KUNNAN JÄRJESTÄMISVASTUULLA OLEVIEN SAKO- JA UMPIKAIVOLIETTEIDEN VASTAANOTTO- JA KÄSITTELYSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Sopijapuoli 1 Sopijapuoli 2 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (jäljempänä LSJH) Kuormakatu

Lisätiedot

Keskusvirastotalo, Tammerkoski -sali, 2. krs. 39 Esitys kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen

Keskusvirastotalo, Tammerkoski -sali, 2. krs. 39 Esitys kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi alkaen Tampere Pöytäkirja 5/2018 1 (30) Aika 10.10.2018, klo 15:30-16:56 Paikka Keskusvirastotalo, Tammerkoski -sali, 2. krs Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNIV IKAALISTEN KAUPUNKI Kokouspåjvämåårä Sivu Tekninen lautakunta 9.11.2016 11, 11. 2016 82 DnoTf~F-- &qg5- / 0 56 Lausunto: Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan jätehuolto- Y'7-, 2.014

Lisätiedot

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta

JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Mäntsälän kunta JÄTE MAKS UTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Mäntsälän kunta Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt 28.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 1 1 YLEISTÄ Mäntsälän kunnan jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut

II Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen astiatyhjennysmaksut I Yleistä 1 Kymenlaakson Jäte Oy hoitaa osakaskuntiensa lukuun niin sanotun kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen. Kunta on määrännyt jätemaksut suoritettavaksi Kymenlaakson Jäte Oy:lle tämän taksan mukaisesti.

Lisätiedot

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN

JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN PERUSMAKSUTAKSA, luonnos Sivu 1/2 Nähtävillä 10.9. 23.9.2012 ja 1.10.-8.10.2012 (maksuliite lisätty) JÄTEHUOLLON PERUSMAKSUTAKSA KEMIÖNSAARESSA, PAIMIOSSA, SALOSSA JA SAUVOSSA 1.1.2013 ALKAEN 1 LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä

Jätetaksa 2015. Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä Jätetaksa 2015 Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä 1 Yleistä 1 Soveltamisalue ja -ala Oulun yhdyskuntalautakunnan määräämää jätetaksaa sovelletaan Hailuodon, Kempeleen, Limingan,

Lisätiedot

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Liite 1 Tekla 17.12.2009 138 JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Valkeakosken kaupunki Tekninen lautakunta hyväksynyt 17.12.2009 Voimaantulo 1.1.2010 1 I YLEISTÄ 1 Valkeakosken kaupungin jätehuolto

Lisätiedot

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS Hausjärven kunta Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt 29.11.2018 Voimaantulo 1.1.2019 I YLEISTÄ 1 Hausjärven kunnan jätehuolto

Lisätiedot

Pyhtään jätetaksa 2015

Pyhtään jätetaksa 2015 LIITE 2 1 Pyhtään jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Pyhtään kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä taksassa.

Lisätiedot

Lapinjärven jätetaksa 2015

Lapinjärven jätetaksa 2015 LIITE 1 1 Lapinjärven jätetaksa 2015 1 Yleistä 1 Lapinjärven kunnassa on kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Kiinteistökohtaisten jäteastioiden tyhjennysmaksuista ei määrätä tässä

Lisätiedot