Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset kokeilut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset kokeilut"

Transkriptio

1 Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset kokeilut Tampereen kaupunkiseudun hakeutuminen pilotointialueeksi? Seutuselvitystyöryhmän pj., palveluyksikön johtaja Mika Itänen 1

2 Kokeilun tausta ja aikataulu Perustuu hallitusohjelman kirjauksiin: Hallitus valmistelee ratkaisuehdotuksen ja tarvittavat toimenpiteet työvoimapalveluiden kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi. Hallitus selvittää työvoimapalveluiden siirtoa resursseineen vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle työssäkäyntialueittain, Tanskan mallin mukaisesti. Hallituksen Työllisyyspaketti (4/2016): Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset kokeilut Kokeilut toteutetaan vuosina Haku toteutetaan nopeasti, jotta mukaan tulevat kunnat/alueet pääsevät varhaisessa vaiheessa mukaan jatkovalmisteluun Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut haun. Hakuaika on lyhyt: ja päätökset kokeilualueista tehdään mennessä. 2

3 Kokeilusta tiedetään tällä hetkellä: Julkilausuttuja tavoitteita: Kokeiluilla tavoitteena luoda työnhakija- ja työnantaja-asiakaslähtöinen kokonaisvaltainen hallinnonalarajat ylittävä kustannusvaikuttava toimintamalli vuoden 2019 jälkeiseen aikaan ("Suomen työllisyyspalvelun malli"). Kokeilussa valmistaudutaan vuoden 2019 jälkeiseen tilanteeseen, jossa työvoima- ja yrityspalvelujen järjestämisvastuu on maakunnilla, ja jossa em. palveluja voidaan tuottaa yhteistyössä kuntien, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa Toimintatapoja uudistavan asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun kokeilulla tavoitellaan 10 prosentin kustannussäästöä työttömyyden julkiselle taloudelle aiheuttamiin nykyisiin kokonaiskustannuksiin verrattuna. Lainsäädännöllä mahdollistetaan se, että kokeilualueilla voidaan poiketa voimassa olevasta julkisia työvoima- ja yrityspalveluja, työttömyysturvaa, aktiivista sosiaalipolitiikkaa, tietojen luovuttamista, kotoutusta sekä mahdollisesti myös koulutusta koskevasta lainsäädännöstä sen mukaan kuin kevään 2016 aikana erikseen linjataan. Odotettavissa on kuitenkin, että tulossa ei ole perustavanlaatuisia muutoksia julkisten työvoimapalveluiden velvoitteisiin ja byrokratiaan (aikataulu rajoittaa) Kokeilua koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle syysistuntokaudella

4 Kokeilusta tiedetään tällä hetkellä: ministeriön kuntiin toimittama hakukirje on liitteenä ja toimitettu kokousedustajille Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman Työllisyys ja kilpailukyky -painopistealueen yhtenä kärkihankkeena on työvoimahallinnon uudistaminen työllistymistä tukevaksi. Osana kärkihankkeen toimeenpanoa toteutetaan vuosina 2017 ja 2018 alueellisia kokeiluja, joilla luodaan työnhakija- ja työnantaja-asiakaslähtöinen kokonaisvaltainen hallinnonalarajat ylittävä kustannusvaikuttava toimintamalli vuoden 2019 jälkeiseen aikaan. Kokeilualueena voi olla kunta, kuntarypäs tai maakunta. Hakuaika Päätöksen tekee Työvoimahallinnon uudistaminen työllistymistä tukevaksi -kärkihankkeesta vastuussa oleva ministeriryhmä viimeistään Kokeiluun valitaan enintään 11 kokeilualuetta. Niistä 2-3 maakunnallista, muut 3-8 pienempiä Kokeilussa mukana olevalla voi olla ensisijaisesti tuottamisvastuu Kokeilut voivat olla hyvin erilaisia esim. kohderyhmänä voivat olla kaikki työttömät tai jokin tietty kohderyhmä. 4

5 Tampereen kokeilu lähtökohdat Tausta: Tampere ja muut kuutoskaupungit ovat tukeneet vahvasti ajatusta kunnallisen työllisyydenhoidon kokeilusta Tampereen kaupunkiseutu ilmaisi kiinnostuksensa osallistua kokeiluun ja sen reunaehtojen valmisteluun (Seutuhallituksen kirje työ- ja elinkeinoministeri Lindströmille). Kannanotoissa on painotettu, että kuntien on voitava hyväksyä kokeilun reunaehdot (toimivalta, vastuu, resurssit, keinot) Kokeilun reunaehtojen hyväksyttävyys? Hakuvaiheessa ei ole vielä täyttä kuvaa ehdoista, ehdot hakijoille hakuvaiheessa väljät, ja ne tarkentuvat jatkovalmistelussa. Mukana olevat kunnat ovat jatkovalmistelussa mukana. Kokeilulaki tarvitaan, järjestämisvastuu vastuukunnalle olisi parempi kuin tuottamisvastuu, valtion kompensaatiota edellytetään resurssien ja rahoituksen suhteen kohderyhmän koon mukaisesti, pilotin johtaminen yksissä käsissä (kunnalla), työllisyydenhoito vahvistaa elinvoimakokonaisuutta, byrokratian vähentyminen ja laajat toimivaltuudet. Kokeilun alueellinen rajaus: Esitetään, että Tampereen kaupunkiseudun kunnat vastuukuntamallilla (Tampereen kaupunki vastuukunta) Kokeilun kohderyhmärajaus: Rajattu kohderyhmä vai koko työvoima- ja yrityspalveluiden asiakaskunta? Esitetään, että otetaan vastuulle koko työllisyydenhoidon kokonaisuus Tampereen kaupunkiseudulla (Tampereen pohjaesitys/ jory 4.5.). 5

6 Kokeilun alueellinen rajaus Tampereen kaupunkiseutu on perusteltu kokonaisuus ottamaan (järjestämis)vastuu koko työllisyydenhoidosta: Luontainen työssäkäyntialue, mitä edellytetään myös hallitusohjelmassa. Olemassa oleva yhteistyö työllisyydenhoidossa (mm. TYP) ja laajemminkin muussa kaupunkiseudun kuntien välisessä toiminnassa. Kaupunkiseudulla on yhteistyörakenteita, jotka hyödyttävät kokeilua merkittävästi: esim. toisen asteen koulutuskuntayhtymä Tredu ja elinkeinoyhtiö Tredea, Tampereen kaupunkiseutu-kuntayhtymä sekä Osaamis- ja elinkeinolautakunta, jossa on mukana myös kaupunkiseudun kuntien edustus. Kaupunkiseudulla on noin 80 % Pirkanmaan työttömistä työnhakijoista ja haasteet kuntien kesken samankaltaiset. Kaupunkiseudun kunnat on erittäin vahva ( asukasta, yritystä) kokonaisuus, jolla on hyvät edellytykset työllisyydenhoidosta vastaamiseen ja sitenkin alueensa elinvoiman ja kilpailukyvyn edistämiseen. Yhteinen strateginen tahtotila on olemassa kaupunkiseutuyhteistyön syventämiseen ja edistämiseen. Toteutusmalli: vastuukunta (Tampereen kaupunki). Kuntien välisillä yhteistyösopimuksilla toteutettavissa. - Selkeästi parempi kuin maakuntamalli, jossa ei voida ottaa yhtä hyvin huomioon kaupunkiseudun näkökulmaa. 6

7 Kohderyhmärajaus. Esitetään, että kaikki työnhakija- ja työnantaja-asiakkaat ovat kaupunkiseudun kuntien vastuulla Huomioon otettavaa kun valitaan kohderyhmä: Kokeilun suuruus, hallittavuus ja toteutettavuus kahdessa vuodessa (aika rajattu tässä vaiheessa hallituskauteen), Mahdollistaa ennen kaikkea pidemmän tähtäimen onnistumisen ja kokeilun onnistuessa sen pysyvän jatkumisen. Riittävän iso kokonaisuus, josta järjestämisvastuu annetaan kunnille Mahdollisuus tarttua työttömyyteen ajoissa vs. palvelun ulottaminen niihin, jotka joka tapauksessa kaupungin vastuulla Elinvoima- & osaava työvoima -kytkös: vahvistaa tulevaisuuden elinvoimakunta-ajattelua Yhteistyö TE-toimiston kanssa mahdollistaa paremman onnistumisen (valmisteluyhteistyö: saatava rakennettua syksyn aikana pilotin toimintamalli ja Te-toimiston osaaminen hyödynnettyä kokeilun toteutuksessa, merkittävä osa Te-toimiston henkilöstöstä ja resursseista kuntien käyttöön kokeilun aikana). Ensijaisena vaihtoehtona Tampereen kaupunki (jory ) esittää seutukunnille: Kaikki työnhakija- ja työantaja-asiakkaat ( vaihtoehto C) TE-toimiston kaikki tehtävät ja vastuut kaupunkiseudun osalta kokeilulle. Työnhakija-, työnantaja- ja yrityspalvelut. Tehtävät työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanossa. Edellytetään, että myös järjestämisvastuu - tai vähintäänkin erittäin laajat toimivaltuudet, jos ainoastaan tuottamisvastuu on mahdollista - on kokeilussa mukana olevilla kunnilla. 7

8 Kohderyhmärajaus C: kaikki työnhakija- ja työnantaja-asiakkaat ovat kaupunkiseudun kuntien vastuulla (jatkuu) Volyymit ovat suuret. Koko ajan n työnhakijaa kaupunkiseudulla, joista työllisiä työnhakijoita on lähes puolet. Työnhakijajoukossa vaihtuvuus on kuukausittain n. 30%, mikä lisää vaikeuskerrointa. Kaupunkiseudun työttömistä on pitkäaikaistyöttömiä tai niihin rinnastettavia n , nuoria on ja loput muita: tämä on n. 80 % kaikista Pirkanmaan työttömistä. Haasteet ja riskit ovat tässä vaihtoehdossa hyvin suuret, samoin mahdollisuudet. Nykytilanne eli kahden toimijan malli ei toimi ja siihen haetaan muutosta. Tanskan mallista (kunnallinen työllisyydenhoito) on saatu hyviä kokemuksia. Kun kokonaisuudenhallinta paranee ja siten myös vaikuttavuus, tehokkuus ja tulokset. Osaamiseen panostaminen vahvistuu. Riskejä ovat mm. taloudellinen riski ja resurssien riittävyys, kokonaisuuden haltuunotto lyhyessä ajassa ja muutoksessa onnistuminen, erittäin laaja tehtäväkenttä, suuri asiakasmäärä, jota on vaikea hallita ja palvella niin, että palvelu olisi nykyisiä massapalveluja parempaa ja vaikuttavampaa. Lain säätämisellä on kiire, jotta kokonaisuudistus mahdollistuu 2017 alusta. Mikäli kyseessä on tuottamisvastuu järjestämisvastuun sijasta, on kunnille saatava erittäin laajat toimivaltuudet ja vapaudet kokeilun aikana. Lisäksi valtion kompensaation suuruus kunnille tässä uudistuksessa on tärkeä tekijä huomioitavaksi. Kompensaationa kunnille on saatava merkittävä osa ko. kohdejoukon suhteessa valtion Te-hallinnolle osoitetuista nykyisistä, käytettävissä olevista resursseista: varovaisestikin arvioiden suuruusluokan tulisi olla n. 80% kaikista Pirkanmaan työllisyyspanostuksista (varovainen arvio on n. 50 M /v menoista, jos vertailuksi otetaan v. 2015) ml. vastaava osuus Te-hallinnon henkilöstöstä (n. 180 htv). Lisäksi tarvittaneen kunnan ylim. rahoituspanostusta nykyistä suurempana ainakin kokeilun ajan (nykyinen kaupunkiseudun kuntien panostus on n. 20 M /v ilman työmarkkinatuen kuntaosuutta). Em. taloudelliset arviot ovat suuntaa antavia. Taloudellisia vaikutuksia on erittäin vaikea arvioida täysin luotettavasti. Suomen taloudellinen tilanne (taantuma) ja sen myötä erittäin suuri työttömyys ovat riskitekijöitä, joita ei voi poissulkea. Talouskäänne (noususuhdanne) parempaan suuntaan pienentäisi taloudellistakin riskiä ja lisäisi työpaikkojen määrää. Taantuman jatkuminen pidempään tai talouden kääntyminen huonompaan lisäisi kuntien taloudellista riskiä ja näkyisi myös mm. työmarkkinatuen kuntaosuuksissa negatiivisena kehityksenä. Mahdollisuudet: Vastuu työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisestä on kokeilussa kokonaisuudessaan yhdellä toimijalla, toisin sanoen valta, vastuu ja resurssit ovat samoissa käsissä. Järjestelmän yksinkertaistaminen ja prosessin kokonaishallinnan lisääminen parantaa asiakaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta ja kokonaistaloudellisuutta pidemmälläkin tähtäimellä. Samalla byrokratiaa voidaan vähentää ja kunnan keinovalikoimaa työllisyyspalveluissa vahvistaa ja monipuolistaa. Kunnille aikaansaadaan nykyistä merkittävästi paremmat mahdollisuudet toimia ajoissa ja vaikuttaa itse lopputulokseen kaikin käytettävissä olevin keinovalikoimin. Osaavan työvoiman saatavuus paranee, kun elinkeino-, työllisyys- ja koulutuspalvelut ovat samassa toiminnallisessa kokonaisuudessa ja synergiamahdollisuudet päästään hyödynnetään täysimääräisesti. Vahvistaa tulevaisuuden kuntaa: Kokeilun onnistuessa voitaneen jatkaa kunnallisen työllisyydenhoidon mallilla pysyväisluontoisesti: kuntien asema yhtäältä vahvoina työllisyyden ja elinvoiman edistäjinä ja toisaalta hyvinvoinninkin mahdollistajina on tältä osin turvattu, kun mm. sote-palvelut siirtyvät maakunnalle

9 Kohdemärajaus: toissijaiset vaihtoehdot, jotka olleet valmistelun aikana myös esillä Toissijainen, valmistelussa esillä ollut vaihtoehto A: Etuus määrittää kohderyhmän - kaikki työmarkkinatukea saavat. Selkeä rajaus ja hallittava kokonaisuus ja mahdollisuus vaikuttaa nykyistä paremmin työllisyysasioissa ajoissa. Volyymi on noin asiakasta Tampereen kaupunkiseudulla. Tämä on noin puolet koko maakunnan työttömistä. Monipuolinen asiakaskunta vastavalmistuneista nuorista pitkäaikaistyöttömiin. Osin mahdollisuus puuttua työttömyyteen heti alussa, osalla työttömyys erittäin pitkittynyt. TEtoimiston vastuulla muut työnhakijat sekä merkittävä osa yrityspalveluista; kokeilun myötä edellytykset yhteistyön tiivistymiseen. Riskit ovat pitkälti samat kuin vaihtoehdossa C:ssä, mutta hallitummat ja pienemmät mm. taloudellisen riskin osalta. Kompensaationa kunnille on saatava merkittävä osa ko. kohdejoukon suhteessa valtion Te-hallinnolle osoitetuista nykyisistä, käytettävissä olevista resursseista: varovaisestikin arvioiden suuruusluokan tulisi olla väh % kaikista Pirkanmaan työllisyyspanostuksista (varovainen arvio on n M /v menoista, jos vertailuksi otetaan v 2015 menot) ml. vastaava osuus Te-hallinnon henkilöstöstä (reilut 120 htv). Lisäksi tarvittaneen kunnan ylim. rahoituspanostusta nykyistä suurempana ainakin kokeilun ajan (nykyinen kaupunkiseudun kuntien panostus on n. 20 M /v ilman työmarkkinatuen kuntaosuutta). Em. taloudelliset arviot ovat suuntaa antavia. Mahdollisuudet: Onnistuminen vaikuttaa kaupungin työmarkkinatukikustannuksiin (yli päivää työmarkkinatukea saaneet ja valuman ehkäisy), kun päästään kunnan keinoin vaikuttamaan selkeästi nykyistä aiemmin, vapaammin suuremmilla toimintavaltuuksilla ja yhdistettynä synergiahyötyihin, jotka saadaan kun elinkeino-, työllisyys- ja toisen asteen koulutuspalvelut ovat samassa toiminnallisessa kokonaisuudessa. Tämä vaihtoehto olisi ollut välivaihe C-vaihtoehtoon eli koko työllisyydenhoidon kokonaisuuden siirtymiselle kunnan vastuulle. Toissijainen, valmistelussa esillä ollut vaihtoehto B: Työttömyyden kesto määrittää kohderyhmän kaikki alle 25-vuotiaat kuuden (6) kuukauden työttömyyden jälkeen ja muut, kun työttömyyttä 12 kk yhtäjaksoisesti tai 16 kk:n aikana 12 kk. Kohderyhmän koko kaupunkiseudulla noin Selkeä kokonaisuus ja mahdollisuus vaikuttaa ajoissa. Samat perusteet ja kompensaatio valtion puolelta tavoitteenakuin kohdassa kuin kaikkien työmarkkinatukilaisten kohdalla. Tietojärjestelmät eivät tue rajausta yhtä hyvin kuin A:ssa. Mahdollisuus vaikuttaa ajoissa. TE-toimiston rooli kuten A:ssa. Tämä vaihtoehto olisi ollut A-vaihtoehdon tavoin välivaihe C-vaihtoehtoon eli koko kokonaisuuden siirtymiselle kunnan vastuulle. 9

10 Tampereen kaupunkiseudun kokeilun sisältö Tavoitteena on nykyistä vaikuttavampi, sujuvampi ja taloudellisesti tehokkaampi yhden toimijan vastuulla oleva työllisyydenhoidon kokonaisuus, jolla on tiivis yhteys paikalliseen elinkeinoelämään ja jossa työn tarjonta ja työnhakija kohtaavat tehokkaasti Tampereen kaupunkiseudulla. Elementit: Työpaikkojen ja -tilaisuuksien syntyminen Oleellista: Alueen elinvoima, uudet työllistävät alat, tekemätön työ, tunnistamattomat tarpeet/kysyntä, piilotyöpaikat, halu ja mahdollisuudet yrittää, palkkatyön ja sivutoimisen yrittäjyyden yhdistäminen Mitä voidaan tehdä lisää / toisin, mahdollisia uusia keinoja työpaikkojen luomiseksi. Byrokratian vähentäminen. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen Oleellista: Tieto kysynnästä ja tarjonnasta ja tarvittavien toimenpiteiden tunnistaminen Matching, rekrytoinnin tuki, koulutus ja osaamisen kehittäminen, vahvistaminen sekä ohjaus, tuki ja motivointi Aktivointi, kuntoutus, työelämävalmiuksien kehittäminen ja elämänhallinnan tuki Oleellista: Palvelutarpeiden tunnistaminen, katkeamattomat ja sektorirajat ylittävät palveluketjut, mahdollisuudet kuntoutua, kehittyä ja osallistua Yksilöllinen tuki ja ohjaus, tarvittaessa sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja koulutuspalvelut, työn tekemisen ja osallistumisen paikat, yhteisöllisyys 10

11 Tampereen kaupunkiseudun kokeilun sisältö Keinot: Ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksien hyödyntäminen työllisyydenhoidon palveluissa ja esim. maahanmuuttajien kotoutuksessa Elinkeino- ja yrityspalveluiden rooli vahvasti mukana ja niiden mahdollisuuksien hyödyntäminen ennakkoluulottomasti mm. yritysten kasvun mahdollistamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi Sosiaali- ja terveyspalveluiden linkittäminen tarpeen mukaan (mm. kuntouttava työtoiminta säilyy kunnan työllistämisvälineenä, monialaisen tuen työllistämispalvelut, yhteinen palveluarviointi) Kokonaisvastuu määritellyistä asiakasryhmistä (kaikki työttömät työnhakijat ja työnvälitys kunnalla.) ja tähän liittyen laajat toimivaltuudet toimia Kaupungin hankintojen hyödyntäminen (mukaan työllisyyskriteerit) Yhteistyö ja kumppanuudet (työnantajat, työmarkkinajärjestöt, 3. sektorin toimijat, koulutustoimijat) Perustulokokeilun tai osallistavan sosiaaliturvan linkitys kokeiluun, jos mahdollista TE-hallinnon työvoimapoliittisen palvelut kuntien käyttöön (joustava hyödyntäminen kokeilulainsäädännön mahdollistamina.) Palvelulupaus: Panostetaan vahvaan alkuun, tarjotaan palvelua kaikille. Vastuunotto isosta asiakasmäärästä, monimuotoisesta asiakaskunnasta ja laajasta tehtäväkentästä edellyttää toiminnan kokonaisvaltaista uudelleen organisointia ja toiminta-ajattelua (toiminnan ja palveluprosessien uudistamista, palvelutarjonnan kehittämistä ja lisäämistä, henkilöstön määrän ja osaamisen kasvattamista. Tavoitteena vaikuttava työllisyydenhoito ja elinvoiman vahvistaminen. Eurovaikutukset ja taloudelliset arviot ovat vielä suuntaa antavia. Taloudellisia vaikutuksia on erittäin vaikea arvioida täysin luotettavasti. Kaupunkiseudun kuntien käyttöön tarvitaan ainakin kokeilurajauksesta riippuva osuus TE-hallinnon henkilöstöstä ja palveluresursseista. Mahdolliset taloudelliset riskit. (Ks. C-vaihtoehto: koko kokonaisuus kunnalle, TE-resursseista n. 80% ja n. 180 htv.). Lähtökohta on kuntien nykyiset työllisyydenhoidon resurssit. Kaupungin panostuksia tarvittaneen nykyistä enemmänkin työllisyyttä edistäviin palveluihin sekä asiakaspalveluhenkilöstöön, jotta onnistutaan muutoksessa. Kokeiluille ei ole tulossa valtion kohdennettua muuta erillisrahoitusta. Eu:n rakennerahastorahoitusvarojen käyttö on mahdollista. 11

12 Jatkotoimenpiteet Ministeriön haku on auennut 4.5. (kuntien kirjaamoihin tieto saapunut hakuehdoista ja aikataulusta) ja päättyy Valmisteluneuvottelut Neuvottelut kaupunkiseudun kuntien kesken pilottiin hakeutumisesta ja keskeisestä sisällöstä Pirkanmaan TE-toimiston kuuleminen/ informoiminen Toteuttaja- ja yhteistyötahojen kanssa, toteutuu viimeistään jatkovalmisteluissa Poliittinen käsittely ja päätöksenteko kaikissa kunnissa ennen hakemuksen jättämistä Hakemuksen jättäminen mennessä Ministeriön päätökset mennessä. Jos Tampereen kaupunkiseutu pääsee mukaan: Jatkovalmistelut, joissa ovat kokeilukuntien edustajat mukana, ministeriö ohjaa valmistelua. Tarvittavat lainmuutokset eduskunnassa syksyn aikana ja kuntien saamista valtioresursseista neuvotteleminen (valtion kompensaatio). Toimeenpanon ja budjetin valmistelu Tampereen kaupunkiseudulla vastuukunnan eli Tampereen johdolla. Uudistus astuu voimaan Pilotti

Koko kunnan toteuma xlsx Tammikuu-Huhtikuu Vesilahti

Koko kunnan toteuma xlsx Tammikuu-Huhtikuu Vesilahti Koko kunnan toteuma 1-4 2016.xlsx Tuloslaskelma 23.5.2016 Tammikuu-Huhtikuu 2016 922 Vesilahti Ta 2016 Ta-Tot.2016 TA-% 2015 TP2015 Toimintatuotot 6 318 878 2 015 611 4 303 267 31,9 1 802 775 6 077 661

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja TE-palveluiden ohjausryhmä Työvoima- ja yrityspalvelujen alueelliset kokeilut 2017 ja 2018 TE-palveluiden ohjausryhmä 2.6.2017 Kokeilualueet 3 maakunnallista kokeilua 5 yhden tai useamman kunnan alueella toteutettavaa kokeilua Mukana

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta

PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN HAKEUTUMINEN TYÖLLISYYSPALVELUN ALUEELLISEEN KOKEILUUN

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN HAKEUTUMINEN TYÖLLISYYSPALVELUN ALUEELLISEEN KOKEILUUN Kaupunginhallitus 138 23.05.2016 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN HAKEUTUMINEN TYÖLLISYYSPALVELUN ALUEELLISEEN KOKEILUUN 2017 2018 Kaupunginhallitus 23.05.2016 138 Asiaa on käsitelty kaupunkiseudun kuntajohtajakokouksessa

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon kehitysohjelma. Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut

Työllisyydenhoidon kehitysohjelma. Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut Työllisyydenhoidon kehitysohjelma Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut Raportointi Kaupungin johtoryhmälle 11.4. ja KH Sukolle 18.4. 1 Kehitysohjelman tilanteen yleiskuvaus Päätös työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 9/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 9/ Aika: 13.5.2016 klo 8.00-9.00 Paikka: Museokeskus Vapriikki, kokoustila 2, Alaverstaanraitti 5 Osallistujat Yli-Rajala Juha konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko

Lisätiedot

Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella

Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella 24.-25.9.2015 Avaussanat, Palveluyksikön johtaja Mika Itänen 1 Työllisyyttä edistävät palvelut/ työllisyydenhoidon toimijat,

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja 2 3 Työllistymistä edistävien palvelujen painopiste on siirtynyt Heinäkuu

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu. Johtaja Tommi Eskonen, Tampereen kaupunkiseudun TYP Kuopion työllisyysseminaari 23.2.

Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu. Johtaja Tommi Eskonen, Tampereen kaupunkiseudun TYP Kuopion työllisyysseminaari 23.2. Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu Johtaja Tommi Eskonen, Tampereen kaupunkiseudun TYP Kuopion työllisyysseminaari 23.2.2017 Työllisyyskokeilun valtakunnalliset lähtökohdat Pääministeri

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla LIITE

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla LIITE Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla LIITE Hakemuksen rakenne 1. Kaupunkiseudun kokeilun tavoitteet 2. Nykytilan kuvaus 3. Kaupunkiseudun kokeilun sisältö Elinvoimaisuuden

Lisätiedot

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla?

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Miten kuntien rooli muuttuu työllisyydenhoidossa? 18.10.2016 Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu 1.8.2017 31.12.2018 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tausta Hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen

Lisätiedot

Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut

Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki TAUSTAA Päätös työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 3 4 5 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisiin kokeiluihin. Seudullinen valmistelupalaveri , Mika Helva ja Jaana Malén

Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisiin kokeiluihin. Seudullinen valmistelupalaveri , Mika Helva ja Jaana Malén Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisiin kokeiluihin Seudullinen valmistelupalaveri 18.5.2016, Mika Helva ja Jaana Malén Haku kokeiluun Työ- ja elinkeinoministeriö julisti 4.5.2016 avoimen

Lisätiedot

Rovaniemen työllisyysyksikkö

Rovaniemen työllisyysyksikkö Rovaniemen työllisyysyksikkö Syksyn 2017 aikana on alettu kokoamaan yhteen tiimiä, joka kehittää Rovaniemen kaupungin työllisyyspalveluita mm.kuntatyöllistämisen kehittämistä, työllistämishankkeiden hallinnointia

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Työllisyysjohtaja Regina Saari, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Työllisyysjohtaja Regina Saari, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 38/2018 1 (6) 453 Elinvoima- ja kasvupalveluallianssin kehitysohjelman valmistelutilanne sekä katsaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun toteutumiseen TRE:7046/00.01.02/2018

Lisätiedot

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta HE 51/2017 vp Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteet ovat hyviä: tavoitteena vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Ohjaamo-päivät Lahdessa

Ohjaamo-päivät Lahdessa Ohjaamo-päivät Lahdessa 23.09.2015 Työllisyystietoa Lahdesta - elokuu 2015 Työttömyysaste 18,0 % (8912) (koko maa 13,2 %) 2012: ka-14,0 %; 2013: ka-16,1 %; 2014: ka-17,3 % Nuorten osuus työttömistä 15,0

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Kehittämispäällikkö Erja

Lisätiedot

Työllisyyspalvelujen ja oppilaitosten yhteistyötilaisuus

Työllisyyspalvelujen ja oppilaitosten yhteistyötilaisuus Asiakaslähtöinen tulevaisuuden työllisyydenhoidon malli 8.11.2011 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Työllisyyspalvelujen ja oppilaitosten yhteistyötilaisuus 1 22.11.2018 Tulevaisuuden kunta

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön terveiset seudullisille yrityspalveluille

Työ- ja elinkeinoministeriön terveiset seudullisille yrityspalveluille Työ- ja elinkeinoministeriön terveiset seudullisille yrityspalveluille Työkaluja seudullisten yrityspalveluiden työhön ajankohtaista TE-toimistosta, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 23.9.2015 Tuija Groop

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Teppo Rantanen. Valmistelijan yhteystiedot Ohjelmajohtaja Regina Saari, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Teppo Rantanen. Valmistelijan yhteystiedot Ohjelmajohtaja Regina Saari, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 36/2017 1 (6) 172 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista kokeilua koskevien yhteistyösopimusten hyväksyminen ja työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntö kokeilua koskevasta

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Pormestari

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Pormestari Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Lausunto julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi TRE:1901/14.05.00/2018 Lisätietoja päätöksestä Pormestarin sihteeri

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLISYYDEN ALUEELLISILLA KOKEILUILLA KOHTI 2021

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLISYYDEN ALUEELLISILLA KOKEILUILLA KOHTI 2021 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut TYÖLLSYYDEN ALUEELLSLLA KOKELULLA KOHT 2021 12.9.2018 Kuntamarkkinat Kokeilujen koordinaatiohanke, Mikko Kesä 2 Tampereen seudun kokeilu

Lisätiedot

Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa

Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa Valtion ja kuntien rooli tulevaisuuden työllisyyden hoidossa Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015 Neuvotteleva virkamies Päivi Haavisto-Vuori Työ- ja elinkeinoministeriö 2 TEM-liitännäiset kärkihankkeet

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen

Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen Työstä työhön Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen 26.3.2018 Esitys 1. Uudelle uralle Ammatillisen osaamisen rakennemuutoksen malli Nykytila Yksilön näkökulmasta järjestelmä ohjaa tällä

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Tampereen kaupungin työllisyysmalli & työllisyyskriteerit hankinnoissa/ raitiotiehanke

Tampereen kaupungin työllisyysmalli & työllisyyskriteerit hankinnoissa/ raitiotiehanke Tampereen kaupungin työllisyysmalli & työllisyyskriteerit hankinnoissa/ raitiotiehanke Vastuullisella työllisyydenhoidolla kestäviin ratkaisuihin, työelämälähtöisyys, tavoitteellisuus ja kumppanuus keskiössä

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014

Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Kanava työvoimaa avoimille työmarkkinoille 2014 Toiminta-aika 1.4.2011-31.12.2014 4 palveluohjaajaa + projektipäällikkö Rahoitus ESR 85% ja kuntaosuus 15% mukana olevien kuntien mukaan asukasmäärien suhteessa:

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM Hallituksen työllisyystavoite Työllisyysaste 72 prosenttiin ja työttömyysaste 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Toimiin kuuluu

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut AJANKOHTAISKATSAUS

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut AJANKOHTAISKATSAUS Kuntaliiton Taloustorstai 16.8.2018 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliset (kuntavetoiset) kokeilut AJANKOHTAISKATSAUS 8-2018 Kokeilujen koordinaatiohanke, Mikko Kesä 2 Tampereen seudun kokeilu Asiakasmäärät

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»

Lisätiedot

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström

Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille. Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström Maakuntauudistus: Palvelut työnhakijoille ja yrittäjille Tiedotustilaisuus Työministeri Jari Lindström 27.6.2018 Kasvupalvelu-uudistukseen liittyvä lainsäädäntö Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut

Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut Kaupunkiseudun työllisyyspalvelut Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu 13.9.2017 Tommi Eskonen palvelupäällikkö, TYPin johtaja Tampereen kaupunki Yleisesittely Työllisyydenhoidon kehitysohjelma

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa

Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa Kasvupalvelupilotit Pohjois-Pohjanmaa 9.11.2018 Kasvupalvelupiloteista tukea työvoima- ja yrityspalvelujen muutokseen Pilotit ovat kasvupalveluiden uuden toimintamallin käyttöönottoa tukevia kokeiluja

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä

Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä Työllisyys kunnan elinvoimatekijänä Kunnan työllisyydenhoidon kokonaisuuden hallinta ja kehittäminen Riitta Hakala 22.2.2018 Kemin kaupungin työllisyyspalvelut -yksikkö Kaupunki- ja elinkeinostrategia

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 5/2016 25.5.2016

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Seutuhallitus esityslista 5/2016 25.5.2016 Seutuhallitus esityslista 5/2016 25.5.2016 Aika: 25.5.2016 klo 9.00 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: jäsenet: Ikonen Anna-Kaisa, pj. Rissanen Helena, 1. vpj. Perämaa Ari

Lisätiedot

Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa

Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaan työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu

KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu 10.4.2018 Regina Saari Ohjelmajohtaja 1 11.4.2018 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisen kokeilun asiakaskohderyhmänä

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV

Aluehallintouudistus. Valmistelun tilannekatsaus, osa IV Aluehallintouudistus Valmistelun tilannekatsaus, osa IV 6.4.2016 1 Aluehallintouudistus on hallituksen kärkihanke, valmistelu käynnistyy nyt Hallitus on 5.4.2016 tehnyt ratkaisun maakunnille siirrettävistä

Lisätiedot

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Kasvupalvelut / TE-palvelut

Kasvupalvelut / TE-palvelut Kasvupalvelut / TE-palvelut Maakuntauudistus, Kanta-Häme 1 Vaikuttavuus, poliittinen ohjaus Mitä halutaan tapahtuvan? Kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen Korkea työllisyysaste Yritysten kasvu, kestävä

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Laki julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisesta tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Lausuntopyyntö: Laki julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisesta tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Lausuntopyyntö: Laki julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisesta tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta 105/00.04.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 84 Valmistelu: Työllisyyspäällikkö

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen talouspoliittiset tavoitteet TOTEUTUVAT VAATIVAT VIELÄ TÖITÄ Työllisyysaste

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliseen kokeiluun/lausunnon antaminen

Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalveluiden alueelliseen kokeiluun/lausunnon antaminen Kaupunginhallitus 146 18.05.2016 Kaupunginhallitus 182 15.06.2016 Kaupunginhallitus 201 17.08.2016 Kaupunginhallitus 71 01.03.2017 Kaupunginhallitus 77 15.03.2017 Hakeutuminen työvoima- ja yrityspalveluiden

Lisätiedot

"Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä

Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä Kaupunginhallitus 116 27.03.2012 Kaupunginvaltuusto 24 17.04.2012 SDP:N VALTUUSTORYHMÄN ALOITE KUNTAKOKEILUUN HAKEUTUMISESTA 183/1/113/2011 KHALL 116 Hallintojohtaja 20.3.2012 SDP:n valtuustoryhmä on jättänyt

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Työllisyysseminaari 9.9.2015 Kuntamarkkinat Pääsihteeri Erja Lindberg 2 10.9.2015 Erja Lindberg ARVIOINTI ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO 1. Kokonaisvoimavarat työllisyyden

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Palvelut monialaisessa maakunnassa

Palvelut monialaisessa maakunnassa Palvelut monialaisessa maakunnassa Tuloksia työllistämisprosessilla Yläfemma! loppuseminaari Säätytalo, 15.1.2019 Erja Lindberg Kuntien rooli työllisyyden edistämisessä Kasvupalvelu-uudistus ei riittävästi

Lisätiedot

Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin

Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Hallitus panostaa 3 milj. euroa nopeasti toteutettaviin

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Hallituksen yrittäjyyshanke

Hallituksen yrittäjyyshanke Hallituksen yrittäjyyshanke Valtion ja kuntien rooli elinkeinopolitiikassa / Kuntamarkkinat 14.9.2016 Teollisuusneuvos Ulla Hiekkanen-Mäkelä Yritys- ja alueosasto Yritysrakenne Suomessa Suomessa on 283

Lisätiedot

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua? Elinkeinoministeri Olli Rehn Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) resurssiviisaan kasvun tukena Tapahtumatalo

Lisätiedot