Omatekoinen pihalaatoitus puutarhakalusteille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Omatekoinen pihalaatoitus puutarhakalusteille"

Transkriptio

1 Omatekoinen pihalaatoitus puutarhakalusteille Puutarhatalouden perustutkinto Marjaana Välitalo Versio 1 Tuotantoalat

2 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO LAATOITUKSEN SUUNNITTELU Suunnitelma LAATOITUKSEN TOTEUTUS Laattojen valmistus Laatoitusalueen mittaus ja pohjatyöt Laattojen asentaminen ja saumaus Kukkapenkki Viimeistely Aikataulu ja kustannukset POHDINTA LÄHTEET LIITTEET... 17

3 1 1 JOHDANTO Viherrakentamisen suosio on kasvussa ja moni haluaisi pihastaan kauniin ja erikoisen. Kotiseudullani Kittilässä on viherrakentajia vähän vaikka kysyntää heille olisikin. Mietin opintojeni aikana miten voisin hyödyntää opinnäytettäni parhaiten myös valmistumiseni jälkeenkin ja siksi päätin, että tekisin työtehtävätyyppisen opinnäytteen viherrakentamisesta. Halusin saada aikaiseksi jotakin sellaista, jota voisin käyttää myöhemmin näytteenä taidoistani. Aihetta pohdin paljon ja lopulta päädyin tekemään opinnäytteeksi pihalaatoituksen puutarhaan. Ajatus lähti alun perin vanhemmiltani ja erityisesti ikääntyvältä äidiltäni, joka kovasti halusi pihalleen paikan, jossa voisi vanhuudenpäivillään ihailla puutarhaansa. Vanhempieni talo on mäellä kallion päällä eikä piha-alueella ole tasaista kohtaa, jossa voisi pitää pöytää ja tuoleja. Keskustelun myötä ajatus lähti liikkeelle ja vanhempieni toiveita kuunnellessa päätin toteuttaa työn. Laatoituksen tekeminen tuntui ajatuksena haastavalta, muttei vaikealta, sillä ollessani kesätöissä Kittilän kunnan puistopuolella olin mukana useammassakin viherrakennusprojektissa. Lisähaasteen antoi vanhempieni toivomus laatoituksesta, joka sopisi heidän pihansa ulkonäköön ja jossa olisi omatekoiset ja erikoiset laatat. Vanhempieni mailla on erikoisia kiviä, joita päätin hyödyntää laatoissa. Laatoituksen tekeminen alusta alkaen itse tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä sen myötä pystyisi näkemään omat kyvyt ja mahdollisuudet itsenäiseen työskentelyyn. Tärkeintä työssä oli mahdollisuus oppia uusia menetelmiä ja ongelman ratkaisua.

4 2 2 LAATOITUKSEN SUUNNITTELU Suunnittelu on työn toteutuksen kannalta yksi oleellisimpia asioita. Ilman hyvää suunnitelmaa on vaikea saada työ toteutumaan halutulla tavalla. Perusteellinen suunnitelma antaa hyvän pohjan työn tekemiselle ja varsinkin, kun kyseessä on laatoituksen kaltainen konkreettinen työ, jossa mittauksilla, materiaaleilla ja malleilla on tärkeä osa, ei suunnittelua voi väheksyä. Laatoituksen suunnittelussa tärkeintä on huomioida ympäristö, maanrakenne ja muodot sekä asiakkaiden toivomukset. KUVA 1 Piha-alue, johon laatoitus tulisi. 2.1 Suunnitelma Laatoitus tulee kaltevalle pihalle kohtaan, jossa on kaatoa 7cm metrillä. Laatoituksen reuna tulisi noin 20 cm korkeudelle nurmesta, joten laatoituksen reunaan pitää rakentaa luonnonkivistä pengerrys. Laatoitusalue on 3m x 4m, johon lisäksi tulee 0,5m x 8,4m luonnonkivipengerrystä ja 0,7mx 1,9m laatoilla reunattu kukkapenkki (LIITE 1 ja 2). Yhteensä alueen koko on noin 17,5 neliötä. Laattoihin tulee tiivis ladonta, mutta saumavaraksi on jätettävä noin 0,5-1cm, mikä lisää laatoitusaluetta noin 6-8cm molempiin suuntiin. Laatoitusalueen pohjana on routimaton sora kallion päällä, jolloin pohjatyöt on huomattavasti helpommat kuin routivalla alueella. Kallio on suunnilleen puolenmetrin syvyydelle nurmen pinnasta ja poistettavaa nurmea ja multaa on 20cm-30cm. Soran päälle tulee suodatinkangas estämään kasvillisuuden muodostumista ja kankaan päälle 10cm-30cm soraa kantavaksi kerrokseksi. Soran päälle asennushiekkaa 3-5cm.

5 3 Laatoitukseen tarvitaan yhteensä 59kpl laattoja, joista 35kpl on tavallisia 50cm x 50cm x 5cm betonilaattoja, 12kpl 25cm x 50cm x 5cm betonilaattoja, joihin upotettu vulkaanista kiveä, 8kpl 25cm x 50cm x 5cm ja 25cm x 75cm x 5cm betonilaattoja, joihin upotettu valkoista ja mustaa kvartsia sekä jaspista. Lisäksi on kukkapenkkiä varten 2kpl 20cm x 70cm x 5cm ja 6kpl 20cm x 50cm x 5cm betonilaattoja, joihin upotettu erilaisia hiekka- ja moreenikiviä. Pengerrystä varten tarvitaan erikokoisia luonnonkiviä. Materiaalit hankitaan omalta maalta. Ainoastaan suodatinkangas ja sementit täytyy ostaa. Sementtiä menee valamiseen noin 10 säkkiä. Lisäksi tarvitaan hiekkaa ja vettä. Työvälineinä laatoitukseen tarvitaan mm. metrimitta, lapio, kottikärryt, oikolauta, vesivaaka, lasermitta, muurauskauha, rautaharava, maantiivistin, kivinuija, harja ja kastelukannu/vesiletku. Alustavien laskelmien mukaan soraa tarvitaan noin 6 kuutiota ja hiekkaa noin 1,5 kuutiota. Työ on tehtävä käsivoimin, ettei nurmikkoa vahingoiteta turhaan ja aiheuteta lisätöitä. Nurmikon mahdolliseen paikkaukseen varattava jonkin verran multaa ja siemeniä.

6 4 3 LAATOITUKSEN TOTEUTUS Opinnäytteen toteuttamisessa joutui huomioimaan monta tärkeää asiaa, joita kaikkia ei huomannut suunnitelmaa laatiessa. Toteutuksessa suurena apuna olivat omat aikaisemmat kokemukset, isäni neuvot sekä kirjat, joista sain työlle teoreettista pohjaa ja tarkkoja ohjeita. Laatoituksen tekeminen eteni kuitenkin yllättävän nopeasti ja jouhevasti. Suunnitelma oli avain asemassa ja ajankäyttö oli tehokasta. 3.1 Laattojen valmistus Suunnitelman mukaisten laattojen valmistamisen aloitin muutamaa viikkoa aikaisemmin, jotta kaikki laatat ehtisivät kunnolla kuivata ja olisivat valmiita ajallaan. Valamisen aloitin 50cm x50cm x 5cm laatoista. Muoteista osa oli valmiina, koska pihalla oli jo aikaisempaa laatoitusta ja uuden laatoituksen piti olla niihin yhtenäinen. Muotteja kuitenkin jouduin valmistamaan lisää, jotta valamiseen ei olisi mennyt liiaksi aikaa. Pienemmät laatat valmistin samoilla muoteilla kun muotit jaoin kahtia. Kukkapenkin laatoille valmistin omat syvemmät muotit. Laattojen valmistamiseen ja laatoituksen pohjatöihin tarvittavat maa-ainekset hain vanhempieni maalla sijaitsevalta maannostopaikalta ja ne seuloin tarpeen vaatiessa vanhan hetekan avulla. Vanhemmillani on kotona työhön tarvittavia välineitä ja betoniseoksenkin pystyin itse valmistamaan isän betonimyllyllä. KUVA 2 Betonilaattojen teko. Betoniseos valmistetaan sekoittamalla betonimyllyllä vesi, sementti ja runkoaine (sora ja hienosora) yhteen. Seoksen suhteet määräävät kuinka kestävää betonista muodostuu ja millaiseen käyttötarkoitukseen seos soveltuu. Pihalaatoitukseen sopiva suhde on 1:5 ja runko-

7 aineksessa puolet soraa ja puolet hienosoraa. Mitta-astian tulee olla tarkka ja vettä lisätään runkoaineksen ja tarvittavan lujuuden mukaan. (Soini, 2003, ) 5 Betoniin laitetaan usein raudoitusta lisäämään kestävyyttä ja vetolujuutta. (Finnsementti, 5). Isoihin laattoihin laitoin raudoitusta, mutta pienempiin laattoihin rautoja en voinut laittaa, sillä se olisi estänyt kivien upotuksen. Koristekivet kävin keräämässä vanhempien mailta Mantovaarasta, jossa esiintyy erikoista laavakiveä sekä yleisempiä kvartsia ja jaspista. Valaessa oli tärkeää tiivistää laattojen reunat kunnolla, ettei sinne jäisi ilmarakoja. Ilmaraot muotissa heikentävät kestävyyttä ja murtavat laattojen kulman. (Finnsementti, 6.) Kuivuneet laatat pitää irrottaa muotista varovasti. (Soini, 2003, 227.) KUVA 3 Laatat ovat valmiita, mutta kuvasta puuttuu koristelaatat. 3.2 Laatoitusalueen mittaus ja pohjatyöt Laatoitusalueen alustavan mittauksen tein samalla, kun aloin tehdä suunnitelmaa. Lopullisen mittauksen tein lasermitan ja metrimitan avulla. Mittaukset sidotaan olemassa oleviin rakenteisiin ja korkeuserot huomioidaan. (Soini, 2003, ) Laatoitusalueella ei ollut muita kiinteitä kohteita kuin perennapenkki ja varasto, joiden mukaan mitoitin alueen. Alueen merkitsin aluksi villalangalla ja kepeillä, jotta sain kaivamisen alulle. Koska paikalla oli kallio lähellä, minun ei tarvinnut poistaa maata suuria määriä ja vältyin konekaivulta.

8 6 KUVA 4 Laatoitusalue on merkitty narulla ja kepeillä. Laatoituksen kannalta on tärkeää, että alus- ja päällysrakennustyöt tehdään huolellisesti. Alusrakenne on tasattava ja tiivistettävä ennen päällysrakenteiden rakentamista. Päällysrakenteet tehdään kerroksissa ja maan routivuus ja kuormitus määrää kerrosten laadun ja määrän. (Soini, 2003, 121). Päällysrakennekerros muodostuu suodatinkerroksesta, jakavasta kerroksesta ja kantavasta kerroksesta. Routimattomalla alueella suodatinkerroksen voi korvata suodatinkankaalla ja jakavan ja kantavan kerroksen vahvuuden pienentää. Oleellista on, että pohja kestää kuormituksen. (Soini, 2003, 113.) KUVA 5 Nurmen ja mullan poisto.

9 7 KUVA 6 Suodatinkangas laitettiin soran alle. KUVA 7 Soran tasaaminen tapahtui haravalla. Laatoitettava alue on routimaton ja vakaa kallio, joten päällysrakennetyöt olivat yksinkertaiset. Tasoitetun alusrakenteen päälle levitin suodatinkankaan, jonka päälle laitoin soraa kahdessa kerroksessa. Suunnitelmani mukaan soraa olisi tullut noin 20-30cm ja se osui lähelle. Soraa lisäsin vähitellen ja tiivistin sen ohuissa kerroksissa. Tiivistämisellä estetään maan epätasainen painuminen (Soini, 2003, 113.) Tiivistämisessä minulla ei ollut mahdollista käyttää konetta, joten rakensin käsikäyttöisen juntan isosta pölkystä. Kun soraa oli tarpeeksi, lisäsin päälle laatoituksen reunatuen. Reunatuen rakensin laudoista ja asensin paikoilleen paaluilla. Reunatuki rajasi laatoitettavan alueen ja helpotti kivipengerryksen tekemisen. Reunatuki antaa laatoitukselle kiinteän lähdön. (Soini, 2003, 125.) Reunatuen ollessa paikoillaan ja tuettuna aloin tehdä laatoitusta tukevaa kivipengerrystä. Kivipengerrys nousee nurmen pinnasta noin 30cm korkealle ja kiertää laatoitusta suunnitelmani osoittamalla tavalla (Liite1). Kivien alle laitoin asennushiekkaa ja ne asensin mahdolli-

10 8 simman tiiviisti ja tasaisesti laatoituksen tasoon. Luonnonkiviä asennettaessa täytyy huomioida tiivistyminen. (Soini, 2003, 128.) Kivien ollessa paikoillaan laitoin päälle hiekkaa, jonka harjasin väleihin. KUVA 8 Kivipengerryksen kivet ovat paikoillaan. KUVA 9 Kivipengerrys on valmis. Pengerryksen jälkeen tein laatoitusalueen pohjatyöt loppuun. Kantavan kerroksen yläpinta rakennetaan sellaiselle korkeudelle, että asennushiekkakerrokselle jää 2-3cm. ( Soini, 2003, 121.) Laattojen paksuus on 5cm, joten nostin sorakerroksen 7cm päähän reunatuen yläreunasta.

11 9 KUVA 10 Pohjan tasaamisessa oli apuna lankku ja reunatuki. Tiivistäminen tapahtui käsijuntalla. Sorakerroksen päälle laitoin noin 2cm asennushiekkaa, jonka seuloin tasalaatuiseksi. Asennushiekka pitää tasata huolellisesti ennen laattojen asennusta. Tasaukseen on monta keinoa ja tasauskorkeutta pitää tarkistaa usein oikolaudalla. (Soini, 2003, 121.) Asennushiekan tasaukseen käytin vanhaa ovenkarmia, joka oli varmasti suora. Kaltevuutta säätelin vesivaa alla. KUVA 11 Asennushiekka tasattiin ovenkarmin ja vesivaa an avulla.

12 10 KUVA 12 Laatoituksen pohja on valmiina. 3.3 Laattojen asentaminen ja saumaus Laattojen ladonnan toteutin suunnittelemani mallin mukaisesti. Laattojen asennuksen jouduin aloittamaan kivipengerryksen rajaamasta nurkasta. Ensiksi asensin reunimmaiset laatat, jotta näin sopisiko laatoitus rajatulle alueelle. Sen jälkeen aloitin asennuksen järjestyksessä nurkasta. Ladonta tapahtuu valmiilta päällysteeltä ja laattojen linjoja ja kaltevuutta tarkastetaan riittävän usein. (Soini, 2003, 123.) Ladonnassa käytin apuna vesivaakaa, muurauskauhaa ja kuminuijaa sekä sopivaa mittatikkua laattojen saumalle. Betonilaatta asennetaan tiiviisti asennushiekkaa vasten ja sitä kopautetaan keskelle kuminuijalla, jotta se painuu tasaisesti. (Soini, 2003, 123.) KUVA 13 Reunimmaiset laatat ovat laitettuna.

13 11 KUVA 14 Betonilaattojen ladonta on valmis. Betonikivien asentamisen jälkeen laattojen välit saumataan saumaushiekalla, joka harjataan laattojen väliin tiiviisti. (Soini, 2003, 125.) Ennen saumausta poistin laatoituksen reunalaudat ja tilalle laitoin tiiviisti hiekkaa. Reunatukea en tarvinnut kuin laattojen asentamiseen suoraan, sillä kivipengerrys, nurmikko ja tuleva kukkapenkki jäävät tukemaan laatoitusta ja estämään sen liikkumista. Saumauksen tein katuharjalla ja seulotulla hienolla hiekalla. Loput hiekat puhdistin pois. Reunimmaiset laatat harjasin lopuksi tiskiharjalla, sillä upotettujen kivien reunoihin jäi hiekkaa eikä isommalla harjalla puhdistaminen onnistunut. KUVA 15 Hiekka harjataan saumoihin.

14 12 KUVA 16 Saumaus on valmis. Loput hiekat puhdistetaan pois. 3.4 Kukkapenkki Laatoituksen päähän tein kukkapenkin, jota reunustaa paksut betonilaatat. Kukkapenkin laattoihin olen upottanut hiekkakiviä. Kukkapenkin pohjatyöt tein suunnilleen samalla tavalla kuin laatoituksen. Erona vain se, että kukkapenkkiin piti rakentaa laatikko kyllästetystä puusta erottamaan soran ja kasvualustan. Laatikon upotin 5cm alemmas laattojen reunaa, jotta se ei jää näkyviin. Kukkapenkistä tuli noin 45cm syvä, joten se riittää hyvin kesäkukille. Kasvualustaksi laitoin komposti multaa ja perunamaan rikkakasvitonta multaa. Pohjalle laitoin soraa estämään liiallisen kastelun. KUVA 17 Kukkapenkin laatikko

15 13 KUVA 18 Kukkapenkki on valmis. 3.5 Viimeistely Koko laatoitusalueen ympäri laitoin asennushiekkaa viimeistelemään työtä. Haravoin nurmen ja lopuksi kastelin sen, että näyttäisi siistimmältä. Lopuksi kannoin laatoitukselle isäni tekemät kukkapadat sekä hain varastosta pöydän ja tuolit, jotta näkisin miten laatoitus hoitaa asiansa. KUVA 19 Laatoitus-alueen reunat viimeisteltiin hiekalla.

16 14 KUVA 20 Opinnäyte on valmis. KUVA 21 Laatoitus on käyttötarkoituksessaan. 3.6 Aikataulu ja kustannukset Kaikkinensa työn tekemiseen meni noin kaksi ja puoliviikkoa. Laattojen valmistamiseen meni suurin osa ajastani. Kaivaminen ja pohjatyöt veivät kaksi päivää ja laatoituksessa meni päivä. Kuitenkin aikaa minulla olisi kulunut 5 päivää, jos olisin työskennellyt päivässä vain 8 tuntia. Tein kuitenkin 12 tunnin päiviä, koska muut asiat painoivat päälle. Kustannuksia ei tullut kovin paljoa, koska materiaaleja oli valmiina. Sementteihin meni noin 100e ja suodatinkankaaseen 25e. Lisäksi polttoaine traktoriin, jolla haki soraa ja kiviä. Kustannukset olisivat olleet huomattavasti suuremmat, jos kaikki olisi pitänyt ostaa.

17 15 4 POHDINTA Opinnäytteessä pääsin tavoitteisiini, sillä laatoituksesta tuli sellainen, että kehtaan esitellä sen kenelle vain. Valmista työtä katsellessa tunsin ehkä hieman ylpeyttäkin, sillä olin kuitenkin omien suunnitelmien pohjalta sen itse rakentanut. Laatoituksen tekeminen oli erittäin mielenkiintoista ja aika kului nopeasti. Vastoinkäymisiäkin tuli vastaan. Muutamia mittavirheitä oli tullut laattojen muoteissa, mutta onneksi olin huomioinut sen suunnitteluvaiheessa jättämällä mittoihin varaa. Luonnonkivipengerryksen teossa suurin ongelma oli saada kivet oikeaan tasoon oikeinpäin, sillä suurimmat kivet olivat niin isoja, ettei nostaminen käsivoimilla onnistunut. Laatoitusta tehdessä tuntui välillä, että olisi helpompi tehdä työ koneella. Betonilaatat painoivat 10kg-30kg ja niiden nostelu ja asettelu tuntui käsissä, sillä laattoja oli kuitenkin paljon. Olisi ollut järkevämpää valaa pienempiä laattoja, mutta isot laatat olivat toimeksiantajien toive ja ammattilaiseksi valmistuessa pitää osata tehdä työ toiveiden mukaan. Jos työstä tulee liian vaikea tai sitä ei pysty toteuttamaan, pitää osata neuvotella. Mutta täytyy muistaa, että viherrakentaminen on aina joltakin osin ruumiillista ja melko raskasta työtä. Vaikka tekniikka kehittyy, kivenpyörittäminen on pitkälti käsityötä. Laatoituksen tekeminen alusta loppuun itse oli kuitenkin helpompaa kuin luulin. Kun oli aikaisempaa kokemusta laatoitusten tekemisestä, noudatti ammattilaisten laatimia ohjeita, kuten Viherympäristöliitto ry:n julkaisua, ja oli tarkka ja huolellinen, pystyy tekemään sellaisen laatoituksen kuin haluaa. Kuitenkin maalla asuvan ja omaa maata omistavan on helpompi tehdä viherrakennustöitä omavaraisesti.

18 16 5 LÄHTEET Soini, Timo 2003: Viherrakentajan käsikirja. Viherympäristöliitto ry. Jyväskylä Finnsementti. Kun teet betonia, tee se oikein. Verkko-opas. >

19 17 6 LIITTEET LIITE 1. Malli laatoituksesta mittakaavassa 1:25

20 18 50cm x 50cm 35kpl 25cm x 50cm 12kpl (laatoissa vulkaanista kiveä) 25cm x 50cm 8kpl (laatoissa valkoista ja mustaa kvartsia, jaspista) 25cm x 75cm 4kpl (laatoissa valkoista ja mustaa kvartsia, jaspista) 20cm x 50cm 6kpl (laatoissa hiekka- ja moreenikiveä) 20cm x 70cm 2kpl (laatoissa hiekka- ja moreenikiveä) Luonnonkivipengerrys LIITE 2. Laatoitusmallin selitykset.

Hyvä piha kestää elämää

Hyvä piha kestää elämää Hyvä piha kestää elämää RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY RAKENNA ITSELLESI TOIMIVA PIHA Kuvassa Wanha Hollola -80 väri ruskea ja musta RB-päällystetuotteilla rakennat itsellesi toimivan pihan Pihakivistä

Lisätiedot

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä

OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON

Lisätiedot

Kivissä ei ole lohkeamia, rapautumia tai lujuutta haitallisesti heikentäviä halkeamia.

Kivissä ei ole lohkeamia, rapautumia tai lujuutta haitallisesti heikentäviä halkeamia. 1 313 Luonnonkivipäällystäminen 3132.1 Kiveyksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään. Mikäli

Lisätiedot

RUU - TU - HYP - PE - LY RUU - TU - HYP - PE - LY. Leikkiohjeet Hyppyruudukon asentaminen

RUU - TU - HYP - PE - LY RUU - TU - HYP - PE - LY. Leikkiohjeet Hyppyruudukon asentaminen RUU - TU - HYP - PE - LY RUU - TU - HYP - PE - LY Leikkiohjeet Hyppyruudukon asentaminen RUU-TU-HYP-PE-LY RUUTUHYPPELY VIE MUKAANSA JA LISÄÄ LIIKKUMISEN ILOA! Ruutuhyppely on perinneleikki, jota lapset

Lisätiedot

SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS. Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue. Vihiluodontie 590. Kempele

SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS. Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue. Vihiluodontie 590. Kempele SANKARIHAUTA- ALUEEN KORJAUSTYÖSELITYS Kempeleen Seurakunta, Sankarihauta-alue Vihiluodontie 590 Kempele ISS Proko Oy KIRKONMÄENHANKKEET SANKARIHAUTA-ALUE Tavoitteet... 1 Toimeksianto... 2 1. Kohteen perustiedot...2

Lisätiedot

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT

VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.

Lisätiedot

Honnin padon korjaaminen

Honnin padon korjaaminen Honnin padon korjaaminen Pato puhki säätökaivon vierestä Säätökaivon putken ympäriltä syöpynyt maata ja kaivo kallistunut Patorakenteeseen jääneen puunrungot ja onkalot sekä liian kapea pato perimmäiset

Lisätiedot

LEIMASINBETONI. Maaliskuu 2011 SEMTU OY Puh. +358 9 2747 950 mailbox@semtu.fi PL 124, 04201 KERAVA Fax +358 9 2747 9540 www.semtu.

LEIMASINBETONI. Maaliskuu 2011 SEMTU OY Puh. +358 9 2747 950 mailbox@semtu.fi PL 124, 04201 KERAVA Fax +358 9 2747 9540 www.semtu. LEIMASINBETONI Leimasinbetoni on paikallavalettua betonia, joka on läpivärjätty ja pintakuvioitu patentoiduilla muottimatriiseilla. Leimasinbetonia käyttämällä saadaan samanlaisia pintoja kuin luonnonkivillä

Lisätiedot

siltojen korjaus SILTAAN LIITTYVÄT RAKENTEET 2.914 BETONIKIVIVERHOUKSEN TEKO 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTÖN EDELLYTYKSET TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET

siltojen korjaus SILTAAN LIITTYVÄT RAKENTEET 2.914 BETONIKIVIVERHOUKSEN TEKO 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTÖN EDELLYTYKSET TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET siltojen korjaus TIEHALLINTO, SILTATEKNIIKKA SILTAAN LIITTYVÄT RAKENTEET BETONIKIVIVERHOUKSEN TEKO TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET 06/08 (korvaa ohjeen 12/95) 2.914 1 KÄYTTÖKOHTEET JA KÄYTÖN EDELLYTYKSET

Lisätiedot

PIHAKIVIEN ASENNUSOHJE. www.pihakivi.com

PIHAKIVIEN ASENNUSOHJE. www.pihakivi.com PIHAKIVIEN ASENNUSOHJE www.pihakivi.com SISÄLLYSLUETTELO Pihasuunnittelulla pihasta toimivampi 2 Pihakivien ja -laattojen käyttö 5 Pihakivien ja -laattojen valinta 6 Kiveyksen rakentamisen työvaiheet 7

Lisätiedot

Betonoinnin valmistelu

Betonoinnin valmistelu Betonoinnin valmistelu Betonointisuunnitelma Levitä muottiöljy tasaisesti ja ohuena kerroksena Puhdista muotit magneetin ja veden avulla. Betonointisuunnitelma Poista muoteista roskat. Noudata betonointisuunnitelmaa.

Lisätiedot

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen

Lisätiedot

Valvojan päätäntävallan tarkka määrittely jo urakan alussa (tai ennen) Muutoksia tehtäessä on kysyttävä SUUNNITTELIJALTA, VALVOJALTA JA TILAAJALTA

Valvojan päätäntävallan tarkka määrittely jo urakan alussa (tai ennen) Muutoksia tehtäessä on kysyttävä SUUNNITTELIJALTA, VALVOJALTA JA TILAAJALTA Valvojan rooli ja valvontatyö käytännössä Työmaavalvonnan tarkoituksena on varmistaa rakentamisen laatu saavutetaan haluttu lopputulos sopimuksen mukaisuus hyvän rakennustavan noudattaminen, jos sopimuksia

Lisätiedot

Esitteen otsikko 2006

Esitteen otsikko 2006 TYÖSELOSTUS KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Slogan Esitteen otsikko 2006 www.nurmijarvi.fi 1. Yleistä Työkohteiden määrämittausperusteet noudattavat Infra 2015 Rakennusosa- ja hankenimikkeistöä ja

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. AUTOTALLI 18m²

KÄYTTÖOHJE. AUTOTALLI 18m² KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI 18m² ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, selvitä paikallisilta viranomaisilta tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet.

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet. 1 Tässä luvussa esitetään betonikouruista, luonnonkivistä ja linjakuivatuselementeistä rakennetut hulevesikourut. Muovikourut esitetään julkaisussa InfraRYL. 221292 Muovikourut, InfraRYL. Asfalttikourut

Lisätiedot

Asennusohje. Viivytys- / sadevesisäiliö

Asennusohje. Viivytys- / sadevesisäiliö Asennusohje Viivytys- / sadevesisäiliö Viivytys- / sadevesisäiliön asentaminen Olet tehnyt erinomaisen valinnan valitessasi Pipelife viivytyssäiliön. Tutustu huolellisesti viivytyssäiliön asennusohjeisiin

Lisätiedot

Vaatimus Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään.

Vaatimus Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään. 1 312 Betonikivi- ja laattapäällysteet 3121 Betonikivi- ja laattapäällysteen tekeminen Betonikivi: betonikivellä kokonaispituuden (pidemmän sivun) ja paksuuden suhde on enintään 4 ja se on joka kohdasta

Lisätiedot

PIENRAKENTAJAN KIVIAINESOPAS

PIENRAKENTAJAN KIVIAINESOPAS PIENRAKENTAJAN KIVIAINESOPAS ENNEN OMAKOTITALON PAIKKA VALITTIIN SEN MUKAAN, MISSÄ POHJATÖIDEN TEKEMINEN OLI MAHDOLLISIMMAN HELPPOA. NYKYISIN RAKENNUSPAIKAN VALINTAA OHJAAVAT KAAVAMÄÄRÄYKSET, TONTIN SIJAINTI

Lisätiedot

Puutarhan betonityöt. Toukokuu

Puutarhan betonityöt. Toukokuu Puutarhan betonityöt Betoni on edullinen ja hauska materiaali kaikenlaisten puutarhakoristeiden tekemiseen. Betonista voi valaa ruukkuja, penkkejä, laattoja, lintualtaita - lähes mitä vaan! - vaatii fyysistä

Lisätiedot

SORAJALOSTEIDEN MYYNTI

SORAJALOSTEIDEN MYYNTI SORAJALOSTEIDEN MYYNTI puh. 010 327 2220 asiakaspalvelu@ykkosmyynti.fi Hinnasto 1.3.2015 Hinnat sis. alv 24% * Tarjoushinnat alueella Kerava, Järvenpää, Tuusula (Hyrylä, Kellokoski), Sipoo (Nikkilä, Linnanpelto),

Lisätiedot

Unidrain-lattiakaivon asennusohje: betoni ja siveltävä vedeneriste

Unidrain-lattiakaivon asennusohje: betoni ja siveltävä vedeneriste Unidrain-lattiakaivon asennusohje: betoni ja siveltävä vedeneriste Järjestelmän kuvaus Osat 1. Lattiakaivokaluste 2. Viemärikaivo 3. Kehys 4. Ritilä 5. Nukkasihti (lisävaruste Betoni Rakenne Lattia: Betonia

Lisätiedot

TERADOWEL- ja ULTRADOWELkuormansiirtojärjestelmä

TERADOWEL- ja ULTRADOWELkuormansiirtojärjestelmä TERADOWEL- ja ULTRADOWELkuormansiirtojärjestelmä Vaarnalevyt lattioiden liikuntasaumoihin Versio: FI 6/2014 Tekninen käyttöohje TERADOWEL- ja ULTRADOWELkuormansiirtojärjestelmät Vaarnalevyt lattioiden

Lisätiedot

Tätä lukua sovelletaan myös muihin sahaamalla valmistettuihin luonnonkivituotteisiin.

Tätä lukua sovelletaan myös muihin sahaamalla valmistettuihin luonnonkivituotteisiin. 1 313 Luonnonkivipäällystäminen Standardien SFS-EN 1341 ja SFS 7017 mukaan laatta on kappale, jonka nimellisleveys on suurempi kuin 150 mm ja yleensä suurempi kuin 2 kertaa sen paksuus. Tätä lukua sovelletaan

Lisätiedot

ACO. Linjakuivatus. Asennusohjeet ACO DRAIN

ACO. Linjakuivatus. Asennusohjeet ACO DRAIN ACO Linjakuivatus Asennusohjeet ACO DRAIN Sisältö Käyttöalueet EN 433 -standardin mukaan 3 Symbolit ja kaatotyypit 4 Tärkeitä suunnittelu- ja asennusohjeita Yleiset ja erityiset asennusohjeet 5 ACO DRAIN

Lisätiedot

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11 Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti

Lisätiedot

SORAJALOSTEIDEN MYYNTI

SORAJALOSTEIDEN MYYNTI SORAJALOSTEIDEN MYYNTI puh. 010 327 2220 asiakaspalvelu@ykkosmyynti.fi Hinnasto 1.3.2014 Hinnat sis. alv 24% * Tarjoushinnat alueella Kerava, Järvenpää, Tuusula (Hyrylä, Kellokoski), Sipoo (Nikkilä, Linnanpelto),

Lisätiedot

Projekti Kamppi lukuina

Projekti Kamppi lukuina Projekti Kamppi lukuina Projektiaika 8/2002 3/2006 Hankkeen kokonaisarvo lähes 400 M Työmaan pinta-ala 4 ha Laajuus: 135.000 br-m2, Tilavuus: 650.000 m3 Liiketiloja 37.000 m2 Toimistoja 12.000 m2 Asuntoja

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. Bender L- ja T-tuet

ASENNUSOHJE. Bender L- ja T-tuet Vakiovalmisteisissa Benders tukimuurielementeissä on harmaa telattu pinta. Valikoimassamme on myös sileäpintaisia, graafisesti pintamuotoiltuja tai matriisiin valettuja malleja. Elementit valmistetaan

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. ErgoFloor-kumilaatat. sivu 1 / 5 VARASTOINTI

ASENNUSOHJE. ErgoFloor-kumilaatat. sivu 1 / 5 VARASTOINTI ASENNUSOHJE ErgoFloor-kumilaatat sivu 1 / 5 VARASTOINTI Kumilaatat tulee säilyttää kuivassa tilassa, jonka lämpötila on yli +10C. Jos kumilaattoja säilytetään alle +10C lämpötilassa, tulee ne siirtää asennettavaan

Lisätiedot

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE

AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE AUTOTALLI KÄYTTÖOHJE ENNEN KUIN ALOITAT Ennen kuin aloitat asennuksen, ota selvää paikallisilta viranomaisilta, tarvitseeko autotalli rakennusluvan. Lue käyttöohje huolellisesti ja noudata annettuja ohjeita.

Lisätiedot

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta

Lisätiedot

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi

Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Miten hoidat ja istutat nurmikkoasi Nurmikon käyttäminen Hemmanetin valmiit nurmikot kestävät heti että niitten päälle kävellään. Mutta alussa kannattaa olla vähän varovainen ettei rasita nurmikkoa liikaa

Lisätiedot

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007 Kawerak Oy pu 040-717 5365 Sivu 1 /yks eur/ Työ Aine Ali Yt Yt eur Pvm RAKENNUSOSAT PKS 1/2007 0 ALUETYÖT 01 ALUEEN MAA- JA POHJARAKENNUS 011 RAIVAUS JA PURKU 0111 Rakennusten purku 011112 Purku, puurakennus

Lisätiedot

KIVIEN JA LAATTOJEN ASENTAMINEN

KIVIEN JA LAATTOJEN ASENTAMINEN KIVIEN JA LAATTOJEN ASENTAMINEN Asennuksen valmistelutyöt Ennen asennushiekan levittämistä tarkistetaan, että kantavan kerroksen pinta on tasainen, huolella tiivistetty ja että kallistukset on tehty suunnitelman

Lisätiedot

14. HIEKAT. Tulostettu / 23

14. HIEKAT. Tulostettu / 23 Tulostettu 25.1.2019 1 / 23 14. HIEKAT Saumaus- ja puhallushiekka SPH 2 Puhallushiekka PH 4 Hiekoitussepeli HSS 6 Leikkihiekka LH 8 Asennus- ja Tasaushiekka TH 10 Kivituhka KVT 12 Sepeli SEP 8-16 mm 14

Lisätiedot

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon!

FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! - Jätehuollon laitteet FLAAMING OY Smart Syväsäiliöt Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! Olette ostaneet Smart Syväsäiliö tuotteen, joka on tehokas jätteenkeräysjärjestelmä. Lue tämä ohje,

Lisätiedot

Renne Sänisalmi. Maa-ainesseminaari 6.5.2010 Kajaani

Renne Sänisalmi. Maa-ainesseminaari 6.5.2010 Kajaani Renne Sänisalmi Kouluttaja, Kainuun ammattiopisto KIVIAINEKSET JA YMPÄRISTÖRAKENTAMINEN Maa-ainesseminaari 6.5.2010 Kajaani AIKUISOPISTO Esityksen sisältöä: viher- ja ympäristörakentaminen kiviainesten

Lisätiedot

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin

Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin Levykoko: 600 x 1200 mm Paksuus: 30 mm Pontti: ympäritäyspontattu Pinnoite: diffuusiotiivis alumiinilaminaatti levyn molemmin puolin SPU Sauna-Satu soveltuu saunan seinien ja kattojen sekä kosteiden tilojen

Lisätiedot

ELEGRO terassilautojen asennusohje

ELEGRO terassilautojen asennusohje ELEGRO terassilautojen asennusohje ELEGRO terassilautojen mitat ovat: paksuus 32 mm / leveys 142 mm / pituus3000 mm. ELEGRO terassilautoja voidaan katkaista ja porata kuten puutavaraa. Suositus on, että

Lisätiedot

merkintävärillä. 1. Mittaa ja merkitse terassisi arvioitu koko ja sijainti linjalangalla tai suihkuta

merkintävärillä. 1. Mittaa ja merkitse terassisi arvioitu koko ja sijainti linjalangalla tai suihkuta 1. Mittaa ja merkitse terassisi arvioitu koko ja sijainti linjalangalla tai suihkuta merkintävärillä. 2. Merkitse terassin korkeus talon etuseinään liitunarulla. 3. Poista kaikki kasvualusta ja korvaa

Lisätiedot

Laituripääty 2,5 x 6,0 kokoamisohje

Laituripääty 2,5 x 6,0 kokoamisohje 1/9 Laituripääty 2,5 x 6,0 kokoamisohje Asettele kiinnikkeet oikeaan järjestykseen, niitä on neljänlaisia. Tee puusta ja metallista ensin suora laatikko valmiiksi asti, ja kiinnitä ponttoonit vasta sitten.

Lisätiedot

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.

Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta. Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

saumaus- ja tiivistysaineet

saumaus- ja tiivistysaineet saumaus- ja tiivistysaineet POWERCOLOR Sementtipohjaisen saumalaastin uusinta sukupolvea sisältää hopea ioneja ja käytetään 1 5 mm leveisiin saumoihin. SILVER ACTIVE SYSTEM on oligodynaaminenhopea ionien

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE. Matala 5000 umpisäiliö

KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE. Matala 5000 umpisäiliö KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE Matala 5000 umpisäiliö KUMPPANINA PARAS PIPELIFE Matala 5000 umpisäiliö Matala 5000 umpisäiliö on jätevesien ja lietteen varastoimiseen tarkoitettu säiliö. Säiliön

Lisätiedot

20 mm kivipuristelaatan asennustuet tekninen kuvasto

20 mm kivipuristelaatan asennustuet tekninen kuvasto 20 kivipuristelaatan asennustuet tekninen kuvasto Esipuhe Asennustuet ovat innovatiivinen, helppo ja käytännöllinen tapa asentaa FinnCeramic 20 paksuisia kivipuristelaattoja. Tukien avulla laatat voidaan

Lisätiedot

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus

LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008. Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen. Saamelaisalueen koulutuskeskus LAAVU portfolio 21.4.-25.4.2008 Tekijä: Henna Kangas TEVA 0710 Opettaja: Merja Heikkinen Saamelaisalueen koulutuskeskus Aluksi Halusin alkaa tekemään laavua, koska sen tekemään oppiminen on hyödyllistä

Lisätiedot

KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ

KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ KERAAMISTEN LAATTOJEN KIINNITYSJÄRJESTELMÄ on kehittänyt uuden kiinnitysjärjestelmän keraamisten julkisivulaattojen kiinnitykseen. HT- Julkisivujärjestelmää voidaan käyttää tuulettuvissa julkisivuissa

Lisätiedot

BENDERS SOKKELIELEMENTIT SOKKELIELEMENTIT. Kunnon perustus. Lisätietoja Bendersistä www.benders.fi

BENDERS SOKKELIELEMENTIT SOKKELIELEMENTIT. Kunnon perustus. Lisätietoja Bendersistä www.benders.fi BENDERS SOKKELIELEMENTIT SOKKELIELEMENTIT Kunnon perustus Lisätietoja Bendersistä www.benders.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO INFO 2 TAUSTATIETOA SOKKELIELEMENTTI 4 BENDER L-SOKKELIELEMENTTI 7 BENDER I-SOKKELIELEMENTTI

Lisätiedot

TYÖOHJE 4/2010 TYÖOHJE. LammiMuurikivi

TYÖOHJE 4/2010 TYÖOHJE. LammiMuurikivi TYÖOHJE 4/2010 TYÖOHJE LammiMuurikivi LammiMurikivi TYÖOHJE SISÄLLYS 1 LAMMIMUURI 3 2 RAKENNE JA OMINAISUUDET 3 2.1 Rakenne 3 2.2 Ominaisuudet 3 3 KÄYTTÖKOHTEET 3 4 MATALAT JA KORKEAT MUURIT 3 5 MUURIN

Lisätiedot

Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi

Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi megawall GARDEN Bender Megawall Kaunis muuri, jolla voidaan rakentaa 1,05 m korkea tukimuuri. Sen mahdollistaa ainutlaatuinen rakenne ja geoverkkojärjestelmä. Muurikivet toimitetaan valmiiksi lohkottuina,

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

Maaperätutkimukset. Maaperätutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että suunniteltava järjestelmä soveltuu kohteeseen Koekuoppa

Maaperätutkimukset. Maaperätutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että suunniteltava järjestelmä soveltuu kohteeseen Koekuoppa Maaperätutkimukset Maaperätutkimusten tarkoituksena on varmistaa, että suunniteltava järjestelmä soveltuu kohteeseen Koekuoppa Selvitetään maalaji Otetaan näyte laboratoriotutkimuksia varten JA / TAI Tehdään

Lisätiedot

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 6 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus ja

Lisätiedot

Reunatukien kelpoisuus osoitetaan toimituserittäin toimitusasiakirjojen perusteella. Kelpoisuus todetaan myös silmämääräisesti asennustyön aikana.

Reunatukien kelpoisuus osoitetaan toimituserittäin toimitusasiakirjojen perusteella. Kelpoisuus todetaan myös silmämääräisesti asennustyön aikana. InfraRYL, päivitys 1 22110 Reunatuet Infra 2015 Määrämittausohje 2211. 22110.1 Reunatukien materiaalit 22110.1.1 Reunatuet Jos kelpoisuutta ei ole osoitettu CE-merkinnällä, asiakirjoissa vaaditut tuotteiden

Lisätiedot

Lokasäiliö l Asennusohje 4/2015

Lokasäiliö l Asennusohje 4/2015 Lokasäiliö 5 000 l Asennusohje 4/2015 Onnline-lokasäiliö Onnline lokasäiliö on jätevesien ja lietteen varastoimiseen tarkoitettu säiliö. Säiliön suunnittelussa on otettu huomioon sen käyttökohteiden ja

Lisätiedot

Varastointi. Flex Putket. Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla. teräviä kappaleita esim kiviä.

Varastointi. Flex Putket. Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla. teräviä kappaleita esim kiviä. Varastointi 2 Flex Putket Flex putket voidaan varastoida joko pysty-tai vaaka-asentoon. Varastoalueella ei saa olla teräviä kappaleita esim kiviä. Putkipäät ovat syytä suojata päätysuojin ennen asennusta.

Lisätiedot

Maskeeraus ja hionta Vaihe 1 Vaihe 2 1

Maskeeraus ja hionta Vaihe 1 Vaihe 2 1 Vaihe 1 Laita maskeerausteippiä n. 1 cm pohjaosien sisemmästä jyrsitystä merkkiviivasta sekä n. 1cm sivumoduulien mustasta merkkivivasta. Hio maskeerauksen ulkopuolinen alue karhunkielellä. Maskeeraus

Lisätiedot

JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet

JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet MSJ-WOOD OY JUSSI-parviportaiden kokoamisohjeet Kokoamisohjeet suorille parviportaille MSJ-Wood 15.5.2010 www.jussi-portaat.fi Teit erinomaisen valinnan ostaessasi JUSSI-portaan. Ohjeen sisältö: Sisällysluettelo

Lisätiedot

Toteuta unelmiesi laituri!

Toteuta unelmiesi laituri! Toteuta unelmiesi laituri! UKM-ponttonit UKM-valmislaituri UK-Muovi Oy www.ukmuovi.fi Kestävä. Vakaa. Kantava. Toimiva. Nopea asentaa. Siisti. Tyylikäs. UKM-laituri Yhdistele laituri vaivattomasti valmiista

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi

ASENNUSOHJEET. Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat. Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi ASENNUSOHJEET Moduleo - lukkopontilliset vinyylilattiat Ruukinkuja 2, 02330 ESPOO 09 260660 orientoccident.fi SISÄLLYS Yleistä... 2 Vastaanotto ja säilytys... 2 Tasaannuttaminen... 3 Asennusolosuhteet...

Lisätiedot

Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos

Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos Rakennusohjeet Rakenna oikea pyöräkatos Pyörät kannattaa pysäköidä suojakatokseen. Tässä yksinkertaisessa pyöräkatoksessa pyörät ovat aina valmiina. Seiniin voi kiinnittää koukkuja ja hyllyjä pyöräpumpuille,

Lisätiedot

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE TYÖSELOSTUS 7693 Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7.8.2017 MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7693 SISÄLLYSLUETTELO 1. ESITYÖT... 3 1.1. Yleiset työselitykset... 3 1.2. Asetuksia ja määräyksiä... 3 2. KUIVATUSTYÖT...

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 RAKENNUSSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarvio 1 2 MITOITUS JA LIIKENTEELLINEN

Lisätiedot

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi

Lisätiedot

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

Heinolan Frisbee puisto

Heinolan Frisbee puisto 1 Tavoitteet Yhdistyksemme toimintasuunitelman mukaan Tavoitteena luoda monipuolinen, viihtyisä ja siisti liikuntaympäristö, jossa nauttia raittiista ilmasta ja pelata hienoa peliä. Pitkällä tähtäimellä

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt

Lisätiedot

14. HIEKAT. Tulostettu / 21

14. HIEKAT. Tulostettu / 21 Tulostettu 14.2.2017 1 / 21 14. HIEKAT Saumaus- ja puhallushiekka SPH 2 Puhallushiekka PH 4 Hiekoitussepeli HSS 6 Leikkihiekka LH 8 Asennus ja Tasaushiekka TH 10 Kivituhka KVT 12 Sepeli 8-16 mm 14 Puhallusrae

Lisätiedot

ALUSRAKENTEET JA TERASSILAUTOJEN SUOSITELTU LINJAUS

ALUSRAKENTEET JA TERASSILAUTOJEN SUOSITELTU LINJAUS ALUSRAKENTEET JA TERASSILAUTOJEN SUOSITELTU LINJAUS 400 mm Suunnittele terassilautojen linjaus huolella etukäteen, sillä alusrakenne valitaan linjauksen mukaan. Sadeveden käyttö puhdistuksessa: asenna

Lisätiedot

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN

ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,

Lisätiedot

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ

LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ LATTIAKIVET LATTIA-ASENNUKSIIN VALIKOITUJA VAPAA- MUOTOISIA LIUSKEKIVIÄ Käyttökohteita sisälattiat, takkojen edustat, terassien ja portaiden pinnoitukset, pihakiveykset maakosteaan betoniin asennettuna

Lisätiedot

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA

Näin kasvata PERUNOITA ASTIASSA 5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät

Lisätiedot

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet

HYDROCORK Pressfit asennusohjeet HYDROCORK Pressfit asennusohjeet Lue nämä asennusohjeet tarkasti ennen asennuksen aloittamista. Asennuksessa tulee myös noudattaa SisäRYL 2013 ohjeistuksia. KULJETUS, VARASTOINTI JA SOPEUTTAMINEN OLOSUHTEISIIN

Lisätiedot

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje

ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman

Lisätiedot

Laituripääty 2,5 x 8,0 kokoamisohje

Laituripääty 2,5 x 8,0 kokoamisohje 1/9 Laituripääty 2,5 x 8,0 kokoamisohje Asettele kiinnikkeet oikeaan järjestykseen, niitä on neljänlaisia. Vältä koolinkien jatkosten laittamista samalle kohdalle. Tee puusta ja metallista ensin suora

Lisätiedot

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä.

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. MAANSIIRTOURAKKA Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. Urakka koostuu seuraavista tehtävistä: 1. Pihan raivaus-

Lisätiedot

JUSSI-taloportaiden kokoamisohjeet

JUSSI-taloportaiden kokoamisohjeet MSJ-WOOD OY JUSSI-taloportaiden kokoamisohjeet Kokoamisohjeet L-taloportaille MSJ-Wood 11.3.2013 http://www.jussi-portaat.fi Suunnittelu ja toteutus: Cadwill Oy Teit erinomaisen valinnan ostaessasi JUSSI-taloportaan.

Lisätiedot

VERKKOON LIIMATTU MOSAIIKKI (1/5) 1. VERKKOON LIIMATTU MOSAIIKKI 1. Levitä Pukkila Saneerauslaastia tai Pukkila Vaaleaa Saneerauslaastia (~3 mm kerros) joko yhdellä tai kahdella työstökerralla. Huom! Laastipetin

Lisätiedot

HauCon perustusmuotti

HauCon perustusmuotti HauCon perustusmuotti Anturamuottijärjestelmä Recostal ES Mittatilauksena, paikalleen jäävä muottijärjestelmä joka on itsetukeva 1m asti. ES anturaleveys = > 1,20 m. Anturamuottijärjestelmä Recostal FS

Lisätiedot

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta.

Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Kaksi komponenttinen haponkestävä epoksilaasti jolla kirkkaat kiiltävät värit. Ihanteellinen laatoituksille joilta vaaditaan hyvää puhdistettavuutta. Saumaleveys 2 20 mm. 2/7 Ominaisuudet o Erittäin kestävä

Lisätiedot

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1 Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet

PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet ENERGIA-sydämet Yleistä Energia-sydämmellä tehdyt tulisijat ovat tehokkaita ja vievät vähemmän tilaa kuin perinteisesti muuratut tulisijat. Energiasydän takka voidaan

Lisätiedot

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,

Lisätiedot

Finnforest Terassin kokoamisohje Terassi 10

Finnforest Terassin kokoamisohje Terassi 10 Finnforest Terassin kokoamisohje Terassi 10 Terassin kokoaminen ja perustaminen Terassi on tarkoitettu koottavaksi valmiiksi pohjustetulle ja tasatulle maalle. Perustamisessa on otettava huomioon mahdollinen

Lisätiedot

Käytettäessä Leca -kevytsoraa painumien vähentämiseksi tulee ottaa huomioon seuraavat asiat:

Käytettäessä Leca -kevytsoraa painumien vähentämiseksi tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: 20/12/2018 PAINUMAT Leca -kevytsora tarjoaa suuria etuja, kun täytyy ratkaista painumiin liittyviä ongelmia. Se tarjoaa tehokkaat ratkaisut tehokkaalla ja nopealla rakentamisella ja matalilla kustannuksilla.

Lisätiedot

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje Helsingin kaupunkitilaohje Kasvualustat http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/kasvualustojen-laatuvaatimukset-2/ Kasvualustalla tarkoitetaan niitä kasvillisuusalueen maakerroksia, joihin kasvin juuret

Lisätiedot

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

SADEX005 -ULOSHEITTOKAIVO

SADEX005 -ULOSHEITTOKAIVO 17.8.2017 REV1.1 SADEX005 -ULOSHEITTOKAIVO PARVEKKEEN ULKOPUOLINEN VEDENPOISTO Käänteentekevä uutuus! Sadex005-ulosheittokaivo mahdollistaa parvekevesien ohjaamisen yksinkertaisesti ja hallitusti soveltuen

Lisätiedot

Luonnonkivimuurit ja -tukimuurit

Luonnonkivimuurit ja -tukimuurit Helsingin kaupunkitilaohje Luonnonkivimuurit ja -tukimuurit http://kaupunkitilaohje.hel.fi/kortti/luonnonkivi-massiivikivi-graniitti-liuskekivi/ Luonnonkiveä voidaan käyttää erittäin monipuolisesti muurien

Lisätiedot

11410 Poistettavat pintamaat

11410 Poistettavat pintamaat InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 11410 Poistettavat pintamaat Määrämittausohje 1141. 11410.1 Poistettavien pintamaiden materiaalit Alueelta raivattavan materiaalin suhteen toimitaan suunnitelma-asiakirjojen

Lisätiedot

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET

PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET PILHA PAVILJONKI ASENNUSOHJEET Innoros Oy :: Paanakedonkatu 20 :: 28100 Pori :: Puh. 0424-852200 :: www.ultimatemarket.com Perustuksen teko Perustussuositus: Sorapatja, vähintään 20 cm paksu ja halkaisijaltaan

Lisätiedot

Uunin rakentaminen helpommaksi

Uunin rakentaminen helpommaksi Uunin rakentaminen helpommaksi Meidän ei kannata antaa itsetekemisen ilon kariutua mihinkään alemmuuskompleksiin. Tekeminen ei ole salatiedettä vaan luontainen osa meidän elämäämme, vaikka sitä onkin pitkälti

Lisätiedot

TYÖOHJE SMYYGI- ELI TÄYTELISTA JA IKKUNAPENKKI

TYÖOHJE SMYYGI- ELI TÄYTELISTA JA IKKUNAPENKKI NIKO PALONEN / www.suorakon.com TYÖOHJE SMYYGI- ELI TÄYTELISTA JA IKKUNAPENKKI 8.10.2014 JOHDANTO Tämän oppaan tarkoitus on kertoa smyygi- eli täytelistan tekemisestä vanhan hirsirakennuksen ikkunakarmin

Lisätiedot

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja Asennusohjeet Huvimajalle Katariina 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä 4

Lisätiedot