11410 Poistettavat pintamaat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "11410 Poistettavat pintamaat"

Transkriptio

1 InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys Poistettavat pintamaat Määrämittausohje Poistettavien pintamaiden materiaalit Alueelta raivattavan materiaalin suhteen toimitaan suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti. Pintamaat otetaan talteen suunnitelma-asiakirjoissa esitetyssä laajuudessa. Pintamaa hyödynnetään tai varastoidaan. Raivauksessa poistettu pintamaaksi tai kasvualustaksi kelpaava materiaali varastoidaan suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti tarkoitukseen osoitetuille paikoille. Rakentamiskohteeseen kelpaamaton maa- ja kiviaines kuljetetaan erikseen sille osoitettuun paikkaan. Pilaantuneiksi tiedetyt tai työn aikana pilaantuneiksi todetut raivausmassat käsitellään suunnitelmaasiakirjojen, työn aikana annettavien kirjallisten ohjeiden sekä viranomaisten ohjeiden mukaan. Jos muitakin raivausmassoja käytetään rakennustarkoituksiin, esimerkiksi verhoiluihin, noudatetaan niiden varastoinnissa, mitä kasvualustasta on esitetty. Varastointi ei saa haitata pintavesien virtausta. Kasvualustaksi käytettävien pintamaiden varastoaumat pidetään puhtaina rikkakasveista, luku Kasvualustat ja katteet, InfraRYL Edellinen työvaihe Kasvillisuuden ja rakenteiden poisto on tehty lukujen ja mukaisesti Poistettava kasvillisuus, InfraRYL Poistettavat rakenteet, InfraRYL Pintamaiden poistaminen Pintamaiden poistaminen, yleistä Kannot, mättäät, turve ja humusmaa poistetaan maan laadun mukaan kerroksittain. Osittain tai kokonaan maanpinnan yläpuolelle ulottuvat 1,0 m 3 :n lohkareet poistetaan. Pintamaan poistolla tarkoitetaan aluskasvillisuuden, pintamaan, mättäiden, kantojen ja kivien poistoa kivennäismaan päältä sekä pintamaan poistoalueiden pengeralustan muotoilua. Pintamaa pyritään kuorimaan kuivalla säällä maan laadun mukaan kerroksittain siten, että kuorittava pintamaa ei tiivisty. Kuorinnassa käytetään tela-alustaista tai vastaavaa pohjapaineeltaan pientä konetta. Kuorinta tehdään kaistoittain ja maan laadun mukaan kerroksittain samalta paikalta toimien. Maansiirtoauton liikkuminen ja lastaus tapahtuu kuoritun pohjamaan päältä määriteltyjä reittejä pitkin. Pintamaa, kannot, kivet ja aluskasvillisuus poistetaan suunnitelma-asiakirjoissa ja työn aikana osoitetuilta alueilta. Raivattavan alueen laajuus ja raivaussyvyys osoitetaan suunnitelma-asiakirjoissa.

2 InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 2 Pintamaan poistossa noudatetaan kuvan 11410:K1 poistosyvyyksiä, poistoleveyksiä ja poistovaatimuksia. Veden poistuminen pintamaan poistoalueilta varmistetaan suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti. Pintamaan varastointi ja aumaus tehdään kuivalla säällä. Pintamaa varastoidaan maan laadun mukaan erillisissä aumoissa. Pintamaakuormat kipataan järjestelmällisesti aloittaen auman takaosasta. Kerros tiivistetään telakoneella ennen seuraavan kerroksen levittämistä. Auman saavutettua lopullisen korkeutensa auman yläpinta ja luiskat tiivistetään sadeveden imeytymisen estämiseksi. Jos pintamaa joudutaan kuorimaan märällä säällä,. pintamaat kasataan löyhiksi, korkeintaan 2 metriä korkeiksi kasoiksi, joissa maa-ainesten annetaan kuivua tuulen ja auringon vaikutuksesta. Maa-aineksen kuivettua, pienet kasat muotoillaan ja tiivistetään vastaavanlaiseksi aumaksi kuin kuiva maa-aines. Aumat peitetään rikkaruohottumisen estämiseksi katekankaalla. Aumojen hoidosta huolehditaan koko varastoinnin ajan. Rikkakasvit poistetaan polttamalla tai leikkaamalla ne ennen kuin rikkakasvien siemenet kehittyvät. Kuva 11410:K1 Pintamaan poisto.

3 InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 3 Pintamaan poistoalueet esitetään suunnitelma-asiakirjoissa. Pintamaata ei saa poistaa pehmeiköillä muualta kuin suunnitelma-asiakirjoissa osoitetuilta alueilta. Jos leikkauksessa tai kaivannossa on rakenteisiin käytettävää maata, pintamaa poistetaan kokonaisuudessaan. Raivauksessa tulee ottaa huomioon seuraavan työvaiheen mahdolliset erityisvaatimukset, esimerkiksi erityiset mitat ja luiskakaltevuudet. Kalliopinnat puhdistetaan huulilevyllä varustetulla kaivukoneella tai vastaavalla. Suunnitelma-asiakirjoissa esitetään vähintään varastointipaikat työn alkaessa pilaantuneiksi tiedettyjen raivausmassojen käsittely ja sijoituspaikka tehtävät tutkimukset katselmustarve. Rakennettavalta alueelta poistetaan kannot, kivet, mättäät yms. Pintamaan poistolla pyritään tasalaatuiseen alustaan, joka tasaa kantavuuseroja (tiiviyseroja) ja helpottaa rakentamista. Korkeilla penkereillä pengerpohja voidaan jättää raivaamatta, jos suunnitelmaasiakirjoissa niin esitetään. Poistosyvyyden alapuolelta poistetaan kerrospengerrysalueilta pengerrystä haittaavat kivet. Erillisenä työvaiheena poistetaan halkaisijaltaan yli 0,15 m:n kannot juurakoineen. Jos suunniteltu valmis pinta sijaitsee niin, että ei tarvita leikkaus- eikä pengerrystöitä, pohjamaa muotoillaan raivauksen yhteydessä suunnitelma-asiakirjojen mukaiseen alusrakenteen yläpinnan kaltevuuteen ja korkeusasemaan. Turhaa liikkumista on vältettävä häiriintymisherkällä pohjalla. Kivien ja kantojen poistossa syntyneet kuopat, kohoutumat ja syvennykset muotoillaan kuvan 11410:K2 periaatteiden mukaisesti. Kaikki raivauksessa syntyneet tai muut kuopat, ojat ja painanteet tasoitetaan luiskaamalla ne kaltevuuteen 1:4 tai loivemmaksi maanpintaan nähden ja täytetään pohjamaalla tai vastaavalla ja tiivistetään. Täytetyt kuopat tiivistetään vastaavalla syvyydellä vaadittavaan penkereen tiiviyteen.

4 InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 4 Kuva 11410:K2 Kuoppien ja kohoutumien käsittely pintamaan poistoalueella. Talvella poistetaan lumi ja jää työaluetta raivattaessa. Maan tarpeettoman jäätymisen estämiseksi lumi poistetaan raivaustöiden edistymisen mukaan. Myös itse raivaustyö ajoitetaan sitä seuraavan työvaiheen, esimerkiksi maaleikkaustyön, kanssa siten, että maapohjan tarpeeton jäätyminen estetään. Pintamaista raivattu maapohja tasataan ja tiivistetään suunnitelma-asiakirjojen mukaisesti Pintamaiden poistaminen tierakenteissa Tierakenteiden routimattomilla pengeralustoilla pintamaa (turve, humus, multa, kannot ja aluskasvillisuus) poistetaan kokonaan 0,5 m:n syvyyteen penkereen pinnasta mitattuna. Syvemmällä poistetaan 0,15 m paksumpi pintamaa, halkaisijaltaan yli 0,15 m:n kannot ja poistotasolla pituudeltaan yli 0,5 m:n suuruiset kivet 1 m:n syvyyteen penkereen pinnasta mitattuna, kuitenkin enintään 1,5 m:n syvyyteen tasausviivasta mitattuna. Kivet ja kannot eivät ulotu 0,3 m lähemmäksi päällysrakennetta, kuva 11410:K1. Routivilla pengeralustoilla pintamaa poistetaan kokonaan 0,5 m:n syvyyteen penkereen pinnasta mitattuna. Syvemmällä poistetaan 0,15 m paksumpi pintamaa, halkaisijaltaan yli 0,15 m:n kannot ja poistotasolla pituudeltaan yli 0,5 m:n kivet siirtymäkiilasyvyyteen. Kivet ja kannot eivät ulotu 0,3 m lähemmäksi päällysrakennetta, kuva 11410:K1. Pintamaa poistetaan koko työalueelta, jos pintamaa on suunnitelmissa esitetty hyödynnettäväksi. Pintamaiden poistossa ja käsittelyssä noudatetaan erityistä varovaisuutta alueilla, joilla kasvaa kurtturuusua, komealupiinia tai jättiputkea. Kansallinen vieraslajistrategia Maa- ja metsätalousministeriö.

5 InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys Valmis alue, jolta pintamaa on poistettu Alue, jolta pintamaa on poistettu, täyttää lukujen 16110, 16200, 18110, 18121, 21110, 21220, 23111, ja alustakohtien vaatimukset Maaleikkaukset, erittelemätön, InfraRYL Maakaivannot, InfraRYL Maapenkereet, InfraRYL Maalle pengerretyt louhepenkereet, InfraRYL Suodatinkerrokset, InfraRYL Eristyskerrokset ratarakenteissa, InfraRYL Tuotteistetut kasvualustat, InfraRYL Paikalla tehtävät kasvualustat, InfraRYL Kantavat kasvualustat, InfraRYL Alueen, jolta pintamaa on poistettu, kelpoisuuden osoittaminen Todetaan, että alue, jolta pintamaa on poistettu, on suunnitelma-asiakirjojen mukainen. Katselmuksen tulokset taltioidaan ajan tasalla pidettävään kelpoisuusasiakirjaan. Suunnitelma-asiakirjojen mukaiset toimenpiteet todetaan työn aikana tehtävin tarkastuksin Pintamaiden poistamisen ympäristövaikutukset Poistettavat pintamaan käytetään hyödyksi ja toissijaisesti toimitetaan jätelain 646/2011 ja paikallisten ohjeiden mukaisesti käsiteltäviksi. Jätelaki. Suomen säädöskokoelma 646/2011. (Infra YM )

5 Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset RAKENNUSALUEELLA OLEVAT RAKENTEET

5 Tienrakennustöiden yleiset laatuvaatimukset ja työselitykset RAKENNUSALUEELLA OLEVAT RAKENTEET 5 6 1000 8 1000.1 Yleistä 8 1100 Puusto ja muu kasvillisuus 9 1110 Puuston ja muun kasvillisuuden kaataminen ja poisto 9 1111 Hyötypuun hakkuu 9 1111.1 Yleistä 9 1111.2 Työohjeet 9 1112 Jätepuun poisto

Lisätiedot

18116 Esikuormituspenkereet

18116 Esikuormituspenkereet InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 18116 Esikuormituspenkereet Tässä luvussa käsitellään esikonsolidoitava maapohja ja esikuormituspenger. Menetelmiä sovelletaan hienorakeisten maakerrosten tiivistämisessä.

Lisätiedot

Maalle pengerretyt louhepenkereet

Maalle pengerretyt louhepenkereet InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 181121 Maalle pengerretyt louhepenkereet Määrämittausohje 1811. 181121.1 Maalle pengerretyn louhepenkereen materiaalit Louhetäyttö rakennetaan sekarakeisesta louheesta,

Lisätiedot

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,

Lisätiedot

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1.

Ohje Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. Viitteet 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 1 21110 Suodatinkerrokset Suodatinkankaiden vaatimukset esitetään luvussa 21120. 21120 Suodatinkankaat, InfraRYL osa 1. 21110.1 Suodatinkerroksen materiaalit Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta

Lisätiedot

14341 Sivu- ja niskaojat

14341 Sivu- ja niskaojat InfraRYL, Päivitys 21.11.2017 / SHV 1 14341 Sivu- ja niskaojat Määrämittausohje 1434. 14341.1 Sivu- ja niskaojien materiaalit 14341.2 Sivu- ja niskaojien alusta 14341.3 Sivu- ja niskaojien tekeminen 14341.3.1

Lisätiedot

Laturakan asemakaava-alueen katujen, kevyen liikenteen väylien ja ulkoilureitin rakentaminen sekä Rakkavaarantien suojatiejärjestelyt TYÖSELOSTUS

Laturakan asemakaava-alueen katujen, kevyen liikenteen väylien ja ulkoilureitin rakentaminen sekä Rakkavaarantien suojatiejärjestelyt TYÖSELOSTUS Laturakan asemakaava-alueen katujen, kevyen liikenteen väylien ja ulkoilureitin rakentaminen sekä Rakkavaarantien suojatiejärjestelyt TYÖSELOSTUS 25.3.2015 2 (10) Sisältö RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT...

Lisätiedot

Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden

Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden InfraRYL, Päivitys 6.4.2017 / KM 1 18330 Lopputäytöt Tässä luvussa käsitellään ensisijaisesti liikennöitäville alueille rakennettavien johto- ja putkikaivantojen lopputäyttöjä. Vaatimuksia voidaan soveltaa

Lisätiedot

InfraRYL, mikä muuttuu?

InfraRYL, mikä muuttuu? InfraRYL, mikä muuttuu? Laura Pennanen, Liikennevirasto Kiviaines- ja murskauspäivät 21.-22.1.2016 Esityksen sisältö 1. InfraRYL, Kiviainesluvut Kiviaineslukujen valmistelu Tavoitteita Esimerkkejä valmistelluista

Lisätiedot

Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan

Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan 1 Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan Infrasuunnittelu Tampere 11.9.2015 2 (7) 0 YLEISTÄ 01 Tilaaja Urjalan kunta Tampereentie

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Käyttäjälle... 3

Sisällysluettelo. Käyttäjälle... 3 Käyttäjälle..................................... 3 Sisällysluettelo................................. 5 Johdanto..................................... 19 Tekniset vaatimukset........................... 29

Lisätiedot

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen

Lisätiedot

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1 Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt

Lisätiedot

HOIVAKODIN KATUYHTEYDEN RAKENNUSURAKKA RAKENNUSSSUUNNITTELU URJALA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYL mukaan

HOIVAKODIN KATUYHTEYDEN RAKENNUSURAKKA RAKENNUSSSUUNNITTELU URJALA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYL mukaan 1 Urjalan kunta HOIVAKODIN KATUYHTEYDEN RAKENNUSURAKKA RAKENNUSSSUUNNITTELU URJALA Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYL mukaan Infrasuunnittelu Tampere 2018 A 2 (7) 0 YLEISTÄ 01 Tilaaja

Lisätiedot

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet

18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet 18145 Vaahtolasimurskepenkereet ja -rakenteet Määrämittausohje 1814. 18145.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja -rakenteen materiaalit 18145.1.1 Vaahtolasimurskepenkereen ja rakenteen materiaali, yleistä Tuotteen

Lisätiedot

23330 Pensaat ja köynnökset

23330 Pensaat ja köynnökset InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23330 Pensaat ja köynnökset Infra 2015 Määrämittausohje 2333. 23330.1 Pensas- ja köynnösistutusten materiaalit Taimien toimittaja kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston

Lisätiedot

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11 Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti

Lisätiedot

18360 Massanvaihtoon kuuluvat täytöt

18360 Massanvaihtoon kuuluvat täytöt 1 18300 KAIVANTOJEN TÄYTÖT 18360 Massanvaihtoon kuuluvat täytöt Massanvaihto on perustamistapa, jossa huonosti kantava tai runsaasti kokoonpuristuva pohjamaa vaihdetaan kokonaan tai osittain kantavuudeltaan

Lisätiedot

31 Kivipäällystäminen. 315 Kantava kerros Sitomattomat kantavat kerrokset. MaaRYL Uusiminen 315 Kantava kerros TK

31 Kivipäällystäminen. 315 Kantava kerros Sitomattomat kantavat kerrokset. MaaRYL Uusiminen 315 Kantava kerros TK 1 31 Kivipäällystäminen 315 Kantava kerros 31, 33 Päällyste 315 Kantava kerros 22341 Jakava kerros 22342 Suodatinkerros Pohjamaa Kuva 315:K1 Kantavan kerroksen sijainti rakenteessa. 3151 Sitomattomat kantavat

Lisätiedot

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen.

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen. 1 22342 Suodatinrakenteet 22342.1 Suodatinrakenteen materiaalit, yleistä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään.

Lisätiedot

KAUSTISEN KUNTA RAKENNUSSUUNNITELMA OPISTONTIEN LEVENTÄMINEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS

KAUSTISEN KUNTA RAKENNUSSUUNNITELMA OPISTONTIEN LEVENTÄMINEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KAUSTISEN KUNTA OPISTONTIEN LEVENTÄMINEN RAKENNUSSUUNNITELMA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KAUSTISEN KUNTA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS Päivämäärä 31.5.2016 Laatija Tarkastaja Eino Kattilakoski Mikko Uljas Kuvaus

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus PL 70 84101 YLIVIESKA TYÖSELOSTUS

Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus PL 70 84101 YLIVIESKA TYÖSELOSTUS Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus PL 70 84101 YLIVIESKA VIEMÄREIDEN SANEERAUS YLIVIESKA 2015-2016 2 (6) RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT Rakennushankkeen kuvaus Työ koostuu jätevesiviemärin sujutuksesta

Lisätiedot

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet.

Vaatimus Kourut ovat mekaanisilta ominaisuuksiltaan vastaavia kuin kouruihin liittyvät vastaavista materiaaleista tehdyt päällysterakenteet. 1 Tässä luvussa esitetään betonikouruista, luonnonkivistä ja linjakuivatuselementeistä rakennetut hulevesikourut. Muovikourut esitetään julkaisussa InfraRYL. 221292 Muovikourut, InfraRYL. Asfalttikourut

Lisätiedot

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä.

Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. MAANSIIRTOURAKKA Tarjolla maansiirto-, sokkelineristys- ja putkitusurakka kokeneelle ja ammattitaitoiselle maansiirtourakoitsijalle Itä-Helsingissä. Urakka koostuu seuraavista tehtävistä: 1. Pihan raivaus-

Lisätiedot

213213 Komposiittistabilointi (KOST)

213213 Komposiittistabilointi (KOST) InfraRYL, TK242/TR4, Päivitys 19.3.2015/KM 1 213213 Komposiittistabilointi (KOST) Infra 2015 Määrämittausohje 2132. 213213.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit 213213.1.1 Komposiittistabiloinnin materiaalit,

Lisätiedot

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE

TYÖSELOSTUS. Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE TYÖSELOSTUS 7693 Ähtärin kaupunki MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7.8.2017 MOKSUNNIEMEN LP-ALUE 7693 SISÄLLYSLUETTELO 1. ESITYÖT... 3 1.1. Yleiset työselitykset... 3 1.2. Asetuksia ja määräyksiä... 3 2. KUIVATUSTYÖT...

Lisätiedot

PAIKALLA TEHTÄVÄT KASVUALUSTAT YGOFORUM Elina Regårdh WSP Mikko Suominen Helsingin kaupunki

PAIKALLA TEHTÄVÄT KASVUALUSTAT YGOFORUM Elina Regårdh WSP Mikko Suominen Helsingin kaupunki PAIKALLA TEHTÄVÄT KASVUALUSTAT YGOFORUM 14.11.2018 Elina Regårdh WSP Mikko Suominen Helsingin kaupunki InfraRYL 23112 Paikalla tehtävällä kasvualustalla tarkoitetaan paikalla olevista maaaineksista niitä

Lisätiedot

16110 Maaleikkaukset, erittelemätön. 16110.1 Maaleikkauksen materiaalit. 16110.2 Maaleikkauksen alusta. 16110.3 Maaleikkauksen tekeminen

16110 Maaleikkaukset, erittelemätön. 16110.1 Maaleikkauksen materiaalit. 16110.2 Maaleikkauksen alusta. 16110.3 Maaleikkauksen tekeminen 1 16110 Maaleikkaukset, erittelemätön Tässä luvussa käsitellään väylien maaleikkaukset. Putkikaivannot käsitellään luvussa 16210 ja rumpukaivannot luvussa 16220. Massanvaihtoa käsitellään luvussa 18360.

Lisätiedot

Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti.

Liite 1 Sijaintikartat. Suunnittelualueen sijainti. Liite 1 Sijaintikartat Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualue maastokartalla. Suunnittelualue ilmakuvassa. Liite 2 Kiinteistötiedot TOIMINTAKIINTEISTÖ: Tila 837-715-2-99, Putamo RAJANAAPURIT: TIEDOT

Lisätiedot

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä Mänttä-Vilppulan kaupunki Miinanpellonkadun ja Niittykadun saneeraus ym ym -suunnittelu oy Teerikorventie 74 35820 Mänttä OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 20.12.2016 Miinanpellonkatu Tunniste Yksikkö Määrä 1000

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita.

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. InfraRYL, Päivitys 16.11.2017 / KM 1 16320 Ponttiseinät Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. Määrämittausohje 1632. 16320.1 Ponttiseinien materiaalit Teräsponttiseinien rakentamisessa

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / SHV 1 TK242 TR8 RTS 17:52

InfraRYL, Päivitys / SHV 1 TK242 TR8 RTS 17:52 InfraRYL, Päivitys 21.11.2017 / SHV 1 14352 Teräsrummut Määrämittausohje 1434. 14352.1 Teräsrumpujen materiaalit 14352.1.1 Aallotettujen teräsrumpujen materiaalit Kierresaumatun, sinkityn teräsputken tulee

Lisätiedot

2232 Rakennuksen täytöt

2232 Rakennuksen täytöt 1 22321 Rakennuksen ulkopuoliset täytöt Rakennuksen ulkopuolinen täyttö sisältää rakennuskaivannon täytöt rakennuksen sokkeli- /anturalinjan ulkopuolella. 22321.1 Rakennuksen ulkopuolisten täyttöjen materiaalit

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO AUTOHALLI / KELLARI PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: Kiinteistö Oy Federleynkatu 37 Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 5711 4.12.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA Kiinteistö

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

1100 ALUSTAVAT TYÖT TI ENRAKENNUSTYÖT YLEINEN TYÖSELITYS TIELAITOKSEN TIENRAKENNUSTÖIDEN YLEISET TYÖSELITYKSET

1100 ALUSTAVAT TYÖT TI ENRAKENNUSTYÖT YLEINEN TYÖSELITYS TIELAITOKSEN TIENRAKENNUSTÖIDEN YLEISET TYÖSELITYKSET TI ENRAKENNUSTYÖT YLEINEN TYÖSELITYS 1100 ALUSTAVAT TYÖT TIELAITOKSEN TIENRAKENNUSTÖIDEN YLEISET TYÖSELITYKSET 1100-9200 YHTEISET TYÖT TIEH 732454 1100 ALUSTAVAT TYÖT 732455 1200 VAHVISTUSTYÖT 732456 1300

Lisätiedot

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Kaapeleiden sijoittaminen jyrkkäluiskaisen tien varressa Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Jyrkkäluiskaisella tiellä kaapelipaikat voidaan täyttää seuraavasti:

Lisätiedot

Terrafame Oy:n kaivoshanke. Secondary heap lohkot 5-8. SLS-, SEM- ja DP-altaat

Terrafame Oy:n kaivoshanke. Secondary heap lohkot 5-8. SLS-, SEM- ja DP-altaat A3 TYÖSELOSTUS 29.12.2017 1 Terrafame Oy:n kaivoshanke A3 Työselostus Secondary heap lohkot 5-8 SLS-, SEM- ja DP-altaat A3 TYÖSELOSTUS 29.12.2017 2 Sisältö YLEISTÄ 3 Pohjatutkimukset 3 Tekniset vaatimukset

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Honnin padon korjaaminen

Honnin padon korjaaminen Honnin padon korjaaminen Pato puhki säätökaivon vierestä Säätökaivon putken ympäriltä syöpynyt maata ja kaivo kallistunut Patorakenteeseen jääneen puunrungot ja onkalot sekä liian kapea pato perimmäiset

Lisätiedot

11110 Poistettavat, siirrettävät ja suojattavat puut ja muu kasvillisuus

11110 Poistettavat, siirrettävät ja suojattavat puut ja muu kasvillisuus InfraRYL / TK242 TR7 Päivitys 1 11110 Poistettavat, siirrettävät ja suojattavat puut ja muu kasvillisuus Tässä luvussa käsitellään työnaikaista kasvillisuuden poistoa, siirtoa ja suojausta. Pysyvät suojaukset

Lisätiedot

Toppilansaaren rantavyöhykkeen ja siihen liittyvän Antellin puiston ja Prikipuiston (Valkovuokkolehto) sekä polkuverkostojen rakennussuunnittelu

Toppilansaaren rantavyöhykkeen ja siihen liittyvän Antellin puiston ja Prikipuiston (Valkovuokkolehto) sekä polkuverkostojen rakennussuunnittelu Toppilansaaren rantavyöhykkeen ja siihen liittyvän Antellin puiston ja Prikipuiston (Valkovuokkolehto) sekä polkuverkostojen rakennussuunnittelu Rantavyöhyke Polkuverkostot, työselostus Suunnittelukeskus

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45031 T3 31.5.2016 ALUSTAVA KURTTILA MAAKAUPPIAANKUJA KORTTELI 45031 T3 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 ja Y25/K4

ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 ja Y25/K4 ORAVAKIVENSALMEN YKSITYIS- TIET Y1, Y2, Y3 ja Y25/K4 RAKENNUS- JA LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATUVAATIMUKSET LUONNOS URAKKALASKENTAA VARTEN 31.8.2009 Destia Oy Oravakivensalmen

Lisätiedot

VARMAA AINESTA. Maarakennustietoutta pienrakentajalle

VARMAA AINESTA. Maarakennustietoutta pienrakentajalle 1 VARMAA AINESTA Maarakennustietoutta pienrakentajalle 2 Napapiirin Kuljetus Oy tuottaa kuljetus- ja työkonepalveluja koko Lapin alueella Palveluumme luottavat -omakoti- ja loma-asuntorakentajat -talorakennusliikkeet

Lisätiedot

Viikinrannan koira-aitaus

Viikinrannan koira-aitaus HELSINGIN KAUPUNKI Katu- ja puisto-osasto MA403-3 Viikinrannan koira-aitaus TYÖSELOSTUS 20.10.2014 HELSINGIN KAUPUNKI Työselostus 2 (10) Sisältö RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 4 RAKENNUSHANKKEEN KUVAUS...

Lisätiedot

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen

GEOPALVELU OY TYÖ N:O SKOL jäsen G P TYÖ N:O 17224 SKOL jäsen VIRKKULAN SENIORIKYLÄ 755 / 406 / 14 / 21 PALONUMMI SIUNTIO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 3.10.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pohjatutkimusasemapiirros 1:500-002

Lisätiedot

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 rakentaminen kokonaisurakkana 14.7.2014 Työ n:o 12055 MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS 27.04.2012 Työnro 120007 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Cargotec Valmetinkatu Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie 18

Lisätiedot

Kaivannaisjätesuunnitelma

Kaivannaisjätesuunnitelma Kaivannaisjätesuunnitelma NCC:n Kiviainestoimipiste Pornaisten PORNAINEN NCC Roads Oy Mannerheimintie 103a PL 13, 00281 Helsinki Puh. 010 507 6800 nccroads@ncc.fi www.ncc.fi Sisällys 1 Perustiedot... 3

Lisätiedot

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI

Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Kalajoen kaupunki MAAPERÄTUTKIMUS Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 31.07.2018 MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Yleistä Kalajoen kaupungin (Hannu Vähäkuopus) toimeksiannosta on KS Geokonsult

Lisätiedot

järjestelmät. Betonikaivojen purku ( kuljetus < 5 km ) kpl 1 104, Kaivo (laatu määrittelemättä)

järjestelmät. Betonikaivojen purku ( kuljetus < 5 km ) kpl 1 104, Kaivo (laatu määrittelemättä) KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Pöytyä > Laurilantie kt Laskelma: Laurilantie kt/vaihe 1 Työnumero: 20601549 Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas:

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Talvivaara Sotkamo Oy Riippumattoman valvojan yhteenveto LIITE 16. Suunnitelmapiirustukset

Talvivaara Sotkamo Oy Riippumattoman valvojan yhteenveto LIITE 16. Suunnitelmapiirustukset Talvivaara Sotkamo Oy Riippumattoman valvojan yhteenveto LIITE 16 Suunnitelmapiirustukset Talvivaara Sotkamo Oy Riippumattoman valvojan yhteenveto Geotuubikenttä 1 A 29.4.2014 T Viita Lisätty koekuoppia

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI

RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI RAKENNUSLIIKE LAPTI OY KUOPION PORTTI KOHTEEN ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 30.11.2016 Viite 1510030132 Versio 1 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut J. Hirvonen Ramboll Kirjastokatu 4 70100 Kuopio Finland

Lisätiedot

Tässä luvussa ei käsitellä maanvaraisesti rakennettavan rakennuksen alle tehtäviä massanvaihtoja.

Tässä luvussa ei käsitellä maanvaraisesti rakennettavan rakennuksen alle tehtäviä massanvaihtoja. 1 Tässä luvussa ei käsitellä maanvaraisesti rakennettavan rakennuksen alle tehtäviä massanvaihtoja. Tässä luvussa esitetään maa- ja louhepenkereet. Erikoispenkereet, kuten kevytsorapenkereet, esitetään

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

3521.1 Nurmikoiden materiaalit Vaatimukset Kukin siemenseos täyttää siemenseosluokkansa itävyys-, puhtaus- ja muut laatuvaatimukset.

3521.1 Nurmikoiden materiaalit Vaatimukset Kukin siemenseos täyttää siemenseosluokkansa itävyys-, puhtaus- ja muut laatuvaatimukset. 1 35 Viherrakentaminen 3521 Kylvönurmikon tekeminen 3521.1 Nurmikoiden materiaalit Kukin siemenseos täyttää siemenseosluokkansa itävyys-, puhtaus- ja muut laatuvaatimukset. Siemenkauppiaiden liiton siemenseosluokituksen

Lisätiedot

21210 Jakavat kerrokset. 21210.1 Jakavan kerroksen materiaalit. Kuva 21210:K1. Jakavan kerroksen leveys tierakenteessa.

21210 Jakavat kerrokset. 21210.1 Jakavan kerroksen materiaalit. Kuva 21210:K1. Jakavan kerroksen leveys tierakenteessa. 1 21210 Jakavat kerrokset 21210.1 Jakavan kerroksen materiaalit Kuva 21210:K1. Jakavan kerroksen leveys tierakenteessa. Kuva 21210:K2. Jakavan kerroksen leveys katurakenteessa. 21210.1.2 Jakavan kerroksen

Lisätiedot

1640 Vedenalaiset maaleikkaukset ja -kaivannot

1640 Vedenalaiset maaleikkaukset ja -kaivannot INFRA 2006 Rakennusosa- ja hankenimikkeistö. Määrämittausohje versio 2.1 1/5 1640 Vedenalaiset maaleikkaukset ja -kaivannot Sisällys 1641 Vedenalaiset maaleikkaukset ja kaivannot, erittelemätön 1642 Vedenalaiset

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto

Seinäjoen kaupunki. Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus. Perustamistapa- ja pohjatutkimuslausunto 943 Seinäjoen kaupunki Roveksen alueen hulevesiselvitys ja alueellinen maaperätutkimus Päivitys 30.9.2016 HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo ROVEKSEN

Lisätiedot

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS JOENSUUN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.05.2016 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari

Lisätiedot

Pilaantuneen alueen kunnostusvaihtoehtojen vertailu, entinen Svärdfeltin ampumarata-alue

Pilaantuneen alueen kunnostusvaihtoehtojen vertailu, entinen Svärdfeltin ampumarata-alue FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Sipoon kunta Pilaantuneen alueen kunnostusvaihtoehtojen vertailu, entinen Svärdfeltin ampumarata-alue P19175P001 3.9.2014 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 1 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS

OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Käyttäjälle

Sisällysluettelo. Käyttäjälle Käyttäjälle Johdanto 11000 Olevat rakenteet ja rakennusosat... 19 11100 Poistettavat, siirrettävät ja suojattavat kasvillisuus... 20 11110 Poistettavat, siirrettävät ja suojattavat puut ja muu kasvillisuus...

Lisätiedot

TAIMINKUJAN, IRJANKUJAN JA PAAVONKUJAN KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU, HATTULA

TAIMINKUJAN, IRJANKUJAN JA PAAVONKUJAN KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU, HATTULA TAIMINKUJAN, IRJANKUJAN JA PAAVONKUJAN KUNNALLISTEKNIIKAN SUUNNITTELU, HATTULA Hattulan kunta Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYL 2006 mukaan TYÖSELITYS 2(11) YLEISTÄ 01 Tilaaja Hattulan

Lisätiedot

Metsäteiden talvikunnossapito

Metsäteiden talvikunnossapito Metsäteiden talvikunnossapito Kalvosarja pohjautuu Tuomas Villmanin Mikkelin ammattikorkeakoulussa keväällä 2007 tekemään opinnäytetyöhön. Yhteyshenkilö: Antti Korpilahti Valokuvat: Tuomas Villman Piirrokset:

Lisätiedot

KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI. TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset 15.6.2011. Koskenniska 2, 01360 Vantaa

KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI. TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset 15.6.2011. Koskenniska 2, 01360 Vantaa TARKASTUSRAPORTTI Pintavesien kallistukset KOSKIMYLLYN PÄIVÄKOTI Koskenniska 2, 01360 Vantaa 15.6.2011 Korjausrakentaminen ja Koskimyllyn päiväkoti, Vantaan kaupunki TARKASTUSRAPORTTI 3.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere,

NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE. Rakennettavuusselvitys. Työ: E Tampere, NURMIJÄRVEN KUNTA KYLÄNPÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakennettavuusselvitys Työ: E26275 Tampere, 11.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 241 4000 Y-tunnus: 0564810-5 www.fmcgroup.fi Toimistot:

Lisätiedot

Reunatukien kelpoisuus osoitetaan toimituserittäin toimitusasiakirjojen perusteella. Kelpoisuus todetaan myös silmämääräisesti asennustyön aikana.

Reunatukien kelpoisuus osoitetaan toimituserittäin toimitusasiakirjojen perusteella. Kelpoisuus todetaan myös silmämääräisesti asennustyön aikana. InfraRYL, päivitys 1 22110 Reunatuet Infra 2015 Määrämittausohje 2211. 22110.1 Reunatukien materiaalit 22110.1.1 Reunatuet Jos kelpoisuutta ei ole osoitettu CE-merkinnällä, asiakirjoissa vaaditut tuotteiden

Lisätiedot

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com 20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA 28.9.2016 P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA 678-418-4-137 VIHANNIN ALPUANHARJULLA 1:200 000 2 1. HANKETIEDOT Tmi P ja S Lumiaholle on myönnetty maa-ainesten ottolupa osalle

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa.

Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa. 1 Tässä luvussa käsitellään rakennuskaivannon kuivanapitoa pumppaamalla suoraan kaivannosta tai pohjavedenpintaa alentamalla. Muilla menetelmillä toteutettava kuivanapito tehdään erillisen suunnitelman

Lisätiedot

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

HKM Infra Oy Nikolaintie 6A 62200 Kauhava www.hkminfra.fi JALASJÄRVEN KUNTA POHJANMAANPORTIN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ TYÖSELOSTUS 3.11.

HKM Infra Oy Nikolaintie 6A 62200 Kauhava www.hkminfra.fi JALASJÄRVEN KUNTA POHJANMAANPORTIN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ TYÖSELOSTUS 3.11. HKM Infra Oy Nikolaintie 6A 62200 Kauhava www.hkminfra.fi 542 JALASJÄRVEN KUNTA POHJANMAANPORTIN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ TYÖSELOSTUS 3.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: I YLEISTÄ... 3 TÄYDENTÄVÄT RAKENNUSSELITYKSET...

Lisätiedot

ASENNUSOHJE. Bender L- ja T-tuet

ASENNUSOHJE. Bender L- ja T-tuet Vakiovalmisteisissa Benders tukimuurielementeissä on harmaa telattu pinta. Valikoimassamme on myös sileäpintaisia, graafisesti pintamuotoiltuja tai matriisiin valettuja malleja. Elementit valmistetaan

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

23111 Tuotteistetut kasvualustat

23111 Tuotteistetut kasvualustat InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 1 23111 Tuotteistetut kasvualustat Tässä luvussa käsitellään paikalle tuodun tuotteistetun kasvualustan vaatimuksia. Tuotteistetulla kasvualustalla tarkoitetaan kasvualustaa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ).

YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ). YMPÄRISTÖHALLINTO PVM KAIVANNAISJÄTTEEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA MAA-AINESTEN OTTAMISTOIMINNALLE (MAL 5a, 16b, YSL 103a ). Suunnitelma liittyy maa-ainesten ottamislupaan X Suunnitelma liittyy ympäristölupaan

Lisätiedot

TYÖSELOSTUS TYÖNUMERO:E27329 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI K1 HUHTOTIE/MUSTANLAMMENTIE K2 RUKANTIE 13.11.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY. Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu

TYÖSELOSTUS TYÖNUMERO:E27329 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI K1 HUHTOTIE/MUSTANLAMMENTIE K2 RUKANTIE 13.11.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY. Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu TYÖNUMERO:E27329 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI K1 HUHTOTIE/MUSTANLAMMENTIE K2 RUKANTIE SWECO YMPÄRISTÖ OY Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu S w e co Ympä r is t ö O y PL 88, 00521 Helsinki Mäkelininkatu 17 A, 90100

Lisätiedot

21220 Eristyskerrokset ratarakenteissa. 21220.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit

21220 Eristyskerrokset ratarakenteissa. 21220.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit 1/7 21220 Eristyskerrokset ratarakenteissa 21220.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit 21220.1.1 Ratarakenteen eristyskerroksen materiaalit, yleistä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti

Lisätiedot

17210 Kalliokanaalit ja -kuopat

17210 Kalliokanaalit ja -kuopat InfraRYL, päivitys 15.9.2017 / KM 1 17210 Kalliokanaalit ja -kuopat Tässä luvussa kalliokuopalla tarkoitetaan pohjan pinta-alaltaan korkeintaan 3 m x 3 m:n suuruisia kalliokaivantoja tukirakenteineen.

Lisätiedot

Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Metsän uudistaminen Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Istuttaminen Metsän kasvatuksessa istuttaminen on kallis investointi, mutta

Lisätiedot

Kotiseutukosteikko Life hanke. Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti

Kotiseutukosteikko Life hanke. Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti Kotiseutukosteikko Life hanke Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti Salon Järvelän kosteikon perustaminen Suomen riistakeskus www.kosteikko.fi www.riista.fi

Lisätiedot

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 EMPOWER PN OY Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 Ottosuunnitelma 1 (4) Sisällysluettelo 1 Sijainti ja maanomistus... 2 2 Luonnonolot, maisema ja nykytilanne... 2 3 Suoritetut

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI

LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI Vastaanottaja Loviisan kaupunki, vesiliikelaitos Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 31.5.2010 Viite 82130218 LOVIISAN KAUPUNKI, VESILIIKELAITOS UUSI VESITORNI RAKENNETTAVUUSSELVITYS LOVIISAN

Lisätiedot

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m 1(5) Liite Koukkuniemen alueen katujen ja vesihuollon rakentamisen urakkatarjoukseen. YKSIKKÖHINTALUETTELO, TÄYTETÄÄN KAIKKI KOHDAT Kokonaishintaurakkaan sisältymättömien töiden varalta ilmoitetaan seuraavat

Lisätiedot

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA KIRJASTON PERUS- JA PINTAKUIVATUKSEN JA PIHA-ALUEEN SANEERAUS 30.1.2016 RAKENNUSSELOSTUS

UTAJÄRVEN KUNTA KIRJASTON PERUS- JA PINTAKUIVATUKSEN JA PIHA-ALUEEN SANEERAUS 30.1.2016 RAKENNUSSELOSTUS UTAJÄRVEN KUNTA KIRJASTON PERUS- JA PINTAKUIVATUKSEN JA PIHA-ALUEEN SANEERAUS 30.1.2016 RAKENNUSSELOSTUS Leskinen Petri vs. Tekninen johtaja, Tekniset palvelut Laitilantie 5, 91600 Utajärvi 050 387 1973

Lisätiedot

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä. 1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:

Lisätiedot

Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke

Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke Yksityistien vuosittainen kunnossapito Metsäkeskus Pohjois-Savo Tietoa tienpitoon -kehittämishanke Yksityistien vuosittainen kunnossapito Vuosittainen kunnossapito on tieosakkaiden avaintehtävä. Kunnossapitotöiden

Lisätiedot

RASTIKANGAS 13 ASEMAKAAVA-ALUE TURENKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RASTIKANGAS 13 ASEMAKAAVA-ALUE TURENKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS RASTIKANGAS 13 ASEMAKAAVA-ALUE 1400 TURENKI RAKENNETTAVUUSSELVITYS Tilaaja: Janakkalan kunta, kaavoitus ja maankäyttö Tekijä: Tähtiranta Infra Oy Projektinumero 9108 4.1.019 Sisällys RAKENNETTAVUUSSELVITYS...

Lisätiedot

Solumuovipenkereet Ohje Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa.

Solumuovipenkereet Ohje Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa. InfraRYL, Päivitys 23.8.2017 / KM 1 181143 Solumuovipenkereet Rautateihin liittyvissä rakenteissa EPS- ja XPS-keventeitä käytetään vain laitureissa. Määrämittausohje 1811. 181143.1 Solumuovipenkereen materiaalit

Lisätiedot

Kotiseutukosteikko Life hanke Härmälän kosteikko. Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti

Kotiseutukosteikko Life hanke Härmälän kosteikko. Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti Kotiseutukosteikko Life hanke Härmälän kosteikko Elinympäristö Tulvasuojelu Vesiensuojelu Virkistyskäyttö Maisema - Biodiversiteetti Sauvon Härmälän kosteikon perustaminen Suomen riistakeskus www.kosteikko.fi

Lisätiedot

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS

GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA

Lisätiedot