SENAATTILA uudistuu keväällä 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SENAATTILA uudistuu keväällä 2015"

Transkriptio

1 SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 Senaatti-kiinteistöt yhtenäistää sähköisiä asiointikanaviaan vaiheittain keväästä 2015 alkaen. Senaattila.fi -osoite laajentuu sähköisen asioinnin palvelueteiseksi, jonka kautta voit jatkossa kirjautua kaikkiin Senaatin sähköisiin asiointipalveluihin. Myös palvelupyyntöjen välittämiseen tarkoitettu palvelupyyntökanava (nykyinen Senaattila) uudistuu vaiheittain toukokuun 2015 aikana. Palvelupyyntökanavan uudistamisen tavoitteena on kehittää kiinteistöjä koskevaa viestintää ja siten osaltaan varmistaa, että toimitilat ovat turvallisia, toimivia ja viihtyisiä. Asiointikokemuksen parantamiseksi yhtenäistämme myös sähköisen asioinnin kirjautumiskäytäntöjä. Selkeimmin uudistus näkyy palvelun ulkoasussa. Palvelun olennaisimmat ominaisuudet eli palvelupyyntöjen käsittely, ilmoitustaulu, yhteystiedot ja dokumentit/lisätiedot löytyvät myös uudesta palvelusta. Toiminnallisuudet sijaitsevat käyttöliittymässä jatkossa hieman eri kohdassa kuin nykyisin. Muutoksen aikataulu Siirtyminen uuteen palvelupyyntökanavaan tapahtuu vaiheittain. Ensimmäiset kiinteistökohteet siirretään uudistettuun palveluun toukokuun alkupuolella. Kaikki nykyisin Senaattilassa olevat kiinteistöt siirretään uuteen palveluun kesäkuun 2015 alkuun mennessä. Palvelun käyttö ja kirjautuminen Jatkossa kaikki palvelun käyttö tapahtuu henkilökohtaisin tunnuksin. Tunnukset toimitetaan rekisteröitymisen yhteydessä. Kirjautumista helpotetaan virkamiehen kertakirjautumisratkaisun eli Virtun avulla. Mikäli organisaationne ei ole Virtu-käyttäjä, rekisteröityminen tapahtuu sähköposti -tunnistautumisella. Ohjeet kirjautumiseen ja rekisteröitymiseen löytyvät osoitteesta senaattila.fi. Palvelun käyttöehdot säilyvät ennallaan. Keskeiset muutokset Senaattila.fi toimii jatkossa Senaatin sähköisten asiointipalveluiden eteisenä. Kiinteistön palvelupyyntöpalveluun pääsee jatkossakin senaattila.fi osoitteen kautta. Uudistettuun palveluun rekisteröidytään ensimmäisellä kirjautumiskerralla, mikä on keskeisin muutos palvelun käyttäjälle. Kuva: Palvelupyyntökanavan käyttöliittymä Lisätietoja muutoksesta ja tarkemmasta käyttöönottoaikataulusta antavat Senaatin kiinteistöpäälliköt.

2 Ylävalikko: Omat tiedot, Anna palautetta ja Kirjaudu ulos. Kiinteistökohteen tiedot: Palvelupyyntö-lomakkeella valitun rakennuksen osoite- ja yhteystiedot, ilmoitustaulu, lisätiedot sekä dokumentit. Palvelupyynnön jättäminen: 1. Kirjaa palvelupyynnön kuvaus 2. Valitse rakennus, johon palvelupyyntö liittyy 3. Tarkasta yhteystietosi 4. Paina Tallenna Lisätoiminnot -kohdasta pyyntöön on mahdollista liittää lisäksi esim. valokuvia. Tässä näkyvät valittuun rakennukseen aiemmat jätetyt palvelupyynnöt sekä pyyntöjen hakutoiminnot. Väri ilmaisee, missä vaiheessa palvelupyynnön käsittely on. Punainen = uusi palvelupyyntö, jota ei vielä ole otettu työn alle. Keltainen = palvelupyyntö on käsittelyssä. Vihreä = palvelupyyntö on valmis.

3 Palvelupyynnön/vikailmoituksen lisääminen. 1. Kuvaa palvelupyyntö/vikailmoitus mahdollisimman tarkasti. 2. Valitse rakennus, jota pyyntö koskee. Mikäli olet aiemmin jättänyt palvelupyyntöjä, niin edellisellä kerralla valittu rakennus säilyy lomakkeella oletuksena. 3. Tarkasta yhteystietosi. Oletuksena lomakkeelle syötetään kirjautumistunnuksesta saatavat yhteystiedot. Mikäli haluat saada palvelupyynnön vaihemuutoksista tiedon sähköpostiisi, aseta valinta ruutuun. Jos haluat lisätä pyyntöön valokuvan tai dokumentin, valitse Lisätoiminnot ja lisää palvelupyyntöön dokumentteja tai kuvia. 4. Paina Tallenna.

4 Tässä kohdassa näkyvät valittuun rakennukseen aiemmat jätetyt palvelupyynnöt sekä pyyntöjen hakutoiminnot. Väri ilmaisee, missä vaiheessa palvelupyynnön käsittely on. Punainen = uusi palvelupyyntö, jota ei vielä ole otettu työn alle. Keltainen = palvelupyyntö on käsittelyssä. Vihreä = palvelupyyntö on valmis.

5 Yhteystiedot välilehdellä näkyvät kiinteistökohteen oleelliset yhteystiedot, kuten kiinteistöpäällikön tiedot. Lisätiedoissa näkyvät kohteelle liitetyt dokumentit ja linkit. Ilmoitustaululla näkyvät kaikki kohteen ilmoitukset.

6 Ylävalikon toiminnot: Ylävalikon kautta avautuvat omat tiedot. Omista tiedoista löytyvät käyttäjän yhteystiedot. Sieltä tehdään myös käyttöliittymän kielivalinta. Omien yhteystietojen päivitys tehdään sisäänkirjautumissivun valikosta Omien tietojen päivittäminen. Kirjaudu ulos-linkistä pääsee takaisin sisäänkirjautumissivulle. Anna palautetta-linkin kautta voi antaa palautetta palvelusta.

7 Senaattilan tietojen päivittäminen Sisällysluettelo 1. Johdanto Kohteen etusivu Asiakkaat Muut käyttäjät Toiminnallisuudet Palvelupyynnön jättö Palvelupyyntöjen käsittely Palvelupyynnön palvelualueen vaihtaminen ja lajittelu Ilmoitustaulun hallinnointi Dokumenttien hallinnointi Yhteystietojen hallinnointi Kohteen aloitus näkymään palaaminen Senaattila palvelupyyntökanavan kohde Käyttäjäroolit Asiakas Senaattilainen Kiinteistönhoito Muut toimitilapalveluiden tuottajat Käyttäjätunnukset ja salasana Asiakas Muut Johdanto Senaattila palvelupyyntökanava (myöhemmin Senaattila) on tiedonvälityksen apuväline kiinteistössä toimivien sidosryhmien kuten asiakkaan, kiinteistöpäällikön ja palveluntuottajien välillä. Senaattilan tarkoituksena on helpottaa kiinteistön ylläpitoa ja huoltoa. Palvelu tarjoaa työkalut kiinteistöä koskevan päivittäisen informaation välittämiseen sekä historiatiedon seuraamiseen. Tässä ohjeessa on kuvattuna Granlund Managerin ne toiminnot ja toiminnallisuudet, joiden avulla voidaan hallita Senaattilan asiakkaan palvelupyyntökanavan tietoja. Senaattilan palvelupyyntöosiossa näytetään vain rakennuksia, ei hallinnollisia kiinteistöjä, eli kaikki kohdistamiset, dokumentit, ilmoitukset, yhteystiedot tulee liittää rakennustasolle.

8 2. Kohteen etusivu 2.1. Asiakkaat Asiakkaiden näkymä alla (kuva 1). Tässä ohjeessa kuvataan, kuinka tässä näkyviä yhteystietoja, lisätietoja, ilmoituksia ja kohteita voidaan hallita Managerissa Muut käyttäjät Muilla rooleilla, kuin asiakasroolilla, näkyy enemmän toimintoja. Kuva 1: Asiakkaan näkymä Kuva 2: Laajempien oikeuksien sisältämän roolin mukainen aloitusnäkymä

9 3. Toiminnallisuudet 3.1. Palvelupyynnön jättö Voit jättää palvelupyynnön kohdasta: Palvelupyynnöt > Jätä palvelupyyntö Kuva 4: Palvelupyyntönäkymä, laajemmilla oikeuksilla kuin asiakas -rooli Kuva 3: Palvelupyynnön jättäminen -valikko Näkymä on sama kuin asiakkaille, lukuun ottamatta ylävalikon toimintoja, jotka eivät näy asiakkaalle.

10 Palvelupyynnön kohteen pääset vaihtamaan, kun kirjoitat kohdevalintaan kohteen nimen tai tunnuksen. Kirjaa palvelupyynnön kuvaus, tarkasta yhteystietosi ja paina tallenna. Palvelupyynnön kohteen pääset vaihtamaan, kun kirjoitat kohde-valintaan kohteen nimen tai tunnuksen Kuva 6: Palvelupyynnön jättäminen Kuva 5: Kohteen valinta

11 3.2. Palvelupyyntöjen käsittely Palvelupyyntöjen käsittelyyn pääset etusivun otsikosta: Palvelupyynnöt tai Palvelupyynnöt -prosessin valikosta käsittele palvelupyyntöjä. Käsittelyssä valittu palvelupyyntö voidaan ottaa käsittelyyn tai merkitä valmiiksi. Kuva 8: Palvelupyynnön käsittely ja tilan vaihtaminen Kuva 7: Palvelupyyntöjen käsittely -valikko

12 3.3. Palvelupyynnön palvelualueen vaihtaminen ja lajittelu Kaikki kohteen palvelupyynnöt kohdistuvat oletuksena kohteen Kiinteistönhoito-palvelualueelle. Palvelualueen ja luokittelun voi vaihtaa myös muokkaamalla palvelupyynnön tietoja. Vaiheen vaihtamisen yhteydessä, voi luokittelu-sivulla, vaihtaa palvelualueen tai palvelupyyntölajin. Kuva 10: Palvelupyynnön käsittely, lajittelutiedot Kuva 9: Palvelupyynnön käsittely, luokittelu ja palvelualueen vaihtaminen

13 3.4. Ilmoitustaulun hallinnointi Ilmoitustaulun hallinnointi löytyy: Kiinteistötiedot > ilmoitustaulun hallinnointi Kuva 12: Ilmoitustaulun hallinnointi -merkki näkyy, kun ilmoitus on liitetty useammalle rakennuksella. Uuden ilmoituksen lisäys aloitetaan valitsemalla ne rakennukset, joita uusi ilmoitus koskee. Tämän jälkeen siirrytään: Lisää uusi ilmoitus - sivulle Kuva 11: Ilmoitustaulun hallinnointi -valikko Ilmoitustaulun hallinnoinnissa näkyvät valitun rakennuksen ilmoitukset.

14 Oletuksena kaikki ilmoitukset näkyvät kaikille käyttäjille, jos ilmoituksen näkyvyyttä haluaa erikseen rajoittaa, tehdään se roolikohtaisesti. näytetään Kuva 14: Ilmoituksen näkyvyyden rajoittaminen, valitaan rooli jolle ilmoitus Kuva 13: Uuden ilmoituksen jättäminen, ilmoituksen tietojen muokkaus

15 Ilmoituksen korostus tarkoittaa sitä, että korostettu ilmoitus näkyy kohdetiedoissa punaisella fontilla. Ilmoituksien muokkaus/poisto onnistuu ilmoituskohtaisesta etuväkäsestä. Kuva 16: Ilmoituksen muokkaus/poisto -valikko Ilmoitus, joka on liitetty usealle kohteelle, poistuu kaikilta kohteilta poistettaessa. Kuva 15: Ilmoituksen korostus

16 3.5. Dokumenttien hallinnointi Kaikki kohteelle tallennetut dokumentit eivät näy oletuksena asiakkaan käyttöliittymässä. Asiakkaalle voidaan näyttää erikseen valittuja dokumentteja. Dokumenttienhallintaan pääset valitsemalla: Dokumentit > dokumenttien hallinta Kuva 18: Dokumenttien hallinta -näkymä Kuva 17: Dokumenttien hallinta -valikko Avautuvalla listalla näet valitun rakennuksen dokumentit.

17 Asiakkaalle näkyvät ne dokumentit, jotka ovat tallennettu rakennukselle: Senaattila-luokittelulla ja näytä etusivulla rasti on päällä. Kuva 20: Dokumenttien näyttäminen kohteen etusivulla -valinta Kuva 19: Dokumenttien luokittelu, asiakkaalle näytettäessä

18 3.6. Yhteystietojen hallinnointi Yhteystietojen hallinnointi löytyy: Osapuolitiedot > yhteystiedot - osiosta Asiakkaalle näkyvät ne yhteystiedot, joissa on rasti näytä etusivulla. Kuva 21: Yhteystietojen hallinnointi -valikko Kuva 22: Yhteystietojen näyttäminen kohteen etusivulla -valinta

19 4. Kohteen aloitus näkymään palaaminen Pääset mistä tahansa järjestelmän osiosta takaisin aloitus -näkymään painamalla Senaatin logoa. Kuva 24: Kohteen vuokralaistiedot valikko Kuva 23: Aloitus -näkymään palaaminen tapahtuu klikkaamalla Senaattilogoa 5. Senaattila palvelupyyntökanavan kohde Rakennukset näytetään asiakkaalle vuokrasopimustiedon perusteella. Asiakas valitsee edustamansa organisaation rekisteröitymisen yhteydessä, jolloin kyseisen organisaation rakennukset näkyvät asiakkaalle kulloinkin voimassa olevien vuokrasopimustietojen perusteella. Rakennus näkyy palvelupyynnön jättäjälle, kun rakennukselta löytyy oikea vuokrasopimustieto ja sen lisäksi rakennuksella on attribuuttitietona Senaattila kohde = kyllä. Vuokrasopimustiedot siirretään Manageriin toistaiseksi kerran kuukaudessa. Osapuoli/yhteystiedot osiosta näkyvät rakennuksen vuokralaistiedot.

20 Kiinteistötiedot > tiedot -osiosta löytyy Senaattila kohde -tieto. Kuva 26: Senaattila -kohde = kyllä attribuuttitiedon tarkistaminen Kuva 25: Kiinteistötiedot -valikko Senaattilaisilla, palveluntuottajilla ja Granlund Managerin muilla käyttäjille palvelupyyntölomakkeella näkyvät kaikki rakennukset.

21 6. Käyttäjäroolit 6.1. Asiakas Asiakkaat voivat rekisteröityä palvelun käyttäjiksi osoitteessa Asiakasroolin oikeudet on rajattu palvelupyyntöjen jättämiseen ja tietojen katseluun Senaattilainen Senaattilaisilla on käytössä eri rooleja kuten: Kiinteistöpäällikkö, Asiantuntija, Senaattilan pääkäyttäjä ja Aluejohtaja. Kaikilla muilla rooleilla, paitsi asiakasroolilla, on vähintään lukuoikeus kaikkiin tässä ohjeessa mainittuihin osioihin. Lähtökohta oikeuksissa on roolin ja aluejaon mukainen, eli Etelä-Suomen henkilöt näkevät oman alueensa kaikki kohteet ja voivat tehdä roolinsa mukaisia asioita (mm. PTS:n hyväksymismenettely) Kiinteistönhoito Kiinteistönhoidolla on käytössä rooli Kiinteistönhoito. Kiinteistönhoidon oikeudet rajataan heidän edustaman yrityksen sopimuksen mukaisiin kohteisiin. Ko. roolilla on oikeus kaikkiin tämän ohjeen mukaisiin toimintoihin. Käyttöoikeutta on rajattu myös palvelualueen kautta (vrt. sopimus), eli he näkevät vain omien palvelualueidensa palvelupyynnöt (esim. siivouksen palvelupyynnöt eivät näy). Siivouksen palvelupyynnöt näkyvät kiinteistönhoidolla niin kauan, kunnes kiinteistönhoitaja vaihtaa palvelupyynnön palvelualueen esim. siivoukseksi. Siivous ei näe tullutta palvelupyyntöä ennen, kuin se on siirretty kiinteistönhoitajan toimesta siivouksen palvelualueelle Muut toimitilapalveluiden tuottajat Muilla toimitilapalveluntuottajilla on erikseen määritellyt roolit ja sopimuksen mukaisesti rajatut käyttöoikeudet heidän vastuidensa mukaisiin palvelualueisiin. Lähtökohtaisesti heillä on oikeus käsitellä vain kiinteistönhoidon toimesta heidän palvelualueelle siirrettyjä palvelupyyntöjä. 7. Käyttäjätunnukset ja salasana 7.1. Asiakas Asiakkaat rekisteröityvät palvelun käyttäjiksi osoitteessa Muut Muiden ulkopuolisten käyttäjien, kuin asiakkaiden, käyttöoikeudet haetaan alueellisilta tietopalvelukonsulteilta (ent. huoltokirjamanageri). Senaattilaisten oikeudet määritellään ja annetaan Senaatin käyttöoikeusprosessin mukaisesti. Senaattilaisten oikeudet perustaa järjestelmän pääkäyttäjä. Kiinteistönhoito voi siirtää palvelupyynnön myös palvelualueelle Senaatti, jolloin palvelupyynnön käsittelyvastuu siirtyy kohteen kiinteistöpäällikölle.

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 Senaatti-kiinteistöt yhtenäistää sähköisiä asiointikanaviaan vaiheittain keväästä 2015 alkaen. Senaattila.fi -osoite laajentuu sähköisen asioinnin palvelueteiseksi, jonka

Lisätiedot

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015

SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 SENAATTILA uudistuu keväällä 2015 Senaatti-kiinteistöt yhtenäistää sähköisiä asiointikanaviaan vaiheittain keväästä 2015 alkaen. Senaattila.fi -osoite laajentuu sähköisen asioinnin palvelueteiseksi, jonka

Lisätiedot

Jaana Tarkka 4.12.2013. Asiakkaan ohje Senaattila 4.12.2013

Jaana Tarkka 4.12.2013. Asiakkaan ohje Senaattila 4.12.2013 4.12.2013 Asiakkaan ohje Senaattila 4.12.2013 ASIAKKAAN OHJE 2 (19) SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto... 3 2 Järjestelmän peruskäsitteet ja kuvakkeet... 4 3 Käyttäjäroolit... 5 3.1 Palvelupyyntöjen välittäjä...

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015 OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 2.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen (sivut 3-24) Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015

OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015 OHJE SENAATTILAN KÄYTTÄJÄKSI REKISTERÖITYMISTÄ VARTEN 29.5.2015 SISÄLLYSLUETTELO Senaattilan käyttäjäksi rekisteröityminen sivut 3-25 Sähköpostiosoitteella rekisteröityminen sivut 7-14 Virtu-tunnistautumisella

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OHJE. Senaattila 21.1.2009. SENAATTILA ASIAKKAAN OHJE v.1.2 1 (19) Jaana Tarkka ICT-palvelut 21.1.2009

KÄYTTÄJÄN OHJE. Senaattila 21.1.2009. SENAATTILA ASIAKKAAN OHJE v.1.2 1 (19) Jaana Tarkka ICT-palvelut 21.1.2009 ASIAKKAAN OHJE v.1.2 1 (19) KÄYTTÄJÄN OHJE Senaattila 21.1.2009 www.senaatti.fi ICT-palvelut Lintulahdenkatu 5 A PL 237 00531 HELSINKI Puhelin 0205 8111 Faksi 0205 811 350 Y-tunnus 1503388-4 ASIAKKAAN

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Ohje 1 (10) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on yleisimpien verkkopankkien

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Ohje 1 (10) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen yritysasiakkaana Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on seuraavien verkkopankkien

Lisätiedot

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden 1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto

Lisätiedot

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Hakijan ohje Opetushallitus syksy 2013 Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Sisältö Yliopistohaku.fi palvelun Oma haku -palvelu... 2 Aloitusnäyttö... 4 Kirjaudu Oma haku -palveluun... 5 Entä jos

Lisätiedot

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2

SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJE TAKSI YRITYKSILLE. 1. Palveluun rekisteröityminen... 2. 2. Palveluun kirjautuminen... 2. 3. Etusivu... 2 SIJAISET.FI KÄYTTÖOHJEET TAKSIAUTOILIJAT SISÄLLYS 1. Palveluun rekisteröityminen... 2 2. Palveluun kirjautuminen... 2 3. Etusivu... 2 4. Autojen lisääminen... 3 5. Kuljettajaryhmät ja niiden perustaminen...

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Seutudokumenttien pä ivittä misohje

Seutudokumenttien pä ivittä misohje Seutudokumenttien pä ivittä misohje Kirjautuminen sisällönhallinta-työkaluun Käytä ylläpidossa Firefox-selainta. Käyttäjätunnukset Käy rekisteröitymässä osoitteessa www./kirjaudu kohdassa Rekisteröidy.

Lisätiedot

Wilman pikaopas huoltajille

Wilman pikaopas huoltajille Wilman pikaopas huoltajille Vehmaan kunnan Vinkkilän koulussa on käytössä sähköinen reissuvihko Wilma, joka helpottaa tiedonvaihtoa kodin ja koulun välillä. Wilman kautta huoltajat seuraavat ja selvittävät

Lisätiedot

Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje

Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje Granlund Manager - Huoltokirjan käyttöohje https://senaatti.granlundmanager.fi Käyttäjätuki: 010 759 2300 (ma-pe 08:00-17:00) senaatti@granlund.fi Aloitussivu Prosessit, joihin käyttäjällä on kohteessa

Lisätiedot

RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje

RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje RYHTI 4.0 Huoltokirja käyttöohje https://senaatti.ryhti.fi RYHTI - tuki Puh. 010 759 2300 (ma-pe 07.00-17.00) senaatti@granlund.fi Aloitussivu Prosessit, joihin käyttäjällä on kohteessa oikeus. Prosessivalikosta

Lisätiedot

Lupapiste käyttöönottokoulutus. Palvelun esittely

Lupapiste käyttöönottokoulutus. Palvelun esittely Lupapiste käyttöönottokoulutus Palvelun esittely Valmistelut Tarkista, että käytössäsi on riittävän tuore selainversio Tuetut selainversiot: Internet Explorer 9 tai uudempi Mozilla Firefox 16 tai uudempi

Lisätiedot

Toimittajaportaalin pikaohje

Toimittajaportaalin pikaohje 1 Toimittajaportaalin pikaohje Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE Lahden diakonian instituutti Sisällys 1. Wilmaan kirjautuminen... 1 2. Työpaikkaohjaajan etusivu... 1 3. Työssäoppiminen... 2 4. Näytöt/tutkintotilaisuudet välilehti,

Lisätiedot

RES - REAL ESTATE SYSTEM

RES - REAL ESTATE SYSTEM HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 1/13 HELPPO KIINTEISTÖNHOITAJILLE RES - REAL ESTATE SYSTEM OUKA/ RES HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 2/13 Ohjelmaan kirjaudutaan osoitteesta https://www.haahtela.fi Vinkki: luo pikakuvake

Lisätiedot

Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet

Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet Elisa Toimisto 365 Pääkäyttäjän pikaopas 02/2015 Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet Kirjautumalla

Lisätiedot

HUIPPUSTORE.FI REKISTERÖITYMINEN

HUIPPUSTORE.FI REKISTERÖITYMINEN HUIPPUSTORE.FI REKISTERÖITYMINEN Miksi kannattaa rekisteröityä? 1. Saat heti käyttöösi edullisemmat hinnat 2. Yritykset, seurat ja julkishallinto saavat käyttöön muiden maksutapojen lisäksi laskutuksen

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla

Lisätiedot

Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä ohje on osa koko Tenavakallion IT dokumenttia.

Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä ohje on osa koko Tenavakallion IT dokumenttia. Tenavakallion pilvipalvelut palvelut vanhemmille Tervetuloa Tenavakallion Pilvipalveluiden käyttäjäksi! Tähän ohjeeseen on koottu vanhemmille ja johtokunnalle ohjeet pilvipalveluiden käyttämiseen. Tämä

Lisätiedot

Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä

Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä Rekisteröityminen, tilojen varaaminen ja maksaminen WebTimmi varausjärjestelmässä 1. Sanasto WebTimmi on Tampereen kaupungin kulttuuripalvelujen käytössä oleva internetpohjainen varausjärjestelmä, jossa

Lisätiedot

https://www.oppi.uku.fi/pk/ Onni-oppimispäiväkirjan ohje 15.9.2010 version 1.2

https://www.oppi.uku.fi/pk/ Onni-oppimispäiväkirjan ohje 15.9.2010 version 1.2 https://www.oppi.uku.fi/pk/ Onni-oppimispäiväkirjan ohje 15.9.2010 version 1.2 Sisällys: 1. Onni-oppimispäiväkirja yleisesti... 3 2. Käyttäjätunnuksen luominen... 3 2.1 Itä-Suomen yliopiston Opiskelija

Lisätiedot

M2 MATKALASKUOHJE KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJALLE

M2 MATKALASKUOHJE KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJALLE M2 MATKALASKUOHJE KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJALLE Matkalaskut maksetaan kerran viikossa suoraan matkustajan pankkitilille. Matka- ja kuluveloituksiin liittyvät tositteet liitetään sähköisinä liitteinä

Lisätiedot

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely. Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely Taimikonhoidon ja istutuksen hankinnat Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali https://tarjouspalvelu.fi/metsähallitus Tämän palvelun kautta

Lisätiedot

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto

Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itellan uuden extranetin ja Postittamisen työpöydän käyttöönotto Itella Viestinvälitys, Jakelu- ja markkinointipalvelut 1 Sisältö Tietoa Postittamisen työpöydästä ja Itellan extranetin uudistuksesta Uuden

Lisätiedot

Kaislanet-käyttöohjeet

Kaislanet-käyttöohjeet päivitetty 25.10.2013 Kaislanet-käyttöohjeet Rekisteröityminen Sisällysluettelo 1. Yleistä Kaislanetistä... 3 1.1 Tekniset vaatimukset Kaislanetin käyttöön... 3 1.2 Kaislanet-helpdesk... 3 2. Rekisteröityminen...

Lisätiedot

Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma

Wilman käyttöopas. huoltajille. www.edu.hel.fi > Wilma Wilman käyttöopas huoltajille 1 Sisällysluettelo Wilmaan kirjautuminen... 3 Oma etusivu... 4 Pikaviestit... 5 Työjärjestys... 6 Kokeet... 6 Suoritukset... 6 Tuntimerkinnät... 7 Selvitä tuntimerkintöjä...7

Lisätiedot

1. Kalenterin omistajan käyttöohje

1. Kalenterin omistajan käyttöohje 1. Kalenterin omistajan käyttöohje 1.1. Kielen vaihtamien Ajanvarausjärjestelmässä kielen vaihtaminen tapahtuu painamalla sivun ylälaidassa olevia lippuja. 1.2. Kirjautuminen Kirjautumissivulla käyttäjä

Lisätiedot

Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint käytön tuki

Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint käytön tuki Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint käytön tuki Yleistä Vianova Systems Finland Oy:n Novapoint ylläpitosopimus sisältää ohjelmiston käytön tukipalvelun. Asiakas on oikeutettu saamaan kohtuullisessa

Lisätiedot

Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013

Rekisteröitymisohje. Vaihe 1. Rekisteröityminen palveluun tapahtuu seuraavasti: 22.2.2013 Rekisteröitymisohje Vaihe 1 Kiitos osoittamastasi luottamuksesta ja ilmoituksesta liittyä Suomen Yrittäjien hankintaasiamiespalvelun käyttäjäksi. Tämä ohje koskee rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi.

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana Ohje 1 (5) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana Energiapeiliin rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on seuraavien verkkopankkien tunnistautumispalvelut:

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana

Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana Ohje 1 (5) Energiapeili-raportointipalveluun rekisteröityminen kuluttaja-asiakkaana Energiapeiliin rekisteröityminen vaatii henkilökohtaisia pankkitunnuksia. Käytössä on yleisimpien verkkopankkien tunnistautumispalvelut:

Lisätiedot

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Tervetuloa mukaan rakentamaan yr-blogiamme! Lue seuraavat ohjeet ennen artikkelisi julkaisemista. Pääset kirjautumaan sisään osoitteessa

Lisätiedot

opiskelijan ohje - kirjautuminen

opiskelijan ohje - kirjautuminen opiskelijan ohje - kirjautuminen estudio on Edupolin kehittämä e-oppimisympäristö koulutusryhmän verkkoalustana perinteisen luokkaopetuksen tukena. etäopiskelussa ja -opetuksessa kotoa tai työpaikalta.

Lisätiedot

Peruskäytön ohje. Senaatti-kiinteistöjen ProjekTila-palvelu Perusohje versio 1.1. Sisällysluettelo

Peruskäytön ohje. Senaatti-kiinteistöjen ProjekTila-palvelu Perusohje versio 1.1. Sisällysluettelo Peruskäytön ohje Sisällysluettelo Yleistä... 2 Kirjautuminen ja pikakuvakkeen teko... 2 Kohteen käyttöliittymän osat ja näkymien päivittymisjärjestys... 4 Kohteen näkymät (Valintapainikkeet)... 5 1. Hankkeet

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Sähköinen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä. Ohjeet tunnistautumiseen palveluntuottajalle

Sähköinen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä. Ohjeet tunnistautumiseen palveluntuottajalle Sähköinen palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Ohjeet tunnistautumiseen palveluntuottajalle Sisällysluettelo 1. Aluksi: esiehdot 2. PSOP-palveluun kirjautuminen 3. Kirjautumisohjeet Palveluntuottajille,

Lisätiedot

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI

WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1 WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1. Kirjaudu omilla tunnuksillasi Wilmaan sisään osoitteessa https://dila.starsoft.fi 2 Käyttäjätunnuksesi on etunimi.sukunimi Ensimmäisellä

Lisätiedot

ProTieto Oy. Verottajan ilmoitus. Käyttöohje alihankkijoille

ProTieto Oy. Verottajan ilmoitus. Käyttöohje alihankkijoille ProTieto Oy Verottajan ilmoitus Käyttöohje alihankkijoille Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Rekisteröityminen... 2 3. Kirjautuminen... 2 4. Web-liittymä... 3 4.1 Yrityksen tiedot... 3 4.2 Omat suomalaiset työntekijät...

Lisätiedot

VETUMA rekisteröityminen

VETUMA rekisteröityminen VETUMA rekisteröityminen Rekisteröityminen tapahtuu kirjautumalla WebTimmiin klikkaamalla Selailu liikuntapalvelut Tampere -linkkiä ja valitsemalla Rekisteröityminen Rekisteröidy käyttäjäksi. Linkistä

Lisätiedot

Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi

Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi. info@vapaatajat.fi Ohjeet psykoterapeuteille www.vapaatajat.fi info@vapaatajat.fi Vapaat Ajat palvelun ohjeet psykoterapeuteille Tästä oppaasta löydät ohjeet Vapaat Ajat palvelun käyttöön. Käymme läpi palveluun rekisteröitymisen,

Lisätiedot

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä!

Esittely. Muistathan, että voit myös käyttää Petsietä aivan normaalina käyttäjänä kasvattajapalveluiden lisäksi. Antoisaa Petsien käyttöä! Petsie kasvattaja 1 2 Sisällysluettelo Esittely...3 1. Kuinka pääset alkuun...4 1.1. Rekisteröinti...4 2. Lemmikit...4 2.1. Lemmikkien lisäys...4 2.2. Lemmikin tietojen muokkaus...4 3. Kasvattajasivu...5

Lisätiedot

SÄHKÖINEN TARJOUSKYSELY PROJECTINFOSSA

SÄHKÖINEN TARJOUSKYSELY PROJECTINFOSSA SÄHKÖINEN TARJOUSKYSELY PROJECTINFOSSA SISÄLTÖ Johdanto... 3 Hakemistorakenteen luonti... 4 Tarjouskyselyn vastaanottajien lisääminen... 5 Tiedostojen kerääminen... 6 Sähköisen tarjouskyselyn luonti...

Lisätiedot

Ambientia Content Manager TM

Ambientia Content Manager TM Ambientia Content Manager TM Bulletin Manager 2.0 KÄYTTÖOHJE Ambientia Oy asiakaspalvelu@ambientia.fi www.ambientia.net TM Ambientia Content Manager 2 (17) KÄYTTÖOHJE, SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3 2

Lisätiedot

BIOENERGIAPÖRSSI KAUPPAPAIKAN KÄYTTÖOHJEET YRITYKSILLE

BIOENERGIAPÖRSSI KAUPPAPAIKAN KÄYTTÖOHJEET YRITYKSILLE 1 BIOENERGIAPÖRSSI KAUPPAPAIKAN KÄYTTÖOHJEET YRITYKSILLE 2 Sisältö: 1.0 YRITYSKÄYTTÄJÄT...3 1.1 Rekisteröityminen yrityksenä...4 1.2 Kirjautuminen yrityksenä..5 1.3 Kohdehaku..7 1.4 Huutokauppakohteen

Lisätiedot

ILMOITUSSOVELLUS 4.1. Rahanpesun selvittelykeskus REKISTERÖINTIOHJE. SOVELLUS: 2014 UNODC, versio 4.1.38.0

ILMOITUSSOVELLUS 4.1. Rahanpesun selvittelykeskus REKISTERÖINTIOHJE. SOVELLUS: 2014 UNODC, versio 4.1.38.0 Rahanpesun selvittelykeskus ILMOITUSSOVELLUS 4.1 REKISTERÖINTIOHJE SOVELLUS: 2014 UNODC, versio 4.1.38.0 Tekninen tuki: puh: 0295 486 833 (ark. 8-16) email: goaml.krp@poliisi.fi Ilmoitusten sisältöön liittyvät

Lisätiedot

Diacor Turku extranet

Diacor Turku extranet Diacor Turku extranet Extranet on asiakasyritystemme vastuuhenkilöille tarkoitettu sähköinen palvelukanava. Diacor Turun extranet- sivustolla yrityksen kontaktihenkilön on mahdollista kirjata työntekijöiden

Lisätiedot

MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008

MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 2008 MOODLE TUTUKSI Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. ALOITUSNÄKYMÄ... 4 2. TUTUSTUMINEN... 5 3. KESKUSTELUT... 8 4. VIESTIT... 10 5. CHATIT... 10 6. TIEDOSTOJA OMALTA

Lisätiedot

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö Moodle opiskelijan opas Verkko oppimisympäristön käyttö Marko Jarva 21.1.2009 Sisällysluettelo 1 Aloitusnäkymä... 3 1.1 Kirjautuminen... 3 2 Kurssin sivu... 4 2.1 Aiheet ja näkymä... 4 3 Omat tiedot...

Lisätiedot

GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille. Versio 3.0

GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille. Versio 3.0 GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille Päivitetty toukokuu 2015 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 SISÄÄN- JA ULOSKIRJAUTUMINEN GOLFBOXISTA... 4 2.1 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN GOLFBOXIIN... 4 2.2 ULOSKIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas

Lyseopaneeli 2.0. Käyttäjän opas Lyseopaneeli 2.0 Käyttäjän opas 1. Esittely Lyseopaneeli on Oulun Lyseon lukion käyttäjätietojen hallintapalvelu jonka tarkoitus on niputtaa yhteen muutamia oleellisia toimintoja. 2. Yleistä paneelin käytöstä

Lisätiedot

Wilman huoltajatunnus. Tunnuksen tekeminen

Wilman huoltajatunnus. Tunnuksen tekeminen Wilman huoltajatunnus Huoltajatunnuksen tekeminen onnistuu, kun sinulla on toimiva sähköpostiosoite ja oppilaitoksen lähettämä avainkoodi. Wilman käyttäjätunnusuudistuksen ansiosta molemmilla lapsen huoltajilla

Lisätiedot

29.8.2012 SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE. Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM)

29.8.2012 SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE. Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM) 1 (7) SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM) Suomen Pankin tilastotiedonkeruu tapahtuu DCS-raportointipalvelun (Data

Lisätiedot

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN

OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OHJEITA OMAPALVELUN KÄYTTÖÖN OMAPALVELU Omapalvelussa voit tehdä toimeentulotuen ensihakemuksen tai toimeentulotuen jatkohakemuksen seurata hakemuksesi käsittelyn tilaa vastata sähköisesti lähetettyyn

Lisätiedot

Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet

Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet PYHÄ BIRMAN KISSA RY Sivu 1 / 13 Hotline-jäsenpalvelun käyttöohjeet Hotlineen kirjautuminen tapahtuu valitsemalla Kasvatus ja terveys -valikosta Hotline. Avautuvalla sivulla on Kirjaudu sisään palveluun

Lisätiedot

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt. Sisällöt-näkymä Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma 1 Valitse kieleksi Suomi Välilehti 1. Perustiedot Musta reunus kieliversioneliön

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

Data@Flow ohjeet. AtFlow Oy, Pekka Rönkkönen, pekka@atflow.fi +358 (0)50 340 1705

Data@Flow ohjeet. AtFlow Oy, Pekka Rönkkönen, pekka@atflow.fi +358 (0)50 340 1705 Data@Flow ohjeet AtFlow Oy, Pekka Rönkkönen, pekka@atflow.fi +358 (0)50 340 1705 1 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen... 2 2. Sisältöalueiden muokkaaminen... 4 2.1. Sisältöalueen sisällön muokkaaminen...

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Vastuu: 31.8.2015 vj Partiolainen tai huoltaja JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Yhteystietojen päivittäminen ja jäsenkortin tulostaminen tehdään suoraan partiorekisteri Kuksassa. Tämän voi tehdä joko

Lisätiedot

Neuvolan käyttäjänopas

Neuvolan käyttäjänopas Neuvolan käyttäjänopas ipana Äitiys Mediware Oy Hermiankatu 8D 33720 Tampere passipaikka@mediware.fi puh. 010 525 1559 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Kirjautuminen palveluun... 2 3. Asiakkaan valinta...

Lisätiedot

2. Liikennöitsijä saa omaan sähköpostiinsa käyttäjätunnuksen ja salasanan palveluun kirjautumista varten.

2. Liikennöitsijä saa omaan sähköpostiinsa käyttäjätunnuksen ja salasanan palveluun kirjautumista varten. LabkoNet 20.08.2013 LabkoNet järjestelmä Käyttöön tuleva järjestelmä pohjautuu vuodesta 2003 käytössä olleeseen LabkoNet palveluun Nykyistä LabkoNet sivustoa laajennetaan liikennöitsijöiden omalla sivustolla

Lisätiedot

BIOENERGIAPÖRSSI KAUPPAPAIKAN KÄYTTÖOHJEET

BIOENERGIAPÖRSSI KAUPPAPAIKAN KÄYTTÖOHJEET BIOENERGIAPÖRSSI KAUPPAPAIKAN KÄYTTÖOHJEET 2 Sisällysluettelo 1 REKISTERÖITYMINEN YRITYKSENÄ... 3 2 KIRJAUTUMINEN YRITYKSENÄ... 5 3 KOHDEHAKU... 7 4 HUUTOKAUPPAKOHTEEN TIEDOT JA TARJOUKSEN TEKEMINEN...

Lisätiedot

ADMIN. Käyttöopas 08Q4

ADMIN. Käyttöopas 08Q4 ADMIN Käyttöopas 08Q4 Sisällysluettelo Uuden käyttäjän lisääminen...3 Käyttäjän poistaminen...3 Oikeudet...4 Käyttäjäasetukset...6 Aktiviteetin määritys...8 Aktiviteetin määrittely...8 Kenttämäärittelyt...9

Lisätiedot

http://www.wordle.net Opiskelijan ohje Tutkintopalvelu 1.9.2013

http://www.wordle.net Opiskelijan ohje Tutkintopalvelu 1.9.2013 http://www.wordle.net Opiskelijan ohje 1.9.2013 Opiskelijan ohje 2 (9) n käyttöohje tutkinnon suorittajalle Ohjeen sisältö TIEKEn tutkintoja hallinnoidaan ssa, jonka osoite on /tupa. Jokainen TIEKEn tutkintoa

Lisätiedot

Optima käyttöopas opiskelijalle

Optima käyttöopas opiskelijalle Optima käyttöopas opiskelijalle Sisällys 1. Laitteistovaatimukset...3 2. Optimaan kirjautuminen...4 3. Optiman käyttöliittymä...5 4. Työskentely Optimassa...9 Materiaalin avaaminen...9 Tallentaminen ja

Lisätiedot

Tuomarit. 1 Järjestelmään kirjautuminen

Tuomarit. 1 Järjestelmään kirjautuminen Tuomarit Taso järjestelmässä hoidetaan Suomen Palloliiton valtakunnallisten sarjojen, sekä järjestelmän käyttöönottaneiden piirien erotuomariasettelut ja tulospalvelu (mm. sähköiset pöytäkirjat). 1 Järjestelmään

Lisätiedot

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi

Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE. www.nettirassi.fi Kätevästi netissä KÄYTTÖOHJE www.nettirassi.fi Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen ja rekisteröityminen... 4 2. Omat jutut kansio... 8 2.1. Omat tiedostot:... 8 2.2. Omat seurannat... 9 3. Omat terveystiedot...

Lisätiedot

Käyttöohje Vianova Systems Finland Oy Lokakuu 2014

Käyttöohje Vianova Systems Finland Oy Lokakuu 2014 Käyttöohje Vianova Systems Finland Oy Lokakuu 2014 2(14) SISÄLLYSLUETTELO 1. KIRJAUDU SISÄÄN... 3 2. ASETUKSET... 3 3. ALOITUS... 4 4. HAKU... 5 5. LATAA TIEDOSTOJA... 5 5.1. Käsittele dokumentteja...

Lisätiedot

Osallistu julkisiin kilpailutuksiin helposti ja turvallisesti

Osallistu julkisiin kilpailutuksiin helposti ja turvallisesti Osallistu julkisiin kilpailutuksiin helposti ja turvallisesti Sisältö Mikä on Tarjouspalvelu-toimittajaportaali? Mitä hyötyä ja etuja toimittajalle? Miten Tarjouspalvelua käytetään? Tarjouspalveluun pääseminen

Lisätiedot

DriveGate -ohjeet. DriveGate-käyttöohjeet: Rekisteröityminen palveluun. Rekisteröitymisohjeet ja rekisteröitymisprosessin kuvaus

DriveGate -ohjeet. DriveGate-käyttöohjeet: Rekisteröityminen palveluun. Rekisteröitymisohjeet ja rekisteröitymisprosessin kuvaus DriveGate-käyttöohjeet: Rekisteröityminen palveluun Rekisteröitymisohjeet ja rekisteröitymisprosessin kuvaus Johdanto Jotta voit käyttää DriveGaten palveluja ja sovelluksia, sinun tulee kirjautua DriveGate-palveluun.

Lisätiedot

Sonera Microsoft Office 365 -palvelun käyttöönotto-opas pääkäyttäjälle. Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen

Sonera Microsoft Office 365 -palvelun käyttöönotto-opas pääkäyttäjälle. Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen käyttöönotto-opas pääkäyttäjälle Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen OHJE Pääkäyttäjän käyttöönotto-opas Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen Johdanto 3 1. Sonera Omat Sivut -tilin luominen

Lisätiedot

todenna.fi todenna.fi Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on todenna.fi -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään.

todenna.fi todenna.fi Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on todenna.fi -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään. Käyttöohje Tässä käyttäohjeessa kerrotaan mikä on -kirjautumispalvelu ja miten sitä käytetään. - 0 - Mikä on? Henkilökohtaisia tietojasi sisältävä verkkopalvelu on suojattu niin, että tietosi ovat turvassa.

Lisätiedot

Kuljetustilaus.fi asiakkaan rekisteröitymisja yleisohjeet 16.4.2015

Kuljetustilaus.fi asiakkaan rekisteröitymisja yleisohjeet 16.4.2015 Kuljetustilaus.fi asiakkaan rekisteröitymisja yleisohjeet 16.4.2015 Yleistä palvelusta: - Kuljetustilaus.fi on Elinkeinoelämän Keskusliittoon kuuluvan Logistiikkayritysten Liito Ry:n tarjoama nettiportaali,

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje

Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje Sähköisen vienti- ja tuontitodistuspalvelun käyttöohje 12.05.2011 SISÄLLYSLUETTELO SIVU I MAASEUTUVIRASTON YHTEYSTIEDOT 3 II MUUT YHTEYSTIEDOT 3 1 YLEISTÄ 4 2 REKISTERÖITYMINEN SÄHKÖISEN HAKUPALVELUN ASIAKKAAKSI

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen Ohje opiskelijalle 1 (7) TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI Kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi on ajankohtaista, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy työpaikkakouluttajasi kanssa

Lisätiedot

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Koskilinjat Oy Panu Toropainen SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...I 1. TÖIHIN SISÄÄN JA ULOS KIRJAUTUMINEN...1 1.1. Työlle kirjautuminen...2 1.2. Vikailmoituksen tekeminen...5

Lisätiedot

Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi

Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Valtti Valmis tutkinto työelämävalttina, Jenni Kaisto Sisältö NÄKYMÄ SISÄÄNKIRJAUTUESSA... 1 NINGIN HALLINNOINTI JA MUOKKAUS... 3 KOJELAUTA...

Lisätiedot

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely

Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely Metsähallituksen Tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalin esittely Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaali https://tarjouspalvelu.fi/metsähallitus Tämän palvelun kautta Metsähallitus ilmoittaa käynnissä olevista

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen. Arviointilomakkeen kuittaaminen

TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI. Palveluun sisään kirjautuminen. Arviointilomakkeen kuittaaminen Ohje opiskelijalle 1 (7) TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN ARVIOINTI Kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi on ajankohtaista, saat asiasta ilmoituksen sähköpostiisi. Käy työpaikkaohjaajasi kanssa

Lisätiedot

PC-WISUN KÄYTTÄJÄN SIIRTYMINEN WEBWISUN KÄYTTÖÖN

PC-WISUN KÄYTTÄJÄN SIIRTYMINEN WEBWISUN KÄYTTÖÖN PC-WISUN KÄYTTÄJÄN SIIRTYMINEN WEBWISUN KÄYTTÖÖN Sisällysluettelo: 1. JOHDANTO... 3 2. WEBWISUUN KIRJAUTUMINEN... 3 2.1 WebWisuun kirjautuminen salasanan avulla... 3 2.1.1 Lisenssinumero... 3 2.1.2 Salasana...

Lisätiedot

Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2

Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2. Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2. Yhdistyksen etusivun muokkaaminen... 2 Mietoisten kyläportaalin käyttöohjeet alasivujen ylläpitäjille Päivitetty 8.4.2011 Sisältö Perustietoja Mietoisten kyläportaalista... 2 Yhdistyksen ylläpitäjän kirjautuminen... 2 Yhdistyksen etusivun muokkaaminen...

Lisätiedot

Open Badge -osaamismerkit

Open Badge -osaamismerkit Open Badge -osaamismerkit Merkin vastaanottaminen 2 "#$%&'()$*+,''-.,-$/0.1 "#$%&&'$ =>;+?.@@'A$/,+%'*1B%%B0,$%@B+-.%$% C 2>D./E'B1B-.%$%;+?.@@'&'()$&'F0#'F0..% G C>"#$%&'()$H'F1+/I,1'-IJ%%$1I%"#$%&'()$*+,''-.,-$/0.%

Lisätiedot

Facebook-sivun luominen

Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Facebook-sivun luominen Etene vaihe vaiheelta 1 Kirjaudu Facebook-palveluun omalla käyttäjätunnuksellasi. Sen jälkeen sivun alareunassa näkyvät toimintolinkit, joista sinun täytyy

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Oikeudet: 31.8.2015 vj huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14

Sisältö. Päivitetty viimeksi 31.8.2011 Sivu 2 / 14 Ylläpitäjän ohje Sisältö Ylläpitäjän ohje... 1 Yleistä... 3 Vinkkejä ylläpitäjälle... 3 Osoitteet... 3 Internet-selain ja Flash-laajennus... 3 Julkinen sivunäkymä ja ylläpitonäkymä eri välilehdissä...

Lisätiedot

Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje

Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja. Julkaisujärjestelmän ohje Sähköisen Markkinoinnin Koulutus Kotisivutyöpaja Julkaisujärjestelmän ohje 2014 2 PM-Julk aisujärjestelmän perusohjeet Julkaisujärjestelmän käyttöönotto Julkaisujärjestelämän avulla voit itsenäisesti muokata

Lisätiedot

Ohjeet Reviiri karttapalvelun käyttöön. Enon Pohjoinen Erä ry Pekka Parikka 0505347833 parikkapekka@gmail.com

Ohjeet Reviiri karttapalvelun käyttöön. Enon Pohjoinen Erä ry Pekka Parikka 0505347833 parikkapekka@gmail.com Ohjeet Reviiri karttapalvelun käyttöön Enon Pohjoinen Erä ry Pekka Parikka 0505347833 parikkapekka@gmail.com Sinulla tulee olla voimassa oleva sähköpostiosoite, sähköpostiosoite toimii Reviirin käyttäjätunnuksena.

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

Kaukoputken käyttöohje. Opastus ja tuki

Kaukoputken käyttöohje. Opastus ja tuki Kaukoputken käyttöohje http://kaukoputki.kaukokiito.fi Opastus ja tuki Sähköiset palvelut 010 510 1700 sahkoisetpalvelut@kaukokiito.fi Versio 1.1/8.2.2013/VV Rekisteröityminen Aloita rekisteröityminen

Lisätiedot

Ohjeita PaikkaOpin oppimisympäristön käyttöönottoon

Ohjeita PaikkaOpin oppimisympäristön käyttöönottoon Ohjeita PaikkaOpin oppimisympäristön käyttöönottoon Mikä on PaikkaOppi? PaikkaOppi on verkkopohjainen oppimisympäristö, jonka tavoitteena on tukea paikkatietotaitojen ja ympäristöntutkimuksen monipuolista

Lisätiedot

Windows Phone. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Windows Phone 8 -puhelimessa.

Windows Phone. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Windows Phone 8 -puhelimessa. Y K S I K Ä Ä N A S I A K A S E I O L E M E I L L E LI I A N P I E NI TAI M I K Ä Ä N H A A S T E LI I A N S U U R I. Windows Phone Sähköpostin määritys Määrittämällä sähköpostitilisi Windows-puhelimeesi,

Lisätiedot

Labqualityn uusi IT-järjestelmä Sinulle!

Labqualityn uusi IT-järjestelmä Sinulle! Labqualityn uusi IT-järjestelmä Sinulle! LabScalan ensimmäisen vaiheen toiminnallisuus Seuraavat toiminnallisuudet ovat käytössänne heti tästä päivästä alkaen: Unohtuneen salasanan palautus Omien käyttäjien

Lisätiedot

PalloVerkko. PalloVerkon käyttöohje

PalloVerkko. PalloVerkon käyttöohje PalloVerkko PalloVerkon käyttöohje PalloVerkko SISÄÄNKIRJAUTUMINEN - Uusi pelaaja, jolla ei ole aiemmin ollut Palloliiton Pelipassia, kirjautuu kohdasat Olen uusi pelaaja SISÄÄNKIRJAUTUMISSIVU - Kirjautuminen

Lisätiedot