VANAJA viemäristä vetovoimaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANAJA viemäristä vetovoimaksi"

Transkriptio

1 VANAJA viemäristä vetovoimaksi Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Hämeenlinna Lauri Arvola Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto (& MTT)

2 Vanajanselkä kerää yläpuolisen vesistöalueen vedet Vanajan reitti osa Kokemäenjoen vesistöaluetta

3 Vanajanselkä ja yläpuolinen vesistöalue 1% Kokemäenjoen vesistöalueesta Vanajanselkä pinta-alaltaan 45. suurin järvemme Alueella asuu 12 ihmistä Pelkästään Hämeenlinnassa noin 8 mökkiä Monimuotoinen ja rehevä elinympäristö, jota ihminen asuttanut pitkään

4 8 5 vuotta sitten omaksi vesistöksi Vanhimmat merkit maanviljelystä ajanjaksolta 5 e.a.a.- 3 j.a.a. Maankohoaminen kallistanut Vanajanselkää - kaakkoisranta laskenut 8 m vedenpinnan alapuolelle Kuokkalan kosken perkaus 185 laski vedenpintaa 2 m (nyk. 79 m mpy) 195- ja 6-luvuilla kuormitus kasvoi nopeasti happiongelmia, kalakuolemia, levähaittoja, eliöstö- ja elinympäristömuutoksia Kalastus aiemmin merkittävä elinkeino - nykyään pääosin virkistyskalastusta Vanajanselkä kuuluisa lahna- ja kuhajärvi Muikku käytännössä hävinnyt, särkikalojen määrä suuri Monni ja valkokatka kuolleet sukupuuttoon

5 Vanajanselkä km 2 % m m 3 d Valuma-alue Lepaan yläpuolinen v-a Vanajanselän lähiv-a Vanajanselkä 12.9 Keskisyvyys 7.3 Maksimisyvyys 24 Tilavuus 753*1 6 Teoreettinen viipymä 45 Maankäyttö (Corine 2; Kaipainen ym. 29) % Metsät 6 Maatalousalueet 21 Vesialueet 9 Rakennetut alueet 8 Suot ja kosteikot 2

6 Ravinnekuormitus pääosin maataloudesta Asutuksen aiheuttama kuormitus kg/d Vanajan ja Vanaja-Pyhäjärven reitit yhteensä BHK7 TN TP P:n kokonaiskuormitus (yläpuolinen VA mukana) Hulevesi Laskeuma Luonnonhuuhtouma Maatalous Metsätalous Pistekuormitus Turvetuotanto Tot P loading kg P month Dec Nov Oct Sep Aug Jul Jun May Apr Mar Feb Jan Kaipiainen et al. 29

7 Nitraatin ja kokonaisfosforin pitoisuus (mg m -3 ) maankäytön mukaan NO Sokerijuurikas Vehnä 1 8 Metsä Ojitettu suo Ojittamaton suo Juurikaspelto Sekapelto ha TP Metsä Ojitettu suo Ojittamaton suo Juurikaspelto Sekapelto

8 Biologiset vuorovaikutukset monimutkaisia P, N Levät Eläinplankton ? Kalat Ekosysteemipalvelut

9 Fosforin kierto vesistössä Fosfori Levät Eläinplankton Kalat Bakteerit Vesikasvit Fosfori Bakteerit Happi Fosfori

10 Vanajanselkä = rehevä järvi Klorofyllin eli lehtivihreän määrä Chlorophyll a (-1 m) August Levien runsaus vaihtelee vuosien välillä suuresti Chl a ug/l Viime vuosina levien määrä on pikemminkin kasvanut kuin laskenut

11 Vanajanselän sinilevälautat heinä-elokuussa 29

12 Matala järvi = lämmin alusvesi Temp oc Oxygen sat. % Vanajanselän alusvesi lämpenee voimakkaasti kesän aikana Erityisen lämmin se on tuulisina kesinä, jolloin lämpöä siirtyy alusveteen (yläkuva) Oxygen sat. % Vesimassojen tehokas sekoittuminen näkyy alueveden korkeina happipitoisuuksina (alakuva) Temp oc

13 Ympäristön tilan seurannan uudet ratkaisut (YMLI/YMPANA) Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR-rahoitus) vuosille Hanketta ovat toteuttamassa Helsingin yliopisto (HY) Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) Suomen ympäristökeskus (SYKE) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslailtos (MTT) Laitetoimittajana ja yhteistyökumppanina toimii Luode Consulting Kohde: Vanajanselkä

14 29: 6 mittauskampanjaa Automaattinen vedenasema (V/9 -) Jäätutkimuslautta (IX/9 -) Fysikaalisen 3D-järvimallin kehitystyö Ensimmäinen opinnäytetyö valmiiksi 21: 6 mittauskampanjaa 3 automaattista vedenasemaa (V/1 -) Jäätutkimuslautta (I/1 IV/1) Fysikaalisen 3D-järvimallin soveltaminen tutkimuksessa Opinnäytetöiden jatkaminen

15 Uudet tekniikat ja mittaustavat Löytty Agri DOC (mg/l) March-April Datan kerääminen Datan tallentaminen ja prosessointi Datan käsittely ja visualisointi

16 Vanajanselän fysikaalinen järvimalli Temperature cross-section ESIMERKKI: Vanajanselän pintalämpötila 2 viikon kuluttua siitä, kun on alkanut tuulla lännestä 5 m/s nopeudella. Ilman lämpötila +17 o C.

17 Yhteistyössä Fysikaalinen järvimalli, sinilevien kaukokartoitus ja leväkukintojen ennustaminen: SYKE Sedimenttien myrkkypitoisuudet: HY ympäristötieteen laitos Vedenlaadun pitkäaikaismuutokset: Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Talviolosuhteet, mm. jäänalaiset happiolot ja sekoittuminen: Hokkaidon yo, Japani ja Leibniz Instituutti, Saksa Virtavesien denitrifikaatio ja denitrifikaatiobakteerit, JY, Biotekniikan HY Instituutti Kalastotutkimus: HY ympäristötieteen laitos ja RKTL Vanajavesikeskus Hämeen Sanomat (7 artikkelia) + paikallinen väestö Uusia hankkeita vireillä: TEKES rahoitteinen MMEA hanke (Cleen; SHOK) Kaksi EU-hanke-esitystä, joissa Vanajan reitti mukana SA:n infrahakemus, jossa mm. Vanaja mukana yhtenä neljästä pilottialueesta Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy Vanajanselän typpiretention mittaus

18 Monia avoimia kysymyksiä Miten estetään lannotteiden pääsy vesistöön? Mikä sisäisen kuormituksen merkitys rehevöitymisessä? Mikä eri ravinteiden merkitys? Miten rantarakentamisessa turvataan luonnon monimuotoisuus? Onko typen poistoon puhdistamoilla syytä panostaa? Mikä kalaston merkitys rehevöitymisessä? Voidaanko kalakantoja hyödyntämällä parantaa vesistöjen tilaa?

19 Kiitokset EAKR ohjelma Kehittämiskeskus Häme Oy Hämeenlinnan kaupunki Hattulan kunta Janakkalan kunta Anniiina, Elina, Jussi, Matti, Anni, Pertit, Jarmo, Marika, Jorma ym. HY Lammin biologinen asema, ympäristötieteiden laitos, fysiikan laitos Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys Suomen ympäristökeskus (SYKE) Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) Wahlsteinin suku ELY-keskus Vanajavesikeskus

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Sari Väisänen SYKE Järvikalapäivän vesienhoitoseminaari Hollolan Siikaniemessä 31.5.2012 w w w. e n v i r o n m e n t. f i / s y k e /

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Jari Koskiaho, SYKE Tuusulanjärven tila paremmaksi -seminaari Gustavelund 23.5.2013 Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit Kiintoaineksen laskeutuminen

Lisätiedot

Ajatuksia Vanajavesihankkeesta

Ajatuksia Vanajavesihankkeesta Ajatuksia Vanajavesihankkeesta Ympäristökeskuksen näkökulma, Vanajavesi kuntoon starttitilaisuus 1.10.2009 1 Vanajavesi mikä se on? 2 Millainen vesien tila on nyt? erinomainen hyvä tyydyttävä välttävä

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna

Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna Vesijärven ulkoinen ravinnekuormitus lasku-uomien vedenlaadun seurannan 2008 2015 perusteella arvioituna Juhani Järveläinen Lahden tiedepäivä 10.11.2015 Esityksen sisältö Taustaa Vesijärven lasku-uomien

Lisätiedot

Vesiensuojelukosteikot

Vesiensuojelukosteikot Vesiensuojelukosteikot 10.9. 2008 Helsingin Messukeskus Jari Koskiaho, SYKE Suunnittelu- ja mitoitusopas http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=245183&lan=fi Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit

Lisätiedot

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Vihdin Enäjärvi Espoon Pitkäjärvi ja Lippajärvi Näillä kolmella järvellä on suunnilleen samankaltainen kuormitushistoria. Alkuun kuitenkin lyhyesti

Lisätiedot

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke

Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME. Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke Kuva: Jukka Nurmien, Abyss Art Oy YHTEINEN ITÄMEREMME Miina Mäki John Nurmisen Säätiö Puhdas Itämeri -hanke 16.5.2009 John Nurmisen Säätiö Säätiö perustettiin 1992. John Nurmisen Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Suomen vesistöjen tummuminen Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Mitä vesien tummumisella tarkoitetaan? Kuva: Stefan Löfgren Tummumisella käsitetään humuksen lisääntymistä, joka ilmenee veden

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti 25.1.2010 VOPPE koulutus, Eura 1 Veden laatuun vaikuttavia tekijöitä Vesitase Sateet lisäävät virtaamia, mitkä

Lisätiedot

Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto

Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Kokonaiskuormituksesta hajakuormituksen osuus on fosforin osalta n. 60 % ja typen osalta n 80% (SYKE tilastot) Fosfori Typpi Toimenpiteiden kohdentaminen

Lisätiedot

Puulan länsiosan kuormitusselvitys Mikkelin seudun ympäristöpalvelut

Puulan länsiosan kuormitusselvitys Mikkelin seudun ympäristöpalvelut Puulan länsiosan kuormitusselvitys Mikkelin seudun ympäristöpalvelut Hännilänjoki Kälkäjoki 2 Johdanto Sysäys tutkimukseen Ranta-asukkaat, kalastajat ja osakunnat ilmaisivat huolensa Puulan veden tummumisesta,

Lisätiedot

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Tornionjoen lohi- ja vesiparlamentti 11.-12-11.2014 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Kuuleminen meneillään Kuuleminen VHS-

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma

Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma Karl-Erik Storberg, Lotta Hadin ja Liisa Maria Rautio Ympäristönsuojelupäivät 3.-4.10.2007 Lammi 1 Vesienhoidon suunnittelu 2006-2009

Lisätiedot

Rasvahappokoostumuksen optimointi kalatuotteissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Rasvahappokoostumuksen optimointi kalatuotteissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Rasvahappokoostumuksen optimointi kalatuotteissa Susanna Airaksinen Loppuseminaari 5.3.2013 RKTL Helsinki 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997

Lisätiedot

SATAKUNNAN VESISTÖT. Yleistä

SATAKUNNAN VESISTÖT. Yleistä SATAKUNNAN VESISTÖT Teija Kirkkala 6.. Yleistä Suomessa 87 888 yli aarin kokoista järveä km jokia Suomen järvissä vettä km Satakunnassa yli hehtaarin järviä noin yhteispinta-ala noin km SATAKUNNAN VESISTÖT

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Maaseutuverkoston tiedotuskierros Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 7.8.2014 Sisältö Vesienhoidon tavoitteet ja aikataulu Vesien tila Länsi-Suomessa

Lisätiedot

Hintalappu vesiensuojelutoimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle. Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Mitä nyt Paimionjoki? -seminaari 28.11.

Hintalappu vesiensuojelutoimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle. Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Mitä nyt Paimionjoki? -seminaari 28.11. Hintalappu vesiensuojelutoimenpiteille ja hyödyt virkistyskäytölle Turo Hjerppe Suomen ympäristökeskus Mitä nyt Paimionjoki? -seminaari 28.11.2012 Mallit apuna vesien tilan parantamisen kustannusten ja

Lisätiedot

Voiko metsätaloudesta taloudesta tulevaa kuormitusta hallita kosteikoilla, kokemuksia kosteikoista maataloudesta tulevan kuormituksen hallinnassa

Voiko metsätaloudesta taloudesta tulevaa kuormitusta hallita kosteikoilla, kokemuksia kosteikoista maataloudesta tulevan kuormituksen hallinnassa Voiko metsätaloudesta taloudesta tulevaa kuormitusta hallita kosteikoilla, kokemuksia kosteikoista maataloudesta tulevan kuormituksen hallinnassa Jari Koskiaho, Suomen ympäristökeskus Taustaa Soita on

Lisätiedot

Panumajärvi, Pudasjärvi Tanja Honkela 14.12.2011

Panumajärvi, Pudasjärvi Tanja Honkela 14.12.2011 Panumajärvi, Pudasjärvi Tanja Honkela 14.12.2011 TAUSTATIETOA PANUMAJÄRVESTÄ Panumajärvi on Pudasjärvellä sijaitseva matala, runsashumuksinen järvi. Järven pinta ala on 529 ha ja keskisyvyys 1,8 m. Veden

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Valajärven valuma-alue Soita, metsää, harjuja; vähän peltoja: 15,01 km 2 : 4,3 x järven ala eli ei erityisen suuri 2.6.2009

Lisätiedot

Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt. Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt. Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta

Lisätiedot

Kosteikot virtaaman ja ravinteiden hallinnassa

Kosteikot virtaaman ja ravinteiden hallinnassa Uusia keinoja virtaamien ja talviaikaisen ravinnekuormituksen hallintaan Seminaari 30.3.2010, Kauttuan klubi Kosteikot virtaaman ja ravinteiden hallinnassa Jari Koskiaho, SYKE Kosteikkojen käyttö vesiensuojelussa

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Tausta ja tavoitteet

Tausta ja tavoitteet Vesistöjen kunnostus Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT 25.1.2011, Vesistöjen tila ja kunnostus 1 Tausta ja tavoitteet Järven kunnostamisella tarkoitetaan suoraan järveen kohdistettavia toimenpiteitä Tavoitteena

Lisätiedot

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta on n. 60

Lisätiedot

Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Paimionjoen vesistön kunnostus ja virkistyskäytön kehittämien hanke

Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Paimionjoen vesistön kunnostus ja virkistyskäytön kehittämien hanke Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Paimionjoen vesistön kunnostus ja virkistyskäytön kehittämien hanke Ohjelma Aika Osio Henkilö 8.45-9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 Tilaisuuden avaus puheenjohtaja

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos

Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Hiilenkierto järvessä Valuma alueelta peräisin oleva orgaaninen aine (humus)

Lisätiedot

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila

Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen. Heli Jutila Tuuloksen vesistöjen tilan parantaminen Heli Jutila Tuuloksen vesistöhanke 2011-2013 300 000 euroa kolmen vuoden aikana käytettäväksi tähän vesistöjen tilan parantamiseen kohteina ovat kaikki Tuuloksen

Lisätiedot

ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki

ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki Näkyvätkö maankäyt ytön n vaikutukset vesistöjen ekologisessa tilassa esimerkkinä Muhosjoki Kaisa Heikkinen 1, Jaana Rintala 1, Satu Maaria Karjalainen 1, Minna Kuoppala 2 & Seppo Hellsten 2 1 Pohjois

Lisätiedot

äärä ja laatu Suomessa

äärä ja laatu Suomessa Hulevesien hallinta tulevaisuudessa 4.9.2007 Kuntaliitto Huleveden määm äärä ja laatu Suomessa Nora Sillanpää nora.sillanpaa@tkk.fi Vesitalouden ja vesirakennuksen laboratorio 1 Aiheita 1. Yleistä taajamahydrologian

Lisätiedot

Metsätalouden ja turvetuotannon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa

Metsätalouden ja turvetuotannon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa Metsätalouden ja turvetuotannon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa Limnologipäivät 11.4.2013 Pia Högmander & Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TASO-hanke Metsätalouden

Lisätiedot

Puuvirtojen optimointi ja tietojärjestelmäsovellutukset. Teijo Palander Itä Suomen yliopisto

Puuvirtojen optimointi ja tietojärjestelmäsovellutukset. Teijo Palander Itä Suomen yliopisto Puuvirtojen optimointi ja tietojärjestelmäsovellutukset Teijo Palander Itä Suomen yliopisto Win Win Win päätöksenteko Onko huonosti valittu tutkimus ja kehittämisote? Alkaako puun hankintaketju tehtaan

Lisätiedot

Vantaanjoen vesistö. HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi. RIIHIMÄKI Hirvijärvi. Ridasjärvi LOPPI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ. Kytäjärvi. Sääksjärvi JÄRVENPÄÄ

Vantaanjoen vesistö. HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi. RIIHIMÄKI Hirvijärvi. Ridasjärvi LOPPI HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ. Kytäjärvi. Sääksjärvi JÄRVENPÄÄ Vantaanjoen vesistö RIIHIMÄKI Hirvijärvi HAUSJÄRVI Erkylänjärvi Lallujärvi LOPPI VIHTI Kytäjärvi Sääksjärvi Lepsämänjoki HYVINKÄÄ NURMIJÄRVI ESPOO Luhtajoki Ridasjärvi Vantaanjoki Palojoki Tuusulanjärvi

Lisätiedot

MIKSI JÄRVI SAIRASTUU?

MIKSI JÄRVI SAIRASTUU? Pekka Sojakka Etelä-Savon ELY-keskus MIKSI JÄRVI SAIRASTUU? MIKÄ ON KOTIJÄRVENI TILA? PÄÄTEEMA: REHEVÖITYMINEN KÄSITTEET REHEVÖITYMINEN(eutrofoituminen) -REHEVÖITYMINEN on yksi LIKAANTUMISEN ja PILAANTUMISEN

Lisätiedot

KOTISEUDUN YMPÄRISTÖ LAPUANJOKIVARRESSA - opetuspaketin kalvosarja

KOTISEUDUN YMPÄRISTÖ LAPUANJOKIVARRESSA - opetuspaketin kalvosarja KOTISEUDUN YMPÄRISTÖ LAPUANJOKIVARRESSA - opetuspaketin kalvosarja Marjut Mykrä Piirrokset: Susanna Alakarhu ja Henna Latvala Valokuvat: Katja Haukilehto, Unto Tapio, Susanna Alakarhu, Varpu Rajala ja

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

URAJÄRVEN LLR-KUORMITUSVAIKUTUSMALLINNUS

URAJÄRVEN LLR-KUORMITUSVAIKUTUSMALLINNUS URAJÄRVEN LLR-KUORMITUSVAIKUTUSMALLINNUS Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 251/2014 Niina Kotamäki, Suomen ympäristökeskus, SYKE JOHDANTO 30.9.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa

Lisätiedot

Vesistövaikutusten arviointi

Vesistövaikutusten arviointi 19.3.2012 Vesistövaikutusten arviointi Jukka Koski-Vähälä Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry Huomioitavaa RAE-hankkeesta Kehittämis- ja tutkimushanke; YKSI SOVELTAVA PAKETTI Tutkimustieto tiloille

Lisätiedot

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Kuuleminen 1.10.2014-31.3.2015 Juho Kotanen, ESAELY 7.11.2014 Yleistä vesienhoidosta Taustalla vesipuitedirektiivi (VPD, 2000/60/EY) ja

Lisätiedot

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Kosteikkopäivä Saarijärvellä 25.4.2013 Pia Högmander & Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen

Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen Vesiensuojelun näkökulma turvetuotannon lupahakemuksiin Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen 1 Petri Tähtinen Vapo Paikalliset

Lisätiedot

PURUVEDEN VEDENLAATUTIEDOT PITKÄNAJAN SEURANNAN TULOKSISSA SEURANTAPAIKKASSA 39

PURUVEDEN VEDENLAATUTIEDOT PITKÄNAJAN SEURANNAN TULOKSISSA SEURANTAPAIKKASSA 39 PURUVEDEN VEDENLAATUTIEDOT PITKÄNAJAN SEURANNAN TULOKSISSA SEURANTAPAIKKASSA 39 Vedenlaatutiedot ja grafiikka: Hertta- ympäristötietojärjestelmä, pintavedet/ Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Riitta Niinioja

Lisätiedot

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus

NURMISEMINAARI. Maidon markkinakatsaus NURMISEMINAARI Pudasjärvi 11.-12.1.2011 Maidon markkinakatsaus Eeva Brofeldt, Valio Oy Nyt on alkanut vasikoiden vuosi Maitotuotteiden kotimaan myynnin nousijat ja laskijat Kevyttuotteiden osuus maitotuotteiden

Lisätiedot

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Aarno Karels Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Valtakunnalliset XXIV Kalastusaluepäivät 16.-18.2.2012 Haapajärven

Lisätiedot

Valumavesien ravinnepitoisuuksien seuranta eloperäisillä mailla

Valumavesien ravinnepitoisuuksien seuranta eloperäisillä mailla Valumavesien ravinnepitoisuuksien seuranta eloperäisillä mailla Hydro-Pohjanmaa hankkeen päätösseminaari 18.11.2014 Kaija Karhunen, Outi Laurinen, Joni Kosamo ja Laura Karhu, Oamk Automaattiset veden laadun

Lisätiedot

- Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin

- Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin Pro Immalanjärvi ry:n tiedotustilaisuus 4.5.2012 - Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry Urpalanjokialueen kehittämishankkeen projektikoordinaattori Manu Vihtonen

Lisätiedot

Sekoitushapetus Vesijärven Enonselällä - Kolmen vuoden kokemuksia

Sekoitushapetus Vesijärven Enonselällä - Kolmen vuoden kokemuksia Sekoitushapetus Vesijärven Enonselällä - Kolmen vuoden kokemuksia Limnologipäivät 1.-11..13, Helsinki Pauliina Salmi Lammin biologinen asema Ismo Malin Lahden seudun ympäristöpalvelut Kalevi Salonen Jyväskylän

Lisätiedot

Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005

Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005 LUODE CONSULTING OY 1636922 4 HIIDENVESIPROJEKTI Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005 Mikko Kiirikki, Antti Lindfors & Olli Huttunen Luode Consulting Oy 24.10.2005 LUODE CONSULTING OY, OLARINLUOMA 15, FIN

Lisätiedot

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto Puruveden kehitys ja erityispiirteet Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto PURUVESI KARU JA KIRKASVETINEN SUURJÄRVI Sekä Puruvesi että Pyhäjärvi ovat kirkasvetisiä suurjärviä,

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Kosteikkojen jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, tuloksia kosteikkojen toimivuudesta Marjo Tarvainen, asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti

Kosteikkojen jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, tuloksia kosteikkojen toimivuudesta Marjo Tarvainen, asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti Kosteikkojen jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, tuloksia kosteikkojen toimivuudesta Marjo Tarvainen, asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti VALUMA loppuseminaari 9.12.214 1 Kosteikkojen toimivuuden

Lisätiedot

Vanajavesikeskus: tavoitteet ja vuoden 2010 suunnitelmat. Vanajavesikeskus-hankkeen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen

Vanajavesikeskus: tavoitteet ja vuoden 2010 suunnitelmat. Vanajavesikeskus-hankkeen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen Vanajavesikeskus: tavoitteet ja vuoden 2010 suunnitelmat Vanajavesikeskus-hankkeen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen Maakunnan suurhanke 1. valmistelu 16.11.2009-31.12.2010: Vanajavesikeskus-hanke 2.

Lisätiedot

Mallit ja mittaukset vesienhoidon ohjauskeinona

Mallit ja mittaukset vesienhoidon ohjauskeinona Mallit ja mittaukset vesienhoidon ohjauskeinona Seppo Hellsten, Suomen ympäristökeskus/oulu Olli Malve, Suomen ympäristökeskus/helsinki VEDESTÄ VIRTAA - SINISESTÄ BIOTALOUDESTA ELINVOIMA KOILLISMAALLE

Lisätiedot

Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset

Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset Riuskanojan ja Hahjärven laskuojan valuma-alueiden ojakunnostukset 4.6.2014, Hämeenlinna Petra Korkiakoski Sivu 1 4.6.2014 Petra Korkiakoski, OPET-hanke OPET - Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa. Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä

Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa. Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Valuma-alueen merkitys vesien tilan parantamisessa Vanajavesikeskus-hankkeen Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Mikä valuma-alue? Kuinka kauas pitää katsoa? Lähivaluma-alue Kaukovaluma-alue Latvavedet 2.

Lisätiedot

Aika: Torstai 12.2.2015 klo 8.00 10.00 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kultasepänkatu 4 B, Kerava

Aika: Torstai 12.2.2015 klo 8.00 10.00 Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kultasepänkatu 4 B, Kerava PÖYTÄKIRJA OR 1/2015 TUUSULANJÄRVEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika: Torstai 12.2.2015 klo 8.00 10.00 Paikka: Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä Kultasepänkatu 4 B, Kerava Osallistujat: Sakari

Lisätiedot

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys

Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Renkajoki ja padot toiveissa esteettömyys Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä Vesistöasiantuntija Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 24.5.2014 Esityksen sisältö: - Renkajoen ja sen valuma-alueen

Lisätiedot

Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011. Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI

Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011. Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI Viherrakentamisen ympäristövaikutukset Envirogreen-hanke 2007-2010 08.11.2011 Tapio Salo MTT, Ari Kangas, (SYKE)/AVI Taustat Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö Viherrakentamisen ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Samuli Joensuu 1) Kaisa Heikkinen 2) ja Markku Puustinen 2) 1) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2) Suomen ympäristökeskus, SYKE Maatalous

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta. Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY)

Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta. Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY) Pyhäjärvi-instituutti - Vesiensuojelua ja elintarviketaloutta Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö Akvaattisen ekologian dosentti (TY) 1 Pyhäjärvi-instituuttisäätiö SÄÄTIÖN PERUSTAJAT Euran kunta

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI HÄMEENLINNA, VANAJAVESI, UIMAHALLIN RANTA päivitys 26.5.2015

UIMAVESIPROFIILI HÄMEENLINNA, VANAJAVESI, UIMAHALLIN RANTA päivitys 26.5.2015 UIMAVESIPROFIILI HÄMEENLINNA, VANAJAVESI, UIMAHALLIN RANTA päivitys 26.5.2015 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3

Lisätiedot

Liika vesi pois pellolta - huuhtotuvatko ravinteet samalla pois?

Liika vesi pois pellolta - huuhtotuvatko ravinteet samalla pois? Liika vesi pois pellolta - huuhtotuvatko ravinteet samalla pois? Helena Äijö Salaojayhdistys 16.1.212, Salo Hydrologinen kierto Hydrologiset olosuhteet Sadanta Haihdunta Valunta 65 mm/vuosi 35 mm/vuosi

Lisätiedot

PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007

PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007 Chhl ~ESIENSUO~IELUYHDISTYS ry ihhr Harri Perälä 05.10.2005 Kirje nro 643 KAUNIAISTEN KALASTUSKUNTA Seppo Heinonen Valimaenkatu 13 B 25 37 100 NOKIA PIIKKILANJARVEN VEDEN LAATU 05.10.2007 Piikkilanjärvi

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus 19.3.2014 Sisältö Ravinnekuormituksesta Maatalouden ympäristötoimenpiteistä

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Vesistöjen kunnostus Jermi Tertsunen POPELY Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 16.4.2013 1 Erilaisia tavoitteita 1. Virkistyskäyttö - Haittaava kasvillisuus, liettyminen, kalastus-

Lisätiedot

LivingLab. Jarmo Suominen TKK/TAIK/MIT. Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen. LivingLab.

LivingLab. Jarmo Suominen TKK/TAIK/MIT. Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen. LivingLab. / VTT Jarmo Suominen TKK/TAIK/MIT Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen / VTT FOKUS > käyttäjälähtöisyys Poikkitieteellinen tutkimusalusta välittömän elinympäristön tutkimiseen

Lisätiedot

Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla

Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla Lahden tiedepäivä 11.11.2014 Hulevesien määrän ja laadun vaihtelu Lahden kaupungin keskusta- ja pientaloalueilla Marjo Valtanen, Nora Sillanpää, Heikki Setälä Helsingin yliopisto, Ympäristötieteiden laitos,

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot

Hapetuksen tarkoitus purkamaan pohjalle kertyneitä orgaanisen aineksen ylijäämiä

Hapetuksen tarkoitus purkamaan pohjalle kertyneitä orgaanisen aineksen ylijäämiä Hapetuksen tarkoitus Hapettamiselle voidaan asettaa joko lyhytaikainen tai pitkäaikainen tavoite: joko annetaan kaloille talvisin mahdollisuus selviytyä pahimman yli tai sitten pyritään hillitsemään järven

Lisätiedot

TietRa (Tietotyöratkaisujen ekosysteemi) 1.11.2014 Leena Kanerva, Erica Partners Oy

TietRa (Tietotyöratkaisujen ekosysteemi) 1.11.2014 Leena Kanerva, Erica Partners Oy TietRa (Tietotyöratkaisujen ekosysteemi) 1.11.2014 Leena Kanerva, Erica Partners Oy Copyright Erica Partners Oy 2014 www.ericapartners.com TietRa (Tietotyöratkaisujen ekosysteemi) 65 henkilökohtaista asiakashaastattelua

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

Mallien hyödyntäminen vesienhoidossa ja hyötyjen arviointi

Mallien hyödyntäminen vesienhoidossa ja hyötyjen arviointi Mallien hyödyntäminen vesienhoidossa ja hyötyjen arviointi 20.3.2014 Keski-Suomen ELY-keskuksen vesienhoidon yhteistyöryhmä Turo Hjerppe SYKE Esityksen sisältö A. Mallit vesienhoitotyössä B. Hyötyjen arviointi

Lisätiedot

Kipsi vähentää peltomaan

Kipsi vähentää peltomaan Kipsi vähentää peltomaan fosforin f huuhtoutumista ht t t Liisa Pietola Ympäristömessut 3.3.2010 Raasepori Sisällys Miten fosfori huuhtoutuu pellolta Miksi ei saa huuhtoutua? Vähentämiskeinot Maanparannus

Lisätiedot

TASO-hankkeen esittely

TASO-hankkeen esittely TASO-hankkeen esittely Soiden ja turvemaiden vesistövaikutukset 17.10.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TASO-hanke Turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelun valtakunnallinen

Lisätiedot

Heikki Setälä ja URCA-konsortio

Heikki Setälä ja URCA-konsortio Kaupunkien valuntavesien huomioiminen aluesuunnittelussa Kaupunkien valuntavesien Heikki Setälä huomioiminen Ja URCA-konsortio aluesuunnittelussa Heikki Setälä ja URCA-konsortio SA:n johtoryhmän kysymys:

Lisätiedot

Käyttökemuksia automaattisista vedenlaatumittareista VARELYssä 14.5.2013

Käyttökemuksia automaattisista vedenlaatumittareista VARELYssä 14.5.2013 Käyttökemuksia automaattisista vedenlaatumittareista VARELYssä 14.5.2013 VARELY Helmi Kotilainen 23.5.2013 1 VARELYn mittaukset aloitettiin yhdellä siirrettävällä laitteella 2008 23.5.2013 Hel 2 mi Kot

Lisätiedot

Nurminen Leena 1, Zhu Mengyuan 3, Happo Lauri 1, Zhu Guangwei 3, Wu Tingfeng 3, Deng Jianming 3, Niemistö Juha 1, Ventelä Anne-Mari 2 & Qin Boqiang 3

Nurminen Leena 1, Zhu Mengyuan 3, Happo Lauri 1, Zhu Guangwei 3, Wu Tingfeng 3, Deng Jianming 3, Niemistö Juha 1, Ventelä Anne-Mari 2 & Qin Boqiang 3 Tuulen ja vesikasvillisuuden vaikutus sedimentin resuspensioon ja sisäiseen kuormitukseen Pyhäjärvellä ja Taihulla - näkökulma ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Nurminen Leena 1, Zhu Mengyuan 3, Happo Lauri

Lisätiedot

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992 LUVY/149 4.8.215 Minna Sulander Ympäristönsuojelu, Vihti ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 215 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 198 ja 1992 Vihdin pohjoisosassa sijaitsevasta Iso-Kairista otettiin vesinäytteet

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN PURKUVESISTÖT JA VESISTÖTARKKAILUT

JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN PURKUVESISTÖT JA VESISTÖTARKKAILUT JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN PURKUVESISTÖT JA VESISTÖTARKKAILUT Reetta Räisänen biologi Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Jätevedenpuhdistamoiden purkupaikoista Rannikkoalueella on varsin yleistä,

Lisätiedot

Kokemäenjoen vedenlaadun kehitys ja kalastushaitat. 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti

Kokemäenjoen vedenlaadun kehitys ja kalastushaitat. 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Kokemäenjoen vedenlaadun kehitys ja kalastushaitat 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Kokemäenjoen kuormittajat 19 18 15c 57 52 17 15d 0 Ahlainen 56 Pihlavanlahti 51 50 15b 16 47 46 15a 42 40 Pori 14 13 12

Lisätiedot

Kunnostustyön haasteet Kiinassa ja Suomessa

Kunnostustyön haasteet Kiinassa ja Suomessa Kunnostustyön haasteet Kiinassa ja Suomessa Yan Li 1, Marjo Tarvainen 2, Guangwei Zhu 1, Anne-Mari Ventelä 2, Hengpeng Li 1, Teija Kirkkala 2, Huiyun Li 1, Ari Jolma 3, Boqiang Qin 1, Jouko Sarvala 4,

Lisätiedot

Mikkelin alapuolinen Saimaa

Mikkelin alapuolinen Saimaa Mikkelin alapuolinen Saimaa Valuma-alueen ja vesialueen hoidon yleissuunnitelma Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus 7.8.2014 Lähtökohdat Vesialueen tila kohentunut 1970-luvulta 2000-luvulle, mutta tämän

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 25.8.2015

KERTARAPORTTI 25.8.2015 s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010)

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Pieksämäen seudun vesien tilan seuranta 2014-2019 (alustava)

Pieksämäen seudun vesien tilan seuranta 2014-2019 (alustava) Pieksämäen seudun vesien tilan seuranta 2014-2019 (alustava) Pekka Sojakka Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pintavesien rajaus ja tyypittely 2013, 517 järvi- ja 53 jokimuodostumaa Vesien

Lisätiedot

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA 2006-2010 TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA Näytteenotto ja näytteiden analysointi Vesinäytteet on otettu lopputalvella 2006 ja 2007 sekä loppukesällä 2006, 2007 ja 2010

Lisätiedot

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014

Maatalouspurojen luontoarvot. Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Maatalouspurojen luontoarvot Liisa Hämäläinen, SYKE Vesistöt kuntoon yhteistyöllä, Oulu, 25.11.2014 Esityksen sisältö Miksi maatalousalueiden purot ovat tärkeitä? Miten uomien luontoarvot tunnistetaan?

Lisätiedot

Kauhavanjoen ja sen ympäristön kehittäminen ja kunnostaminen -esiselvityshanke. Ulla Eriksson

Kauhavanjoen ja sen ympäristön kehittäminen ja kunnostaminen -esiselvityshanke. Ulla Eriksson Kauhavanjoen ja sen ympäristön kehittäminen ja kunnostaminen -esiselvityshanke Ulla Eriksson Hankkeen taustaa Hanke toteutetaan Kauhavan kaupungin toimesta Hanke rahoitetaan 70% Euroopan aluekehitysrahasto-ohjelmasta

Lisätiedot

Humusvedet. Tummien vesien ekologiaa. Lauri Arvola. Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema

Humusvedet. Tummien vesien ekologiaa. Lauri Arvola. Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Humusvedet Tummien vesien ekologiaa Lauri Arvola Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema Sisältö Mitä humus on? Humusaineiden mittaamisesta Humusaineiden hajoaminen Mistä vesistöjen humusaineet ovat

Lisätiedot

PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA

PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA PYHÄNIEMEN EU-UIMARANTA 1 YHTEYSTIEDOT Pyhäniemen uimarannan omistaja on Kihniön kunta, osoite: 39820 KIHNIÖ Päävastuullinen hoitaja on Kiinteistö Oy Pyhäniemi, osoite: 1 c/o Holiday Club Isännöinti, PL

Lisätiedot

Itämeren suojelun ekonomia: kansainväliset suojelusopimukset ja maatalouden ravinnepäästöt

Itämeren suojelun ekonomia: kansainväliset suojelusopimukset ja maatalouden ravinnepäästöt Itämeren suojelun ekonomia: kansainväliset suojelusopimukset ja maatalouden ravinnepäästöt Jussi Lankoski Professori Itämeren suojelun ekonomia Kluuvin Rotaryklubi 23.11. 2011 Kuva: Seppo Knuuttila 1.

Lisätiedot

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016

Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Orimattilan kaupunki / vesilaitos Tokkolantie 3 16300 ORIMATTILA Orimattilan Vesi Oy:n Vääräkosken jätevedenpuhdistamon velvoitetarkkailu, tuloslausunto tammikuu 2016 Vääräkosken jätevedenpuhdistamon tarkkailunäytteet

Lisätiedot

KERTARAPORTTI 2.10.2015

KERTARAPORTTI 2.10.2015 s. 1 (1) KEURUUN KAUPUNKI, JAAKONSUON JVP Tutkimus: 9/2015, 16.9.2015 (5keukk). Tulokset syyskuun puhdistamotarkkailusta. Lähtevän veden laatu oli hyvä. Laitos nitrifioi täysin ja tulostaso oli kaikkiaan

Lisätiedot