KULTTUURITOIMI. Toiminnan kuvaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULTTUURITOIMI. Toiminnan kuvaus"

Transkriptio

1 KULTTUURITOIMI Toiminnan kuvaus Lappeenrannan maakuntakirjasto on hyvinvointipalveluja antava, uudistuva koko kansan käyttämä yhteiskunnan toimija, joka välittää sekä paikallista että kansainvälistä kulttuuria ja tietoa. Maakuntakirjasto toimii Lappeenrannan kaupunginkirjastona, ja sillä on myös kirjastolain ja asetuksen säätämät alueelliset tehtävät. Yhteiskunnan muistina Lappeenrannan museot keräävät, tallentavat, säilyttävät, tutkivat ja esittelevät toimintaalueensa ja -alansa taidetta ja kulttuuriperintöä tuottaen asiakkaalle tietoa ja elämyksiä. Lappeenrannan museoilla on museolaissa ja -asetuksessa määritelty alueellinen tehtävä tallentaa, säilyttää ja tehdä tunnetuksi Lappeenrantaan, Etelä-Karjalaan ja luovutettuun Karjalaan sekä aluetaidemuseon osalta myös Kymenlaaksoon liittyvää oman toimialansa aineistoa sekä tukea alueen muiden museoiden toimintaa. Lappeenrannan kaupunginorkesterin tehtävä ammattiorkesterina on tarjota korkeatasoisia klassisen musiikin orkesterikonsertteja pääasiassa lappeenrantalaisille, mutta myös vetovoimatekijänä muille Etelä-Karjalan maakunnan sekä Saimaan lähialueiden asukkaille. Orkesterin ohjelmistossa pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon monipuolisesti erilaiset kohdeyleisöt. Lappeenrannan kaupunginteatteri on Etelä-Karjalan johtava ammattiteatteri, jonka tuotannot ovat monipuolisia ja kiinnostavia eri kohderyhmille. Teatterin työntekijöiden koulutustaso on korkea, osaaminen laadukasta ja työn toteutus korkeatasoista uusissa toimitiloissa. Tavoitteena on tuottaa teatteriesityksiä, jotka kiinnostavat yleisöä, viihdyttävät, luovat taide-elämyksiä ja tarjoavat tekijöilleen taiteellisen haasteen. Monipuolista ohjelmistoa täydennetään vierailevilla esityksillä. Lisäksi kulttuuritoimi tukee paikallista kulttuurityötä jakamalla avustuksia. Lastenkulttuuritoimintaa tuetaan mm. Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun kautta ja galleriatoimintaa Galleria Pihaton kautta. Kulttuuritoimi on myös tukemassa kesäteatterialueen toimintaa. TALOUSSUUNNITELMA Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset Kirjasto huolehtii palvelujen ajanmukaisuudesta: sähköiset palvelut, uudistuneet kirjastoautoreitit, sekä alueellisen kirjastojärjestelmän ja yhteiskuljetusten myötä tehostuneet ja yhdenmukaistuneet kirjastopalvelut. Maakunnallista kirjastoyhteistyötä tehostetaan edelleen koko alueen kirjastoasiakkaiden hyödyksi Heili-kimpan puitteissa. Tuottavuustavoitteidensa rinnalla kirjasto ottaa huomioon lainsäädännön asettamat velvoitteet koulutetun kirjastohenkilöstön määrästä. Kirjastolainsäädäntöä uudistetaan, ja uusien säädösten on tarkoitus astua voimaan vuoden 2017 alusta. Maakunnallisia tehtäviä ollaan uudessa lainsäädännössä supistamassa niihin velvoitetuilta suurilta kaupunginkirjastoilta; käytännön toteutus on taloussuunnitelmaa vuodelle 2016 laadittaessa vielä hahmottumatta. Mahdollisista lakisääteisten maakunnallisten tehtävien muutoksista huolimatta Lappeenrannan kaupunginkirjasto jatkaa kaikkia osapuolia hyödyttävää Heili-yhteistyötä yhdessä alueen kirjastojen kanssa. Maakuntakirjaston asiakasraati on vakiinnuttanut paikkansa eri käyttäjäryhmien tarpeiden huomioimisessa ja kirjastopalveluiden kehittämisessä. Kirjasto panostaa edelleen monipuoliseen ja eri käyttäjäryhmille suunnattuun tapahtumatuotantoon. Kirjastotoiminnan merkittävin riski on tietojärjestelmän vioittuminen. Museo tuottaa asiakasta lähellä olevia monipuolisia ja kehittyviä museopalveluita, hoitaa ja käyttää kokoelmiaan aktiivisesti ja toimii asiantuntijana ja vaikuttajana erilaisissa verkostoissa. Näyttelytoiminnassa otetaan huomioon suurta yleisöä kiinnostavat laajemmat aiheet, mutta myös paikalliset ja erityisteemat. Yleisötyötä tehdään kaikenikäisten kanssa. Museo on aktiivisesti mukana valtakunnallisissa museoalan kehittämishankkeissa ja kansainvälisessä museotoiminnassa. Vuonna 2015 Lappeenrannan museot uudistivat sisäistä organisaatiotaan, joka jakautui Kokoelmat ja tutkimus- ja Näyttelyt ja yleisötyö yksiköihin, joita johtavat intendentit. Prosessilähtöinen toimintamalli tehostaa museon toimintoja. Museoala on suuressa muutoksessa, kulttuurin ja myös museoiden

2 valtionosuusjärjestelmää ollaan uudistamassa ja leikkauksia rahoitukseen on mitä ilmeisimmin tulossa. Opetusministeriö valmistelee museopoliittista ohjelmaa, joka vaikuttaa tulevaisuudessa museolaitoksen rakenteeseen, rahoitukseen ja sen kohdistumiseen. Myös museolakia ollaan uudistamassa nykyisen vaalikauden aikana. Vielä ei ole tietoa siitä, kuinka muutokset tulevat vaikuttamaan paikallisella tasolla. Suurimpia museotoiminnan riskejä ovat kokoelmien vahingoittuminen, puutteelliset säilytysolosuhteet ja tietojärjestelmän vioittuminen. Orkesterin pitkän tähtäimen tavoite kehittyä Saimaa Sinfoniettaksi on vakiintunut nyttemmin tiiviiseen yhteistyöhön Mikkelin kaupunginorkesterin, 12 jäsenisen jousiorkesterin kanssa. Valtionosuuksien leikkaukset uhkaavat niin kaupunginorkesterin toimintaa maamme pienimpänä sinfoniaorkesterina kuin Saimaa Sinfoniettan toimintaa. Orkesterin budjetista ei ole mahdollista leikata rahoitusta pois ilman pysyviä vaurioita, koska aiempien vuosien leikkaukset ovat jo kaventaneet rahoituspohjaa. Lappeenrannan kaupunginteatteri muuttaa uuteen teatteritaloon loppusyksyllä Uuden talon esitystekniikkaa saadaan täysipainoisesti käyttöön alkuvuonna Teatterin uutuudesta pyritään saamaan lisäarvoa teatterille; talossa järjestetään esittelykierroksia, avoimia harjoituksia ja keskustelutilaisuuksia. Teatterin toiminnan keskeiset tavoitteet ovat korkea taiteellinen taso, omaleimaisuus ja tarjonnan monipuolisuus. Vuodessa tuotetaan yhteensä 4-10 ensi-iltaa uuden teatterin suurelle ja pienelle näyttämölle. Ohjelmistossa pyritään ottamaan huomioon mahdollisimman kattavasti eri ikäryhmät sekä myös eri tyylit; kotimainen ja ulkomainen draama, musiikkiteatteri, komedia, lapsille ja nuorille suunnattu teatteri jne. Yhteistyötä jatketaan kaupungissa toimivien alan organisaatioiden/järjestöjen ja oppilaitosten kanssa. Kulttuuritoimen muut tehtävät Kulttuuritoimi vastaa sekä taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten toimintaan myönnettävistä avustuksista että muistakin kulttuuriavustuksista jakosääntöjen mukaisesti. Kulttuuritoimen vastuulla on myös Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku ja avustustoimintaan liittyvän Galleria Pihaton toiminta. Lisäksi kulttuuritoimi huolehtii kesäteatteritoiminnan tarjonnan varmistamisesta. KIRJASTOTOIMI Kirjastokäyntien määrän ja lainauslukujen laskevan Monipuolinen asiakkaiden tarpeet huomioiva trendin pysäyttäminen. aineistokokoelma. Asiakaspalautteiden ja -toiveiden huomioon ottaminen. Asiakastyön kehittäminen. Monipuolinen tapahtumatuotanto eri asiakasryhmät huomioiden. Asiakaspalautteiden ja -toiveiden huomioon ottaminen. Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Hyvinvointiohjelma: Palvelujen monipuolisuus eri Lapset ja nuoret, ikäihmiset, perheet: kirjaston palvelu- ja ikäryhmille. tapahtumatuotanto, monialainen yhteistyö mm. nuorisotoimen kanssa. Hyvinvointiohjelma: Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri Kirjaston asiakasraati, vuorovaikutteisen verkkokirjaston ja yhteisöllisyyden parantaminen. suunnittelu, some Venäjä-ohjelma: Maahanmuuttajien kotoutumisen Kielikahvila, venäjänkieliset satutuokiot. edistäminen vuorovaikutteisin palveluin. Hyvinvointiohjelma: Automatisoinnin hyödyntäminen Automaattien määrän lisääminen. palvelutuotannossa.

3 MUSEOTOIMI Monipuoliset ja kehittyvät museopalvelut ovat lähellä Toiminnan kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa, asiakasta asiakasraati, museoklubi. Kiinnostavat näyttelyt ja tapahtumat. Kokoelmia käytetään, hoidetaan ja hallitaan aktiivisesti Edistetään uuden kokoelmatilan hankintaa. Kokoelmien ja suunnitelmallisesti asianmukaisissa olosuhteissa. aktiivinen hoitaminen, käyttö ja avaaminen yleisölle. Museo toimii aktiivisena asiantuntijana ja vaikuttajana sekä alueellisissa että kansainvälisissä verkostoissa Otetaan aktiivisesti osaa olemassa oleviin verkostoihin ja haetaan jatkuvasti uusia kumppanuuksia. Tietopalvelu ja asiantuntijalausunnot. Elinkeino- ja Venäjä-ohjelma: Kulttuurivaihto Viipuriin- Kansainvälisten näyttelyiden, seminaarien ja työpajojen Pietariin ja muualle Eurooppaan, nivelenä toimiminen järjestäminen. Itämeren linnojen ja museoiden yhdistyksen puheenjohtajuus, tiedon välittäminen. Hyvinvointi-, kaupunkirakenne- ja Venäjä-ohjelma: Kulttuurikasvatus kaikille kaupunkilaisille yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Elinkeino-, kaupunkirakenne- ja Venäjä-ohjelma: Osallistutaan kaupunkikuvan ja kulttuurimatkailun kehittämiseen yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Elinkeino-, hyvinvointi-, kaupunkirakenne- ja Venäjäohjelma: Yhteisöllisten kulttuuri- ja taidehankkeiden kehittäminen yhteistyössä muiden kulttuuritoimijoiden kanssa Työpajojen ja tilaisuuksien järjestäminen. Aktiivinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Aktiivinen osallistuminen kulttuurimatkailun verkostoon ja kaupunkikuvan kehittämiseen erilaisten verkostojen avulla. Työpajojen, näyttelyiden, tilaisuuksien järjestäminen, vaikuttaminen taidehankkeissa. ORKESTERITOIMI Orkesterikonsertit n konserttia vuodessa. Orkesterikonsertteja vuodessa Kehittyminen Saimaa Sinfoniettana. Saimaa Sinfoniettan kehitys erillisillä valtionavustuksilla. Vetovoimainen kansainvälinen kulttuurilähettiläs, joka kutsuttuna esiintyy ulkomailla ja levyttää. Tutkitaan kutsua Liettuaan musiikkijuhlille 2016 elokuussa Elinkeino-ohjelma: Saimaa Sinfonietta -brändin Jatketaan yhteistyötä Mikkelin kaupunginorkesterin eteenpäin vieminen vetovoimaisena kulttuuritoimijana kanssa (tavaramerkki) Venäjä-ohjelma: Kehittyvä ja kansainvälinen Yhteyksien uudelleen luominen. ammattiorkesteri Hyvinvointiohjelma: Kaupunginorkesteri Kaupunginorkesterin vierailut kouluilla, AMK:ssa, kaupunkilaisten positiivisen hyvinvoinnin parantajana sairaaloissa, palvelutaloissa jne., avoimet harjoitukset Venäjä-ohjelma: Konserttiyhteydet festivaaleille Yhteyksien avaaminen. ulkomailla ja kotimaassa. Hyvinvointi- ja elinkeino-ohjelma: Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut ja välivuosien Laulava Lappeenranta -tapahtuma 18. valtakunnalliset laulukilpailut tammikuu 2016 ja finaalin orkesteriosuus

4 TEATTERITOIMI Tuotantokapasiteetti Suurella ja pienellä näyttämöllä yhteensä 4 10 ensiiltaa Vierailuesityksiä kummassakin salissa Toiminnan vaikuttavuus Esitysten yleisömenestys, katsojaluvut Uuden teatterin myynti- ja markkinointityön käynnistyminen Toimintaprosessin sujuvuus ja taloudellisuus Käyttötalouden tasapaino Toteutetaan tavoitteen mukaisesti. Hyvinvointiohjelma: Teatteri pyrkii vaikuttamaan hyvinvointia tukevaan elinympäristöön kiinnittämällä erityistä huomiota mm. lasten ja ikääntyneiden kulttuurisiin osallistumismahdollisuuksiin. Yhteistyötä koulujen kanssa jatketaan aktiivisesti, esim. K9- korttilaiset, kulttuuripolut ja yhteys opetusohjelmiin. Venäjä-ohjelma: Teatteri tekee yhteistyötä venäläisten kulttuuritoimijoiden kanssa: yhteisproduktiot koti- ja ulkomaisten teattereiden/tekijöiden kanssa. Venäjä-ohjelma: Venäläislähtöisten ja muiden maahanmuuttajien kotoutumiseen, työllistymiseen ja yrittäjyyden edistämiseen teatteri osallistuu tarjoamalla oppilaitoksille tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan harjoittelupaikkoja. Näyttämöiden täyttöasteet nostetaan %:n tasoon. Myynti- ja markkinointityötä hoitavat konsernihallinnon asiakaspalvelutiimi sekä viestintä- ja markkinointitiimi. Fazer Food Services on aktiivisesti mukana teatterin myynninedistämistyössä. Käyttötalouden tasapainottaminen kehyksen mukaisesti. Toteutetaan tavoitteen mukaisesti. Teatteri keskittyy kotimaan toimintaan. Teatteri on avoin yhteydenottoihin, mutta ei itse toimi asiassa aktiivisesti.

5 Kulttuuritoimen talousarvioesitys 2016 LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 500TA TALOUSARVIOESITYS 20Tulosyksikön nimkulttuuritoimi Aktiivinen vuosi: 2016 Tilino Tilinnimi TP 2014 KS 2015 TS 2016 TAE TY Kulttuurilautakunta 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate TY Maakuntakirjasto 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate TY Museo 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate TY Yleinen kulttuuritoimi 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate TY Musiikkitoimi 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate TY Teatteri 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate TA Kulttuuritoimi 3 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

KULTTUURITOIMI TALOUSSUUNNITELMA Toiminnan kuvaus

KULTTUURITOIMI TALOUSSUUNNITELMA Toiminnan kuvaus KULTTUURITOIMI Toiminnan kuvaus Lappeenrannan maakuntakirjasto on hyvinvointipalveluja antava, uudistuva koko kansan käyttämä yhteiskunnan toimija, joka välittää sekä paikallista että kansainvälistä kulttuuria

Lisätiedot

Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Lyhyt sanallinen analyysi toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta KULTTUURITOIMI Kirjasto, museo ja orkesteri saavuttivat tavoitteensa. Kokonaisuutena kulttuuritoimi pysyi hyvin talousarviokehyksessään

Lisätiedot

KULTTUURITOIMI. Toiminnan kuvaus

KULTTUURITOIMI. Toiminnan kuvaus KULTTUURITOIMI Toiminnan kuvaus Lappeenrannan kaupunginkirjasto on hyvinvointipalveluja antava, uudistuva koko kansan käyttämä yhteiskunnan toimija, joka välittää sekä paikallista että kansainvälistä kulttuuria

Lisätiedot

KULTTUURITOIMI. kautta ja galleriatoimintaa Galleria Pihaton kautta. Kulttuuritoimi on myös tukemassa kesäteatterialueen toimintaa.

KULTTUURITOIMI. kautta ja galleriatoimintaa Galleria Pihaton kautta. Kulttuuritoimi on myös tukemassa kesäteatterialueen toimintaa. KULTTUURITOIMI Toiminnan kuvaus Lappeenrannan kaupunginkirjasto on hyvinvointipalveluja antava, uudistuva koko kansan käyttämä yhteiskunnan toimija, joka välittää sekä paikallista että kansainvälistä kulttuuria

Lisätiedot

KULTTUURITOIMI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2016. Toiminnan kuvaus

KULTTUURITOIMI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2016. Toiminnan kuvaus KULTTUURITOIMI Toiminnan kuvaus Lappeenrannan maakuntakirjasto on hyvinvointipalveluja antava, uudistuva koko kansan käyttämä yhteiskunnan toimija, joka välittää sekä paikallista että kansainvälistä kulttuuria

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016 PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS 2014 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2 014 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2015-2016

PUOLIVUOSIKATSAUS 2014 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2 014 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2015-2016 KULTTUURITOIMI PUOLIVUOSIKATSAUS 2014 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2 014 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2015-2016 1. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 2014 toiminnasta, arvio talousarvion

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Kulttuurilautakunta 21.8.2014, pöytäkirjan liite nro 4 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena toimialaansa kuuluvista

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Kulttuuritoimi huolehtii kulttuurilautakunnan alaisena kulttuurilautakunnan toimialaan toimialaansa kuuluvista ja sille määrätyistä

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia

Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin

Lisätiedot

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku 76 125 Vapaa aikalautakunnan käsittelyyn 27.9.2016 660 Kulttuuripalvelut Kulttuuripalveluihin kuuluvat yleiset kulttuuripalvelut, lastenkulttuurikeskus,museot,

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Kulttuuritoimi (P-LP, MH, ET-P)

Kulttuuritoimi (P-LP, MH, ET-P) Kulttuuritoimi (P-LP, MH, ET-P) Kirjasto toteuttaa sille asetettujen palvelutavoitteiden lisäksi valtuuston päättämän 1000 euroa 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 tasapainotusohjelman edellyttämät 100 000

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopion kaupunki Kunnan tehtävä 3 Järjestää kulttuuritoimintaa Saavutettavuus ja monipuolinen käyttö Edellytysten luominen

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä KOKO YMPPI YHTEENSÄ LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 760-774 TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä Toimintatuotot 3 398 641 3 217 598 3 399 228 3 539 158 181 630 5,64

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa

Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 23.8.2018 Kaisa Koskela, Kulttuurin tulosyksikkö Monien kulttuurien espoolaiset kulttuurin tulosyksikön palveluissa Kulttuurin tulosyksikkö Kulttuurilautakunta Svenska

Lisätiedot

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle

Lisätiedot

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Valtakunnalliset museopäivät 9.5.2017 Päivi Salonen MUSEOALAN VISIO 2030 Suomessa on vuonna 2030 Euroopan ajankohtaisimmat museot

Lisätiedot

Taustaa: Työtä teatterista

Taustaa: Työtä teatterista Taustaa: Työtä teatterista Työtä teatterista hanke sai OKM:ltä 18 000, toteutettiin 04.11.2013 30.04.2014. Iisalmi, Kiuruvesi ja Lapinlahti mukana. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja tullaan jatkamaan

Lisätiedot

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista Kulttuurituottajien päivä 16.-17.9. Jyväskylä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto 1 Suomen Kuntaliitto ry Suomen vaikuttavimpia

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Talousarvio 2012 1000 1245-1 245

Talousarvio 2012 1000 1245-1 245 KULTTUURITOIMI 5 KULTTUURILAUTAKUNTA Kulttuurilautakuntaan kuului 5 jäsentä ja kaupunginhallituksen edustaja. Puheenjohtajana toimi Kullervo Lehtonen. Lautakunta kokoontui 9 kertaa, asioita 57. Kultturilautakunnan

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen kulttuuriympäristön vaalimisessa muiden toimijoiden kanssa: yhteistyösopimuksen toteuttaminen nykytasolla

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa

Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa Kuvataiteet Elokuva- ja mediataiteet Arkkitehtuuri Käsityötaiteet Musiikki Kirjallisuus eli sanataiteet Tanssitaiteet Teatteri- eli Näyttämötaiteet Taideteollisuus ja taiteellinen suunnittelu 27.6.2014

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille

Kulttuurilautakunnan lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille Kulttuurilautakunta 33 17.05.2016 Kulttuurilautakunnan lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille 2017-2018 473/02.02.00.00/2016 KULA 33 Valmistelija/lisätiedot Kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea

Lisätiedot

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEO tehtävämme Satakunnan kulttuurin edistämisessä Tehtävämme ja vastuualueemme Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEON TEHTÄVÄNÄ on Porin kulttuuritoimen yhteisten arvojen mukaisesti

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimi (TW, ET-P, MH)

Kasvatus- ja opetustoimi (TW, ET-P, MH) Kasvatus- ja opetustoimi (TW, ET-P, MH) Varhaiskasvatuksessa on valmisteltu uudet 1.8.2017 voimaan tulevat varhaiskasvatussuunnitelmat. Varhaiskasvatuksen henkilöstön ja lasten määrän suhdelukua ja talouden

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden usto Suomen metsämuseo ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen

Lisätiedot

Linnasta Linnaan - Castle to Castle

Linnasta Linnaan - Castle to Castle SOUTH-EAST FINLAND RUSSIA ENPI CBC 2007 2013 KULTTUURIMATKAILUN KEHITTÄMISHANKE Linnasta Linnaan - Castle to Castle Linnojen ja linnoitusten historian tuotteistaminen ja elävöittäminen Irina Lukkarinen

Lisätiedot

Vastuualueen nimi: Kirjasto- ja kulttuuritoimi

Vastuualueen nimi: Kirjasto- ja kulttuuritoimi Vastuualuetason avaintavoitteet, toimintasuunnitelmat sekä tavoitteiden toteutumisen seuranta vuosille 2019 2021 Vastuualueen nimi: Kirjasto- ja kulttuuritoimi Vastuuhenkilö: kulttuuri- vapaa-aikatoimenpäällikkö

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunta 1.4.2009 Liite B 3 20 ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: SISÄLLYSLUETTELO SISÅLLYSLUETTELO... l 1 TOIMIALA JA KOKOONPAN0... 2 2 KIRJASTOLAITOS... 2 3

Lisätiedot

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus

Strategian tiivistys Kaupunginhallitus Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 29.9.2017 Voimaan 1.10.2017 1 Toiminta-ajatus Kulttuurin tulosyksikkö vastaa kaupungin

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011 Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen kokoelman vahvistaminen ja saavutettavuuden lisääminen 2. Suomalaisen muotoilun historian ja merkityksen tunnettuuden kasvattaminen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (11) Taidemuseon johtokunta TMJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (11) Taidemuseon johtokunta TMJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (11) 20 Taidemuseon johtokunnan lausunto Ehdotuksesta museopoliittiseksi ohjelmaksi HEL 2017-003724 T 00 01 06 Lausunto antoi asiasta seuraavan lausunnon: Museolain

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään

Lisätiedot

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015

Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 1. Kaupungin strategisten tavoitteiden (strategiset ohjelmat, U2, lautakunnan/toimialan painopisteet) toteutuminen orkesterissa Linjaus/painopiste 3.2.3.

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Megatrendit ja kulttuurialan muutos Työpajan purku

Megatrendit ja kulttuurialan muutos Työpajan purku Megatrendit ja kulttuurialan muutos 3.6.2016 Työpajan purku Osallistujattila 2025 Ilmoittautuneita 175 kpl Ilmoittautuneet aloittain: Museoala Orkesterit Teatterit Muut Ryhmätöiden lm. 20+1 kpl ks. dokumentointi

Lisätiedot

Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / Kirjastopalvelujen näkökulma

Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / Kirjastopalvelujen näkökulma Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / näkökulma Vetovoimainen kaupunki - Liikunnan ja kulttuurin tarjonta - Aktiivinen kaupunkielämä - Kehittyvä kaupunkikeskus - Liikunnan ja kulttuurin näkyvyys

Lisätiedot

LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA. RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen

LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA. RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen LUOVAT ALAT JA VENÄJÄ-YHTEISTYÖ SELVITYKSEN TULOKSIA RYSÄ 17.10.2012, Mikkeli Kimmo Kainulainen TAVOITTEET Minkälaisia kokemuksia itäsuomalaisilla kulttuuritoimijoilla ja luovien alojen yrityksillä on

Lisätiedot

TOIMINNAN TULOKSELLISUUS MUSEOIDEN, TEATTEREIDEN JA ORKESTEREIDEN VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄSSÄ

TOIMINNAN TULOKSELLISUUS MUSEOIDEN, TEATTEREIDEN JA ORKESTEREIDEN VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄSSÄ TOIMINNAN TULOKSELLISUUS MUSEOIDEN, TEATTEREIDEN JA ORKESTEREIDEN VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄSSÄ Tavoite Kulttuuripolitiikan keskeinen tavoite on kaikkien väestö- ja kansalaisryhmien kulttuuriosallistumisen

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan.

KDK ja Museo 2015 yhteistyön kautta asiasanoituksen pulmien ratkomista, esim. rautatien termistö laajemmin MASAan. Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kokoelmien saavutettavuuden lisääminen 2. Valtakunnallisen tallennusyhteistyön toteutuminen TAKO -verkostossa 3. Tutkimustoiminnan edistäminen

Lisätiedot

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri

Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri Vapaa-ajanlautakunta Kulttuuri KAUPUNGINHALLITUS KH 10.6.2013, 219 Talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman 2015-2017 laatimisohjeet, Talouden tasapainottaminen: 1) toimielimien tulee tehdä osana ensi vuoden

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 4 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 4 ELINVOIMALAUTAKUNNAN ALAISTEN ORGANISAATIOYKSIKÖIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty elinvoimalautakunnassa 18.12..2018, tulee voimaan 1.1.2019) 1 Soveltamisala Elinvoimalautakunnan

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi 2017 Asukasluku TA Sivistys- ja vapaa-aikajaosto

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi 2017 Asukasluku TA Sivistys- ja vapaa-aikajaosto HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi Asukasluku TA 76 125 Sivistys- ja vapaa-aikajaosto 470 Konservatorio Vastuuhenkilö: konservatorion rehtori Musiikkiopisto ja musiikin ammatillinen koulutus. TP2016 TA TOT 03/

Lisätiedot

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3. Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.2014 Satakunnan Museon tehtävä ja vastuualue Satakunnan

Lisätiedot

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin osallistavan kulttuurityön malli Helsingin mallin tavoitteet vahvistaa kaupunginosien yhteisöllisyyttä ja myönteistä profiloitumista alueiden tasapainoinen kehitys, osallisuus, yhteisöllisyys

Lisätiedot

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018 avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018

Lisätiedot

Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia. Graafeja työskentelyn tueksi ja syksylle 2016 Helena Mustikainen / MG

Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia. Graafeja työskentelyn tueksi ja syksylle 2016 Helena Mustikainen / MG Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kyselyn tuloksia Graafeja työskentelyn tueksi.. ja syksylle Helena Mustikainen / MG Miten valtionosuusjärjestelmää tulisi kehittää -kysely Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan

Lisätiedot

1. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja esittävän taiteen rahoitus

1. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja esittävän taiteen rahoitus 1. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja esittävän taiteen rahoitus Mitä mieltä olette työryhmän esityksistä: Lain soveltamisalan laajentaminen (1 ) Kulttuurikenttä on muuttunut uusien

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä.

Yleisö. Kaupunkilainen, turisti, asiakas, kävijä, ihminen kulttuurin kuluttajan tulee olla kaupungin kulttuurintuotannon keskiössä. Tarvitaan kulttuurin rakennemuutos: nykyinen rakenne tukee koulunpenkiltä tehtaaseen ajattelua. Tilanne on nyt ihan toinen ja tämä pitää saada näkymään myös Kotkan kulttuurissa. Jari Järvelä Yleisö Kaupunkilainen,

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Metsäalan museoiden verkoston ja yhteistyömuotojen luominen metsäkulttuurin tunnettuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi.

Lisätiedot

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa

KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot