Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 944/2004 vp Pientyönantajien sairausajan kustannusten pienentäminen Eduskunnan puhemiehelle Pieniä alle viiden henkilön yrityksiä on maassamme lähes Nämä yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä. Tulevaisuutta ajatellen juuri tällaisiin pieniin yrityksiin, niiden laajentumiseen ja uusien syntyyn asetetaankin suuria toiveita. Työn sivukulujen korkeus kuitenkin jarruttaa monien näiden yritysten kasvua. On kuitenkin selvää, että sosiaaliturvamme ylläpitämiseksi maksuja tulee kerätä eikä aukkoja rahoitukseen tule tehdä. Jos jostain maksuja alennetaan, niin muualta on etsittävä maksaja tilalle. Kysymys onkin painotuksesta. Maksut tuleekin jatkossa saada kohdennettua entistä enemmän suuryrityksille ja pitkälle automatisoiduille yrityksille. Yhtenä merkittävänä sivukuluna ja riskitekijänä muutaman hengen yrityksissä ovat sairausajan palkkakustannukset. Esim. jos yrityksessä on palkattuna vain yksi työntekijä ja hän sairastuu, niin työnantajan on palkattava tilalle toinen henkilö ja sairastuneelle kuuluu maksaa työehtosopimuksessa määritetty sairausajan palkka. Periaatteessa siinä tilanteessa tätä pientyönantajaa rasittavat tietyn ajan kaksinkertaiset työvoimakulut. Eikä läheskään aina tämä tuuraaja pysty samoihin suorituksiin kuin vakinainen henkilö, vaan useissa tapauksissa vielä yrityksen tulot sitä kautta alenevat. Kun taas työntekijöiden lukumäärä yrityksessä on suurempi, niin yhden henkilön sairastumisen kustannusten vaikutus jakaantuu ja lyhytaikaisissa sairaustapauksissa ei tuuraajaakaan välttämättä tarvita. Jotta tämä sairausajan palkkakysymys ei olisi ylimääräisenä työllistämisen kynnyksenä pienyrityksille ja jotta kaikille työntekijöille voitaisiin taata kestoltaan ja tasoltaan työehtosopimusten ja lain tasoinen sairausajan palkka, Kelan korvaus- ja rahastointijärjestelmää tulee kehittää. Järjestelmän voisi rakentaa esim. siten, että viiden työntekijän tai sitä pienempien yritysten työntekijöiden sairausajan palkasta Kela maksaisi nykyistä enemmän. Porrastus voisi lähteä vaikka siitä, että yhden ulkopuolisen työntekijän yrityksissä Kelan korvaus olisi sen koko sairausajan palkan suuruinen, joka lain tai sopimuksien mukaan kuuluu olla. Ja yrityskoon suuretessa korvausosuus kasvaisi, eli se olisi kahden henkilön yrityksissä 80 %, kolmen henkilön yrityksissä 60 %, neljän henkilön yrityksissä 40 % ja viiden henkilön yrityksissä 20 % sairausajan palkkakustannuksista. Maksu kerättäisiin suurilta yrityksiltä, esim. vuosiliikevaihdoltaan yli 20 miljoonan euron olevilta yrityksiltä, korotettuna sv-maksuna. Toisena mittarina maksun perimiselle voisi olla työntekijää kohden laskettu liikevaihto, esim euroa. Maksu nousisi progressiivisesti sen mukaan, kuinka suuri liikevaihto on yhtä työntekijää kohden. Näin menetellen lisämaksun kerääminen kohdentuisi suhteellisen pitkälle automatisoituun tuotantoon. Maksujen mitoitus tulee tehdä siten, että sillä voidaan hoitaa pienyritysten sairausajan palkkavelvoitteet eikä Kelan rahoitukseen tule missään vaiheessa vajetta. Versio 2.0

2 Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tiedostanut ne kynnykset, jotka ovat pienissä yrityksissä kasvun ja työllistämisen esteenä ja aikooko hallitus ryhtyä toimiin luodakseen perusteluosassa kuvatun laisen järjestelmän, jolla alle viiden henkilön yrityksissä sairausajan palkan maksatusvelvoitetta siirretään Kelaan perustettavalle rahastolle? Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2004 Esa Lahtela /sd Markus Mustajärvi /vas 2

3 Ministerin vastaus KK 944/2004 vp Esa Lahtela /sd ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Esa Lahtelan /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 944/2004 vp: Onko hallitus tiedostanut ne kynnykset, jotka ovat pienissä yrityksissä kasvun ja työllistämisen esteenä ja aikooko hallitus ryhtyä toimiin luodakseen perusteluosassa kuvatun laisen järjestelmän, jolla alle viiden henkilön yrityksissä sairausajan palkan maksatusvelvoitetta siirretään Kelaan perustettavalle rahastolle? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Sairausvakuutuslain mukaisella päivärahalla korvataan työkyvyttömyydestä aiheutuvaa toimeentulon menetystä henkilölle, joka on sairauden vuoksi kykenemätön tekemään tavallista työtään. Päivärahaa maksetaan yhdeksän päivän omavastuuajan ylittävältä ajalta. Työntekijälle maksettavan päivärahan suuruus määräytyy palkansaajilla verotuksessa todettujen työtulojen perusteella ja yrittäjillä vakuutetun YEL-työtulon perusteella. Päiväraha voi määräytyä myös vakuutetun luotettavasti selvittämien kuuden kuukauden työtulojen perusteella. Työnantaja on työsopimuslain perusteella velvollinen maksamaan sairausajan palkkaa omavastuuajalta. Omavastuuajan kulumisen jälkeen sairauspäiväraha voidaan maksaa työnantajalle, jos työnantaja on maksanut sairausajan palkkaa. Mikäli päiväraha on maksettua sairausajan palkkaa korkeampi, maksetaan ylittävä osa vakuutetulle itselleen. Sairausvakuutus rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen maksuilla sekä valtion varoin. Rahoitusta on tarkoitus uudistaa vuoden 2006 alusta. Tällöin päivärahameno kustannetaan työtulovakuutuksesta, jonka rahoituksesta vastaavat työnantajat, palkansaajat ja yrittäjät vakuutusmaksuin. Valtio kustantaisi edelleen vähimmäispäivärahat. Sairausvakuutuslain mukaiset päivärahamenot olivat vuonna 2003 yhteensä milj. euroa, josta sairauspäivärahat 634 milj. euroa. Kysymyksessä ehdotetaan, että työnantajalle omavastuuajalta ja sen jälkeiseltä ajalta maksetusta palkasta suoritettava korvaus vastaisi enimmillään työntekijän sairausajan palkkaa ja olisi porrastettu yrityksen työntekijöiden määrän mukaan. Pääosa sairaudesta johtuvista poissaoloista on lyhytaikaisia. Nykyiseltä omavastuuajalta maksettava korvaus työnantajalle lisäisi siten merkittävästi sairausvakuutuksen menoja. Muutos lisäisi myös huomattavasti hallintoa ja sen kuluja. Erisuuruiset ja eri perustein määräytyvät korvaukset ovat niin ikään järjestelmän selkeyden ja ymmärrettävyyden kannalta vaikeat. Korvauksen perustuminen muuhun kuin verotuksessa todettuun tuloon voisi johtaa myös korvauksen alenemiseen. Jos taas korvaus olisi muutoin määräytyvää korkeampi, edellyttäisi se erillistä hakemusta ja näyttöä siitä, että kyseessä on todella vakiintunut palkka. Korvauksen tason sitominen yrityksen työntekijöiden lukuun olisi käytännössä erittäin vaikeaa sekä säännös- että toimeenpanotasolla. Ongelmia syntyisi muun muassa siksi, että erityisesti pienissä yrityksissä henkilökunnan suuruus voi vaihdella vuositasolla paljon. Kysymyksessä on myös ehdotettu, että rahoituksen turvaamiseksi pientyönantajille maksetta- 3

4 Ministerin vastaus vaa korvausta varten tarvittavat varat kerättäisiin progressiivisella suurilta yrityksiltä kerättävällä maksulla. Työnantajan sairausvakuutusmaksu määräytyy palkkasumman perusteella. Työnantajan kansaneläkemaksu on sen sijaan porrastettu. Porrastus toteutetaan palkan ja poistojen välisen suhteen perusteella siten, että palkkasumman ja investointien kasvaessa maksu nousee. Porrastuksen ongelmana on, että se ei kannusta yritysten kasvattamiseen eikä investointeihin. Sairausvakuutuksen rahoitusuudistuksessa on tavoitteena selkeyttää vakuutusperiaatetta eli maksujen ja etuuksien välistä suhdetta. Siten työnantaja osallistuu vastaisuudessa vain työtulovakuutuksen rahoittamiseen, jossa etuudet liittyvät työsuhteeseen, ja maksu perustuu edelleen yrityksen palkkasummaan ilman porrastusta. Yrityksen liikevaihdon perusteella tehtävä maksun porrastus ei puolestaan ole mahdollista EU:n säännösten mukaan, sillä arvonlisäveron lisäksi ei saa määrätä muita veroja tai maksuja, joilla on sama verotuspohja kuin arvonlisäverolla. Näin ollen liikevaihtoon perustuvaa sosiaaliturvamaksua ei voida periä. Hallitus on veroratkaisuillaan tukenut matalapalkkaisten palkansaajien asemaa. Tämä hyödyttää myös pienyrityksiä. Samalla kun pyritään helpottamaan pienten yritysten asemaa, on varmistettava, ettei suurten laajasti työllistävien yritysten tilanne vaikeudu. Maksurasitteen siirtäminen onkin tämän kannalta riskialtista. Jo nyt suurten yritysten työvoiman sivukulut ovat suurempia kuin pienten yritysten. Yritysten sosiaaliturvamaksuja on kokeilunluonteisesti poistettu lailla työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta eräissä kunnissa vuosina Kokeilun aikana on tarkoitus seurata, edistääkö tämä työllisyyttä. Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre 4

5 Ministerns svar KK 944/2004 vp Esa Lahtela /sd ym. Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 944/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Esa Lahtela /sd m.fl.: Är regeringen medveten om de svårigheter som bromsar tillväxten och sysselsättningen i små företag och har regeringen för avsikt att vidta åtgärder för att bygga upp ett sådant system som avses i motiveringen till spörsmålet och som innebär att skyldigheten för företag med färre än fem anställda att betala lön för sjukdomstid överförs till en fond som inrättas vid FPA? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Personer som på grund av sjukdom inte kan utföra sedvanligt arbete ersätts för inkomstbortfallet till följd av arbetsoförmågan genom en dagpenning som betalas med stöd av sjukförsäkringslagen. Beloppet av den dagpenning som betalas till arbetstagare bestäms på basis av de arbetsinkomster som fastställts i beskattningen och företagares dagpenning på basis av den försäkrades arbetsinkomster enligt FöPL. Dagpenningen kan också fastställas utifrån tillförlitliga uppgifter om den försäkrades arbetsinkomster under sex månader. Enligt arbetsavtalslagen är arbetsgivaren skyldig att under självrisktiden betala lön för sjukdomstid. Efter utgången av självrisktiden kan sjukdagpenningen betalas till arbetsgivaren, om denne har betalat lön för sjukdomstiden. Om dagpenningen är högre än lönen för sjukdomstiden betalas den överstigande delen till den försäkrade. Sjukförsäkringen finansieras med avgifter som betalas av arbetsgivaren och den försäkrade samt med statliga medel. Enligt planerna skall finansieringen revideras från början av Utgifterna för dagpenningen kommer då att finansieras via arbetsinkomstförsäkringen med avgifter som tas ut av arbetsgivarna, löntagarna och företagarna. Staten kommer fortfarande att stå för finansieringen av minimidagpenningen. Utgifterna för den dagpenning som betalas ut med stöd av sjukförsäkringslagen uppgick 2003 till sammanlagt miljoner euro av vilket 634 miljoner euro var sjukdagpenning. I spörsmålet föreslås det att ersättningen till arbetsgivaren för den lön som denne betalt ut för självrisktiden och tiden efter det skall motsvara högst den anställdes lön för sjukdomstiden och differentieras enligt antalet anställda i företaget. Merparten av sjukskrivningarna är kortvariga. Om arbetsgivaren fick ersättning för den nu gällande självrisktiden skulle det märkbart öka utgifterna för sjukförsäkringen. Ändringen skulle också medföra en betydande ökning av administrationen och kostnaderna för denna. Om ersättningarna är olika stora och fastställs på olika grunder blir systemet dessutom mindre genomskinligt och svårare att förstå. Grundar sig ersättningen på något annat än den inkomst som fastställts i beskattningen kan det leda till att ersättningen sjunker. I sådana fall då den försäkrade skulle ha rätt till en högre ersättning än den fastställda, måste en särskild ansökan lämnas in samt bevis på att det verkligen är fråga om fast lön. Att binda ersättningsnivån till antalet anställda i företaget skulle vara praktiskt mycket svårt när det gäller såväl bestämmelser som genomförande. Systemet skulle leda till problem bland annat därför att antalet anställda i synnerhet i små företag kan variera kraftigt under året. 5

6 Ministerns svar I spörsmålet föreslås också att man för att säkerställa finansieringen av ersättningen till små arbetsgivare skulle samla in medel genom progressiva avgifter som tas ut av stora företag. Arbetstagarens sjukförsäkringsavgift fastställs på basis av lönen. Däremot är arbetsgivarens folkpensionsavgift differentierad. Vid differentieringen utgår man från förhållandet mellan lönen och avskrivningarna så att avgiften stiger när lönen och investeringarna ökar. Problemet med differentieringen är att den inte sporrar företagen att höja tillväxten och öka investeringarna. Genom att revidera finansieringen av sjukförsäkringen vill man skapa klarhet i försäkringsprinciperna, det vill säga i förhållandet mellan avgifter och förmåner. I framtiden kommer arbetsgivaren endast på detta sätt att delta i finansieringen av arbetsinkomstförsäkringen, där förmånerna är knutna till anställningen och avgiften alltjämt fastställs utifrån lönerna i företaget utan differentieringar. Enligt EU:s regler är det däremot inte möjligt att differentiera avgifterna enligt omsättningen i företaget, eftersom man utöver momsen inte får påföra företagen några andra skatter eller avgifter med samma skattebas som för momsen. Därför kan man inte ta ut en socialskyddsavgift som grundar sig på omsättningen. Genom sina skattelösningar har regeringen stärkt ställningen för lågavlönade löntagare, vilket gynnar också små företag. Samtidigt som man försöker underlätta ställningen för små företag måste man se till att inte försvåra situationen för företag med många anställda. I detta avseende är det riskfyllt att omfördela avgiftsbördan. Redan nu har stora företag högre lönebikostnader än små företag. Genom lagen om befrielse från arbetsgivares socialskyddsavgift i vissa kommuner har man på försök slopat företagens socialskyddsavgifter. Under försöksperioden har man för avsikt att följa upp i vilken utsträckning åtgärden främjar sysselsättningen. Helsingfors den 22 december 2004 Social- och hälsovårdsminister Sinikka Mönkäre 6