Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1004/2004 vp Sairauspäivärahan korottaminen työttömyysturvan tasolle Eduskunnan puhemiehelle Eräs pitkäaikaistyöttömyydestä aktivoitu outokumpulainen henkilö koki ikävän yllätyksen. Työhön lähteminen pudottikin hänet toimeentuloloukkuun. Kyseinen henkilö oli työllistetty työmarkkinatuella erään yhdistyksen palvelukseen. Hän ennätti olla neljä kuukautta työssä, kun hän joutui jäämään sairauslomalle selkäsairauden takia. Sairauspäivärahaa Kela maksoi hänelle 12 euroa. Hän menetti siis toimeentulostaan lähes puolet siihen tilanteeseen verrattuna, että hän olisi vain jatkanut työttömänä työnhakijana oloa eikä lähtenyt ollenkaan mihinkään tukitöihin. Aina kuitenkin joka tilanteessa kaikkien säännösten ja käytäntöjen pitäisi olla sellaisia, että ne kannustavat työntekoon ja toimeliaisuuteen ja että niillä samalla palkittaisiin osallistuvaa henkilöä ja kannustettaisiin häntä hänen osoittamastaan aktiivisuudesta. Esimerkkitapaus osoittaa voimassa olevan lainsäädännön toimivan juuri päinvastaisesti. Eikö henkilön edellä kuvatussa tapauksessa pitäisi saada vähintään työmarkkinatuen suuruinen korvaus myös sairauspäivien osalta? Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen, että voimassa oleva lainsäädäntö tietyissä tilanteissa johtaa työttömän taloudelliseen ahdinkoon, jos hän lyhyen työllistymisjakson aikana joutuu jäämään sairauslomalle ja mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa eikä perusteluosassa esitettyjen kaltaisia toimeentuloloukkuja synny ja että kyseisissä tapauksissa sairauspäiväraha on vähintään työmarkkinatuen suuruinen? Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2004 Esa Lahtela /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Esa Lahtelan /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1004/2004 vp: Onko hallitus tietoinen, että voimassa oleva lainsäädäntö tietyissä tilanteissa johtaa työttömän taloudelliseen ahdinkoon, jos hän lyhyen työllistymisjakson aikana joutuu jäämään sairauslomalle ja mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa eikä perusteluosassa esitettyjen kaltaisia toimeentuloloukkuja synny ja että kyseisissä tapauksissa sairauspäiväraha on vähintään työmarkkinatuen suuruinen? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Voimassa olevan sairausvakuutuslain (364/1963) 17 :n mukaan sairauspäiväraha määräytyy vakuutetun verotuksessa vahvistettujen työtulojen perusteella. Päivärahan perusteena voidaan käyttää myös työkyvyttömyyttä edeltävien kuuden kuukauden aikana saatua työtuloja, jos kyseiset kuuden kuukauden tulot kerrottuna kahdella ovat vähintään 20 % suuremmat kuin indeksillä tarkistetut verotuksessa vahvistetut tulot. Sairausvakuutuslain 18 a :n 1 momentin nojalla vakuutetun sairauspäiväraha voi kuitenkin määräytyä myös työttömyysetuuden, koulutustuen tai työelämävalmennukseen myönnetyn työllistämistuen perusteella, jos vakuutettu on saanut neljän työkyvyttömyyden alkamista edeltäneen kuukauden aikana kyseistä etuutta. Kyseisen suojasäännöksen tarkoituksena on turvata vakuutetun toimeentulo muun muassa silloin, kun hän työttömänä ollessaan ottaa vastaan työtä, johon hän kuitenkin tulee työkyvyttömäksi niin pian, ettei työtuloja ole vielä ehtinyt kertyä. Suoja-ajan keston eli kyseisten neljän kuukauden aikana voidaan arvioida kertyvän työtuloja siten, että suoraan työtulojen perusteella määräytyvä sairauspäiväraha vastaa vähintään työmarkkinatuen perusteella määrättävää sairauspäivärahaa. Kysymyksessä kerrotaan, että sen perusteena olevassa konkreettisessa tapauksessa henkilö oli työllistetty työmarkkinatuella erään yhdistyksen palvelukseen. Työskentely ehti kestää neljä kuukautta, ennen kuin hän tuli työkyvyttömäksi. Kysymyksessä kuvattujen seikkojen perusteella tapauksessa on lienee kyseessä henkilö, joka ei ole saanut työkyvyttömyyttä edeltäneiden neljän kuukauden aikana sairausvakuutuslain 18 a :n 1 momentissa tarkoitettua etuutta, jolloin suojasäännöstä ei voida soveltaa. Työllistämistukityöhön palkatulle henkilölle maksetaan palkkaa. Työnantajalle maksettava työmarkkinatuki ei ole vakuutetulle maksettavaa etuutta, vaan se on palkkakustannuksiin kohdistuva tuki työnantajalle. Kuten muidenkin palkkatyössä olevien vakuutettujen kohdalla, kysymyksessä tarkoitetussa tapauksessa sairauspäiväraha määräytyy joko verotuksessa vahvistettujen työtulojen taikka kuuden kuukauden työtulojen perusteella. Kysymyksestä ei ilmene, kumman säännöksen perusteella päiväraha on määräytynyt. Vuoden 2005 alusta lukien tulee voimaan uusi sairausvakuutuslaki (1224/2004). Pääministeri Vanhasen hallitusohjelman linjan mukaisesti uuteen sairausvakuutuslakiin sisältyy muun muassa säännös, jonka tarkoituksena on helpottaa niin 2

3 Ministerin vastaus KK 1004/2004 vp Esa Lahtela /sd sanottujen pätkätyöntekijöiden asemaa sairausvakuutuslain mukaisia etuuksia määriteltäessä. Säännöksen mukaan lyhytaikaisessa työsuhteessa työllistyvän vakuutetun sairausvakuutuslain mukainen päiväraha voi määräytyä vähintään kuukauden kestäneen työllistymisen perusteella edellyttäen, että työllistyminen täyttää tietyt laissa tarkemmin säädetyt edellytykset. Muutos merkitsee käytännössä sitä, että esimerkiksi yhden kuukauden työtulo voidaan kertoa suoraan vuoden tuloa vastaavaksi tuloksi, jolloin verrattuna voimassa olevaan lainsäädäntöön etuuden taso paranee. Säännöstä sovelletaan työkyvyttömyyteen, joka alkaa 1 päivänä lokakuuta 2005 tai sen jälkeen. Myös vähimmäismääräinen päiväraha nousee ja on vuoden 2005 alusta lukien 15,20 euroa päivässä. Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1004/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Esa Lahtela /sd: Är regeringen medveten om att gällande lagstiftning i vissa situationer leder till ekonomisk kris för en arbetslös, om han eller hon under en kort period av sysselsättning blir sjukskriven och vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att det alltid skall löna sig att ta emot arbete och att sådana brister i fråga om utkomsten som de som anges i motiveringen inte uppstår och att sjukdagpenningen i dylika fall är minst lika stor som arbetsmarknadsstödet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 17 i gällande sjukförsäkringslag (364/1963) bestäms sjukdagpenningen på grundval av den försäkrades arbetsinkomster som fastställts i beskattningen. Som grund för dagpenning kan även användas de arbetsinkomster som erhållits för de sex månader som föregår arbetsoförmågan, om dessa inkomster som intjänats inom en sexmånadersperiod multiplicerat med två är minst 20 % större än de indexjusterade inkomster som fastställts i beskattningen. Sjukdagpenningen för en försäkrad kan likväl med stöd av 18 a 1 mom. i sjukförsäkringslagen även fastställas på grundval av arbetslöshetsförmån, utbildningsstöd eller sysselsättningsstöd för arbetslivsträning, om den försäkrade under de fyra månaderna innan arbetsoförmågan börjar fått ifrågavarande förmån. Syftet med denna skyddsbestämmelse är att trygga den försäkrades utkomst bl.a. då han eller hon som arbetslös tar emot arbete, men likväl blir arbetsoförmögen så snabbt att några arbetsinkomster inte har hunnit intjänas. Under skyddstiden, dvs. under dessa fyra månader, kan man uppskatta att arbetsinkomster intjänas så att den sjukdagpenning som fastställs direkt på grundval av arbetsinkomsterna åtminstone motsvarar den sjukdagpenning som fastställs på grundval av arbetsmarknadsstödet. I spörsmålet sägs att i det konkreta fall som ligger till grund för spörsmålet hade en person sysselsatts med arbetsmarknadsstöd i en förenings tjänst. Arbetet hann pågå i fyra månader innan personen i fråga blev arbetsoförmögen. På basis av de omständigheter som beskrivs i spörsmålet torde det i detta fall vara fråga om en person som inte har erhållit en förmån enligt 18 a 1 mom. i sjukförsäkringslagen under de fyra månader som föregick arbetsoförmågan, och därför kan skyddsbestämmelsen inte tillämpas. Till en person som anställts i arbete med sysselsättningsstöd betalas lön. Det arbetsmarknadsstöd som betalas till arbetsgivaren är inte en förmån som betalas till den försäkrade, utan det utgör ett stöd till arbetsgivaren för lönekostnaderna. På samma sätt som i fråga om övriga försäkrade i lönearbete fastställs sjukdagpenningen i det fall som avses i spörsmålet antingen på grundval av de arbetsinkomster som fastställts i beskattningen eller de som intjänats under sexmånadersperioden. Det framgår inte av spörsmålet vilken bestämmelse som legat till grund för dagpenningen. Från och med ingången av 2005 träder den nya sjukförsäkringslagen (1224/2004) i kraft. I enlighet med riktlinjerna i statsminister Vanhanens re- 4

5 Ministerns svar KK 1004/2004 vp Esa Lahtela /sd geringsprogram innehåller den nya sjukförsäkringslagen bl.a. en bestämmelse vars syfte är att underlätta de s.k. korttidsanställdas ställning när förmåner enligt sjukförsäkringslagen fastställs. Enligt bestämmelsen kan dagpenningen enligt sjukförsäkringslagen för en försäkrad som sysselsätts i ett kortvarigt anställningsförhållande bestämmas utgående från sysselsättning som pågått minst en månad, förutsatt att sysselsättningen uppfyller vissa i lagen närmare angivna villkor. Förändringen innebär i praktiken att t.ex. arbetsinkomsten för en månad kan multipliceras direkt till inkomst som motsvarar årsinkomsten, varvid nivån på förmånen i jämförelse med gällande lagstiftning stiger. Bestämmelsen tillämpas på arbetsoförmåga som börjar den 1 oktober 2005 eller därefter. Också minimidagpenningen stiger, och den är från och med ingången av 2005 sammanlagt 15,20 euro per dag. Helsingfors den 31 december 2004 Social- och hälsovårdsminister Sinikka Mönkäre 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 268/2002 vp Päivärahan suorittaminen työnantajalle Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain 28 :n perusteella vakuutettu, jolla on oikeus saada palkkaa sairausloman tai äitiys-,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2004 vp Työmarkkinatuen maksaminen pitkäaikaistyöttömälle sairauslomapäätöstä odotettaessa Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaistyötön saattaa joutua odottamaan sairauslomaa hakiessaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 318/2012 vp Yrittäjän sairasloma Eduskunnan puhemiehelle Viime aikoina on keskusteltu työntekijöille mahdollisesti asetettavasta yhden päivän omavastuuajasta sairausloman alkaessa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 900/2006 vp Kuntoutuspäivärahan maksaminen myös arkipyhäpäiviltä Eduskunnan puhemiehelle Eräs joensuulainen henkilö oli Kelan järjestämässä kuntoutuksessa viikot 43 ja 44 meneillään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 170/2005 vp Henkilön oikeus joko työttömyys- tai sairauspäivärahaan Eduskunnan puhemiehelle Sosiaaliturvalain säädöksissä on näköjään yhä ihmisen mentäviä aukkoja. Eräs metallimies

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 582/2005 vp Äitiyspäivärahan korotus Eduskunnan puhemiehelle Lapsia ja työvoimaa tarvitsevassa Suomessa on edelleen tilanne, jossa vähimmäisäitiyspäiväraha on pienempi kuin työttömän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 740/2004 vp Työttömyysturvan sovitellun päivärahan joustavoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyys on lukuisista yrityksistä huolimatta edelleenkin suuri ongelma, jota ei ole kyetty

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 824/2004 vp Ammattikorkeakouluopiskelijan työttömyysturva opintojen keskeytyessä tilapäisesti Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvaa ei Suomessa voi saada henkilö, jonka katsotaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 580/2009 vp Eläkkeen karttuminen työsuhteen päättävän tukipaketin aikana Eduskunnan puhemiehelle Monissa yrityksissä tarjotaan YT-neuvotteluissa työsuhteensa päättäville työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 162/2009 vp Osa-aikaeläkkeen ehtojen kohtuullistaminen lomautetuille työntekijöille Eduskunnan puhemiehelle Lomautukset ovat lisääntyneet nopeasti talouden taantuman myötä. Tilanne

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2006 vp Työharjoittelussa olevan henkilön palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevalle henkilölle maksetaan 8 euroa ylläpitokorvausta päivältä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1381/2001 vp Palo- ja pelastustoimen palkkion vaikutus sopimuspalokuntalaisen työttömyyspäivärahaan Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tällä hetkellä noin 390 kuntaa, joissa tukeudutaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2002 vp Opiskelun ja työttömyysturvan yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskeluun ja työttömyysturvan saantiin liittyy tällä hetkellä ongelmia. Esimerkiksi opiskelu tulkitaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 801/2004 vp Vapaan toimittajan eläketurva Eduskunnan puhemiehelle Eläketurvakeskuksesta on yksittäisen tapauksen yhteydessä ilmennyt, että vapaan toimittajan työstä ei ole kertynyt

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 881/2005 vp Kelan maksamien sairausvakuutuslain mukaisten korvausten ajantasaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukainen korvaus sairaanhoitokustannuksista lasketaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 9/2003 vp Yrittäjien sairauspäivärahan määräytyminen Eduskunnan puhemiehelle Yrittäjyyden ja työllistämisen edellytyksistä on pidettävä huolta. Yrittäjien sosiaaliturvan, kuten sairausajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 854/2013 vp Kotihoidon tuen vaikutus työttömyysturvaan/muutosturvaan Eduskunnan puhemiehelle Tilanteessa, jossa puoliso (vaimo) lähtee töihin ja toiselle puolisolle (mies) maksetaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1153/2006 vp Akillesjänteen repeämän korvaaminen tapaturmavakuutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Totutun mukaisesti suomalaiset tapaturmavakuutusyhtiöt eivät ole korvanneet akillesjänteen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1080/2013 vp Jalkaterapian sisällyttäminen Kela-korvausten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Jalkaterapia ei vielä kuulu Kelan korvaamiin hoitoihin. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 4/2002 vp Suomesta saadun eläkkeen määrän vaikutus ulkomaan eläkkeen sairausvakuutusmaksuun Eduskunnan puhemiehelle Suomen sosiaaliturva perustuu ansiotyön lisäksi asumiseen. Suomessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot