VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET"

Transkriptio

1 1 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeilla määritellään konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä määritellään kunnan toimielinten asema ja tehtävät konsernin johtajana, ohjaajana, toiminnan valvojana tai toiminnasta ja toiminnan valvonnasta raportoivana. Kunnan toimielinten asema ja tehtävät ohjeistetaan mm. seuraavien konsernin toimintaan kuuluvien alueiden osalta: - konsernin toimintaa ohjaavat suunnitelmat ja niiden toteutumisen seuranta - konserniyhteisön varat, velat ja vastuut - konserniyhteisöjen laskentaperiaatteiden ja kirjanpidon tarkastelu - kunnan omistamien kiinteistöosakeyhtiöiden osalta asukasvalintojen ja vuokrien valvonta - tilintarkastus. Määräämisvalta merkitsee kunnan mahdollisuutta ohjata tytäryhteisöjen toimintaa niin, että koko konsernin tavoitteet ja edut tulevat otetuiksi huomioon. 2. Vieremä -konsernin määritelmä Kuntakonserni on taloudellinen kokonaisuus, jonka muodostavat kunta (emoyhteisö) sekä ne juridisesti itsenäiset yhtiöt, joissa kunnalla yksin tai yhdessä muiden kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen kanssa on määräämisvalta (tytäryhteisö). Määräysvaltasuhde voi perustua myös siihen, että tytäryhteisöllä yksin tai yhdessä muiden tytäryhteisöjen kanssa on määräämisvalta toisessa yhteisössä. Kuntayhtymä kuuluu kuntakonserniin riippumatta siitä, mikä on kunnan osuus yhtymän varoista ja velvoitteista ja siitä, miten kunnan äänivaltaa on sopimuksilla rajoitettu. Kuntakonsernin taloudelliseen asemaan saattaa olennaisesti vaikuttaa myös osakeyhtiö, yhdistys, muu yhteisö tai säätiö, jossa konserniyhteisöllä yksin tai yhdessä muiden samaan konserniin kuuluvien konserniyhteisöjen kanssa on merkittävä omistusosuus ja huomattava vaikutusvalta (osakkuusyhteisö) (KpA 19 ). Yhdistys ja säätiö ovat tytäryhteisöjä, jos kunnalla on sääntöjen, säädekirjan tai erillisen sopimuksen mukaan oikeus suoraan tai välillisesti nimittää enemmistö yhdistyksen tai säätiön hallituksen tai vastaavan toimielimen jäsenistä. Vieremä -konserniin kuuluvat - liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, joiden ohjaus, toiminnan valvonta ja raportointi vastuutetaan tehtäviensä perusteella - liitteen 2 mukaisesti Vieremän kunnan toimielimille.

2 2 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET 3. Kunnan toimivalta ja vastuu Vieremä -konsernissa 3.1. Valtuusto Vieremä -konsernin toiminnan ylin valvoja Kuntakonsernin toiminta-ajatus on ylläpitää ja järjestää kunnan alueella lakisääteiset ja kunnan vapaaehtoisesti itselleen ottamat yhteiskunnalliset tehtävät ja palvelut, edistää kohtuuhintaista asumista ja asuntotuotantoa sekä tukea kuntalaisia palvelevaa pienyritystoimintaa. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaisten käytännöt kuuluvat toimintaan. Valtuusto hyväksyy kunnan konsernijohtamista koskevat tavoitteet ja toimintaperiaatteet. Ilman selkeää ohjausta erilaiset intressit, poliittisten taustatahojen ohjeet, asukkaiden tai asiakkaiden vaatimukset ja muut kytkökset saattavat luoda ristiriitaisia tavoitteita. Tytäryhteisöjen ja osakkuusyhteisöjen perustamisvaiheessa tai liittyessä yhteisöön, valtuusto - päättää pääomasijoituksesta - hyväksyy yhteisön toiminta-ajatuksen, jonka tulee liittyä kunnan toimialaan ja - päättää omistajapolitiikasta. Kunnan omistajapolitiikan tarkoituksena ja tavoitteena on - laadukkaiden ja edullisten palvelujen tuottaminen kannattavasti kunnalle tai kuntalaisille - organisoida yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa. Kunnan omistajapolitiikka ei kuitenkaan voi sivuuttaa osakeyhtiölakia ja yhtiöjärjestystä. Lisäksi valtuusto - hyväksyy lisäpääomasijoituksen tytär- tai osakkuusyhteisöön - myöntää takauksen tai lainan tytäryhteisön pitkäaikaisen vieraan pääoman hankintaan - hyväksyy vuosittain tytäryhtiöiden toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet talousarviossa ja taloussuunnitelmassa (tavoitteet voidaan ilmaista esim. palvelutuotannon tavoite- ja suoritemäärinä tai tuottavuutta tai vaikuttavuutta kuvaavina tunnuslukuina tai toiminnan kehittämissuuntaa ohjaavina) (tavoitteiden tulee olla sellaisia, että niiden toteutumista voidaan seurata ja että konserniyhteisöllä on mahdollisuudet vaikuttaa niiden toteutumiseen sekä edellytykset niiden saavuttamiseen) - seuraa tytär- ja osakkuusyhteisöjen toimintaa konsernitaseen ja sen liitetietojen kautta tilinpäätöksen yhteydessä sekä tarvittaessa erillisselvityksinä mm. tarkastuslautakunnan tai kunnanhallituksen pyynnöstä sekä - valitsee kunnan edustajat valtuutetuista, muista luottamushenkilöistä ja johtavista tai itsenäisessä asemassa olevista viranhaltijoista kuntayhtymien yhtymävaltuustoihin ellei päätösvaltaa ole delegoitu tai ellei se kuulu toiselle toimielimelle Kunnanhallitus Vieremä -konsernin ohjaaja Kunnanhallitus - koordinoi ja seuraa yhteisöjen toimintaa ja taloutta sekä tekee tarvittavat toimenpide-ehdotukset havaitsemiensa epäkohtien hoitamiseksi ja antaa kunnan toimintakertomuksen yhteydessä tiedot valtuustolle yhteisöjen toiminnasta - vastaa, että yhteisöjen valvonta on järjestetty - hyväksyy konserniohjeet ja antaa tarvittaessa konserniohjeita yksityiskohtaisemmat ohjeet

3 3 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET - ohjeistaa tarvittaessa kunnan edustajia eri yhteisöjen hallintoelimissä käsiteltävistä asioista (Ohjeet voidaan yksilöidä valtakirjalla tai pöytäkirjanotteella, jolloin niistä poikkeamiseen on oltava painavat perusteet) - nimeää ehdokkaat kunnan edustajiksi yhteisöjen hallintoelimiin ja yhtymä- ja yhtiökokouksiin. Tytäryhteisön hallituksen jäseniä valittaessa edellytetään, että - jäsenillä on liiketaloudellista ja yhteisön toimialueen erityistuntemusta sekä kompetenssia arvioida tytäryhteisön johdon toimintaa strategioiden, toiminta-ajatusten ja asetettujen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta - edustajien pitää myös kyetä hankkimaan jatkuvasti tietoa alan kehityksestä. - tytäryhteisön hallituksen jäsenistä ainakin yhden tulisi olla kunnan sen osaston johtavassa asemassa olevista viranhaltija, jota yhteisö edustaa - yhteisön muiden omistajien ja myös keskeisten yhteistyökumppanien intressit ja asiantuntemus otetaan huomioon - kunnan edustaja (viranhaltija tai luottamushenkilö) toimii yhtiön hallituksessa virkavastuulla Kunnan viranhaltijajohto operatiivinen johtaminen Kunnanjohtaja vastaa Vieremä-konsernin operatiivisesta johtamisesta ja seurannasta. Häntä avustavat liitteen 2 mukaan osastopäälliköt. Tytäryhtiön toimitusjohtaja raportoi kunnanjohtajalle ja osastopäälliköille yhteisön toiminnasta ja tuloksesta puolivuosittain, elokuussa sekä toimintakauden päätyttyä ennen varsinaista yhtiökokousta ja lisäksi aina kun yhteisön toimintaan liittyy merkittäviä muutoksia tai ilmenee epäkohtia. 4. Talouden hoito ja riskien hallinta Kuntakonsernin taloutta tulee suunnitella ja hoitaa kokonaisvaltaisesti. Tytäryhteisöjen on neuvoteltava etukäteen kunnanjohtajan kanssa toimialamuutoksista, toimialan laajentamisesta, merkittävistä investoinneista ja niiden rahoitussuunnitelmista, merkittävistä omaisuuden muutoksista sekä muuhun yhteisön toimintaedellytyksiin ja palvelukykyyn olennaisesti vaikuttavista toimista. Sijoitustoiminnassa tytäryhteisöjen tulee noudattaa valtuuston hyväksymiä kunnan rahoitus- ja sijoitustoimintojen periaatteita. Konsernin rahoitushuollossa hyödynnetään kunnan hyvä luottokelpoisuus ja pyritään saamaan volyymietuja. Pitkäaikaisen vieraan pääoman järjestelyistä, omaisuuden kiinnittämisestä tai muun vakuuden antamisesta Vieremän kunnan tytäryhtiöiden on neuvoteltava kunnansihteerin kanssa. Yhteisön vakuutuspolitiikasta on neuvoteltava kunnan rakennusmestarin kanssa. Kunta voi antaa lisäksi muita ohjeita kuntakonserniin kuuluville yhteisöille sisäisen valvonnan järjestämisestä, riskien hallinnasta, rahatoimen periaatteista, vaihto- ja käyttöomaisuuden sekä vakuuksien valvonnasta.

4 4 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET 5. Henkilöstö 6. Yhteiset palvelut 7. Tiedottaminen Tytäryhtiöissä ja kunnassa noudatetaan kunta-alan palvelussuhteen ehtoja. Kunnan kokonaan omistamissa yhteisöissä noudatetaan tarvittaessa kunnan antamia ohjeita sisäisistä henkilöstösiirroista. Kuntakonsernin sisällä voidaan sopia koulutus- ja muiden henkilöstöpalvelujen järjestämisestä siten, kuin kulloinkin kunnan hallinnon toimintasäännössä, talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa tai muuten on määrätty. Mahdollisista yhteisistä tukipalveluiden (kiinteistöjen ylläpito, tilinpito, atk-palvelut, painatus, hankinnat) keskitetystä järjestämisestä sovitaan erikseen. Tytäryhteisö ottaa huomioon myös kunnan tarjoamat palvelut ja niiden kilpailukykyisyyden muihin käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin nähden. Vieremä konsernin toiminnasta ja taloudesta annetaan tiedot kuntalaisille kunnan toimintakertomuksen yhteydessä. Kuntalain 29 :n 2 mom. mukaan kunta voi myös muilla sopivilla tavoilla hoitaa tiedottamisen. Kunnanhallitus, kunnanjohtaja sekä osastopäälliköt toimialojensa mukaisesti vastaavat tiedottamisesta. Näillä on toimivalta tätä varten saada tarvittavat tiedot tytäryhteisöiltä. 8. Tytäryhteisöjen tilintarkastus Vieremä konserniin kuuluvan tytäryhteisön tilintarkastajaksi valitaan valtuuston valitseman tarkastusyhteisön palveluksessa oleva JHTT-tilintarkastaja. Tytäryhteisö voi tämän lisäksi valita myös muun JHTT-, KHT- tai HTM-tilintarkastajan tai yhteisön. 9. Konserniyhteisöjen toiminnan valvonta, raportoinnin osa-alueet ja raportoinnin dokumentointi Konserniyhteisöjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamista arvioidaan ja seurataan osana kunnan toiminnan ja talouden vakiintunutta seurantaprosessia tilikauden aikana Konsernitilinpäätös Kunnan konsernitilinpäätöksen tarkoituksena on selvittää ne varat, velat ja vastuut, joihin kunnalla on omistajuuteen tai sopimukseen perustuvaa määräysvaltaa, velvoitteita ja vastuuta. Täydellisen konsernitilinpäätöksen (sisältää tuloslaskelman ja taseen) asemasta kunta laatii konsernitaseen.

5 5 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET Konsernitilinpäätöksen yleisten edellytysten varmistamiseksi kunta edellyttää tytäryhteisöiltä seuraavaa - yhtenäinen tilikausi, joka kunnilla on kuntalain 68 :n mukaan kalenterivuosi - mahdollisimman yhdenmukaiset tilipuitteet, jotta taseiden nimikkeiden sisältö olisi yhdistelykelpoinen - yhdenmukaiset arvostus- ja jaksotusperiaatteet - tarkastettujen, virallisten tilinpäätösten tiedot lähetetään emoyhteisölle. Konserniin kuuluvien tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä kuntayhtymien on annettava konsernitilinpäätöstä varten vuosittain helmikuun loppuun mennessä kunnan pyytämässä muodossa kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan säännösten ja ohjeiden mukaiset - tilinpäätöstiedot liitteineen - talouden kehitystä kuvaavat tunnusluvut. Talouden kehityksen tunnuslukuina käytetään ainakin omavaraisuusastetta ja lainamäärää asukasta kohden. Lisäksi kunta mittaa kunnan tehtävien ja vastuiden siirtoa tytäryhtiöihin kertoimella = konsernitase/kunnan tase Osavuosikatsaus, toimintakertomus ja muu raportointi Tytäryhteisöt lähettävät osavuosikatsauksen elokuun puoliväliin ja toimintakertomuksen helmikuun loppuun mennessä kunnanjohtajalle ja sille osastopäällikölle, joka on tässä konserniohjeessa velvoitettu seuraamaan ao. yhteisön toimintaa. Osavuosikatsauksessa ja toimintakertomuksessa tarkastellaan konserniyhteisön toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumista, poikkeamia ja korjaavia toimenpiteitä. Kunnan toimintakertomuksessa tulee konsernisuhteet huomioon ottaen - arvioida omistajapolitiikan toteutumista ja mahdollisesti havaittujen epäkohtien korjaamiseksi aiottuja toimenpiteitä - raportoida niistä muutoksista, mitä tilikauden aikana on tapahtunut konsernin toiminnassa, konsernirakenteessa tai konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteissa - arvioida konsernirakenteen muutosten vaikutusta konsernitilinpäätökseen, riskeihin, kunnan velvoitteisiin tai vastuisiin - arvioida analyyttisesti konsernilaskelmia toimintaan verrattuna sekä kunnan ja sen konserniyhteisöjen keskinäisiä tapahtumia edelliseen vuoteen verrattuna. Tytäryhteisöjen toimialamuutoksista, toimialan laajentamisesta, merkittävistä investoinneista ja niiden rahoitussuunnitelmista, merkittävistä omaisuuden muutoksista sekä muuhun yhteisön toimintaedellytyksiin ja palvelukykyyn olennaisesti vaikuttavista toimista kunnanjohtajan on raportoitava kunnanhallitukselle ennen järjestelyjen toteuttamista. Pitkäaikaisen vieraan pääoman järjestelyistä, omaisuuden kiinnittämisestä tai muun vakuuden antamisesta sekä yhteisön vakuutuspolitiikassa tapahtuvista muutoksista on kunnansihteerin ja kunnanrakennusmestarin raportoitava kunnanhallitukselle ennen järjestelyjen toteuttamista.

6 6 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET 9.3. Konserniyhteisöjen toimintaa ohjaavat suunnitelmat Tytäryhteisöjen on laadittava ja annettava kunnanjohtajalle ja sille osastopäällikölle, joka tässä konserniohjeessa on velvoitettu seuraamaan ao. yhteisön toimintaa vuosittain lokakuun puoliväliin mennessä tiedot talousarviosta ja tulevasta suunnitelmakaudesta sisältäen seuraavat tiedot - tytäryhteisön liiketoiminta- ja investointisuunnitelma seuraavalle 3-vuotiskaudelle - tulos- ja rahoitusbudjetti seuraavalle vuodelle - lainanotto Asukasvalintojen ja vuokrien valvonta Kunnan omistamien kiinteistöosakeyhtiöiden osalta toimintaa valvotaan asukasvalintojen ja vuokrien osalta edellä selostetun lisäksi seuraavin toimin - asuntojen hakuilmoituskäytännöt ohjeistetaan - asukkaiden valintaa valvotaan valtioneuvoston vahvistamien asukasvalintaperusteiden edellytysten täyttymisen (tarve, tulot, varallisuus) osalta - vuokranmääritystä valvotaan. Asukkaiden valinnan valvonta tapahtuu kuukausittain kunnansihteerille annettavan raportin/yhteenvedon kautta. Vuokranmäärityksen valvonta suoritetaan kerran vuodessa ja valvonnasta vastaa kunnan rakennusmestari. Asukkaiden valintamenettelyyn ja vuokranmäärityksen valvontaan liittyvistä havainnoista raportoidaan osavuosikatsauksen ja toimintakertomuksen yhteydessä Dokumenttien säilyttäminen ja arkistointi Konserniyhteisöille annetut ohjeet ja yhteisöjen toiminnasta annetut raportit laaditaan aina kirjalliseen muotoon. Ohjeiden ja raporttien säilyttämistä ohjaa kunnan arkistosääntö. Vieremä konserniin kuuluvien tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä kuntayhtymien on tehtävä päätös siitä, mihin pysyvästi säilytettävä asiakirja-aineisto sijoitetaan sen jälkeen kun yhtiö tai yhteisö ei niitä enää toiminnassa tarvitse. Mikäli asiakirjat päätetään sijoittaan kunnan arkistoon, on yhtiön tai yhteisön noudatettava soveltuvin osin arkistotoimensa hoidossa kunnan arkiston ohjeita. 10. Kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt Kuntayhtymien ja osakkuusyhteisöjen osalta noudatetaan edellä olevia ohjeita soveltuvin osin. 11. Ylä-Savon kehitys Oy ja Ylä-Savon vesi Oy Ylä-Savon kehitys Oy:tä ja Ylä-Savon vesi Oy:tä koskevat tiedot annetaan konsernitaseen liitetiedoissa, vaikka ko. yhteisöjen osalta osakkuusyhteisö -kriteerit eivät täyty. Muutoinkin näiden yhtiöiden osalta noudatetaan soveltuvin osin edellä olevia ohjeita.

7 7 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET Liitteet Vieremän kuntakonsernin rakennekaavio Liite 1 Konsernin ohjauksen, toiminnan valvonnan ja valvonnan raportoinnin vastuuttaminen Liite 2

8 8 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET Vieremän kuntakonserni LIITE 1 (Konsernitaseen loppusumma 25,8 milj. per ) Kunnan osuus yhteisöissä VIEREMÄN KUNTA 17,1 milj. Iisalmen seudun kansanterveystyön ky 19,09 % 1,1 milj. Kiinteistö Oy Vieremän Hakatalot 100 % 7,2 milj. As Oy Vieremän Riihikoto 36,1 % - ei yhd. Ylä-Savon terveyden-huollon ky Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ky 1,68 % 2,6 milj. Ylä-Savon ammatillisen koulutuksen ky 6,32 % 1,0 milj. Vaalijalan ky 1,32 % 0,1 milj. Vieremän Yrittäjätalo Oy 53,3 % 0,2 milj. Pohjois-Savon Liitto 1,46 % 0,08 milj. Itä-Suomen päihdehuollon ky 0,45 % 0,008 milj.

9 9 VIEREMÄ -KONSERNIN KONSERNIOHJEET Vieremä konserni: konsernin ohjauksen, toiminnan valvonnan ja valvonnan raportoinnin vastuuttaminen Liite 2 VALTUUSTO TARKASTUSLAUTAKUN TA KUNNANHALLITUS Kunnanjohtaja Pohjois-Savon Liitto SOSIAALI- LAUTAKUNTA SIVISTYS- LAUTAKUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA HALLINTO SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT OPETUS- JA KULTTUURIPALVELUT TEKNISET PALVELUT Kunnansihteeri Sosiaalijohtaja Kirkonkylän koulun rehtori Kunnan rakennusmestari Kiinteistö Oy Vieremän Hakatalot Ylä-Savon terveydenhuollon ky Iisalmen seudun kansanteveystyön ky Ylä-Savon ammatillisen koulutuksen ky Kiinteistö Oy Vieremän Hakatalot Vieremän Yrittäjätalo Oy Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ky Vieremän Yrittäjätalo Oy As Oy Vieremän Riihikoto Vaalijalan ky As Oy Vieremän Riihikoto Itä-Suomen päihdehuollon ky

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA

2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA KEMPELE-KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. KEMPELE-KONSERNIN MÄÄRITELMÄ Kempele-konserniin kuuluvat Liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, jotka vastuutetaan tehtäviensä perusteella

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian.

Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian. 1 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA N:otta/1998 ======================================================================== = 1 (6) KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 31.8.1998 Voimaantulo

Lisätiedot

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä.

Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä. SODANKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus (Kh 10.12.1997) KONSERNIOHJEET KONSERNIOHJEEN TAVOITE Näillä ohjeilla kunnanhallitus antaa konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen

Lisätiedot

Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet.

Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet. Joroisten kunta KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.9.2003. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. Kukin konserniyhteisö käsittelee ohjeet hallituksessaan ja yhtiökokouksessaan tai vastaavassa. Ohjeiden

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE

TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE LIITE KH 4.12.2012 210 LIITE KV 17.12.2012 48 HYVÄKSYTTY KV 17.12.2012 48 VOIMAAN 1.2.2013 1 KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ JA MUUT KONSERNIIN LIITTYVÄT KESKEISET KÄSITTEET Kuntakonserni

Lisätiedot

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista

Lisätiedot

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET

Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE

LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE

KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE

HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto

EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto 1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen

Lisätiedot

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)

Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET

TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle

Lisätiedot

K O N S E R N I O H J E

K O N S E R N I O H J E K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin

Lisätiedot

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. 1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE

Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO KONSERNIIN KUULUVAT YHTEISÖT...3 1 Ohjeiden tarkoitus...3 2 Konsernin määritelmä...3 3 Emoyhteisö...3 4 Tytäryhteisö...3 KONSERNIN

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET 1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala

LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2012 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 13.2.2012/10 Voimaantulo 1.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen

Lisätiedot

LIMINGAN KUNTA Konserniohje

LIMINGAN KUNTA Konserniohje LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4

Lisätiedot

1.1 Konsernijohtamisen yleiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet

1.1 Konsernijohtamisen yleiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnanhallitus Konsernihallinto 18.2.2005 KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä 1.1.2004 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS Kirkkonummen kunnan konserniohjeet edistävät yhteisen

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE

MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto hyväksynyt 18.6.2007 48 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaan Mynämäen kuntaa kehitetään

Lisätiedot

Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.

Valtuusto hyväksyy konserniohjeen. 1 Kh 15.10.2007, liite nro 2 Kv 15.11.2007, liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE

HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto 23.6.2008 46 Voimaan 1.8.2008 2 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Konserniohjeen soveltamisala Näillä konserniohjeilla varmistetaan

Lisätiedot

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymähallituksen 26. päivänä elokuuta 2013/ 175 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIKONSERNIN KONSERNIOHJEET 1.10.2013 LUKIEN 1 Konserniohjeen

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto

NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto 1. en tarkoitus ja tavoite Määritelmät Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista kokonaisuutta,

Lisätiedot

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.

Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle. 1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Sisältö 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 2 Soveltamisala...2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...2 4 Konserniohjeen sitovuus...3 5 Konsernin

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.

Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta. Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen

PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kh. 11.12.2017 / 222 Kv. 16.4.2018 / 3 Voimaan 1.5.2018 alkaen Parikkalan kunta Konserniohje 2 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan

Lisätiedot

KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS. Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS. Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto hyväksynyt 15.02.2010 Voimaantulopäivä 1.3.2010 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS Siikalatvan kunnan konserniohjeen tarkoitus on edistää kunnan omistajapoliittisten tavoitteiden

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 13

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 13 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 13 KONSERNIOHJEET (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.8.2013) 1. Soveltamisala Kuntalain 16 a :n mukaan yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :ssä

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje

Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje Konserniohje 1 (6) LUONNOS 10.10.2016, tarkennettu kohtaa 22 Hankintatoimi Yhtymähallitus 31.10.2016 190 Yhtymäkokous 31.10.2016 26 Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen

Lisätiedot

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.

Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja

Lisätiedot

KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE SEKÄ SOVELTAMISALA

KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE SEKÄ SOVELTAMISALA RUOVEDEN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty KV 30.3.2015 Voimaantulo 1.5.2015 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE SEKÄ SOVELTAMISALA Ruoveden kunnan konserniohjeet edistävät yhteisen kokonaisnäkemyksen muodostamista

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET

KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kh 6.10.2008 245 Kv 10.11.2008 93 2 KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Soveltamisala 3 3. Konserniohjeen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

KH pykälä 5 liite 3

KH pykälä 5 liite 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten

Lisätiedot

Konserniohje tulee käsitellä tytäryhteisöjen hallituksessa tai vastaavassa hallintoelimessä.

Konserniohje tulee käsitellä tytäryhteisöjen hallituksessa tai vastaavassa hallintoelimessä. Kaupunginhallitus 3.12.2012 liite nro 4 (1/6) Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 liite nro 8 (1/6) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 12.11.2012 KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2009 KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 15.12.2008 71 hyväksymä. Voimaantulo 1.1.2009 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007

TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147

HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147 1 HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147 2 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Näillä konserniohjeilla varmistetaan kaupungin hyväksymän omistajapolitiikan ja asetettujen

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6

POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV

PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV. 28.9.2009 Liite nro Valtuusto hyväksynyt 28.9. 2009 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan sekä yhden tai useamman juridisesti itsenäisen

Lisätiedot

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE

Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Lapuan kaupungin. konserniohjeet

Lapuan kaupungin. konserniohjeet Lapuan kaupungin konserniohjeet Nro 343 Hyväksytty Kh 3.11.2008 11 Voimaantulo 1.12.2008 Lapuan kaupunki Konserniohjeet 2 Sisällysluettelo 1 Yleisosa 1.1 Kuntakonsernin määritelmä ja muut konserniin liittyvät

Lisätiedot

1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE ALKAEN

1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE ALKAEN SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymävaltuuston 3. päivänä kesäkuuta 2019 / 12 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE 1.7.2019 ALKAEN Sisällys 1. Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje

Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11 Konserniohje Valtuusto hyväksynyt 7.9.2009 Voimaantulo 1.1.2010 2 1. Kunnan omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 3.3.2015 24 Kunnanvaltuusto 27.3.2015 9 POSION KUNNAN KONSERNIOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 3 4.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallitus LIITE NRO 78 Valtuusto LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE

Kunnanhallitus LIITE NRO 78 Valtuusto LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto 1.12.2008 45 LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty 1.12. 2008 Voimaantulo 1.1.2009 Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 5 Viestintä 5.1 Viestinnän periaatteet 7. 6 Ohjeiden voimaantulo 7

Sisällysluettelo. 5 Viestintä 5.1 Viestinnän periaatteet 7. 6 Ohjeiden voimaantulo 7 1 Sisällysluettelo Sivu 1 Yleisosa 1.1 Kuntakonsernin määritelmä ja muut konserniin liittyvät keskeiset käsitteet 2 1.2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 1.3 Konserniohjeen soveltamisala 3 1.4 Konserniohjeen

Lisätiedot

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta

Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Konserniohje Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Konserniohje Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Konserniohje Yhtymähallitus 20.4.2017 Yhtymävaltuusto 30.5.2017 Sisällys 1 Kuntayhtymän omistajapolitiikka... 1 2 Konserniohjeen tavoitteet ja tehtävät... 1 2.1 Ohjeen soveltamisala... 1 2.2 Konserniohjauksen

Lisätiedot

7. Konserniraportointi Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi 6

7. Konserniraportointi Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi 6 1 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 3. Kuntakonserni 2 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 4 5. Konserniohjeen sitovuus 4 6. Kunnan toimielinten

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI. Konserniohje. Valtuuston hyväksymä Voimaan

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI. Konserniohje. Valtuuston hyväksymä Voimaan PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Konserniohje Valtuuston hyväksymä Voimaan Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...... 2 2. Keitä ohje koskee.2 3. Konserninohjaus ja johtaminen.2 4. Edustajana toimiminen

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan konserniohje. kh kv

Hankasalmen kunnan konserniohje. kh kv Hankasalmen kunnan konserniohje kh 1.3.2010 kv 22.3.2010 9 Sisältö 1. Konserniohjeen tavoite ja tarkoitus... 1 2. Konsernin määrittely ja soveltamisala... 1 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05 KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo 1. NAKKILAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA...2 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 3. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA...2

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 HELSINGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Johdanto Kaupunkikonserni on omistus- ja hallintorakenne, jonka tarkoituksena on mahdollistaa siihen kuuluvien yksiköiden välinen yhteensopivuus

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KONSERNIOHJE

TUUSNIEMEN KUNTA KONSERNIOHJE TUUSNIEMEN KUNTA KONSERNIOHJE 1.7.2009 TUUSNIEMEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Määritelmä Kuntakonsernilla tarkoitetaan kahden tai useamman juridisesti itsenäisen yhteisön muodostamaa taloudellista kokonaisuutta,

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa

Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa Kuntakonsernin rakenne ja talouden ohjaus ARTTU2-kunnissa ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari 15.12.2017 Pentti Meklin Kuntatalo, 15.12.2017 Kuntien toimintamuodot ovat muuttuneet - Kunnat ja niiden

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium

Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä

Lisätiedot

Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:

Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo: Jämsän kaupungin konserniohje Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 14 Voimaantulo: 25.2.2013 Jämsän kaupunki Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET

SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET 1 SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: 14.12.2010 66 (Kvalt) Voimaantulo: 01.01.2011 1. Kunnan omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kaupungin pitkäjänteinen toiminta

Lisätiedot

Omistajaohjaus kuntakonsernissa

Omistajaohjaus kuntakonsernissa Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat

Lisätiedot

Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta

Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta Kunnan konserniohjeessa luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen,

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE

KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET

Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Kunnanvaltuusto 12.11.2012 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kvalt 12.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot