Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.
|
|
- Ari Manninen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Kh , liite nro 2 Kv , liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta Konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjeella yhtenäistetään yhteisöjen toimintaa, lisätään toiminnan läpinäkyvyyttä, parannetaan kunnan yhteisöstä saaman tiedon laatua ja tehostetaan tiedonkulkua. Ohje koskee kuntaa ja tytäryhteisöjä sekä näiden tytäryhteisöjä. Kuntayhtymissä ja kunnan osakkuusyhteisöissä kunnan edustajien tulee pyrkiä siihen, että kunnan konserniohjeen periaatteita noudatetaan myös näissä yhteisöissä. Tytäryhteisöllä tarkoitetaan sellaista osakeyhtiötä, yhdistystä ja muuta yhteisöä ja säätiötä, jossa kunnalla yksin tai yhdessä tytäryhteisön kanssa on määräämisvalta. Osakkuusyhteisöllä tarkoitetaan osakeyhtiötä tai muuta yhteisöä, jossa kunnalla yksin tai yhdessä muiden kuntakonserniin kuuluvien (tytäryhteisö) kanssa on vähintään viidennes yhteisön osakepääomasta tai vastaavasta pääomasta tai on huomattava vaikutusvalta (20-50 % yhteisön äänimäärästä). Konserniohjeen hyväksyy kunnanvaltuusto. Ohje tulee käsitellä ja hyväksyä kunnan määräysvallassa olevien tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa sekä muiden tytäryhteisöjen vastaavissa toimielimissä. Ohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymän johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. Valtuusto Valtuusto hyväksyy kunnan konsernijohtamista ja muuta yhteistoimintaa koskevat yleiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet sekä määrittelee kunnan omistajapolitiikan. Valtuusto hyväksyy talousarviossa ja -suunnitelmassa tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden tavoitteet. Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.
2 2 Valtuusto valitsee kunnan edustajan tai edustajat kuntayhtymien yhtymävaltuustoihin. Kunnanhallitus Kunnanhallitus valitsee kunnan edustajat säätiöihin, ohjeistaa kunnan yhtiö- ja yhdistysten kokousedustajan yhtiön/yhdistyksen hallituksen jäsenten nimeämisessä. Kunnanhallitus antaa ohjeet yhtiökokouksessa tai vastaavissa elimissä kuntaa edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin. Kunnanhallitus seuraa kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen toimintaa ja tekee tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia havaitsemistaan epäkohdista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle selvityksen tytäryhteisöjen toiminnasta ja taloudesta kunnan tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan konsernipolitiikkaa. Kunnanjohtaja seuraa kunnan omistajapolitiikan ja kuntakonsernin toimivuutta ja toteutumista sekä raportoi tarvittaessa kunnanhallitukselle. Kunnanjohtaja edustaa kuntaa yhtiökokouksissa ja esittää kunnan edustajat yhtiöiden hallituksiin kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen. Tytäryhteisö Tytäryhteisön on toiminnassaan edistettävä kuntastrategian ja valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Tytäryhteisön kokousten esityslistat on toimitettava vähintään neljä päivää ennen kokousta kunnanjohtajalle sekä pöytäkirja välittömästi sen jälkeen, kun se on allekirjoitettu ja tarkastettu. Tytäryhteisöön on valittava tilintarkastajaksi sama tilintarkastajayhteisö kuin kunnassa. Tytäryhteisön hallituksen tai vastaavan toimielimen on ennen päätöksentekoa hankittava kunnanhallituksen ennakkokäsitys seuraaviin toimenpiteisiin: Tytäryhteisön perustaminen Yhtiöjärjestyksen ja sääntöjen muuttaminen pääomarakenteen muuttaminen toimintaan nähden merkittävät investoinnit kiinteistö- ja yrityskaupat
3 3 Taloudenhoitoon liittyvät ohjeet osakkeiden merkintä, mikäli sitä ei ole erityisesti annettu yhteisön tehtäväksi toimintaan nähden tärkeän omaisuuden hankkiminen, myyminen, vuokraaminen, luovuttaminen tai panttaaminen merkittävä lainanotto ja -anto sekä vakuuksien, takausten antaminen periaatteelliset tai taloudellisesti merkittävät sopimukset ja toiminnan laajakantoiset muutokset merkittävät henkilöstöpoliittiset ratkaisut yhteisön omaisuuden luovuttaminen konkurssiin tai selvitystilaan taikka saneerausmenettelyyn hakeutuminen. Edustajien valinta tytäryhteisöjen hallintoelimiin Tytäryhteisöjen hallintoelimiin pyritään valitsemaan henkilöitä, joilla on liiketalouden ja tytäryhteisön toimialan asiantuntemus. Edustajien valinnassa huomioidaan myös tasa-arvolain vaatimus sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta. Tytäryhteisöjen toimielinten palkkiot ja matkakustannukset tulee yhteisön päättävissä elimissä määritellä siten, että em. korvauksissa noudatetaan Sodankylän kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntöä. Konsernitilinpäätöksen tarkoituksena on selvittää ne varat, velat, vastuut ja velvoitteet, jotka kunnalla on omistajuuteen tai sopimukseen perustuen. Konserniin kuuluvien tytäyhteisöjen on annettava konsernitilinpäätöstä varten kirjanpitolain mukaiset tiedot vuosittain viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Tytäryhteisöt antavat raportin taloudestaan ja toiminnastaan valtuustolle samanaikaisesti kuin kunnan talousarvion toteutuma viedään valtuuston käsittelyyn. Kunnanhallitus voi tarvittaessa pyytää tytäryhteisöiltä myös muina aikoina toiminta- ja talousraportit niin harkitessaan sekä ohjeistaa konserniyhtiöitä taloudellisessa tavoitteenasetannassa. Tytäryhteisön tilinpäätös- ja talousarvioaineiston tulee sisältää ainakin seuraavat tiedot: Katsaus, jossa selvitetään toiminta- ja taloussuunnitelman toteutumista tulos- ja rahoituslaskelma sekä tase investoinnit lainanotto, lainojen lyhennykset, lainojen kokonaismäärä tuotannon kokonaismäärä ja sen kehitys Tytäryhteisöjen tilikausi on kalenterivuosi.
4 4 Rahoitus ja riskien hallinta Henkilöstöpolitiikka Hankinnat Viestintä Tytäryhteisöjen rahoituksessa on hyödynnettävä kilpailuttamista eli otettavista lainoista pyydetään tarjoukset ja maksuliikenteen hoito kilpailutetaan. Kunnanhallituksen päätöksellä tytäryhteisöille voidaan antaa lyhytaikaiseen rahoitustarpeeseen eli alle vuoden taksinmaksuajalla kassalainaa kunnanhallituksen erikseen päättämillä lainaehdoilla. Lainoista, joissa takaisinmaksuaika on vuotta pidempi, päättää kunnanvaltuusto. Myös kunnan tytäryhteisö voi antaa yhteisön hallituksen päätöksellä kuntakonserniin kuuluvalle yhteisölle alle vuoden maksuajalla lainaa lyhytaikaiseen rahoitustarpeeseen. Kuntakonsernissa noudatetaan yhtenäistä riskienhallintapolitiikkaa, jonka tulee perustua riskien kartoitukseen. Tytäryhteisön suorittaman kartoituksen perusteella määritellään ne periaatteet, joiden mukaan vahinkoriskejä siirretään katettavaksi vakuutuksella. Vakuutuspalvelut hankitaan konsernille yhteisen tarjouskilpailun perusteella. Konsernin tytäryhteisöt pyrkivät noudattamaan toiminnassa soveltuvin osin kunnan henkilöstöpolitiikan periaatteita Etenkin harkinnanvaraisten työsuhteen etujen myöntämisessä yhteisöt pyrkivät noudattamaan kunnan käytäntöä. Palkkauksessa ja palvelussuhteen ehdoissa pyritään konsernissa yhteneväisyyteen. Henkilöstön hankinnassa hyödynnetään julkisen haun lisäksi konsernin henkilöstöä. Henkilöstön hankinnassa otetaan huomioon konsernin sisäiset henkilöstön siirtotarpeet. Henkilöstön osaamistarpeet arvioidaan vuosittain käytävillä esimiehen ja alaisen välisillä kehityskeskusteluilla ja osaamisen kehittämiskeskustelulla. Tytäryhteisöt liittyvät jäseneksi kuntatyönantajan perustamaan työnantajayhteisöön, ellei toiminnan laatu ja tytäryhtiön etu muuta edellytä. Tytäryhteisöt järjestävät eläkevakuutuksensa Kuntien eläkevakuutuksessa silloin, kun se on kunnan edun mukaista eikä tytäryhtiön etu muuta edellytä. Konserniyhteisöjen on noudatettava julkisista hankinnoista annettuja lakeja ja Sodankylän kunnanhallituksen hyväksymää hankintaohjetta. Konsernin hankinnoissa tehdään yhteistyötä konsernin sisällä ja erilaisissa hankintarenkaissa kunnan ulkopuolisten organisaatioiden kanssa. Konserniyhteisön on tiedotettava tehtävistään ja toiminnastaan sopivin tavoin kunnanvaltuuston hyväksymän viestintäohjeen periaatteiden mukaisesti.
5 5 Yhteisöjä koskevasta tiedotuksesta vastaa yhteisön puolesta hallitus ja toimitusjohtaja sekä kunnan puolella kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Yhteisön tiedottamisen on tuettava konsernin asettamia tavoitteita ja toimintapolitiikkaa. Tiedottamisessa ja tietojen antamisessa yhteisöjä koskevissa asioissa tulee huomioida kunnan viestintäohjeen periaatteet sekä julkisuus- ja salassapitosäännökset. Voimaantulo Tämä ohje tulee voimaan ja tällä kumotaan kunnanhallituksen ja hyväksymä ohje.
1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän
Valtuuston hyväksymä
Konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen sitovuus... 3 5 Kunnan toimielinten toimivallanjako...
TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE
TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE LIITE KH 4.12.2012 210 LIITE KV 17.12.2012 48 HYVÄKSYTTY KV 17.12.2012 48 VOIMAAN 1.2.2013 1 KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ JA MUUT KONSERNIIN LIITTYVÄT KESKEISET KÄSITTEET Kuntakonserni
Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä.
SODANKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus (Kh 10.12.1997) KONSERNIOHJEET KONSERNIOHJEEN TAVOITE Näillä ohjeilla kunnanhallitus antaa konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE
MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto hyväksynyt 18.6.2007 48 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaan Mynämäen kuntaa kehitetään
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymähallituksen 26. päivänä elokuuta 2013/ 175 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIKONSERNIN KONSERNIOHJEET 1.10.2013 LUKIEN 1 Konserniohjeen
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN
1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE ALKAEN
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymävaltuuston 3. päivänä kesäkuuta 2019 / 12 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE 1.7.2019 ALKAEN Sisällys 1. Sairaanhoitopiirin
ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
1 ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 24.6.2009/ 55 Voimaan: 1.8.2009 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kh. 11.12.2017 / 222 Kv. 16.4.2018 / 3 Voimaan 1.5.2018 alkaen Parikkalan kunta Konserniohje 2 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...
Kurikan kaupungin konserniohjeet
1 (7) Kurikan kaupungin konserniohjeet 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala Konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto
1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus
Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET
Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo 1. NAKKILAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA...2 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 3. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA...2
Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.
1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan
POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6
POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...
POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET
1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo
TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET
TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE
Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä
LIMINGAN KUNTA Konserniohje
LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4
PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV
PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV. 28.9.2009 Liite nro Valtuusto hyväksynyt 28.9. 2009 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan sekä yhden tai useamman juridisesti itsenäisen
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
Haukiputaan kunta. Konserniohjeet
Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...
YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista
Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta
Kunnan konserniohjeessa luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen,
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus
YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE
YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE Kh 1.1.2011 295 Kv 14.11.2011 50 KONSERNIOHJE 1/11 Sisällysluettelo: 1. YLITORNION KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA... 3 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3. KONSERNIOHJEEN
Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet).
1 RAISION KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet). 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan
KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginhallitus 5.11.2012 270 Kaupunginvaltuusto 13.11.2012 67 Voimaantulo 1.1.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. KAUPUNKIKONSERNI...3 2. KONSERNIOHJEEN
KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE. Sisällys HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN
1 KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN 1.1.2018 Sisällys 1 SOVELTAMISALA... 2 2 KONSERNIOHJEEN SITOVUUS... 2 3 KUNTAKONSERNIN TALOUDEN JA INVESTOINTIEN SUUNNITTELU JA OHJAUS... 3 4 KONSERNIVALVONNAN
K O N S E R N I O H J E
K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin
HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE
1 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto 23.6.2008 46 Voimaan 1.8.2008 2 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Konserniohjeen soveltamisala Näillä konserniohjeilla varmistetaan
RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05
KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.
Konserniohje tulee käsitellä tytäryhteisöjen hallituksessa tai vastaavassa hallintoelimessä.
Kaupunginhallitus 3.12.2012 liite nro 4 (1/6) Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 liite nro 8 (1/6) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 12.11.2012 KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan
Konserniohje JUUAN KUNTA
Konserniohje JUUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 27.11.2017 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu... 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen... 3 4.
Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE
Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO KONSERNIIN KUULUVAT YHTEISÖT...3 1 Ohjeiden tarkoitus...3 2 Konsernin määritelmä...3 3 Emoyhteisö...3 4 Tytäryhteisö...3 KONSERNIN
SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE ALKAEN
SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE 1.8.2019 ALKAEN K O N S E R N I O H J E E N T A R K O I T U S J A T A V O I T E Kuntalain 14 :n mukaan kunnanvaltuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta.
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE
Kunnanhallitus 3.3.2015 24 Kunnanvaltuusto 27.3.2015 9 POSION KUNNAN KONSERNIOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 3 4.
HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt
HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 HELSINGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Johdanto Kaupunkikonserni on omistus- ja hallintorakenne, jonka tarkoituksena on mahdollistaa siihen kuuluvien yksiköiden välinen yhteensopivuus
KH pykälä 5 liite 3
1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa
Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.
1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
URJALAN KUNNAN KONSERNIOHJE... 2
Konserniohje 1 SISÄLLYSLUETTELO URJALAN KUNNAN KONSERNIOHJE... 2 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen
ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE
ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3. Konserniohjeen soveltamisala... 3 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 5. Konserniohjeen
Rautalammin kunnan KONSERNIOHJE
1 Rautalammin kunnanhallitus 20.8.2018 Rautalammin kunnanvaltuusto Rautalammin kunnan KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.10.2018 2 Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus... 2 2. Konserniohjeen soveltamisala...
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2012 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 13.2.2012/10 Voimaantulo 1.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO
Eurajoen kunnan konserniohje
1 Eurajoen kunnan konserniohje 2 Sisällys Kuntastrategiasta ja omistajapolitiikasta... 3 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 Soveltamisala... 4 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 Konserniohjeen
Peimarin koulutuskuntayhtymä
Liite nro 9 Yhtymävaltuusto 19.6.2018 10 Peimarin koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 15.5.2018 Yhtymävaltuusto 19.6.2018 1 Sisällys 1. Peimarin koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 3
Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän konserniohjeet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Ohje 2 (8) 369/2018 Hallintokeskus Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3
LUONNOS Khall Kittilän kunnan omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje. Hyväksytty Kvalt x.x.xxxx x, Voimaantulo x.x.
LUONNOS Khall 11.5.2017 Kittilän kunnan omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje Hyväksytty Kvalt x.x.xxxx x, Voimaantulo x.x.xxxx Sisällysluettelo 1 Omistajaohjauksen tarkoitus... 4 2 Konserniohjeen
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Sisältö 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 2 Soveltamisala...2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...2 4 Konserniohjeen sitovuus...3 5 Konsernin
HAILUODON KUNTA. Konserniohje. Kunnanhallitus Valtuusto
HAILUODON KUNTA Konserniohje Kunnanhallitus 12.2.2019 27 Valtuusto 11.3.2019 8 Sisällys 1. Johdanto 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan
Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2
Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen
SIEVIN KUNNAN KONSERNIOHJE
SIEVIN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 19.10.2017 215 Kunnanvaltuusto 9.11.2017 83 Dnro KH:123/ 00.01.01/2017 voimaan 9.11.2017 P:\OHJEET\Konserniohje_Kv_09112017.doc Konserniohjeen sisällys 1 Yleisosa
Vehmaan kunnan konserniohje
Vehmaan kunnan konserniohje Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ohjauksen menettelytapoja ja tehostaa
Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet.
Joroisten kunta KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.9.2003. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. Kukin konserniyhteisö käsittelee ohjeet hallituksessaan ja yhtiökokouksessaan tai vastaavassa. Ohjeiden
Imatran kaupungin konserniohje. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Imatran kaupungin konserniohje Kaupunginhallitus 13.3.2017 Kaupunginvaltuusto 20.3.2017 Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Soveltamisala... 4 3. Konserniohjeen käsittely
Pirkkalan kunnan konserniohje
Pirkkalan kunnan konserniohje Hyväksytty: Valtuusto 22.1.2018 4 Voimaantulo: 1.2.2018 Sisällys Pirkkalan kunnan konserniohje... 3 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3 Konserniohjeen
KANNUKSEN KAUPUNKI Konserniohje
KANNUKSEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginvaltuusto 16.11.2009 81 Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Konserniohjeen tarkoitus.. 3 2. Soveltamisala. 3 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 3 4. Konserniohjeen
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
Raision kaupungin konserniohje. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa
Raision kaupungin konserniohje Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 10.12.2018 2 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4
SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
1 SOMERON KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: 14.12.2010 66 (Kvalt) Voimaantulo: 01.01.2011 1. Kunnan omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kaupungin pitkäjänteinen toiminta
Konserniohje. Leppävirran kunta. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo Leppävirran kunta
Leppävirran kunta Konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.12.2017 Voimaantulo 1.1.2018 Leppävirran kunta Puh (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. KONSERNIOHJEEN
Evijärven kunta. Konserniohje Hallitus Valtuusto
Evijärven kunta Konserniohje 1.1.2019 Hallitus 26.11.2018 199 Valtuusto 17.12.2018 60 1 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...
KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen
KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen Kunnanhallitus 24.11.2014 Kunnanvaltuusto 8.12.2014 MÄNTSÄLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2. Konserniohjeen soveltamisala...
Ilomantsin kunnan konserniohje
Ilomantsin kunnan konserniohje Kunnanhallitus / 2018 Ilomantsin konserniohje 1. Kunnan omistajaohjauksen tavoitteet Omistajaohjauksella huolehditaan, että tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin
Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET
Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Kunnanvaltuusto 12.11.2012 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kvalt 12.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA
Helsingin yliopistokonsernin konserniohje
1(7) Yliopiston hallitus on hyväksynyt en Helsingin Sisältö 1 Yliopistokonsernin määritelmä ja ohjeen soveltamisala... 2 2 Yliopistokonsernin johto... 2 3 Tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä säätiöiden perustaminen...
Mynämäen kunnan konserniohje
Mynämäen kunnan konserniohje Sisällysluettelo Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 Soveltamisala...3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...4 Konserniohjeen sitovuus...5 Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden
KONSERNIOHJE voimaantulo alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx
0 KONSERNIOHJE voimaantulo 1.7.2017 alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx Isonkyrön kunta ISONKYRÖN KUNTA 1 (6) Sisällys 1. kuntastrategia... 2 2. en tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala... 2 4.
HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147
1 HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147 2 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Näillä konserniohjeilla varmistetaan kaupungin hyväksymän omistajapolitiikan ja asetettujen
2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA
KEMPELE-KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. KEMPELE-KONSERNIN MÄÄRITELMÄ Kempele-konserniin kuuluvat Liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, jotka vastuutetaan tehtäviensä perusteella
KUORTANEEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KUORTANEEN KUNNAN KONSERNIOHJE Khall 5.11.2018 174 Kvalt 12.11.2018 42 Johdanto Kuntalaki (47 ) asettaa kunnille velvoitteen päättää kuntakonsernin keskeisistä tavoitteista ja konserniohjauksen periaattesta
KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.7.2018 1 Kontiolahden kunnan omistajapolitiikan tavoitteet Kunnanvaltuusto päättää konsernin omistajapolitiikasta ja määrittää kuntakonsernin keskeiset toiminnalliset
RÄÄKKYLÄN KUNTA KONSERNIOHJE
1 RÄÄKKYLÄN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.12.2017 66 2 Sisällys 1. Kunnan omistajapolitiikka... 3 2. Kuntakonsernin määritelmä... 3 3. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 4.
KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä
LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.06.2018 35 Voimaantulo 01.08.2018 1 Sisällys 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 2 SOVELTAMISALA... 3 3 KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA
Tuusulan konserniohje Markku Vehmas
Tuusulan konserniohje 25.9.2017 Markku Vehmas Tuusulan konserniyhteisöt Asumispalvelut Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy 100 % Toimitilapalvelut Koy Hyrylän ostoskeskus 100 % Koy Keravan ja Tuusulan paloasema
Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:
Jämsän kaupungin konserniohje Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 14 Voimaantulo: 25.2.2013 Jämsän kaupunki Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginhallitus 2.10.2012 Kaupunginvaltuusto 8.10.2012 2 Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 3. Konserniohjeiden
PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE
Vanha konserniohje PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniin kuuluvat yhteisöt toimivat kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttajina ja noudattavat
KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA. Sisällys
KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA Kunnanhallitus 27.11.2017 169 Kunnanhallitus 12.02.2018 15 Kunnanhallitus 10.09.2018 84 Kunnanvaltuusto 01.10.2018 17 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2.
RANUAN KUNNAN KONSERNIOHJE
RANUAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty valtuustossa / 2017 Voimaantulo 1.6.2017 Sisällys 1 Kunnan omistajapolitiikan kokonaisuus... 3 2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3 Soveltamisala... 3 4 Konserniohjeen
vinoteksti = otettu uudesta luonnoksesta punainen teksti = poistetaan musta teksti = voimassa olevan konserniohjeen mukainen
vinoteksti = otettu uudesta luonnoksesta punainen teksti = poistetaan musta teksti = voimassa olevan konserniohjeen mukainen SAVONLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen
Pyhäjoen kunnan konserniohje
Pyhäjoen kunnan konserniohje Kunnanhallitus 11.12.2017 Valtuusto 20.12.2017 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Konserniohje.. 1 2.1 Kuntastrategiasta ja omistajapolitiikasta.... 1 2.2 Konserniohjeen tarkoitus
LOVIISAN KAUPUNGIN OMISTAJAOHJAUS- JA KONSERNIOHJE. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa XX.
1 LOVIISAN KAUPUNGIN OMISTAJAOHJAUS- JA KONSERNIOHJE Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa XX. 1. Omistajaohjaus- ja konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Loviisan kaupungin omistajaohjaus- ja konserniohjeella
Pedersören kuntakonsernin tytäryhteisöjen konserniohje
Pedersören kuntakonsernin tytäryhteisöjen konserniohje 1. Konserniohjeen tavoite 2. Soveltamisala 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 4. Konserniohjeen sitovuus 5. Kuntakonsernin ohjaus ja johtaminen
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 (11) LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2013 Kaupunginkanslia PL 11, 53101 Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 2901 kkansl.kirjaamo@lappeenranta.fi www.lappeenranta.fi 2 (11)
KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto Voimaantulo:
KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto 16.11.2009 Voimaantulo: 1.1.2010 AURAN KUNNAN KONSERNIOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1 KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA 1 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE 1 3. SOVELTAMISALA