Lännen Teletieto Oy -konserni vuonna ,7 milj. euroa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lännen Teletieto Oy -konserni vuonna 2008. 182,7 milj. euroa"

Transkriptio

1 1

2 Lännen Teletieto Oy -konserni vuonna 2008 Liikevaihto Tilikauden tulos Investoinnit Henkilöstö Tase 4,5 milj. euroa 0,7 milj. euroa 4,7 milj. euroa 159 henkilöä 182,7 milj. euroa

3 Sisällys Toimitusjohtajan katsaus 5 Lännen Teletieto yli 120 vuotta 6 Konsernirakenne 9 Sijoitusstrategia 10 Hallinto ja organisaatio 11 Pro forma -konsernituloslaskelma 12 Hallituksen toimintakertomus 15 Tuloslaskelma 19 Tase 20 Rahoituslaskelma 22 Tilinpäätöksen liitetiedot 23 Allekirjoitukset 29 Tilintarkastuskertomus 30 3

4 Lännen Puhelin Oy:n ja Satakunnan Teletieto Oy:n yhdistymisestä syntynyt Lännen Teletieto Oy aloitti toimintansa

5 Toimitusjohtajan katsaus Edeltäjiensä kautta Lännen Teletiedon juuret ovat Länsi-Suomessa, mutta yhtiön sijoitusvarallisuus antaa mahdollisuuksia toimia myös valtakunnallisesti. Yhtiön perusvarallisuus on syntynyt teleliiketoiminnasta, joka vuonna 2007 siirrettiin Suomen kolmanneksi suurimmalle teleoperaattorille DNA:lle. Lännen Teletieto on DNA:n suurin omistaja noin 27 prosentin osuudella. Haluan esittää kiitokset osakkeenomistajille ja yhteistyökumppaneille. Haluan lisäksi erikseen omasta ja hallinnon puolesta sydämellisesti kiittää maaliskuun alussa eläkkeelle jäänyttä Satakunnan Teletiedon edellistä toimitusjohtajaa Veikko Nairea, joka ehti palvella yhtiötä ja sen edeltäjiä yhtäjaksoisesti yhteensä 26 vuotta. Lännen Teletiedolla on noin osakkeenomistajaa. Yhtiön yksi keskeisimmistä tavoitteista on tietysti omistaja-arvon kasvattaminen. Tämä tarkoittaa paitsi nykyisten strategisten omistusten arvon kasvattamista, myös aktiivista sijoitustoimintaa. Yhtiön johdon tärkein yksittäinen tehtävä onkin miettiä, miten yhtiön erittäin merkittävää varallisuutta hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mikko Laine Toimitusjohtaja Lännen Teletiedolla hyvät toimintamahdollisuudet myös taantumassa Suunnilleen samanaikaisesti Lännen Teletiedon syntymisen kanssa alkoivat vähitellen selvitä finanssikriisin ja sen jälkeen syntyneen laajemman taantuman mittasuhteet. Yhtiössä ja sen edeltäjissä oli kuitenkin varovaisen sijoituspolitiikan kautta varauduttu hyvin mahdollisen kriisin varalta. Voinkin todeta, että vaikka nykyinen taloustilanne tietysti näkyy myös yhtiömme omistusten arvossa negatiivisena, olemme varmasti selvinneet olennaisesti pienemmillä vahingoilla kuin useimmat muut sijoitustoimintaa harjoittavat yhtiöt. Taantuma voi tuoda myös mahdollisuuksia; yhtiön likviditeetti ja taseasema ovat vahvoja. Mikäli yhtiön sijoitusstrategiaan sopivia tilaisuuksia tulee eteen, meillä on täydet valmiudet osallistua erilaisiin järjestelyihin. Tulemme kuitenkin edelleen noudattamaan varovaista sijoituspolitiikkaa, ja uusia sijoituksia ja järjestelyjä harkitaan tarkkaan. Lännen Teletietoa kannattaa omistaa Lännen Teletiedon syntyminen ja samaan aikaan sattunut yleisen taloudellisen tilanteen muutos on saanut aikaan paljon yhtiön osakkeeseen kohdistunutta liikehdintää. Uusi yhtiö tulee kaikesta huolimatta noudattamaan edeltäjiensä aktiivista osinkopolitiikkaa. Hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle 0,60 euron osinkoa, joka osakkeen viimeisimpien ostotarjousten mukaan merkitsee noin 6 prosentin osinkotuottoa. Tätä ei voi pitää huonona nykyisessä markkinatilanteessa. 5

6 Lännen Teletieto yli 120 vuotta Raision Puhelinosuuskunta Mynämäen Puhelinosuuskunta Vehmaan Puhelinosuuskunta Naantalin Puhelinosuuskunta Varsinais-Suomen Puhelinosuuskunta 1983 Varsinais-Suomen Puhelinosuuskunta 1989 Varsinais-Suomen Teleosuuskunta 1990 Porin kaupungin puhelinlaitos 1992 Porin Puhelin Oy 2001 Satakunnan Puhelin Oy 6

7 Rauman Seudun Puhelin Oy Tele-Teljä Oy Lännen Puhelin Oy Lännen Puhelin Oy 2008 Lännen Puhelin Oy DNA Oy Lännen Teletieto Oy 2002 Satakunnan Puhelin Oy Kankaanpään Puhelin Oy Satakunnan Puhelin Oy 2007 Satakunnan Teletieto Oy 2008 Huittisten Puhelin Oy 7

8 Kontaktia Oy Kontaktia Oy:stä tuli Lännen Teletieto Oy:n tytäryhtiö elokuun lopussa Lännen Puhelin Oy:n sulautumisen yhteydessä. Kontaktia Oy tuottaa ja kehittää yhteystieto- ja ohjelmistopalveluja sekä tekee mediamyyntiä eri jakelukanaviin. Sen asiakkaina ovat yritykset ja yksityishenkilöt. Kontaktia Oy:n tytäryhtiö Opasmedia Oy on valtakunnallinen sähköisten verkkopalvelujen tuottaja, jonka tunnetuimpia palveluja ovat Suomen Yritysopas, suomalaiset kaupunkioppaat ja toimialakohtaiset oppaat. Vuoden 2008 lopulla Kontaktia -konsernissa panostettiin vahvasti mediamyyntiin. Myyntipanostuksista ja uudelleenjärjestelyistä johtuen media -liiketoiminnan kannattavuus heikkeni vuoden viimeisellä kvartaalilla. Tilikauden lopulla yhtiö luopui tappiollisesta Assari -liiketoiminnastaan. Assari -palvelu oli puheentunnistusta hyödyntävä automaattinen numeropalvelu. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 6,3 milj. euroa ja tilikauden tulos -2,8 milj. euroa. Erittäin tappiollisen Assari -liiketoiminnan ja sen alasajon vaikutus tilikauden tulokseen oli 2, 0 milj. euroa. Kontaktia Oy:n toimitusjohtaja on DI Kimmo Haapaniemi. Teljän Mediat Oy Teljän Mediat Oy on alueellinen media- ja mainostoimistotalo. Yhtiön liiketoiminta jakautuu kahteen osa-alueeseen: media- ja mainostoimistoliiketoimintaan. Medialiiketoimintojen tärkein tuote on Radio Pori, joka on yksi Suomen vanhimpia paikallisradioita, perustettu Radio Porin radiotoimilupa on voimassa vuoden 2011 loppuun. Radion yhteyteen perustettiin uutisportaali promenadi.net vuonna Se kerää tänä päivänä noin eri kävijää viikoittain. Media-ala on jatkuvan muutoksen kohteena ja kasvua on haettava medioiden yhteisistä sisällöistä ja sisällön monistamisesta. Paikallisuus näkyy lähes kaikessa yrityksen toiminnassa, myös asiakkaista suurin osa on alueellisia yrityksiä ja yhteisöjä. Teljän Mediat Oy osti Mainostoimisto Jabadabaduun liiketoiminnan vuonna Liiketoimintaa on kasvatettu voimakkaasti ja kasvu on ollut kannattava. Mainostoimisto on myös kasvattanut asiakaskuntaansa ja tekee pitkäjänteistä yhteistyötä niin suurten kuin pientenkin yritysten kanssa. Teljän Mediat Oy:n liikevaihto vuonna 2008 oli 1,5 milj. euroa ja tilikauden tulos euroa. Yhtiön toimitusjohtajana toimii KTM Sampsa Jolma. 8

9 Konsernirakenne Lännen Teletieto Oy Tytäryhtiöt Osakkuusyhtiöt Kontaktia Oy 66,1 % 50,0 % 26, 6 % DNA Oy Opas-yhtiöt 43,3 % Tampereen Puhelin Oy Teljän Mediat Oy 50,3 % 37,3 % Oy Omnitele Ab Dignus Oy 100, 0 % 48, 7 % Telebusiness InWest Oy Lännen Moduulirakentajat Oy 100, 0 % 49,2 % Holding Oy Visio Lännen Viestintä Oy 100, 0 % Puhelinvoima Oy 100, 0 % Porin Puhelinpiste Oy 100, 0 % Kiinteistö Oy Raision Tietotalo 100, 0 % 9

10 Sijoitusstrategia Lännen Teletiedolla on merkittäviä omistuksia teleoperaattorialalla, ICT-toimialalla ja kiinteistöissä. Yhtiön tavoitteena on hankkia lisää uusia omistuksia pienistä ja keskisuurista, lähinnä ICT -alan kasvuyrityksistä alla kuvatun strategian mukaisesti. Lisäksi voidaan tapauskohtaisesti osallistua ICT- ja muiden alojen toimialajärjestelyihin. Uusien omistusten osalta yhtiö toimii pääsääntöisesti enemmistöomistajana, mutta myös merkittävät vähemmistöomistukset ovat mahdollisia. Tyypillisesti kohdeyhtiössä myös yrityksen johto toimii omistajana. Lännen Teletiedon tärkein kumppani kohteissa on kohdeyrityksen yrittäjä ja yrityksen johto. Omistuksia hankitaan vain yhtiöistä, joissa nähdään mahdollisuus ymmärtää ja kehittää kohteen liiketoimintalogiikkaa. Lännen Teletiedon pitää pystyä antamaan lisäarvoa kohdeyrityksen toiminnalle. Kohdeyritysten yritysarvo on tyypillisesti 5-20 miljoonaa euroa. Uusia omistuksia hankitaan lähinnä ICT -sektorilta, mutta omistukset myös muilla toimialoilla ovat mahdollisia. Siemenvaiheen omistuksia ei kuitenkaan hankita. Lännen Teletieto osallistuu aktiivisesti kohdeyritysten johdon tukemiseen mm. hallitustyöskentelyn kautta. 10

11 Hallinto ja organisaatio Hallituksen jäsenet Kauko Mannerjärvi, Esa Haavisto, Jarmo Leino, Jukka Ramstedt ja Kari Ollila. Hallitus: Jarmo Leino Syntynyt Varatuomari ja asianajaja. Hallituksen jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 (Lännen Puhelin Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 1988 ja puheenjohtaja vuodesta 2001). DNA Oy:n hallituksen jäsen. Esa Haavisto Syntynyt Ekonomi. OWH-yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja. Hallituksen jäsen vuodesta 1999 ja varapuheenjohtaja vuodesta DNA Oy:n hallituksen jäsen. Kauko Mannerjärvi Syntynyt KTM. Virtaco Oy:n toimitusjohtaja. Hallituksen jäsen vuodesta 2008 (Lännen Puhelin Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2001). Kari Ollila Syntynyt DI. Cimsolar Oy:n toimitusjohtaja. Hallituksen jäsen vuodesta 2008 (Lännen Puhelin Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 1996). Jukka Ramstedt Syntynyt Kauppaneuvos ja KTM. Länsi-Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja. Hallituksen jäsen vuodesta Johto: Mikko Laine toimitusjohtaja Seppo Haapasalo talousjohtaja Erkki Lehtonen sijoituscontroller Veikko Naire hallituksen erityistehtävät 11

12 Pro forma -konserni tuloslaskelma Seuraavalla sivulla olevat pro forma -tilinpäätöstiedot on esitetty havainnollistamaan lukijalle, mikä olisi Lännen Teletieto -konsernin liiketoiminnan tulos ajalta , jos Lännen Puhelin Oy:n sulautuminen Lännen Teletieto Oy:hyn olisi tapahtunut jo Tiedot on esitetty kuvaamaan tapahtuneen fuusion tuloksena syntyneen liiketoiminnan volyymia ja taloudellista tulosta kokonaisen ehjän tilikauden osalta. Pro forma -tasetietoja ei ole esitetty, koska Lännen Puhelin -konsernin taseen varat ja velat sisältyvät sulautumisen seurauksena Lännen Teletieto -konsernin varoihin ja velkoihin Pro forma -tiedot perustuvat tilintarkastettuihin Lännen Teletieto Oy:n ja Lännen Puhelin Oy:n konsernitilinpäätöksiin, joiden tuloslaskelmat on pro forma -laskelmassa yhdistetty ja tehty lisäksi seuraavat oikaisut: Lännen Puhelin Oy -konsernin tuloslaskelman liiketoiminnan muihin tuottoihin sisältyy vuokratuottoja 0,9 milj. euroa. Lännen Teletieto -konsernin laskentaperiaatteiden mukaan vuokratuotot kirjataan liikevaihtoon. Vuokratuotot on oikaisuna siirretty liikevaihtoon. Lännen Teletieto -konsernin tuloslaskelman liiketoiminnan muihin tuottoihin sisältyy Lännen Puhelin Oy:n osakkeista vuonna 2008 ennen sulautumista saatu myyntivoitto 1,6 milj. euroa. Vastaavasti Lännen Puhelin -konsernin tuloslaskelmaan sisältyy 1,9 milj. euron myyntivoitto Satakunnan Teletieto Oy:n osakkeiden myynnistä. Em. myyntivoitot on oikaisuna vähennetty pro forma -konsernituloslaskelman liiketoiminnan muista tuotoista. Jos sulautuminen olisi tapahtunut , eivät em. myyntivoitot olisi vaikuttamassa Lännen Teletieto -konsernin tulokseen. Liiketoiminnan muihin kuluihin sisältyy sulautumiseen ja Lännen Puhelin Oy:n arvo-osuusjärjestelmään siirtymiseen liittyneitä kertaluonteisia kuluja 1,1 milj. euroa, jotka on oikaisuna vähennetty pro forma -konsernituloslaskelmassa. Lännen Teletieto Oy omistaa 26,6 prosenttia DNA Oy:n osakkeista. Lännen Teletieto -konsernin tilintarkastettuun konsernitulokseen sisältyy osuus osakkuusyhtiö DNA Oy:n konsernituloksesta ajalta Pro forma -oikaisuna on lisätty osuuteen osakkuusyhtiö DNA Oy:n konsernituloksesta 26,6 prosentin osuus ajalta kertyneestä tuloksesta. Lännen Teletieto -konsernin tuloslaskelmaan 2008 sisältyy osinkotuottoja 0,9 milj. euroa DNA Oy:ltä siltä ajalta, jolloin DNA Oy ei vielä ollut konsernin osakkuusyhtiö ( ). Lännen Puhelin -konsernin osinkotuottoihin sisältyy vastaava DNA Oy:ltä saatu osinko 1,4 milj. euroa. Nämä osingot on vähennetty oikaisuna pro forma -konsernituloslaskelman osinkotuotoista. Verovaikutukset on huomioitu tuloveron oikaisuna. Pro forma -laskelmaa ei ole tilintarkastettu. 12

13 Lännen Teletieto Oy Lännen Puhelin Oy Pro forma Lännen Teletieto Oy konserni konserni oikaisut konserni Pro forma LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT MATERIAALIT JA PALVELUT Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Ulkopuoliset palvelut HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut POISTOT JA ARVONALENTUMISET Suunnitelman mukaiset poistot Konserniliikearvon poistot Arvonalentumiset sijoituksista LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT OSUUS OSAKKUUSYRITYSTEN TULOKSESTA LIIKEVOITTO RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Tuotot osuuksista omistusyhteys yrityksistä Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Korkokulut ja muut rahoituskulut VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA TULOVEROT LASKENNALLISET VEROT 4 4 VÄHEMMISTÖOSUUS TILIKAUDEN VOITTO

14 Toimintakertomus ja tilinpäätös 14

15 Hallituksen toimintakertomus Tilikausi Tilikauden keskeiset tapahtumat Tilikauden 2008 merkittävin tapahtuma oli voimaan tullut fuusio, jossa Lännen Puhelin Oy sulautui Satakunnan Teletieto Oy:hyn ja samalla Satakunnan Teletieto Oy:n nimi muuttui Lännen Teletieto Oy:ksi. Samassa yhteydessä yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Veikko Naire siirtyi hallituksen erityistehtäviin ja uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin oik. kand. Mikko Laine. Helmikuussa yhtiö myi noin puolet omistamistaan Lännen Puhelin Oy:n osakkeista. Kaupasta kertyi myyntivoittoa noin 1,5 milj. euroa. Huhtikuussa DNA Oy alensi ylikurssirahastoaan palauttamalla omistajilleen 100 milj. euroa, josta Lännen Teletieto Oy:n osuus oli 10,1 milj. euroa. Syyskuun alussa yhdistyneen Lännen Teletieto Oy:n strategiana on paitsi kehittää ja kasvattaa nykyisiä omistuksiaan aktiivisella omistajaohjuksella, myös tehdä uusia sijoituksia alueellisesti ja valtakunnallisesti toimiviin tietoliikenne- ja ICT-alan kasvuyrityksiin. Yhtiön likvidit varat antavat mahdollisuuden merkittäviin, pitkäjänteisiin sijoituksiin. Yhtiön missiona on omistuksia kehittämällä ja aktiivisella osinkopolitiikalla kasvattaa omistaja-arvoa noin osakkeenomistajalleen. Konsernirakenne Lännen Teletieto Oy:n konsernirakenne muuttui em. fuusion myötä merkittävästi. Uusina sataprosenttisesti omistettuina tytäryhtiöinä konserniin kuuluvat Dignus Oy, Lännen Moduulirakentajat Oy, Lännen Viestintä Oy, Puhelinvoima Oy ja Kiinteistö Oy Raision Tietotalo. Lisäksi Lännen Teletieto Oy omistaa 66,1 prosenttia Kontaktia Oy alakonsernista, johon emoyhtiön lisäksi kuuluu kolme tytäryhtiötä: Opasmedia Oy, Suomen Opasmyynti Oy ja Suomen Yritysopas Oy. Edellä mainittujen lisäksi konsernitilinpäätökseen on yhdistetty konserniin jo aiemmin kuuluneet tytäryhtiöt Teljän Mediat Oy (50,3 prosenttia) ja Porin Puhelinpiste Oy (100 prosenttia) ja osakkuusyhtiöinä Tampereen Puhelin Oy (43,3 prosenttia) ja Holding Oy Visio (49,2 prosenttia). Taloudellinen kehitys ja rahoitus Lännen Teletieto -konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 4,5 milj. euroa. Edellisestä vuodesta liikevaihto laski 73,1 prosenttia. Liikevoitto oli -0,4 milj. euroa. Liikevoitto sisältää 1,6 milj. euroa käyttöomaisuuden myynneistä saatuja kertaluontoisia myyntivoittoja, joista merkittävimmät ovat Lännen Puhelin Oy:n ja Softera Oy:n osakkeiden myynnit. Liiketoiminnan kulut sisältävät Lännen Puhelin Oy:n fuusioon liittyviä kertaluotoisia kuluja 0,4 milj. euroa. Tulos ennen varauksia ja veroja oli 0,3 milj. euroa. Tilikauden 2008 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien tilikausien kanssa johtuen em. fuusiosta sekä vuonna 2007 tehdystä DNA liiketoimintajärjestelystä. Konsernin oma pääoma oli vuoden lopussa 170,5 milj. euroa ja maksuvalmius erittäin hyvä. Lännen Teletieto -konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut Liikevaihto (milj. euroa) 4,5 16,7 34,5 Liikevoitto (milj. euroa) - 0,4 4,8 3,4 Liikevoitto prosenttia liikevaihdosta (%) -9,6 28,5 9,8 Oman pääoman tuottoprosentti (%) 0,0 4,8 6,9 Uusina osakkuusyhtiöinä konsernitilinpäätökseen on yhdistetty DNA Oy (26,6 prosenttia), Oy Omnitele Ab (37,3 prosenttia) ja Telebusiness InWest Oy (48,7 prosenttia). Omavaraisuusasteprosentti (%) 94,0 80,0 78,3 15

16 Yhtiökokous päätti hyväksyä Lännen Puhelin Oy:n sulautumisen Lännen Teletieto Oy:hyn allekirjoitetun sulautumissuunnitelman mukaisesti. Investoinnit Konsernin tilikauden investoinnit olivat 4,7 milj. euroa, joka koostuu panostuksista eri yhtiöihin. Yhtiökokous Lännen Teletieto Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Porissa Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,75 euroa osakkeelta eli yhteensä 3,3 milj. euroa. Yhtiökokous päätti antaa hallitukselle valtuutuksen päättää enintään uuden tai yhtiön hallussa olevan oman A-sarjan osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus sisältää oikeuden määrätä kaikista osakeannin ehdoista. Osakkeet voidaan antaa myös apporttiomaisuutta vastaan. Hallitus on oikeutettu päättämään annettavien osakkeiden merkintähinnasta kuitenkin siten, että osakkeita voidaan antaa niiden markkinahintaan. Hallitus on oikeutettu päättämään annettavien osakkeiden merkintähinnan kirjaamisesta osakepääoman ja sijoitetun vapaan omanpääoman rahaston välillä. Hallitus on lisäksi oikeutettu päättämään merkintään oikeutetuista ja poikkeamaan osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että tähän on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten liiketoiminta- ja yhteistyöjärjestely tai osakaspohjan laajentaminen. Valtuutus on voimassa toistaiseksi. Valtuutusta ei ole käytetty tilikauden aikana. Yhtiökokous päätti hyväksyä Lännen Puhelin Oy:n sulautumisen Lännen Teletieto Oy:hyn allekirjoitetun sulautumissuunnitelman mukaisesti. Sulautuminen tuli voimaan , jolloin Lännen Puhelin Oy:n osakkeenomistajille annettiin sulautumisvastikkeena Lännen Teletieto Oy:n uusia A-sarjan osakkeita siten, että kutakin sulautuvan yhtiön osaketta vastaan annettiin 135 kappaletta vastaanottavan yhtiön A-sarjan osakkeita. Henkilöstö Lännen Teletieto -konsernin palveluksessa oli tilikauden lopussa 159 henkilöä. Lännen Teletieto -konsernin henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut Keskimääräinen lukumäärä tilikaudella Tilikauden palkat ja palkkiot (milj. euroa) 2,2 4,0 7,0 16

17 Tutkimus- ja kehitystoiminta Konsernin tytäryhtiö Kontaktia Oy on jatkanut panostamistaan tuote- ja palvelukehitykseen. Kehitystoiminnan kustannukset olivat vuonna ,4 milj. euroa, mikä vastaa 9,8 prosenttia liikevaihdosta. Ympäristöasiat Konsernin liiketoimintaan ei ole liittynyt olennaisia ympäristöön vaikuttavia tekijöitä eikä sen tuotteisiin ja palveluihin liity merkittäviä ympäristölainsäädännön vaatimuksia. Corporate Governance kasvattaminen ja aktiivinen osinkopolitiikka. Lähivuosina toiminnan painopiste on nykyisten strategisten omistusten arvon kasvattamisessa varsinkin DNA Oy:ssä ja Vaasan Läänin Puhelin Oy:ssä. Konsernin tulos syntyy jatkossa toisaalta sijoitustuotoista ja toisaalta tytäryhtiöiden hakemistoliiketoiminnan tuotoista. DNA Oy:n yhtiökokous päätti palauttaa yhtiön omistajille kunkin osakeomistuksen mukaisessa suhteessa yhteensä 42 miljoonaa euroa keväällä Lännen Teletieto Oy:n osuus tästä pääoman palautuksesta on noin 11,2 milj. euroa. Palautuksella ei ole tulosvaikutusta, mutta se tulee parantamaan yhtiön maksuvalmiutta. Lännen Teletieto Oy:n osakkeet Lännen Teletieto Oy:n hallitus hyväksyi yhtiön hallinnointiperiaatteet Päätöksen mukaan yhtiö noudattaa soveltuvin osin suositusta listayhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Konsernin tytäryhtiön Kontaktia Oy:n omistusosuus on noussut Opasmedia Oy:ssä ja Suomen Opasmyynti Oy:ssä 50,0 prosentista 67,0 prosenttiin. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Konsernin riskit liittyvät jatkossa pääosin omaisuudenhoitoon ja sijoitustoimintaan. Hallitus on hyväksynyt sijoitusstrategian, jolla hallitaan konsernin sijoitustoiminnan riskit. Sijoitusstrategian mukaan sijoitukset pitää hajauttaa riittävästi ja allokoida varovaisesti. Koska konsernin sijoituksista merkittävä osa on DNA Oy:n osakkeita, on DNA:n liiketoiminnan kehityksellä merkittävä vaikutus sekä Lännen Teletieto Oy:n tulokseen että osakkeen arvoon. Lännen Teletieto -konsernin liiketoiminta ja omaisuus on vakuutettu onnettomuuksien ja toiminnan keskeytymisen varalta. Lännen Teletieto Oy:n osakepääoma jakaantuu kahteen osakesarjaan siten, että A-sarjan (1 ääni/osake) osakkeita on kappaletta ja K-sarjan (20 ääntä/osake) osakkeita on kappaletta eli yhteensä yhtiön osakkeiden määrä on kappaletta. Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Lännen Teletieto Oy:llä on hallussaan yhtiön omia osakkeita kappaletta, joiden osuus osakepääomasta on 2,43 prosenttia ja äänistä 2,07 prosenttia. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä Lännen Teletieto Oy:n jakokelpoiset varat ovat 95,0 milj. euroa, josta tilikauden voitto on 0,8 milj. euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 0,60 euroa osakkeelta eli yhteensä ,80 euroa. Lännen Teletieto Oy:n taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Konsernin emoyhtiö Lännen Teletieto Oy on jatkossa merkittävä omistusyhtiö, jonka tavoitteena on omistaja-arvon 17

18 Organisaatio, johto ja tilintarkastajat Hallitus Hallituksen kokoonpano oli asti: Toimitusjohtaja Esa Haavisto puheenjohtaja Kauppaneuvos Jukka Ramstedt varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Jyri Korenius jäsen Toimitusjohtaja Simo Pikkusaari jäsen Toimitusjohtaja Kari Bärlund jäsen Pankinjohtaja Hannu Kyrövaara varajäsen Apul. kaupunginjohtaja Kari Hannus varajäsen Vt. kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula varajäsen Toimitusjohtaja Timo Rapila varajäsen Toimitusjohtaja Hannu Vähähyyppä varajäsen Toimitusjohtaja Veikko Naire toimitusjohtaja asti Mikko Laine toimitusjohtaja alkaen Tilintarkastajat Moore Stephens Rewinet Oy Ab, KHT-yhteisö Päävastuullinen tilintarkastaja: KHT Jari Paloniemi asti. PricewaterhouseCoopers Oy Päävastuullinen tilintarkastaja: KHT Kauko Lehtonen alkaen. Hallituksen kokoonpano on ollut alkaen: Varatuomari Jarmo Leino puheenjohtaja Toimitusjohtaja Esa Haavisto varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Kauko Mannerjärvi jäsen Toimitusjohtaja Kari Ollila jäsen Kauppaneuvos Jukka Ramstedt jäsen Hallitus kokoontui 22 kertaa vuonna

19 Tuloslaskelma Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT MATERIAALIT JA PALVELUT Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Varastojen muutos Ulkopuoliset palvelut HENKILÖSTÖKULUT Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut POISTOT JA ARVONALENTUMISET Suunnitelman mukaiset poistot Konserniliikearvon poistot 231 Arvonalentumiset sijoituksista 600 LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT OSUUS OSAKKUUSYRITYSTEN TULOKSESTA LIIKEVOITTO RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksistä Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Korkokulut ja muut rahoituskulut VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA TILINPÄÄTÖSSIIRROT Poistoeron lisäys TULOVEROT LASKENNALLISET VEROT VÄHEMMISTÖOSUUS TILIKAUDEN VOITTO

20 Tase Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Konserniliikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Tytäryritysten osakkeet Omistusyhteysyritysten osakkeet Saamiset osakkuusyrityksiltä Muut osakkeet/osuudet VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet 99 Saamiset Pitkäaikaiset Saamiset saman konsernin yrityksiltä Muut saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Lainasaamiset Siirtosaamiset Rahoitusomaisuusarvopaperit Muut arvopaperit Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA

21 Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Muut rahastot Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Edellisten tilikausien tulos Tilikauden voitto OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero Pakolliset varaukset Vähemmistöosuudet VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Rahalaitoslainat Laskennalliset verovelat Lyhytaikainen Rahalaitoslainat Ostovelat Velat saman konsernin yrityksille Muut velat Siirtovelat VASTATTAVAA

22 Rahoituslaskelma Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Liiketoiminta Liikevoitto Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot Käyttöomaisuuden myynti Käyttöpääoman muutos Lyhytaikaisten saamisten lisäys (-) vähennys (+) Vaihto-omaisuuden lisäys (-) vähennys (+) Lyhytaikaisten velkojen lisäys (+) vähennys (-) Maksetut korot ja muut rahoituskulut Saadut korot Saadut osingot Verot Liiketoiminnan nettokassavirta Investoinnit Käyttöomaisuuden ostot Käyttöomaisuuden luovutustuotot Pitkäaikaisten saamisten lisäys (-) vähennys (+) Investointien kassavirta yhteensä Kassavirta ennen rahoitusta Rahoitus Pitkäaikaisten lainojen muutos Maksetut osingot Omien osakkeiden hankinta Pääomalainojen muutos -34 Rahoitus yhteensä Likvidien varojen lisäys Lännen Puhelimen fuusio Likvidit varat Likvidit varat

23 Tilinpäätöksen liitetiedot Konsernitilinpäätös Käyttöomaisuuden arvostus Lännen Teletieto Oy on Lännen Teletieto -konserniin kuuluvien yhtiöiden emoyhtiö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt: Yhtiö Omistusosuus Dignus Oy 100% Kiinteistö Oy Raision Tietotalo 100% Lännen Moduulirakentajat Oy 100% Lännen Viestintä Oy 100% Porin Puhelinpiste Oy 100% Puhelinvoima Oy 100% Kontaktia Oy 66,1 % Teljän Mediat Oy 50,3 % Konserniin kuuluvat osakkuusyhtiöt: DNA Oy 26,6 % Tampereen Puhelin Oy 43,3 % Oy Omnitele Ab 37,3 % Telebusiness InWest Oy 48,7 % Holding Oy Visio 49,2 % Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty em. yhtiöt. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa on eliminoitu yhtiöiden keskinäiset tuotot ja kulut sekä yhtiöiden keskinäiset saamiset ja velat. Keskinäisen osakeomistuksen eliminoinnissa on käytetty hankintamenomenetelmää. Käyttöomaisuus on arvostettu välittömään hankintamenoon. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina käyttöomaisuusesineiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistoajat ovat seuraavat: Konserniliikearvo 5 vuotta Rakennukset ja rakennelmat 25 vuotta Keskuslaitteet ja verkosto 10 vuotta Muut koneet ja kalusto 3 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 5 vuotta Käyttöomaisuuteen kirjatut sijoitukset on arvostettu hankintahintaan, koska niitä pidetään pidemmän aikavälin strategisina sijoituksina. Vaihto-omaisuuden arvostus Vaihto-omaisuus on arvostettu välittömän hankintamenon määräisenä tai sitä alemman todennäköisen myyntihinnan määräisenä. Rahoitusomaisuuden arvostus Rahoitusomaisuusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan markkinahintaan. Lännen Puhelin Oy:n sulatumisen kirjanpitokäsittelyssä on sovellettu ns. yhdistelmä- eli pooling-menetelmää. 23

24 Valuuttamääräiset erät Lännen Teletieto -konsernilla ei ole valuttamääräisiä tase-eriä. Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Liiketoiminnan muut tuotot Käyttöomaisuuden myyntivoitot Muut Yhteensä Eläkekulujen jaksotus Henkilöstön eläketurva on järjestetty tavanomaisella eläkevakuutuksella, jonka kulut on jaksotettu tilinpäätökseen. Henkilöstö tilikauden aikana keskimäärin Toimihenkilöitä Työntekijöitä Yhteensä Henkilöstökulut Palkat Henkilösivukulut Yhteensä Hallinnon palkkiot Hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja Suunnitelmanmukaiset poistot Muut pitkävaikutteiset menot Konserniliikearvo poistot 231 Arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä 600 Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Yhteensä Rahoitustuotot ja-kulut Osinkotuotot Korkotuotot Arvonalentumiset Korkokulut Yhteensä

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Finda - Vuosikertomus 2015

Finda - Vuosikertomus 2015 1/30 2/30 FINDA OY:N HALLITUS Esa Haavisto, puheenjohtaja. Syntynyt 1949. Ekonomi. Hallitusammattilainen. Hallituksen jäsen vuodesta 1999 ja puheenjohtaja vuodesta 2010. Kotipaikka Helsinki. Kari Ollila,

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

LÄNNEN TELETIETO OY -KONSERNI VUONNA 2009. 239,3 milj. euroa

LÄNNEN TELETIETO OY -KONSERNI VUONNA 2009. 239,3 milj. euroa 1 LÄNNEN TELETIETO OY -KONSERNI VUONNA 2009 Liikevaihto Investoinnit Henkilöstö Tase 11,1 milj. euroa 50,0 milj. euroa 69 henkilöä 239,3 milj. euroa 2 SISÄLLYS Toimitusjohtajan katsaus 5 Lännen Teletieto

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2008-31.12.2008 1454032-3 Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI Helsinki SisSllysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot 3-5 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2014

Tilinpäätösasiakirjat 2014 Tilinpäätösasiakirjat 2014 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2014 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

TASEKIRJA <>

TASEKIRJA <<company_name>> 1 / 14 TASEKIRJA

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2008

Tilinpäätösasiakirjat 2008 Tilinpäätösasiakirjat 2008 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2008 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. PHP Holding

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2013

Tilinpäätösasiakirjat 2013 Tilinpäätösasiakirjat 2013 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2013 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Konserni, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu 6,

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Finda Oy on vuoden 2010 aikana kyennyt jatkamaan toiminta-ajatuksensa

Finda Oy on vuoden 2010 aikana kyennyt jatkamaan toiminta-ajatuksensa Vuosikertomus 2010 Sisällys Toimitusjohtajan katsaus...5 Hallinto ja johto...6 Konsernirakenne...8 Kontaktia Oy vuonna 2010...8 Oy Omnitele Ab vuonna 2010...9 DNA Oy vuonna 2010...10 Hallituksen toimintakertomus...12

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2009-31. 12.2009. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka. 14il032-3. Lapinfahdenkatu 22 B 4142 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2009-31. 12.2009. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka. 14il032-3. Lapinfahdenkatu 22 B 4142 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2009-31. 12.2009 14il032-3 Lapinfahdenkatu 22 B 4142 OO180 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sisiillysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Allekirjoitukset

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2012

Tilinpäätösasiakirjat 2012 Tilinpäätösasiakirjat 2012 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2012 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020

Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2009

Tilinpäätösasiakirjat 2009 Tilinpäätösasiakirjat 2009 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2009 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. PHP Holding

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007

Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007 Tilikartta: Yhdistystesti 301004, 21.06.2007 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET KONSERNITILINPÄÄTÖS Hartela-konsernin emoyhtiö on Hartela-yhtiöt Oy, jonka kotipaikka on Helsinki. tilinpäätöksen jäljennökset ovat

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet

Vastaavat 150 Vaihto-omaisuus 150 Aineet ja tarvikkeet 1500 Aineet ja tarvikkeet 151 Keskeneräiset tuotteet Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 Taso 6 Nimi 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3 Vironkatu 5 OO170 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sldllyrluotblo Slvu Tase Tuloelaskelma Liitetiedot Allekirioitukset ja tilinpc0t0smerkint0

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy TASEKIRJA

KPY Sijoitus Oy TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2012 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3-4 Tase 5-6 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9-12 Kirjanpitokirjat ja tositelajit

Lisätiedot

Henkilökunta vuoden lopussa 378 Henkilökunnan muutos % 10,2 Henkilökunta keskimäärin 364

Henkilökunta vuoden lopussa 378 Henkilökunnan muutos % 10,2 Henkilökunta keskimäärin 364 TOIMINTA LYHYESTI 1999-2000 Liikevaihto mmk 2682 Liikevoitto mmk 86 % / Liikevaihto % 3,2 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja mmk 124 % / Liikevaihto % 4,6 Tilikauden voitto mmk 86 % / Liikevaihto

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2011

Tilinpäätösasiakirjat 2011 Tilinpäätösasiakirjat 2011 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2011 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä

Lisätiedot

Inlook Group Oy T A S E K I R J A

Inlook Group Oy T A S E K I R J A Inlook Group Oy T A S E K I R J A Tilinpäätös tilikaudelta 1.10.2010-30.9.2011 Inlook Group Oy Sahaajankatu 1 00880 HELSINKI Y-tunnus: 0199102-9 Kotipaikka: Helsinki SISÄLLYSLUETTELO: Toimintakertomus

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Tilinpäätösasiakirjat 2010

Tilinpäätösasiakirjat 2010 Tilinpäätösasiakirjat 2010 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1. 31.12.2010 PHP Holding Oy -konserni PHP Holding Oy on PHP Liiketoiminta Oyj:n ja sen osakkuusyhtiöiden muodostaman konsernin emoyhtiö. PHP Holding

Lisätiedot

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot