Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen päällikkö Pia Setälä, , varhaiskasvatuksen esimies Anna Karlsson, "Kaupunginhallitus Saija Karnisto-Toivonen ehdotti, että kaupunginhallitukselle tehdään selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomistilanteesta ja vaikutuksista. Päätös: Kaupunginhallitus päätti lähettää selvityspyynnön valmisteltavaksi." Perhepäivähoitopaikkojen irtisanominen perustuu kunnallisen virkaehtosopimuksen (KVTES) erilliseen perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan liitteeseen (liite 12). Irtisanomisessa on kyse perhepäivähoitopaikkojen määrän suhteuttamisesta kysynnän ja tarpeen mukaan. Ammattijärjestön kanssa on käyty neuvottelu hoitopaikkojen irtisanomisesta ja menettelytavasta. KVTES liite 12 mukaan Kunta harkitsee hoitopaikkojen tarpeen yleensä vähintään kerran vuodessa, esimerkiksi elokuussa. Hoitopaikka varataan toistaiseksi tai määräajaksi. Lähtökohtana on, että mikäli lapsen hoitotarve on jatkuva, hoitopaikka varataan toistaiseksi. Hoitajalta varattujen hoitopaikkojen käyttöä seurataan riittävästi, jotta hoitajalta varattujen hoitopaikkojen lukumäärää voidaan tarkistaa todellisen tarpeen mukaiseksi tai kun lasten hoitoajoissa/hoidon tarpeessa tapahtuu muutoksia. Tavoitteena on varattujen hoitopaikkojen täysimääräinen käyttö. Kunta voi lisätä varattujen hoitopaikkojen määrää tai vähentää niitä, jolloin peruspalkka määräytyy muuttuneen perusteen mukaan. Mikäli hoitopaikkojen lukumäärä vähenee hoitopaikan irtisanomisen vuoksi, maksetaan kunkin hoitopaikan irtisanomispäätöksestä lukien palkkaa entisten perusteiden mukaan vähintään kulumassa olevalta ja seuraavalta kalenterikuukaudelta. Palkkaa maksetaan em. entisten perusteiden mukaan kuitenkin enintään alun perin sovitun määräajan päättymiseen saakka, ellei hoitopaikkaa ole irtisanottu jo aikaisemmin. Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja

2 varhaiskasvatuspalveluiden esimiehen ohjeistuksella on sovittu, että lähiesimies käy hoitopaikkoja irtisanoessaan henkilökohtaisen keskustelun asiasta hoitajan kanssa. Irtisanotun hoitopaikan voi varata ja ottaa käyttöön heti tarpeen ilmentyessä uudestaan. Paikkojen varaaminen (lisääminen - vähentäminen) tehdään kirjallisella lomakkeella. Perhepäivähoitopaikkojen irtisanomistilanne elokuussa 2016 Salossa on 67 omassa kodissa työskentelevää perhepäivähoitajaa. Hoitopaikkoja perhepäivähoidossa on yhteensä 4 x 67 = 268. Perhepäivähoidosta oli välisenä aikana 92 lasta joko hakenut siirtoa päiväkotiin tai päättänyt hoitosuhteen muusta syystä. Ensisijaisia hakijoita perhepäivähoitoon oli 38 lasta. Perhepäivähoitoon on sijoitettu elokuusta alkaen 48 lasta. Perhepäivähoidosta irtisanottiin alkaen yhteensä 40 hoitopaikkaa. Irtisanottuja hoitopaikkoja oli jäljellä 29 kpl. Hoitopaikkoja on irtisanomisen jälkeen otettu käyttöön 11 kpl. Kuuteen irtisanottuun hoitopaikkaan on alustava varaus mennessä. Kolme perhepäivähoitajaa on toistaiseksi opintovapaalla omasta työstään. Muutama lähihoitajan kelpoisuuden omaava perhepäivähoitaja on siirtynyt lähihoitajan tehtäviin. Vuoden 2016 aikana päiväkotihoidosta on vähentynyt 105 hoitopaikkaa Paltan päiväkodin, Anisten Heinähattujen ryhmän, Sohvin toisen ryhmän lakkauttamisen ja Nuppulan sulkemisen myötä. Perhepäivähoitajan palkan muodostuminen Perhepäivähoitajan peruspalkka määräytyy häneltä varattujen hoitopaikkojen mukaan. Hoitopaikka 2 ensimm. 441,42 / kk ja seuraavat 421, 13 / kk / koulutus

3 yli 5 h Vähimmäispalkka (=2 x hoitopaikan hinta) 2 ensimm. 421,80 / kk ja seuraavat 401,51 / kk / ei koulutusta 882,85 / kk / koulutus 843,60 / kk / ei koulutusta Kustannuskorvaukset keskimäärin: 21 pv x 4,95 eur/pv/lapsi = 103,95 eur/lapsi/kk Hoitopaikan hinta sisältäen peruspalkan, kustannuskorvauksen ja palkanlisät on keskimäärin 805 /kk (vaihteluväli 603,08 /kk 1008,08 /kk). Kustannuskorvaus maksetaan lasten läsnäolon mukaan. Palkanlisä Pienin maksu eur Suurin maksu eur TVA 34,48 109,51 Heko 36,00 124,00 Tuloksellisuuserä 7,67 7,67 Tiimivetäjäpalkkio 0 20,00 Netin käyttökorvaus 0 10,00 Työkokemuslisä 0 146,41 Määrävuosikorotus 0 65,48 Perhepäivähoidossa voi samanaikaisesti olla läsnä 4 1/2 lasta (joista 1/2 lapsi tarkoittaa esioppilasta.) Samaa varattua hoitopaikkaa voi käyttää useampi eri lapsi, mutta samanaikaisesti varatussa paikassa voi läsnä olla vain yksi lapsi. Hoitopaikkojen varaamista (lisääminen /vähentäminen) koskevat päätökset tekee kunnan toimivaltainen viranhaltija, eli lähiesimies. Päätöksen mukaan ns. puolikkaita hoitopaikkoja (20 h vk oikeus, käyttö joko 2-2,5 pvää tai 4h/pvä) ei irtisanota. Näistä puolikkaista paikoista hoitaja saa edelleen täyden palkan. Perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisen vaikutukset: Hoitopaikkojen irtisanomisista tuleva kustannussäästö muodostuu hoitopaikan hinnasta lisäkuluineen, jossa vaihteluväli on 603, ,08 /kk/lapsipaikka. Arvioitu säästö 29 hoitopaikan irtisanomisesta on noin /kk. Päivähoitopaikan hakeminen Asetus lasten päivähoidosta /239 2 ( /882) Lapsen vanhempien tai muiden huoltajien, jotka haluavat lapselle lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n mukaisen päivähoitopaikan, on tehtävä sitä koskeva hakemus viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan.

4 Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Salon varhaiskasvatuksessa on käytössä sähköinen hakemus. Hakemuksessa perhe valitsee joko perhepäivähoidon tai päiväkotihoidon hoitomuodoksi. Ensisijaisia hakijoita perhepäivähoitoon alkavalle toimintakaudelle oli 38. Perhepäivähoitopaikka oli osoitettu samaan aikaan 48 lapselle, jolloin kaikkien perheiden ensisijainen hakutoive ei ole toteutunut. Hoitopaikan järjestäminen Hoitopaikkojen järjestämisestä vastaavat varhaiskasvatuksen palveluohjaajat. Työtä tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen yksikönesimiesten kanssa ja tukea tarvitsevien lasten kohdalla varhaiskasvatuksen konsultoivien erityisopettajien kanssa. Hoitopaikka pyritään aina järjestämään asiakaslähtöisesti perheen hakutoiveiden mukaan. Palveluohjaaja on aina yhteydessä perheeseen, tarkistaa hoidon aloituspäivän ja hoidontarpeen laajuuden. Mikäli kumpikaan perheen esittämistä hakutoiveista ei toteudu, palveluohjaus neuvottelee perheen kanssa muista vaihtoehdoista. Perhepäivähoitoryhmiä muodostettaessa huomioidaan suositus lapsiryhmän ikärakenteesta (4 lasta, joista 2 alle 2v) ja hoitoajat. Perhepäivähoitajan kanssa neuvotellaan tarvittaessa mahdollisuudesta sijoittaa ryhmään 3 alle 2 -vuotiasta lasta. Perhepäivähoidon sijoitteluun vaikuttavat monet tekijät; vanhempien toive, sisarukset, lapsen ikä, asuinpaikka, allergiat, vanhempien kuljetusmahdollisuus, hoitoaika, perhepäivähoitokodin sijainti, hoidossa olevan lapsiryhmän rakenne, lemmikkieläimet jne. Perhepäivähoitoon hakeutuvien lasten määrään on alentavasti vaikuttanut hoitajien siirtyminen työaikalain alaisuuteen v Sen seurauksena työaikaa tasoitetaan 12 viikon työaikajaksossa, jolloin lapsen varahoito järjestetään päiväkodissa. Tämä tarkoittaa useimman lapsen kohdalla kahta rinnakkaista hoitopaikkaa, mikä vaikuttaa vanhempien valintaan päivähoitopaikkaa hakiessa. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös: Saija Karnisto-Toivonen Timo Lehden, Marja Ruokosen ja Jonna Nyyssösen kannattamana ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja selvitetään kustannusvertailussa käytetyt laskentaperusteet ja että lasten ikä huomioidaan kustannusvertailussa. Lisäksi selvitetään mahdollisuus muuttaa perhepäivähoidossa käytössä

5 olevan tasoitusjakson pituutta. Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi Saija Karnisto-Toivosen ehdotuksen mukaisesti. Kaupunginhallitus Valmistelijat: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson, ja palveluohjaaja Marja Kuisma, Kaupunginhallitukselle aiemmin annetussa selvityksessä on kuvattu perhepäivähoitajalta varatun hoitopaikan kustannukset ja perhepäivähoitajan palkan muodostuminen. Edellisestä selvityksestä puuttui palkan sivukulut, jotka ovat noin 24 %. Salossa perhepäivähoidossa olevista lapsista on noin 49 % alle 3-vuotiaita ja 51 % yli 3-vuotiaita. Päiväkotihoidossa olevista lapsista on noin 15 % alle 3-vuotiaita ja 85 % yli 3-vuotiaita. Perhepäivähoito- ja päiväkotihoitopaikan hintaa laskettaessa on huomioitu lasten ikä ja kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuneet toimintakulut (Salon kaupungin tilinpäätös 2015, varhaiskasvatuksen toimintatietokortti). Perhepäivähoidossa hoitopaikkakerroin on aina 1, päiväkotihoidossa alle 3-vuotiaan lapsen kohdalla käytetään asiakastietojärjestelmässä hoitopaikkakerrointa 1,75. Lasten päivähoitoasetuksen mukaan tulee enintään neljää alle 3-vuotiasta lasta kohden päiväkodissa hoito- ja kasvatustehtävissä olla yksi kasvatusvastuullinen henkilö. Perhepäiväkodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää lasta mukaan luettuina perhepäivähoitajan omat lapset, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Vuoden 2015 tilinpäätökseen kirjattu lapsen hoitopaikan hinta päiväkodissa on noin /v. Alle 3-vuotiaan hoitopaikan hintaa laskettaessa huomioidaan kerroin 1,75. Perhepäivähoidossa alle 3-vuotiaan ja yli 3-vuotiaan lapsen hoitopaikan hinta on aina sama noin /v. Yhteenvetona voidaan todeta, että alle 3 -vuotiaiden lasten hoito on edullisempaa hoitajan kotona tapahtuvana perhepäivähoitona ja yli 3 -vuotiaiden hoito on edullisempaa päiväkotihoitona. Varhaiskasvatuslain 11 a mukaan on lapsen vanhempien tai muiden huoltajien, jotka haluavat lapselle tämän pykälän mukaisen varhaiskasvatuspaikan, on tehtävä sitä koskeva hakemus määräajassa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Varhaiskasvatusta on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä lapsen vanhempien tai muiden huoltajien toivomassa muodossa. Tämä antaa perheille valinnanvapauden hoitomuodon valitsemiseen joko perhepäivä- tai päiväkotihoitona. Varhaiskasvatuksen sijoittaessa lapsia päivähoitoon on vanhempien toiveen lisäksi

6 perhepäivähoidossa huomioitava lapsiryhmän ikärakenne (4 lasta, joista 2 alle 2-vuotiasta), lasten hoitoajat, sisarukset, lapsen ikä, asuinpaikka, allergiat, vanhempien kuljetusmahdollisuus, hoitajan työpäivän pituus, perhepäivähoitokodin sijainti, hoidossa olevan lapsiryhmän rakenne, lemmikkieläimet jne. Perhepäivähoitajien työaikajakso Perhepäivähoitajia koskeva työaikalaki tuli voimaan , jonka mukaan perhepäivähoitajien viikkotuntimäärä on 40 h/vko. Lain seurauksena perhepäivähoitajille kertyy työajan ylitystä, joka on tasattava työvuorosuunnittelussa. Salossa perhepäivähoitajien työaikajakson pituudeksi on lain voimaantultua sovittu paikallisneuvottelussa 12 viikkoa. KVTES liite 12 8 mukaan perhepäivähoitajan säännöllinen täysi työaika on keskimäärin 40 tuntia viikossa työaikajaksossa, jonka aikana säännöllinen työaika ennalta laaditun työvuoroluettelon mukaan tasoittuu em. viikkotuntimäärään. Tasoittumisjakson vähimmäispituus on kaksi viikkoa ja enimmäispituus on kuusi kuukautta. Kuutta kuukautta pidemmästä tasoittumisjaksosta voidaan sopia KVTES:n III luvun 3 :ssä (poikkeavat työaikajärjestelyt) määrätyllä tavalla. Perhepäivähoidossa oleville kaikille lapsille on määritelty varahoitopaikka päiväkotiin perhepäivähoitajan työajan tasoittumisvapaan, vuosilomien ja äkillisten poissaolojen ajaksi. Mikäli perhe järjestää perhepäivähoitajan tasoittumisvapaasta aiheutuvan varahoidon itse, eikä käytä kunnan määrittelemää varahoitopaikkaa päiväkodissa, hyvitetään kyseinen päivä perheille päivähoitomaksussa. Mikäli tasoittumisjakso olisi pidempi kuin 12 viikkoa, aiheuttaisi se entistä pidempiä varahoitojaksoja perhepäivähoidossa oleville lapsille. Pitkä tasoittumisjakso ei myöskään tue perhepäivähoitajien työssä jaksamista, mikä on ollut lain tarkoitus heidän siirtyessään työaikalain alaisuuteen. Perhepäivähoidon tasoittumisjakson pituutta on kysytty Salon perhepäivähoitajilta syyskuun aikana. Selvityksen mukaan perhepäivähoitajat pitävät nykyistä 12 viikon tasoittumisjaksoa toimivana. Näin ollen tasoittumisjakson muuttamiselle ei varhaiskasvatuksen näkökulmasta ole tarvetta. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös: Saija Karnisto-Toivonen Piia Keto-ojan kannattamana ehdotti seuraavaa lisäystä: Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että alle 3-vuotiaiden lasten kohdalla perhepäivähoitoa tulisi tarjota vaihtoehtona aina hoitopaikkaa haettaessa, mikäli se muut olosuhteet (alueelliset, hoitoajat, hoitoryhmät jne) huomioiden on mahdollista. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielsiesti päätösehdotuksen Saija

7 Karnisto-Toivosen esittämin lisäyksin.. Merkittiin että Timo Lehti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo

"Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 276 29.08.2016 Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus 29.08.2016 276 Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen päällikkö Pia Setälä, pia.setala@salo.fi,

Lisätiedot

LIITE 21, Sivistyslautakunta Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO

LIITE 21, Sivistyslautakunta Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO LIITE 21, Sivistyslautakunta 29.5.2013 95 Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäiväkodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää lasta mukaan luettuina perhepäivähoitajan

Lisätiedot

2 mom. Sopimusmuutokset tulevat voimaan lukien.

2 mom. Sopimusmuutokset tulevat voimaan lukien. Yleiskirjeen 11/2011 liite 1 TYÖEHTOSOPIMUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2010 2011 LIITTEEN 12 MUUTTAMISESTA (omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien tultua työaikalain

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017 Opetus- ja kasvatuslautakunta 15 15.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2586/02.05.00/2017 OPEKAS 15.02.2017 15 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja varhaiskasvatuslain 13 :n

Lisätiedot

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen

Lisätiedot

Kunnalliset perhepäivähoitajat

Kunnalliset perhepäivähoitajat Kunnalliset perhepäivähoitajat Selvitys lukumääristä, työajoista ja palkkauksesta lokakuussa 2017 KT Kuntatyönantajat selvitti lukumäärätiedot kunnallisista perhepäivähoitajista ja heillä hoidossa olevista

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja: VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä

Lisätiedot

"Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli"

Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli "Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli" lapsi ja perhe, perhepäivähoitaja, työnantaja Perhepäivähoidon kehittämispäivät 21.11.2013 Päivähoidon ohjaaja Liisa Hynninen

Lisätiedot

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto

Tervetuloa perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuksen osasto Tervetuloa perhepäivähoitoon Varhaiskasvatuksen osasto 1.1.2015 2(5) Perhepäivähoitoon tulo Lapsen elämässä tapahtuu suuri muutos hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan toisten lasten joukkoon. Valmistathan

Lisätiedot

2 Hoidon yksityiskohdat ja hoitosuunnitelman sitovuus vanhempiin nähden

2 Hoidon yksityiskohdat ja hoitosuunnitelman sitovuus vanhempiin nähden KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS YLEISKIRJEEN 23/2005 LIITE 2 1 (5) ERÄITÄ OHJEITA PERHEPÄIVÄHOITAJAN KODISSA TAPAHTUVAN PERHEPÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄMISEEN 1 Päivähoitopaikan hakeminen ja myöntäminen Lasten

Lisätiedot

Peruspalkka määräytyy hoitajalta varattujen hoitopaikkojen lukumäärän mukaan KVTES:ssa määritettyjen hoitopaikkakohtaisten korvausten mukaisesti

Peruspalkka määräytyy hoitajalta varattujen hoitopaikkojen lukumäärän mukaan KVTES:ssa määritettyjen hoitopaikkakohtaisten korvausten mukaisesti VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2016 ALKAEN Omassa kodissaan työskentelevät perhepäivähoitajat Hoitopaikkojen varaaminen (KVTES liite 12, 5 ): hoitopaikat varataan pääsääntöisesti toistaiseksi

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Valtuustoaloite. Lisää perhepäivähoitoa Rantasalmelle 2018

Valtuustoaloite. Lisää perhepäivähoitoa Rantasalmelle 2018 Valtuustoaloite Lisää perhepäivähoitoa Rantasalmelle 2018 Perhepäivähoidon nykytila Kunnassamme on kolme perhepäivähoitajaa, yksi Hiltulassa ja kaksi Tuusmäessä Lisää tarvittaisiin kaksi Parkunmäkeen ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 272/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 272/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) 5 Asianro 272/02.05.00.00/2018 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytyminen Kuopiossa 1.1.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Tuula Nuotio Päivähoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen linjaukset

Varhaiskasvatuksen linjaukset Pyhännän kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatuksen linjaukset Kenelle varhaiskasvatuksen palvelut on tarkoitettu Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä sekä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013. Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.

Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013. Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01. Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja Lonka ja Esa Lehtinen esittävät

Lisätiedot

YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS ALKAEN

YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS ALKAEN YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS 1.8.2016 ALKAEN Vanhempainrahakauden päätyttyä vanhemmalla on mahdollisuus hakea alle kouluikäiselle lapselleen päivähoitoa tai tukea hoidon järjestämiseen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ammattina hyvinvointi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. PERHEPÄIVÄHOITAJIEN TYÖAIKA Omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat

Ammattina hyvinvointi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. PERHEPÄIVÄHOITAJIEN TYÖAIKA Omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat Ammattina hyvinvointi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL PERHEPÄIVÄHOITAJIEN TYÖAIKA Omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat SISÄLTÖ TYÖAIKALAIN MUUTOS 3 Työaikalain muutos ei uhkaa perhepäivähoitopalvelujen

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015

Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Uusi jaksotyö 1.6.2015 alkaen Muutosseminaarit 2015 Tehy, Edunvalvontatoimiala Muutoksia säännölliseen työaikaan Tasoittumisjakso Säännöllisen työajan tulee tasoittua kahden, kolmen taikka neljän viikon

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen 1.3.2017 alkaen / EL-H VD/122/02.03.00.00/2017 Lainsäädännöllinen tausta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KVTES Liite 12:n neuvottelutulos Marja Lehtonen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KVTES Liite 12:n neuvottelutulos Marja Lehtonen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kilpailukykysopimuksen soveltaminen 2016 KVTES Liite 12:n neuvottelutulos 30.05.2016 Marja Lehtonen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kilpailukykysopimuksen mukainen 24h:n työajan lisäys Sopimuksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN SIVL 13.12.2017 LIITE: Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2018 ALKAEN Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt (SVL 13.12.2017) varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kangasniemen kunta. Sivistys- ja hyvinvointitoimi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Kangasniemen kunta. Sivistys- ja hyvinvointitoimi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Varhaiskasvatuksen toimintakausi alkaa 1.8. ja päättyy 31.7. Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KONNEVEDEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA LASKUTUKSEN PERIAATTEET 1.8.2018 ALKAEN Siv.ltk 18 Valmistelija: Pauliina Oittinen, päivähoidon ohjaaja p. 040 702 8601 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys.

Työaikamuoto KVTES KVTES t 45 min /vk. Arkipyhälyhennys 7 t 39 min. Ylityöraja. Säännöllinen työaika. Arkipyhälyhennys. KT Yleiskirjeen 4/2016 liite 6 1 (6) KVTES:n muuttuneiden työaikaa koskevien määräysten soveltamisohjeet KVTES:n työaikaa koskevia määräyksiä on muutettu siten, että säännöllistä työaikaa on pidennetty.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN... 1

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN... 1 i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 21.3.2017 18:00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN... 1 23, KASKO 21.3.2017 18:00 Sivu 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Kaskoltk

Lisätiedot

HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU

HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU HOITOAIKAPERUSTEISEN VARHAISKASVATUKSEN KUUKAUSIMAKSU PALVELUN TARVE %-OSUUS TUNTIA/KK KOKOAIKAHOITOMAKSUSTA 147 210 100 % 126 146 90 % 106 125 80 % 85 105 70 % 1-84 60 % Palvelun tarpeen laajuus sovitaan

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT 1 Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT Tuntiperusteisen asiakasmaksun valmistelu Selvitys tuntiperusteiseen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun siirtymisestä

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Perhepäivähoito Rovaniemellä

Perhepäivähoito Rovaniemellä Perhepäivähoito Rovaniemellä 2.3.2017 PERHEPÄIVÄHOITO ROVANIEMELLÄ Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. PERHEPÄIVÄHOITO OSANA VARHAISKASVATUSTA... 2 2.1 PERHEPÄIVÄHOITO LAPSEN JA PERHEEN NÄKÖKULMASTA... 3 2.2

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta.

Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. YHTEISTYÖTOIMIKUNTA 11.1.2017 Työajan pidentäminen Kilpailukykysopimus: Vuosittaista työaikaa pidennetään keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisessä ratkaisut vaihtelevat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Kunnanhallitus 2 07.01.2014 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015

Tuntiperusteinen asiakasmaksu. Vanhempainilta 13.8.2015 Tuntiperusteinen asiakasmaksu Vanhempainilta 13.8.2015 Opetuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 26.5.2015 aloittaa tuntiperusteisen, mobiilikirjaukseen perustuvan, asiakasmaksun kokeilun Kärävuoren,

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista Kasvatus- ja opetuslautakunta 33 03.04.2017 Kaupunginhallitus 204 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 48 24.04.2017 Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista 953/00.04.00/2015 KOLA

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! Sivu1 HOITOSUHTEEN ALOITTAMINEN JA PERHEPÄIVÄKOTIIN TUTUSTUMINEN Hoidon aloitus on suuri muutos lapsen elämässä, hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan muiden lasten joukkoon.

Lisätiedot

Kunnalliset perhepäivähoitajat

Kunnalliset perhepäivähoitajat Kunnalliset perhepäivähoitajat Selvitys lukumääristä, työajoista ja palkkauksesta toukokuussa 2013 KT Kuntatyönantajat selvitti lukumäärätiedot kunnallisista perhepäivähoitajista ja heillä hoidossa olevista

Lisätiedot

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT alkaen Hyvinvointilautakunta 12.4.2018 32 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

P Ä I V Ä H O I D O N

P Ä I V Ä H O I D O N L A P S I A L O I T T A A P Ä I V Ä H O I D O N P E R H E P Ä I V Ä H O I D O N O H J A A J A E L I N A L O H T A N D E R J A P E R H E T Y Ö N T E K I J Ä J E N N I S I M I L Ä 2 9. 1. 2 0 1 9 MIKÄ VOI

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE

TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1 Iitin kunta Sivistyspalvelus Varhaiskasvatus TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1.8.2017 31.7.2018 Perusteet Varhaiskasvatuslaki ja Asetus lasten päivähoidosta Laki lasten kotihoidon ja yksityisen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN ORIMATTILAN KAUPUNKI Sivistyspalvelut/varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN ASIAKASTIEDOTE 1.8.2016 ALKAEN Mihin varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu? Laissa säädetään lasten varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet alkaen

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet alkaen Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ryhmien muodostamisen ja toiminnan periaatteet 1.8.2016 alkaen Sivi 21/16.2.2016 Huoltajat voivat hakea lapsilleen varhaiskasvatuspaikkaa koko kaupungin alueelta ja erilaisista

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6

Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 Hyväksytty Kauhajoen kaupungin varhaiskasvatusjohtokunnassa 8.3.2016, 6 1. VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksesta perittävä kuukausimaksu perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina Söderlund, puh. (02)

Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina Söderlund, puh. (02) Kaupunginhallitus 340 17.10.2016 Johtavassa asemassa olevien määrittely 1663/01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 17.10.2016 340 Valmistelija: henkilöstöpäällikkö Christina Söderlund, christina.soderlund@salo.fi,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUPERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUPERUSTEET ALKAEN Tiedote varhaiskasvatuksen asiakasperheille VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUPERUSTEET 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut muuttuvat 1.3.2017 alkaen. Muutos perustuu varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 307 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Leena Heikkinen, puh. 050 331 6638 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

Kalajoen varhaiskasvatus siirtyy sähköiseen asiointiin - edaisy palveluun

Kalajoen varhaiskasvatus siirtyy sähköiseen asiointiin - edaisy palveluun Kalajoen varhaiskasvatus siirtyy sähköiseen asiointiin - edaisy palveluun Lasten varhaiskasvatuspaikat ovat haettavissa 1.8.2017 alkavalle toimintakaudelle, hakuaika päättyy 31.03.2017. Hakemuksen täyttävät

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Päiväkodin johtaja 044 417 5320 mariannika.auvinen@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa kerrotaan

Lisätiedot

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityinen varhaiskasvatus Yksityinen varhaiskasvatus PALVELUSOPIMUS alkaen / 20 Tätä sopimusta on tehty 2 kappaletta, toinen vanhemmille/huoltajille ja toinen palveluntuottajalle. 1. LAPSEN TIE- DOT 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti /muu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 08.12.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 Kaupunginhallitus 307 3.11.2014 Valtuusto 152 17.11.2014 171 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Pöydälle 17.11.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Sijoittumista koskevat säännöt

Sijoittumista koskevat säännöt Esikoulu Pedagoginen hoitotoiminta Kuva: Patricia Hagelin Sijoittumista koskevat säännöt Enköpingin kunta SÄÄNNÖT 22.11.2012 SKN2012/338 Koululautakunnan vahvistama 22.11.2012 Nykyinen enimmäismaksun

Lisätiedot

säännöllistä työaikaa ei ole rajoitettu, voi vaihdella toiminnan tarpeiden mukaan 37 tuntia viikossa 38 h 15 min/vk

säännöllistä työaikaa ei ole rajoitettu, voi vaihdella toiminnan tarpeiden mukaan 37 tuntia viikossa 38 h 15 min/vk KVTES työaikamuotojen vertailua Työaikamuoto työaika vuorokaudessa työaika viikossa Enintään 9 tuntia 36 tuntia ja 15 Vuorokautista säännöllistä työaikaa rajoitettu, voi vaihdella toiminnan tarpeiden mukaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Someron kaupungin määrittelemät maksuperusteet 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, joka määräytyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016)

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen

Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen Sivistyslautakunta 64 21.10.2015 Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet 1.1.2016 alkaen 524/12.07.00/2013 SIVLK 64 Päivähoidon johtaja Lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 LOIMAAN KAUPUNKI Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma 1 Yhteistoimintamenettelyn perusteet Loimaan kaupunginhallitus päätti 31.3.2014 yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä vuoden 2014 talousarvioon

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon 2012-2013

Tervetuloa perhepäivähoitoon 2012-2013 Tervetuloa perhepäivähoitoon 2012-2013 Päivähoidon hallinto Päivähoito kuuluu sivistystoimialaan, varhaiskasvatuksen tulosalueelle. Päivähoidon asioista päättää sivistyslautakunta. Käyntiosoite: Pohjolankatu

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

poissaolo Viikoittainen ylityöraja viikolla tai tasoittumisjaksolla, jossa on hyväksyttävä

poissaolo Viikoittainen ylityöraja viikolla tai tasoittumisjaksolla, jossa on hyväksyttävä KT Yleiskirjeen 2/2018 liite 3 1 (11) 7.5.2018 voimaan tulevien toimistotyöaikamääräysten soveltamisohje Sisällys 1 Toimistotyöaikaa koskevat määräykset poissaolon vaikutuksesta työaikaan... 2 2 Säännöllinen

Lisätiedot

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa.

Ryhmäperhepäivähoitokodissa hoidetaan samanaikaisesti 12 alle kouluikäistä kokopäiväistä lasta ja siellä työskentelee 3 ryhmäperhepäivähoitajaa. HYVÄT PERHEPÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMAT Lapsenne on saanut perhepäivähoitopaikan. Perhepäivähoito tarjoaa pienelle lapsiryhmälle kodinomaisen hoitomuodon. Perhepäiväkodin tarkoituksena on antaa turvallista

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä INARIN KUNTA VARHAISKASVATUSHAKEMUS Sivistysosasto Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2 kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea 99800 IVALO Ei Kyllä Saapumispv.

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus)

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Oulussa Omassa kodissaan työskenteleviä yksityisiä perhepäivähoitajia 95 (kunnallisia hoitajia 120) Työsopimussuhteisia (yksityisen hoidon tuella palkattuja)

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 Kokoustiedot Aika Keskiviikko klo 18.25-19.09 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Moilanen Pekka Lahti Jari Airas

Lisätiedot

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt

Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt Keskustan alueen varhaiskasvatusjärjestelyt 29.3.2018 Perusperiaatteet Väestömäärän kehittymistä seurataan suunnittelussa, syntyvyys alentunut viimeisten viiden vuoden aikana koko Sastamalassa Perusopetukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUISTA PERITTÄVIEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMIS- PERUSTEET ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUISTA PERITTÄVIEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMIS- PERUSTEET ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUISTA PERITTÄVIEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRÄYTYMIS- PERUSTEET 1.8.2016 ALKAEN Dnro Opela 618/2016 (02.011) Opela 7.6.2016 / 43 valmistelijat: varhaiskasvatuksen johtaja Eila Rapala,

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen

Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan alkaen Henkilöstöpalvelut 14.11.2016 Kilpailukykysopimuksen aiheuttamat muutokset henkilöstön lomarahoihin ja työaikaan 1.2.2017 alkaen Asian käsittely Yhteistyötoimikunta 1.12.2016 Hallintolautakunta 13.12.2016

Lisätiedot

Kalajoen varhaiskasvatus sähköinen asiointi edaisy palvelu

Kalajoen varhaiskasvatus sähköinen asiointi edaisy palvelu Kalajoen varhaiskasvatus sähköinen asiointi edaisy palvelu Seuraavat lomakkeet päivähoitohakemus esiopetusilmoitus tuloselvitys muutosilmoitus irtisanomisilmoitus palvelusetelihakemus Sähköiseen asiointiin

Lisätiedot