Valtuustoaloite. Lisää perhepäivähoitoa Rantasalmelle 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuustoaloite. Lisää perhepäivähoitoa Rantasalmelle 2018"

Transkriptio

1 Valtuustoaloite Lisää perhepäivähoitoa Rantasalmelle 2018

2 Perhepäivähoidon nykytila Kunnassamme on kolme perhepäivähoitajaa, yksi Hiltulassa ja kaksi Tuusmäessä Lisää tarvittaisiin kaksi Parkunmäkeen ja kaksi Kirkonkylälle, jotta palveluntarjonnassa olisi vaihtoehtoja.

3 Perhepäivähoitajan rekrytointi Joulukuussa 2017 oli haussa 2 perhepäivähoitajan tehtävää, joista toista haettiin Tuusmäkeen ja toista kirkonkylälle Tehtävään tuli kaksi hakemusta. Tuusmäkeen saatiin palkattua yksi perhepäivähoitaja lisää, mutta kirkonkylälle hakenut perui hakemuksensa Maaliskuussa 2018 haettiin perhepäivähoitajaa Parkumäkeen. Yhtään hakemusta tai kyselyä ei tullut.

4 Perhepäivähoidon haasteet...

5 Työaikalaki perhepäivähoitajan työaika on 40 h/vko ja tasauspäivät pidetään säännöllisin väliajoin (esim. kerran kuukaudessa) Lapset menevät varahoitoon (lapsen etu?)

6 Varahoitojärjestelyt Yleensä päiväkoti, jos lapsimäärä ei ylitä laissa määrättyä lasten ja henkilöstön suhdelukua (alle 3 v => 4 lasta / hoitaja, yli 3 v => 7 lasta/hoitaja) Jos perhepäivähoitajia on useita, tulee perustaa varahoitoyksikkö esim. päiväkodin tai koulun yhteyteen (Huom! päällekkäiset pph poissaolot, esim. loma-, tasausvapaaja sairaspoissaolot)

7 Lasten varhaiskasvatussuunnitelmat Varhaiskasvatuslain 7a mukaan Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadinnasta ja arvioinnista yhdessä huoltajien kanssa vastaa lastentarhanopettaja, koska suunnitelmaan kirjattavat tavoitteet asetetaan pedagogiselle toiminnalle, joten perhepäivähoidossa täytyy olla saatavana myös lastentarhanopettajan asiantuntijuus. Mikäli perhepäivähoitajia on useampia, tulee kunnan palkata perhepäivähoitoon lastentarhanopettaja

8 Halukkuus ryhtyä perhepäivähoitajaksi Perhepäivähoitajien määrä hupenee 1000 hoitajan vuosivauhdilla Pelkällä palkkarakenteella ei voida perhepäivähoitajia lisätä (Jarkko Lahtinen, Kuntaliitto) Työ on yksinäistä puurtamista ja pitkiä työpäiviä

9 Tulevaisuuden tutkintorakenne Perhepäivähoitajien koulutus on poistumassa oppilaitoksista, koska opiskelijoita ei ole riittävästi hakeutumassa koulutukseen (Jarkko Lahtinen, Kuntaliitto) Tulevaisuudessa yhä vähenevällä ammattikunnalla voi olla mitä moninaisimpia koulutuspohjia vaatii työnantajalta kykyä kouluttaa esim. ruuan valmistukseen, allergioihin ja dieettiruokatietämykseen sekä siisteyteen liittyviä koulutuksia

10

11

12

13

14

15

16

17 Mitä sitten voitaisiin tehdä...

18 Taata työaikalain mukaiset työajat (40 h/vko) perheiden tarpeet Säännölliset vertaistukitapaamiset (1 krt/kk) Säännölliset esimiehen käynnit, työnohjaus ja tuki Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tuki lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä Säännölliset täydennyskoulutukset Säännöllinen yhteistyö päiväkotien kanssa Hyvä työergonomia / paljon tuki- ja liikuntaelinsairauksia (jokaisen koti on sellainen kuin on)

19 Jos perhepäivähoitajia ei saada... Panostetaan päiväkoteihin kirkonkylällä Kustannetaan taksi / pikkubussi sekä palkataan työntekijä (saattaja, joka voi toimia muuna aikana varahenkilönä) ja kuskataan lapset kaukaa (esim. yli 15 km:n säteellä) varhaiskasvatukseen kirkonkylälle (huom! koulukyyti)

20 Valtuustoaloite: Kysely 0-5 vuotiaiden lasten vanhemmille varhaiskasvatuksen palveluntarpeesta Vastaukset (16kpl) 1. Nimi - Pakollinen - Yksi henkilö antoi kaksi erilaista vastausta

21 2. Perheen 0 5- vuotiaiden lasten lukumäärä

22 3. Asuinpaikkasi Rantasalmella

23 4. Millaisen varhaiskasvatuksen toimintamuodon valitsisit lapsellesi?

24 5. Jos valitsit perhepäivähoidon, niin kuinka usein olisit valmis kuljettamaan lapsesi varahoitoon kirkonkylän päiväkotiin?

25 Avoin palaute varhaiskasvatukselle Haluaisin lapseni hoitoon ryhmäperhepäiväkotiin puhtaaseen sisäilmaan.. Haluaisin lapseni hoitoon ryhmäperhepäiväkotiin "puhtaaseen ympäristöön" sisäilman puolesta Eskarilaisen aamu- ja iltapäivähoito tarpeena. Reppu aivan liian rauhaton paikka herkälle ja rauhalliselle pojalle. Isoveli käynyt Repussa vuoden: huonot kokemukset. Kiroilua, keskaria, turvattomuutta, huonoa käytöstä, kiusaamista,... Jos nuorempi joutuu sinne, olemme välittömästi psykiatrisen avun tarpeessa.

26 Laittaisin ennemmin lapseni hoitoon perhepäivähoitajalle kuin päiväkotiin, koska päiväkodissa on jo muutenkin suuret ryhmät. Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia perhepäivähoidosta ja siksi toivoisin että myös tänne saataisiin perhepäivöhoitajia, kun hoitokin on enemmän kodinomaista siinä. Itselleni on tärkeää että saisin viedä lapseni kodinomaiseen ympäristöön päivän ajaksi hoitoon. Siksi olenkin järjestänyt nyt toistaiseksi tilanteeni niin, ettei pojan tarvitsisi mennä päiväkotiin isoon ryhmään. Olen ehdottomasti pph kannalla, tai ryhmiskin olisi oiva paikka. Vaihtoehdot ovat täällä erittäin niukat ja sen takia mekin olemme joutuneet aika paljon asioita järjestelemään. Me kun emme halua viedä vielä näin pientä täyteen päiväkotiin, mutta töissäkin olisi käytävä.

27 Olemme enemmän kuin tyytyväisiä tämän hetken hoitojärjestelyihimme. Päiväkoti hoitopaikkana on ohjelmaltaan monipuolinen, joka tukee lapsen kehitystä monella osa-alueella. Taide päiväkoti Tähti on osoittautunut lapsille mieluisaksi paikaksi, jossa lapsilla on mahdollisuus moneen toimintaan. Vanhempien pienellä panoksella he tekevät omia retkiä melkein viikoittain. Ensiviikolla he menevät katsomaan muovimeri näytöksen Savonlinnan teatteriin. Näin, kun meidän molempien työ on sijoittunut Savonlinnaan, niin senkin puolesta tämä ratkaisu on meille koko perheelle mieluisa asia.

28

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Kunnalliset perhepäivähoitajat

Kunnalliset perhepäivähoitajat Kunnalliset perhepäivähoitajat Selvitys lukumääristä, työajoista ja palkkauksesta lokakuussa 2017 KT Kuntatyönantajat selvitti lukumäärätiedot kunnallisista perhepäivähoitajista ja heillä hoidossa olevista

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Tuusulan kunnassa toteutetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadunarviointikyselyt pääsääntöisesti kerran vuodessa. Kyselyt ajoittuivat 2013 viikoille 13

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS

VARHAISKASVATUS VARHAISKASVATUS 1.8.2016 TAMMELAN VARHAISKASVATUS 1.8.2016 VARHAISKASVATUKSEN PALVELUALUE Varhaiskasvatusjohtaja TAMMITARHAN (lto, varajoht.) 78 paikkaa 1-6v MAAHISET (lto, varajoht) 40 paikkaa 3-6v TAIKATASSU

Lisätiedot

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen

Lisätiedot

YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI

YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI YKSITYISEN PERHEPÄIVÄHOIDON PALVELUSETELI 25.1.2019 Tilannekatsaus: Kuntalaisaloite Pirkanmaan yksityiset perhepäivähoitajat ry: huolenaihe varhaiskasvatuksen tasa-arvoisuudesta Seudullisen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN

TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN TIEDOTE VARHAISKASVATUKSEEN VARHAISKASVATUS Perhepäivähoito on kodinomaista, pienissä ryhmissä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa

Lisätiedot

"Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 276 29.08.2016 Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus 29.08.2016 276 Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen päällikkö Pia Setälä, pia.setala@salo.fi,

Lisätiedot

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Kuntamarkkinat 14.9.2017 12.00-12.45 Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Varhaiskasvatus mitä se on? Varhaiskasvatuslaki 1 :» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tehtäväalue: 209150 Varhaiskasvatus Tehtäväalueen palveluajatus: Varhaiskasvatus käsittää lasten päivähoidon, esiopetuksen ja koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan. Päivähoidon tarkoituksena on tarjota

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005

Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Pelastetaan perhepäivähoito 5/2004-12/2005 Laadukasta perhepäivähoitoa lapsiperheille nyt ja tulevaisuudessa ammattilaisia ja ammatti, jota arvostetaan Hankkeen taustaa Tarve perhepäivähoidon kehittämiseen

Lisätiedot

7.4.2015. JHL on omassa lausunnossaan esittänyt pykäliin täydennyksiä.

7.4.2015. JHL on omassa lausunnossaan esittänyt pykäliin täydennyksiä. 1 (5) Lausunnon keskeinen sisältö JHL on omassa lausunnossaan esittänyt pykäliin täydennyksiä. Varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöä on arvioitava perusteellisesti ja harkittava, onko tarpeen säätää

Lisätiedot

HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen

HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta varhaiskasvatusyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA

Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA 1 Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA 23.8.2016 1. Varhaiskasvatuksen tilanne syksyllä 2016 Päivähoitopaikat ovat käytössä syksyllä 2016 lähes sataprosenttisesti, vain muutamia hajapaikkoja

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä. Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija

Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä. Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija Videoluennolla pohdimme Mitä on vuorohoito ja kuka sitä käyttää? Vuorohoidon erityispiirteitä Lapsikäsitystä

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle

MUHOKSEN KUNTA. Perhepäivähoito. TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle MUHOKSEN KUNTA Perhepäivähoito TOIMINTASUUNNITELMA Toimikaudelle 2017 2018 Hyvinvointilautakunnan 31.10.2017 hyväksymä Perhepäivähoidon toimintasuunnitelma toimintakaudelle 2017-2018 Perhepäivähoitoa voidaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON TERVETULOA PERHEPÄIVÄHOITOON Perhepäivähoito tarjoaa kodinomaista, joustavaa ja yksilöllistä päivähoitoa hoitajan kotona. Selänteen alueella työskentelee noin 40 perhepäivähoitajaa. Hoitoryhmään voidaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

PERHO hanke 2004-2006

PERHO hanke 2004-2006 PERHO hanke 2004-2006 Matka kohti yhteistä päivähoitoa Merja Sillanpää ja Virpi Mikkonen, Kiiminki Matka alkaa Kiimingissä 50 omassa kodissaan työskentelevää perhepäivähoitajaa päivähoidossa siirryttiin

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen muutokset

Varhaiskasvatuksen muutokset Varhaiskasvatuksen muutokset Mäntsälän kunnanvaltuusto 21.3.2016 esitystä on täydennetty/tarkennettu dioissa no. 11 ja 13 punaisella olevat tekstit sekä lisätty diat 14-17 31.3.2016 Varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys

Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys Seudullinen varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta -pohjaesitys Varhaiskasvatuksen ryhmä 11.12.2017 Hyvinvointipalvelujen työryhmä 14.12.2017 ja 8.2.2018 Kuntajohtajakokous 23.2.2018 Seudullisen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 02.12.2014 TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 Kunnanhallitus on käsitellyt Pikkupihlajan

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! Sivu1 HOITOSUHTEEN ALOITTAMINEN JA PERHEPÄIVÄKOTIIN TUTUSTUMINEN Hoidon aloitus on suuri muutos lapsen elämässä, hänen siirtyessään kodista hoitopaikkaan muiden lasten joukkoon.

Lisätiedot

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä INARIN KUNTA VARHAISKASVATUSHAKEMUS Sivistysosasto Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2 kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea 99800 IVALO Ei Kyllä Saapumispv.

Lisätiedot

LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet

LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet JOENSUUN PERUSTIEDOT 33 kunnallista päiväkotia, joissa 2851 lasta 16 yksityistä päiväkotia, joissa 440 lasta 6 kunnallista ryhmäperhepäivähoitokotia,

Lisätiedot

Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset. Ylöjärven kaupunki

Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset. Ylöjärven kaupunki Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset 2018 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Kysely toteutettiin sekä kunnallisessa että yksityisessä varhaiskasvatuksessa toukokuussa

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINVOINTILAUTAKUNTA VARHAISKASVATUSPALVELUT TUOTE YKSIKKÖ HINTA MÄÄRÄ YHT. Päiväkotihoito Päiväkotihoito 0-2 vuotiaalle lapselle hpv 63,17 13 200 833

Lisätiedot

Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3.

Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3. PÄIVÄHOIDON RAKENNESELVITYS JA ARVIO PALVELUTARPEESTA Taustaa Päivähoidon kehittämissuunnitelmassa on mainittu kaksi keskeistä teemaa, jotka ovat perhepäivähoitajien määrän väheneminen henkilöstön saavuttaessa

Lisätiedot

Tervetuloa perhepäivähoitoon!

Tervetuloa perhepäivähoitoon! Tervetuloa perhepäivähoitoon! PERHEPÄIVÄHOITO Kunnallinen perhepäivähoito on tärkeä osa Kontiolahtelaista varhaiskasvatusta. Perhepäivähoitaja toimii lapsen opetus-, kasvatus- ja hoitotyössä omassa kodissaan

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Kajaanin varhaiskasvatus SK

Kajaanin varhaiskasvatus SK Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee

Lisätiedot

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9.

Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. Suomalainen perhepäivähoito 50 vuotta A N N A - L E E N A V Ä L I M Ä K I K T, Y T M, T I E T O K I R J A I L I J A 2 4. 9. 2 0 1 4 Juurensa on hyvä tuntea Historia on kiinnostava itsessään On mielenkiintoista

Lisätiedot

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 2017-2018 Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Joensuun

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT 1 Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT Tuntiperusteisen asiakasmaksun valmistelu Selvitys tuntiperusteiseen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun siirtymisestä

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja

Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja Kaupunginhallitus 276 29.08.2016 Kaupunginhallitus 343 17.10.2016 Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus 29.08.2016 276 Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Varahoitoyksikkö Varis 2 perhepäivähoitajaa 2 omaa lasta kirjoilla, joista toinen tilapäisesti kesään asti, toinen on vakinaisesti.

Varahoitoyksikkö Varis 2 perhepäivähoitajaa 2 omaa lasta kirjoilla, joista toinen tilapäisesti kesään asti, toinen on vakinaisesti. PÄIVÄHOIDON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Taustatietoa Perhepäivähoidossa toimikauden 2013 2014 keväällä 11 omassa kodissa työskentelevää perhepäivähoitajaa (syksyllä 10). Perhepäivähoidossa oli kirjoilla 46 1-6

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja: VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

P Ä I V Ä H O I D O N

P Ä I V Ä H O I D O N L A P S I A L O I T T A A P Ä I V Ä H O I D O N P E R H E P Ä I V Ä H O I D O N O H J A A J A E L I N A L O H T A N D E R J A P E R H E T Y Ö N T E K I J Ä J E N N I S I M I L Ä 2 9. 1. 2 0 1 9 MIKÄ VOI

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, enintään neljän kokopäiväisen ja yhden osapäiväisen hoitolapsen turvallisessa pienryhmässä.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa

Lisätiedot

Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskyselyn tulokset Kevät 2018

Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskyselyn tulokset Kevät 2018 Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskyselyn tulokset Kevät 2018 Asiakaskysely Asiakaskysely toteutettiin nettikyselynä 26.3-8.4.18 välisenä aikana Saatekirje jaettiin 186 asiakasperheelle Kyselyyn

Lisätiedot

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012

Talousarviomuutokset. v.2011 suunnitelma 2012 KÄYTTÖTALOUS 31.12.2012 2012 Varhaiskasvatus LASTEN PÄIVÄHOITO, KOTIHOIDON TUKI JA ESIOPETUS Talous Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Vyörytyserät, tulot Vyörytyserät, menot Suunnitelmapoistot Alkuperäinen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ILTA TAMPERE

VARHAISKASVATUKSEN ILTA TAMPERE VARHAISKASVATUKSEN ILTA 24.10.2018 TAMPERE Eva Siitonen, Sosiaalipoliittinen asiantuntija, Tehy ry 31.10.2018 1 Varhaiskasvatuslaki 31.10.2018 2 31.10.2018 3 Varhaiskasvatuslaki 540/2018 Laki ja asetukset

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Varhaiskasvatuspalvelut 1.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 15.4.2014 (OKM/81/040/2012) Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta päivähoitoyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja (Vk.jtk 10.12.2013 20 ) PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus)

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Oulussa Omassa kodissaan työskenteleviä yksityisiä perhepäivähoitajia 95 (kunnallisia hoitajia 120) Työsopimussuhteisia (yksityisen hoidon tuella palkattuja)

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN... 1

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN... 1 i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 21.3.2017 18:00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN... 1 23, KASKO 21.3.2017 18:00 Sivu 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Kaskoltk

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON!

TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! TERVETULOA MYRSKYLÄNMÄEN ALUEEN PÄIVÄHOITOON! " Lasta ei kasvateta siksi, että hän olisi mahdollisimman mukava ja vaivaton meille, vaan siksi,että hän terveenä ja väkevänä voisi täyttää paikkansa ja löytää

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN 1 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa tarkoitetusta päiväkoti- ja perhepäivähoitona

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017 Opetus- ja kasvatuslautakunta 15 15.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2586/02.05.00/2017 OPEKAS 15.02.2017 15 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja varhaiskasvatuslain 13 :n

Lisätiedot

Tervetuloa varhaiskasvatukseen!

Tervetuloa varhaiskasvatukseen! Kasvatus ja sivistys/varhaiskasvatus 15.8.2017 Tervetuloa varhaiskasvatukseen! Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon. Vielä tänään tarraat kiinni

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitto Kuntamarkkinat Muutoksia tiuhaan 1.1.2013 alkaen varhaiskasvatus ei enää

Lisätiedot

TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO Nro 1400-05 Mikonkatu 4, PL 34 Ään. 8-1 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 3.3.2005 Diaarinro 21/2004

TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO Nro 1400-05 Mikonkatu 4, PL 34 Ään. 8-1 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 3.3.2005 Diaarinro 21/2004 TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO Nro 1400-05 Mikonkatu 4, PL 34 Ään. 8-1 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 3.3.2005 Diaarinro 21/2004 Lausunnonpyytäjä: Uudenmaan työsuojelupiirin työsuojelutoimisto Asianosaiset:

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA LUUMÄEN VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Varhaiskasvatuksemme pohjautuu Luumäen varhaiskasvatussuunnitelmaan 2017 ja kunkin Lapsen (omaan) varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä Luumäen kunnan

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE

TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu

Lisätiedot

Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely

Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Hyvä vastaaja, Tämä kysely tarkoituksena on kerätä tietoa päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen valmisteluun sekä päätöksentekoon. Voit halutessasi vastata

Lisätiedot

Opetushallitus 2018 Alustavat tietosisällöt varhaiskasvatuksen henkilöstöstä 1/7

Opetushallitus 2018 Alustavat tietosisällöt varhaiskasvatuksen henkilöstöstä 1/7 Opetushallitus 2018 Alustavat tietosisällöt varhaiskasvatuksen henkilöstöstä 1/7 Tähän tiedostoon on koottu taulukkomuodossa Vardaan tallennettavat varhaiskasvatuksen henkilöstöä koskevat tietosisällöt

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen usein kysytyt kysymykset

Varhaiskasvatuksen usein kysytyt kysymykset Varhaiskasvatuksen usein kysytyt kysymykset Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ja henkilöstömitoitus herättävät paljon kysymyksiä. Tehyn asiantuntijat ovat koonneet tietoa ryhmäkoosta, suhdeluvusta, palkkauksesta

Lisätiedot

Kysely huoltajille 2019

Kysely huoltajille 2019 Kysely huoltajille 2019 Valitse lapsesi varhaiskasvatus-/esiopetuspaikka Vastaajien määrä: 332 Palveluohjaus Vastaajien määrä: 331 Olen saanut riittävästi tietoa varhaiskasvatuksen eri vaihtoehdoista 154

Lisätiedot

Jos ikä=15 64 Seuraavaksi kysyn työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä lapsia ja muita läheisiä koskevista huolenpitovastuista.

Jos ikä=15 64 Seuraavaksi kysyn työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä lapsia ja muita läheisiä koskevista huolenpitovastuista. TYÖVOIMATUTKIMUKSEN AD HOC -LISÄTUTKIMUS 2010: PERHEEN JA TYÖN YHTEENSOVITTAMINEN LOMAKE Tiedustelut: Laura Hulkko Huom! Kaikissa kysymyksissä nonresponse = eos + kieltäytyneet Juonto1 Jos ikä=15 64 Seuraavaksi

Lisätiedot

Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu?

Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu? Mitä perhepäivähoidossa todella tapahtuu? Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto Orientaatioprojektin kotisivut: http://blogs.helsinki.fi/reunamo/ Orientaation lähteillä - varhaiskasvatuksen kehittämisprojekti

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Graafinen ohjeisto Päiväkotihoito Kemin päiväkodit tarjoavat lapsiperheille yksilöllistä, korkeatasoista ja monipuolista varhaiskasvatusta. Toiminta on sekä tavoitteellista, että

Lisätiedot

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 LUKIEN Vahvistettu koulutuslautakunnassa 28.2.2017 15 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen määräytymisperusteet Varhaiskasvatuslaissa

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

"Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli"

Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli "Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli" lapsi ja perhe, perhepäivähoitaja, työnantaja Perhepäivähoidon kehittämispäivät 21.11.2013 Päivähoidon ohjaaja Liisa Hynninen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?

Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä? Teknologiateollisuus ry Lausunto 31.08.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä?

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS PERHEPÄIVÄHOITO

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS PERHEPÄIVÄHOITO HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS PERHEPÄIVÄHOITO Yhteystiedot: Varhaiskasvatuksen esimies Kristiina Ukkonen, p. 050-596 4799 kristiina.ukkonen@hirvensalmi.fi Perhepäivähoitajat: Eija Lepistö, Kirkonkylä

Lisätiedot