Valmistelussa lähdetään siitä, että Lounais-Suomen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelussa lähdetään siitä, että Lounais-Suomen"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/ /2014 Yh Loimaan kaupungin talous- ja strategiatyöryhmä on käsitellyt ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämistä ja työryhmä antoi kaupungin tehtäväksi selvittää koko toisen asteen koulutuksen keskittäminen Loimaalla Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän tehtäväksi. Selvitystyötä varten Loimaan kaupunginjohtaja asetti työryhmän, johon kuuluvat sivistysjohtaja Manne Pärkö (pj.), lukion rehtori Hannu Lahti ja kutsuttuna kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen. Työryhmän kokousmuistiot ja muut selvitystyön aikana syntyneet materiaalit on laitettu Office395-porttaalin sivustolle, jossa lukion ja kuntayhtymän henkilökunnalla on ollut mahdollisuus seurata työn etenemistä, tutustua aiheeseen liittyvään materiaaliin ja kommentoida asioita. Selvitystyön etenemistä on esitelty Loimaan kaupunginhallituksen iltakoulussa, koulutuslautakunnan koulutuspäivällä, koulutuslautakunnan kokouksissa ja kaupunginhallituksessa. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus ja yhtymävaltuusto ovat saanut suullisesti tiedoksi Loimaan lukion ja kuntayhtymän ammatillisen koulutuksen yhteisen koulutuksen järjestäjän selvitystyön käynnistymisestä sekä työn etenemisestä. Loimaan lukion sekä kuntayhtymän Liedon, Loimaan ja Uudenkaupungin oppilaskuntia on kuultu Loimaan lukion yhdistämisestä osaksi Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymää. Kaikki edellä mainitut tahot ovat suhtautuneet myönteisesti Loimaan lukion siirtämiseen osaksi kuntayhtymän järjestämää toisen asteen koulutusta. Työryhmä katsoo, että Loimaalla toisen asteen koulutuksen keskittäminen Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymään on perusteltua sekä koulutuspoliittisten ja pedagogisten vaikutusten että resurssikysymysten perusteella. Työryhmä ehdottaa, että yhdistymisen yksityiskohtaisempi valmistelu käynnistetään viipymättä ja valmisteluun nimetään työryhmä, jossa ovat edustettuna Loimaan kaupunki ja Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä. Valmistelussa lähdetään siitä, että Lounais-Suomen

2 koulutuskuntayhtymälle haetaan järjestämislupaa toisen asteen ammatilliselle koulutukselle ja lukiokoulutukselle syyskuun loppuun mennessä vuonna Kuntayhtymässä lukiokoulutuksen järjestämisestä päättää hallituksen esityksestä yhtymävaltuusto. Järjestämisluvan laajentaminen lukiokoulutuksella edellyttää perussopimuksen ja hallintosäännön muuttamista. Perussopimuksessa määrätään kuntayhtymän tehtävät. Hallintosäännössä määrätään kuntayhtymän viranhaltijaorganisaatiosta. Valtuuston kokouksesta määrätään yhtymävaltuuston työjärjestyksessä (hyväksytty yhtymävaltuustossa ). Työjärjestyksen äänestysjärjestyksestä määrätään 22 :n 2-3 kohdassa. seuraavaa: Jos päätöksen tekemiseen vaaditaan lain mukaan määräenemmistön kannatus, puheenjohtajan on ilmoitettava siitä ennen äänestyksen toimittamista ja otettava se huomioon äänestyksen tuloksen todetessaan. Äänestys toimitetaan avoimesti. Päätökseksi tulee ehdotus, joka on saanut eniten ääniä, tai äänten mennessä tasan ehdotus, jota puheenjohtaja on äänestänyt. Työryhmän raportti on esityslistan liitteenä. Yhtymähallitus päättää hyväksyä työryhmän raportin sekä siinä esitetyt seuraavat periaatteet. Loimaalla koko toisen asteen koulutuksen keskittäminen Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymään on perusteltua sekä koulutuspoliittisten ja pedagogisten vaikutusten että resurssikysymysten perusteella. Yhdistymisen yksityiskohtaisempi valmistelu tulee käynnistää viipymättä ja valmisteluun nimetään työryhmä, jossa kuntayhtymää edustavat yhtymähallituksen varapuheenjohtaja Jari Alppiranta, kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen ja talous- ja hallintojohtaja Leena Suonkanta. Tarvittaessa työryhmä voi käyttää apunaan asiantuntijoita. Valmistelussa lähdetään siitä, että Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymälle haetaan järjestämislupaa toisen asteen ammatilliselle koulutukselle ja lukiokoulutukselle syyskuun loppuun mennessä vuonna Yh Opetus- ja kulttuuriministeriön www-sivuilla todetaan, että lukion, ammatillisen perus- ja aikuiskoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenteiden uudistushanke ei toteudu suunnitellusti. Järjestämis- ja ylläpitämisverkkoa ja -lupia koskeva hallituksen esitys on rauennut. Toisen asteen koulutuksen rahoitusta koskeneet muutosesitykset eduskunta kumosi äänestyksessä. Uudistuksen tarkoituksena oli tehostaa koulutusjärjestelmän toimintaa ja vahvistaa koulutuksen järjestäjien edellytyksiä vastata opiskelijoiden,

3 työelämän, muun yhteiskunnan sekä alueiden muuttuviin tarpeisiin laadukkaalla opetuksella ja koulutuksella. Uudistukset perustuvat Kataisen hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan (2013), jossa yhtenä tavoitteena on toteuttaa toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistus siten, että lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen (perus- ja lisäkoulutus) sekä vapaan sivistystyön järjestäjäverkko tiivistyy. Kuntayhtymä ja Loimaan kaupunki ovat hyvässä yhteistyössä valmistelleet osana rakennepoliittista uudistusta Loimaan lukion yhdistämistä kuntayhtymään. Vaikka rakennepoliittinen uudistus ei valtakunnallisesti toteudu, voivat koulutuksen järjestäjät tehdä opetus- ja kulttuuriministeriölle esityksiä järjestämisverkoston tiivistämiseksi. Toisen asteen koulutuksen keskittäminen yhdelle koulutuksen järjestäjälle mahdollistaa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön tiivistämisen ja toiminnan tehostamisen. Päätetään jatkaa valmistelua Loimaan lukion yhdistämiseksi kuntayhtymään yhdessä Loimaan kaupungin kanssa. Tavoitteena on edelleen, että lukio siirtyisi kuntayhtymän ylläpitämäksi alkaen. Yh Kuntayhtymän ja Loimaan kaupungin asettama työryhmä on jatkanut selvittämistä lukiokoulutuksen siirtämiseksi kaupungilta kuntayhtymälle. Työryhmän kaikki muistiot ja valmistelutyöhön liittyvä materiaali ja kokousaikataulu on kuntayhtymän ja lukion henkilökunnan luettavissa ns. pilvipalvelimessa. Säännöllisten kokousten lisäksi työryhmä on tutustunut Koulutuskeskus Salpauksen ylläpitämään lukiokoulutukseen vierailemalla Lahdessa Päijät-Hämeen koulutuskuntayhtymässä, jolle Nastolan kunta luovutti lukiokoulutuksen vuonna Näin käynnistyi Suomen ensimmäinen kuntayhtymän ylläpitämä lukiokoulutus. Työryhmä on laatinut kuntayhtymälle ja Loimaan kaupungille selvitystä lukiokoulutuksen siirtämiseksi kuntayhtymälle. Tehtäväksiannon mukaisesti selvitystyö valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä. Esityslistan liitteenä on keskeneräinen raporttiluonnos (ei julkinen asiakirja). Loimaan kaupungin sivistysjohtaja Manne Pärkö ja kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen kertoivat kaupunginhallituksen iltakoulussa valmistelutyön edistymisestä. Kuntayhtymäjohtaja kertoi asian valmistelusta lukion opiskelijoille Yhtymähallitus saa työryhmän loppuraportin marraskuussa ja päättää asiasta marraskuun kokouksessa. Mikäli päätös on myönteinen, yhtymähallitus pyytää jäsenkunnilta lausunnot kuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta. Asia viedään ensimmäisen kerran yhtymävaltuustolle tiedoksi ja keskusteltavaksi kokoukseen. Yhtymävaltuusto tekee asiasta lopullisen päätöksen valtuuston ylimääräisessä kokouksessa alkuvuodesta Jos

4 kuntayhtymän ja Loimaan kaupungin päätökset ovat myönteisiä, yhtymähallitus toimeenpanee yhtymävaltuuston päätöksen ja tekee valtioneuvostolle esityksen lukiokoulutuksen aloittamisesta kuntayhtymässä Lukiolain 629/ ja 3 mom. todetaan koulutuksen järjestäjistä muun muassa seuraavaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen järjestämiseen. Lupa sisältää oikeuden järjestää maahanmuuttajille ja vieraskielisille lukiokoulutukseen valmistavaa koulutusta. Lukiokoulutusta järjestetään lukioissa, aikuislukioissa ja muissa oppilaitoksissa. Lukiolain mom. todetaan koulutuksen järjestämisluvasta muun muassa seuraavaa. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että koulutus on tarpeellista ja että hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Luvassa määrätään kunnat, joissa koulutusta järjestetään, opetuskieli, koulutuksen järjestämismuoto, erityinen koulutustehtävä sekä muut tarpeelliset koulutuksen järjestämiseen liittyvät ehdot. Muutoksesta koulutuksen järjestämislupaan päättää asianomainen ministeriö. Lain 11 1 mom. todetaan, että koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma ennen järjestämislupaa koskevan hakemuksen jättämistä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Lukioasetuksen 810/ mom. todetaan koulutuksen järjestämisluvan hakemisesta seuraavaa. Lupaa lukiokoulutuksen järjestämiseen on haettava viimeistään vuosi ennen opetuksen suunniteltua aloittamista. Opetusministeriö voi tarvittaessa ottaa käsiteltäväksi myös edellä mainittua myöhemmin tehdyn hakemuksen. Lupahakemuksessa tulee esittää selvitys koulutuksen tarpeellisuudesta sekä muiden luvan myöntämisedellytysten täyttymisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää ennen järjestämisluvan myöntämistä Opetushallitukselta lausunnon hakijan esittämästä ja hyväksymästä opetussuunnitelmasta. Loimaan kaupunki hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä lukiokoulutuksen järjestämisluvan peruuttamista sillä ehdolla, että ministeriö myöntää lukiokoulutuksen järjestämisluvan Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymälle. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä lukiokoulutuksen järjestämislupaa. Lukiotyöryhmän puheenjohtaja, yhtymähallituksen varapuheenjohtaja Jari Alppiranta ja kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen antavat asian valmistelusta ja sen etenemisestä suullinen selvityksen hallituksen kokouksessa. Yhtymähallitus päättää merkitä asian ja raporttiluonnoksen tiedoksi

5 saaduksi ja päättää, että lukiokoulutuksen siirtäminen Loimaan kaupungilta Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymälle viedään valtuustolle tiedoksi ja keskusteltavaksi joulukuun valtuuston kokoukseen. Hallitus kutsuu valtuuston ylimääräiseen kokoukseen tammi-helmikuun aikana tekemään asiasta lopullisen päätöksen. Yh Lukiotyöryhmä sai työnsä valmiiksi ja loppuraportti luovutettiin Loimaan kaupunginjohtajalle ja yhtymähallituksen puheenjohtajalle Raportti valmistui kaksi kuukautta etuajassa. Kuntayhtymän jäsenkuntien kunnanjohtajille raportti esiteltiin pidetyssä kokouksessa. Tilaisuudessa kuultiin kunnanjohtajien mielipiteet asiasta. Loimaan koulutuslautakunta käsittelee raportin ja kaupunginhallitus lautakunnan käsittelyn jälkeen. Kaupunginvaltuustossa raportti on mahdollisesti Yhtymähallitus on kokouksessa päättänyt asian jatkovalmistelusta. Perussopimus on kuntien välinen sopimus ja sen muuttamisesta päättävät jäsenkunnat. Kuntalain 79 :n mukaan perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Perussopimuksen muutosesitys on lähetetty jäsenkuntien päätettäväksi Jäsenkuntien toivotaan tekevän päätökset mennessä, jonka jälkeen asia palautuu kuntayhtymään valmisteltavaksi. Perussopimusta esitetään muutettavaksi siten, että sen 2 :ssä todetaan, että koulutuskuntayhtymän tehtävänä on järjestää ammatillista peruskoulutusta ja lukiokoulutusta. Koska yhtymävaltuuston päätöksellä ei voi perussopimusta muuttaa, muuttaa hallitus tältä osin tekemäänsä päätöstä, eikä myöskään kutsu koolle ylimääräistä yhtymävaltuuston kokousta tammi-helmikuussa Mahdollinen lukiokoulutuksen järjestämislupahakemus tulisi jättää opetusja kulttuuriministeriöön mennessä. Aikataulusta on keskusteltu ministeriön lukiokoulutuksen esittelijän kanssa. Loppuraportti liitteineen on esityslistan liitteenä. Lisäksi se on luettavissa kuntayhtymän www-sivuilta osoitteesta Esityslistan liitteenä on työryhmän loppuraportin luovutuspäivän jälkeen tarkennettu henkilöstön siirtosopimus. Yhtymähallitus merkitsee loppuraportin ja tarkennetun henkilöstön siirtosopimuksen tiedoksi saaduksi. Asian valmistelu etenee yhtymähallituksen päätöksen mukaisesti kuitenkin

6 aikaisempaa päätöstä siten muutettuna, että asia ei edellytä ylimääräistä valtuustokokousta tammi-helmikuussa Päätös perussopimuksen muuttamisesta tehdään jäsenkunnissa ja päätökset tulevat tiedoksi yhtymähallitukselle ja yhtymävaltuustolle kevään kokouksessa. Yh Kuntayhtymä on lähettänyt perussopimuksen muuttamista koskevan esityksen jäsenkuntien kunnanvaltuustojen hyväksyttäväksi. Jäsenkunnat tekevät perussopimusta koskevat päätökset seuraavasti. Huittisten kaupunki 25. tammikuuta Loimaan kaupunki 1. helmikuuta Auran kunta 8. helmikuuta Koski Tl kunta 8. helmikuuta Marttilan kunta 9. helmikuuta Liedon kunta 15. helmikuuta Oripään kunta 22. helmikuuta Uudenkaupungin kaupunki 7. maaliskuuta Pöytyän kunta 21. maaliskuuta Loimaan kaupunginvaltuusto ja kuntayhtymän yhtymähallitus ovat hyväksyneet kaupungin ja kuntayhtymän välisen sopimuksen lukiokoulutuksen siirtämiseksi kaupungilta kuntayhtymälle. Lukion henkilöstön siirtosopimus kaupungilta kuntayhtymälle on valmisteltu yhteistyössä kaupungin, kuntayhtymän, JUKO ry:n ja Jyty ry:n edustajien kanssa. Lukion opetussuunnitelma on valmisteltu yhteistyössä lukion rehtorin, Loimaan kaupungin ja kuntayhtymän kanssa. Järjestämislupahakemukseen liitettävä opetussuunnitelma on kuntayhtymän hyväksymä. Myös Loimaan kaupunki on hyväksynyt opetussuunnitelman. Lukiokoulutuksen järjestämislupahakemus jätetään opetus- ja kulttuuriministeriön käsiteltäväksi ja päätettäväksi helmi-maaliskuun 2016 vaihteessa. Tarvittaessa hakemusta täydennetään siltä osin, kun kaikki hakemukseen vaaditut tiedot eivät ole hakemuksen jättöhetkellä käytettävissä. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä on todettu, että hakemus tulee jättää mahdollisimman pian, jotta ministeriölle jää riittävästi aikaa päätöksentekoa varten jos toiminta on tarkoitus aloittaa Jos päätöksellä on rahoitusvaikutusta, tulee ministeriö tehdä lupapäätös lokakuun puoliväliin mennessä. Virallista hakukaavaketta lukiokoulutuksen järjestämislupaa varten ei ole. Hakemuksesta tulee kuitenkin ilmetä vähintään seuraavat hakijan perustiedot dokumentteineen: - hakijan y-tunnus - hakemukseen liittyvät hallintopäätökset - hakemukseen liittyvät sopimukset - opiskelijoiden kuuleminen

7 - perustelu koulutuksen tarpeellisuudesta - selvitys hakijan ammatillisista edellytyksistä koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen kuten opettajisto, tilat, laitteet - opetussuunnitelma - selvitys hakijan taloudellisista edellytyksistä koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen kuten tilinpäätöstiedot - koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi - selvitys kunnista, joissa koulutusta järjestetään - opetuskieli - koulutuksen järjestämismuoto - erityinen koulutustehtävä - muut tarpeelliset koulutuksen järjestämiseen liittyvät ehdot Kuntayhtymän hallintosäännön 10 :n mukaan kuntayhtymäjohtajan tehtävää ja ratkaisuvaltaan kuuluu vastata kuntayhtymätason viranomaisluvista ja päättää sopimuksista yhtymähallituksen määräämissä rajoissa. Lisäksi kuntayhtymäjohtajan tehtävään ja ratkaisuvaltaan kuuluu päättää oppilaitoksen tutkinnon perusteiden yhteisestä osasta. Kuntayhtymän perussopimuksen 19 :n mukaan kuntayhtymän puolesta tehtävät sopimukset ja sitoumukset allekirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja varmentaa hallituksen sihteeri. Hallitus voi valtuuttaa yhden tai useamman henkilön allekirjoittamaan hallituksen puolesta valtuutuksessa määrättyjä kirjeitä, sopimuksia ja kuntayhtymän maksuliikkeen hoidossa tarvittavia asiakirjoja. Yhtymähallitus on erikseen päättänyt nimenkirjoitusoikeudesta siltä osin kuin perussopimuksen 19 :stä ei käy ilmi nimenkirjoitusoikeudet. Kuntayhtymän hallintosäännön 4 :ssä säädetään kuntayhtymän nimenkirjoitusoikeudesta. Hallituksen valtuuttamana kuntayhtymän puolesta nimenkirjoitusoikeus valtuutuksessa määrätyissä kirjeissä, sopimuksissa ja kuntayhtymän maksuliikenteen hoidossa tarvittavissa asiakirjoissa on erikseen sekä kuntayhtymäjohtajalla että talous- ja hallintojohtajalla. Hakemusluonnos liitteineen on nähtävillä yhtymähallituksen kokouksessa. Hakemuksen laajuus liitteineen on noin 500 sivua. Yhtymähallitus päättää antaa kuntayhtymäjohtajalle toistaiseksi voimassa olevan nimenkirjoitusoikeuden kaikkiin niihin asiakirjoihin, jotka liittyvät lukiokoulutuksen järjestämislupaan, henkilöstöä koskevaan sopimukseen, järjestämisluvassa vaadittaviin liitteisiin ja järjestämisluvan hakemiseen kuitenkin siten, että järjestämislupaa koskevan virallisen hakemuksen allekirjoittavat yhdessä yhtymähallituksen puheenjohtaja ja kuntayhtymäjohtaja. Hakemus jätetään opetus- ja kulttuuriministeriöön maaliskuun aikana.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01. Yhtymähallitus 128 16.12.2014 Yhtymähallitus 37 17.03.2015 Yhtymähallitus 108 20.10.2015 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.02/2014 Yh 16.12.2014 128 Loimaan kaupungin talous- ja strategiatyöryhmä

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus 128 16.12.2014 Yhtymähallitus 37 17.03.2015 Yhtymähallitus 108 20.10.2015 Yhtymähallitus 117 17.11.2015 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 19/00.01.02/2014 Yh 16.12.2014 128 Loimaan

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Selvitys

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

7 2016 117 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 9 118 Lounais-Suomen ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymien

7 2016 117 Loimaan lukion yhdistäminen kuntayhtymään 9 118 Lounais-Suomen ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymien Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Pöytäkirja 10/2015 1 Yhtymähallitus 17.11.2015 Aika 17.11.2015 17:00-18:25 Paikka Lounais-Suomen ammattiopisto, Myllykyläntie 8, Loimaa Käsitellyt asiat Otsikko Sivu

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Vapaa-aikalautakunta 76 22.10.2015 Kaupunginhallitus 320 09.11.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kh 09.03.2015 88 Lokakuussa 2009

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajana toimi Merja Koski ja muistion laatijana Olli Laaksonen.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Merja Koski ja muistion laatijana Olli Laaksonen. MUISTIO 1.10.2009 LOIMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI / NOVIDA - LIITOSNEUVOTTELUT VALMISTELUTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika 1.10.2009 kello 9.30-13.00 Paikka Läsnä, Uusikaupunki Asula Tarja Kaurila

Lisätiedot

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.03.2014 Sivu 1 / 1 287/00.01.00/2014 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 24.2.2014 58 Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Lappalainen,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018

Yhtymähallitus Yhtymähallitus JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 Yhtymähallitus 101 04.10.2017 Yhtymähallitus 119 07.11.2017 JÄRJESTÄMISLUPAPÄÄTÖS 2018 YHALL 04.10.2017 101 Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt ammatillisen koulutuksen järjestäjille 11.5.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT Ammatillinen lisäkoulutus 3.9.2013 Kuopio 5.9.2013 Tampere 10.9.2013 Helsinki 12.9.2013 Oulu Antti Markkanen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 01.02.2016 kello 18:00-18:45 PAIKKA Kaupunginvaltuuston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 30.5.2016 Dnro 69/530/2015 Anne-Marie Brisson Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osasto MUNKKINIEMEN KOULUTUSSÄÄTIÖ SR:N PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Pöytäkirja 2/ Yhtymähallitus Aika :00-18:30

Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Pöytäkirja 2/ Yhtymähallitus Aika :00-18:30 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Pöytäkirja 2/2016 1 Yhtymähallitus 23.02.2016 Aika 23.02.2016 17:00-18:30 Paikka Lounais-Suomen ammattiopisto, Myllykyläntie 8, Loimaa Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016 AIKA Torstai 22.9.2016 kello 16.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 2. kerroksen kokoustila B2031 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila

HE 216/2006 vp. Laissa ei ole säännöksiä ulkomailla järjestettävän lukiokoulutuksen rahoituksen määräytymisestä. 1. Nykytila HE 216/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus-

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.1.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka 1 Ammatillisen

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka Yhtymähallitus 22.1.2015 1 AIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00-18.10 PAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa. Op 401 L taiteen perusopetuksesta 21.8.1998/633 1. Taiteen perusopetuksen tarkoitus. Taiteen perusopetus on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 21.06.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 57/531/2012 Närvilänkatu 8 67100 KOKKOLA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Paikka Lounais-Suomen ammattiopisto, Myllykyläntien toimipiste, Myllykyläntie 8, Loimaa

Paikka Lounais-Suomen ammattiopisto, Myllykyläntien toimipiste, Myllykyläntie 8, Loimaa Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Pöytäkirja 9/2015 1 Yhtymähallitus 20.10.2015 Aika 20.10.2015 17:00-18:40 Paikka Lounais-Suomen ammattiopisto, Myllykyläntien toimipiste, Myllykyläntie 8, Loimaa Käsitellyt

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Yhtymävaltuuston työjärjestys 14.6.2005 Yhtymävaltuuston työjärjestys yh 17.5.2005 YV 14.6.2005 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA

KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA KOKOUSKUTSU 6 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 6.7.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 17.7.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Porin Suomalainen Klubi, Eteläranta 10, Pori (Nordman-kabinetti,

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä (myöhemmin Kuntayhtymä ) järjestää ammatillisesta koulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ja vapaasta sivistystyöstä annettujen lakien

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2019 Aika keskiviikko klo 15.30 16.15 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (5) 501 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle valtioneuvoston asetuksiksi lukiokoulutuksesta sekä eräiden lukiokoulutusta koskevien asetusten muuttamisesta

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus 10.10.2014 1

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus 10.10.2014 1 KOKOUSKUTSU 7 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 10.10.2014 1 KOKOUSAIKA Tiistai 16.10.2014 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kankaanpää, auditorio, Kuninkaanlähteenkatu

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Lukion johtokunta 19.10.2010 Aika 19.10.2010 klo 18:00-19:00 Paikka Koulun ruokasali / kokoustilat Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki Yhtymähallitus 6.6.2017 1 AIKA Tiistai 6.6.2017 klo 17.00-17.44 PAIKKA Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Uudistukset lainsäädännön näkökulmasta

Uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Uudistukset lainsäädännön näkökulmasta Kohti erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen yhteistä hakua 6.2.2015 Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus- ja kulttuuriministeriö Jatkossa kaksi

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 Vanhusneuvosto 07.12.2017 Aika 07.12.2017 klo 09:00-10:15 Paikka Sakunkulman päiväkeskus Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika / kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ravintola Oppipoika / kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi ROVANIEMEN i' KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kuntayhtymähallitus 15.11.2012 OTE KOKOUSPÖYTÄKIRJASTA 132 1112012 Sivu 1/9 Aika Torstai 15.11.2012 klo 14.00-17.52 1 1 0 Paikka Ravintola Oppipoika / kokoustila Oltermanni

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017 Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo 9.00 16.00 Kokouspaikka Sähköpostikokous KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 Valtioneuvosto VASTINE Ministeriön ehdotukseen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvaksi Koulutuksen järjestäjän nimi: Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

PERUSSOPIMUS. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto 28.5.2015

PERUSSOPIMUS. Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto 28.5.2015 PERUSSOPIMUS Auran kunnanvaltuusto 26.1.2015 Huittisten kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Kosken tl kunnanvaltuusto 15.12.2014 Liedon kunnanvaltuusto 15.12.2014 Loimaan kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Marttilan

Lisätiedot

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Hakukirje Yksi kirje, jolla haetaan lukiokoulutuksen järjestämislupaa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaa

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs)

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs) KOKOUSKUTSU 3 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 20.3.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 26.3.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs) 9 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi Hakukirje Yksi kirje, jolla haetaan lukiokoulutuksen järjestämislupaa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupaa

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Valtuusto 3/2017. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 3/2017. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 26.10.2017 klo 14.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski 1 Kokouksen

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Suoratie 1, Kokemäki, auditorio

Satakunnan ammattiopisto, Suoratie 1, Kokemäki, auditorio KOKOUSKUTSU 9 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 5.10.2012 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.10.2012 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Satakunnan ammattiopisto, Suoratie 1, Kokemäki, auditorio

Lisätiedot

Porvoon ammattiopiston johtosääntö

Porvoon ammattiopiston johtosääntö 12.4.2002 Porvoon ammattiopiston johtosääntö Kyjory 12.4.02 Yh YK PORVOON AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1.LUKU YLEISTÄ 1. Ylläpitäjä Porvoon ammattiopiston omistaja on Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä ja

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Yhtymähallitus 21.4.2010 68 Yhtymävaltuusto 5.5.2010 7 Yhtymävaltuustosta ja yhtymähallituksesta käytetään jäljempänä nimitystä valtuusto ja hallitus Hyväksytty 5.5.2010 Voimaan

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI Koulutuksen järjestäjän nimi. Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka. pv.kk.xxxx.

LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI Koulutuksen järjestäjän nimi. Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka. pv.kk.xxxx. LIITE 1 PÄÄTÖSMALLI 27.8.1998 Koulutuksen järjestäjän nimi Lähiosoite (PL, jos on) Postinumero ja postitoimipaikka pv.kk.xxxx xxx/430/xxxx KOULUTUKSENJÄRJESTÄMISLUPA. Opetusministeriö on ammatillisesta

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 5/2015 Kokousaika 19. toukokuuta 2015 klo 14.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Yhtymähallitus 26.2.2015 1 AIKA Torstai 26.2.2015 klo 17.00-18.10 PAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, kokoushuone 1 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot