Kuvat ottanut Tarja Nurmio. Sisältö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuvat ottanut Tarja Nurmio. Sisältö"

Transkriptio

1 Eurajoen Puhelin Osk Vuosikertomus 2008

2 Kuvat ottanut Tarja Nurmio Sisältö Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 06 Rahoituslaskelma 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus

3 Yleistä Vuosi 2008 jää historiaan kansainvälisen taantuman tai jopa laman alkuna. Kriisi syntyi USA:n rahoitusmarkkinoilla ja vaikutukset levisivät kulovalkean tavoin koko maailmaan. Pahiten kärsivät ne tahot jotka toimivat rahoitusmarkkinoilla tai operoivat lainarahalla. Telealallakin tunnetut islantilaiset toimijat veivät perikatoon koko kansakunnan. Eurajoen Puhelimen taseessakin pörssien arvon puolittuminen ja rahoitusmarkkinoiden rauhattomuus näkyy, mutta tilanne rauhoittunee vuoden sisällä ja laskusuhdannetta seuraa nousukausi yhtä varmasti kuin sadetta seuraa pouta. Finnet -ryhmän käymistila, joka lopulta johti ryhmän hajoamiseen ja DNA Oy:n syntyyn, on rauhoittunut ja suhteet entisiin kumppaneihin on muuttunut normaaliksi liikesuhteeksi ja yhteistyö on suurelta osin jatkunut hyvänä. Finnet Liittoon kuuluvien yhtiöiden yhteistyö on kuluneen vuoden aikana päässyt todella vauhtiin. Parhaat tulokset on saavutettu runkoverkkoyhteistyössä, jota ryhtyi hoitamaan FNE Finland Oy, jonka osakkaina useimmat Finnet yhtiöt ovat, niin myös Eurajoen Puhelin. Myös markkinoinnissa on saavutettu hyviä tuloksia. Näkyvin saavutus on Eurajoellakin joka kotiin jaettu esitelehti, jonka vaikutus on näkynyt selvästi myös laitemyynnissämme. Myyntituotteiden yhteishankinta on parantanut laitemyynnin kannattavuutta, mutta parantamisen varaakin on vielä jätetty. Yhteishankintaresurssien lisäyksellä ja paremmalla sitoutumisella tullaan pääsemään vieläkin parempaan tulokseen. Länsilinkki Oy:n omistajayhtiöt ovat olleet eturintamassa, kun on pohdittu puhepalvelujen tulevaisuutta. Nykyiset keskukset ovat jo saattohoidossa ja uusi tekniikka otetaan käyttöön lähiaikoina. Uudet palvelut muuttavat tuotteita ja niiden hinnoitteluperusteet sekä tilaamiseen ja toimittamiseen liittyvät prosessit vaativat muutoksia myös ATK-järjestelmiin, joita myös ollaan kehittämässä yhdessä muiden Finnet -yhtiöiden kanssa. Telepalvelujen kirjossa on useita suuntauksia. Joku operaattori sanoo mobiiliverkon palvelutason riittävän myös laajakaistakäytössä ja ministerikin ehti olla jo samaa mieltä, antaen luvan jopa purkaa olemassa olevia lankaverkkoja. Yhtäkkiä putkahti julkisuuteen tavoite, jonka mukaan vuoteen 2015 mennessä Suomessa tulisi olla kattava kuituverkko, jonka aikaansaamista sitoutuvat rahoittamaan myös kunnat ja valtio. Valtion hallinnossa on kaavailtu, että 95 prosenttia kuituverkoista syntyy markkinaehtoisesti ja julkisella tuella rakennetaan loput 5 prosenttia yhteyksistä. Eurajoen Puhelin on valinnut strategiaksi olla lähellä asiakasta ja rakentaa sellaisia yhteyksiä, joita nykyiset ja tulevat telepalvelut tarvitsevat. Kuituverkon rakentaminen suunnitellulla tavalla vaatii tavattoman paljon voimavaroja. Puhelinyhtiö toivookin hyvää yhteistyötä kaikilta kaapeli- vesijohto- ja viemäriverkkoja suunnittelevilta tahoilta, koska yhdessä suunnitellen ja rakentaen voidaan kaikkien osapuolien kustannuksia pienentää. Kiitokset yhteistyökumppaneille ja henkilökunnalle tuloksekkaasta toiminnan vuodesta

4 Investoinnit, sijoitukset ja rahoitus Käyttöomaisuusinvestoinnit olivat ,90 euroa, josta televerkkoon ,53 euroa. 60 prosenttia televerkon hankinnoista oli laajakaistalaitteita ja loput kohdistuivat kuparikaapeliverkkoon. Kaapelointeja tehtiin pääasiassa Lapijoen ja Kirkonkylän alueilla. Yhteisesti omistettuihin yhtiöihin sijoitettiin euroa, jolla hankittiin 800 FNE Fnland Oy:n osaketta. Investoinnit tehtiin tulorahoituksella. Puhelinliittymät ja jäsenet Vuoden lopussa oli laskutuksessa 2103 puhelinliittymää, joista osuusliittymiä oli 1986, vuoden 2007 lopussa vastaavat luvut olivat 2225 liittymää yhteensä, joista 2085 osuusliittymää. Käytössä olevien liittymien määrä laski siis merkittävästi. Käyttämättömiä osuuksia on jo 416 kappaletta eikä niille löydy enää uusia käyttäjiä, joten lepäävien liittymien määrä tulee edelleen voimakkaasti kasvamaan. Vuoden aikana jäsenmäärä pieneni 61:llä. 45 osuutta on aikanaan otettu käyttöön muiden Finnet yhtiöiden alueilla Finnet vaihtoliittyminä. Jäsenmäärä vuoden 2008 lopussa oli 2109, kun se vuotta aikaisemmin oli Osuusmaksuja palautettiin yhteensä euroa. Osuusmaksun korottaminen näyttää kiihdyttävän jäsenten eroamisia. Puhelinliikenne Puhelinliikenteen veroton laskutus euroa, vähennystä edelliseen vuoteen noin 14 %. Puheluja välitettiin noin kappaletta. Liikennemäärien lasku kappalemäärin mitattuna oli noin 18 %. Lasku johtuu, paitsi puhelujen siirtymisestä matkapuhelinverkkoihin, myös siitä että modeemien käyttö on lähes loppunut ja lähes kaikki internetliikenne on siirtynyt laajakaistalle. Laajakaista Omia laajakaistaliittymiä oli vuoden lopussa kappaletta, määrä kasvoi noin 121 liittymällä kertomusvuoden aikana. Kasvu hidastui edellisestä vuodesta johtuen langattomien vaihtoehtojen voimallisesta markkinoinnista. Muille palveluntarjoajille on toimitettu 249 laajakaista tukkutuotetta. Nämä ovat jopa vähentyneet, koska operaattorit ohjaavat asiakkaitaan langattomiin vaihtoehtoihin. Myös hinnoittelu ja langallisten palvelujen tarjonnan puuttuminen on ohjannut kehitystä tähän suuntaan. Laajakaistayhteyksien määrä tulee edelleen kasvamaan ja nopeudet nousevat. Häiriöt ja palvelutaso Vuodessa vastaanotimme tilaajilta 92 puhelinliittymää koskevaa häiriöilmoitusta ja 36 laajakaistapalvelun vikaa. Keskuksen suorittama automaattinen valvonta paljasti myös muutamia vikoja. Lisäksi päätelaitehäiriön aiheuttivat 88 ilmoitusta. 85 prosenttia kaikista vioista korjattiin yhden työpäivän kuluessa ilmoituksesta. Liittymien asennuksia ja siirtoja tehtiin 68 kappaletta, joista 36 oli tilattu määrätyksi päiväksi. Näistä asiakkaan toivomuksista ei tarvinnut kertaakaan poiketa. Muiden asennusten ja siirtojen keskimääräinen toimitusaika oli alle yhden päivän päivä. 77 prosenttia siirroista ja asennuksista tehtiin tilauspäivänä. Laajakaistapalveluja asennettiin vuoden 2008 aikana 300 kappaletta, joista omalle operaattorille 283 ja muille operaattoreille 60 kappaletta. Omien asiakkaiden nettolisäys oli 121 kappaletta ja kokonaismäärä vuoden 2008 lopussa oli Laajakaistapalvelujen keskimääräinen toimitusaika oli 4,6 päivää. Asiakaspalvelun vastausaika oli keskimäärin 21 sekuntia ja noin joka kolmas soittaja joutui odottamaan vastausta yli 20 sekuntia. Laskutuksemme toimi erittäin luotettavasti, laskuvalituksia ei tullut vaikka laskuja lähetettiin yli kappaletta. Kuljetuskalusto Yhtiöllä on verkkoasentajien käytössä kaksi pakettiautoa ja etukuormaajalla varustettu nelivetotraktori. Kertomusvuonna 7 vuotta vanha Volkswagen Transporter vaihtui Toyota nelivetoon. Muut ajot ja kuljetukset suoritetaan henkilökunnan omilla autoilla. Osuuskunnan kokoukset Ylimääräinen osuuskuntakokous pidettiin Kokoukseen osallistui 27 osuuskunnan jäsentä. Kokous päätti osuusmaksun korottamisesta 150,00 eurosta 200 euroon. Varsinainen osuuskuntakokous pidettiin Kokous valitsi edustajiston vuosiksi Uudessa edustajistossa on 27 varsinaista jäsentä ja 26 varajäsentä. Kaikilla keskusalueilla on edustajat uudessa edustajistossa. 02

5 Edustajisto Edustajiston kevätkokous pidettiin Kokoukseen osallistui 18 edustajiston jäsentä ja se hyväksyi tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta Edustajiston syyskokous pidettiin Kokoukseen osallistui 19 edustajiston jäsentä ja se vahvisti vuoden 2009 vuosimaksut sekä valitsi hallituksen jäseniä, erovuorossa olleet Jukka Heikkilä, Kari Lehtomäki, Timo Santapere ja Rauno Siivonen valittiin uudelleen. Edustajistolle esiteltiin hallituksen talousarvio vuodelle Tilintarkastajat Osuuskunnan tilit ja hallinnon ovat tarkastaneet Tapani Kulmala, KHT ja Altti Lucander, varatilintarkastajina ovat olleet Ari Myllyniemi, HTM ja Pertti Tuomola. Hallitus Eurajoen Puhelimen hallitukseen ovat vuonna 2008 kuuluneet: Puheenjohtaja Jukka Heikkilä, sihteeri Jouko Sallila ja jäsenet Kari Lehtomäki, Timo Santapere, Rauno Siivonen, Seppo Ristilä ja Matti Tamminen. Hallitus on kertomusvuoden aikana kokoontunut 11 kertaa ja pöytäkirjoihin on kirjattu näissä kokouksissa 118 pykälää. Hallituksen puheenjohtaja, Jukka Heikkilä edustaa Eurajoen Puhelinta myös Finnet Liiton valtuuskunnassa. Henkilökunta Vuoden 2008 aikana henkilökuntaan kuuluivat toimitusjohtaja Urpo Heinonen, toimistonhoitaja Eeva Ruostemaa, toimistovirkailija Kati Andstén, verkkoasentajat Joni Nieminen, Oskar Raussi ja Ville Nurmio, tietoliikenneasiantuntija Henri Nieminen sekä keskusteknikko Miika Kivimäki. Vakituisen henkilökunnan vahvuus oli 8 henkilöä, 3 henkilöä tuhatta tilaajaa kohti. Lisäksi tarjosimme työharjoittelupaikan usealle peruskoululaiselle, ammattiin valmistuvalle ja ammattitaitojaan parantavalle opiskelijalle. Verolliset vuosi- puhelu- ym. maksut vuonna 2008 Vuosimaksut: Puhelumaksut: Muita maksuja Kaikkien liittymien vuosimaksu 96,00 euroa/vuosi Lähipuhelut 16,42 snt / kpl Paikallispuhelut 10 snt / puh + 1 snt / min Paikallisverkkomaksu (=PVM) 4,93 snt / alkava 6 min Osuusmaksu 200,00 euroa Osuusliittymän liittymismaksu 504,56 euroa Perusliittymä 504,56 euroa Perheliittymä 71,82 euroa Taloudellinen tulos Vuoden 2008 nettoliikevaihto oli ,52 euroa, liikevaihto kasvoi 2,1 prosenttia vuodesta Puhelulaskutus pieneni noin 14 prosenttia edellisen vuoden laskutuksesta. Liikevaihdon kasvu on laajakaistapalvelun ja laitemyynnin ansiota. Yhtiöllä ei ollut pitkäaikaisia velkoja tilikauden lopussa. Osuuskunnan tulos selviää tarkemmin oheisesta tilinpäätöksestä. Tuloslaskelman mukaan liikevoitto oli ,74 euroa. Poistot tehtiin suunnitelman mukaisina ja ne olivat suuruudeltaan ,80 euroa, taseen loppusumma on ,42 euroa. Vuoden 2008 tulos on ,63 euroa. Hallitus esittää, että tulos siirretään edellisten tilikausien tulostilille. Sijoitetun pääoman tuotto oli 6,8 % ja omavaraisuusaste 92,9 %. 03

6 Tuloslaskelma LIIKEVAIHTO , ,37 Liiketoim. muut tuotot 4 191, ,06 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,87 Varastojen muutos 3 521,52-983,57 Ulkopuoliset palvelut , , , ,80 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,46 Eläkekulut , ,87 Muut henkilö sivukulut , , , ,06 Poistot , ,49 Liiketoiminnan muut kulut , ,75 LIIKEVOITTO , ,33 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot 498,00 463,00 Korkotuotot 4 816, , , ,64 Muut korko ja rahoituskulut Rahoituskulut , ,28 Arvonalentumiset , , ,28 Tulos ennen tilinpäätössiirtoja , ,69 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos , ,33 Tulos ennen veroja , ,36 Tuloverot , ,93 Tilikauden voitot , ,43 04 Tuloslaskelma

7 Tase VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineelliset Hyödykkeet Maa-alueet 8 299, ,84 Rakennukset ja rakennelmat , ,60 Keskuslaitteet , ,18 Siirtoverkosto , ,74 Koneet ja kalusto , ,37 Muut aineelliset hyödykkeet , ,73 Sijoitukset , , , ,23 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus , ,91 Saamiset Myyntisaamiset , ,02 Siirtosaamiset , ,06 Muut saamiset , , ,53 Rahoitusarvopaperit , ,42 Rahat ja pankkisaamiset , , , ,85 VASTAAVAA , ,08 VASTATTAVAA Oma pääoma Sidottu oma pääoma Osuuspääoma , ,00 Osuuspääoma, palautettava ,37 Vararahasto , , , ,28 Vapaa oma pääoma Liittymismaksut , ,50 Aikaisempien vuosien tulos Ylijäämä edellisiltä tilikausilta , ,08 Tilikausi Ylijäämä tilikaudelta , , , , , ,29 Tilinpäätössiirtojen kertymä Kertynyt poistoero , ,05 Saadut Ennakot 5 997, ,47 Ostovelat , ,18 Muut velat , ,41 Siirtovelat , ,68 Lyhytaikainen , ,74 Vieras pääoma , ,74 VASTATTAVAA , ,08 Tase 05

8 Rahoituslaskelma LIIKETOIMINTA Tulorahoitus Liikevoitto Poistot ja arvonalentumiset Rahoitustuotot ja -kulut Verot Nettokäyttöpääoman muutos Vaihto-omaisuus, lis. (-) / väh. (+) Lyhytaikaiset saamiset, lis. (-) / väh. (+) Korottomat la. velat, lis. (-) / väh. (+) Liiketoiminnan nettokassavirta INVESTOINNIT Käyttöomaisuusinvestoinnit Käyttöomaisuuden myynti Kassavirta ennen rahoitusta RAHOITUS Muut rahoituserät Likvidien varojen lisäys (+) / vähennys (-) Likvidit varat kauden alussa Likvidien varat kauden lopussa Likvidien varojen lisäys (+) / vähennys (-) Rahoituslaskelma

9 Tilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöstä laadittaessa noudatetut arvostusperusteet ja -menetelmät sekä jaksottamisperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien hankintamenoon on luettu muuttuvat menot. Vaihto-omaisuuden hankintamenoon on luettu muuttuvat menot. Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen myyntihintaan. Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu taseerittäin vuonna 1995 tehdyn poistosuunnitelman mukaisesti. Hyödykkeiden hankinnat, joiden taloudellinen käyttöaika on alle kolme vuotta, sekä pienhankinnat on kirjattu kokonaisuudessaan hankintatilikauden kuluksi. Selvitys tuottoihin ja kuluihin sisältyvistä pakollisten varausten muutoksista Pakollisia varauksia ei ole tehty päättyneellä tilikaudella tai aikaisemmilla tilikausilla. Liitetiedot henkilöstöstä Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana henkilöryhmittäin Työntekijät 3 3 Toimihenkilöt 5 5 Tasetta koskevat liitetiedot Muut saamiset Tuotantotoimintaan liittyvien koneiden ja laitteiden poistamaton tasearvo on ,71 euroa Osuusmaksurahasto , ,34 Osuusmaksun korotus , ,36 Muut muutokset 9 900, ,70 Osuusmaksurahasto , ,00 Liittymismaksurahasto , ,30 Liittymismaksurahasto , ,30 Vararahasto , ,09 Siirrot vararahastoon 4 397, ,82 Vararahasto , ,91 Käyttörahasto , ,90 Käyttörahasto , ,90 Rakennusrahasto ,30 643,30 Rakennusrahasto ,30 643,30 Voitto ed. tilikausilta , ,16 Siirto ed. v tuloksesta , ,84 Siirto osuusmaksurahastoon , ,36 Siirto vararahastoon 4 397, ,68 Edellisen vuoden verokorj. 344,34 715,12 Voitto ed. tilikausilta , ,08 Tilikauden tulos , ,43 Vakuudet ja vastuusitomukset Muiden puolesta annetut vakuudet Muiden puolesta annettuja vakuuksia ei tilikauden lopussa ollut. Omistukset muissa yrityksissä Osakkeet ja osuudet Kappale Tasearvo Eurajoen Jäähalli ,69 Eurajoen Osuuspankki ,09 Finnet-Media Oy 4 672,75 Finnet Hakemistot Oy ,00 FNE Finland Oy ,00 Lännen Puhelin Oy 3 19,68 Länsilinkki Oy ,75 Paneliankosken Voima Oy 12 11,35 Vuojoki-säätiö ,00 Yhteensä ,31 Tase-eräkohtainen erittely oman pääoman erien lisäyksistä ja vähennyksistä sekä siirroista näiden erien välillä tilikauden aikana. 07

10 Allekirjoitukset Vuonna 2008 käytössä olleet kirjanpitokirjat ja kortistot Tasekirja, sidottu, paperimuodossa Tilikartta Tase-erittelyt, paperimuodossa Tositteet paperimuodossa Pääkirja, ATK Tositelajit Päiväkirja, ATK 01 Kirjanpito Myyntireskontra, CD-levyllä ja paperimuodossa 02 Ostolaskut Ostoreskontra, paperimuodossa 03 Ostomaksut 04 Tilinpäätös Allekirjoitukset Eurajoella, 26. päivänä helmikuuta 2009 Jukka Heikkilä Jouko Sallila Seppo Ristilä Kari Lehtomäki Matti Tamminen Rauno Siivonen Timo Santapere Urpo Heinonen Tilinpäätösmerkinnät Tilinpäätös on laadittu hyvän kirjanpitotavan mukaisesti. Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus. Eurajoella 8. päivänä huhtikuuta 2009 Altti Lucander, tilintarkastaja Tapani Kulmala, KHT 08

11 Tilintarkastuskertomus Olemme tarkastaneet Eurajoen Puhelin Osk:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Tilintarkastajan velvollisuudet Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat toimineet osuuskuntalain mukaisesti. Tilintarkastustoimenpiteillä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys. Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita. Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten. Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös, joka osoittaa voittoa ,63 euroa, ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot osuuskunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tarkastamaltamme tilikaudelta. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä on osuuskuntalain mukainen. Eurajoella 8. päivänä huhtikuuta, 2009 Altti Lucander Tapani Kulmala, KHT Kalliotie 6 Ernst&Young Oy Eurajoki Valtakatu Rauma 09

12 Yhteystiedot Eurajoen Puhelin Kirkkitie Eurajoki (02) fax (02)

EURAJOEN PUHELIN OSK:N Toimintakertomus vuodelta 2015

EURAJOEN PUHELIN OSK:N Toimintakertomus vuodelta 2015 Eurajoen Puhelin Osk - Vuosikertomus 2015 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus sivut 2-4 Tuloslaskelma sivu 5 Tase sivut 6 Tilinpäätöksen liitetiedot sivut 7-8 Allekirjoitukset sivu 9 Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Sisältö Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus

Sisältö Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus Eurajoen Puhelin Osk Vuosikertomus 2010 Sisältö 01-03 Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus Yleistä Vuosi 2010

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilinpäätös ja toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus sivut 2-4 Tuloslaskelma sivu 5 Tase sivut 6 Tilinpäätöksen liitetiedot sivut 7-8 Allekirjoitukset sivu 9

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Sisältö Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus

Sisältö Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus Eurajoen Puhelin Osk Vuosikertomus 2009 Sisältö 01-03 Hallituksen toimintakertomus 04 Tuloslaskelma 05 Tase 07 Tilinpäätöksen liitetiedot 08 Allekirjoitukset 09 Tilintarkastajankertomus Yleistä Edellisenä

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2008-31.12.2008 1454032-3 Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI Helsinki SisSllysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot 3-5 Allekirjoitukset

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti.

... tllrti1. VALITILINPAATOS. Liikennevirta. Y-tunnus: 2588986-2 04.12.2013-31.1.2014. tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti. ...... VALITILINPAATOS Liikennevirta Oy Y-tunnus: 04.12.2013-31.1.2014 Tama tasekirja on sailvtettava 31.12.2024 asti tllrti1. Valitilinpaatos tilikaudelta 04.12.2013 - Sisallysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tyhjät Excel-lomakkeet löytyvät sivulta: http://yritystutkimusry.fi/?page_id=9 YRITYSTUTKIMUSNEUVOTTELUKUNTA TULOSSUUNNITELMA

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot