Jakamistalous. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jakamistalous. Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja."

Transkriptio

1 Jakamistalous on kaikenlaisen pääoman käyttöasteen nostamista ja resurssiviisasta toimintaa. Käsite jakamistaloudesta on laaja.

2 Jakamistalouspalveluiden avulla voidaan järjestää esim. kuluttamista, liikkumista, majoittumista, kuljettamista, asumista, yksittäisten toimijoiden tai yhteiskunnan tarjoamia palveluja, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja hoivaa, sekä edellisten kaikkien rahoitusta, entistä tehokkaammin.

3 Jakamisen kohteena voi olla tavaran, palvelun, prosessin, tiedon tai pääoman omistus- tai käyttöoikeus. Jakaminen voidaan suorittaa yhtälailla myymällä, vuokraamalla, vaihtamalla, kierrättämällä, yhdessä tekemällä tai lahjoittamalla.

4 Organisaatiokeskeisestä yhteiskunnasta kohti ihmiskeskeistä yhteiskuntaa Jakamistaloudessa on kyse maailmanlaajuisesta kommunikaation, kulttuurin, toiminta- ja ansaintamallien murroksesta. Enää ei tarvita isoja organisaatioita, jotta suuriakin asioita voisi tapahtua.

5 Naapurustojen ja jakamistalouden media

6 Nappi Naapuri on naapurustojen uusi sosiaalinen media. Karttapohjainen nettipalvelu, joka mahdollistaa jakamistalouden viestintää ja edistää siihen liittyvää paikallista toimintaa. Leo Moi, lapsemme tarvitsisi hoitajaa viikonlopuksi. löytyisikö täältä muita, joilla sama tilanne? Tarjoamme oman kotimme hoitopaikaksi ja lapset voivat jäädä...

7

8 Nappi Naapuri on jakamistalouden paikallinen media Napissa Ihmiset kertovat toisilleen tarpeistaan ja resursseistaan. Nappi mahdollistaa paikallisen informaation jakamista. Jaettu informaatio saattaa kotien, ihmisten ja asuinalueiden pontentiaalin uudelleen yhteiseen käyttöön. Edistää naapurustojen hyvinvontia. Naapurustojen hyvinvointi edistää turvallisuutta. Tämä edellyttää edellyttää kuitenkin rohkeutta ja luottamusta.

9 lisää luottamusta Ihmiset ovat aina olleet sosiaalisia. Viimeiset vuosikymmenet länsimaissa on eletty kuitenkin luottamuksen romahtamisen aikaa. Tänään tuntemattomia pelätään. On myös syntynyt kuplia joissa ollaan vain samanmielisten kanssa. Parhaimillaan jakamistalous voi kääntää kehityksen parempaan suuntaan.

10 edellyttää luottamusta Luottamuksen rakentamisesta ja sen mahdollistavista työkaluista tulee tärkeitä. Tunnistautuminen, palaute tai arviointi voivat olla näitä työkaluja. Vaarana kuitenkin julkinen leimaantuminen tai ulkopuolelle jääminen.

11 Nappi mahdollistaa ihmisten tutustumista Mukana!

12 mahdollistaa Ihmiset tykkäävät kuluttaa ja olla yksilöitä mutta sen lisäksi tykkäävät MYÖS junailla asioita yhdessä muiden kanssa, järkätä, rakentaa, luoda ja jakaa. Pitkään olemme oleet yhteiskunnassa joka tuki vain yksilöllisistä toimintaa ja kulutusta. Nyt meille on digitalisaation ansiosta rakentunut uusi ympäristö joka voi tukea yhteisöllisyyttä. Jakamistalous ei ole pelkästään kahden tai useamman kansalaisen välistä vertaistaloutta, vaan jakamistalous voi ja sen pitääkin ulottua koko yhteiskuntaan. Jakamistaloutta voivat harjoittaa myös kaupungit, kunnat kolmas sektori, koululaitokset ja muut julkishallinnolliset laitokset sekä yritykset.

13 mahdollistaa Jakamistalouden hyödyt voivat olla taloudellisia, yhteiskunnallisia, sosiaalisia tai ympäristökuormitusta vähentäviä. Jakamistaluodessa sitä harjoittavat toimijat / käyttäjät, sidosryhmät ja muu yhteiskunta hyötyvät palvelua tai toimintaa ylläpitävän / mahdollistavan organisaation rinnalla. Tällainen toiminta voi myös tuottaa uusia mikrotyön, liiketoiminnan ja palvelujen muotoja. Nappi Naapurin kaltaisen informaatioalustan myötä läheinen sijainti rakentuu resurssiksi.

14 mahdollistaa Kun ihmiset yksilötasolla tuottavat ja jakavat paikallisesti informaatiota resursseista ja tarpeista, voi yhteiskuntakin toimia paljon tarkemmmin ja paremmin. Kaupunkitasolla mm. työttömyys tai vanhusten avuntarve ovat isoja massakysymyksiä, jotka eivät liity toisiinsa. Mutta jos nuo kaksi voisivat naapuritasolla kohdata toisensa, voisi parhaimillaan syntyä tehokkain mahdollinen ratkaisu molempien ongelmiin; - toinen saa tekemistä ja tuloja, toiset saa apua.

15 mahdollistaa Ihmiset pystyvät yhdessä organisoimaan elämänsä paljon nykyistä toimivammaksi ja turvallisemmaksi. Jos organisaatiot ja yhteiskunta lähtevät ajoissa mukaan matkaan oppimaan ja paikallisia täsmäpalveluja tuottamaan / mahdolistamaan - niin mikä sen parempi!

16 Päämäränä jakamistalouden positiiviset sosiaaliset vaikutukset ja sen myötä kasvava sosiaalinen hyvinvointi sekä turvallisuus naapurustoissa ja koko yhteiskunnassa.

Siivouspäivän taustalla on yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa

Siivouspäivän taustalla on yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa Siivouspäivän taustalla on yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa Illallinen Teksti 1000 pöytäpaikkaa varattiin 2,7 minuutissa PakkaaIllallinen mukaan Teksti mukaan Naapurustojen ja jakamistalouden media

Lisätiedot

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat

Liikkuminen ja jakamistalous. Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikkuminen ja jakamistalous Sonja Heikkilä Hankejohtaja, Liikkumisen palvelut OP Ryhmä, Uudet liiketoiminnat Liikenteessä on paljon parannettavaa Omistusauto on suuri investointi ja sen arvo laskee Yksityisautot

Lisätiedot

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti

Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa. Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Kolmas sektori hyvinvointiyhteiskunnassa Sakari Möttönen kehitysjohtaja, dosentti Julkisen ja kolmannen sektorin kehitysvaiheet Hyvinvointivaltion rakentamisen aikaan korostettiin julkisen sektorin vastuuta

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Jakamistalous missä mennään?

Jakamistalous missä mennään? Jakamistalous missä mennään? Palkansaajat jakamistaloudessa 16.11.2016 Satu Lähteenoja Demos Helsinki satu.lahteenoja@demoshelsinki.fi @satulahteenoja Suomen ensimmäiset vertaiskotiinkuljetetut kauppakassit

Lisätiedot

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET Yli vuoden kansalaisnavigoinnin jälkeen on hyvä koota yhteen tähänastisia kokemuksia draaman ja soveltavan teatterin mahdollisuuksista.

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys?

kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys? Järjestöjen, kuntien ja maakuntien kumppanuus Mistä oikein on kysymys? Kommenttipuheenvuoro Oulu 16.11.2017 Ritva Pihlaja asiantuntija ritva@pihlaja.fi 0400 895 140 Tulevaisuuden kunta Järjestöjen rooli

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Tampereen yliopiston terveystieteen laitos Hyvinvoinnin tulkintoja 1. Ulkoisesti arvioitu vs. koettu Ulkoisesti (yhteisesti) arvioitu Tunnuslukuja: suhteellinen köyhyys

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

Paimion palvelukeskussäätiö

Paimion palvelukeskussäätiö LIITE 2: Zung-depressioskaala Paimion palvelukeskussäätiö pvm Depressioskaala Zung: Sirkka-Liisa Kivelä Seuraavassa esitellään erilaisia väittämiä. Rengastakaa kustakin väittämästä se vaihtoehto, joka

Lisätiedot

Lataa Sosiaalinen pääoma ja hyvinvointi. Lataa

Lataa Sosiaalinen pääoma ja hyvinvointi. Lataa Lataa Sosiaalinen pääoma ja hyvinvointi Lataa ISBN: 9789524510523 Sivumäärä: 224 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.79 Mb Sosiaalisesta pääomasta on lyhyessä ajassa tullut käsite, jonka voimaan kansalaisyhteiskunnan

Lisätiedot

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä?

Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka visiotyössä? Esitelmä 25.1.2018 Megatrendit: mitä ne ovat ja miksi ne tulee huomioida Kotka 2025 -visiotyössä? Demos Helsinki Aleksi Neuvonen @leksis Megatrendit...ovat pitkäkestoisesti yhteiskuntaa muokkaavia, tyypillisesti

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi. Jakamistalousryhmän alustus 18.5.2015. Jenni Selosmaa tiimiyrittäjä, KTM

Kaupunkiaktivismi. Jakamistalousryhmän alustus 18.5.2015. Jenni Selosmaa tiimiyrittäjä, KTM Kaupunkiaktivismi Jakamistalousryhmän alustus 18.5.2015 Jenni Selosmaa tiimiyrittäjä, KTM Mistä on kysymys? Muutos syntyy meistä Jakamistalous vapauttaa energiaa ja resursseja kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Lisätiedot

Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli

Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli Timo Seppälä Time: 3.11.2016 Place: Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi Suomalaiset yritykset ja digitalisaatio 24%- Internet of Thingskehitystrendin tärkeänä ja

Lisätiedot

Kumppanuuden sosiaalipolitiikka mitä se edellyttää julkiselta sektorilta ja ikääntyneeltä? Briitta Koskiaho Kela 23.11.2011

Kumppanuuden sosiaalipolitiikka mitä se edellyttää julkiselta sektorilta ja ikääntyneeltä? Briitta Koskiaho Kela 23.11.2011 Kumppanuuden sosiaalipolitiikka mitä se edellyttää julkiselta sektorilta ja ikääntyneeltä? Briitta Koskiaho Kela 23.11.2011 Lähtökohdat Briitta Koskiaho Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa Ilmestyy 2012 alussa

Lisätiedot

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana People-centric problem solving Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana Gemic on strategiseen tutkimukseen, ihmislähtöisiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut konsulttitoimisto.

Lisätiedot

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ

HYPPY KOHTI KAUPPOJEN KESKITTYMISTÄ Perustettu 2009 Kauppahalli24.fi-verkkoruokakauppa avattiin 11/2012 Ulkoistetut partnerit: Terminaalitoiminnot: LTP-logistics oy Kuljetukset: Itella Posti oy Suomalainen omistus Luonnollisesti tuorein

Lisätiedot

Yhteiskunnallisten Yritysten Superpäivä Oulussa

Yhteiskunnallisten Yritysten Superpäivä Oulussa Yhteiskunnallisten Yritysten Superpäivä Oulussa Hallintojohtaja Ari Heikkinen, Oulun kaupunki konsernipalvelut 17.10.2012 Julkiset palvelut murroksessa Euroopan maiden taloudelliset vaikeudet juontavat

Lisätiedot

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat

Lisätiedot

Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet

Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Matkalla kohti alustataloutta yrittäjän osaamistarpeet Tutkintotoimikuntaseminaari 16.2.2017 Mikko Dufva mikko.dufva@vtt.fi @mdufva Yrittäjä alustataloudessa?

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi Säästöpankki SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016 - Säästöpankki SUOMEN VANHIN PANKKIRYHMÄ - OSA YHTEISKUNTAA JO YLI 190 VUOTTA Ensimmäinen Säästöpankki Turkuun 4.1.1823 Perustettiin vähävaraisia varten, opetti säästäväisyyttä

Lisätiedot

Toimittaja Kaupunkilaisen perspektiivi. Kalle Launiala, ProtonIT Oy

Toimittaja Kaupunkilaisen perspektiivi. Kalle Launiala, ProtonIT Oy Toimittaja Kaupunkilaisen perspektiivi Kalle Launiala, ProtonIT Oy kalle.launiala@protonit.net +358445575665 Järjestelmäkeskeinen perspektiiviongelma Tuotanto (ERP) Dokumentit? Asiakas (CRM) Sisällönhallinta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Porin Avoin Kilpailu 2013. Tiimi numero 10 kilpailutyö: (Digitaalisesti) Avoin Kaupunki

Porin Avoin Kilpailu 2013. Tiimi numero 10 kilpailutyö: (Digitaalisesti) Avoin Kaupunki Porin Avoin Kilpailu 2013 Tiimi numero 10 kilpailutyö: (Digitaalisesti) Avoin Kaupunki Kilpailutyön rakenne Nykytilanne Muutos Keinot & Hyödyt Päätös Nykytilanne Tavanomainen ICT siiloutunut Järjestelmäkeskeinen

Lisätiedot

Kooste pienryhmätehtävistä. Hyvinvointifoorumi 7.4.2011

Kooste pienryhmätehtävistä. Hyvinvointifoorumi 7.4.2011 Kooste pienryhmätehtävistä Hyvinvointifoorumi 7.4.2011 1. Mitkä asiat ovat hyvin Länsi-Uudellamaalla hyvinvointiin liittyen? +Hyvät puitteet: luonto, meri, hyvät liikuntamahdollisuudet ja virkistysalueet

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla

Eliksiiriä elämään. seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä elämään seniorikurssit Peräpohjolan Opistolla Eliksiiriä ja osallisuutta elämään Yksin, kaksin ja toisten kanssa opiskellen ja osallistuen kurssilla tai täysihoidossa. Peräpohjolan Opistolla

Lisätiedot

JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta.

JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. JOB SHOPPING Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. Kyse on sopivan työpaikan etsimisestä, kun työntekijä

Lisätiedot

Tietopolitiikan valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA

Tietopolitiikan valmistelun tilanne O-P Rissanen JUHTA Tietopolitiikan valmistelun tilanne 31.1.2018 O-P Rissanen 24.1.2018 JUHTA Suomen tilanne 2018 Julkisen hallinnon perusrekisterit ovat pääasiassa hyvässä kunnossa Luottamus on edelleen korkealla tasolla

Lisätiedot

Keinumetafora osallisuudesta

Keinumetafora osallisuudesta Keinumetafora osallisuudesta Ensimmäiset keinukokemukset lapset saavat yleensä aikuisten sylissä. Osallisuudenkin ensimmäiset kokemukset syntyvät siitä, kun lapsi kokee olevansa merkityksellinen, siihen

Lisätiedot

6AIKA-TREFFIT ESPOO Agenda ja työpajaohjeet

6AIKA-TREFFIT ESPOO Agenda ja työpajaohjeet 6AIKA-TREFFIT ESPOO 12.5.2016 Agenda ja työpajaohjeet Työpajan ohjeistus Työpajan sisältö on jaettu viiteen teemaan, kussakin teemassa on kaksi pöytäkuntaa fasilitaattoreineen. Kukin osallistuja valitsee

Lisätiedot

Sosiaalisen toimiluvan käsite ja paikallinen hallinta

Sosiaalisen toimiluvan käsite ja paikallinen hallinta Sosiaalisen toimiluvan käsite ja paikallinen hallinta Kuopasta kansalle kaivosteollisuuden hyväksyntä ja paikallinen hallinta 17.3.2015 Lasse Peltonen, SYKE Hyväksyttävyyden ja sosiaalisen toimiluvan ajankohtaisuus

Lisätiedot

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys merkitsee parhaimmillaan sitä, että meitä ympäröi ihmisten turvaverkko. Tarvittaessa se auttaa ja tukee

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos

Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee

Lisätiedot

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? 8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

TURVAPAIKANHAKIJAT:

TURVAPAIKANHAKIJAT: TURVAPAIKANHAKIJAT: ARKIPÄIVÄISET HALLINNON JA HALLINNAN KÄYTÄNNÖT JUSSI S. JAUHIAINEN URMI & TURUN YLIOPISTO jusaja@utu.fi Aineisto on peräisin YK:n (UNHCR), EU:n (Eurostat) ja Migrin tilastotietokannoista.

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin. Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) 1 Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Sosiaalinen kuntoutus: erityistoimenpiteistä osallisuuden tiloihin Lehtori, VTT Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ari.nieminen@diak.fi

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen?

Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen? Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen? Timo Lindholm Sitra 11.9.2015 1 Työelämän ja markkinoiden muutoksia ICT:n laajeneva hyödyntäminen ja osin tehtävätasolle ulottuva kansainvälinen kilpailu hävittävät

Lisätiedot

Seurat mukaan Suunnistajan palveluun

Seurat mukaan Suunnistajan palveluun Hyödyt seuroille Seurat mukaan Suunnistajan palveluun Kesä 2017 - Palvelun tekeminen käynnistyy ja pilottiin ilmoittautuneet seurat (10-15 seuraa) pääsevät mukaan kehittämiseen. - Kehittämisessä kuullaan

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Sisäisen turvallisuuden kehittäminen 06.09.2013 Järjestöillä erilaisia rooleja Kansalaisyhteiskunta on laajempi

Lisätiedot

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään

Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 8.9.2017 Onko ohjelmointi toinen lukutaito? ja yleiskatsaus teknologian ja opetuksen kenttään Mikko Eloholma CPO mikko@mehackit.org Twitter: @eloholmamikko 2017 valmistunut

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

Aleksi Neuvonen Demos Helsinki Aikamme kaupunkien kaksi kulttuuria

Aleksi Neuvonen Demos Helsinki  Aikamme kaupunkien kaksi kulttuuria Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Aikamme kaupunkien kaksi kulttuuria Demos Helsinki www.demos.fi Demos Helsinki on Suomen ensimmäinen riippumaton ajatushautomo, think tank. Sen perusti joukko

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen Timo Lindholm / Sitra 22.8.2017 Lähtökohdat - Globaalit ilmiöt muokkaavat työelämää hävittävät ja luovat töitä. - Työn murroksen

Lisätiedot

Korjausrakentamisen liiketoimintamallit

Korjausrakentamisen liiketoimintamallit Korjausrakentamisen liiketoimintamallit Tulevaisuuden senioriasuminen Loppuseminaari "Senioreiden hyvinvointi ja asumispalvelut" 30.3.2006 Taideteollinen korkeakoulu Markku Riihimäki VTT:n osaprojekti

Lisätiedot

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari 27.5.2015 Mikko Kosonen, yliasiamies Miksi Soteuudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu kiihtyy.

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari 15.01.2016 Tampere Työpaja: Kanslaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin Kumppanuus 2020 ohjelma - esimerkki yhteistyön mahdollisuudesta!

Lisätiedot

Tietopolitiikkaa toteuttamassa. Anne Kauhanen-Simanainen YTI -rytinä

Tietopolitiikkaa toteuttamassa. Anne Kauhanen-Simanainen YTI -rytinä Tietopolitiikkaa toteuttamassa Anne Kauhanen-Simanainen 23.1.2017 YTI -rytinä Tietopolitiikka osaksi yhteiskuntapolitiikkaa Tietopolitiikka osaksi 2020 luvun yhteiskuntapolitiikkaa Yhteiskuntapolitiikan

Lisätiedot

Uutta asiantuntijuutta sosiaalialalle:! sosiaalipedagogiikka ja sosionomi (AMK)!!

Uutta asiantuntijuutta sosiaalialalle:! sosiaalipedagogiikka ja sosionomi (AMK)!! Uutta asiantuntijuutta sosiaalialalle:! sosiaalipedagogiikka ja sosionomi (AMK)!! Elina Ikonen YTM, sosiaalityöntekijä, opettaja Jatko-opiskelija (Itä-Suomen yliopisto) Väitöskirja koskien suomalaista

Lisätiedot

Yhteistyö ja verkostot välttämättömiäkö yrittäjälle? Hyrrät hanke Työpaja I ja II 19.5 ja 26.5.2014

Yhteistyö ja verkostot välttämättömiäkö yrittäjälle? Hyrrät hanke Työpaja I ja II 19.5 ja 26.5.2014 Yhteistyö ja verkostot välttämättömiäkö yrittäjälle? Hyrrät hanke Työpaja I ja II 19.5 ja 26.5.2014 KTT Raija R Leskinen Johtava yritysasiantuntija, Executive Coach (ACC) Liikkeenjohdon Asiantuntijakeskus

Lisätiedot

Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten?

Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten? Palkansaajat jakamistaloudessa seminaari Jakamistalous muuttaa työtä mutta miten? Anne Kovalainen, professori, Turun yliopisto SWiPE tutkimushankkeen johtaja Suomen Akatemia Jakamistalous? Keikkatalous?

Lisätiedot

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi:

Lisätiedot

Koulutuksen arviointi alueen näkökulmasta. johtaja, FT Maire Mäki

Koulutuksen arviointi alueen näkökulmasta. johtaja, FT Maire Mäki Koulutuksen arviointi alueen näkökulmasta johtaja, FT Maire Mäki 1 Haasteita julkisille palveluille ja niiden arvioinnille Säästö- ja tuottavuustavoitteet haastavat julkisen palvelutoiminnan; Korkeaa laatua

Lisätiedot

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI JA NATIIVIMAINONTA OVAT NYT IN. MIKSI? Digitaalinen maailma antaa uusia reviirejä

Lisätiedot

Kolmas sektori ja maaseutukunnat

Kolmas sektori ja maaseutukunnat Kolmas sektori ja maaseutukunnat Maaseudun PARAS-seminaari Kuntatalo 5.12.2008 Ritva Pihlaja Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Kolmas sektori maaseutukunnissa tutkimus Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN. LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN. LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN LUOTTAMUKSELLINEN Toni Kurvinen Arctic Connect Oy ARCTIC CONNECT OY LIIKETOIMINTA ARCTIC CLOUD PILVIPALVELUT Monipistepalvelut (siltapalvelut) Videotunneli.com tunnelointipalvelut

Lisätiedot

Jakamistalous resurssiviisasta etäisyyksien hallintaa

Jakamistalous resurssiviisasta etäisyyksien hallintaa Lumen 3/2016 TEEMA-ARTIKKELI Jakamistalous resurssiviisasta etäisyyksien hallintaa Marika Saranne, KTM, TKI-päällikkö, Kaupan ja kulttuurin osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat: Jakamistalous,

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit)

Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Kainuulainenkin ikääntyy (kainuulaiset Harmaat pantterit) Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvitys 1.5. 31.10.2010 6.10.2010 Marika Kurth, suunnittelija KTM Taustaa: Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta

Lisätiedot

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä

Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä Osallisuuden pedagogiikka - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja, LTO, KM, Päiväkoti Kuusimäki, Lempäälä elina.kataja@lempaala.fi Kasvatuksen ydinkysymykset Millaisia lapsia haluamme kasvattaa?

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

KUKA HUOLEHTII IKÄÄNTYVIEN TERVEYDESTÄ JA TOIMINTAKYVYSTÄ?

KUKA HUOLEHTII IKÄÄNTYVIEN TERVEYDESTÄ JA TOIMINTAKYVYSTÄ? 38. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Kuntoutuskumppanuus ja osallisuus Helsinki, Marina Congress Center 19.3.2010 KUKA HUOLEHTII IKÄÄNTYVIEN TERVEYDESTÄ JA TOIMINTAKYVYSTÄ? Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia,

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden adaptiivinen johtaminen Teemu Reiman, Elina Pietikäinen ja Jouko Heikkilä

Potilasturvallisuuden adaptiivinen johtaminen Teemu Reiman, Elina Pietikäinen ja Jouko Heikkilä Potilasturvallisuuden adaptiivinen johtaminen 29.11.2012 Teemu Reiman, Elina Pietikäinen ja Jouko Heikkilä 2 Potilasturvallisuudessa on ongelmia Potilasturvallisuuden järjestelmällinen kehittäminen on

Lisätiedot

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Miten luovuus ja innovatiivisuus liittyvät julkiseen sektoriin? Hallituksen tahtotila: Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea

Lisätiedot

Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi

Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi Taltioni kansallinen ehealth palvelujen ekosysteemi Yksilön terveyden selittäjät McGinnis et al., Health Affairs 21(2), 2002 Sairaudenhoidosta terveydenedistämiseen Painopiste Taltioni Potilastiedot Taltioni

Lisätiedot

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media opintoohjauksen tukena Anne Rongas 20.4.2011 Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media ja... työ- ja toimintakulttuurin muutos opinto-ohjaajan työ tiedotuskanavat henkilökohtainen

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys Vähähiilinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on minimoitu, ja jossa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Mediallistumisen vaikutukset johtajuuteen, maineeseen ja asiantuntijuuteen

Mediallistumisen vaikutukset johtajuuteen, maineeseen ja asiantuntijuuteen Mediallistumisen vaikutukset johtajuuteen, maineeseen ja asiantuntijuuteen #Otehanke 16.10.2017 Jukka Saksi jukka.saksi@johtajaonmedia.fi www.johtajaonmedia.fi AUTTAMINEN Agenda 16.10.2017: Esittäytyminen

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

Ikäihmisten asumisen uudet tuulet Pohjois Karjalassa, case Lieksa

Ikäihmisten asumisen uudet tuulet Pohjois Karjalassa, case Lieksa Ikäihmisten asumisen uudet tuulet Pohjois Karjalassa, case Lieksa Miten kustannuksia voidaan vähentää ja palvelun laatua parantaa? Paikka: Pohjois Karjalan rajavartioston tila, Onttola Aika: 17.2. 2011

Lisätiedot

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro 30.1.09 Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoulu kari.m.laitinen@poliisi.fi 5.2.2009 sisällys Turvallisuuden luonne Strategian luonne Tutkimustyön

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush

Merkityksellisyys. työn uusi trendi. Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Tieke / Slush Merkityksellisyys työn uusi trendi Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto 1.12.2016 Tieke / Slush Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Avainlippu vuodesta 1965 Design from Finland

Lisätiedot

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki OECD:n hallintoministerikokous Helsinki 28.10.2015 Ensimmäinen Suomessa koskaan järjestetty OECD:n ministeritason kokous Suomi isännöi OECD:n hallintoministerien kokousta Helsingissä 28.10.2015. Kokouksen

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot