-j Elinkeino-, liikenne- ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "-j Elinkeino-, liikenne- ja"

Transkriptio

1 - PÄÄ -j Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TÖSLUONNOS Dnro 34/ Kalastuslain (286/82) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis- ja viehekalas tuskielto eräillä lohikalojen istutuspaikoilla, Joensuu ja Liperi Niittylah den istutuspaikan kieltoalueen rajauksen muuttaminen ASIAN TAUSTAA Oriveden kalastusalue on syyskokouksessaan päättänyt keskittää lohikalaistutuksensa kahteen istutuspaikkaan, Pyhäselän Niittylahteen ns. opis ton rantaan ja Oriveden Telmonselän Syvälahteen ja kieltänyt väli seltä ajalta kaikenlaisen muun, kuin ns. yleiskalastusoikeuksiin perustuvan kalastuksen em. istutuspaikoilla turvatakseen lohikalaistukkaiden leviämistä heti istutusten jälkeen ja vähentääkseen istukkaiden välitöntä, istutuksen jäl keistä pyydyskuolevuutta vesialueilla. Myös Pohjois-Karjalan ELY-keskus on keskittänyt valvomiaan ja/tai toteuttamiaan velvoiteistutuksia mainittuihin istu tuspaikkoihin ja osaltaan täydentänyt kalastusalueen kalastuskieltoa ns. yleis kalastusoikeuksiin perustuvan kalastuksen osalta päätöksellään dnro 34/ , Vaikka molemmilta rauhoitusalueilta aukeaa isot selät, joka on tärkeä edellytys lohikalaistukkaiden leviämiselle, on Niittylahden ns. opiston rannan kieltoalue osoittautunut liian suppeaksi. Oriveden kalastusalue on syyskokouksessaan päättänyt laajentaa kieltoaluettajärvelle päin metriä ja esittänyt ELY-keskukselle vastaavaa muutosta myös yleiskalastusoikeuksien kieltoon. PÄÄTÖS ELY-keskus muuttaa päätöstään (dnro , ) Py häselän Niittylahden, ns. opiston rannan, istutuspaikan rajauksen osalta. Muutettu päätös on kokonaisuudessaan seuraava: Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kieltää kalastuslain (KL 286/82) 11 :n 1 ja 2 momentin nojalla kalastuslain 8 :n 1 momentissa tarkoitetun onkimisen, pilkkimisen ja viehekalastuksen Joensuun kaupungin ja Liperin kunnan alueilla seuraavasti: Kielto on voimassa vuosittain välisenä aikana seuraavilla istu tuspaikoilla: O Pyhäselkä, Niittylahti, ns. opiston ranta, Mulon kalaveden osakaskunta (Joensuu). Alue (n. 27 ha) sijaitsee peruskarttalehdellä O Orivesi, Telmonselkä, Syvälahti, Liperinsalon kalaveden osakaskunta (Liperi). Alue (n. 23 ha) sijaitsee peruskarttalehdellä Kieltoalueiden rajat on merkitty tämän päätöksen liitteenä oleville kartoil le. Kiellot ovat voimassa asti. POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsu numero Kauppakatu 40 B PL 69 Joensuu Joensuu

2 2/4 Kalastuksessa on noudatettava tämän päätöksen ohella muita Oriveden kalas tusalueen ja/tai vesialueen omistajien sekä kalatalousviranomaisen asettamia päätöksiä sekä kalastuslain ja asetuksen mukaisia säädöksiä. Tämä päätös voidaan ELY-keskuksen päätöksellä kumota tai sitä voidaan muuttaa, mikäli olosuhteet kalastuksessa tai kalakannoissa sitä edellyttävät, mikäli kieltoalue osoittautuu riittämättömäksi, kieltoalueen käyttö tai merkitys muuttuu, tai se osoittautuu muutoin tarpeettomaksi esim. tilanteissa, jossa ka lastusalue tai kalastusoikeuden haltija ei jatka kalastuskieltoaan samalle ajan jaksolle muun kalastuksen osalta tai käytettävät istutuspaikat oleellisesti muut tuvat. PÄÄTÖKSEN ELY-keskuksella on vesialueen omistajan tai kalastusalueen pyynnöstä taikka PERUSTELUT omasta aloitteestaan oikeus määrätyllä alueella rajoittaa kalastuslain (286/82) JA 11 :n (muut /154) mukaisesti 8 :ssä tarkoitettua onkimista ja pilk SUOSITUKSET kimistä tai viehekalastusta taikka kieltää ne määräajaksi, jos kalastuslain 1 TOIMIJOILLE :ssä mainitut tavoitteet, tavanomaista tehokkaamman kalakannan hoidon tu losten turvaaminen, kaupallisessa tai muussa erityisessä tarkoituksessa tehty jen kalaistutusten taloudellisen hyödyntämisen turvaaminen, petokalojen tär keiden kutualueiden suojeleminen tai muut erityiset syyt sitä vaativat. Istutusten tulosta voidaan parantaa asettamalla kalastusta koskevia kieltoja ajaksi, jolloin valtaosa istutuksista toteutetaan. Vastaavanlaisesta istutustoi minnan turvaamiseksi asetetusta kiellosta on hyviä kokemuksia esim. Höytiäl sen kalastusalueelta, jolla kielto on voimassa kahdella keskeisellä istutuspai kaila vuosittain touko-kesäkuun vaihteessa. Tällä päätöksellä rajoitetaan kalastuslain 8 :ssä tarkoitettua vapaata, ns. yleiskalastusoikeuksiin perustuvaa ongintaa, pilkintää ja viehekalastusta. Kielto on voimassa vuoden 2017 loppuun, jolloin päättyvät myös useat muut Saimaan järvilohi- ja järvitaimenkannan turvaamiseksi asetetut kalastusta koskevat rajoi tukset Ala-Koitajoella, Pielisjoella, Pyhäselällä ja Orivedellä. Kiellon ja kalastusrajoitusten tavoitteena on mm. istukkaiden leviämisen tur vaaminen, koska edellä mainittu kalastus voi vaarantaa alueen istutusten tu loksen järvilohi- ja järvitaimenkantojen hoidossa. Kalastusalue tai osakaskun nat eivät itse voi kieltää ns. yleiskalastusoikeuksin tapahtuvaa kalastusta. Myös ELY-keskuksen valvomat ja/tai toteuttamat velvoiteistutukset keskitetään pää sääntöisesti em. istutuspaikoille, sillä ko. istutukset tukevat yleistä kalatalous etua. Täten on perusteltua, että ELY-keskus osaltaan, omalla päätöksellään, kieltää ns. yleiskalastusoikeuksiin perustuvan kalastuksen istutuspaikoilta. Oriveden kalastusalue ja ELY-keskus ilmoittivat kalastuskieltoalueen rajauksen muutosta koskevan asian vireilläolosta yleistiedoksiantona Virallisessa lehdes sä sekä sanomalehti Karjalaisessa Päätösluonnos oli nähtävillä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen, P-K:n Kalatalouskeskuksen sekä Liperin kunnan ja Joensuun kaupungin ilmoitustauluilla välisen ajan. Li säksi istutuspaikkojen kieltoa on käsitelty kalastusalueen hallituksessa ja ylei sessä kokouksessa, sekä myös osakaskunnassa. Yhtään muistutusta kalas tuskieltoa koskevasta asiasta ei annettu / Asiasta annettiin xx muistutusta, jot

3 3/4 ka on otettu huomioon päätöksestä ilmene väliä tavalla. Istutuksista on täytettävä aina istutuspöytäkirjatja toimitettava ne ELY keskukselle istutustapahtumien jälkeen. Alueelle istutettavissa kaloissa ei saa olla havaittavia kalatauteja. Istutuksissa on noudatettava kalastuslain 121 :n määräyksiä. ELY-keskus suosittelee, että Oriveden kalastusalue ja/tai ko. istutuspaikan osakaskunnat ilmoittavat kiellosta, mm. kalastuksen ohjausta ja valvontaa var ten, alueelle näkyvästi asetetuilla tauluilla, koska kalastusasetuksen 51 b :n 1 momentin mukaista viranomaiselle asetettua merkitsemisvelvoitetta ei kieltoalueen sijainnin takia sovelleta. Kalastusasetuksen (1116/82) 56 :n mukaan ELY-keskuksen on kalastuslain mukaisesti antamistaan päätöksistä ilmoitettava niin kuin julkisista kuulutuksis ta on säädetty sekä annettava tiedoksi kalastuslain 96 :ssä tarkoitetuille vi ranomaisille. Tämä on otettu huomioon kohdassa Jakelu ja tiedoksianto esitetyllä tavalla. SOVELLETUT Kalastuslaki (286/82) 8, 11 ja 123 OIKEUSOHJEET Kalastusasetus (1116/82)51 b ja 56 Hallintolaki (434/2003) Laki julkisista kuulutuksista (34/1925) MUUTOKSEN- HAKU Tähän päätökseen saa hakea kalastuslain 123 :n nojalla valittamalla muutos ta maaseutuelinkeinojen valituslautakunnalta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista. Valitusosoitus on liitteenä (MSVLK ). Kalatalouspäällikkö Veli-Matti Kaijomaa Asiantuntija, kalatalous Heli Peura LIITTEET JAKELU JA TIEDOKSIANTO Kartat kieltoalueilta (julkaisulupa Maanmittauslaitos) Valitusosoitus (MSVLK ) Oriveden kalastusalue Mulon kalaveden osakaskunta Liperinsalon kalaveden osakaskunta Itä-Suomen poliisilaitos / Joensuun poliisiasema MMM / kalastuskieltoalueiden karttapalvelu (Karttakeskus Oy) Yleistiedoksianto virallisessa lehdessä pp.kk

4 taululla sekä ELY-keskuksen Internet-sivuilla pp.kk.-pp.kk.2014 välisen ajan , tai sähköpostitse etunimi.sukunimi(eiy-keskus.fi. LISÄTIEDOT Lisätietoja tästä päätöksestä saatte tarvittaessa allekirjoittaneilta, puh Tämä päätös on saatavissa Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta, osoitteesta Kauppakatu 40 B 3. krs, Joensuu. Nähtävänä Joensuun kaupungin, Liperin kunnan ja ELY-keskuksen ilmoitus 4/4

5 Kalastuslain (286/82) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis- ja viehekalastuskielto; voimassa vuosittain välisenä aikana Pyhäselkä, Niittylahti ns. opiston ranta (Joensuu) Kuva: Kalataloushallinnon KAVERI-tietojärjestelmä Taustakartatlpaikkatieto: Maanmittauslaitos, Karttakeskus, Suomen ympäristökeskus

6 KaIastusain (286182)11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis-ja viehekalastuskielto; voimassa vuosittain välisenä aikana Orivesi, Telmonselkä, Syvälahti (Liperi) Kuva: Kalataloushallinnon KAVERI-tietojärjestelmä Taustakartat/paikkatieto: Maanmittauslaitos, Karttakeskus, Suomen ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus v Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PÄÄTÖS Diiro 34 / 5710-2012 W4 2014 Kalastuslain (286182)11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis-ja viehekalas tuskielto eräillä lohikalojen istutuspaikoilla, Joensuu

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUONNOS Dnro 33/5710-2012 31.1.2014

PÄÄTÖSLUONNOS Dnro 33/5710-2012 31.1.2014 O Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 31.1.2014 PÄÄTÖSLUONNOS Dnro 33/5710-2012 Kalastuslain (286182) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis- ja viehekalas tuskielto Ala-Koitajoella, Joensuu ja Ilomantsi

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 31.1.2014 PÄÄ TÖSLUONNOS Dnro 1149 /5710-2011 Kalastuslain (286/82) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis- ja viehekalas tuskielto Pielisjoella ja Pyhäselällä, Joensuu

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja. ymparlstokeskus. Kalastuslain (286/82) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis-ja viehekalastuskiel alarajan muuttaminen

Elinkeino-, liikenne- ja. ymparlstokeskus. Kalastuslain (286/82) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis-ja viehekalastuskiel alarajan muuttaminen kittäviä lisääntymisjokia. Alue on nykyisinkin järvilohikannan hoidon tärkein ASIAN TAUSTAA Pielisjoki ja siihen laskeva Ala-Koitajoki olivat Saimaan järvilohen ainoita mer to Ala-Koitajoella, Joensuu

Lisätiedot

Elinkeino-, likenne- ja PAATOS Dnro 33 /5710 2012 ympäristäkeskus

Elinkeino-, likenne- ja PAATOS Dnro 33 /5710 2012 ympäristäkeskus Elinkeino-, likenne- ja PAATOS Dnro 33 /5710 2012 ympäristäkeskus 24.4.2015 Kalastuslain (286182) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis-ja viehekalastus kielto Ala-Koitajoella, Joensuu ja llomantsi päätöksen

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ymparistokeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ymparistokeskus Elinkeino-, liikenne- ja ymparistokeskus 10.4.2014 PÄÄTÖS Dnro 1149/5710-2011 Kalastuslain (286182) 11 :n mukainen onkimis-, pilkkimis-ja viehekalas tuskielto Pielisjoella ja Pyhäselällä, Joensuu ja Kontiolahti

Lisätiedot

E inkeino-, liikenne- ja. ympäristökeskus. Järvilohen ja järvitaimenen syysrauhoituksen (KA 17 ) muuttaminen Pie

E inkeino-, liikenne- ja. ympäristökeskus. Järvilohen ja järvitaimenen syysrauhoituksen (KA 17 ) muuttaminen Pie lisjoella, Joensuu ja Kontiolahti nen Kaltimon voimalaitoksen yläpuoliselle alueelle syysrauhoituksen osittainen palauttami Järvilohen ja järvitaimenen syysrauhoituksen (KA 17 ) muuttaminen Pie 10.4.2014

Lisätiedot

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvilohi...4 1.2 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Lohikalojen

Lisätiedot

PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen 26.05.2016

PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen 26.05.2016 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakernukseen Dnro VARELY 2757/5710/2016 26.05.2016 Pakarin osakaskunta puheenjohtaja Jari

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET...

Lisätiedot

PÄÄTÖS KALASTUSJÄRJESTELYISTÄ KUOLIMON KALASTUSALUEELLE 1.6.2014 31.12.2019

PÄÄTÖS KALASTUSJÄRJESTELYISTÄ KUOLIMON KALASTUSALUEELLE 1.6.2014 31.12.2019 Kuolimon kalastusalue Voionmaankatu 9 C 71 40700 Jyväskylä PÄÄTÖS KALASTUSJÄRJESTELYISTÄ KUOLIMON KALASTUSALUEELLE 1.6.2014 31.12.2019 ASIA Kuolimon kalastusalue on tehnyt kokouksessaan 23.4.2014 päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Keski-Suomi PÄÄTÖS 1 (3) 25.11.2014 1606/5710/2014 Mikon Eräpolku Mikko Minkkinen Vilppulantie 175 41370 KUUSA MÄKI-KAIPION ONGINTA-, PILKINTÄ- JA VIEHEKALASTUSKIELTO

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Po)1)-t0,/ 1/c )Y. - /. LYY

Po)1)-t0,/ 1/c )Y. - /. LYY Po)1)-t0,/ 1/c )Y. - /. LYY b\l L Elinkeino-, liikenne- ja ymparistokeskus j PÄÄTÖS Dnro 1216/5722 2012 kalatalousvelvoitteen toteuttamissuunnitelma 1 7.42014 Annettu julkipanon jälkeen ProAgria Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Vekaransalmen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och rniljöcentralen

PÄÄTÖS. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och rniljöcentralen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och rniljöcentralen PAATÖS kalasftjskielloa koskevaan hakeniukseen Dnro VARELY 1559 /571)216 265215 Intian Erämiehet r.y. puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja. ymparistokeskus kätösuunnitema. Vapo Oy 1 Pärnänsuon turvetuotantoalueen kalatalousmaksun käyttösuunni

Elinkeino-, liikenne- ja. ymparistokeskus kätösuunnitema. Vapo Oy 1 Pärnänsuon turvetuotantoalueen kalatalousmaksun käyttösuunni Luvanhaltija Vapo Oy ymparistokeskus kätösuunnitema telma vuosille 2015 2018 Vapo Oy 1 Pärnänsuon turvetuotantoalueen kalatalousmaksun käyttösuunni Elinkeino-, liikenne- ja PÄÄTOS Dnro 1032/5722-2014 4

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04

PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04 PÄÄTÖS 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen 20.10.2004 1650/5715/04 Viite Kalastuslain (286/82) 119 ASIA POHJOIS-KARJALAN LOHI- JA SIIKAPITOISET VESISTÖT TAUSTAA Yleiskalastusoikeudet Onginta ja pilkintä ovat

Lisätiedot

JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ

JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2002 vp Hallituksen esitys laiksi kalastuslain 11 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 4 päivänä syyskuuta 2002 lähettänyt maa ja metsätalousvaliokuntaan

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY LUVE- JA ROTIMOJOELLA... 4 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5

Lisätiedot

Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen

Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen PÄÄTÖS HÄME Pvm 26.9.2013 Dnro 1500/2171/2013 Vuonna 2012 kertyneiden viehekalastusmaksujen jakaminen ASIA Maa- ja metsätalousministeriö on kirjeellään dnro 1720/323/2013, 12.9.2013 ilmoittanut, että Hämeen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 3. LÄHTEET... 4

Lisätiedot

Alue: Gloet, Simsalö, Sipoo Voimassa:

Alue: Gloet, Simsalö, Sipoo Voimassa: KUULUTUS Päätöksen antaminen Dnro 243/5712/2018 4.9.2018 Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.9.2018 (dnro 243/5712/2018) päätöksen: Kalastuslain 53 mukainen kalastuskielto

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 Antopäivä Diaarinumero 30.10.2014 11293/14/7305 ASIA Kalastuslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja kalastusalue, Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

PÄÄTÖKSET. Kalatalousmaksun käyttösuunnitelma

PÄÄTÖKSET. Kalatalousmaksun käyttösuunnitelma PÄÄTÖS Kalatalousmaksun käyttösuunnitelma 1 (5) Keski-Suomi 6.2.2013 1) 207/5722/2013 2) 208/5722/2013 Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ VAPO OY, KALATALOUSMAKSUJEN KÄYTTÖ KALANISTUTUKSIIN VUOSINA 2013 2017

Lisätiedot

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastusaluepäivä 18.11.2015 Jämsä 1 Uusia tehtäviä tulossa Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion yleisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET... 6 2 Arvoisa vastaanottaja, Saimaan

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän lisääntymisalueet... 4 2.2.

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja j%py ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja j%py ympäristökeskus KUU LUTUS Annetusta päätöksestä Elinkeino-, liikenne- ja 6.6.2017 j%py ympäristökeskus Diaarinumero: 597/5715/2014 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympädstökeskuksen (ELY keskus) kalatalousyksikkö

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 105/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kalastuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan kalastuslakia täydennettäväksi siten, että onkimis- ja pilkkimiskielto ja viehekalastuskielto

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PAATOS 1(2) 29.5.2018 Dnro 123/5713-2018 Simojoen kalastusalue Vitikkotie 7 90440 Kempele Hallintolain mukainen korjaus kalastuksen rajoittamisesta Simojoella vuonna

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN SAIMAANNIERIÄ... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän rauhoituspiiri... 4 2.2 Saimaannieriän lisääntymisalueet...

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut.

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut. PÄÄTÖS KALASTUSLAIN 47 :N MUKAISEEN POIKKEUSLUPAHA- KEMUKSEEN 29.9.2017 3390/5713/2017 HAKIJA HAKEMUS Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut. Helsingin kaupungin kulttuurin

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014 PÄÄTÖSLUONNOS Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut Pvm Dnro 23.5.2014 1863/5715/2014 ASIA: TAUSTAA Vesistöjen tai vesistönosien kalastuslain 119 mukainen määrittely lohi- ja siikapitoisiksi Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU

Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU LIITE 10.3 1 (6 s.) Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A 1 80100 JOENSUU 1 (2) SUUNNITELMA 18.11.2010 Joensuu Pohjois-Karjalan Ely-keskus/kalatalous Kauppakatu 40 B PL 69 80101 JOENSUU Viite:

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5 2.2 Saaliskiintiö...5 2.3 Koukkumäärärajoitus...5

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvitaimen...4 1.3 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Elinkeino:, liikenne- ja 3S ympanstokeskus

Elinkeino:, liikenne- ja 3S ympanstokeskus Elinkeino:, liikenne- ja 3S ympanstokeskus KUU LUTUS Annetusta päätöksestä 5.6.207 Diaarinumero. 327/570/207 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen keskus) kalatalousyksikkö on antanut

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

'/rqrj. ja Aanejaruessti (pinta-ala 28 ha) 1;1.2014 - ja A6nej6rvessd 10.2.2014-31.12.2018 valisend aikana seuraavilla ehdoilla:

'/rqrj. ja Aanejaruessti (pinta-ala 28 ha) 1;1.2014 - ja A6nej6rvessd 10.2.2014-31.12.2018 valisend aikana seuraavilla ehdoilla: Elinkeino-, liikenne- ja yrnpdristokeskus Keski-Suomi paaios 4.2.2014 't (3) Adinekosken ja Ukonvedet osakaskunnat Arvo Suomalainen Mustikkasuonkatu 14 44120 AANEKOSKI AAnerosKEN KALAKETDAS, uananvrnran

Lisätiedot

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY ETELÄ- KALLAVEDEN KALASTUSALUE ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY 5,00 Kalakantojen nykytila 5 = Hyvin runsas, 3 = Hyvä, 1 = Hyvin heikko 4,00 3,00 2,00 1,00 POHJOIS-SAVON KALATALOUSKESKUS R.Y. 2008 1

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4. Tuntuipa hyvältä -2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Toimivaltuudet mikä muuttuu? Myyjän varastoa ei saa tarkastaa Velvollisuus hävittää laittomia

Lisätiedot

SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 Hyväksytyn suunnitelman mukainen toimeenpano

SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 Hyväksytyn suunnitelman mukainen toimeenpano Suunnitelma 1 (3) päivitys Liite suunnitelmaan 25.10.2012 GEN-OJO-561 SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 Hyväksytyn suunnitelman mukainen toimeenpano Sotkamon reitin kalanistutusten

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus.

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus. Maa- ja metsätalousministeriölle Helsinki Fishing ry:n lausunto kalastuslain uudistuksesta 4 Määritelmät Kalastusoppaat eivät ole kaupallisia kalastajia eivätkä vapaa-ajankalastajia. Omaksi numeroiduksi

Lisätiedot

PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakeniukseen 3101,2017

PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakeniukseen 3101,2017 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, traflk- och mi~öcentralen PÄÄTÖS kalastuskieltoa koskevaan hakeniukseen Dnro VARELY 302)5710/2016 3101,2017 Suomenselän koskikalastajat Ry puheenjohtaja

Lisätiedot

BElinkeino-, liikenne-ja

BElinkeino-, liikenne-ja BElinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus KUULUTUS 29.8.2018 POSELY/1503/5722-2018 Päätöksen nähtävänä pitäminen Asia Velvoitteet ELY-keskuksen päätös Vesilain (587/2011) 3 luvun 15 :n mukaisesta kalatalousmaksun

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla

Lisätietoja Kalastusbiologi Perttu Tamminen, puhelimitse tai sähköpostilla KUULUTUS asian vireillä olosta VARELY/1557/5723/2017 9.11.2017 Asia Hangon Suursuon jätevedenpuhdistamon kalatalousvelvoitteen toteutussuunnitelman hyväksyntä vuodesta 2018 alkaen. Kalatalousvelvoitteen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin 1 Vuoden 1983 alussa otettiin käyttöön uudistettu kalastuslaki luotiin paikallistasolle kalastusaluejärjestelmä Yhteisaluelain, kalastuslain

Lisätiedot

OULUJÄRVEN KALANHOITOSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019

OULUJÄRVEN KALANHOITOSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2019 Suunnitelma 1 (5) Jakelu KAINUUN ELY-keskus Kalatalous PL 115 87101 KAJAANI Kirjaamo.Kainuu@ely-keskus.fi Korvaa Pohjois-Pohjanmaan aluehallintoviraston päätöksellään 5.7.2011 nro 43/11/2 hyväksymän Oulujärven

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Montan Lohi Oy / Jussi Tulokas Marja Savolainen GEN-OJO-561 SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO

Montan Lohi Oy / Jussi Tulokas Marja Savolainen GEN-OJO-561 SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO Suunnitelma 1 (5) SOTKAMON REITIN ISTUTUSVELVOITTEEN TOIMEENPANO 2012-2016 1 JOHDANTO Sotkamon reitin Koivukosken, Kallioisen ja Katerman vesivoimalaitosten rakentamislupiin sekä Onto-, Kiimas-, Kaitain-,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1

Lisätiedot

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153

2013/00153 1. SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 PÄÄTÖS 13.08.2013 2013/00153 SUOMEN RIISTAKESKUS Varsinais-Suomi Hadvalantie 8, 7 B 21500 Piikkiö 029 431 2001 Jarmo Laaksonen Telkkäkuja 8 23500 UUSIKAUPUNKI PÄÄTÖS Pvm Nro 13.08.2013 2013/00153 2013/00153 1 METSÄSTYSLAIN 10 :N MUKAINEN

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla. kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan 1 (1) 10.1.2019 KaivNro 2250 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kuuluttaa kaivoslain (621/2011) nojalla kaivospiirin lakkauttamista koskevan kuulemisasiakirjan Yhtiö: Pyhäsalmi Mine Oy

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastusaluepäivät Jämsässä 15.12.2016 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset ja poikkeusluvat kalastuslainsäädännössä. Eräitä esimerkkejä Yksityiskohtaista

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net

KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MMM:n lausuntopyyntö kalastuslain

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot