Kuntalain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntalain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla."

Transkriptio

1 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Vapaa-aikaltk. 1 Kuntalain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Vapaa-aikalautakunnan kokous on kutsuttu koolle lähettämällä kokouskutsu ja esityslista vapaa-aikalautakunnan jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja sen edustajalle sekä kunnanjohtajalle. Lautakunta toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan olleena estyneitä osallistumaan kokoukseen, Ari Suonpää avasi kokouksen. Vapaaaikalautakunta päätti valita tämän kokouksen puheenjohtajaksi Ari Suonpään. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Vapaa-aikaltk. 2 Pöytäkirjan tarkistusvuorossa ovat aakkosjärjestyksessä ensimmäiset Lehtikangas Taina ja Lampinen Riikka. Vapaa-aikalautakunnan pöytäkirja tarkistetaan kokouksen jälkeen vapaa-aikatoimistossa, jollei muuta sovita. Lautakunta valitsee kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi Taina Lehtikankaan ja Riikka Lampisen. Lehtikankaan ja Lampisen ollessa poissa, päättää lautakunta valita Anniina Pajusen ja Elina Nurmorannan pöytäkirjantarkastajiksi.

2 2 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN KOKOUKSET JA PÖYTÄKIRJOJEN TARKISTUS VUONNA 2016 Vapaa-aikaltk. 3 Luvian kunnan hallintosäännön mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa (hallintosääntö 8 ). Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla (hallintosääntö 20 ). Kokous pidetään myös milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämiseksi. Kunnan toimielimen pöytäkirjalla on ns. julkinen luotettavuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että tarkastetun pöytäkirjan pitäjän vastuulla on, että pöytäkirja laaditaan kokouksen kulun mukaisesti. Jos puheenjohtajan ja pöytäkirjanpitäjän välillä on erimielisyyttä pöytäkirjan sisällöstä, viime kädessä puheenjohtaja ratkaisee asian. Pöytäkirjantarkastajien tulee merkitä pöytäkirjaan, että he ovat sen tarkistaneet ja hyväksyneet. Lisäksi he allekirjoittavat pöytäkirjan. Lautakunnassa käsiteltävät asiat ovat julkisia vasta sitten, kun pöytäkirja on tarkastettu. 1. Vapaa-aikalautakunnan kokoukset pidetään tarvittaessa. 2. Vapaa-aikalautakunnan kunkin kokouksen pöytäkirja tarkistetaan pääsääntöisesti kokouksen jälkeen, jos muuta ei sovita. 3. Vapaa-aikalautakunnan kokouskutsu ja esityslista toimitetaan jäsenille sähköpostilla sekä tarvittaessa maapostilla.

3 3 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN LASKUJEN HYVÄKSYMINEN VUONNA 2016 Vapaa-aikaltk. 4 Kunnanhallitus on hyväksynyt talousarvion täytäntöönpano-ohjeet kokouksessaan Täytäntöönpano-ohjeissa on laskujen hyväksymisestä määrätty seuraavaa: Ostolaskujen asiatarkastus ja hyväksyminen tapahtuu sähköisesti Logican Rondo järjestelmällä. Lautakunta tai muu kunnan viranomainen määrää vuosittain henkilöt, jotka hyväksyvät tositteet. Menotositteiden hyväksyjiksi määrätään ainoastaan tilivelvollisiksi määriteltyjä viranhaltijoita. Laskun hyväksyjän vastuualue määritellään talousarvioasetelman (talousarviokirjassa) mukaisesti. Vastaanottajana ja hyväksyjänä ei saa pääsääntöisesti olla sama henkilö. Vapaa-aikalautakunta päättää, että 1. Lautakunnan alaisten menojen tositteet hyväksyy vapaaaikasihteeri. 2. Laskut hyväksyy vapaa-aikasihteerin ollessa poissa tai estyneenä hallintojohtaja Bella Ahto tai kunnanjohtaja Kari Ojalahti 3. Vapaa-aikalautakunnan laskujen asiatarkastajina toimivat liikuntapaikkamestari Janne Kivini ja nuorisosihteeri Mia Sajantola sekä etsivän nuorisotyön osalta Susan Vaarne-Perämäki.

4 4 VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO Vapaa-aikaltk. 5 Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman. Hyväksyessään talousarvion valtuusto antoi toimielimille tehtäväalueittaiset määrärahat, tuloarviot sekä toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa määrärahat ja toiminnalliset sekä taloudelliset tavoitteet tehtäväalueittain. Kunnanhallitus ja lautakunta hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Nämä toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Hallintosäännön 37 :n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeilla kunnanhallitus antaa lautakunnille ja viranhaltijoille tarkempia ohjeita siitä, miten talousarvion toteuttamisessa on meneteltävä. Täytäntöönpano-ohjeet esityslistan liitteenä 1/2016. Vapaa-aikalautakunta merkitsee täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2016 tietoonsa saatetuksi.

5 5 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN VUODEN 2016 KÄYTTÖSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Vapaa-aikaltk. 6 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2016 talousarvion. Tällöin valtuusto päätti määrärahat ja toiminnalliset sekä taloudelliset tavoitteet tehtäväalueittain. Toimielinten tehtävänä on nyt jakaa käyttösuunnitelmissaan valtuuston määrittelemien tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, tarkennetut tavoitteet sekä määrärahat ja tuloarviot edelleen tehtäväalueen alaisille osastoille ja kustannuspaikoille ja investointiosan määrärahat kohteille osamäärärahoiksi.. Valtuusto on vahvistanut vapaa-aikalautakunnalle määrärahat ja tulotavoitteet, jotka ovat sitovia sekä tavoitteet, jotka myös sitovat lautakuntaa. Valtuusto on hyväksynyt määrärahat seuraaville vapaaaikalautakunnan tehtäväalueille: hallinto, liikuntatoimi, Tukevasti tolpillaan, urheilukentät ja -alueet, nuorisotoimi, etsivä nuorisotyö, nuorisofoorumi, kulttuuri ja matkailu. Vapaa-aikalautakunnan käyttösuunnitelmaehdotus vuodelle 2016 on esityslistan liitteenä 2/2016. Vapaa-aikalautakunta päättää vahvistaa käyttösuunnitelmansa vuodelle 2016 liitteen nro 2 /2016 mukaisesti.

6 6 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISEN SEURANTA VUONNA 2016 Vapaa-aikaltk. 7 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan määrärahojen toteutumaraportit tuodaan valtuustolle, hallitukselle ja lautakunnille joka kuukaudelta. Kunnanhallituksen hyväksymien sisäisen valvonnan ohjeiden mukaan talousarvion määrärahojen sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle, hallitukselle ja lautakunnille 3 kertaa vuodessa: Ajalta touko- kesäkuussa Ajalta syys- lokakuussa Tilinpäätös hallitukselle maaliskuussa, valtuustolle touko kesäkuussa. Toimintakertomus lautakunnilta helmikuussa Esittelijöiden tulee lisäksi informoida toimielimiä käyttösuunnitelmien toteutumisesta sekä muista oleellisista havainnoista niin, että toimielimellä on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan. Vapaa-aikalautakunta päättää merkitä talousarvion määrärahojen ja tavoitteiden toteutumisen seurannan tiedoksi.

7 7 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN PITÄMINEN YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ VUONNA 2016 Vapaa-aikaltk. 8 Luvian kunnan hallintosäännön mukaan pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu. Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen voi tapahtua vasta sitten, kun pöytäkirja on tarkastettu. Kun pöytäkirja on tarkastettu ja asetettu nähtäväksi, alkaa myös oikaisuvaatimus- tai valitusaika. Nähtävillä oloajaksi riittää yhdenkin päivän virka-aika. Lautakunnan pöytäkirja on yleisesti nähtävillä myös kunnan kotisivuilla. 1. Vapaa-aikalautakunnan tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä niiltä osin kuin se on julkinen, kokousta seuraavana maanantaina vapaa-aikatoimisto Rannikossa. 2. Nähtävillä pitämisaika ilmoitetaan kunnan ilmoitustaululla ja kuntatiedotteessa. 3. Vapaa-aikalautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat ovat kuntalaisten luettavissa

8 8 LÄSNÄOLO VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN KOKOUKSISSA VUONNA 2016 Vapaa-aikaltk. 9 Kunnan hallintosäännön 15 mukaisesti vapaa-aikalautakunnan kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen edustajalla, kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla. Muiden kun edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Vapaa-aikalautakunnan esittelijänä toimii johtosäännön 2 mukaisesti valtuuston nimeämä vapaa-aikatoimen viranhaltija. Vapaa-aikalautakunta päättää, että lautakunnan kokouksissa on tarpeen mukaan läsnäolo- ja puheoikeus asiantuntijoina nuorisosihteerillä, liikuntaneuvojalla, liikuntapaikkamestarilla sekä etsivällä nuorisotyöntekijällä. Vapaa-aikalautakunnan kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus on lisäksi kokoukseen kutsutulla nuorisofoorumin edustajalla.

9 9 AVUSTUSMÄÄRÄRAHOJEN JULISTAMINEN HAETTAVIKSI URHEILUSEUROILLE, NUORISO- JA KULTTUURIYHDISTYKSILLE Vapaa-aikaltk. 10 Vapaa-aikalautakunnan talousarvioon on varattu vuodelle määräraha liikuntatoiminnan, nuorisotoiminnan ja kulttuuritoiminnan avustamiseen. Perusavustukset vuodelle 2016 julistetaan haettaviksi mennessä. Perusavustuksien hakemisesta ilmoitetaan sähköpostijakelussa, Luvian kotisivuilla sekä Luvian kunnan tiedotuslehdessä. Jakoperusteita ja hakukaavakkeita on saatavana vapaa-aikatoimistosta sekä kunnan www-sivuilta kohdasta lomakkeet. Vapaa-aikalautakunta jakaa rekisteröidyille urheiluseuroille, nuoriso- ja kulttuuriyhdistyksille perusavustuksina suositusten mukaisesti % jaettavana olevasta määrärahasta sekä loput kohdeavustuksina kaikille (myös rekisteröimättömät) liikuntanuoriso-kulttuuritoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja yhteisöille pitkin vuotta tärkeiksi katsomiinsa kohteisiin. Vapaa-aikalautakunta julistaa perusavustusmäärärahat haettaviksi mennessä.

10 10 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJAT Vapaa-aikaltk voimaan tulleen kuntalain 51 :n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Mitä 1 momentissa säädetään, koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai johtosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 89 :ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa kuitenkaan ottaa: 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita. Vapaa-aikalautakunnalle on toimitettu vs. vapaa-aikasihteerin päätöspöytäkirjat v , 2 ja 3. Vapaa-aikalautakunta päättää olla siirtämättä viranhaltijan päätöksiä käsiteltäväkseen.

11 11 TIEDOKSISAATTOASIAT Vapaa-aikaltk. 12 VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN SEKÄ LUVIAN JÄÄHALLI OY:N YHTEISTYÖ Khall Kunnanhallitus päättää 1) jatkaa yhteistyötä määräaikaisena Liikuntapaikkamestari työskentelee jäähallissa asiantuntijatehtävissä tarpeen mukaan maksimissaan 40 % viikoittaisesta työajastaan. 2) että, liikuntapaikkamestarin velvoitetaan pitämään työaikakirjanpitoa jäähallin asiantuntijatehtävien käyttämästään ajasta. VIIPALEKOULUN HENKILÖKUNNAN SOSIAALITILAT Tekn.ltk Vuoden 2014 syyslukukauden alussa otettiin käyttöön urheilukentän parkkipaikalla 8 luokan siirtotilakokonaisuus. Väistötilat palvelivat ensin Viirikoulun sisäilmaongelmien väistötilana ja nyt sitä käytetään koulukeskuksen laajennuksen ja peruskorjauksen väistötiloina. Alkuvaiheessa tilojen yksi luokka oli vajaakäytöllä ja henkilökunta pystyi käyttämään sitä sosiaali- ja taukotilanaan, mutta 2015 syyslukukauden alussa luokan käyttöaste lisääntyi. Henkilökunta jäi tässä tilanteessa ilman lainmukaisia sosiaali- ja taukotiloja ja tästä on tullut huomautuksia palo- ja työsuojeluviranomaisilta. Asiasta keskusteltiin edellisen teknisen lautakunnan kokouksen muissa asioissa ja silloin vaihtoehtona puhuttiin urheilukentän huoltorakennuksen toisen pukuhuoneen ottamista tähän käyttöön. Käyttöönotto aiheuttaisi kuitenkin sen, että urheilukentälle jäisi vain yksi pukuhuone ja tämä estäisi käytännössä tekonurmikentän peli- ja turnauskäytön.

12 12 Teknisessä toimessa on pyydetty alustava tarjous sosiaalitilojen toteuttamisesta parakkiratkaisulla nykyisen viipalekoulun yhteyteen ja tämä toteuttaisi lain vaatimukset. Tekninen lautakunta päättää hankkia liitteen mukaiset Viipalekoulun henkilöstön taukotilat Cramo Oy:ltä ja rahoittaa pystytyksen ja tilavuokrat teknisen lautakunnan sisäisin määrärahasiirroin. Esityslistan liite 4/2016 Petri Oras ehdotti viipalekoulun taukotilaksi urheilukentän huoltorakennuksen toista pukuhuonetta. Markku Lehtisalo kannatti Petri Oraksen ehdotusta. Puheenjohtaja totesi tehdyn esityksen, sekä teki ehdotuksen äänestysjärjestykseksi. Äänestysjärjestys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Petri Oraksen esitys sai seitsemän (7) ääntä ja esittelijän ehdotus sai yhden(1) äänen. Puheenjohtaja totesi Petri Oraksen esityksen tulleen päätökseksi Khall 25 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut hallintojohtajalle hallintosäännön 21 :n toimivaltuuksin ja säännön 22 :ssä määritellyn määräajan kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ottavansa teknisen lautakunnan tekemän päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Tässä tarkoitettu ottokelpoinen päätös koskee Viipalekoulun henkilökunnan sosiaalitiloja. Kunnanhallituksen puheenjohtaja esitti, että kunnanhallitus tekisi asiassa seuraavan päätöksen: Kunnanhallitus päättää antaa kunnaninsinöörin tehtäväksi laatia selvitys henkilökunnan sosiaalitilojen hankkimisesta Viipalekouluun. Selvityksestä tulee ilmetä hankinnan rahoitus ja kustannusvaikutukset muihin hallintokuntiin. Sitova päätös hankinnasta tehdään seuraavassa kunnanhallituksessa. Esittelijä totesi, että hänen ehdotuksensa kunnanhallitukselle on kunnanhallituksen pj:n esityksen mukainen.

13 13 Päätös Vapaa-aikasihteeri on laatinut vapaa-aikalautakunnan selvityksen kustannus- ja toimintavaikutuksista, joita toisen pukuhuoneen käyttö henkilökunnan sosiaalitilana aiheuttaisi hallintokunnallemme. Vapaa-aikalautakunnan selvitys jaetaan jäsenille kokouksessa. Hallinto Vapaa-aikatoimen osastopalaverit pidetään kuukausittain joka kuukauden viimeinen perjantai klo 13.00, ellei toisin sovita. Lautakunta voi tarvittaessa toimittaa aineistoa käsiteltäväksi yhteisiin tapaamisiin. Liikuntaneuvoja Jonna Halminen on hakenut alkaen hoitovapaata saakka. Sijaisena toiminut Paula Niemi jatkaa liikuntaneuvojan tehtävissä. Liikunta Ohjatut liikuntaryhmät ovat aloittaneet toimintansa viikoilla 2. Ohjattujen liikuntaryhmien kävijämäärät vuonna 2015: kevät 2015 Ryhmä: KESKIARVO syksy 2015 Ryhmä: KESKIARVO Ma voimakoulu 10 14,23 Ma voimakoulu 10 18,3 Ma voimakoulu 11 13,9 Ma voimakoulu 11 13,5 naisten kuntosali ti 12,2 naisten kuntosali ti 9,5 miesten kuntosali ti 6,5 miesten kuntosali ti 6,3 voimakoulu ke klo 10 15,3 voimakoulu ke klo 10 21,8 voimakoulu ke klo 11 13,9 voimakoulu ke klo 11 18,9 Koulun opettajakunta on yhteistuumin päättänyt lopettaa koulun liikuntasalin k virinät klo 10 44,9 virinät klo 10 53,6 kevyt virinät 9 kevyt virinät 7,6 Kunnanmestaruushiihdot järjestetään helmikuussa lumitilanteen salliessa Palokärjessä. Tyyli on perinteinen. Järjestelyistä vastaavat Palo-88 ja vapaa-aikatoimi.

14 14 Frisbeegolfrata on saatu pääosin valmiiksi Porsmusan alueelle. Korit ja opasteet ovat paikoillaan. Kevään 2016 aikana rakennetaan väylien heittopaikat. Virallisia frisbeegolfradan avajaisia vietetään keväällä lumien sulettua. Kulttuuri Luvian värityskirjaprojekti etenee aikataulussaan. Vapaaaikasihteeri on työstänyt keväällä 2016 julkaistavaa värityskirjaa yhdessä Marjo Heinon ja Luvia Seor ry:n kanssa. Nuorisotoimi Kevätkauden LÄRPÄKE on jaettu koulujen oppilaille. Talviloman ohjelmasta jaetaan erillinen tiedote koulun oppilaille. Toteutamme yhdessä Eurajoen nuorisotoimen kanssa retket Seinäjoelle Duudson Activityparkiin sekä laskettelumatkan Himokselle. Lisäksi järjestämme mm. discoa, yleisöluisteluita ja Nuokkari on auki hiihtolomalla kahtena päivänä. Saapuneet pöytäkirjanotteet: Khall Hyvinvointikertomus vuosilta ja suunnitelma vuodelle Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen hyväksyminen Vapaa-aikalautakunnan sekä Luvian Jäähalli oy:n yhteistyö ajalla Valtuusto: Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien talous- ja toimintasuunnitelma Saapuneet kirjeet: Kuntaliiton yleiskirje 3/2016: Kansallinen veteraanipäivä

15 15 Merkitään tiedoksi MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Vapaa-aikaltk. 13 Merkitään tiedoksi. Ei muita esille tulevia asioita. SEURAAVA KOKOUS Vapaa-aikaltk. 14 Merkitään tiedoksi. Vapaa-aikalautakunta päättää seuraavaksi kokoukseksi to

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

Kuntalain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla.

Kuntalain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Vapaa-aikaltk. 1 Kuntalain 58 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnallislain 26 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla.

Kunnallislain 26 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Vapaa-aikaltk. 24 Kunnallislain 26 :n mukaan vapaa-aikalautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 52 Hyvinvointilautakunta 29.11.2016 AIKA 29.11.2016 klo 18.35-19.21 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 18:25-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 2.3.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 2.3.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 18 Kokousaika 24.2.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kettulan päiväkoti Käsiteltävät asiat 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 59 Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.05.2016 AIKA 10.5.2016 klo 18:15 18:59 PAIKKA Ahtialan päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja

Lisätiedot

1. 1 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT JA KOOLLEKUTSUMINEN 2. 2 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄ OLO

1. 1 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT JA KOOLLEKUTSUMINEN 2. 2 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄ OLO VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 1/2008 Keskiviikko 05.03.2007 kello 18.00 Nuorisotila Kellari 1. 1 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT JA KOOLLEKUTSUMINEN 2. 2 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 18.6.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 18.6.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 259 Kokousaika 22.6.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 159 160 161 162 163 164 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 3.1.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 3.1.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 2 Kokousaika 28.1.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Sivu

PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1. Sivu PÄLKÄNEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vapaa-aikalautakunta 02.03.2015 AIKA 02.03.2015 kello 18:00-19:00 PAIKKA Pälkäneen kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Sivu 1 Vapaa-aikalautakunnan kokousajat ja koolle kutsuminen

Lisätiedot

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 16.00-16.30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanvirasto Pylkkö Osmo Huttunen Matti Pesari Markku puheenjohtaja varapuheenjohtaja varajäsen Muut saapuvilla olleet - Laillisuus

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 19.02.2016 AIKA 19.02.2016 klo 09:00-12:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12

Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12 Viranomainen No 2/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 22 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 18.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 6/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ti 28.5.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 2/2019

Tarkastuslautakunta 2/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin Tarkastuslautakunta SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2018 Sivu 1 laitettu extranettiin 10.1.2018 Tarkastuslautakunta Aika: Keskiviikkona 17.01.2018 kello 09.00 Kahvi kokoushuoneessa klo 8.45 Paikka: Kunnanhallituksen huone Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA. Tiistai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA. Tiistai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Tiistai 4.2.2014 kello 18.30 20.35 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4 1 Tarkastuslautakunta AIKA 10.03.2015 klo 14:00 16:10 PAIKKA Kunnantalo, kokoushuone Pyhä ASIAT Sivu Otsikko 1 Tarkastuslautakunnan esittelijä vuonna 2015 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2013 Kokousaika: 31.10.2013 klo 13.00-16.25 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan

KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 7.11.2013 klo 18.00-19.05 Paikka Yläkoulun opettajainhuone Asiat 100 Kokouksen avaaminen 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 1/2014 Kokousaika: 22.1.2014 klo 13.00-16.35 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta ( ) PHKS Karpalo-kabinetti PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ ESITYSLISTA N:o 16/2017 Tarkastuslautakunta (2017-2020) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 18.10.2017 klo 14.00 - Paikka PHKS Karpalo-kabinetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT 59 Kokouksen

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 5/2016 KOKOUSAIKA 29.3.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 41 Toimielinten pöytäkirjat 42 Saapuneet asiakirjat

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 4/2014 Kokousaika: 18.8.2014 klo 13.00-15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.10.2014 klo 18-19.58 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 80 Kokouksen avaaminen 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä Lemin kunta 1 Aika klo 9-9.10 Paikka Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, 53500 LAPPEENRANTA Saapuvilla olleet jäsenet Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen

Lisätiedot

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 8/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:54. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone

Kangasniemi Pöytäkirja 8/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:54. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Kangasniemi Pöytäkirja 8/2017 1 (12) Aika 07.11.2017, klo 14:00-16:54 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsitellyt asiat 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 62 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika: 2.2.2017 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 16.5.2018 klo 9.00 13.45 KOKOUSPAIKKA Siikaisten uusi kunnanvirasto, kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila jäsen

Lisätiedot

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2017 1 (11) Aika 18.01.2017, klo 17:00-17:48 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Lahna Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Adressi Mäntyharjun

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2017 41 Kokousaika 24.8.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Eija-Liisa Suisto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivistyslautakunta 24.01.2018 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 24.01.2018 klo 17.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Leila Jokioja

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.2.2011 klo 9.00 13.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 5/2016 Kokousaika: 16.11.2016 klo 13.15 16.20 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kunnanhallitus 07.01.2019 AIKA 7.1.2019 klo 18.30-19.32 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Keskiviikko klo

Keskiviikko klo RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2017 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.1.2017 klo 16.00-17.45 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 1/2019

Tarkastuslautakunta 1/2019 YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 1/2019 Kokousaika: 23.1.2019 klo 14.00 14.55 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 8.1.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.1.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot