Kaavin kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen. Kulttuuriympäristöt Kaavin kylät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavin kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen. Kulttuuriympäristöt Kaavin kylät"

Transkriptio

1 Kaavin kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt Kaavin kylät 1

2 Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 MRL 118 Rakennustaiteen ja kaupunkikuvan vaaliminen Rakentamisessa, rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella. MRL 166 Rakennuksen kunnossapito Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Kaavassa suojelluksi määrätyn tai rakennussuojelulain nojalla suojellun rakennuksen käytössä ja kunnossapidossa on lisäksi otettava huomioon rakennussuojelun tarkoitus. Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. ( Ennen korjauskehotuksen antamista voi vaatia kuntotukimusta.) 2

3 Valtakunnallinen kulttuuriympäristöstrategia Valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksellään Kulttuuriympäristöstrategian Strategian tavoitteet kiteytyvät kolmeen näkökulmaan: 1. kulttuuriympäristö on merkittävä voimavara, 2. kulttuuriympäristön hoito on osa kestävää kehitystä ja 3. hyvä hallinto mahdollistaa kokonaisvaltaisen kulttuuriympäristöpolitiikan. Strategiassa esitetään 20 ehdotusta toimenpiteiksi. on kestävän kehityksen sivusto, jossa voi voi antaa oman kulttuuriympäristösitoumuksen tai haastaa toinen yhteisö tai yksityinen henkilö tekemään sitoumuksen kulttuuriympäristön hyväksi. Tarkoituksena on lisätä tietoa ja tietoisuutta kulttuuriympäristön olemassa olosta, hoidosta, arvostamisesta. Tämä sama tavoite on mainittu jo vuonna 1998 julkaistussa Pohjois-Savon kulttuuriympäristön hoito-ohjelmassa. Kestävän kehityksen sivustolla on annettu 314 sitoumusta 9/ sivusto on keskittynyt kulttuuriympäristöasioihin, ylläpitäjinä YM, OKM ja Museovirasto 3

4 Kaavin kylät Kaavin kunnan kulttuuriympäristön eli ihmisen muovaaman ympäristön laajimmat ja voi sanoa arvokkaimmat kohteet sijaitsevat maaseudun kylien alueilla. Maasto on osin kumpuilevaa mäkimaisemaa, mutta myös idässä karjalaista vaaramaisemaa. Savon ja Karjalan taitos näkyy myös paikannimissä: lännessä paikannimet ovat usein mäkipäätteisiä, kun taas idässä vaara-päätteisiä. Kaavin kylät kulttuuriympäristö ohjelman mukaan (1998): Kirkonkylä Kortteinen Luikonlahti Maarianvaara Mäntyjärvi Niinivaara Onnivaara Rasimäki Ruantaipale Retunen Rovevaara Sivakkavaara Syrjävaara Suovaara Vehkalahti 4

5 Kaavilla oli asutusta jo kampakeraamisella kaudella(n ekr) eränkäyntiin ja pyyntikulttuuriin liittyen. Tällainen asuinpaikka on ollut Maarianvaaran Tyynelässä. Kaskitalouden alkaminen merkitsi kiinteän asutuksen syntymistä ja samalla kulttuurimaiseman eräänlaista alkua. Kylät alkoivat syntyä 1600-luvulla ja vanhin kylä Kaavi ent. Kalaniemi syntyi 1620-luvulla. Aluksi siellä oli kaksi taloa, mutta kylä kasvoi nopeasti 1660-luvulle asti. Asutus eteni kohti itää ja seuraavina kylinä olivat Retunen ja Luikonlahti. Vehkalahden kylä sai alkunsa 1620-luvulla, Karsikkovaaran kylä ja Kortteinen 1630-luvulta. Maarianvaaran asutus 1660-luvulta eteenpäin. Niinivaaran ensimmäinen talo 1690-luvulla Sivakkavaara 1689-luvulta eteenpäin. Kylät vakiintuivat ja jatkoivat kasvuaan 1700-luvulla. Maariitojen vuoksi suoritettiin isojako, savupirtit kehittyivät vähitellen uloslämpiäviksi ja ikkuna-aukkoihin tuli lasi juoksulautojen sijaan. Tapuli 1772, maakuntakaavan kohde. Väestön määrä kasvoi 1800-luvulla ja muodostui tilaton väestö; palkolliset, torpparit, mäkitupalaiset ja loiset. Talolliset rakensivat tiloilleen torppia ja näistä muodostui vähitellen uusia tiloja ja näin tilaluku kasvoi. 5

6 Laajeneva maanviljely tarvitsi jyvien jauhatukseen ja päreiden tekoon myllyjä luvun lopulla Kaavilla oli 34 kotitarvemyllyä. Akonpuron pieni hierinmylly mainitaan olemassa olevaksi vuonna 1997, onko nyt jäljellä? Satovuosien vaihteluja tasaamaan ja nälkävuosia torjumaan rakennettiin lainajyvästöjä. Kaavin jyvästö valmistui 1845 ja se siirrettiin myöhemmin pappilan (kuvassa) yhteyteen. Pappila rakennettiin Molemmat ovat maakuntakaavassa arvokkaina kohteina. Kaunis maisema: Peltomaisema kirkonkylältä Kaavinjärvelle tulisi pitää avoimena, myös rannan osalta. pitää 6

7 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvulle oli vilkasta metsäteollisuuden aikaa. Syntyi tukkilaiskulttuuri; kämpät, tammet, uittorännit ja kanavat. Retusenjärvestä Luikonlahteen rakennettiin yli kilometrin pituinen ja 2 m syvä ja n. 5 m leveä kanava. Onko siitä vielä nähtävissä jotakin? Raudan valmistukseen käytettiin järvimalmia ja harkkohytti tehtiin Kortteisten Ruukinkoskeen vuonna Onko mitään jäljellä? Juutilan vaskivalimo perustettiin 1881 ja toiminta jatkuu vielä luvun alun kulttuurimaisemaan antoi uutta ilmettä yhä lisääntyvä julkinen rakentaminen. Rakennettiin kouluja ja seurantaloja, joista tuli Kaavillakin kylien symbolirakennuksia. Suurin muutos tapahtui Kaavin kirkonkylällä, kun maakauppa vapautui ja kauppoja saatiin perustaa muuallekin kuin kaupunkeihin. Kirkonkylä 1956 tai Olemassa olevia rakennuksia on tänä päivänä enää (kaukana kellotapuli ja alakoulu) paloasema ja etualan asuin/ liikerakennus ( ). P-S ELY-keskus/Eeva Pehkonen/Ympäristövastuuyksikkö 7

8 Vasemmalla entinen paloasema , laajennus 1950-luvun lopulla. Alhaalla vasemmalla oleva Kassatalo , laajennus pihan puolella Molemmat ovat yleiskaavassa SR-kohde. 8

9 Kirkonkylä 1940-luvulla. Kuvassa aumakattoinen Parviaisentalo eli Kassala 1936, on purettu ja lienee ollut viimeinen ennen sotia rakennettu raitin puurakenteinen liiketalo. Alla kuva nykytilanteesta. 9

10 Sodanjälkeinen asutustoiminta muokkasi merkittävästi kaavilaista kulttuurimaisemaa. Vanhoihin kyliin muodostettiin uusia pientiloja siirtokarjalaisten asuinsijoiksi. Sotien jälkeen oli kylien asukasluku suurimmillaan kautta aikojen, kun suuret ikäluokat syntyivät. Asuinrakennuksia tehtiin tyyppipiirusten mukaan ja siksi alueista tuli yhteneväisiä mutta viihtyisiä. Esimerkkinä Kaavin kirkonkylän keskustan uusimmasta inventoinnista(6/2011 Juha Rajahalme) Kaivotien alue. Kaivotien alueen ensimmäiset rakennukset on rakennettu luvulla, suurin osa on valmistunut vuosina luvulla. Alueella on myös joitakin luvulla valmistuneita rakennuksia. Alueen rakennuskanta on kerroksellista. Kuvan asuinrakennukset on rakennettu edestä alkaen: Marttala 1938, Autola 1947, Tapiola

11 Kaavintie Kaivotie U Vasemmalla kuvassa Rantatien eri-ikäistä rakennuskantaa. Alakuvassa Kaivotien Kumpu 1920-luku ja Välikumpu, ikää ei tiedossa. Alla Kaivotie joka liittyy Kaavintiehen. 11

12 Kuvia kylistä Luikonlahti (kasvoi ->1650), Luikonlahdentie 1094 Kurolanmäentila. Paikassa on asuttu jo ainakin lukujen vaihteessa, nykyisen omistajasuvun haltuun tila on siirtynyt lukujen vaihteessa. Asuinrakennuksen vanhin osa on 1850-luvun puolivälistä. Luikonlahti Luikonlahden koulu, maakunnallisesti arvokas, palanut. Mikä on tilanne? 12

13 Niemikylä Kortteisen alueella (asutus 1630-luvulta eteenpäin). Kaavin laajin ja arvokkain yhtenäinen peltomaisema (Kaavin kulttuuriympäristöohjelma 1998) 13

14 Rasimäki on maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema. Telkkämäen kaskialueen lähellä sijaitsee Rasimäen kylä, joka on myös vanhaa kaskialuetta. Kun kaskeaminen päättyi, alue muuttui maisemaltaan metsävaltaiseksi. Mustolanmäen pihapiiri ja Valoharju (alla) ovat Rasimäen kulttuurimaiseman keskeisiä kohteita. Mustolanmäen tilan pihapiirissä on paritupatyyppinen päärakennus. Aittarivi on 1800-luvun jälkipuolelta. Eläinsuojat ovat 1930-luvulta. Paikallista rakennusperinnettä edustava kiviseinäinen paja sekä kärryliiteri ja riihi ovat pihatien varressa. Keskellä Rasimäen kylää sijaitsee Valoharju (alla), joka on vanha maalaisliiton talo. Se on rakennettu vuonna Hirsipintainen ja rakennus on kunnostettu vuonna 1987 (OKM:n avustus). Myöhemmin talon sisäänkäynnin luona ollut avokuisti on purettu pois. Rakennus on niukasti koristeltu, mikä on tyypillistä yhdistysten taloissa. Valoharju, Onko missä käytössä? 14

15 Kaavin Telkkämäki on valtakunnallisesti arvokas RKY kohde. Alla teksti RKY:n kuvauksesta. Vehkalahden kylän (asutus >) Telkkämäki, valtakunnallinen kaskimuseo, edustaa pohjoissavolaista maaseudun kulttuurimaisemaa. Itä-Suomessa kauan yleinen kaskeaminen on jatkunut Telkkämäellä 1940-luvulle saakka. Telkkämäen asutusta edustavat pienet tilat rikkonaisine viljelyksineen. Perinteisimpiä niistä ovat Telkkämäki ja Rietula, joiden rakennuskanta on pääosin vuosisadan vaihteesta. Telkkämäen talon hirsinen päärakennus on ja 1900-luvun taitteesta ja pihapiiri rakennuksineen on saanut nykyisen ilmeensä 1930-luvulla. Tiestö on rakennettu alueelle vasta 1960-luvulla. Luonnonsuojelualueeksi rajattu Telkkämäki on arvokas myös kasvistonsa osalta. Metsälaitumet, kaskimetsät, ranta- ja tulvaniityt muodostavat monimuotoisen ja omaleimaisen perinne ympäristön. 15

16 Telkkämäki-niminen palsta erotettiin 1870-luvulla Mustolanmäestä. Torppaa asutti Mustolanmäen poika Matti Mustonen. Tila itsenäistyi Metsähallitus osti Telkkämäen 1984, jonka jälkeen rakennukset ja pihapiiri entistettiin nähtävyyskohteeksi. Telkkämäki rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi 1989 ja se määriteltiin perinnemaisemaksi ympäristöministeriön maisema-aluetyöryhmän mietinnössä. 16

17 Mäntyjärvi. Kaavin kulttuuriympäristöohjel massa (1998) alueen kauneusarvoiksi sanotaan punamultaiset talot kylän keskustassa ja kylänraitti sekä Mäntyjärven ympäristö. Rumaa puolta edustavat pusikoituvat pellot, autiotalot ja liian raskaasti käsitellyt metsät ja jotkut siivottomat pihapiirit. Mikä on tilanne nyt? Viljamaan kartano Riihijärventie 10 Kortteinen, on vuonna 1924 rakennettu koulurakennus. Koulukäyttö päättyi 1989 ja sen jälkeen kohde on ollut matkailukäytössä. 17

18 Maarianvaara, Outokummuntie 1247, Lainajyvästö/ Nuorisoseurantalo Talo on peruskorjattu OKM:n avustuksin. Maakunnallisesti arvokas kohde. Kortteisentie, Liittola, entinen puoluetalo rakennettu talkoilla Nykyisin asuinkäytössä 18

19 Kirkonkylän liepeiltä esimerkkejä: Suojakulma Niemenpappilantie 2, ennen vuotta 1914 oli Enson piirityönjohtajan asuntona. Yk:ssa SRkohde. Inventoinnin 12/1996 mukaan ei ole pidetty kunnossa? Kauniit tiemaisemat. Karpinlammentie /Karvalintien risteyksessä: Hakkarala SR16 yk:ssa. Asuinrakennus luvun loppu 19

20 Uusi liikuntahalli/alakoulun laajennus, rakenteilla 2016 vanhan koulun yhteyteen. Koulu 1932, kirjasto, kellotapuli Kirjaston takaa puretaan nykyinen yläkoulurakennus. Kirjasto säilyy. 20

21 Pohjois-Savossa rakennuskannasta 16,7 % on rakennettu ennen sotia. Tilanne vuonna 2010, mukana myös puretut rakennukset, ei kesäasuntoja, varastoja, saunoja yms. Kuva: Rakennuskannan ikäjakaumakuvaajissa vuosi 1920 on omana pylväänään, sillä RHR:ssä kyseiseen vuoteen on sisällytetty myös kaikki ne rakennukset, joiden valmistumisajankohta ei ole tiedossa. 21

22 YM:n asetus tuli voimaan viranomaisten käytössä oleviin rakennuksiin ja muihin Ympäristöministeriön asetus 4/13 Rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä 1.rakennuksia joita energiatehokkuuden parantamisvelvollisuus ei koske, ovat 1) Rakennukset niiltä osin, kun ne on suojeltu ja määräyksien noudattaminen aiheuttaisi suojeltuihin osiin muutoksia, joita ei voida pitää hyväksyttävinä. 2) On kulttuuriympäristöasioita käsittelevä sivusto jota ylläpitävät ympäristöministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Museovirasto. 22

Tuusniemi kehittämiskeskustelu

Tuusniemi kehittämiskeskustelu Tuusniemi kehittämiskeskustelu 11.5.2016 Kulttuuriympäristön säilyttäminen / kehittäminen: MRL Kulttuuriympäristöstrategia Maakunnallisesti arvokkaat Terveystalo, 1945 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132

Lisätiedot

Suonenjoki, kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Suonenjoki, kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Suonenjoki, kehittämiskeskustelu 9.11.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt: - Suonenjoen keskusta - Iisveden taajama Iisveden satamaa 1 - Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 MRL

Lisätiedot

Sonkajärven ja Vieremän kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Sonkajärven ja Vieremän kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Sonkajärven ja Vieremän kehittämiskeskustelu 29.9.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt Vieremä; Salahmin ruukki, arvokkaat kulttuurimaisemat Sonkajärvi; Jyrkkäkosken ruukki, Sukevan

Lisätiedot

Kuopio kehittämiskeskustelu

Kuopio kehittämiskeskustelu Kuopio kehittämiskeskustelu 4.5.2016 Kulttuuriympäristön säilyttäminen / kehittäminen: MRL Kulttuuriympäristöstrategia Maisemat RKY 2009 Maakunnallisesti arvokkaat Valtion omistamat rakennukset Kaupungin

Lisätiedot

Lapinlahden kehittämiskeskustelu

Lapinlahden kehittämiskeskustelu Lapinlahden kehittämiskeskustelu 3.5.2016 Kulttuuriympäristön säilyttäminen / kehittäminen: MRL Kulttuuriympäristöstrategia Maisemat RKY 2009 Maakunnallisesti arvokkaat 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132

Lisätiedot

Siilinjärvi kehittämiskeskustelu

Siilinjärvi kehittämiskeskustelu Siilinjärvi kehittämiskeskustelu 24.5.2016 Kulttuuriympäristön säilyttäminen / kehittäminen: MRL Kulttuuriympäristöstrategia Kuntakeskuksen kehittyminen kirkonkylän yleiskaava-alueella 1 Maankäyttö- ja

Lisätiedot

Juankoski kehittämiskeskustelu

Juankoski kehittämiskeskustelu Puuhiomo ja kartonkitehdas 1900-luv.alku Juankoski kehittämiskeskustelu 14.4.2017 Kulttuuriympäristöt: MRL Kulttuuriympäristöstrategia Juankoski yleistä Hyppyrimäen alue 1 Rautaruukki alkaen 1746 MRL 12

Lisätiedot

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys

Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Pohjois-Savon kulttuuriympäristö osa 2. Pohjois-Savon kulttuuriympäristöselvitys Kaavi 46 47 Tapuli 1772, tuuliviirissä vuosiluku 1778, siirretty nykyiselle paikalleen v. 1815 uusittiin ja maalattiin harmaalla

Lisätiedot

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä

Lisätiedot

Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto, kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto, kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto, kehittämiskeskustelu 8.11.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Keitele: kirkonkylä ja Hamula Pielavesi: kirkonkylä ja Säviä, Ikälän tilan pohjalaistyylinen aitta

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa

Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Rautalampi kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Rautalampi kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Rautalampi kehittämiskeskustelu 14.12.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt: - Kanavat - Kirkonkylä - Kartanot Keskellä työväentalo v. 1880-luku, oikealla paloasema v. 1935. Vasemmalla

Lisätiedot

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI

VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 216 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 217 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

PIENTALOILTA. Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä

PIENTALOILTA. Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä PIENTALOILTA Kaupunkikuva pientalohankkeiden lupakäsittelyssä 23.2.2017 1 Sisältö 1. Kaupunkikuvalliset vaatimukset: ohjausvelvollisuus laista ja rakennusjärjestyksestä 2. Kolme esimerkkialuetta ja suunnittelua

Lisätiedot

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014 2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen Purkamislupa 1 Rakennuksen tai sen osan purkamiseen vaaditaan aina purkamislupa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jos yleiskaavassa niin määrätään.

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 282 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 283 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika, klo 17:00-19:02 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 35 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1

KAAVIN RETUSEN KOSUSET. Taulu 1 KAAVIN RETUSEN KOSUSET Taulu 1 Paavo Kosunen, talollinen Kaavin Retusessa, * 1666/1669 (1673 Kuopio, Tuusniemi?) 9.6.1751 Kaavi, Retunen Kaisa Voutilainen, * 1678 22.5.1759 Kaavi, Retunen 1. Heikki, *

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 274 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 275 Taivallahden-Löytänän kulttuurimaisema Järvenpää Paksula 1) Historiallisesti

Lisätiedot

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Asialista 30.1.2014 Kohteiden esittelyjä Keskustelua 2 Koulut Hansakallion koulu Vanttilan

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 58 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 59 Kihniö Virrat IKAALINEN Poltinjoen kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ikaalinen Hämeenkyrö Ylöjärvi Ruovesi

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 146 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 147 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi Hämeenkyrö Orivesi Tampere Kangasala

Lisätiedot

Rautavaara, kulttuuriympäristöt

Rautavaara, kulttuuriympäristöt Kulttuuriympäristöt Rautavaara, kulttuuriympäristöt 1 Rautavaara sekä osa Kaavia ja Sonkajärveä kuuluvat Vaara-Karjalan maisemamaakuntaa. Vaara-Karjalan maisemalle antavat leimaansa luoteesta kaakkoon

Lisätiedot

Maisema-alueet maankäytössä

Maisema-alueet maankäytössä Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 26.11.2013 1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Kulttuuriympäristöä koskevien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden

Lisätiedot

www.jarvisaimaanpalvelut.fi 050 132 1234 Kauppatie 1, 58700 Sulkava

www.jarvisaimaanpalvelut.fi 050 132 1234 Kauppatie 1, 58700 Sulkava Sisällys 1. Perus ja tunnistetiedot... 3 1.1. Tunnistetiedot... 3 1.2. Kaavaalueen sijainti... 3 1.3. Kaavan nimi ja tarkoitus... 3 2. Tiivistelmä... 4 2.1. Kaavaprosessin vaiheet... 4 2.2. Asemakaava...

Lisätiedot

Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen

Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen Espoon kaupunginmuseo Tutkimuksen ja kulttuuriympäristön vastuualue 3.11.2015 2 Rakennuskannan ikä Suomessa 2010

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE 2 HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA 20.2.2019 Osayleiskaavan alueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön alueita tai yksittäisiä rakennuksia. Osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena

Lisätiedot

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla

Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Kulttuuriympäristöjen huomioiminen kyläalueilla Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan yleisötilaisuus 12.4.2018 Heli Vauhkonen, maakunta-arkkitehti, Uudenmaan liitto Mikä on kulttuuriympäristöä? Ympäristössä

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 120 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 121 Kihniö Virrat KIHNIÖ Korhoskylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

Leppävirran ja Varkauden kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen

Leppävirran ja Varkauden kehittämiskeskustelu Kulttuuriympäristön kehittäminen Leppävirran ja Varkauden kehittämiskeskustelu 2.12.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Leppävirran kulttuuriympäristöt: - Maisemat - Kylät - - Kirkonkylä Iisveden satamaa 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 172 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 173 Kihniö Virrat PARKANO Linnankylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki

Lisätiedot

LIITE Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan Liitto Etelä-Karjalan museo Imatran seudun ympäristölautakunta 5

LIITE Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan Liitto Etelä-Karjalan museo Imatran seudun ympäristölautakunta 5 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos Kaavaehdotus oli nähtävillä 4.4. 6.5.2013. Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa ja 19 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin antamat

Lisätiedot

sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4

sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/5 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 sm/4 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3 3 3 3 3 3 3 4 4 4 4 4 4 4 4 4 5 5 5 5 5 5 5 5 5 6 6 6 6 6 6 6 6 6 7 7 7 7 7 7 7 7 7 8 8 8 8 8 8 8 8 8 1 1 1 1 1 1 1 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 1

Lisätiedot

Hometalkoiden selvityshankeen tarkoitus

Hometalkoiden selvityshankeen tarkoitus Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Hometalkoiden selvityshankeen tarkoitus k e s k e i s e t t u l o k s e t Mervi Abell Taustaani Rakennusinsinööri 1985 Rakennusarkkitehti 1994 Rakennusinsinööri amk

Lisätiedot

Ryönänjoki, Lapinniemen aitat

Ryönänjoki, Lapinniemen aitat Kiuruvesi kehittämiskeskustelu 1.11.2016 Kulttuuriympäristön kehittäminen Kulttuuriympäristöt, esimerkkikohteita kylistä ja keskustasta Koskenjoki Niemiskylä Ryönänjoki/Honkaranta Keskusta Ryönänjoki,

Lisätiedot

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan

Lisätiedot

p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia.

p/1 (29) PETÄJÄ Petäjän asuinrakennus pihapiireineen luvulta. Pihapiirissä useita, osin huonokuntoisia rakennuksia. PAIKALLISESTI ARVOKKAAT RAKENNUSKULTTUURIKOHTEET Liite 8 Numerointi osayleiskaavan mukainen, suluissa inventointinumero (Lapin kulttuuriympäristöt tutuiksi hankkeen inventointitulokset, Lapin ympäristökeskus,

Lisätiedot

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Toimintaryhmä 17.12.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Vastuu rakennusten rakenteellisesta turvallisuudesta on omistajalla MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä. Kulttuuriympäristö kunniaan Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet kulttuuriympäristön suojelussa ja kaavoituskysymyksissä Kulttuuriympäristö kunniaan 23.4.2012 1 SISÄLTÖ ELY-keskuksen tehtävät VAT ja kaavoitusjärjestelmä VAT ja kulttuuriympäristö

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö HE 336/2014 vp - HE laeiksi laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista sekä maankäyttöja rakennuslain 117 i ja 166 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015

Lisätiedot

ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti

ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus

Lisätiedot

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä

Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Valtakunnallisesti arvokkaat maisemat miten niistä päätetään? Maisema-alueet maankäytössä Anna-Leena Seppälä Varsinais-Suomen ELY/ Anna-Leena Seppälä 29.1.2014 1 Valtakunnallisesti arvokkaat maisemaalueet

Lisätiedot

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla 2.10.2013 Pispalan asemakaavojen uudistaminen, I-vaihe, kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi

Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan suojeltaviksi kohteiksi LIITE 14, ARVOKKAAT RAKENNUKSET, ARVOTTAMISPERUSTEET Rakennushistoriallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokkaat kohteet, jotka osayleiskaavalla osoitetaan Rakennustaiteellisin, kulttuurihistoriallisin

Lisätiedot

Arvokkaat kulttuuriympäristöt

Arvokkaat kulttuuriympäristöt Arvokkaat kulttuuriympäristöt Pirkanmaan Maisema-alueet Maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat maatalousalueet Arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Kylätontit ja muu arkeologinen kulttuuriperintö

Lisätiedot

Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010

Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010 Soklin osayleiskaavaluonnos Savukosken kunta Liitteet 8.4.2010 1. Soklin rakennettu ympäristö ja maanomistus 2. Lapin kulttuuriympäristö tutuksi hankkeen inventointikohteet 3. Osayleiskaava-alueen muinaisjäännökset

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 493/605/2015 Hakija: Bäckman Tarja, Bäckman Anne-Mari Tila: Riihikartano Kiinteistötunnus: 859-401-84-35 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 344 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 345 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi

Lisätiedot

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto SUOJELUMÄÄRÄYKSEN PERUSTELUT - rakennustaiteellinen arvo - kulttuurihistoriallinen arvo - maisemakulttuurin

Lisätiedot

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys

Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys 30.10.2017 Pyhännän kirkonkylän yleiskaavan kulttuuriympäristöselvitys Kulttuuriympäristöselvitys on laadittu yleiskaavatasoisena selvityksenä alueen paikallisesti arvokkaiden rakennuskohteiden ja kulttuuriympäristöjen

Lisätiedot

Iisalmi, kehittämiskeskustelu kulttuuriympäristön kehittäminen

Iisalmi, kehittämiskeskustelu kulttuuriympäristön kehittäminen Iisalmi, kehittämiskeskustelu 29.11.2016 kulttuuriympäristön kehittäminen P-S ELY-keskus/Eeva Pehkonen/Ympäristövastuuyksikkö Raatihuone, v.1899, laajennus v.1904 28.11.2016 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2006 vp. Hallituksen esitys rakennuksen energiatehokkuutta koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2006 vp. Hallituksen esitys rakennuksen energiatehokkuutta koskevaksi lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 302/2006 vp Hallituksen esitys rakennuksen energiatehokkuutta koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä rakennuksen energiatehokkuutta koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Rakennuskannan arvottaminen

Rakennuskannan arvottaminen 12.1.2017 (luonnos) YKK62267 12.1.2017 2 (13) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KARTTATARKASTELU... 3 3 KOHTEET... 4 3.1 Osa-alue 1... 4 3.2 Osa-alue 2... 7 3.3 Osa-alue 3... 9 3.4 Osa-alue 4... 10 3.5 Virtaniemi...

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 Rakennusvalvontaviraston lausuntopyyntö 4.12.2009, 8-3385-09-E LAIVASTOKATU 4 (8/147/4), ULLAKKORAKENTAMIS- JA HISSI- SUUNNITELMAT Museo 2009-277 Kaupunginmuseo on tutustunut

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302a NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIT 4 JA 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (8)

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisuhakemus

Suunnittelutarveratkaisuhakemus ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua

Lisätiedot

VARJAKKA hanke VARJAKKA 2020 HANKE VARJAKAN ALUE INFOA

VARJAKKA hanke VARJAKKA 2020 HANKE VARJAKAN ALUE INFOA 2020 -hanke VARJAKKA 2020 HANKE VARJAKAN ALUE INFOA 27.5.2009 VARJAKKA - ALUERAJAUS Aluerajaus: Varjakan saari, Varjakan mantere ja Akion saari Alueen pinta-ala noin 200 ha (Varjakka + Pyydyskari 100 ha,

Lisätiedot

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu

Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu SIEVIN KUNTA Tuppuranevan suunnittelutarveratkaisu Tuppurannevan tuulipuiston suunnittelutarveratkaisun MRL 137 mukainen vaikutustarkastelu Liite 22 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24972 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Riittävän ajoissa yhteyttä rakennusvalvontaan

Riittävän ajoissa yhteyttä rakennusvalvontaan Riittävän ajoissa yhteyttä rakennusvalvontaan 21.11.2016 SH 1 Rakennuslupa MRL 125 Rakennuslupa Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Rakennuslupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön,

Lisätiedot

32 25.02.2014 97 28.09.2015

32 25.02.2014 97 28.09.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 32 25.02.2014 97 28.09.2015 LAPIN ELY-KESKUKSEN OIKAISUVAATIMUS PURKULUVASTA TERVO ANNA-LIISA, KEMINMAA/ROVANIEMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ/HALLINTO-OIKEUDEN

Lisätiedot

Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen

Kylään maisemaan -hanke. Loviisa Alueryhmän tapaaminen Kylään maisemaan -hanke Loviisa 15.5.2019 Alueryhmän tapaaminen Hanke lyhyesti tavoitteena on kehittää ja edistää kulttuuriympäristöön perustuvaa yrittäjyyttä nostaa maaseudun arvostusta asukkaiden ja

Lisätiedot

Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS

Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS Punkalaitumen Tuulivoima Oy PUNKALAITUMEN PALOJOEN ASUTUS- JA JOKILAAKSOMAI- SEMAN ARVOJEN SELVITYS 1. JOHDANTO Tarkasteltava Palojoen asutus- ja jokilaaksomaisema sijoittuu Pirkanmaalle Punkalaitumen

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 188 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 189 Kihniö Virrat PÄLKÄNE Varalan-Kirvun-Iharin kulttuurimaisema Parkano

Lisätiedot

MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä

MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä Ympäristöneuvojakoulutus 4.6.2013 Tampere Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Etelä- Eurooppalainen maisemayleissopimus

Lisätiedot

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Poikkeaminen (LTK) / Stockpos Oy / Väinölänniemi 1-17-1 (Vuorikatu 11) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä

Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Historian ilmiöitä & rakennetun ympäristön piirteitä Kulttuuriympäristöt huomion kohteena eri mittakaavoissa MRL-neuvottelupäivät 7.-8.9.2016 Muonio, Olos Mikko Mälkki Intendentti MUSEOVIRASTO Kulttuuriympäristö:

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava

Lisätiedot

ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA!

ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! Korjausrakentamisen seminaari 1, rakennusvalvonta, Oulu 2013! Helena Hirviniemi" arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Helena Hirviniemi" tutkija, Oulun

Lisätiedot

Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit

Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava 22.4.2008. Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Paltamon kunta Oulujärven rantayleiskaava.4.008 Suojeltavat rakennukset ja pihapiirit Suojeltaviksi rakennuksiksi tai pihapiireiksi (sr) on kaavassa merkitty seuraavat rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT

RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT OHJE Ohje kuvaa, kuinka rakennussuunnittelutehtävien vaativuusluokkia sovelletaan Helsingissä uudis- ja korjausrakentamisen hankkeissa, sekä kaupunkitilaan

Lisätiedot