LIITE 2. Kuva: Voimassa oleva Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaava 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE 2. Kuva: Voimassa oleva Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaava 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT"

Transkriptio

1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANGAS-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaavan alue n. 12 km Äänekosken keskustasta etelään. Alueen läpi kulkee valtatie 4 ja kantatie 69. Keskeinen kaavamuutos sijaitsee Hirvaskankaan eritasoliittymän tuntumassa valtatien 4 molemmilla puolilla: koillisen sektorin työpaikka-alueen ja läntisen sektorin maankäyttö arvioidaan kaavatyön yhteydessä uudelleen. Suunnittelualue määritellään tarkemmin varsinaisen suunnittelutyön aloitusvaiheessa. Kuva: Voimassa oleva Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaava 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2.1 Kaavatilanne Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaava on hyväksytty Äänekosken kaupunginvaltuustossa Alueella on voimassa rakennuskielto seuraavalla määräalalla: Orimäki ( saakka). Keski-Suomen maakuntakaavassa (Ympäristöministeriön vahvistama) Hirvaskankaan alueelle on merkitty mm. työpaikka-aluetta (TP), kulttuuriympäristön kehittämisen kohdealuetta (kuk), maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta (m). Alueen läpi kulkevaa valtatietä 4 koskee ohjeellinen moottoritiemerkintä (mo). Kuva: Ote Keski-Suomen maakuntakaavasta Keski-Suomen liitossa on vireillä 4. vaihemaakuntakaavan laatiminen, jossa yhtenä tavoitteena on päivittää lainvoimaisen maakuntakaavan kaupallinen palveluverkko (vähittäiskaupan suuryksiköt) ja siihen liittyvä alue- ja yhdyskuntarakenne (asuminen, liikenne, tekninen huolto, suojelu, virkistys, palvelut, teollisuus ja yritystoiminta). Vaihemaakuntakaavatyön yhteydessä laaditaan kaupallisten selvitysten täydentäminen (Keski-Suomen liitto, luonnos ), jossa yksi tarkasteltavista alueista on Hirvaskankaan alue. Rakenneyleiskaavassa Äänekoski 2016 (hyväksytty kaupunginvaltuustossa , oikeusvaikutukseton) Hirvaskankaan työpaikka-alue on merkitty kehittyväksi yritystoiminnan ja työpaikkojen alueeksi laajennussuuntineen ja Hirvaskankaan eritasoliittymän alue on kehitettävää liikennepalvelujen aluetta. Koiviston kylän keskus on merkitty palvelukylän keskukseksi, jossa toiminnan laajenemisen suunta on kohti Hirvaskankaan liikennepalvelujen aluetta. Koiviston kylän alue on merkittävää kulttuurimaisema-aluetta. Koko Hirvaskankaan-Koiviston alue on kylien kehittämisalueen sisällä.

2 - Kulttuuriset vaikutukset Arvioitavat vaikutukset määritellään tarkemmin suunnittelutyön alkuvaiheessa. Vaikutusten arviointi suoritetaan kaavaselostuksessa. 5 OSALLISET Kaavatyössä osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat ja vuokramiehet sekä muut asianosaiset - Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen museo, Museovirasto - Uuraisten kunta - tekninen lautakunta, ympäristölautakunta - Koiviston kyläyhdistys ry - Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys ry. - Ala-Keiteleen luonnonsuojeluyhdistys ry. - Hirvaskylän vesiosuuskunta - Koiviston vesiosuuskunta 6 OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Kuva: Ote Rakenneyleiskaava Äänekoski 2016:sta 2.2 Laaditut ja laadittavat selvitykset ja suunnitelmat Määritellään ja luetteloidaan suunnittelutyön alkuvaiheessa. 3 SUUNNITTELUN TAVOITTEET Kaavamuutoksessa selvitetään uuden Hirvaskankaan eritasoliittymän lähialueiden maankäytön ajanmukaisuus nykyisessä osayleiskaavassa. Kaupunki on suorittanut alueelta maahankintoja ja alueiden soveltuvuus työpaikka- ja/tai asuntoalueiksi tutkitaan tässä yhteydessä. Koillisessa sektorissa on meneillään asemakaavamuutoksen laadinta työpaikka-alueen laajentamiseksi. Asemakaavamuutoksen yhteydessä on todettu tarkoituksenmukaiseksi valtatien 4 rinnakkaistien (Rannankyläntie) siirtäminen alkupäässään Koiviston kylän suuntaan. Osayleiskaavamuutoksessa tutkitaan tien siirron mahdolliset vaikutukset alueen maankäyttöön laajemmalla osaalueella. Valtatien länsipuolelta kaupunki on hankkinut yli 50 hehtaarin alueen, joka on kaavoitettu nykyisessä osayleiskaavassa työpaikka-alueeksi sekä maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Aluetta ympäröi Uuraisten kunnan maa-alue, jolle on laadittu asemakaavaehdotus. Osayleiskaavamuutoksessa selvitetään kaavarunkotasolla kaupungin ostaman alueen järkevä maankäyttö ottaen huomioon liittyminen Uuraisten kunnan puoleiseen maankäyttöön ja Uuraisten puolella sijaitseviin kunnallisteknisiin verkostoihin. Samalla kaavaan tehdään laajemmalla alueella teknisiä tarkistuksia toteutuneiden tilanteiden mukaan (esim. poikkeamispäätökset, rakennetut paikat, havaitut virheet). 4 KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavassa arvioitavia vaikutuksia ovat: - Luonnonympäristö ja maisema - Rakennettu ympäristö - Liikenne - Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Kaavamuutoksen vireilletulosta on päätetty ensimmäisen kerran kaupunginhallituksessa osayleiskaavan alueelle tulleen poikkeamishakemuksen käsittelyn yhteydessä. Kaavoituskatsauksesta 2011 tiedottamisen yhteydessä tiedotetaan uudestaan Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaavan vireilletulosta kaavan muuttuneiden tavoitteiden vuoksi. Varsinaisen suunnittelutyön alkuvaiheessa järjestetään aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu ja tarvittaessa myös ehdotuksen nähtävilläolon jälkeen. Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaava asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena. Kaavamuutoksen vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ( sekä kaupungin ilmoituslehdissä. Kaavasuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä kaavaehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. Kaavamuutoksesta pyydettävät lausunnot määritellään varsinaisen suunnittelutyön alkuvaiheessa. 7 AIKATAULU Kaavan suunnittelutyö on tarkoitus käynnistää vuoden 2012 aikana, jolloin määritellään kaavan tavoiteaikataulu. 8 YHTEYSTIEDOT Äänekosken kaupunki, kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, p Kaavasuunnittelija, p sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@aanekoski.fi

3 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken sisääntuloväylän Kotakennääntien varrella alle 1,5 km päässä Äänekosken keskustasta.. Ote ajantasa-asemakaavasta. Suunnittelualueen rajausta tarkistetaan tarvittaessa suunnittelun edetessä. Suunnittelun tavoitteena on alueen maankäytön tehostaminen ja kaupunkikuvan kohentaminen. Kaavamuutoksella on tarkoitus luoda edellytykset kaupunkikuvallisesti korkeatasoisen liike- ja palvelurakentamisen sijoittamiselle kaupungin sisääntuloväylän varteen. Samalla tutkitaan Purokadun liittymäjärjestelyt Kotakennääntielle. Kaavamuutoksen yhteydessä selvitetään tarvittaessa hakijan toimesta maaperän puhtaus kaavamuutosalueen osalta. Kaavamuutokseen liittyy maankäyttösopimus, jonka yhteydessä sovitaan eri osapuolten kaavahankkeeseen liittyvistä kustannus- ja toteuttamisvastuista. Suunnittelualueen sijainti (opaskartta Äänekosken kaupunki 2009) 2. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Asemakaavan muutos on laitettu vireille Kiinteistö Oy Äänekosken Autokulman hakemuksesta. Päätös asemakaavan muuttamisesta tontilla (Kotakennääntie 53) on tehty kaupunginhallituksessa ja kaavan vireilletulosta tiedotetaan kaavoituskatsaus 2011:sta tiedottamisen yhteydessä. Hakijat esittävät kaavamerkinnän muuttamista huoltoaseman korttelialueesta huoltoasema- ja liikerakennusten korttelialueeksi ja tonttitehokkuuden kasvattamista e=0,2:sta e=0,5:een. Tontille on myönnetty poikkeamislupa n. 600 k-m 2 liikerakennuksen rakentamiselle (kaupunginhallitus ). Alueen voimassa oleva asemakaava on hyväksytty Vaikutusten arviointi Kaavamuutoksessa arvioitavia vaikutuksia ovat: - sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset - liikenteelliset vaikutukset - vaikutukset rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutusten arviointi suoritetaan kaavaselostuksessa kaavoittajan toimesta. 4. Osalliset Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - tekninen lautakunta, ympäristölautakunta - Keski-Suomen ELY-keskus 5. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaavamuutos asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena.

4 Hankkeen vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ( ja kaupungin ilmoituslehdissä. Kaavasuunnitelma sekä osallistumisja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää Keski-Suomen ELY-keskukselle neuvottelun käymistä ehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. Kaavamuutoksesta pyydetään lausunnot tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta sekä tarvittaessa Keski-Suomen ELY-keskukselta. Keski-Suomen liitolta ei ole tarpeen pyytää lausuntoa, koska kaavamuutoksella ei ole maakunnallista merkittävyyttä: kaava noudattaa maakuntakaavan tavoitteita. 6. Aikataulu Kaavan suunnittelutyö on tarkoitus aloittaa talvella Yhteystiedot Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, p Kaavasuunnittelija, p

5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualueena on Äänekosken uuden terveysaseman tontti ja sen lähiympäristö. Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken keskustan tuntumassa alle kilometrin päässä Äänekosken keskustasta. Suunnittelualueen sijainti (opaskartta Äänekosken kaupunki 2009) 2. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Äänekoskelle on suunnitteilla uuden terveysaseman rakentaminen nykyisen terveysaseman tontille. Alueen voimassa oleva kaava ei vastaa kerrosluvun osalta suunniteltua rakennushanketta. Edellytykset rakennusluvan myöntämiselle voidaan kerrosluvun osalta ratkaista poikkeamismenettelyllä, mutta samalla on tarkoituksenmukaista käynnistää laaja-alaisempi suunnittelutyö terveysaseman alueelle soveltuvien toimintojen määrittämiseksi. Suunnittelualueella on voimassa , , ja hyväksytyt asemakaavat. Suunnittelualue rajautuu vuonna 2009 hyväksyttyyn Pukkimäen asemakaavaan, jossa Pukkimäen alueelle osoitettiin uutta kerrostalo- ja pientalorakentamista sekä mahdollisuus kunnan tai yksityisen toimesta toteutettavaan vanhusten tai erityisryhmien palvelukeskukseen siihen liittyvine asuntoineen. Ote ajantasa-asemakaavasta, suunnittelualueen rajaus Suunnittelun tavoitteena on arvioida laajalla Terveyskadun-Kuhnamontien-Piilolantien- Heikkilänkadun rajaamalla alueella sijaitsevaan kortteliin 2024 soveltuva rakentaminen. Alueella sijaitsee nykyisin terveyskeskuksen ja sen tulevan laajennuksen lisäksi mm. päivähoidon ja vanhuspalvelujen yksikköjä. Kaavatyön yhteydessä tutkitaan mahdollisuus myös eri tyyppisten asumistoimintojen ja mahdollisten muiden palvelujen sijoittamiselle terveyskeskuksen yhteyteen. 3. Vaikutusten arviointi Kaavassa arvioitavia vaikutuksia ovat: - sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset - liikenteelliset vaikutukset - vaikutukset rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutusten arviointi suoritetaan kaavaselostuksessa kaavoittajan toimesta.

6 4. Osalliset Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - tekninen lautakunta, ympäristölautakunta, perusturvalautakunta - Keski-Suomen ELY-keskus 5. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaavamuutos asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena. Hankkeen vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ( ja kaupungin ilmoituslehdissä. Kaavasuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää Keski-Suomen ELY-keskukselle neuvottelun käymistä ehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. Kaavamuutoksesta pyydetään lausunnot tekniseltä lautakunnalta ja ympäristölautakunnalta sekä tarvittaessa Keski-Suomen ELY-keskukselta ja Keski-Suomen museolta. Keski-Suomen liitolta ei ole tarpeen pyytää lausuntoa, koska kaavamuutoksella ei ole maakunnallista merkittävyyttä: kaava noudattaa maakuntakaavan tavoitteita. 6. Aikataulu Tavoiteaikataulun mukaan kaavan suunnittelutyö käynnistetään vuoden 2012 alussa. 7. Yhteystiedot Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, p Kaavasuunnittelija, p

7 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KARTONKITEHTAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelumääräyksessä todetaan, että alueen lähiympäristön suunnittelussa tulee huomioida vaarallisten aineiden käyttöön, varastointiin ja kuljetuksiin liittyvät riskit. Alueiden käytön suunnittelussa on turvattava maakunnallisesti ja valtakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt. 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Äänekosken tehdasalueella. Kuva: Ote Keski-Suomen maakuntakaavasta 3.2. Yleiskaava Alueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Äänekoski 2020 osayleiskaavaluonnoksessa (päivätty ) alue on osoitettu teollisuus- ja varastoalueeksi (T) Asemakaava Suunnittelualueen sijainti (opaskartta Äänekosken kaupunki 2009) Suunnittelualueella on voimassa hyväksytty asemakaava. Voimassa olevassa kaavassa kartonkitehtaan alue on teollisuusrakennusten korttelialuetta (TT) ja tehtaan tonttiin liitettävä Liikennevirastolta ostettu alue rautatiealuetta (LR). 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET M-real Oyj on toimittanut Äänekosken kaupungille hakemuksen asemakaavan muuttamisesta M- realin omistamilla kiinteistöillä Äänekosken kartonkitehtaan lisärakennussuunnitelmien takia. Suunnittelun tarkoituksena on liittää M-real Oyj:n omistukseen siirtynyt osa rautatiealuetta teollisuustonttiin ja luoda kaavalliset edellytykset kartonkitehtaan laajennukselle. Suunnittelualueen tarkempi rajaus määritellään varsinaisen suunnittelutyön alussa. Kaavamuutos laaditaan konsultin tai Äänekosken kaupungin toimesta. 3. KAAVATILANNE 3.1. Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Keski-Suomen maakuntakaava (ympäristöministeriön vahvistama). Suunnittelualuetta koskee seuraava merkintä: T/kem Teollisuus- ja varastoalue, jolla on/jolle saa sijoittaa merkittävän vaarallisia kemikaaleja valmistavan tai varastoivan laitoksen. Kuva: Ote voimassa olevasta asemakaavasta. Suunnittelualueen rajaus määräytyy suunnittelutyön alkuvaiheessa.

8 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavassa arvioitavia vaikutuksia ovat: - sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset - liikenteelliset vaikutukset - vaikutukset rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutusten arviointi suoritetaan erillisinä selvityksinä (esim. rautatie > pilaantuneet maa-alueet ja tärinä?, liikennejärjestelyt > muutokset raskaan liikenteen määrässä, liittymien ja tieverkon kuormitus ja toiminta?) ja kaavaselostuksessa kaavoittajan toimesta. 5. OSALLISET Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta - Keski-Suomen ELY-keskus ja Keski-Suomen liitto - Liikennevirasto - Turvatekniikan keskus 6. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaava asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena. Kaavan vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ( ja kaupungin ilmoituslehdissä. Kaavasuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää Keski-Suomen ELY-keskukselle neuvottelun käymistä ehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. 7. AIKATAULU Kaavan nähtävilläolot sekä hyväksyminen on tarkoitus tehdä vuoden 2012 aikana. 8. YHTEYSTIEDOT Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, p Kaavasuunnittelija, p

9 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TEOLLISUUSKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Teollisuuskadulla n. 1,5 km päässä Äänekosken keskustasta. Suunnittelualueen sijainti (opaskartta Äänekosken kaupunki 2009) 2. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Teollisuuskatu 1:ssä ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialueella (TY) toimii Teknologiakeskuksen rakennukseen myönnetyillä poikkeamis- ja rakennusluvilla mm. opetus- ja päiväkotitiloja. Kaavamuutoksen tarkoituksena on luoda kaavalliset edellytykset myös julkisten ja yksityisten palvelujen sijoittumiselle kortteliin. Tällöin mm. mahdollisia rakennukseen sijoittuvia opetustoimen hankkeita ei ole tarpeen käsitellä erikseen poikkeamisratkaisuina. Kaavamuutoksen yhteydessä tutkitaan myös nykyisen rakennuksen ja Hämeentien välissä sijaitsevan rakentamattoman tontin maankäyttömerkinnän ajanmukaisuus. Suunnittelualueella on voimassa ja hyväksytyt asemakaavat. Ote ajantasa-asemakaavasta, suunnittelualueen rajaus 3. Vaikutusten arviointi Kaavamuutoksessa arvioitavia vaikutuksia ovat: - sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset - liikenteelliset vaikutukset - vaikutukset rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutusten arviointi suoritetaan kaavaselostuksessa kaavoittajan toimesta. 4. Osalliset Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - tekninen lautakunta, ympäristölautakunta - Liikennevirasto - Keski-Suomen ELY-keskus

10 5. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaavamuutos asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena. Hankkeen vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ( ja kaupungin ilmoituslehdissä. Kaavasuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää Keski-Suomen ELY-keskukselle neuvottelun käymistä ehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. Kaavamuutoksessta pyydetään lausunnot tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, Liikennevirastolta ja tarvittaessa Keski-Suomen ELY-keskukselta. Keski-Suomen liitolta ei ole tarpeen pyytää lausuntoja, koska sillä ei ole maakunnallista merkittävyyttä: kaavamuutos noudattaa maakuntakaavan tavoitteita. 6. Aikataulu Kaavamuutoksen suunnittelu käynnistetään vuoden 2012 alussa. 7. Yhteystiedot Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, p Kaavasuunnittelija, p

11 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI SUOJARINNE II ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE 3.2. Yleiskaava Alueella on voimassa Suolahti 2020 osayleiskaava, joka on hyväksytty Äänekosken kaupunginvaltuustossa Kaavassa suunnittelualueelle on osoitettu palvelujen ja hallinnon aluetta (P). Suunnittelun kohteena on Suojarinteen alueen toinen vaihe Suolahden taajamassa. Suojarinteen alueen itäosan asemakaavan muutos hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa kesällä Ote Suolahti 2020 osayleiskaavasta, AIRIX Ympäristö Oy 3.3. Asemakaava Suunnittelualueen sijainti (opaskartta Äänekosken kaupunki 2009) Suunnittelualueella on voimassa hyväksytty asemakaava. Suojarinteen alue on kaavoitettu sairaaloille ja muille sosiaalista toimintaa palveleville rakennuksille. 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Asemakaavamuutoksen lähtökohtana on vuonna 1967 vahvistetun asemakaavan muuttaminen vastaamaan nykyhetken näkemyksiä alueen tulevasta käytöstä. Vuoden 1967 asemakaavassa koko Suojarinteen alue oli kaavoitettu sairaaloiden ja muiden sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Suunnittelun tavoitteena on tutkia Suolahti 2020 osayleiskaavan ja Suojarinteen Masterplanin periaatteen pohjalta Suojarinteen alueen länsiosan maankäyttöä erityyppiseen palvelurakentamiseen. Voimassa olevan vanhentuneen asemakaavan maankäyttömerkinnät tarkistetaan ja alueella varaudutaan mm. uusien katuyhteyksien järjestämiseen. 3. KAAVATILANNE JA LAADITUT SELVITYKSET 3.1. Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa Keski-Suomen maakuntakaava (ympäristöministeriön vahvistama). Suunnittelualue on kaavoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A), lisäksi alue on kaupunkikehittämisen kohdealueen (kk2, Äänekosken kaupunkialue) sisällä. Ote Keski-Suomen maakuntakaavasta Ote voimassa olevasta asemakaavasta, suunnittelualueen rajaus

12 3.4. Muut kaavaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat - Suolahti 2020 osayleiskaavan lähtötietoaineisto - Suojarinteen Masterplan -suunnitelma (Arkkitehtipalvelut Oy, kaupunginvaltuusto hyväksynyt ) - Keski-Suomen vammaispalvelusäätiön rakennushankkeiden suunnitelmat - Suojarinteen luontoselvitys (FCG ) 5. OSALLISET Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - Tekninen lautakunta, ympäristölautakunta, perusturvalautakunta, vapaa-aikalautakunta - Liikennevirasto - Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen museo, Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö - Ääneseudun Energia Oy 6. OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaavamuutos asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena. Hankkeen vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ( ja kaupungin ilmoituslehdissä. Kaavasuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää Keski-Suomen ELY-keskukselle neuvottelun käymistä ehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. Kaavasta pyydetään lausunnot tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, perusturvalautakunnalta, vapaa-aikalautakunnalta, Keski-Suomen vammaispalvelusäätiöltä, Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta ja liikennevirastolta sekä tarvittaessa Keski-Suomen liitolta ja Keski-Suomen museolta. 7. AIKATAULU Tavoiteaikataulun mukaan kaavamuutoksen suunnittelutyö aloitetaan talvella 2012 ja tavoitteena on järjestää valmisteluvaiheen kuuleminen vuoden 2012 aikana. 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavamuutoksessa arvioitavia vaikutuksia ovat: - sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset - liikenteelliset vaikutukset - vaikutukset rakennettuun ympäristöön - vaikutukset luontoon ja maisemaan Suojarinne Masterplan 8. YHTEYSTIEDOT Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen, p Kaavasuunnittelija, p Vaikutusten arviointi suoritetaan kaavaselostuksessa kaavoittajan toimesta.

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANKAAN-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANKAAN-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANGAS-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS (MRL 63 ) 20.9.2012/4.4.2017 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaavan alue n. 12 km Äänekosken keskustasta

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.2.2014/ tark.8.5.2014/ tark. 12.9.2016 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualueena

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti LUONNOS 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 19.9.2012 HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti 2 1 SUUNNITTELUALUE Hirvimäen asemakaava-alue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 14.9.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuva 1 Suunnittelualue osoitettu sinisellä soikiolla. 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 1 VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 6.6.2016/tark. 15.8.2016 2. 1. KUVA 1 Suunnittelualueiden likimääräiset sijainnit on osoitettu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11. ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/7.11.2016 KUVA 1. Kaavaluonnoksessa olevat suunnittelualueet. 1

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.10.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016). 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 15.6.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden

Lisätiedot

ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden keskustasta Suolahden keskustasta länteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ,

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 20.9.2012, 29.5.2017 Kuva 1, ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden taajamiin nähden

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015/tark. 12.9.2016/12.10.2016 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen

Lisätiedot

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 SUUNNITTELUALUE

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 SUUNNITTELUALUE LUONNOS 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 30.8.2012 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu

Lisätiedot

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 8. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 8. kaupunginosan korttelia 818 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: KOULUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 202 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITEMA () MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSAIN :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITEMA Kaavan nimi: KOUUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan kortteleita,,,, ja sekä yleisiä alueita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.3.2016 / 6.4.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430) KUVA 1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI)

TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden teollisuuskylässä

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS 10.8.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 2.11.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ ELOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE

ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI , SAMMONKATU 1 d

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI , SAMMONKATU 1 d KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 51 21 5, SAMMONKATU 1 d ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN TARKASTELUALUE KOKKOLAN

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN ITÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIRVASKANKAAN ITÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS HIRVASKANKAAN ITÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.9.2018 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on osa valtatien 4 ja Hirvaskankaan eritasoliittymän itäpuolisesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot