ÄÄNEKOSKI VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN
|
|
- Pertti Sariola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ÄÄNEKOSKI VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 2 1 KAAVASELOSTUS LUONNOS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: xx.xx.2016
2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 6. PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 2016 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan lähivirkistys- ja suojaviheraluetta sekä kauttakulku- tai sisääntulotietä suoja- ja näkemäalueineen. 18. kaupunginosan korttelia 715, suojaviher- ja katualuetta sekä kauttakulku- tai sisääntulotietä suoja- ja näkemäalueineen. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan puistoa ja LT-aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 11. kaupunginosan katualue ja LT-aluetta. Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue 1. sijaitsee Kierälahden kaupunginosassa Liitoskadun päätepisteen ja nykyisen VT 4:n välisellä puistoalueella, reilun 2 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta lounaaseen. Suunnittelualue 2. sijaitsee Likolahden kaupunginosassa, reilun 2,5 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta luoteeseen Kaavan nimi VT 4:n muutoksiin liittyvä asemakaavan muutos ja kumoaminen Kaavan päiväys Kaavan laatija Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Suunnitteluavustaja Paula Junikka Suunnitteluavustaja Sari Peura Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut PL Äänekoski Vireilletulo Päätös kaupunginhallituksessa Ilmoitus vireilletulosta (Sisä-Suomen lehti) ja xx.xx.2016 (ÄKS- Äänekosken kaupunkisanomat) Nähtävillä Kaavaluonnos (MRA 30 ) Kaavaehdotus (MRA 27 ) Hyväksymispäivämäärä Kv xx.xx.2016
3 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT LÄHTÖKOHDAT Alueen yleiskuvaus Maanomistus Suunnittelutilanne... 4 Maakuntakaava... 4 Yleiskaava... 5 Asemakaava ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen Osallistuminen ja yhteistyö Asemakaavan kumoamisen tavoitteet ASEMAKAAVAN KUVAUS KAAVAN VAIKUTUKSET Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Liikenteelliset vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja maisemaan ASEMAKAAVAN TOTEUTUS LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan seurantalomake (ehdotusvaiheessa)
4 4 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Alueen yleiskuvaus Kumottava ja muutettava asemakaava-alue on kooltaan yhteensä noin 16,47 ha. Suunnittelualue 1. sijaitsee Kierälahden kaupunginosassa Liitoskadun päätepisteen ja nykyisen VT 4:n välisellä puistoalueella, reilun 2 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta lounaaseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 0,21 ha, josta katua 0,14 ha. Suunnittelun kohteena on puistoalueeksi (P) voimassa olevassa kaavassa merkitty alue. Suunnittelualueella kasvaa mäntyvaltaista sekametsää, alueella sijaitsee myös nykyisen VT 4:n meluvalli. Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa kaksikerroksisten pienkerrostalojen korttelialueeseen, etelässä puistoalueeseen sekä pientalovaltaiseen asuinalueeseen. Suunnittelualue 2. sijaitsee Likolahden kaupunginosassa, reilun 2,5 kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta luoteeseen. Suunnittelualueen koko on noin 16,33 ha. Suunnittelun kohteena on Äänekosken kaupungin omistamia maa-alueita entisen VT 4:n Äänekosken pohjoisen liittymän lähialueella. Suunnittelualueeseen kuuluu entisen nelostien LT-alueita (kauttakulku- tai sisääntulotie suoja- ja näkemäalueineen) sekä pohjoisen liittymän sisään jäävät EV-alueet (suojaviheralue). Lisäksi alueeseen kuuluu VT 4:n länsipuolella korttelissa 715 sijaitseva rakentamaton liikerakennusten korttelialue (KL) sekä suojaviheraluetta (EV). Myös osa VT 4:n itäpuolella olevasta lähivirkistysalueesta (VL) kuuluu suunnittelualueen piiriin. 2.2 Maanomistus Kumottavan ja muutettavan asemakaava-alueen puisto- ja lähivirkistysalueet ovat Äänekosken kaupungin omistuksessa. Liikennealue on valtion (Ely-keskuksen) hallinnoimaa valtatien 4 aluetta. 2.3 Suunnittelutilanne Maakuntakaava Keski-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmäkartassa suunnittelualue 1. sijaitsee taajamatoimintojen alueella (A). Varaus uudelle moottoritielle (punainen katkoviiva) sijaitsee aivan suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä. Suunnittelualue 2. lähelle VT 4:n varrelle on osoitettu vähittäiskaupan suuryksikön alue (oranssi ympyrä, km). Suunnittelualue sijaitsee liikenteellisesti erittäin otollisella alueella: Suunnittelualueen läheisyyteen on osoitettu varaus uudelle moottoritielle (punainen katkoviiva). Suunnittelualueella on työpaikka-aluetta (vaaleanpunainen väri, TP). Suunnittelualueen läheisyydessä on taajamatoimintojen aluetta (vaaleanruskea väri, A) sekä junarata (musta hakasviiva).
5 5 KUVA 1 Ote Keski-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmäkartasta. Suunnittelualueen likimääräiset sijainnit osoitettu sinisellä nuolella Yleiskaava Suunnittelualueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Äänekosken taajamassa on vireillä Äänekoski 2030 osayleiskaavan laatiminen. Osayleiskaavaluonnoksessa (nähtävillä olo ) suunnittelualue 1. on osoitettu pääosin suojaviheralueeksi (EV). Osa suunnittelualueesta sijaitsee myös pientalovaltaisella asuntoalueella (AP). Suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä on asuinkerrostalojen alue (AK). Suunnittelualue 2. sijaitsee nykyisen VT 4:n länsipuolella teollisuus- ja varastoalueella (T) sekä suojaviheralueella (EV), idässä suunnittelualueeseen kuuluu suojaviheraluetta (EV) ja lähivirkistysaluetta (VL). Lähivirkistysalueella on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä aluerajaus, liito-oravien elinpiiri (luo-1) ja osa tästä aluerajauksesta sijaitsee suunnittelualueella. Suunnittelualueeseen kuuluu myös entisen nelostien LT-alueita (kauttakulku- tai sisääntulotie suoja- ja näkemäalueineen) sekä pohjoisen liittymän sisään jäävät EV-alueet (suojaviheralue). Suunnittelualue rajautuu lännessä teollisuus ja varastoalueeseen (T) sekä maa- ja metsätalousvaltaiseen alueeseen (M), idässä lähivirkistys-alueeseen (VL), teollisuusalueeseen, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY) ja kaupallisten palvelujen-alueeseen (KM).
6 6 KUVAT 2 ja 3 Otteet Äänekoski 2030 osayleiskaavaluonnoksesta. Suunnittelualueiden likimääräinen sijainti osoitettu keltaisella soikiolla. Asemakaava Suunnittelualueella 1. on voimassa lääninhallituksessa vahvistettu asemakaava, jossa suunnittelualueelle on merkitty puistoaluetta (P) sekä yleisen tien aluetta (LT). Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 11. kaupunginosan (Kierälahti) puistoalueen osaa ja yleisen tien aluetta. Suunnittelualueella 2. on voimassa , , , ja vahvistetut asemakaavat. Suunnittelualue on merkitty kaavoissa kauttakulku- tai sisääntulotieksi suoja- ja näkemäalueineen (LT), suojaviheralueeksi (EV), liikerakennusten korttelialueeksi (KL) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan (Likolahti) edellä lueteltujen alueiden osia.
7 KUVA 4 Ote ajantasa-asemakaavasta suunnittelualueelta 1. Suunnittelualueen rajaus on tehty karttaan punaisella viivalla. 7
8 KUVA 5 Ote ajantasa-asemakaavasta suunnittelualueelta 2. Suunnittelualueen rajaus on tehty karttaan punaisella viivalla. 8
9 9 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Äänekosken kaupungin yhteistyönä on syntynyt uuden VT 4:n tielinjauksen yleissuunnitelma Äänekosken kohdalle. Yleissuunnitelma pyritään saamaan tiesuunnitelmavaiheeseen vuoden 2016 aikana. Finnmap Infra on parhaillaan laatimassa suunnitelmaa uuden VT 4:n sijoittumisesta Äänekosken kohdalle. Tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä on havaittu, että Äänekosken pohjoisen liittymän liikennejärjestelyjä on vaikea järjestää toimivalla ja turvallisella tavalla voimassa olevan asemakaavan aluerajausten pohjalta. Lisäksi Kierälahden asuntoalueen liikennejärjestelyjen kehittämistä vaikeuttaa Liitoskadun kohdalle voimassa olevassa asemakaavassa esitetty maankäyttö. Uusi tielinjaus on sijoittumassa osittain asemakaavoitetulle alueelle eikä tiesuunnitelmaa saa hyväksyä vastoin oikeusvaikutteista asemakaavaa. Asemakaavan vastaista tiesuunnitelmaa ei lähetetä Liikennevirastoon hyväksyttäväksi, ennen kuin tarvittavat asemakaavan muutokset ovat kaupunginvaltuuston hyväksymiä. Valtatien 4 parantaminen Äänekosken kohdalla yleissuunnitelmassa (ELY-keskus, 2015) on esitetty suunnittelualueen 1. osalta Liitoskatua jatkettavaksi tulevaan rinnakkaistiehen (entinen VT 4) asti. Suunnittelualueella sijaitsi aikaisemmin, ennen meluvallin rakentamista suora liittymä valtatielle 4. On myös suunniteltu, että Kierälahden asuinalueen halki kulkeva Vaasantie katkaistaan ajoneuvoliikenteeltä ja tie jatkuu Vaasantien sillalle ainoastaan kevyen liikenteen väylänä. Uusi Liitoskadun tieyhteys toimisi siten Kierälahden ainoana kulkuyhteytenä uudelle rinnakkaistielle ja myös ajoreittinä Äänekosken keskustan suuntaan. Vaasantien sillan tulevan käytön suunnitelmat tarkentuvat kuitenkin vielä tiesuunnittelun edetessä. Suunnittelualue 1. on kuitenkin olemassa olevassa kaavassa merkitty puistoalueeksi (P), mikä estää tiesuunnitelman toteuttamisen Liitoskadun osalta, sillä tiesuunnitelmaa ei voi laatia vastoin voimassa olevaa asemakaavaa. Jotta voimassa oleva asemakaava ei muodostuisi esteeksi laadittavan tiesuunnitelman hyväksymiselle, on tarkoituksenmukaista muuttaa nykyinen asemakaava suunnittelualueelta. Kaavamuutoksessa vahvistetaan Liitoskadun liittymä yleisen tien alueelta (liittymänuoli -merkintä). Suunnittelualue 2. osalta uuden VT 4:n vaatima tiealueen tilavaraus sijoittuu osittain Äänekosken kaupungin omistamien maa-alueiden puolelle VT 4:n pohjoisen liittymän alueella sekä liittymästä pohjoiseen Keiteleen Likolahden lahdenpohjaan saakka ulottuvalla alueella tien molemmin puolin. Tiesuunnitelmaa ei voi toteuttaa vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, joten nykyinen asemakaava pyritään kumoamaan suunnittelualueen osalta pikaisella aikataululla.
10 10 KUVAT 6 ja 7 Osa Finnmap Infran suunnittelemasta uuden VT 4:n linjauksesta Äänekosken kohdalla. Uusi tielinjaus on kartalla tummansinisellä, rinnakkaistie (vanha VT 4) on merkitty karttaan vaaleansinisellä. Suunnittelualue 1. (Liitoskadun jatke rinnakkaistiehen asti ja osa yleisen tien aluetta) on merkitty kuvaan punaisella ympyrällä. Suunnittelualue 2. on merkitty kuvaan punaisella ympyrällä (Uuden VT 4:n rinnakkaistien vaatima tilavaraus sijoittuu vanhan VT 4:n LT-alueelle, sekä tien länsipuolen EV-alueelle, KL-tonttiin korttelissa 715 ja tien itäpuolen VL-alueelle). 3.2 Osallistuminen ja yhteistyö Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - Äänekosken kaupungin tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta - Keski-Suomen Ely-keskus Asemakaavan muutoksen ja kumoamisen vireilletulosta ja kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta päätettiin Äänekosken kaupunginhallituksessa ja siitä ilmoitettiin Sisä-Suomen lehdessä ja ÄKS- Äänekosken kaupunkisanomissa xx.xx.2016 sekä kaupungin internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty Kaavan aloitusneuvottelu on sovittu pidettäväksi Keski-Suomen ELY-keskuksessa Kaavalla ei ole maakunnallista merkittävyyttä kaavan noudattaessa maakuntakaavan tavoitteita. Valmisteluvaihe Valmisteluvaiheen kuulemista varten kaavaluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma olivat nähtävillä kaupungin ilmoitustaululla ja kaupungin kotisivuilla (MRA 30 ). Kaavasta pyydetään Keski-Suomen Ely-keskuksen, Äänekosken kaupungin teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan lausunnot.
11 11 Ehdotusvaihe Ehdotuksena kaava on ollut nähtävillä xx.xx. xx.xx.2016 (MRA 27 ). 3.3 Asemakaavan muutoksen ja kumoamisen tavoitteet Jotta voimassa olevat asemakaavat eivät muodostuisi esteeksi VT 4:n tiesuunnitelman toteuttamiselle, on suunnittelun päätavoitteena muuttaa ja kumota nykyiset asemakaavat suunnittelualueilta. Asemakaavan muutoksen ja kumoamisen jälkeen on tarkoitus laatia alueelle asemakaava, jonka runkona tulee olemaan tiesuunnittelun yhteydessä täsmentyvä liikenneverkko. 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS Suunnittelualue 1. Kaavasta esitetään muutettavaksi n. 0,21 ha. Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 11. kaupunginosan (Kierälahti) puistoalueen osaa sekä osaa yleisen tien alueesta (LT). Puistoalue (P) muutetaan katualueeksi ja yleisen tien alueelle osoitetaan liittymänuoli kadulle. Suunnittelualue 2. Kaavasta esitetään kumottavaksi n. 16,33 ha. Suunnittelualue on merkitty kaavoissa kauttakulku- tai sisääntulotieksi suoja- ja näkemäalueineen (LT), suojaviheralueeksi (EV), liikerakennusten korttelialueeksi (KL) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan (Römmi-Likolahti) ja 18. kaupunginosan (Koukkuniemi) edellä lueteltujen alueiden osia. Kumottavat ja muutettavat asemakaava-alueet ovat tilavarauksien osalta riittäviä mahdollistamaan uuden VT 4 sijoittumisen suunnitellulle alueelle. Uuden tielinjan sijoittuminen ratkaistaan tarkemmissa tiesuunnitelmissa, mutta kumottavan alueen tilavarauksissa on varauduttu kumoamaan kaava nyt tiedossa olevia suunnitelmia laajemmalta alueelta. Voimassa olevassa asemakaavassa lähivirkistysaluetta (VL) on 6,72 ha, katu- ja liikennealueita on 6,26 ha, suojaviheraluetta (EV) 2,55 ha, liikerakennusten (KL) korttelialuetta 0,51 ha sekä puistoa (P) 0,14 ha. Asemakaavan kumoamisessa noudatetaan vastaavaa menettelyä kuin kaavaa laadittaessa tai muutettaessa. Erillisten selvitysten laatimista ei pidetä tarpeellisena. Kumottavan kaava-alueen rajan lisäksi kaavassa on esitetty merkintä, jolla kumotaan kaava. Lisäksi entinen puistoalue on merkitty kaavaan katualueeksi. Kaavamerkinnät: 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva, jota muutos tai kumoaminen koskee. Kumottava alue. Katu Ajoneuvoliittymän likimääräinen sijainti. Yleisen tien alue.
12 12 5 KAAVAN VAIKUTUKSET 5.1 Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Hankkeella on yhdyskuntataloudellinen vaikutus. 5.2 Liikenteelliset vaikutukset Asemakaavan kumoaminen luo edellytykset sille, että uusi valtatien 4 linjaus pystytään suunnittelemaan optimaalisella tavalla liikenteen valtakunnalliset ja paikalliset tarpeet huomioon ottaen. Voimassa oleva asemakaava ei tule kaavan muutoksen ja kumoamisen jälkeen olemaan esteenä liikenteellisiltä vaikutuksiltaan edullisimman liikenneverkkoratkaisun toteuttamiselle alueella. Kierälahden alueella läpiajoliikenne asuntoalueen halkaisevalta kokoojakadulta poistuu, kun alue saadaan liitettyä ulkoiseen liikenneverkkoon uuden liittymän kautta. 5.3 Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Suunnittelualueella ei sijaitse rakennuksia eikä kaavan muutoksella ja kumoamisella ole merkitystä olemassa olevan rakennetun ympäristön kannalta. 5.4 Vaikutukset luontoon ja maisemaan Asemakaavan kumoamisella ei ole välittömiä vaikutuksia luontoon ja maisemaan, mutta välillinen vaikutus voi olla mahdollinen: kaavan kumoaminen mahdollistaa kadun rakenteiden sijoittamisen ainakin joiltakin osin voimassa olevan asemakaavan mukaiselle puistoalueelle. Tarkempi liittymän sijainti ja sen vaikutuksen luontoon ja maisemaan selviävät tiesuunnittelun yhteydessä. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Tavoitteena on saada asemakaavan kumoaminen hyväksytyksi vuoden 2016 aikana. Äänekoskella ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT Kaavoituspäällikkö Suunnitteluavustaja OLLI KINNUNEN Olli Kinnunen SARI PEURA Sari Peura
VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN
1 VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 6.6.2016/tark. 15.8.2016 2. 1. KUVA 1 Suunnittelualueiden likimääräiset sijainnit on osoitettu
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 3.11.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 3. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 2 1 KAAVASELOSTUS EHDOTUS 15.8.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:..2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 15.12.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: 8.2.2016 ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ
1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 15.12.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA
1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS 10.8.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 2.11.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ ELOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014
LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS
ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 18.2.2015 KAUPUNGIN VALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA
varasto. Teoll varasto TP II. varasto. Teoll. e= TEOLLISUUSKATU 3:31. Rak? M601 3: Kumottava alue.
0 LT 8 80 0 80 0 Vasto -8-8- Kaupunginhallitus..0 liite (/) Kaupunginvaltuusto 8..0 liite (/) 8 800.0 008080000 08 M0 8-8-8- ÄÄNEKOSKI 80 vasto 8 Teoll. M0 008080000 8 8 0 008080000 80 TP II e=0.0-8-8-8
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.3.2016 / 6.4.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430) KUVA 1 Suunnittelualueen
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 4.3.2015 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT 13.4.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 4. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
Suunnittelualue sijaitsee Römmi-Likolahden kaupunginosassa noin kahden kilometrin päässä Äänekosken keskustasta luoteeseen.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.3.2016 / 6.4.2016 / 10.8.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430, KORTTELI 435) KUVA 1 Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 15.6.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 14.9.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuva 1 Suunnittelualue osoitettu sinisellä soikiolla. 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden taajamiin nähden
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
PARKANON KAUPUNKI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Sivu 1 / 4
Sivu 1 / 4 PARKANON KAUPUNKI KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos Parkanon kaupungin Pahkalan (5) ja Kallion (4) kaupunginosissa koskien Pahkalassa kortteleita 5005, 5060, 5061, 5062,
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan asemakaavan korttelia 3 (osa), lähivirkistys-
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan
KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015/tark. 12.9.2016/12.10.2016 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.2.2014/ tark.8.5.2014/ tark. 12.9.2016 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualueena
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI)
TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden teollisuuskylässä
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 30.10.2017 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Konginkankaan taajamassa.
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
Valmisteluvaiheen jälkeen kaavat yhdistetään yhdeksi kaavaehdotukseksi, jolloin jatkovalmistelu ja hyväksyminen tapahtuvat yhtenä kaavana.
Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavamuutoksen 18.2.2015 päivätty kaavaluonnos sijoittuu sinisellä osoitetun ympyrän alueelle. Suunnittelualuetta on laajennettu kaupunginhalllituksen 30.3.2015 tekemän
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun.
0 0 0. 0 LUONNOS 00 00 00 Maston paik.. 00 0 0.. 0. 0. 0. 0.0 0 0 0. 00. 0..0.. 0.0... 0 0. 0... 0. 0. 00... JOHANNAN RANTA.. 00. /k I u/. e =0.. 0. 0 0 0... JOHANNANRANTA.. 0. 00.... JOHANNANPUISTO ÄÄNENIEMENTIE
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER
ASEMAKAAVAN SELOSTUS PORTTOWER 2 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 38. KAUPUNGINOSA, KORTTELI 1 SEKÄ YLEISEN TIEN ALUE JA KATUALUE. PORTTOWER 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 38. kaupunginosan korttelin
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo
118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014
Asemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 751 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 751 ASEMAKAAVAN MUUTOS 10.11.2014 KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA SEKÄ SOKOJANTIETÄ
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA 404-40-0 SEKÄ SOKOJANTIETÄ 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee Kallisen
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
LIITE 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 12.6.2017 KUVA 1, Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella katkoviivalla. 1. SUUNNITTELUALUE
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.
ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
LUONNOS 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 19.9.2012 HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti 2 1 SUUNNITTELUALUE Hirvimäen asemakaava-alue sijaitsee
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ,
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 20.9.2012, 29.5.2017 Kuva 1, ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.
LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,