Lehtitaloissa osingot etusijalla. Lääkealalla persaukiset palkkaratkaisut. Politiikkaa miljoonille, ei miljonääreille. Numero 7 (1/2014) sivu 12

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lehtitaloissa osingot etusijalla. Lääkealalla persaukiset palkkaratkaisut. Politiikkaa miljoonille, ei miljonääreille. Numero 7 (1/2014) sivu 12"

Transkriptio

1 Numero 7 (1/2014) Lääkealalla persaukiset palkkaratkaisut sivu 12 Lehtitaloissa osingot etusijalla sivut 20 ja 30 Politiikkaa miljoonille, ei miljonääreille sivu 32

2 Hannu Siltala Enemmistö palkkatyöläisiä Itäiseltä Uudeltamaalta kuuluu suru-uutisia. Kukaan tuttu ei ole kuollut, vaikka sen kaltaiset tunteet ovat monella ruotsinpyhtääläisellä pinnassa. Surun, vihan, epätoivon ja luopumisen oikeutettu tuska vaihtelee ihmisten mielissä. Taajaman ainoan merkittävän työllistäjän ranskalaiseen Schneider Electric -konserniin kuuluvan Strömfors Electric Oy:n Ruotsinpyhtään tehtaan toiminta uhkaa loppua Suomessa. Paria sataa uhkaa työttömäksi jääminen. Heistä 170 on TEAMilaisia. Siinä ei paljon lohduttele järkeistäminen, että tällaista tämä on, että nyt osui globalisaation viikatemies meidän kohdalle, kun töitä ollaan viemässä Puolaan ja Tanskaan. Samankaltaisia suruviestejä saa kuulla liian usein ympäri maata, mutta harvoin niin, että ainoan työllistäjän lopettaminen uhkaa näivettää koko yhdyskunnan. Mutta onko mitään tehtävissä, että tällainen voittojen maksimoinnin perässä kasvattaminen saataisiin loppumaan. Moraaliin ja inhimillisyyteen on turha vedota, kapitalistia ei tunteilla taltuteta. Lainsäädäntöä on muutettava sellaiseksi, että elinkelpoisten yritysten lopettaminen tai poissiirtäminen toisiin maihin kriminalisoidaan ja tehdään riittävän kalliiksi, kuten se on monissa kilpailijamaissa Euroopassa tehty. Ongelma on vain se, ettei se nykyisillä eduskunnan voimasuhteilla onnistu. Ei se taida onnistua yli-innokkaiden ja huonosti koulutettujen poliisien tänä vappuna vaarallisiksi astaloiksi nimeämillä lippukepeilläkään Päätoimittajalta Millaisen tulevaisuuden haluat liitolle? Mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun olemme vuosikymmeniä antaneet vallan valua oikeistopuolueille, vaikka reilu enemmistö kansasta on veroja maksavia palkkatyöläisiä? Tähän ei saa muutosta kuin vaaleissa. EU-vaalit ovat tämän lehden tullessa jakoon jo kohta käyty, mutta ensi vuonna on eduskuntavaalit, jotka ovat erityisen merkittävät palkansaajien kannalta. Työväenpuolueiden pitkään jatkunut alamäki olisi saatava katkaistua. Asia ei meille vassareille kuulu, mutta ei olisi pahitteeksi vaikka demarien uusi ay-taustainen puheenjohtaja Antti Rinne toisi sellaista työväenhenkistä potkua politiikan suunnan muuttamiseksi vasemmistolaisemmaksi, että se pakottaisi myös vasemmistoliiton reivaamaan suuntaansa vihermaailman syleilystä pari piiru vasemmalle ja paluuta työväenliikkeen perusarvojen äärelle. Toivoa sentään on, kun vasemmistoliitto rohkeasti päätti lähteä hallituksesta ja irtautua kehysriihen työttömiä, palkansaajia, eläkeläisiä ja lapsiperheitä kurjistavasta päätöksenteosta. Huominen on huomenna, räpätään JVG:n ja Anna Abreun samannimisessä biisissä. Huominen on huomenna TEAMissakin, kun liittovaalit on käyty ja uusi hallinto valittu liitolle kesäkuun alussa Kuva: Kari Laaksonen Se on varmaa, että liiton puheenjohtaja vaihtuu, kun vanha ja laajalti myös vassareiden piirissä arvostettu ay-johtaja Timo Vallittu jää liittokokouksesta eläkkeelle. Kannunvalanta mahdollisista puheenjohtajaehdokkaista käy kovana toimistossa ja kentällä. Valitaanko puheenjohtaja toimistosta, kentältä vai ulkoa, kuhistaan. Puhutaan liittodemokratiasta millaisia kauniita sanoja tahansa, ei ole aivan sama kuka liittoa johtaa, sillä ammattiliitoissa on puheenjohtajan asema sen verran ylivertainen. Parhaimmillaan se on hyvässä hyvä ja pahimmillaan huonossa huono. Millaisen tulevaisuuden haluat TEAM-liitolle? Nykyisen enemmistöryhmän perillisten ja demarien ylivallan lisääntymistä vai sellaisen kriittisen vastavoiman kasvua, jota tässäkin lehdessä omalla äänellään puhuvat TEAM Vasemmiston ja sitoutumattomien ehdokkaaksi lupautuvat edustavat? Vasemmistoryhmän linjasta voit lukea tämän lehden takakansijutusta tai kotisivuiltamme Ryhmän linja on luettavissa netistä myös ruotsinkielisenä. Vaikka vaalikuume kuumenee ja kuumenee, niin muistutan, että kaikki paikat ovat vielä jakamatta. Ihme olisikin, jos perinteistä poiketen ei tässä vaiheessa kuulisi kentältä lupauksia annetun hallitus-, valtuusto- ja jaostopaikoista. Olkaa ihmiset valppaina ja muistakaa, että tosiasia on, että vaalit on käytävä ensin ja katsottava ketä liittokokoukseen valitaan ja mitä siellä päätetään hallinnon paikoista. Tervetuloa joukkoon liittovaaliehdokkaaksi liiton suuntaamiseksi huomiseen. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton kehittämispäällikkönä ja Vasemmisto ja sitoutumattomat -ryhmän vetäjänä.

3 Jaostoissa duunarin asialla Teksti: MARJA KARMALA Lehdessämme jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan esitellään jälleen TEAMliiton jaostojen jäseniä. Jaostot ovat liiton hallituksen apuelimiä ja niissä toimivat kentän eli työpaikkojen edustajat. Esiteltävät ovat kemian perusteollisuuden sopimusalalta pääkaupunkiseudulta ja lasikeraamisen teollisuuden sopimusalalta Tampereelta. Pidetään omista oikeuksista kiinni Katainen saa näkemään punaista. Kuva: Toni Ponkiniemi Martti on ehdottomasti asettumassa ehdolle liittokokousvaaleihin Työntekijöiden etu kärkiasiana Toinen esiteltävämme Toni Ponkiniemi työskentelee Pilkington Automotiven Martti Paavilainen. Toni Ponkiniemi. Tampereen tehtaalla ja on työympäristöjaoston jäsen. Toni on 37-vuotias ja työhistoriaa tehtaalla on kertynyt 17 vuotta. Vuoden 2014 alusta Toni aloitti ensimmäisen kautensa työsuojeluvaltuutettuna. Tonin sai ammattiyhdistysaktiiviksi halu puolustaa ja ajaa työntekijöiden etuja. Positiivisia asioita yhteiskunnasta on tällä hetkellä vaikea löytää, kun teollisia työpaikkoja katoaa koko ajan. Punaista saa näkemään pääministeri Jyrki Katainen ja johtajien suuret erorahat ja bonukset sekä työnantajien halu heikentää duunarien asemaa. Toni pitää kuntoaan yllä salilla käyden ja leikkimällä poikansa kanssa. Hän on myös asettumassa ehdolle liittokokousvaaleihin Tonin mielestä edellisistä vaaleista on kulunut sen verran aikaa, että olisi hyvä saada mukaan uutta verta, ajatuksia ja toimintamalleja. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton edunvalvontaosastolla työehtosihteerinä. Kuva: Susanna Salminen Martti Paavilainen tulee Martinlaaksosta Vantaalta. Martti työskentelen Oy AGA Ab:lla Riihimäen tehtaassa pääluottamusmiehenä ja on mukana TEAMin kansainvälisessä jaostossa. Martin ay-aktiivisuus ja kiinnostus työpolitiikkaan heräsi oikeudenmukaisuuden tavoittelun myötä työpaikalla. Martti näkee konfliktit positiivisena asiana yhteiskunnassa. Ilman konflikteja elettäisiin diktatuurin alla. Toisin sanoen ilman omista oikeuksista kiinni pitämistä valtaa pitävät sanelisivat yhteiskunnan suunnan, eikä kenelläkään olisi vastaan sanomista. Martin sanoja lainaten se olisi vähän huonompi homma. Martti pitää itseään tasaisena luonteena. Kysymykseen, mikä saa näkemään punaista? Martti vastaa, ettei oikeastaan meinaa kimpaantua mistään. Kuitenkin ihmisten eriarvoistaminen ja sen lieveilmiöt ovat asioita, jotka nyt päällimmäisenä aiheuttavat suuttumusta. Hyvinvointia Martti pitää yllä harrastamalla kamppailulajeja. BJJ ja vapaaottelu pitävät hyvin pään kunnossa ja kropan epäkunnossa. Martin elämään onnellisuutta tuovat perhe, kulttuuri ja matkailu.

4 Valoa kansalle Salon Perttelistä Teksti: REIJO KORHONEN Kuvat: REIJO KORHONEN ja HANNU SILTALA Salon Perttelissä toimiva Hella Lighting Finland Oy kuuluu Hella konserniin. Konsernin pääkonttori sijaitsee Saksassa ja sillä on toimintaa yli 30 eri maassa. Hella konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 5 miljardia euroa, yrityksen taloudellista tilannetta pidetään hyvänä ja tällä perheyrityksellä menee tällä hetkellä kohtalaisen hyvin. Konserni työllistää eri puolilla maailmaa noin henkilöä. Suomessa toimiva Hella Lighting Finland Oy työllistää Salon Perttelin tehtaalla noin 170 henkilöä, joista 120 on TEAM iin kuuluvia. Yrityksen liikevaihto oli viime tilikaudella 23 miljoonaa euroa. Hellalla ei ole Suomessa juurikaan kilpailijoita. Maailmanlaajuisesti kilpailijoita toki löytyy. Ajoneuvovaloissa kovimmat kilpailijat ovat Bosch ja Valeo, sisävaloissa Osram ja Philips. Hella on erikoistunut led-valojen valmistukseen ja niitä tehdään paljon mm. laivateollisuuden tarpeisiin. Aktiiviset luottamusmiehet Hella on ythenkinen yritys. Yrityksen pääluottamusmiehenä on toiminut vuodesta 2003 lähtien Anne Hakamäki. Työosaston luottamusmieheksi Anne valittiin ensimmäisen kerran 1990-luvun lopussa. Hän toimii myös ammattiosastonsa Salon Alueen Kemian Osasto ry 121:n sihteerinä. Anne on kolmatta kautta liiton hallituksen jäsenenä. Hän on toiminut myös liiton valtuuston jäsenenä sekä ollut sopimusalansa työehtosopimusneuvottelijana. Anne Hakamäki istuu myös Salon SAK:n paikallisjärjestön hallituksessa ja kuluu myös vakuutusyhtiö Turvan aluetoimikuntaan. Toinen vaikuttava persoona on Hellan varapääluottamusmies Jari Kauppinen. Hän toimii myös työosastonsa luottamusmiehenä ja on yrityksen EWC-varaedustaja sekä ammattiosaston Salon Alueen Kemian Osasto ry 121:n puheenjohtaja. Jari on muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden sopimusalan Hellan pääluottamusmies Anne Hakamäki ja varapääluottamusmies Jari Kauppinen palaverissa.

5 Anne ja Jari vastaanottamassa ay-vieraita. TES-jaoston jäsen. Hän kuuluu Muovija kumialan tutkintotoimikuntaan ja on SAK:n valtuuston varajäsen. Anne ja Jari ovat aktiivisia ay-vaikuttajia paikallisella tasolla, ilman heitä ja heidän kaltaisiaan aktiiveja olisi TEAM-liitto pulassa. Suuri kunnia ja kiitos näille talkootyöntekijöille, jotka huolehtivat liiton ja ammattiosaston jäsenistä myös vapaaajallaan. Neuvottelusuhteet ovat Hellalla kohdallaan, asiat riitelevät eivät neuvottelijat. Yrityksen edustajat eivät ole ay-vastaisia ja ymmärtävät luottamusmiesten roolin, mutta aika-ajoin heitäkin täytyy muistuttaa miksi työpaikalla on luottamusmiesorganisaatio ettei totuus unohtuisi, sanovat luottamusmiehet. Anne Hakamäki kertoo, että yrityksessä on omia paikallisia sopimuksia. Palkkausjärjestelmä on osittain työehtosopimuksen mukainen, osittain oma. Työnvaativuusjärjestelmä on TES:n mukainen. Hellalla on oma pätevyyslisäjärjestelmä, ikä- Hellan omat palkkasopimukset Salon tehtaan liikevaihto on prosentin kymmenesosia konsernin liikevaihdosta. Siitä huolimatta yritysjohto reagoi herkästi taloudelliseen tilanteeseen. Hella on yt-henkinen yritys, toteaa pääluottamusmies Anne Hakamäki. Yt-neuvotteluja käydään melko usein. Yritystä koskevat isot päätökset ja linjaukset tulevat Saksasta. Hellan tehdas sijaitsee Salon Perttelissä.

6 ja vuorolisät paremmat kuin työehtosopimuksessa ja viikonloppuylityökorvaukset yli työehtosopimustason. Lisäksi on muita erilaisia paikallisia palkkasopimuksia, sanoo Anne hieman ylpeyttä äänessään. Pääluottamusmies ja uskollinen sähköinen työkaveri. Liitolle lisää näkyvyyttä TEAM-liitto järjestää tilaisuuksia ympäri Suomea. Siitä huolimatta Anne Hakamäki arvioi liiton näkyvyyden valtamedioissa suhteellisen vähäiseksi. Liiton tulisi hoitaa julkisuus valtakunnan tasolla ja ammattiosastojen paikallisella tasolla. Tämä on yhteinen murhe ja se pitäisi myös yhdessä ratkaista, miettii Anne. Viime vuosina harjoitettuun palkkapolitiikkaan suhtaudutaan Hellan työntekijöiden keskuudessa maltillisesti. Ehkä siihen vaikuttaa myös maamme taloudellinen tilanne ja yritysjohdon harjoittama aktiivinen yt-neuvotteluja suosiva toimintakulttuuri. Kaikilta osin ei liiton toiminta saa kiitosta. Kauppisen Jari muistuttaa surullisen kuuluisasta pekkaspäiväratkaisusta. Jari saa vieläkin kuulla kettuilua pekkasista. Hellalla pekkaskorvaus maksetaan jokaiselle tehdylle tunnille. Tämä tarkoittaa, että kun pitää pekkasen niin kyseiseltä päivältä ei erikseen makseta palkkaa, vaan se on palkassa prosenttikorvauksena. Asiasta kuulee kettuilua vieläkin ja luonnollisesti se kaatuu luottamusmiesten niskaan, tilittää Jari. Nuoria kiinnostaa osastotoiminta Hellan työntekijät kuuluvat Salon Alueen Kemian Osastoon. Ammattiosastossa on lähes 500 jäsentä. Salossa ja Hellalla on helppo saada ihmisiä työpaikan luottamushenkilöiksi, sekä mukaan ammattiosaston toimintaan. Ja mikä ilahduttavinta, ovat nuoret innokkaan kiinnostuneita ammattiyhdistystoiminnasta. Ammattiosasto osallistuu vuosittain TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton valtakunnallisiin tilaisuuksiin. Lisäksi osasto järjestää mahdollisuuksien mukaan erilaisia tapahtumia muiden osastojen kanssa. Salon Alueen Kemian Osasto on aktiivinen koulutuksen järjestäjä jäsenistölleen. Alueen työnantajat tukevat ammattiosaston toimintaa. Ammattiosastolle on tärkeää, että sen jäseniä kuuluu TEAM-liiton hallintoon. Tärkeää on myös päästä vaikuttamaan liittokokoukseen, missä valitaan liiton Jäsenistön asiat ovat aina etusijalla. puheenjohtaja, liiton hallinto ja päätetään liiton säännöistä. Pääluottamusmies Anne Hakamäki ja ammattiosaston puheenjohtaja Jari Kauppinen ovat valmiita lähtemään ehdokkaiksi liittokokousvaaliin. Anne ja Jari eivät lupaa jäsenistölle mitään liikoja, vaan toimivat niin että jäsenistön asiat ovat aina etusijalla. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton edunvalvontaosastolla työehtosihteerinä.

7 Kolumni: Reijo Koskinen Työuria ja eläkkeitä Kestävyysvaje, odotettavissa oleva elinikä, eliniänkerroin, työssäoloajan pidentäminen jne. Työelämästä käytävässä keskustelussa sinkoilee termejä ja totuuksia oikealta, vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta. Joka puskasta pomppaa asiantuntijoita, jotka ratkaisevat kestävyysvajeen pitämällä sinut työmarkkinoilla pidempään. Kunnossa olevaan työeläkejärjestelmään vaikeampaa pumpata lisää rahaa. Innokkaimmat työuran pidentäjät löytyy henkilöistä, jotka ovat opiskelleet kolmekymppisiksi ja lähtevät työsopimuksen lisäeläkkeellä kuusikymppisinä ansaitulle eläkkeelle. Työnantajia ei kiinnosta työurien pidennys päin vastoin. Tutkijat taittavat peistä aiheesta ja löytävät hyviä ratkaisuja. Työntekijäjärjestöt myötäilevät ja työnantajat laittavat vanhimmasta päästä porukan pihalle. Kestävyysvaje kuulemma vaatii eläkkeelle jäänti-ikää nostettavaksi eläkejärjestelmän pelastamiseksi. Työeläkerahastointi aloitettiin suurten ikäluokkien eläkkeiden turvaamiseksi. Rahastojen sijoitusvarallisuus oli vuoden 2013 lopussa miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen tuli miljoonaa euroa (8%). Katastrofin merkit ilmassa? Asiantuntijoiden mukaan ongelmat alkavat, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Eivät ole huomanneet näin jo tapahtuneen. Eläkerahastojen käyttötarkoituksessa tapahtunut kehitys on seuraava: 1. Eläkerahastoilla ja eläkemaksuilla turvataan suurten ikäluokkien eläkkeet. 2. Eläkerahastojen tuotoilla ja eläkemaksuilla turvataan suurten ikäluokkien eläkkeet. 3. Eläkerahastoilla, niiden tuotoilla ja eläkemaksuilla taataan lastenlapsillemme antamamme eläkelupaus. Tarkoittaa, että eläkerahastojen pääoma on paalutettu eläkeyhtiölle peruspääomaksi, johon ei kosketa. Valtiolla ei ole mitään menettelyä vastaan, rahastoilla turvataan kansainvälisessä luottoluokituksessa vähintään yksi A Suomelle (ollaan niin vakavaraisia). Eläkeiän nostolla alkaa olla kiire, koska laskukauden pohja ei kestä ikuisesti. Talouden lähtiessä nousuun työllisyys paranee, eläkemaksujen euromäärä kasvaa ja sijoitusten tuotto kasvaa. Hyvässä kunnossa olevaan työeläkejärjestelmään olisi vaikeampaa pumpata lisää rahaa. Lastenlapsille annettu eläkelupaus lausutaan ääni väristen. Näin saadaan Jenna-Matiaksen isovanhemmat ymmärtämään, että parempi jäädä eläkkeelle 67-vuotiaana työttömyyskortistosta. Ai niin, saattaahan Jenna-Matiaskin saada lapsia. Kirjoittaja toimii pääluottamusmiehenä ja on TEAM-liiton hallituksen jäsen sekä Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen hallitusjäsen. Hän aikoo asettua ehdokkaaksi vuoden 2015 liittokokousvaaleissa.

8 Alma ja Esa: sama päämäärä, erilaiset tavat Teksti ja kuvat: REIJO KORHONEN Olemme Suomessa tottuneet siihen, että aamiaispöydässä kahvinjuonnin ohella luetaan päivän sanomalehteä, paperista printtiversiota. Jos tämä yhtälö ei toteudu niin koko päivä on pilalla. Mutta tulevatko ihmiset koskaan ajatelleeksi, mitä on edellisen 12 tunnin aikana tehty ja tapahtunut, jotta päivän tietopaketti eli sanomalehti on saatu aamiaispöytään? Edellisenä päivänä on lehtien toimituksissa, ilmoitusvalmistuksissa ja taitoissa valmistettu seuraavan päivän lehteä niin, että sitä päästään painamaan sellaisella aikataululla, että se olisi jaettu tilaajille seuraavana aamuna viimeistään kello mennessä. Jakaminen rankkaa työtä Suurempien lehtien painaminen aloitetaan kello ja ensimmäiset lehdet ovat jaettavissa kello jälkeen. Ensiksi valmistuneet lehdet viedään maakuntiin ja lähialueiden (painosta katsottuna) lehdet jaetaan viimeiseksi. Yön tunteina Suomessa kuljettaa sanomalehtiä sadat kuljetusvälineet vieden lehdet jakajille lehtien jättöpaikoille. Tämän jälkeen tuhannet jakajat autoineen, pyörineen tai muilla kuljetusvälineillä jakavat sanomalehdet tilaajille. Luottamusmies Arto Öfversti aikoo riitauttaa Esa Jakelut Oy:n tekemät TES:n luottamusmiessopimusrikkomukset.

9 Luottamusmiehet Arto Öfversti ja Petri Virtanen Kiljavalla jakajien TES-kurssilla. Sanomalehtien jakaminen ei ole kuitenkaan niin romanttista kuin yöllä nukkuneet saattavat kuvitella. Aina ei ole kesäkuun aurinkoinen aamu, eikä jakaminen joka kerta tapahdu laulurastaan laulun säestyksellä. Lehdet Luottamusmiehen rooli on kehittäjä. jaetaan vaikka olisi 30 astetta pakkasta, sataisi lunta, räntää tai vettä, myrskytuulella, olisi liukasta, säkkipimeää, ajotiet liukkaita ja auraamatta. Lopputuloksena se, että lehdet tulee olla tilaajalla viimeistään kello Jakotyö tehdään yöllä ja helvetin pienellä palkalla. Alma Manu Oy on Alma Median paino- ja jakeluyksikkö. Yhtiö on perustettu vuonna Siihen kuuluivat lehtipainot Tampereella ja Rovaniemellä. Rovaniemen painotoiminta loppui maaliskuussa Lisäksi Alma Manu hoitaa sanomalehtien varhaisjakelun Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Lapissa. Sen palveluksessa on noin 1000 jakajaa, joista Pirkanmaalla on noin 500. Yrityksen jakajien luottamusmiehenä toimii valkeakoskelainen Petri Virtanen, joka aloitti tehtävässään tämän vuoden alusta. Alma Manun tuotantolaitos Tampereella Sarankulmassa. Petri sai täytettäväkseen suuret saappaat ; hänen edeltäjänsä Raimo Leino oli hoitanut jakajien luottamusmiehen tehtäviä Pirkanmaalla pitkään. Raimo oli tehtävässään arvostettu henkilö, toimi myös työehtosopimusneuvottelijana ja on edelleen mukana liiton hallinnossa. Luottamusmies Petri Virtanen pitää luottamusmiehen tehtävää mielenkiintoisena ja haastavana. Neuvottelusuhteet yrityksen edustajien kanssa ovat hyvät ja niillä on pitkät perinteet. Se ei kuitenkaan tarkoita Alma Manu johtava jakeluyhtiö

10 Arto Öfverstin mukaan jakajien luottamusmiehenä toimiminen on haastavaa. että saadaan jakajille lisää töitä. Osa-aikaisesta työstä tulee päästä kokoaikaiseen työhön. Luottamusmiehen on oltava aktiivinen kehittäjä, koska jakelutoiminta ja lehden valmistus ovat murroksessa, niin toimintatapoihin voidaan nyt vaikuttaa, Petri sanoo. sitä, että aina oltaisiin samaa mieltä. Kunnon väittely aina silloin tällöin puhdistaa ilmaa. Rakentavaa yhteistoimintaa Alma Manu on tunnettu pääsääntöisesti hyvää yhteistoimintaa henkilöstön edustajien kanssa harjoittavana yrityksenä. Siellä tehdään ja suunnitellaan kaikki yhdessä. Hyvänä esimerkkinä on uusi jakajan palkan perusteena oleva mittamalli. Mittamallia suunnitellaan yhdessä työnantajan kanssa. Alma Manu on ainoa yritys Suomessa missä mittamalli voidaan suunnitella yhdessä. Tunnettua on, ettei kaikissa jakeluyhtiöissä olla valmiita suunnittelemaan mittamalleja yhdessä jakajien edustajien kanssa. Petri Virtasen mielestä luottamusmiehen rooli on kehittäjä. Luottamusmiehen tehtävänä on parantaa työoloja, palkkoja ja muita työsuhde-etuja. Kehittäjänä tulee vaikuttaa niin, Luottamusmiestoiminnan haasteet Petrin mielestä alan luottamusmiesten tulisi olla enemmän tekemisissä keskenään. Hyvä esimerkki tästä on jakajien luottamusmiesten vuosittainen TES-kurssi Kiljavalla. Kurssiin tuo kuitenkin ikävän lisämaun kun osallistumista on rajattu, jos kurssille on osallistunut edellisenä vuotena. Tällaiset esteet tulee poistaa, koulutus on aina hyväksi, ei koskaan pahaksi, arvioi Petri. Luottamusmiesten yhteistoiminta on tiivistä Pirkanmaan, Porin ja Kemin jakajien luottamusmiesten kesken, mutta yhteistoimintaa tulee laajentaa muidenkin jakeluyhtiöiden luottamusmiehiin. Luottamusmiesten tiivis yhteistoiminta kannustaa parempiin sopimuksiin paikallisella tasolla ja antaa eväitä työehtosopimuksen parannusesityksiin, Petri kertoo. Alma Manun jakajat ovat melko tyytyväisiä jakajien työehtosopimukseen tasoon, kos- Petri Virtanen suuntaa katseensa vahvasti tulevaisuuteen.

11 ka se antaa hyvät mahdollisuudet paikalliselle sopimiselle. Esa jakaa Päijät-Hämeessä Jakotyö tehdään yöllä helvetin pienellä palkalla. Esa Jakelut Oy on Esan Kirjapaino Oy:n tytäryhtiö ja yritykset muiden tytäryhtiöiden kanssa muodostavat Mediatalo ESAn. Mediatalo ESA on Päijät-Hämeen johtava mediatalo. Esa Jakelut Oy on jakeluyhtiö ja sen palveluksessa on noin 400 sanomalehdenjakajaa. Esa Jakelut Oy jakaa tilattavia sanomalehtiä Päijät-Hämeen alueella omina lehtinä Etelä-Suomen Sanomat ja Itä-Häme. Lisäksi se jakaa kaupunkilehtiä, kuten Uusi Lahti, Hollolan Sanomat, Päijät-Häme, Nastola-lehti ja Orimattilan aluelehti. Yrityksen jakajien luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna toimii Arto Öfversti. Hän on tehnyt jakajan töitä 20 vuotta ja Esa Jakeluihin hän on tullut vuonna Työsuojeluvaltuutettuna on menossa seitsemäs vuosi ja luottamusmiehenä hän aloitti tänä vuonna. Hän on toiminut myös kaksi kautta jakeluyhtiön varaluottamusmiehenä. Jakajien luottamusmiehenä toimiminen on haastavaa, toteaa Arto Öfversti ja jatkaa. Yhteydenpito jakajiin poikkeaa normaalista luottamusmiestehtävästä. Jakajat ovat töissä yöllä ja työnteko tapahtuu alueilla, ei rakennuksessa nimeltä Esa Jakelut Oy. Luottamusmiehen yhteydenpito muihin jakajiin on hankalaa. Luottamusmies näkee ja tapaa työssään keskimäärin muutamia kymmeniä jakajia, satoja jää tapaamatta. Jakelualan känkkäränkkä Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun toimintaa hankaloittaa työnantajan työehtosopimusta halveksiva toiminta. Esa Jakelut ei ole hankkinut jakajien luottamushenkilöille minkäänlaisia toimistolaitteita, joilla he voisivat olla yhteydessä jakajiin ja työnantajaan. Ei ole käytössä kännykkää tai puhelinta, sähköpostia, nettiä tai tietokonetta. Kustannukset näiden laitteiden hankinnasta ja käytöstä lankeavat tällä hetkellä luottamusmiesten maksettavaksi, koska he joutuvat ne itse kustantamaan. Jakeluyhtiön toimistolla on tosin salasanalla toimiva kopiokone, salasanaa ei ole kuitenkaan ilmoitettu jakajien luottamusmiehelle. Arto Öfverstin mielestä ei tämän asian suhteen jää muuta vaihtoehtoa kuin riitauttaa Esa Jakelun toiminta liittojen väliseksi. Saadaanpa sitten tulkinta liitoilta, että tuleeko myös yhden VKL:n työehtosopimusneuvottelijan noudattaa työpaikallaan työehtosopimusta, Arto linjaa. Yt-neuvottelut yhtä farssia Esa Jakelut Oy:ssä luottamusmies maksaa itse puhelimen ja puhelinkulut. Yrityksen yhteistoimintaneuvotteluissa ei noudateta lakia saati lain henkeä. Yt-neuvotteluita koskevia tietoja ei anneta koskaan ennen kokousta työntekijäpuolen tutkittavaksi. Talous- ja tuotantoperusteet muuttuvat usein sen jälkeen, kun jakajien edustajat vaativat taloustietoja nähtäväkseen, sanoo luottamusmies Öfversti. Esa Jakelut ei ole viime vuosina antanut mitään taloustietoja jakajien edustajille yt-kokouksissa. Tänä vuonna jakajien edustajat saivat ensimmäisen kerran yrityksen tilinpäätöstiedot, tuloslaskelman ja taseen tiedokseen. Työsuojelupuolella työsuojeluvaltuutetun pyynnöt ja vaatimukset eivät johda yleensä mihinkään. Luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu joutuvat hankalaan välikäteen ja outoon valoon jakajien silmissä, kun työnantajalla ei ole pienintäkään halua puuttua tai korjata havaittuja epäkohtia. Yritykseltä puuttuu jakajan työn arvostus. Jakajia tulisi kohdella ihmisinä eikä välttämättömänä kulueränä, Arto kiteyttää Esa Jakelut Oy:n suhtautumisen työntekijöihinsä. Arto arvio luottamusmiehen työsaran haastavaksi pestiksi. Jakajat ovat ilahduttavasti viime aikoina olleet entistä enemmän yhteydessä luottamusmieheen ja työsuojeluvaltuutettuun. Yritän saada vallitsevia käytäntöjä muuttumaan inhimillisempään suuntaan, niin että jakajien työolosuhteet paranisivat, sanoo Arto Öfversti. Sekä Alma Manun luottamusmies Petri Virtanen ja Esa Jakelut Oy:n luottamusmies Arto Öfversti ovat valmiita asettumaan ehdokkaiksi TEAM-liiton liittokokousvaaleihin. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton edunvalvontaosastolla työehtosihteerinä.

12 Lääkkeet hyvä business Teksti ja kuvat: REIJO KORHONEN Orion Oyj on suomalainen lääketeollisuusyhtiö. Yhtiöllä on kaksi liiketoiminta-aluetta: lääke- ja diagnostiikkaliiketoiminta. Diagnostiikkaliiketoimintaan kuuluvat diagnostisten testien ja hygieniatestien kehitys, valmistus ja markkinointi. Orionilla on tuotanto- ja tutkimustoimintaa Espoon pääkonttorin lisäksi Turussa, Hangossa, Kuopiossa ja Oulussa. Yritys on perustettu vuonna 1917 ja se työllisti viime vuoden lopussa noin 3500 henkilöä. Liikevaihto vuonna 2013 oli noin miljardi euroa, josta liikevoiton osuus oli 267,7 miljoonaa eli lähes 27 prosenttia. Yhtiön A- ja B-osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. Suomessa toimii toinenkin iso lääketeollisuusyhtiö Bayer Oy. Se valmistaa Suomessa lääkepuolella reseptilääkkeitä sekä itsehoitovalmisteita ja välineitä diabeteksen hoitoon. Kilpailijan työntekijät eri liitossa Bayerin työntekijät ovat järjestäytyneet Suomen Elintarvikeliittoon ja heihin noudatetaan elintarviketeollisuuden työehtosopimusta. Orionin työntekijät ovat järjestäytyneet TEAM Teollisuusalojen ammattiliittoon ja heihin noudatetaan liittomme neuvottelemaa muoviteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden työehtosopimusta. Orionin Turun tehtaan pääluottamusmies Markku Silvosen mukaan kilpailevassa yrityksessä ansiotaso on parempi ja siihen vaikuttaa perustyössä muun muassa paremmat vuorolisät. Tämä aiheuttaa katkeruutta Orionin työntekijöiden keskuudessa, sanoo Markku Silvonen ja jatkaa. Ideaalitilanne olisi, että meihin noudatettavat lisät ja palkat olisivat paremmalla tasolla ja kaikki Suomessa lääkealalla työskentelevät olisivat järjestäytyneet TEAM-liittoon. TEAMin näkyvyys Turun Orionilla Pääluottamusmies Markku Silvonen toimii ensimmäistä kautta pääluottamusmiehenä nykyisessä työpaikassa, ammatiltaan hän on laitosmies. Aikaisemmin hän on työskennellyt elintarvikealalla. Viimeksi hän työskenteli 15 vuotta Laitilan virvoitusjuomatehtaalla ja sitä ennen 18 vuotta Hartwallilla, niin ikään Pääluottamusmies Markku Silvonen ja pari muuta Orionilla vaikuttanutta herrasmiestä.

13 Markku Silvonen ja työsuojeluvaltuutettu Pasi Kälviäinen. Markku on kuitenkin mielissään siitä, että nuoret ovat yllättävän kiinnostuneita ammattiyhdistystoiminnasta. Luottamushenkilöiden määrä on kasvanut Orionilla viime vuosina. Yrityksessä on pääluottamusmies, varapääluottamusmies ja neljä osaston luottamusmiestä sekä heidän lisäkseen työsuojeluhenkilöstö. juomateollisuudessa. Laitilan virvoitusjuomatehtaalla hän toimi myös pääluottamusmiehenä. Markku arvioi, että TEAM-liitto kuuluu ja näkyy sen verran kuin luottamusmiehet ja ammattiosaston aktiivit sitä työpaikalla tuovat esiin. Julkisuudessa liiton tulisi näkyä enemmän, pelkkä Intiim-lehden tuoma julkisuus ei riitä. Pääluottamusmiehen mukaan työpaikalla ei olla tyytyväisiä liiton harjoittamaan palkkapolitiikkaan. TES aina persaukisten yritysten mukaan. Yrityksessä ei juurikaan makseta liukumia vähimmäispalkan päälle. Käytössä on kuukausittainen ja vuosittainen tuotanto- ja bonuspalkkio, mutta niillä ei herrainhuoneita rakenneta eivätkä ne tule kuin manulle illallinen, arvostelee pääluottamusmies Silvonen. Markku kertoo, että taloudellinen tilanne Orionilla on hyvä, eikä yrityksessä käydä koskaan yt-neuvotteluja (ainakaan toistaiseksi) lomauttamis- tai irtisanomisuhan takia. Orion tekee huipputulosta vuodesta toiseen, mutta työehtosopimukset tehdään aina persaukisten yritysten maksukyvyn mukaan ja tulosta tekevät pääsevät aina kuin pässit veräjästä. Rahaa tulisi välillä jakaa myös tuloksen tekijöille, eikä ainoastaan omistajille, opastaa Markku liiton neuvottelijoita. Luottamushenkilöiden määrä kasvussa Orionin työntekijät Turussa kuuluvat Turun Lääketyöntekijöiden ammattiosastoon. Orionin työntekijöiden lisäksi osastoon kuuluvat myös Kiilto Oy:n työntekijät. Ammattiosasto nostaa profiiliaan erilaisilla vapaa-ajan tapahtumilla. Turun Lääketyöntekijöillä ei ole omaa toimistoa, mutta kokoukset voidaan pitää Orionin tiloissa. Kevät- ja syyskokous pidetään kuitenkin aina muualla kuin Orionilla. Orionilla on samanlaisia ongelmia ammattiyhdistystoiminnassa, kuin monilla muillakin työpaikoilla Suomessa. Työpaikan työntekijät eivät ole aktiivisia ay-toiminnassa, heitä saa potkia liikkeelle, sanoo Markku. Erilaisten tiedotteiden läpikäynti on osa luottamusmiehen tehtäviä. Työntekijöille säällinen palkka Turun Orionilla tehdään 1- ja 2-vuorotyötä sekä keskeytyvää 3-vuorotyötä (Tam 35). Sellainen erikoisuus yrityksessä on, että kaikilla työntekijöillä on liukuvat työajat plus tai miinus 15 minuuttia/vuoro. Orionin Turun tehtaan henkilöstömäärä on noin 750 henkilöä. Heistä toimihenkilöitä on 224, työntekijöitä 251 ja ylempiä toimihenkilöitä 273. Markku toteaa, että yrityksessä on hyvät neuvottelusuhteet työnantajan ja henkilöstön välillä. Aika-ajoin asiat riitelevät, eivät ihmiset. Neuvottelukulttuuri toimii ja pääluottamusmies pääsee vaikuttamaan asioihin. Pääluottamusmies Markku Silvosella on valmiudet lähteä ehdokkaaksi toiselle kaudelle Orionin Turun yksikön työntekijöiden pääluottamusmieheksi. Markku haluaa vaikuttaa siihen, että tulevaisuudessa työntekijöillä olisi sellainen palkka jolla tulee toimeen ilman ylitöitä. Olosuhdelisät tulee olla kaikilla henkilöstöryhmillä samansuuruiset. Työolot tulee luoda sellaisiksi, että ihmisillä on hyvät mahdollisuudet päästä eläkkeelle eläkeikäisenä. Vuoden 2015 TEAM-liiton liittokokouksen vaaliehdokkuus on Markulle itsestään selvyys. Kirjoittaja toimii TEAM-liiton edunvalvontaosastolla työehtosihteerinä.

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste,

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, 8.4.2014 Pro on Yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista: suurin yksityisen sektorin toimihenkilöliitto ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari

Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusala työllistää RT:n katsaus Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Rakennusteollisuus RT Tapio Kari Työkokeilu Kuuden euron

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Einon päivän mietteitä Keväällä pohdittiin syksyn tes-neuvotteluista tulevan haasteelliset ja että lakoistakaan tuskin säästytään. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sekä työntekijöitä

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3. SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.2008 LUKIEN Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon henkilökuntayhdistys

Lisätiedot

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät

Yt-lakikysely Suomen Yrittäjät Yt-lakikysely 2007 Suomen Yrittäjät 28.12.2007 1 YT-lain keskeiset velvoitteet 20 29 työntekijää työllistäville yrityksille Tiedottamisvelvollisuus vähintään 2 kertaa vuodessa yrityksen taloudellisesta

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2527 Nuorisobarometri syksy 1998 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 Perustuloksia Arttu Piri Mitä ja miksi? Tutkimuksen fokusalueita: - Työttämien tekkiläisten demografiset taustat - Irtisanomispaketit: - yleisyys ja sisältö - Oman työnhakuosaamisen

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä. Tehy ry / Hammaslääkärien työnantajayhdistys ry työehtosopimus Luottamusmiesvaaliohje LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA KAUDELLE 2017 2019 YLEISTÄ Tehyläisiä työntekijöitä edustaa työehtosopimukseen liittyvissä

Lisätiedot

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan: YKSITYISEN ENSIHOITOPALVELUALAN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET YLEISTÄ Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu luottamusmiestoiminnasta ja Tehyyn järjestäytyneiden työtekijöiden oikeudesta valita

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Forsberg & Raunio: Politiikan muutos.

Forsberg & Raunio: Politiikan muutos. Forsberg & Raunio: Politiikan muutos. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin. Kirjakysymysten maksimipistemäärä on 30 pistettä. Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA

SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA SOPIMUS SOPIMUS YHTEISTOIMINNASTA LAPIN YLIOPISTOSSA Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 334/2007 (jatkossa yhteistoimintalaki) mukaan työnantajan tulee antaa henkilöstölle oikea-aikaisesti riittävästi

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Alma Median tulos Q3 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Avainkohdat

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Kilpailukykysopimus Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus? Neuvottelujen kaksi keskeisintä asiaa olivat: Vuosittaisen työajan pidentäminen keskimäärin 24 tunnilla ja Työehtosopimusten uudistaminen 12 kuukauden

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 3.9.23 ESITYS 22.1.23 Liikevaihdon jakautuma 1-9/23 Joustopakkaukset 51,4 milj. euroa 42,8 % Nauhatuotteet 9,5 milj. euroa 7,9 % 12,3 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2011

Alma Median tulos Q2 2011 Alma Median tulos Q2 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Helsinki 1 Agenda Avainkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät

Lisätiedot

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka 1 (5) Kuopion kauppakamari Kuopio handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Alma Median tulos Q4 ja 2011

Alma Median tulos Q4 ja 2011 Alma Median tulos Q4 ja 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Liikevaihto

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014 Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet 2007-2013 ja 2014 Työttömyyden kehitys vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 vertaillen 11-12-13-14 Työttömyys kehittymässä kyllä huonompaan suuntaan Tilanne

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2014 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Johan Hahkala Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Jäsenet 1. Ami-säätiö 2. Axxell Utbildining Ab. 3. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 4. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 5. Etelä-Savon

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY. SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu Ylemmät yhdessä enemmän YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SUUNNITTELUALAN EDUNVALVONTATAVOITTEET Toukokuu 2010 Ylemmät yhdessä enemmän Sisällysluettelo I Työelämän muutosturvallisuuden ja työssä jaksamisen vahvistaminen... 3 1.1 Koko

Lisätiedot

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä

Lisätiedot

Ulos pätkävankilasta

Ulos pätkävankilasta Ulos pätkävankilasta työntekijä tulisi toimeen yhdellä työsuhteella ja siitä saatavalla palkalla. epäreiluja työn teettämisen tapoja ei paikattaisi verovaroin. Osa-aikaisen palkka jää pieneksi. Esimerkiksi

Lisätiedot

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa. Kokouksen järjestyssääntö Edustajakokouksen esityslistan 4. kohdassa tehdyn päätöksen mukaisesti kokouksessa noudatetaan järjestäytymismuotojen ja menettelytapojen osalta seuraavaa järjestyssääntöä: 1

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (5) Arvoisa ministeri, hyvät kansanopistopäiville osallistujat! Syyskuun alussa tulee kuluneeksi 35 vuotta tämän Murikkaopiston toiminnan käynnistämisestä. Päätös opiston

Lisätiedot

Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1

Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten Ohjesääntö 1 Paperiliitto r.y:n alaiset ammattiosastot asettavat joka parillisen vuoden loka-marraskuussa pidettävässä

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot