Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti."

Transkriptio

1 MIKÄ LIITTOKOKOUS? Liittokokous, liittari, liko... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa SAKKIssa, ja se kokoontuu kahden vuoden välein. Liittokokous valitsee SAKKIlle puheenjohtajan ja hallituksen johtamaan liittoa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Liittokokouksessa äänessä ovat amikset itse ja kahden päivän kokouksen aikana muodostetaan myös SAKKIn mielipiteet seuraavalle kahdelle vuodelle esimerkiksi opintotuen, koulutuksen kehittämisen, työpaikalla tapahtuvan oppimisen tai vaikka koulutuksen osalta. Lisäksi voit vaikuttaa SAKKIn toimintasuunnitelmaan eli siihen, mitä SAKKI tekee seuraavina vuosina. SAKKI ry:n viidestoista liittokokous järjestetään Kiljavan opistolla, Nurmijärvellä. MITEN PÄÄSEN MUKAAN? Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti. Liittokokous on SAKKIn suurin ja merkittävin tapahtuma, joka on amikselle ennen kaikkea aito vaikuttamisen paikka. Liittokokous on monelle opiskelijalle ensimmäinen kokous esimerkiksi opiskelijakunnan kokouksen lisäksi. Kaksipäiväinen ja sadasta edustajasta koostuva kokous vaatinee hieman selvennystä ja suomennosta. Tässä muutamia vinkkejä ja tarinoita, jotka toivottavasti saavat mielet virittäytymään liittarifiilikseen.

2 ASIAKIRJAT & TYÖRYHMÄT Liittokokouksessa hyväksytään asiakirjoja, joihin kirjataan kaikki merkittävimmät asiat, joita SAKKI tekee ja joihin SAKKI ottaa kantaa ensi kauden aikana. SAKKIn hallitus valmistelee asiakirjoja, mutta kaikki liittokokousedustajat pääsevät vaikuttamaan asiakirjojen sisältöön ennen kokousta tai viimeistään kokouksessa. Liittarissa osallistujat jakautuvat työryhmiin, joissa käsitellään asiakirjoja teemoittain. Työryhmistä tulee lisätietoa ja materiaalia SAKKIn nettisivuille. Jokainen kokousedustaja pääsee valitsemaan työryhmistä itselleen mieluisimman. ALOITTEET Opiskelijakunnat voivat tehdä aloitteita ennakkoon SAKKIn liittokokoukselle tärkeinä pitämistään asioista. Kokousedustajat voivat myös tehdä aloitteita kokouspaikalla aina lauantaipäivään kello mennessä. Tarkemmat ohjeet aloitteisiin julkaistaan SAKKIn nettisivuilla.

3 KOKOUSEDUSTAJAT SAKKIn liittokokouksessa ääntä käyttävät tietysti amikset itse. Opiskelijakunnat ovat oikeutettuja lähettämään kokoukseen edustajia perustuen SAKKIn sääntöihin. Jokaista edustajaa kohden nimetään myös henkilökohtainen varaedustaja. Ne opiskelijakunnat, jotka ovat SAKKIn jäsenopiskelijakuntia, ovat oikeutettuja lähettämään yhden varsinaisen (ja yhden varaedustajan) jokaista alkavaa sataa (100) oppilaitoksessa opiskelevaa SAKKI-kortillista opiskelijaa kohden. Edustajamäärät lasketaan vuoden 2017 loppuun mennessä liittyneistä opiskelijoista. Ne opiskelijakunnat, jotka eivät ole SAKKIn jäseniä, voivat myös nimetä liittokokoukseen edustajia. Tällaiset opiskelijakunnat voivat lähettää yhden edustajan (ja yhden varaedustajan) alkavaa kahtasataa (200) oppilaitoksessa opiskelevaa SAKKI-kortin omaavaa opiskelijaa kohden. Jokaisen tälläisen opiskelijakunnan edustajan tulee olla SAKKIn jäsen. Jos oppilaitoksessanne on enemmän halukkaita kuin edustajille varattuja paikkoja, voi opiskelijakunta lähettää liittokokoukseen myös muita osallistujia, joilla ei ole äänioikeutta. Heitä kutsutaan seuraajiksi. Liiton yhteisöjäsenet (ammattiliitot) ovat oikeutettuja lähettämään liittokokoukseen yhden (1) varsinaisen edustajan ja yhden (1) varaedustajan kultakin liittokokousta edeltävän vuoden loppuun mennessä jäsenmaksunsa maksaneelta alkavalta kahdelta tuhannelta (2000) alle 29-vuotiaalta jäseneltään. ÄÄNESTÄMINEN Liittokokouksessa äänestetään tarvittaessa asiakirjojen ja aloitteiden hyväksymisestä, henkilövalinnoista ja menettelytavoista. Äänioikeutettuja ovat varsinaiset kokousedustajat. Heidän ollessaan estyneitä äänivaltaisiksi kokousedustajiksi nousevat heidän varaedustajansa. Äänestäminen tapahtuu kokouspaikalla jaettavien äänestyslappujen avulla. Henkilövalinnoissa käytetään suljettua lippuäänestystä. Äänestämisestä saa tarkemmat ohjeet kokouspaikalla.

4 EHDOKKUUS Haluaisitko sä olla Suomen amisten kasvot? Liittokokouksessa päätetään myös SAKKIn tulevan kauden luottamustoimijoista, eli valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtajat sekä hallitus. Jokainen äänioikeutettu kokousedustaja saa äänestää vaaleissa. Ehdokkaaksi tulee asettua viimeistään liittokokouksessa kello osoitteessa Mikäli haluat näkyvyyttä liittokokousjulkaisusta, vastaa kysymyksiin ennen kello osoitteessa Toimita lisäksi itsestäsi valoisa editoimaton kasvokuva, vaalealla taustalla, koko minimi 2000*1250px, tiedottajalle Annille kello mennessä. ( anni.suvisuo@sakkiry.fi ) Mikäli haluat saada nimesi ja naamasi näkyviin jo ennen liittokokousta muille kokousedustajille, lisää kuva tai videosi Instagramiin käyttäen hashtagia #sakkiliko. HINNAT Osallistuminen liittokokoukseen maksaa 120 euroa opiskelijakunnan edustajilta 300 euroa yhteisöjäsenten edustajilta Hinta sisältää matkat kotikunnasta kokouspaikalle ja takaisin, viikonlopun ohjelman, materiaalit, ruoat ja majoituksen kahden hengen huoneissa. Liittokokouksen osallistumismaksu laskutetaan jälkikäteen. Liittokokouksessa jokainen opiskelija edustaa omaa oppilaitostaan ja on mukana vaikuttamassa tärkeisiin asioihin. Tästä syystä oppilaitokset usein tukevat opiskelijakuntaa osallistumismaksuissa. Kysythän omasta oppilaitoksestasi tukea osallistumismaksuun.

5 KULJETUKSET Osallistumismaksu sisältää opiskelijahintaiset matkat omasta kotikaupungista tapahtumapaikalle ja takaisin. Liput tilataan osallistujille SAKKIn toimesta. Osallistuja ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä millä kulkuvälineellä hän saapuu Helsinkiin. Helsingistä järjestämme yhteiskuljetuksen tapahtumapaikalle kaikille osallistujille. Mikäli haluat saapua liittokokoukseen omalla autolla, sovitaan siitä aina erikseen SAKKI:n järjestöasiantuntijan kanssa. MAJOITTUMINEN Kiljavan opistolla yövymme kahden hengen huoneissa, joissa on valmiina lakanat ja pyyhkeet. Huoneista löytyy suihkut ja wc:t. VALMISTAUTUMINEN Liittariin mukaan kannattaa varata itselleen muistiinpanovälineet sekä mahdollisuuksien mukaan sähköinen laite, kuten läppäri tai tabletti, jotta kokouksen seuraaminen on helpompaa. Huoneista löytyy lakanat ja pyyhkeet, joten niitä ei tarvitse pakata mukaan. Liittariin valmistaudumme kaikki yhdessä SAKKIn Kevätpäivillä Tuu mukaan kouluttautumaan yhdessä Suomen parhaan amisporukan kanssa. Kevätpäivien hinta: Jäsenopiskelijakuntien opiskelijat 60e Muut kuin jäsenopiskelijakuntien opiskelijat 80e Jokainen jäsenopiskelijakunta on oikeutettu lähettämään yhden osallistujan veloituksetta tapahtumaan, mikäli tämä on hänen ensimmäinen SAKKIn valtakunnallinen tapahtuma. Ilmoittaudu: Ilmoittautuminen tapahtumalle on auki

6 LIITTOKOKOUKSEN SÄÄNNÖT Kaikissa SAKKIn tapahtumissa on nollatoleranssi kaikkeen kiusaamiseen, syrjintään ja häirintään. Liittokokous on alkoholiton tapahtuma, joten alkoholia ei kannata varata mukaan. Sääntöjen rikkojat voidaan poistaa tapahtumalta omakustanteisesti. TERVETULOA MUKAAN AMISTEN VAIKUTTAVIMPAAN TAPAHTUMAAN! JAA FIILIKSIÄ SOMESSA #sakkiliko

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

Liiton hyväksytyistä varsinaisista jäsenistä käytetään näissä säännöissä nimitystä jäsenjärjestö.

Liiton hyväksytyistä varsinaisista jäsenistä käytetään näissä säännöissä nimitystä jäsenjärjestö. 21.11.2016 1 (7) Nämä säännöt on hyväksytty liiton 21. liittokokouksessa Lahdessa. Säännöt otettiin liittokokouksen päätöksellä käyttöön 21.11.2016. I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi on Suomen

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016 Tampereella Tietoa yhdistyksille Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT

Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT Pohjois-Karjalan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen SÄÄNNÖT POHJOIS-KARJALAN EVANKELISLUTERILAISEN KANSANLÄHETYKSEN S Ä Ä N N Ö T Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Evankelisluterilainen

Lisätiedot

Kutsu RSE:n edustajakokoukseen 2016

Kutsu RSE:n edustajakokoukseen 2016 Ruotsinsuomalaiset Eläkeläiset RSE Sverigefinska Pensionärer SFP Kesäkuu 2016 Kutsu RSE:n edustajakokoukseen 2016 Tervetuloa vaikuttamaan Aika ja paikka Kokous pidetään 4.- 6.10.2016 laivaristeilynä Viking

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus 13.8.2012 muutettu 12.11.2014 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä

Lisätiedot

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto ) Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Suomen Sata maliitto Finnish Port Association

Suomen Sata maliitto Finnish Port Association Suomen Sata maliitto Finnish Port Association ILMOITTAUTUMINEN LIITTOKOKOUKSEEN Liittokokouksen ilmoittautumislomake on osoitteessa http://www finnports.com/fin/tietopankki/liittokokous 2013/. Viimeinen

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa.

Kukin jäsenmaa johtaa itsenäisesti omaa kansallista toimintaansa. NKF SÄÄNNÖT Pohjoismaisen Keittiömestariliiton SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Reykjavikissa 1979, muutettu Stavangerissa 1991 ja viimeisimmät muutokset hyväksytty liiton kokouksessa Reykjavikissa 8. toukokuuta

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI

LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO VIERUMÄKI LIITTOKOKOUS 14. 15.11.2013 SUOMEN URHEILUOPISTO 1 / 15 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry 9.3.2012 1(6)

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry 9.3.2012 1(6) 9.3.2012 1(6) NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys, nimi on Suomen Lähihoitajat ry, ruotsiksi Finlands Närvårdare rf. TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

Pyöräliitto Säännöt. Säännöt Pyöräliitto Hyväksytty perustamiskokouksessa Hyväksytty perustamiskokouksessa

Pyöräliitto Säännöt. Säännöt Pyöräliitto Hyväksytty perustamiskokouksessa Hyväksytty perustamiskokouksessa Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on ry. Ruotsiksi yhdistyksen nimi on Cykelförbundet ja englanniksi Finnish Cyclists Federation. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto ry Pohjanmaan alue ALUEKOKOUKSEN KOKOUSKUTSU

Suomen Salibandyliitto ry Pohjanmaan alue ALUEKOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Suomen Salibandyliitto ry Pohjanmaan alue ALUEKOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika Keskiviikkona 5.9.2012, klo 18:00 Paikka Best Western Hotel Kokkola, Rantakatu 14 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT Reserviläisliitto - Reservistförbundet rf NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liiton toiminta-alueena

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus. 1/5 Autoteknillisen Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry. 2. Kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Tampere 3. Kieli Yhdistyksen kieli on suomi

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT

KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT (Hyväksytty osaston kokouksessa 30.4.1951) (Sääntöjen 3 ja 5, 6 :n 1 momentti sekä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry. Nimi, tarkoitus ja toiminta

SÄÄNNÖT SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry. Nimi, tarkoitus ja toiminta SUOMEN LOTTAPERINNELIITTO - LOTTATRADITIONSFÖRBUNDET I FINLAND ry Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 11.12.2010 SÄÄNNÖT Nimi, tarkoitus ja toiminta 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lottaperinneliitto

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2015 Sivu 10

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2015 Sivu 10 KOKOUSAIKA 23.2.2015 klo 17.30 18.40 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Metsämäki Herkko Saastamoinen Linda Koivuniemi

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Jytyn nuoriso- ja opiskelijavastaavien valinta

Jytyn nuoriso- ja opiskelijavastaavien valinta Jytyn nuoriso- ja opiskelijavastaavien valinta Sinustako alueesi nuoriso- tai opiskelijavastaava?! Jytyn uuden aluetoimintaohjeen mukaan alueen nuoriso- ja opiskelijavastaavat valitaan alueellisella sitovalla

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. 1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA

SÄÄNNÖT LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA 1 SÄÄNNÖT LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto, nimi on Perhehoitoliitto ry, ruotsiksi Förbundet för Familjevård i Finland rf. Liiton kotipaikka on

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli 21. - 22.4.2018 OHJELMA Lauantai 21.4. 11.30 Tervetuliaislounas 12.30 Koulutus sukupuolen ja seksuaalisuuden

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS ASIAKIRJAT 1-13 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIITTOKOKOUS PAJULAHTI

LIITTOKOKOUS ASIAKIRJAT 1-13 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIITTOKOKOUS PAJULAHTI OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIITTOKOKOUS 8.-9.11.2018 PAJULAHTI VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen

Lisätiedot

SEFE ry Hyväksytty liittokokouksessa (6)

SEFE ry Hyväksytty liittokokouksessa (6) Hyväksytty liittokokouksessa 16.11.2013 1(6) LIITTOKOKOUKSEN TYÖ-, VAALI- JA ÄÄNESTYSJÄRJESTYS 1 Noudatettavat säädökset Liittokokouksissa noudatetaan yhdistyslakia, liiton sääntöjä, tätä työ-, vaali-

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOSESITYS

RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOSESITYS TIIVISTELMÄ Reserviläisliiton hallitus esittää liiton sääntöjen muuttamista niin, että nykyisen kahden, vuosittaisen liittokokouksen järjestelmästä siirrytään yhden kokoukseen järjestelmään, jossa liiton

Lisätiedot

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

Suomen Soodakattilayhdistys YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Soodakattilayhdistys ja kotipaikka Helsinki.

Suomen Soodakattilayhdistys YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Soodakattilayhdistys ja kotipaikka Helsinki. 1(6) Suomen Soodakattilayhdistys YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Soodakattilayhdistys ja kotipaikka Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallisia

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LIITTOKOKOUS HOTELLI HAAGA HELSINKI

LIITTOKOKOUS HOTELLI HAAGA HELSINKI LIITTOKOKOUS 13. 14.11.2014 HOTELLI HAAGA 1 / 13 VARSINAISEN LIITTOKOKOUKSEN ASIAKIRJALUETTELO Asiakirja 1: Kutsu liittokokoukseen Asiakirja 2: Liittokokouksen aikataulu Asiakirja 3: Hallituksen esitys

Lisätiedot

Pohjola-Nordenin säännöt

Pohjola-Nordenin säännöt Pohjola-Nordenin säännöt 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Norden ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alue koko valtakunta. Yhdistystä sanotaan näissä

Lisätiedot

Oulun Reserviupseerikerho ry:n säännöt

Oulun Reserviupseerikerho ry:n säännöt SUOMEN RESERVIUPSEERILIITON MALLISÄÄNNÖT YHDISTYKSELLE PRH:n ennakkotarkastuksessa hyväksymät 21.4.2015. Oulun Reserviupseerikerho ry:n syyskokouksessa 18.11.2015 hyväksymät Oulun Reserviupseerikerho ry:n

Lisätiedot

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä, 1 (7) 23.7.2018 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Meriteollisuus ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksen epävirallinen englanninkielinen nimi on Finnish Marine Industries ja ruotsiksi

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ensi- ja turvakotien liitto ry., ruotsiksi Förbundet för mödra

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

Liiton säännöt 1(6) Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto

Liiton säännöt 1(6) Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto Liiton säännöt 1(6) Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on, ruotsiksi Pensionstagarnas Centralförbund PCF rf. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Martat/Marttayhdistys ry. Sen kotipaikka on, ja se kuuluu jäsenenä Martat ry:hyn.

Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Martat/Marttayhdistys ry. Sen kotipaikka on, ja se kuuluu jäsenenä Martat ry:hyn. MARTTALIITTO ry MARTTAYHDISTYKSEN 1 (7) MARTTAYHDISTYS ry:n MALLISÄÄNNÖT Yhden kokouksen malli Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Martat/Marttayhdistys ry. Sen kotipaikka on, ja se

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. KYMENLÄÄNIN PYSTYKORVAKERHO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kymenläänin Pystykorvakerho ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Kymenläänin kennelpiiri ry:n, Suomen

Lisätiedot