Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
|
|
- Kristiina Niemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa tiistai klo
2 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta tiistaina Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu Nokianvirran koulussa. Illan aikana vanhemmilla ja oppilailla on mahdollisuus: Tutustua eri valinnaisaineisiin luokissa Tavata valinnaisaineiden opettajia Saada tietoa eri valinnaisaineista Myös rehtori ja oppilaanohjaajat ovat tavattavissa ja opastavat tarvittaessa valinnaisaineisiin liittyvissä asioissa. Tervetuloa! 2
3 Hyvä 8. luokkalainen! Tämä vihkonen esittelee lyhyesti Nokianvirran koulun valinnaisainetarjonnan 8. luokkalaisten valinnaisainevalintaa varten. Tutustu huolella vihkosen sisältöön ja tee valintasi oman kiinnostuksesi mukaan. Valitse valinnaisaineet siten, että kurssien kokonaismäärä 9. luokalla on viisi tuntia. Vähintään yhden valittavan kurssin tulee olla kahden vuosiviikkotunnin mittainen. Sinun täytyy valita myös viisi tuntia varavalintoja. Varavalintoja voidaan tarvita silloin, kun jokin varsinaisista valinnoista ei toteudu. Jos sinulla on 8. luokalla aloitettu kaksivuotinen valinnaisaine (B2-kieli), sinun on jatkettava sen opiskelua 9. vuosiluokalla. Nyt valittaviin viiteen valinnaisainetuntiin sisältyy musiikkiluokan 2 tunnin musiikki sekä kuvataideluokan 3 tunnin kuvataide. Myös A2-kielen (5. luokalta aloitetun saksan tai ranskan) kolmesta tunnista yksi sisältyy viiteen valinnaistuntiin, kaksi muuta tuntia ovat valintojen ulkopuolella. Tuntia: Perusluokka Perusluokka + A2 A2 Musiikkiluokkalaiset MU MU Musiikkiluokkalaiset + A2 MU MU A2 Kuvataideluokkalaiset KU KU Kuvataideluokkalaiset + A2 KU KU A2 Jatko-opintoihin pyrittäessä voit 9. luokan yhteishaussa hyödyntää sellaisia valinnaisaineita, joita olet opiskellut vähintään kaksi vuosiviikkotuntia/vuosi ja saanut niistä arvosanan numeroin. Yhden vuosiviikkotunnin valinnat arvioidaan hyväksytty/ hylätty periaatteella. Yhteishaussa lukion opiskelijavalinta tehdään pääosin lukuaineiden (sis. valinnaiset kielet) keskiarvon perusteella, erityistehtävän saaneisiin lukioihin voi saada lisäpisteitä myös muista valinnaisista opinnoista. Ammatillisen puolen pisteytyksessä huomioidaan myös taito- ja taideaineiden arvosanat (sekä yhteiset että valinnaiset). Lisätietoja valinnaisaineiden valintaan liittyvistä asioista voit kysellä: rehtorilta Harri Yli-Valkama puh oppilaanohjaajilta Pekka Tiitu puh Raimo Nylund puh
4 1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS... 5 DRA Draama... 5 LUO Luova kirjoittaminen... 6 SUO Suomi toisena kielenä lisäkurssi ENGLANTI... 8 ENL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin RUOTSI... 9 RUL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin MATEMATIIKKA MAL Matematiikan lisäkurssi MAS Shakki FYSIIKKA FYT Tähtitiede BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi BIP Puutarhakurssi YHTEISKUNTAOPPI YTJ Business jatkokurssi SOT Sotahistorian kurssi LAK Lakitiedon kurssi MUSIIKKI MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen KUVATAIDE KUT Kuvataide KOTITALOUS KOJ Kotitalouden jatkokurssi KOM Monipuolisesti kotitaloutta HYG Hygieniapassi TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi TNP Tekninen työ peruskurssi TNE Tekninen työ elektroniikka TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö LIIKUNTA LIHT Liikunta harrastukseksi tytöille LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät LIP Lisää liikuntaa pojille LIT Lisää liikuntaa tytöille MUUT VALINNAISET AINEET RANSKA RAD Ranska B VENÄJÄ VED Venäjä B VIRRAN VIESTI AIL Virran viesti lehtikurssi TIETOTEKNIIKKA ATP Tietotekniikan perusteet ATJ Tietotekniikan jatkokurssi ATR Robottiohjelmointi LIIKUNTABIOLOGIA BIU Liikuntabiologia
5 1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS DRA Draama Mihin oppiaineeseen DRA liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Laajuus Tavoitteet Sisältö Kaksi vuosiviikkotuntia Jos haluat rohkaistua esiintyjänä, kehittyä näyttelijänä, unohtaa kirjat ja toimia porukalla rennosti iloisissa tunnelmissa, draaman opiskelu vastaa tavoitteisiisi. Harjoitellaan näyttelemistä pareittain, ryhmässä, improvisoiden, eläytyen, kokonaisvaltaisesti näytellen tai keskittyen yhteen osa-alueeseen (puhetavat, ilmeet, kehonkieli ). Suunnitellaan ja toteutetaan oikeita draamateoksia näytelmä, kuunnelma, elokuva Työtavat Arviointi Toiminta! Numeroarviointi 5
6 LUO Luova kirjoittaminen Mihin oppiaineeseen LUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Tavoitellaan kirjoittamisen iloa ja kehitetään kirjallista ilmaisua ja erilaisten tekstien kirjoittamista. Kirjoitetaan erilaisia tekstejä, esim. novelleja, näytelmiä ja runoja. Harjoitellaan prosessikirjoittamista ja yhdessä kirjoittamista. Opetellaan antamaan palautetta toisen tekstistä. Yksilö-, pari- ja ryhmätyötä. Kirjoittamista. Hyväksytty/Hylätty 6
7 SUO Suomi toisena kielenä lisäkurssi Mihin oppiaineiseen SUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kaikille S2-oppilaille Suomen kielen ymmärtämisen sekä kirjallisten taitojen kehittäminen. Harjoitellaan luetun ymmärtämistä ja kirjoittamista. Tehdään harjoituksia, jotka auttavat kokeisiin lukemiseen ja koevastausten kirjoittamiseen. Opiskellaan myös paljon uutta sanastoa. Ohjattua yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty 7
8 2. ENGLANTI ENL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin Mihin oppiaineeseen ENL liittyy? Englanti Yksi vuosiviikkotunti Syventää ja parantaa englannin kielen taitoa ja antaa vankemmat valmiudet jatko-opintoihin. Kieliopin hallinnan parantaminen, sanavaraston laajentaminen, kuullun ymmärtämisen, kirjallisen ja suullisen ilmaisun harjoitteleminen. Käsitellään eri aiheita käsitteleviä tekstejä samalla kartuttaen sanavarastoa, harjoitellaan kuullun ymmärtämistä, tiivistelmien ja kirjoitelmien laatimista. Parityö ja itsenäinen työskentely opettajan johdolla. Hyväksytty/Hylätty 8
9 3. RUOTSI RUL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin Mihin oppiaineeseen RUL liittyy? Ruotsin kieli Yksi vuosiviikkotunti Syventää ja parantaa ruotsin kielen taitoa ja antaa vankemmat valmiudet jatko-opintoihin. Kieliopin hallinnan parantaminen, sanavaraston laajentaminen, kuullun ymmärtämisen, kirjallisen ja suullisen ilmaisun harjoitteleminen. Käsitellään eri aiheita käsitteleviä tekstejä samalla kartuttaen sanavarastoa. Harjoitellaan kielioppiasioita, kuullun ymmärtämistä ja kirjoitelmien ja tiivistelmien laadintaa. Parityö ja itsenäinen työskentely opettajan johdolla. Hyväksytty/Hylätty 9
10 4. MATEMATIIKKA MAL Matematiikan lisäkurssi Mihin oppiaineeseen MAL liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Laajentaa ja syventää matematiikan tietoja ja taitoja jatkoopintoja silmällä pitäen. Polynomien kerto-ja jakolasku polynomien jaollisuus rationaalilausekkeet yhtälöparin ja ryhmän ratkaiseminen Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta ryhmä- ja yksilötyöskentelyyn. Mahdollisuuksien mukaan opiskelussa käytetään myös tietokonetta esim. Geogebraa. Hyväksytty/Hylätty 10
11 MAS Shakki Mihin oppiaineeseen MAS liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Opitaan keskittymiskykyä sekä ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Opitaan shakkiin olennaisesti kuuluva hillitty käytös, shakin säännöt, termistö, normaali avaustapa, peliin liittyvä monimuotoinen strategia ja loppupelitaitoja. Opitaan shakkimerkintä ja pystytään seuraamaan shakkipelejä kirjallisista lähteistä. Saadaan elinikäinen harrastus. Opetellaan siirrot, nappuloiden arvosuhteet sekä oikeaoppinen pelin avaus. Opetellaan keskipelin strategioita mm. kiinnitys, haarukointi, paljastus, uhraus ja pattipuolustus. Opetellaan realisoimaan saavutettu etu eli voittopelin voittaminen. Ratkaistaan shakkitehtäviä, harjoitellaan vastustajan kanssa annetuista tilanteista pelaamista. Pelataan harjoituspelejä muiden kurssilaisten kanssa. Pelataan kurssin sisäisiä rankingpelejä ja kurssiturnaus. Hyväksytty/Hylätty 11
12 5. FYSIIKKA FYT Tähtitiede Mihin oppiaineeseen FYT liittyy? Fysiikka Yksi vuosiviikkotunti Oppia ymmärtää maailmankaikkeuden synty ja siihen liittyvät ilmiöt. Tutustua maailmankaikkeuden historiaan ja pohtia sen tulevaisuutta. Ymmärtää maailmankaikkeuden rakenne ja siellä vallitsevat ilmiöt. Tutustua moderniin fysiikkaan ja sen vaikutuksiin ympäröivässä maailmankaikkeudessa. Tutustua havaintovälineiden (kaukoputki, kiikari, silmät) käyttöön ja tehdä omakohtaisia havaintoja mielenkiintoisista taivaankappaleista. Tutkitaan erilaisten lähteiden avulla maailmankaikkeuden syntyä, historiaa ja tulevaisuutta. Tutustutaan tähtien elinkaareen ja erilaisiin tähtijärjestelmiin. Käsitellään mustia aukkoja ja niihin liittyviä fysikaalisia ilmiöitä. Kurssi sopii hyvin jatkoksi kahdeksannen luokan kurssille, mutta halutessaan kurssille voi osallistua myös ilman pohjatietoja. Erilaisten tutkimusten tekeminen käyttämällä hyväksi tietokoneella toimivia tähtisimulaattoreita, uusimpia tiedelehtiä sekä internetiä. Harjoitellaan havaintovälineiden käyttöä ja pidetään henkilökohtaista havaintopäiväkirjaa havaituista yötaivaan kohteista. Vierailu Kaupissa sijaitsevaan tähtitorniin. Hyväksytty/Hylätty 12
13 6. BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi Mihin oppiaineeseen BIL liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua erilaisiin luontoharrastuksiin ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekoon. Tutustutaan erilaisiin luontoharrastuksiin mahdollisuuksien mukaan myös maastossa. Perehdytään luonnontieteelliseen tutkimukseen ja tehdään koulun lähiympäristöön liittyviä pienimuotoisia tutkimuksia. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/Hylätty 13
14 BIP Puutarhakurssi Mihin oppiaineeseen BIP liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua kasvihuoneviljelyyn ja puutarhanhoitoon. Puutarhakasvien viljely kavihuoneessa. Eri kasvilajin, niiden erityisominaisuudet, kasvupaikkavaatimukset, hoitomenetelmät, pihanhoito ja pihasuunnittelu. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/Hylätty 14
15 7. YHTEISKUNTAOPPI YTJ Business jatkokurssi Mihin aineeseen YTJ liittyy? Yhteiskuntaoppi Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on virittää oppilaissa sisäinen yrittäjyys. Tavoitteena on tutustua yritystoimintaan ja yrittäjän arkeen. Opimme johtajuutta, markkinointia, myyntiä ja yhteistoimintaa. Toiminnallisten harjoitusten avulla opimme mitä käsite sisäinen yrittäjyys tarkoittaa. Käsittelemme työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä aiheita. Valmistamme kotisivut yritykselle ja toimimme eri tehtävissä harjoitusyrityksissä. Kurssilla perehdymme yrittäjyyteen harjoitusyrityksen toiminnan avulla. Kurssin voi valita myös oppilas, joka ei ole opiskellut aihetta 8. luokalla. Kurssilla perustamme harjoitusyrityksen, jonka toimintaa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat oman ideointinsa mukaisesti. Yritysvierailujen kautta tutustumme työelämään. Numeroarviointi TULOSTA TYÖN MUKAAN! YRITYKSEN TUOTTO OPPILAILLE! OMATOIMISUUTTA, LUOVUUTTA, YRITTELIÄISYYTTÄ JA YHTEISTYÖTÄ! 15
16 SOT Sotahistorian kurssi Mihin aineeseen SOT liittyy? Historia Yksi vuosiviikkotunti, kursseja järjestetään yksi per lukukausi Sotahistorian kurssilla 1) syvennetään tietämystä sodankäynnin syistä, luonteesta ja tekniikasta. Kurssilla oppilaat harjoittavat myös 2) sukututkimusta tutustuen kansallisarkiston kantakortteihin. Kurssin lopuksi oppilaat tutustuvat 3) museologiaan laatien yhteisenä päättötyönään näyttelyn koulun kirjastoon. Näyttelyaihe vaihtuu kursseittain. Sotahistorian kurssi vaati osallistujaltaan halua lukea, kirjoittaa ja tehdä tutkimusta. Kurssilla oppilas oppii ymmärtämään, että toisin kuin videopeleissä, sodalla on syynsä ja ankarat seurauksensa. Vain seitsemän vuosikymmentä sitten joku hänenkin sukulaisensa joutui kokemaan sodan omakohtaisesti nyt oppilas tutustuu itse tämän sukulaisensa sota-aikaan kertoakseen siitä myös muille. Käytännön kautta tutustutaan historiantutkimukseen mm. sota-arkistossa, kirjalliseen raportointiin ja tutkimustulosten esittämiseen näyttelyn keinoin. Hyväksytty/hylätty. 16
17 LAK Lakitiedon kurssi Mihin oppiaineeseen LAK liittyy? Yhteiskuntaoppi Yksi vuosiviikkotunti Harjaannuttaa nuoren oikeudellista ajattelua. Käytämme paljon verkko-opetusmateriaalia. Lisäksi opiskelija harjaantuu käyttämään internetin tarjoamia tietolähteitä oikeudellisen tiedon lähteinä. Seuraamme myös rikosuutisointia sekä syvennämme rikoshistorian tuntemusta. Kurssi antaa perustiedot Suomen oikeusjärjestyksestä. Opetuksessa painotetaan nuorten näkökulmaa ja nuorille tärkeitä oikeudellisia kysymyksiä. Lisäksi hiomme vastaustekniikkaa ja esseevastaustaitoja mahdollisia lukioopintoja silmälläpitäen Vierailemme Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella sekä teemme mahdollisesti muitakin opintoretkiä. Hyväksytty/Hylätty 17
18 8. MUSIIKKI MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen Mihin oppiaineeseen MUB liittyy? Musiikki Yksi vuosiviikkotunti Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kurssin valinnan edellytyksenä on jonkin soittimen (piano, kitara, basso tai rummut) perustaitojen hallinta tai solistisen laulamisen kyky Kurssin toteutus: Käymme läpi bändisoittoharjoittelun periaatteita, harjoittelemme monipuolista musiikkimateriaalia ja tutustumme mahdollisuuksien mukaan myös tietokoneen hyödyntämiseen biisien tekemisessä. Syksyllä tai keväällä 2 tuntia viikossa Hyväksytty/Hylätty 18
19 9. KUVATAIDE KUT Kuvataide Mihin oppiaineeseen KUT liittyy? Kuvataide Kaksi vuosiviikkotuntia Kuvallisten taitojen kehittäminen monipuolisten tehtävien avulla. Omien ajatusten ja mielikuvien ilmaiseminen. Taiteen tuntemuksen ja luovuuden lisääminen. Taiteen tuntemusta ja tulkintaa, ympäristöestetiikkaa, muotoilua, tilaa sekä graafista suunnittelua. Kuvallista työskentelyä monipuolisesti eri tekniikoilla mm. piirustus, maalaus, grafiikka, kolmiulotteinen. Luovaa työskentelyä prosessimaisesti. Numeroarviointi 19
20 10. KOTITALOUS KOJ Kotitalouden jatkokurssi Mihin oppiaineeseen KOJ liittyy? Kotitalous Kaksi vuosiviikkotuntia Harjaannuttaa aterioiden suunnittelua ja valmistusta. Syventää ja laajentaa ruoka-alan tietämystä. Opetella vaativien ruokien valmistusta. Kurssi on tarkoitettu 8. luokan peruskurssin käyneille. Tutustuttaa eri maiden ruokakulttuureihin, opastaa oman asunnon suunnitteluun ja hoitoon, perehdyttää suomalaiseen ruokakulttuuriin sekä erikoisiin ruoka-aineisiin. Tutustuttaa eri viestintävälineiden ruokasivuihin. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Mahdollisuuksien mukaan opintoretkiä. Numeroarviointi 20
21 KOM Monipuolisesti kotitaloutta Mihin oppiaineeseen KOM liittyy? Kotitalous Yksi vuosiviikkotunti Antaa kotoa lähteville nuorille valmiuksia arjesta selviytymiseen. Perusruokien ja leivonnaisten harjoittelua, monipuolisten aterioiden suunnittelua sekä kodinhoidon ja pyykinpesun perustaitojen kertausta. Oppilaiden omia toiveita pyritään huomioimaan kurssin aikana. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä Hyväksytty/Hylätty 21
22 HYG Hygieniapassi Mihin oppiaineeseen HYG liittyy? Kotitalous 1 vuosiviikotunti Antaa tietoa ruokien ja ruoka-aineiden hygienisestä käsittelystä ja säilytyksestä. Antaa valmiuden hygieniapassin suorittamiseen. Hygieniapassitesti järjestetään yhteisesti kurssin lopuksi. Hygieniatietämyksen lisääminen teoriassa ja käytännön harjoituksilla. Hyväksytty/hylätty 22
23 11. TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNL liittyy? Tekninen työ Neljä vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää monipuolisesti teknistä tietämystä ja osaamista. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen, luovaan ja vastuulliseen toimintaan sekä oppia toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisprojekteissa. Kurssin opetus muodostuu neljästä aihealueesta puutyö, metallityö, sähkö- ja elektroniikkatyö sekä koneoppi. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa. Kurssilla perehdytään monipuolisesti erilaisiin valmistustekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla oppilaat valmistavat oppilastöitä pääsääntöisesti omien ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Kurssin laajuus antaa mahdollisuuden syventyä perusteellisemmin eri aihealueisiin. 8. luokalla opiskelleille kurssi soveltuu jatkokurssiksi. Numeroarviointi. Arvioinnin perustana on työprosessi kokonaisuudessaan. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikoiden hallinta, tuotteen toimivuus ja muotoilu, työn laatu ja oppilaan ahkeruus sekä yhteisprojektin osalta myös yhteistoiminta ryhmän jäsenenä. 23
24 TNP Tekninen työ peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNP liittyy? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää teknistä tietämystä ja osaamista sekä antaa oppilaille perustiedot jatko-opinnoille ja harrastustoiminnalle teknisellä alalla. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen ja luovaan työskentelyyn. Kurssilla opiskellaan ja harjoitellaan puutyö-, metallityö-, sähkö- ja elektroniikkatyöaihealueita. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa, tutustutaan erilaisiin valmistustapoihin ja -tekniikoihin. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä pääsääntöisesti oppilaan oman ideoinnin ja suunnittelun pohjalta. 8. luokalla opiskelleille kurssi soveltuu jatkokurssiksi. Numeroarviointi. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikan hallinta, tuotteen toimivuus, työn laatu ja oppilaan ahkeruus. 24
25 TNE Tekninen työ elektroniikka Mihin oppiaineeseen TNE liittyy? Tekninen työ Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on kehittää oppilaan tietämystä ja ymmärrystä sähköisten ilmiöiden tuntemuksessa. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen sekä osallistuvaan ja vastuulliseen toimintaan ryhmän jäsenenä. Kurssilla perehdytään sähköisiin ilmiöihin ja elektroniikkakomponenttien toimintaan. Kurssilla opiskellaan yleismittarin käyttöä. Kurssilla toteutetaan yhteisprojekti, jossa opetussarjojen avulla opetellaan sähkötekniikan perusteita ja elektroniikkakomponenttien toimintaperiaatteita. Opittua aineistoa sovelletaan oppilaiden omissa työprojekteissa. 8. luokalla opiskelleille kurssi sopii jatkokurssiksi. Hyväksytty/Hylätty 25
26 12. TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö Mihin oppiaineeseen TSk liittyy? Tekstiilityö Kaksi vuosiviikkotuntia Kehittää kädentaitoja, suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan vaatteita, asusteita ja sisustustekstiilejä monipuolisesti eri tekniikoita käyttäen: ompelu, neulonta, virkkaus, kudonta ja huovutus Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Numeroarviointi 26
27 13. LIIKUNTA LIHT Liikunta harrastukseksi tytöille Mihin oppiaineeseen LIHT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi on tarkoitettu vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastaville tytöille, ja sen tavoitteena on tutustua eri liikuntalajeihin oman tasoisessa ryhmässä, ja löytää sitä kautta joku liikunnallinen harrastus. Kurssin sisällöt pohjautuvat yleisimpiin koululiikuntalajeihin kausivaihtelut huomioiden. Tekemisessä pyritään kehittämään oppilaiden kestävyyttä ja lihaskuntoa erilaisilla yksilö- ja joukkuelajeilla. Mahdollisuuksien mukaan voidaan tutustua myös joihinkin uusimpiin lajeihin. Kurssin lopullinen ohjelma laaditaan yhteistyössä oppilaiden ja opettajan kanssa. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty 27
28 LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIM liittyy? Liikunta Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssi antaa mahdollisuuden liikunnan pitkäjänteiseen lisäämiseen sekaryhmissä. Lajitaitojen syventämisen ohella myös sosiaalisten taitojen kehittäminen on yhtenä päätavoitteena. Tavoitteena on löytää jokaiselle kurssilaiselle jokin oma harrastelaji ja antaa aikaa harjoittelulle myös kouluaikana. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Oppilaan itse valitseman liikuntalajin harjoittelua Johonkin vieraampaan lajiin tutustuminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, mutta harjoittelu myös yksin, kaksin ja pienryhmissä on mahdollista. Numeroarviointi 28
29 LIP Lisää liikuntaa pojille Mihin oppiaineeseen LIP liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa pojille mahdollisuuden vauhdikkaaseen lisäliikuntaan motivoituneessa poikaryhmässä. Painopiste on pallopelien tekniikoissa ja taktisessa kehittämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen ja ylimääräisen energian purkaminen. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Tutustuminen johonkin vieraampaan lajiin Ryhmän yhteisesti valitseman joukkuelajin tekniikan ja taktiikan painottaminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Osa tunneista toteutetaan yhdessä, mutta lajista riippuen myös yksin, kaksin tai pienryhmissä harjoittelu on mahdollista. Hyväksytty/Hylätty 29
30 LIT Lisää liikuntaa tytöille Mihin oppiaineeseen LIT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa mahdollisuuden lisäliikuntaan motivoituneessa tyttöryhmässä. Painopiste on perinteisten liikuntalajien taitojen syventämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Tutustuminen johonkin vieraampaan lajiin Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Osa tunneista toteutetaan yhdessä, mutta lajista riippuen myös yksin, kaksin tai pienryhmissä harjoittelu on mahdollista. Hyväksytty/Hylätty 30
31 MUUT VALINNAISET AINEET 14. RANSKA RAD Ranska B2 Mihin oppiaineeseen RAD liittyy? Ranskan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan, ei voi valita uutena valintana 9. luokalla Oppilas tutustuu ranskan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä ranskalaiseen kulttuuriin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään ranskaksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi 31
32 15. VENÄJÄ VED Venäjä B2 Mihin oppiaineeseen VED liittyy? Venäjän kieli Työtavat; Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan, ei voi valita uutena valintana 9. vuosiluokalla Oppilas tutustuu venäjän kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä venäläiseen kulttuuriin. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi 32
33 16. VIRRAN VIESTI AIL Virran viesti lehtikurssi Mihin oppiaineisiin AIL liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus, kuvataide ja tietotekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Lehtikurssilla opit toimittajan, valokuvaajan ja taittajan töitä tehdessäsi toisten kanssa juttuja koulun omaan lehteen, Virran Viestiin. Saat nähdä kirjoitustaitosi sekä visuaalisen näkemyksesi kehittyvän ja rohkaistut haastattelu- ja valokuvausreissuillanne. Opit myös tekstinkäsittelyä, kuvankäsittelyä sekä taitto-ohjelman käyttöä. Tehdään vuoden aikana neljä erilaista Virran Viestiä. Ideoidaan lehden ulkoasu ja juttujen aiheet, valitaan itseä ja paria kiinnostavat jutut, lähdetään tapahtumapaikoille (Taitajakisaan, koripalloturnaukseen, liikuntapäivän eri toimintapisteille ), haastatellaan, valokuvataan, kirjoitetaan, suunnitellaan sivun ulkoasu. Lopuksi kootaan ja järjestetään jutut ja lähetetään lehti painoon. Numeroarviointi 33
34 17. TIETOTEKNIIKKA ATP Tietotekniikan perusteet Mihin oppiaineeseen ATP liittyy? Tietotekniikka Yksi vuosiviikkotunti Tavoitteena on oppia käyttämään tavallisimpia työvälineohjelmia monipuolisesti. Lisäksi kurssi antaa valmiuksia toimia tietoyhteiskunnan jäsenenä sekä kehittää omatoimisuutta, yhteistyökykyä ja vastuuntuntoa. Kurssi on tarkoitettu niille oppilaille, joilla ei ole 8. luokalla ollut tietotekniikkaa. Windowsin perusteet Tekstinkäsittelyohjelma Kuvankäsittelyohjelma Esitysgrafiikkaohjelma Internetin käyttö Harjoitus- ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty 34
35 ATJ Tietotekniikan jatkokurssi Mihin oppiaineeseen ATJ liittyy? Tietotekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssilla harjoitellaan julkaisuohjelman peruskäyttöä. Keskeisimpinä tavoitteina on oppia taulukkolaskentaohjelman käyttöä sekä kotisivujen tekemistä html- ja css-kielien avulla. Kurssi on tarkoitettu niille oppilaille, joilla on ollut tietotekniikkaa 8. luokalla tai joilla on vastaavat tiedot ja taidot. Julkaisuohjelma Taulukkolaskentaohjelma Kotisivujen tekeminen Harjoitus- ja projektityöt Numeroarviointi 35
36 ATR Robottiohjelmointi Mihin oppiaineeseen ATR liittyy? Tietotekniikka Yksi vuosiviikkotunti Kurssilla opitaan ongelmanratkaisua sekä perusteita tekoälystä, robotiikasta ja ohjelmoinnista. Tavoitteena on oppia tärkeimpiä asioita robotiikan ja tekoälyn historiasta sekä merkityksestä yhteiskunnassa. Kurssin aikana opitaan ohjelmoinnin perusrakenteet sekä harjoitellaan ratkaisemaan ongelmia ohjelmoimalla yksinkertaisia robotteja robottiohjelmointiympäristöä käyttämällä. Robotiikan ja tekoälyn teoriaa Ohjelmoinnin perusrakenteet Robottien rakentamista ja ohjelmointia tietokoneella Pareittain tehtävät Harjoitus- ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty 36
37 18. LIIKUNTABIOLOGIA BIU Liikuntabiologia Mihin aineeseen BIU liittyy? Biologia ja liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi on tarkoitettu tavoitteellisesti liikkuvalle, ensisijaisesti yksilölajin urheilijalle, jolla on valmius sitoutua omatoimiseen harjoitteluun seuraharjoittelun lisäksi. Kurssin voi valita myös harjoitteluun hyvin motivoitunut joukkuelajin urheilija. Tavoitteena on hankkia tietoa ja käytännön kokemusta erilaisista harjoitteista, jotka tukevat oman fyysisen kunnon kehittymistä. Noin kolmasosa kurssin sisällöstä on erilaisia käytännön harjoitteita. Urheilijan ravitsemus ja lepo perus- ja suojaravintoaineet energian tarve ja saanti palautuminen harjoittelun jaksotus Fysiologia lihaksiston toiminta ja lihashuolto verenkierto- ja hengityselimistö solujen energiansaanti Voima- ja kestävyysharjoittelu käytännössä peruskestävyys vauhtikestävyys maksimikestävyys voima nopeus harjoitusohjelman laadinta 37
38 Testit Hyväksytty/hylätty erilaiset testimenetelmät mahdollinen tutustumiskäynti UKK-instituutin testauslaboratorioon 38
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2016 2017 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 20.1.2016 klo 18.00 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2014 2015 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa tiistaina 21.1.2014 klo 18.00 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta tiistaina
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2018 2019 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 17.1.2018 klo 18 1 Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2017 2018 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 18.1.2017 klo 18 1 Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2016 2017 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 20.1.2016 klo 17.30 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2017 2018 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 18.1. Klo 18 1 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2018 2019 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 17.1. Klo 17.30 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty
LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako
Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2018-19 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla
Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.
RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville
Valinnaiskurssi 7. luokalla arvioidaan hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti.
7. LUOKAN VALINNAISAINEET Valinnaiskurssi 7. luokalla arvioidaan hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti. Oppilaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan,
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2017-18 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
EHNROOSIN KOULU
EHNROOSIN KOULU 2017-2018 Vahvoilta juurilta tiedot ja taidot tulevaisuuteen! TERVETULOA 7. LUOKALLE EHNROOSIN KOULU Nordenskiöldintie 2 04600 Mäntsälä puh. 040 3145 310 Rehtori 311 Apulaisrehtori 312
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta
Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2015 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin
Linnainmaan koulu. Valinnaisaineet 2016-2018
Linnainmaan koulu Valinnaisaineet 2016-2018 LINNAINMAAN KOULUN TUNTIJAKO 7.-9. LUOKILLA AINE 7 8 9 Yht. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 3 3 3 9 A-KIELI 2 3 3 8 B-KIELI (RUOTSI) 2 2 2 6 MATEMATIIKKA 3 3 4 10
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Unajan koulun valinnaisaineet
Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,
Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Valinnaisaineet
Valinnaisaineet 2017-2018 Millaista on aloittaa uusi kieli 8. luokalla? Painotetaan perustaitoja: opit puhumaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään kieltä itselle tutuissa arkisissa aiheissa Käytetään paljon
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.
Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi
Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
VALINNAISKURSSIT 5.LK
VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa
RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...
Kempeleen kunta Liite 1
Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla
Valinnaisaineet Kauraslammen koulussa alueellisella pienluokalla Mikäli oppilas vaihtaa koulua, hän voi joutua vaihtamaan valinnaisaineitaan. Valinnaisaineiden nimet, tuntimäärät ja sisällöt päätetään
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
VALINNAISKURSSIT 6.LK
VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 4.-6.luokat Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2
VALINNAISET AINEET SORILAN KOULUTALOSSA LUKUVUONNA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Englannin kieltä keskustellen... 5 Ilmaisua eri keinoin...
LYHYTKURSSIT 9. luokalle
Taitava leipoja Ompele vaate! TEEMA-työpaja Teknisen työn lyhytkurssi Elektroniikka/ -ohjelmointikurssi Bändi ja lauluyhtye Digimusiikkia Mailapelikurssi Kunto ja kehonhuolto Historiaa ja draamaa - kurssi
Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
VALINNAISAINEEN VALINTA
VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan
VALINNAISKURSSIT 5.LK
VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita
Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv
VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...
TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET
TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20142015 Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media
Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten!
LANGINKOSKEN KOULU 2012-2013 VALINNAISAINEET 9. LUOKALLE Mikäli sinulla on 8. luokalla ollut 6 kurssia 2 -vuotisia valinnaisia, valintasi on jo tehty 9. luokkaa varten! Merkitse valintalomakkeeseen kuitenkin
Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta
Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen
VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA
VALINNAISET LYHYTKURSSIT 9. LUOKALLA Valitse 2 kurssia B-valinnaisia opintoja. Yhden kurssin kesto on 38 tuntia. Toisen valitsemistasi kursseista opiskelet syyslukukaudella ja toisen kevätlukukauden aikana.
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.
RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja