RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI"

Transkriptio

1 RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

2

3 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa opinto-ohjelmaasi valitsemalla valinnaisaineiksi itseäsi eniten kiinnostavia aineita. 7. luokalla tehdyt valinnat jatkuvat 8. ja 9. luokalla, eikä niitä voi vaihtaa. Yhteisiä aineita kahdeksannella luokalla on 23 tuntia ja valinnaisaineita 8. luokalla 6 (+1) tuntia viikossa, 2+2+2(+1). Yhdeksännellä luokalla valinnaisaineita on 6 tuntia viikossa tuntia. Miten valitaan? Opinto-ohjaaja neuvoo valinnaisaineiden valinnassa oppilaita ja vanhemmille järjestetään oma tilaisuus ennen valintakortin täyttämistä. Valinnan perusteena tulee olla oppilaan oma kiinnostus. Jokainen valitsee myös kolme valinnaista varalle. Mikäli jotain kolmesta ensisijaisesta valinnasta ei voida toteuttaa, käytetään varavalintoja. Valinnaisten arviointi 2 viikkotunnin valinnaisaineet arvostellaan numeroin. Yhden tunnin valinnaisaineesta tulee todistukseen suoritusmerkintä. Kielivalinnat: 4. luokalla aloitettu A2-kieli (ranska tai saksa) lasketaan 8-luokalta alkaen yhdeksi 2 tunnin valinnaisaineeksi, joka merkitään valintakorttiin numerolla 1. Tehtyä A2-kielivalintaa ei ole mahdollista keskeyttää tässä vaiheessa. 7-luokalla aloitettu laaja englanti jatkuu 8-ja 9-luokilla ja se lasketaan 8. luokalla 1 tunnin valinnaisaineeksi ja 9.luokalla tunti on ylimääräinen 6 valinnaistunnin lisäksi. Huomioitavaa Musiikin, kuvataiteen, käsityön ja kotitalouden opiskelu päättyy 7. luokalla, mikäli niitä ei valita valinnaisaineiksi.

4 B2-Kieli eli 8.luokalla alkava uusi kieli B2 saksa Saksaa puhuu Euroopassa äidinkielenään n. 90 miljoonaa ihmistä. Se on tärkeä kaupan ja tekniikan kieli. Saksan B2-kurssi on tarkoitettu kaikille saksan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille 8. luokkalaisille. Kurssilla opitaan selviytymään arkielämän perustilanteissa saksan kielellä, harjoitellaan suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja ja opetellaan kieliopin perusteet. Samalla tutustutaan saksankielisiin maihin ja niiden kulttuuriin. Tavoitteena on antaa valmiudet selvitä jokapäiväisissä kielenkäyttötilanteissa sekä herättää kiinnostus saksankielistä kulttuuria ja kielialuetta kohtaan. B2 ranska Ranska on maailman kymmenenneksi puhutuin kieli, ja sitä puhuu äidinkielenään yli 100 miljoonaa ihmistä. Se on yksi Euroopan Unionin ja YK:n virallisista kielistä sekä myös useiden kansainvälisten järjestöjen virallinen kieli. Ranskan taitajia on Suomessa vähän, ja sen osaaminen antaakin lisäetua työelämässä. Ranskan B2-kurssi on tarkoitettu kaikille ranskan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneille 8.- luokkalaisille. Kurssilla opitaan kertomaan itsestä ja kysymään monenlaisia asioita, selviämään arkielämän perustilanteissa, harjoitellaan suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja ja opetellaan kieliopin perusteet. Samalla tutustutaan ranskankielisiin maihin ja niiden kulttuuriin (pääpaino mm. nuorten elämässä, matkailussa ja perinteissä). Tavoitteena on antaa valmiudet selvitä jokapäiväisissä kielenkäyttötilanteissa sekä herättää kiinnostus ranskankielistä kulttuuria ja kielialuetta kohtaan. Ilmaisutaito Ilmaisutaidossa harjoitellaan yhdessä toimimista ja vuorovaikutustaitoja, etsitään omaa ääntä ja rohkaistutaan itseilmaisussa sekä kehitetään teatterin tuntemusta ja omaa luovuutta. Tunneilla tehdään esimerkiksi erilaisia tutustumis-, aisti-, tunnetila- ja keskittymisharjoituksia, pelataan ja leikitään teatterin hengessä sekä tehdään pantomiimi- ja improvisaatioharjoituksia. Oppiaineeseen kuuluvat myös erilaiset luovat ja ilmaisulliset projektit, kuten joulu- ja kevätjuhlanäytelmät, lyhytelokuvat sekä tutustumisretket esimerkiksi teatteriin ja/tai televisiostudioon. Tietotekniikka Oppilas saa valmiudet hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa jokapäiväisessä työskentelyssään perusopintojen kautta. Valinnaisessa tietotekniikassa pyritään lisäämään oppilaan tietotekniikan harrastusta sekä antamaan valmiuksia lisätaitojen omatoimiseen hankkimiseen tietoturva-asioita unohtamatta. Oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa kurssin sisältöön omien kiinnostuksiensa pohjalta. Perusopinnoissa oppilaita ohjataan ohjelmoinnin alkeisiin. Tällä kurssilla oppilaat mm. koodaavat alusta alkaen omat kotisivut HTML kielellä.

5 Kotitalous Valinnaisen kotitalouden tavoitteena on syventää tietoja ja taitoja kotitalouden eri osa-alueilla, käytännön työskentelyn kautta. Monipuolisten ruoanvalmistus- ja leivontatehtävien ohessa harjoitellaan oman työskentelyn suunnittelua ja arjen askareiden hoitamista. Pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisia aterioita ja juhlatarjottavia. Tutustutaan erityisruokavalioihin ruokaa laittamalla ja leipomalla. Pohditaan mitä voidaan tarjota esimerkiksi kylään tulevalle kaverille, jolla on keliakia tai maitoallergia? Kurssilla tehdään makumatkoja kansallisiin ja kansainvälisiin keittiöihin. Kiinnostaisiko sinua kokeilla vaikka sushin tai pastan tekemistä itse? Pääset vaikuttamaan kurssin sisältöihin ja valmistettaviin ruokiin. Lisäksi pääset harjoittelemaan tärkeitä yhteistyötaitoja, pari ja ryhmätyöskentelyn avulla. Tekninen käsityö 8. ja 9.-luokkien valinnaisessa teknisessä työssä syvennetään teknisen työn perustietoja ja - taitoja sekä harjoitellaan työstökoneiden oikeata ja turvallista käyttöä (opettajan valvonnan alaisena). Kurssille on tyypillistä oppilaan ohjaaminen omatoimiseen työskentelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen, työturvallisuudesta huolehtimiseen sekä ajattelun harjoittamineen. Sisältöinä mm. metallityöt, elektroniikkatyöt, puutyöt, CNCohjelmointi/työstö, 3D-suunnittelu, yritysvierailut, sekä teknologiaprojektit. 9. luokan keväällä oppilaat tekevät lopputyön, jonka aiheen oppilas päättää yhdessä opettajan kanssa. Tekstiilityö Tekstiilityön opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle monipuolisesti tietoja ja taitoja tekstiilityön eri osa-alueilta. Työskentelyssä painotetaan omien tuotteiden suunnittelua, eteen tulevien ongelmien itsenäistä ratkaisua ja oman työn arvostamista. Tekstiilityön tunneilla suunnitellaan ja valmistetaan vaatteita, sisustustekstiilejä sekä käyttöesineitä, joissa käytetään monipuolisesti eri materiaaleja ja käsityötapoja. Kurssi syventää aiemmin opittuja tekstiilityön taitoja. 9. luokan keväällä oppilas toteuttaa oman valinnan mukaan toteutettavan tekstiilityön lopputyön. Kuvataide Opetuksen tarkoituksena on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurillisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden omat kokemukset, mielikuvitus ja kokeileminen luovat perustan opetukselle. Oppiminen on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Opetuksen tavoitteina ovat: Visuallinen havaitseminen ja ajattelu Kuvallinen tuottaminen Visuaalisen kulttuurin tulkinta Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen

6 Liikunta 1, palloilukurssi Pelataan pallopelejä monipuolisesti eri ympäristöjä ja vuodenaikoja hyväksikäyttäen. Opitaan pallopelien yleisiä lainalaisuuksia ja syvempää aineenhallintaa. Liikunta 2, uusiin lajeihin tutustuminen Tutustutaan monipuolisesti kaupungin tarjoamiin liikuntapalveluihin ja kartutetaan uusia harrastusmahdollisuuksia. Opitaan uusia taitoja ja tietoja liikunnallisen elämäntavan omaksumisen tueksi. Musiikki Monipuolista musiikin tekemistä, missä syvennetään jo opittua sekä opetellaan uutta: mm. bändisoittoa, yhtyelaulua, esiintymisiä koulussa ja koulun ulkopuolella sekä mahdollinen projekti (esim. levyttäminen tai suuremman konsertin tai musikaalin tekeminen). Lisäksi kerrataan ja syvennetään kappaleissa esiintulevia musiikinteorian perusteita ja tutustutaan musiikkiteknologian alkeisiin (miksaus, äänittäminen).

7 RAUMAN NORMAALIKOULU VALINTAKORTTI PALAUTUS TO mennessä OPO:lle Oppilaan nimi Luokka VALINNAISAINEET 7. luokkalaiset valitsevat 8. ja 9. luokkaa varten Numeroi 2 tunnin valinnaisainevalintasi numeroin ja varavalinnat toivejärjestyksessä A2-kieli (saksa tai ranska) merkitään 1. valinnaksi. 2 tunnin valinnaisaineet viikkotuntia numeroi 1.-6.valinta A2 saksa (4-luokalla aloitettu jatkuu) 2 A2 ranska (4-luokalla aloitettu jatkuu) 2 B2 saksa (8-luokalla alkava) 2 B2 ranska (8-luokalla alkava) 2 Ilmaisutaito 2 Tietotekniikka 2 Kotitalous 2 Tekninen käsityö 2 Tekstiilityö 2 Kuvataide 2 Liikunta 1 2 Liikunta 2 2 Musiikki 2 Numeroi 1 tunnin valinnaisainevalintasi numerolla 1. ja varavalintasi numeroilla luokalla aloitettu laaja englanti merkitään 1.valinnaksi. Laajaa englantia opiskelevan oppilaan ei tarvitse valita varavalintoja. 1 tunnin valinnaisaineet viikkotuntia numeroi 1.-3.valinta Laaja englanti (7-luokalla aloitettu jatkuu) 1 Kotitalous 1 Tekninen käsityö 1 Tekstiilityö 1 Musiikki 1 / 2017 Oppilaan allekirjoitus Huoltajan allekirjoitus

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2018-19 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS

TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU. RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

TAPIOLAN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9LK LYHYTVALINNAISET. Lukuvuosi

TAPIOLAN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9LK LYHYTVALINNAISET. Lukuvuosi TAPIOLAN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9LK LYHYTVALINNAISET Lukuvuosi 2019-2020 Sisällys YLÄKOULULAISEN AINEVALINNAT 2017 ALKAEN 2 Valinnaisuuden määrät eri vuosiluokilla 3 Valinnaisuuden vaikutus jatko-opintoihin

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

7. luokkalaisten valinnaisaineet

7. luokkalaisten valinnaisaineet 7. luokkalaisten valinnaisaineet Valinnaisaineiden valinta Oppilaiden valinnaisaineiden määrä vaihtelee kielivalintojen takia.. Valinnaisaine on valinnainen valintavaiheessa, tämän jälkeen se kuuluu pakollisena

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Unajan koulun valinnaisaineet

Unajan koulun valinnaisaineet Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen

Lisätiedot

Männistön koulun VALINNAISAINEET

Männistön koulun VALINNAISAINEET Männistön koulun VALINNAISAINEET 2015-16 YHTEYSTIETOJA Männistön koulu Yhteiskouluntie 3 16100 UUSIKYLÄ p. 044 790 9369 Faksi (03) 885 1482 e-mail: manniston.koulu@nastola.fi Rehtori Sanna Ainola Puh 040

Lisätiedot

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten

LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,

Lisätiedot

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa.

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa. VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Valinnaisuus peruskoulun vuosiluokilla 7. 9 jakautuu kahteen osaan: taide- ja taitoaineiden valinnaisiin tunteihin sekä varsinaisiin valinnaisiin aineisiin. Taide- ja taitoaineiden

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm

Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

1. Ranska, saksa, venäjä 2. Tietotekniikka 3. Kotitalous 4. Käsityö/tekninen 5. Käsityö/tekstiili 6. Kuvataide 7. Musiikki 8. Liikunta 9.

1. Ranska, saksa, venäjä 2. Tietotekniikka 3. Kotitalous 4. Käsityö/tekninen 5. Käsityö/tekstiili 6. Kuvataide 7. Musiikki 8. Liikunta 9. NASTOLAN YLÄKOULUN VALINNAISAINEET 8. lk 9. lk 2017 2019 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Kahdeksannella luokalla opiskeluohjelmaan tulevat uusina asioina valinnaisaineet, jotka oppilas valitsee omien kiinnostustensa,

Lisätiedot

Valinnaiset aineet.

Valinnaiset aineet. Valinnaiset aineet www.annatapio.fi 8. -9. luokan valinnaiset aineet 8. ja 9. luokalla opiskelet peruskoulun valinnaisaineita sekä ammatillisesti suuntautuneita aineita. 8. luokalla aloitettu valinnaisaine

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu

VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kiukaisten yhteiskoulu Keväinen tervehdys yläkoululta! Peruskoulun opetussuunnitelma sisältää yhteisiä ja valinnaisia oppiaineita, jotka määritellään

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET LAPPEENRANNAN PERUSKOULUJEN VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN VALINTAOPAS 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KIELIVALINTA LOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN A2-KIELEN VALINTA TEHDÄÄN

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 8. luokan OPPILAILLE JA HUOLTAJILLE. Lumijoen peruskoulu

Valinnaisaineopas 8. luokan OPPILAILLE JA HUOLTAJILLE. Lumijoen peruskoulu Valinnaisaineopas 8. luokan OPPILAILLE JA HUOLTAJILLE Lumijoen peruskoulu 2 VALINNAISAINEIDEN VALITSEMINEN Lumijoen peruskoulun opetussuunnitelmassa on 8. ja 9. luokalla osa oppiaineista kaikille yhteisiä

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka.

Lisätiedot

Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu

Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu 18.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU VALINNAISAINEET LUOKILLA

KIRKONKYLÄN KOULU VALINNAISAINEET LUOKILLA KIRKONKYLÄN KOULU VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLA 2017-2018 Kirkonkylän koulu Metsolantie 1, 56100 Ruokolahti puh. 044 4491 241, mail etunimi.sukunimi@ruokolahti.fi VALINNAISAINEOPPAAN LUKIJALLE: Kädessäsi

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15 JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE

VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE VALINNAISAINEET 8. - 9. LUOKILLE Jokainen oppilas valitsee kolme valinnaisainetta, joita opiskellaan 8. ja 9. luokalla kaksi tuntia viikossa kutakin. Oppilas valitsee siis yhteensä 6 tuntia valinnaisaineopintoja.

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:

Lisätiedot

KAKSIVUOTISET VALINNAISAINEET 8. JA 9. LUOKALLE (2 + 2 KURSSIA) Tule ja tuo vanhempasikin koulun. valinnaisaineiltaan

KAKSIVUOTISET VALINNAISAINEET 8. JA 9. LUOKALLE (2 + 2 KURSSIA) Tule ja tuo vanhempasikin koulun. valinnaisaineiltaan 8.luokkien valinnaisaineet 2017-2018 Sisällys Ohjeita KAKSIVUOTISET VALINNAISAINEET 8. JA 9. LUOKALLE (2 + 2 KURSSIA) Espanja, B 2 -kieli Saksa, B 2 -kieli Valinnainen kotitalous (laaja) Valinnainen kuvataide

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Mainingin koulu VALINNAISAINEOPAS

Mainingin koulu VALINNAISAINEOPAS Mainingin koulu VALINNAISAINEOPAS kevät 2017 VALINNAISUUS PERUSKOULUSSA Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävänä on syventää perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taito- ja taideaineiden,

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20152016 TURUN LYSEON KOULU Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media

Lisätiedot