Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
|
|
- Anneli Hukkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona klo 17.30
2 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu Nokianvirran koulussa. Illan aikana vanhemmilla ja oppilailla on mahdollisuus: Tutustua eri valinnaisaineisiin luokissa Tavata valinnaisaineiden opettajia Saada tietoa eri valinnaisaineista Myös rehtori ja oppilaanohjaajat ovat tavattavissa ja opastavat tarvittaessa valinnaisaineisiin liittyvissä asioissa. Tervetuloa!
3 Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taide- ja taitoaineiden, mukaan luettuna kotitalous, sekä haluttaessa aihekokonaisuuksien tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden tehtävä on myös antaa oppilaalle mahdollisuus syventää harrastuksiaan ja löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Valinnaisten aineiden tulee tukea perusopetuksen tavoitteita. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004) Tämä vihkonen esittelee lyhyesti Nokianvirran koulun valinnaisainetarjonnan 8. luokalle tehtäviä valintoja varten. Tutustu huolella vihkosen sisältöön ja tee valintasi oman kiinnostuksesi mukaan. Valinnaisaineet ovat pääosin yksivuotisia. Kaksivuotisia valinnaisaineita ovat 8. luokalla alkavat kielet (B2-kielet), niiden opiskelua on siis jatkettava 9. luokalla. Valitse valinnaisaineet siten, että valinnaisten kokonaismäärä 8. luokalla on kahdeksan tuntia. Sinun täytyy valita myös kahdeksan tuntia varavalintaa. Mitä tahansa varavalintaa voidaan tarvita silloin, kun jokin varsinaisista valinnoista ei toteudu. Vähintään kaksi valinnoistasi tulee olla 2 vuosiviikkotunnin valintoja. Vuoden kuluttua valitset 9. luokalle 5 tuntia valinnaisaineita. Valittaviin kahdeksaan valinnaisainetuntiin sisältyvät 8. luokalla: - liikuntaluokan lisäliikunta 1 tunti/vuosi - musiikkiluokan musiikki 3 tuntia/vuosi sekä musiikkiluokan kuvataide 2 tuntia/vuosi - kuvataideluokan kuvataide 3 tuntia/vuosi sekä kuvataideluokan musiikki 1 tunti/vuosi - A2-kielen kolmesta tunnista yksi sisältyy kahdeksaan valinnaistuntiin, kaksi muuta tuntia ovat valintojen ulkopuolella (5. luokalla alkaneen kielen opiskelijoilla viikkotunteja on 8. ja 9. luokalla yhteensä 32). Tuntia Perusluokka Perusluokka + A2 A2 Liikuntaluokka LIL Liikuntaluokka + A2 A2 LIL Kuvataideluokkalaiset KU KU KU MU Kuvataideluokkalaiset + A2 KU KU KU MU A2 Musiikkiluokkalaiset MU MU MU KU KU Musiikkiluokkalaiset + A2 MU MU MU KU KU A2
4 Jatko-opintoihin pyrittäessä voit 9. luokan yhteishaussa hyödyntää sellaisia valinnaisaineita, joita olet opiskellut vähintään kaksi vuosiviikkotuntia/vuosi ja saanut niistä arvosanan numeroin. Tietotekniikkaa ei oteta kuitenkaan huomioon jatko-opintoihin hakeuduttaessa. Yhden vuosiviikkotunnin valinnat arvioidaan hyväksytty/ hylätty periaatteella. Yhteishaussa lukion opiskelijavalinta tehdään pääosin lukuaineiden (sis. valinnaiset kielet) keskiarvon perusteella, erityistehtävän saaneisiin lukioihin voi saada lisäpisteitä myös muista valinnaisista opinnoista. Ammatillisen puolen pisteytyksessä huomioidaan myös taito- ja taideaineiden arvosanat (sekä yhteiset että valinnaiset). Lisätietoja valinnaisaineiden valintaan liittyvistä asioista voit kysellä: rehtorilta Harri Yli-Valkama puh oppilaanohjaajilta Pekka Tiitu puh Raimo Nylund puh
5 1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS... 7 DRA Draama... 7 LUO Luova kirjoittaminen... 8 SUO Suomi toisena kielenä lisäkurssi ENGLANTI ENC Learn to Communicate in English ENU Use your English RUOTSI RUR Rohkeasti ruotsiksi MATEMATIIKKA MAS Shakki KEMIA KEK Kemisti tutkii ja kokeilee FYSIIKKA FYT Tähtitiede BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi BIP Puutarhakurssi YHTEISKUNTAOPPI YTY Business kurssi MUSIIKKI MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen KUVATAIDE KUT Kuvataide KUE Keramiikka KUV Nykytaide ja valokuvaus KOTITALOUS KOP Kotitalouden peruskurssi KON Nopeaa arkiruokaa TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi TNP Tekninen työ peruskurssi TNT Tekninen työ Teknologia/elektroniikka TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö TST Tilkkutyöt TSKO Korut ja koristeet LIIKUNTA LIHT Liikunta harrastukseksi tytöille LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät LIP Lisää liikuntaa pojille LIR Retkeilykurssi/sekaryhmät LIT Lisää liikuntaa tytöille MUUT VALINNAISET AINEET... 37
6 15. RANSKA RAD Ranska B SAKSA SAD Saksa B VENÄJÄ VED Venäjä B TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA TVP Digitaalisen median perusteet TVR Robottiohjelmointi... 41
7 1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS DRA Draama Mihin oppiaineeseen DRA liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Laajuus Tavoitteet Sisältö Kaksi vuosiviikkotuntia Jos haluat rohkaistua esiintyjänä, kehittyä näyttelijänä, unohtaa kirjat ja toimia porukalla rennosti iloisissa tunnelmissa, draaman opiskelu vastaa tavoitteisiisi. Harjoitellaan näyttelemistä pareittain, ryhmässä, improvisoiden, eläytyen, kokonaisvaltaisesti näytellen tai keskittyen yhteen osaalueeseen (puhetavat, ilmeet, kehonkieli ). Suunnitellaan ja toteutetaan oikeita draamateoksia näytelmä, kuunnelma, elokuva Työtavat Arviointi Toiminta! Numeroarviointi
8 LUO Luova kirjoittaminen Mihin oppiaineeseen LUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Rakastatko kirjoittamista? Tykkäätkö keksiä juttuja? Haluaisitko kenties kirjoittaa tulevassa ammatissasi tai huvin vuoksi? Olet tervetullut tälle kurssille, olit sitten nelosen tai kympin kirjoittaja. Opit ajattelemaan luovemmin, kehityt kirjoittajana ja innostut lisää kirjoittamisesta. Ideoidaan ja kirjoitetaan erilaisia tekstejä yksin ja yhdessä. Novelli, elokuvan käsikirjoitusta, biisin suomennos, sarjakuvan tekstitys, hatusta keksitty päiväkirja tässä vain pieni osa innostavasta valikoimasta, jonka pariin pääset paineettomassa ympäristössä, sillä kurssia ei arvioida numeroin. Yksilö-, pari- ja ryhmätyötä. Hyväksytty/Hylätty
9 SUO Suomi toisena kielenä lisäkurssi Mihin oppiaineiseen SUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kaikille S2-oppilaille Suomen kielen ymmärtämisen sekä kirjallisten taitojen kehittäminen. Harjoitellaan luetun ymmärtämistä ja kirjoittamista. Tehdään harjoituksia, jotka auttavat kokeisiin lukemiseen ja koevastausten kirjoittamiseen. Opiskellaan myös paljon uutta sanastoa. Ohjattua yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
10 2. ENGLANTI ENC Learn to Communicate in English Mihin aineeseen ENC liittyy? Englannin kieli Yksi vuosiviikkotunti Kehittää oppilaan suullista ja kirjallista kielitaitoa sekä englannin kuuntelutaitoja. Kurssi on tarkoitettu jo hyvät englannin perustaidot osaaville. Kurssilla tehdään englanniksi erilaisia suullisia ja kirjallisia kommunikatiivisia harjoituksia sekä kuunteluharjoituksia. Pääpaino on suullisissa harjoituksissa, mutta lisänä on myös kirjallisia- ja kuunteluharjoituksia. Pääasiassa pari- ja pienryhmätyöskentely suullisesti ja eri aiheista kertominen ja puhuminen englanniksi. Lisäksi myös itsensä ilmaisemista kirjallisesti englanniksi ja erityyppisiä kuunteluharjoituksia ja kuullunymmärtämiseen reagointiharjoituksia. Hyväksytty/Hylätty
11 ENU Use your English Mihin oppiaineeseen ENU liittyy? Englannin kieli Yksi vuosiviikkotunti Parantaa kielen perusasioiden hallintaa kielen eri osa-alueilla Kurssilla kehitetään oppilaiden taitoja kuuntelemisessa, lukemisessa, kirjoittamisessa sekä puhumisessa. Ohjattu pari-, pienryhmä- ja itsenäinen työskentely Hyväksytty/Hylätty
12 3. RUOTSI RUR Rohkeasti ruotsiksi Mihin oppiaineeseen RUR liittyy? Ruotsin kieli Yksi vuosiviikkotunti Parantaa ruotsin kielen eri osa-alueiden hallintaa, suullisen ja kirjallisen kielitaidon rohkea käyttö erilaisissa käytännön tilanteissa Kurssi painottuu jo hankitun kielitaidon aktivoimiseen. Harjoittelet ruotsin kielellä selviytymistä eri puhetilanteissa. Harjaannut ymmärtämään toisten tuottamaa puhetta ja puhut itse rohkeasti ruotsia. Opit myös kirjoittamaan ruotsiksi lyhyitä viestejä, kortteja ja kirjeitä. Samalla kertaat ja syvennät kieliopin osaamistasi. Ohjatut pari- ja pienryhmäkeskustelut, leikinomaiset harjoitukset, kuuntelutehtävät, kielistudiotyöskentely, pienehköt kirjallisen ilmaisun tehtävät, tietokoneohjelmien hyödyntäminen Hyväksytty/Hylätty
13 4. MATEMATIIKKA MAS Shakki Mihin oppiaineeseen MAS liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Opitaan keskittymiskykyä sekä ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Opitaan shakkiin olennaisesti kuuluva hillitty käytös, shakin säännöt, termistö, normaali avaustapa, peliin liittyvä monimuotoinen strategia ja loppupelitaitoja. Opitaan shakkimerkintä ja pystytään seuraamaan shakkipelejä kirjallisista lähteistä. Saadaan elinikäinen harrastus. Opetellaan siirrot, nappuloiden arvosuhteet sekä oikeaoppinen pelin avaus. Opetellaan keskipelin strategioita mm. kiinnitys, haarukointi, paljastus, uhraus ja pattipuolustus. Opetellaan realisoimaan saavutettu etu eli voittopelin voittaminen. Ratkaistaan shakkitehtäviä, harjoitellaan vastustajan kanssa annetuista tilanteista pelaamista. Pelataan harjoituspelejä muiden kurssilaisten kanssa. Pelataan kurssin sisäisiä ranking-pelejä ja kurssiturnaus. Hyväksytty/Hylätty
14 5. KEMIA KEK Kemisti tutkii ja kokeilee Mihin oppiaineeseen KEK liittyy? Kemia Kurssin toteutus: Yksi vuosiviikkotunti Herättää mielenkiintoa ja harrastusta kemian opiskeluun. Oppia turvallista ja päämäärätietoista laboratoriotyöskentelyä. Syventää kemian tietoja ja taitoja, myös jatko-opintoja varten. Kurssilla voidaan käsitellä mm. seuraavia aiheita: liuosten kemia, elintarvikkeiden kemia, synteesit, muovien kemia, sähkökemia, veden kemia, paperin kemia, ainemäärän käsite ja laskut. Pääpaino on pari- ja ryhmätyöskentelynä tehtävissä kokeellisissa töissä ja niiden kirjallisessa raportoinnissa Syksyllä tai keväällä 2 tuntia viikossa Hyväksytty/Hylätty
15 6. FYSIIKKA FYT Tähtitiede Mihin oppiaineeseen FYT liittyy? Fysiikka Yksi vuosiviikkotunti Oppia ymmärtää maailmankaikkeuden synty ja siihen liittyvät ilmiöt. Tutustua maailmankaikkeuden historiaan ja pohtia sen tulevaisuutta. Ymmärtää maailmankaikkeuden rakenne ja siellä vallitsevat ilmiöt. Tutustua moderniin fysiikkaan ja sen vaikutuksiin ympäröivässä maailmankaikkeudessa. Tutustua havaintovälineiden (kaukoputki, kiikari, silmät) käyttöön ja tehdä omakohtaisia havaintoja mielenkiintoisista taivaankappaleista. Tutkitaan erilaisten lähteiden avulla maailmankaikkeuden syntyä, historiaa ja tulevaisuutta. Tutustutaan tähtien elinkaareen ja erilaisiin tähtijärjestelmiin. Käsitellään mustia aukkoja ja niihin liittyviä fysikaalisia ilmiöitä. Kurssi sopii hyvin jatkoksi kahdeksannen luokan kurssille, mutta halutessaan kurssille voi osallistua myös ilman pohjatietoja. Erilaisten tutkimusten tekeminen käyttämällä hyväksi tietokoneella toimivia tähtisimulaattoreita, uusimpia tiedelehtiä sekä internetiä. Harjoitellaan havaintovälineiden käyttöä ja pidetään henkilökohtaista havaintopäiväkirjaa havaituista yötaivaan kohteista. Vierailu Kaupissa sijaitsevaan tähtitorniin. Hyväksytty/Hylätty
16 7. BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi Mihin oppiaineeseen BIL liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua erilaisiin luontoharrastuksiin ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekoon. Tutustutaan erilaisiin luontoharrastuksiin mahdollisuuksien mukaan myös maastossa. Perehdytään luonnontieteelliseen tutkimukseen ja tehdään koulun lähiympäristöön liittyviä pienimuotoisia tutkimuksia. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/hylätty
17 BIP Puutarhakurssi Mihin oppiaineeseen BIP liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua kasvihuoneviljelyyn ja puutarhanhoitoon. Puutarhakasvien viljely kavihuoneessa. Eri kasvilajin, niiden erityisominaisuudet, kasvupaikkavaatimukset, hoitomenetelmät, pihanhoito ja pihasuunnittelu. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/Hylätty
18 8. YHTEISKUNTAOPPI YTY Business kurssi Mihin aineeseen YTY liittyy? Yhteiskuntaoppi Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on virittää oppilaissa sisäinen yrittäjyys. Tavoitteena on tutustua yritystoimintaan ja yrittäjän arkeen. Opimme johtajuutta, markkinointia, myyntiä ja yhteistoimintaa. Toiminnallisten harjoitusten avulla opimme mitä käsite sisäinen yrittäjyys tarkoittaa. Käsittelemme työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä aiheita. Valmistamme kotisivut yritykselle ja toimimme eri tehtävissä harjoitusyrityksissä. Kurssilla perehdymme yrittäjyyteen harjoitusyrityksen toiminnan avulla. Kurssilla perustamme harjoitusyrityksen, jonka toimintaa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat oman ideointinsa mukaisesti. Yritysvierailujen kautta tutustumme työelämään. Numeroarviointi Tulosta työn mukaan! Yrityksen tuotto oppilaille! Omatoimisuutta, luovuutta, yritteliäisyyttä ja yhteistyötä!
19 9. MUSIIKKI MUB laulaen Musiikin tekemisen iloa soittaen ja Mihin oppiaineeseen MUB liittyy? Musiikki Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kurssin valinnan edellytyksenä on jonkin soittimen (piano, kitara, basso tai rummut) perustaitojen hallinta tai solistisen laulamisen kyky Kurssin toteutus: Yksi vuosiviikkotunti Käymme läpi bändisoittoharjoittelun periaatteita, harjoittelemme monipuolista musiikkimateriaalia ja tutustumme mahdollisuuksien mukaan myös tietokoneen hyödyntämiseen biisien tekemisessä. Syksyllä tai keväällä 2 tuntia viikossa Hyväksytty/Hylätty
20 10. KUVATAIDE KUT Kuvataide Mihin oppiaineeseen KUT liittyy? Kuvataide Kaksi vuosiviikkotuntia Kuvallisten taitojen kehittäminen monipuolisten tehtävien avulla. Omien ajatusten ja mielikuvien ilmaiseminen. Taiteen tuntemuksen ja luovuuden lisääminen. Taiteen tuntemusta ja tulkintaa, ympäristöestetiikkaa, muotoilua, tilaa sekä graafista suunnittelua. Kuvallista työskentelyä monipuolisesti eri tekniikoilla mm. piirustus, maalaus, grafiikka, kolmiulotteinen. Luovaa työskentelyä prosessimaisesti. Numeroarviointi
21 KUE Keramiikka Mihin oppiaineeseen KUE liittyy? Kuvataide Yksi vuosiviikkotunti Tutustuminen keramiikkaan ja työskentely erilaisilla saventyöstötekniikoilla. Kolmiulotteisuuden ja muototajun kehittäminen. Tutustutaan oman työskentelyn avulla muotoiluprosessiin, erilaisiin savimateriaaleihin ja käyttötarkoituksiin sekä käyttö- ja kauneusarvojen merkitykseen muotoilussa. Tehdään mm. puna- ja valkosavesta käsin rakentaen ja dreijaten sekä esim. kipsimuottia hyödyntäen erilaisia töitä. Pintakäsittelytapoina engobet, oksidit ja lasitteet. Kehitetään omia ideoita monipuolisten esimerkkien ja tehtävien avulla. Tehdään veistosmaisia töitä, mutta myös astioita, hahmoja, kylttejä, laattoja jne. Hyväksytty/Hylätty
22 KUV Nykytaide ja valokuvaus Mihin oppiaineeseen KUV liittyy? Kuvataide Yksi vuosiviikkotunti Kuvailmaisun syventäminen valokuvauksen ja muiden nykytaiteen tekniikoiden keinoin. Kokeileva ote kuvataiteelliseen työskentelyyn. Tutustutaan 2000-luvun taiteeseen. Opetellaan eri tekniikoiden yhdistämistä samaan teokseen esim. valokuva ja maalaus. Työskentelyssä kokeillaan monipuolisesti eri nykytaiteen tekniikoita kuten valokuvausta, maalausta, animointia, rakentelua ja ympäristötaiteen menetelmiä jne. Hyväksytty/Hylätty
23 11. KOTITALOUS KOP Kotitalouden peruskurssi Mihin oppiaineeseen KOP liittyy? Kotitalous Kaksi vuosiviikkotuntia Syventää 7. luokan kotitaloudessa opittuja tietoja ja taitoja. Antaa varmuutta käytännön töiden tekemiseen. Oppilas oppii suunnittelemaan omaa työskentelyään, osaa tehdä arjen valintoja ja oppii vastuullisuutta. Harjaannuttaa ruoanvalmistuksen ja leivonnan taitoja, lisätä elintarvikkeiden tuntemusta, tutustuttaa tavallisimpiin erityisruokavalioihin ja suomalaiseen ruokaperinteeseen. Opettaa vastuullista ja ympäristöystävällistä kuluttamista. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Mahdollisuuksien mukaan opintokäyntejä. Numeroarviointi
24 KON Nopeaa arkiruokaa Mihin oppiaineeseen KON liittyy? Kotitalous Yksi vuosiviikkotunti Oppia valmistamaan helppoa ja nopeaa kotiruokaa ja maukkaita välipaloja. Puolivalmisteiden hyödyntäminen ruoanvalmistuksessa, monipuolisten aterioiden suunnitteleminen ja valmistaminen. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
25 12. TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNL liittyy? Tekninen työ Neljä vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää monipuolisesti teknistä tietämystä ja osaamista. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen, luovaan ja vastuulliseen toimintaan sekä oppia toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisprojekteissa. Kurssin opetus muodostuu neljästä aihealueesta puutyö, metallityö, sähkö- ja elektroniikkatyö sekä koneoppi. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa. Kurssilla perehdytään monipuolisesti erilaisiin valmistustekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssilla oppilaat valmistavat oppilastöitä pääsääntöisesti omien ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Kurssin laajuus antaa mahdollisuuden syventyä perusteellisemmin eri aihealueisiin. Numeroarviointi. Arvioinnin perustana on työprosessi kokonaisuudessaan. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikoiden hallinta, tuotteen toimivuus ja muotoilu, työn laatu ja oppilaan ahkeruus sekä yhteisprojektin osalta myös yhteistoiminta ryhmän jäsenenä.
26 TNP Tekninen työ peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNP kuuluu? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää teknistä tietämystä ja osaamistaan sekä antaa oppilaille perustiedot jatko-opinnoille ja harrastustoiminnalle teknisellä alalla. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen ja luovaan työskentelyyn. Kurssilla opiskellaan ja harjoitellaan puutyö-, metallityö-, sähkö- ja elektroniikkatyöaihealueita. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa, tutustutaan erilaisiin valmistustapoihin ja tekniikoihin. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä pääsääntöisesti oppilaan oman ideoinnin ja suunnittelun pohjalta. Numeroarviointi. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikan hallinta, tuotteen toimivuus, työn laatu ja oppilaan ahkeruus
27 TNT Tekninen työ Teknologia/elektroniikka Mihin aineeseen TNT liittyy? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Tavoitteena on oppia monipuolisesti teknisen työn perusteita ja oppia soveltamaan elektroniikkaa erilaisissa kohteissa. Kurssin tavoitteena on rakentaa jokin laite ja liittää siihen elektroniikan avulla erilaisia toimintoja. Tavoitteena on oppia projektin avulla yhteistoimintaa. Kurssilla opiskellaan monipuolisesti teknisen työn aiheita. Elektroniikka on monipuolisesti ja vahvasti kurssin pääsisältö. Kurssilla on mahdollista toteuttaa oma elektroninen laite esim. liikkuva esine, stereokaiutin tms.. Kurssin sisältöä voidaan muokata myös ryhmän mukaan isommaksi koko ryhmää koskevaksi projektityöksi. Kurssilla voi siis halutessaan toimia ryhmässä tai suunnitella ja toteuttaa oman työprojektin. Kurssilla opiskellaan 3D- suunnitteluohjelmien käyttämistä ja 3D-tulostamista. Suunnitellaan omat 3D-malli/työ ja tulostetaan se. Lisäksi kurssilla on mahdollista opiskella robotiikan alkeita eli robotiikkasarjojen rakentamista ja niiden ohjelmointia. Kurssilla voi valmistaa pienryhmissä työkokonaisuuden, jonka myötä tutustumme osavalmistukseen tai valmistaa oman työprojektin. Pyrimme tutustumaan yrittäjyyteen tehdasvierailujen avulla. Arviointi numeroarvosteluna. Vaikuttavina tekijöinä ovat tekniset tiedot ja taidot sekä yrittävän asenteen omaksuminen, ideointi, luovuus ja ahkeruus.
28 13. TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö Mihin oppiaineeseen TSV liittyy? Tekstiilityö Kaksi vuosiviikkotuntia Pidetään yllä jo olemassa olevia kädentaitoja ja opitaan uusia tekniikoita. Kehitetään suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan yksilöllisiä sisustustuotteita, vaatteita ja asusteita monipuolisesti eri tekniikoita käyttäen ja yhdistellen. Suunnittelun ja valmistuksen lähtökohtina ovat oppilaan oma osaaminen ja kiinnostus. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn, valmiin työn laatuun ja kykyyn arvioida omaa työskentelyä.
29 TST Tilkkutyöt Mihin oppiaineeseen TST liittyy? Tekstiilityö yksi vuosiviikkotunti Kehittää jo olemassa olevia kädentaitoja ja oppia uusia. Kehittää suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Kurssilla tutustutaan ja kokeillaan erilaisia tilkkutyötekniikoita, opitaan käyttämään siihen liittyviä välineitä ja sommitellaan esimerkiksi värien yhteensopivuutta. Oman suunnittelun pohjalta valmistetaan tuote tai tuotteita erilaisia tilkkutyötekniikoita hyväksi käyttäen. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä Hyväksytty/hylätty
30 TSKO Korut ja koristeet Mihin oppiaineeseen TSKOKO liittyy? Tekstiilityö yksi vuosiviikkotunti Ylläpidetään jo olemassa olevia kädentaitoja ja oppia uusia tekniikoita. Kehitetään suunnittelukykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Tehdään koruja, korumaisia koristeita ja asusteita ennakkoluulottomasti tuttuja, tuntemattomia ja kierrätettyjä materiaaleja hyödyntäen. Kurssilla opitaan uusia tekniikoita ja sovelletaan aiempaa osaamista, lisäksi perehdytään erilaisiin materiaaleihin ja niiden käsittelyyn. Kurssin tekniikoiden painotus on tekstiilityössä. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta. Hyväksytty/hylätty
31 14. LIIKUNTA LIHT Liikunta harrastukseksi tytöille Mihin oppiaineeseen LIHT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi on tarkoitettu vähän tai ei ollenkaan liikuntaa harrastaville tytöille, ja sen tavoitteena on tutustua eri liikuntalajeihin oman tasoisessa ryhmässä, ja löytää sitä kautta joku liikunnallinen harrastus. Kurssin sisällöt pohjautuvat yleisimpiin koululiikuntalajeihin kausivaihtelut huomioiden. Tekemisessä pyritään kehittämään oppilaiden kestävyyttä ja lihaskuntoa erilaisilla yksilö- ja joukkuelajeilla. Mahdollisuuksien mukaan voidaan tutustua myös joihinkin uusimpiin lajeihin. Kurssin lopullinen ohjelma laaditaan yhteistyössä oppilaiden ja opettajan kanssa. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
32 LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille Mihin oppiaineeseen LILI liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tarkoitus on tarjota monipuolista liikuntaa liikuntaluokkalaisille omasta lajista riippumatta. Kurssilla perehdytään mm. kehonhuollon perusteisiin, fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen. Kurssi antaa valmiuksia urheilijan ajankäytön hallintaan ja levon ja harjoittelun tasapainottamiseen. Yleisliikunnallisuutta lisäävää liikuntaa monipuolisesti. Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä.. Hyväksytty/Hylätty
33 LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIM liittyy? Liikunta Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssi antaa mahdollisuuden liikunnan pitkäjänteiseen lisäämiseen. Pyrkimyksenä on syventää lajitaitoja ja tutustuttaa myös uusiin lajeihin. Tavoitteena on löytää oppilaalle jokin oma harrastelaji ja antaa aikaa harjoittelulle myös kouluaikana. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Oman henkilökohtaisen lajin harjoittelua Johonkin uuteen lajiin tutustumista Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä. Numeroarviointi
34 LIP Lisää liikuntaa pojille Mihin oppiaineeseen LIP liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa pojille mahdollisuuden vauhdikkaaseen lisäliikuntaan motivoituneessa poikaryhmässä. Tarkoituksena on syventää lajitaitoja niin joukkue- kuin yksilölajeissakin. Lisäliikunta piristää koulutyötä ja antaa mahdollisuuden ylimääräisen energian purkamiseen. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Johonkin uuteen lajiin tutustuminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Yleisimpien lajien lisäksi pyritään kokeilemaan myös jotain uutta lajia. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- sekä koko ryhmän työskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
35 LIR Retkeilykurssi/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIR liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Tavoitteena on lisätä oppilaiden retkeily- ja luonnossa liikkumisen taitoja ja tietoja, ja antaa malli retken suunnittelusta ja varustautumisesta. Pyrkimyksenä on myös parantaa oppilaiden yhteistyötaitoja ja antaa elämyksiä luonnossa selviytymisestä. Tavoitteena on myönteinen asenne luontoa ja sen suojelemista kohtaan. Teoriatunteja varusteista ja turvallisuudesta. Käytännön harjoituksia kartan ja kompassin käytöstä. Käytännön harjoituksia retkiruoan laitosta ja tulenteosta yms. Kahdeksannen luokan retkikurssin oppisisältö on yhteneväinen yhdeksännen luokan retkikurssin kanssa, joten kurssin voi valita ainoastaan kerran joko kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla. Kahdeksasluokkalaisten retkeilykurssin teoriaosuus (12 h) pidetään koululla ennen käytännön harjoituksia. Vuorokauden kestävä pääretki tehdään lähialueen kansallispuistoon ennalta sovittuna viikonloppuna. Kurssin läpäiseminen vaatii retkelle osallistumista. Hyväksytty/Hylätty
36 LIT Lisää liikuntaa tytöille Mihin oppiaineeseen LIT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa mahdollisuuden lisäliikuntaan motivoituneessa tyttöryhmässä. Painopiste on perinteisten liikuntalajien taitojen syventämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen. Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja Ryhmän mukaan myös tanssi- ja musiikkiliikuntaa Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa niin, että myös oppilaiden omat mieltymykset tulevat huomioiduiksi. Yleisimpien koululiikuntalajien ohella pyritään kokeilemaan myös joitain uusia lajeja. Työtapoina käytetään yksilö-, pari-, pienryhmä- ja koko ryhmän työskentelyä. Hyväksytty/Hylätty
37 MUUT VALINNAISET AINEET 15. RANSKA RAD Ranska B2 Mihin oppiaineeseen RAD liittyy? Ranskan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu ranskan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä ranskalaiseen kulttuuriin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään ranskaksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi
38 16. SAKSA SAD Saksa B2 Mihin oppiaineeseen SAD liittyy? Saksan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu saksan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään saksaksi sekä suullisesti että kirjallisesti ja saa tietoa saksaa puhuvien maiden kulttuurista. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi
39 17. VENÄJÄ VED Venäjä B2 Mihin oppiaineeseen VED liittyy? Venäjän kieli Työtavat; Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan Oppilas tutustuu venäjän kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä venäläiseen kulttuuriin. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi
40 18. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA TVP Digitaalisen median perusteet Mihin oppiaineeseen TVP liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssilla opitaan tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja. Kurssin aikana oppilas tutustuu kuvien ja videoiden editointiin sekä niiden julkaisemiseen erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Tavoitteena on oppia tuottamaan sisältöä erilaisia palveluja ja sovelluksia hyödyntäen. Kurssi toteutetaan projektityöskentelynä, jossa jokainen voi työskennellä omien mieltymyksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan sekä yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa. Tekstinkäsittely ja esitysgrafiikka Kuvan- ja videonkäsittely Sosiaalinen media Sisällön tuottaminen Projektityöt Numeroarviointi
41 TVR Robottiohjelmointi Mihin oppiaineeseen TVR liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Yksi vuosiviikkotunti Kurssilla opitaan ongelmanratkaisua sekä perusteita tekoälystä, robotiikasta ja ohjelmoinnista, jotka ovat ehdottomasti tulevaisuuden aloja. Tavoitteena on oppia tärkeimpiä asioita robotiikan historiasta sekä merkityksestä yhteiskunnassa. Kurssin aikana opitaan ohjelmoinnin perusrakenteet sekä harjoitellaan ratkaisemaan ongelmia ohjelmoimalla yksinkertaisia robotteja robottiohjelmointiympäristöä käyttämällä. Kurssin aikana tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös muiden oppiaineiden kanssa. Opetuksessa käytetään Lego Mindstorms -robotteja ja siihen liittyvää graafista ohjelmointiympäristöä. Aiempaa ohjelmointikokemusta ei tarvita, mutta ohjelmointi edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä ja loogista ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoa. Robotiikan ja tekoälyn teoriaa Ohjelmoinnin perusrakenteet Robottien rakentamista ja ohjelmointia tietokoneella Pareittain tehtävät harjoitus- ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2014 2015 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa tiistaina 21.1.2014 klo 18.00 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta tiistaina
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2016 2017 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 20.1.2016 klo 18.00 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2017 2018 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 18.1. Klo 18 1 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-
LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako
Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS
TEHTAANPUISTON YLÄASTEEN KOULU VALINNAISAINEOPAS SISÄLLYSLUETTELO: sivu Valinnaisaineiden valinta 2 Valinnaisaineet 8. ja 9. luokkaa varten 3 Ohjeet valinnaisainekortin täyttämiseen 5 Valinnaisainekortin
SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
valinnaisaineiltaan Tervetuloa! Tule ja tuo vanhempasikin koulun torstaina 4.2.2016 klo 18.00. Infoa, valinnaisten esittelyjä Sisällys Ohjeita
9.luokkien valinnaisaineet 2016-2017 Sisällys Ohjeita VALINNAISAINEET 9. LUOKILLE Luova kirjoittaminen Yrittäjyyskasvatus Kotitalouskurssi Kuntoilu Palloilu Johdantokurssi lukion matematiikkaan Shakkikurssi
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot
Valinnaiskurssi 7. luokalla arvioidaan hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti.
7. LUOKAN VALINNAISAINEET Valinnaiskurssi 7. luokalla arvioidaan hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti. Oppilaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan,
VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU
VALINNAISAINEET 20152016 TURUN LYSEON KOULU Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media
Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.
Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2018 2019 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 17.1. Klo 17.30 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys
Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2014 2015 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa tiistai 21.1.2014 klo 18.00 1 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta tiistaina
Linnainmaan koulu. Valinnaisaineet 2016-2018
Linnainmaan koulu Valinnaisaineet 2016-2018 LINNAINMAAN KOULUN TUNTIJAKO 7.-9. LUOKILLA AINE 7 8 9 Yht. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS 3 3 3 9 A-KIELI 2 3 3 8 B-KIELI (RUOTSI) 2 2 2 6 MATEMATIIKKA 3 3 4 10
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
Valinnaisaineet. Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle
Valinnaisaineet Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle Sisällys OHJEET VALINNAISAINEIDEN VALINTAAN... 2 B2-KIELI: SAKSA... 3 KOTITALOUS... 4 KUVATAIDE... 5 MUSIIKKI... 6 KÄSITYÖ TEKNINEN TYÖ...
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt
Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)
Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.
Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme
LYHYTKURSSIT 9. luokalle
Taitava leipoja Ompele vaate! TEEMA-työpaja Teknisen työn lyhytkurssi Elektroniikka/ -ohjelmointikurssi Bändi ja lauluyhtye Digimusiikkia Mailapelikurssi Kunto ja kehonhuolto Historiaa ja draamaa - kurssi
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus
KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,
VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017. Kiukaisten yhteiskoulu
VALINNAISAINEET 8. ja 9. LUOKALLA LUKUVUONNA 2016-2017 Kiukaisten yhteiskoulu Keväinen tervehdys yläkoululta! Peruskoulun opetussuunnitelma sisältää yhteisiä ja valinnaisia oppiaineita, jotka määritellään
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Valinnaisaineopas 9. luokka 201 6
Valinnaisaineopas 9. luokka 201 6 Valintojen tekeminen kahdeksannella luokalla Mitä uutta yhdeksännellä luokalla? Yhteisiä oppiaineita yhdeksännellä luokalla on 25 ja valinnaisaineita 6 tuntia. Seitsemännellä
3. luokan kielivalinta
3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2018 2019 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 17.1.2018 klo 18 1 Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014
KELLON KOULUN VALINNAISAINEOPAS 8.-LUOKKALAISILLE LUKUVUODEKSI 2013-2014 SINULLE, KAHDEKSASLUOKKALAINEN Tämä tietopaketti on tarkoitettu peruskoulun yläkoulun 8.- luokkalaisille ja heidän huoltajilleen
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2017 2018 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 18.1.2017 klo 18 1 Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu
EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2014-2015
EMÄKOSKEN KOULU lv. 2014-2015 Valinnaiskurssit 9. luokka Lyhytkurssit 9. luokalla lv. 2014-2015 Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul)
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
1 LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2015 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.
RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa
RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
VALINNAISAINEEN VALINTA
VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla
Valinnaisaineet
Valinnaisaineet 2017-2018 Millaista on aloittaa uusi kieli 8. luokalla? Painotetaan perustaitoja: opit puhumaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään kieltä itselle tutuissa arkisissa aiheissa Käytetään paljon
VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)
VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti
Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv
VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta
Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
EMÄKOSKEN KOULU. lv. 2016-2017
EMÄKOSKEN KOULU lv. 2016-2017 Valinnaiskurssit 9. luokka Lyhytkurssit 9. luokalla lv 2016-2017 Viime vuonna valitut pitkät valinnaisaineet jatkuvat 9. luokalla. KIELET RUOTSIN KIELI: MERA SVENSKA (xrul)
Kotitalous. Kuvataide. Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017
Valinnaiskurssit 9.luokalle 2016 2017 Yleislinjalla olevat oppilaat valitsevat 9. luokalle kaksi uutta kurssia, matemaattis-luonnontieteellisen tai liikuntapainotuksen valinneet oppilaat valitsevat yhden
O L A R I N K O U L U
Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla
Palokan yhtenäiskoulu
Palokan yhtenäiskoulu Pitkät valinnaiskurssit 8. luokalla lv. 2016-2017 Koivutie 5 40270 PALOKKA https://peda.net/jyvaskyla/palokankoulu rehtori puh. 050 561 6253 opettajat puh. 040 778 7975 opinto-ohjaajat
Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta
A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona
VALINNAISAINEOPAS 2016-2017
VALINNAISAINEOPAS 2016-2017 SALPAUSSELÄN PERUSKOULU Hämeenlinnantie 3, 15800 Lahti Kannen kuva: Ari Vilkman TUNTIJAKO: YHTEISET OPPIAINEET... 3 TUNTIJAKO: VALINNAISET OPPIAINEET 4 VALINNAISAINEIDEN ARVOSTELU...
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
Kurssien suorittamisen ajoitus
Kurssien suorittamisen ajoitus Katso taulukosta, missä vaiheessa eri aineiden t suositellaan suoritettaviksi. Tutustu etenkin syventävien en sisältöihin opinto-oppaan avulla, jotta tulet valinneeksi omien
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 4.-6.luokat Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI. Lv. 2015 2016
KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI Lv. 2015 2016 Seitsemännen luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen valinnassa mukana olevista 8. ja 9. luokan valinnaisaineista Hyvät oppilaat ja huoltajat! Seitsemännen
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
7. luokkalaisten valinnaisaineet
7. luokkalaisten valinnaisaineet Valinnaisaineiden valinta Oppilaiden valinnaisaineiden määrä vaihtelee kielivalintojen takia.. Valinnaisaine on valinnainen valintavaiheessa, tämän jälkeen se kuuluu pakollisena
KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI. Lv. 2016 2017
KONTIOLAHDEN KOULU TIEDOTUSLEHTI Lv. 2016 2017 Seitsemännen luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen valinnassa mukana olevista 8. ja 9. luokan valinnaisaineista Hyvät oppilaat ja huoltajat! Seitsemännen
LUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ
LUKU 9 KIELEEN JA KULTTUURIIN LIITTYVIÄ ERITYISKYSYMYKSIÄ Kaikkien oppilaiden opetuksessa noudatetaan yhteisiä, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisia tavoitteita ja periaatteita. Oppilaiden
Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.
2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti