Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
|
|
- Aimo Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona klo 18 1
2 Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu Nokianvirran koulussa. Illan aikana vanhemmilla ja oppilailla on mahdollisuus: Tutustua eri valinnaisaineisiin luokissa Tavata valinnaisaineiden opettajia Saada tietoa eri valinnaisaineista Myös rehtori ja oppilaanohjaajat ovat tavattavissa ja opastavat tarvittaessa valinnaisaineisiin liittyvissä asioissa. Tervetuloa! 2
3 Hyvä 8. luokkalainen! Tämä vihkonen esittelee lyhyesti Nokianvirran koulun valinnaisainetarjonnan 8. luokkalaisten valinnaisainevalintaa varten. Tutustu huolella vihkosen sisältöön ja tee valintasi oman kiinnostuksesi mukaan Valitse valinnaisaineet siten, että kurssien kokonaismäärä 9. luokalla on viisi tuntia. Vähintään yhden valittavan kurssin tulee olla kahden vuosiviikkotunnin mittainen. Sinun täytyy valita myös viisi tuntia varavalintoja. Varavalintoja voidaan tarvita silloin, kun jokin varsinaisista valinnoista ei toteudu. Jos sinulla on 8. luokalla aloitettu kaksivuotinen valinnaisaine (B2-kieli), sinun on jatkettava sen opiskelua 9. vuosiluokalla. Nyt valittaviin viiteen valinnaisainetuntiin sisältyy musiikkiluokan 2 tunnin musiikki sekä kuvataideluokan 3 tunnin kuvataide. Myös A2-kielen (5. luokalta aloitetun saksan tai ranskan) kolmesta tunnista yksi sisältyy viiteen valinnaistuntiin, kaksi muuta tuntia ovat valintojen ulkopuolella. Tuntia: Perusluokka Perusluokka + A2 A2 Musiikkiluokkalaiset MU MU Musiikkiluokkalaiset + A2 MU MU A2 Kuvataideluokkalaiset KU KU Kuvataideluokkalaiset + A2 KU KU A2 Jatko-opintoihin pyrittäessä voit 9. luokan yhteishaussa hyödyntää sellaisia valinnaisaineita, joita olet opiskellut vähintään kaksi vuosiviikkotuntia/vuosi ja saanut niistä arvosanan numeroin. Yhden vuosiviikkotunnin valinnat arvioidaan hyväksytty/ hylätty periaatteella. Yhteishaussa lukion opiskelijavalinta tehdään pääosin lukuaineiden (sis. valinnaiset kielet) keskiarvon perusteella, erityistehtävän saaneisiin lukioihin voi saada lisäpisteitä myös muista valinnaisista opinnoista. Ammatillisen puolen pisteytyksessä huomioidaan myös taito- ja taideaineiden arvosanat (sekä yhteiset että valinnaiset). Lisätietoja valinnaisaineiden valintaan liittyvistä asioista voit kysellä: rehtorilta Harri Yli-Valkama puh oppilaanohjaajilta Pekka Tiitu puh Tiia Viljakainen puh
4 1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS... 6 DRA Draama... 6 LEF Leffa- ja lukupiiri... 7 SUO Suomi haltuun ENGLANTI... 9 ENL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin RUOTSI RUL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin MATEMATIIKKA MAL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin MAS Strategiapelit Fysiikka FYN Nanotiede ja -teknologia BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi BIP Puutarhakurssi YHTEISKUNTAOPPI YTJ Business jatkokurssi SOT Sotahistorian kurssi LAK Lakitiedon kurssi MUSIIKKI MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen KUVATAIDE KUT Syventävä kuvataide KOTITALOUS KOJ Kotitalouden jatkokurssi KOM Monipuolisesti kotitaloutta HYG Hygieniapassi TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi TNP Tekninen työ peruskurssi TNE Tekninen työ elektroniikka TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö TS Homemade kaikkea kivaa kotiin LIIKUNTA LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät LIP Lisää liikuntaa pojille LIT Lisää liikuntaa tytöille LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille MUUT VALINNAISET AINEET RANSKA RAD Ranska B SAKSA
5 SAD Saksa B VENÄJÄ VED Venäjä B MEDIAN MESTARIT MED Median mestarit -toimittajakurssi TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA TVP Digitaalisen median perusteet TVR Robottiohjelmointi
6 1. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS DRA Draama Mihin oppiaineeseen DRA liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Laajuus Tavoitteet Sisältö Kaksi vuosiviikkotuntia Jos haluat rohkaistua esiintyjänä, kehittyä näyttelijänä, unohtaa kirjat ja toteuttaa luovia ideoita porukalla iloisissa tunnelmissa, draaman opiskelu vastaa tavoitteisiisi. Harjoitellaan näyttelemistä pareittain, ryhmässä, improvisoiden, eläytyen, kokonaisvaltaisesti näytellen tai keskittyen yhteen osaalueeseen (puhetavat, ilmeet, kehonkieli ). Suunnitellaan ja toteutetaan oikeita draamateoksia näytelmiä, videoita... Työtavat Arviointi Toiminta! Valmistellaan ryhmätöinä esityksiä draamatunneille ja mahdollisesti myös koulun juhliin tai tapahtumiin. Numeroarviointi. Ryhmätyö- ja esiintymistaitojen lisäksi myös innostunut asenne ja aktiivinen osallistuminen vaikuttavat arvosanaan. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 6
7 LEF Leffa- ja lukupiiri Mihin oppiaineiseen LEF liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Tavoite on, että oppilas innostuisi lukemisesta ja kehittyisi lukijana, myös elokuvien tulkitsijana, ja saisi käsitellä tunteitaan ja ajatuksiaan luku- ja katselukokemusten sekä keskustelujen avulla. Luetaan yhdessä, katsotaan elokuvia ja keskustellaan niistä porukalla. Tutustutaan myös ääni- ja e-kirjoihin. Käydään kurssin aikana mm. elokuvateatterissa, kirjakaupassa ja kirjastossa. Ohjattua yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Hyväksytty/Hylätty. Yhteiseen toimintaan osallistuminen ja kurssipäiväkirjan pitäminen. 7
8 SUO Suomi haltuun Mihin oppiaineiseen SUO liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on kehittää oppilaan äidinkielen tai toisen kielen taitoja. Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat parantaa suomen kielen sanavarastoa, luetunymmärtämistä, kirjoittamista ja suullista ilmaisua. Kurssilla tutustutaan monipuolisesti suomen kieleen. Perehdytään oman äidinkielemme tai toisen hienouksiin ja erikoisuuksiin, luetaan oppiaineiden tekstejä, harjoitellaan kirjoittamaan mm. hyviä koevastauksia, pelataan erilaisia sanapelejä ja jutellaan ajankohtaisista asioista. Yksilö-, pari- ja ryhmätyötä. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy opettajan antaman palautteen lisäksi itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan läsnäolo oppitunneilla sekä kurssin alussa sovittujen kurssitöiden tekeminen ja aktiivinen osallistuminen pari- ja pienryhmätyöskentelyyn. 8
9 2. ENGLANTI ENL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin Mihin oppiaineeseen ENL liittyy? Englanti Yksi vuosiviikkotunti Syventää ja parantaa englannin kielen taitoa sekä antaa vankemmat valmiudet jatko-opintoihin. Kieliopin hallinnan parantaminen, sanavaraston laajentaminen, kuullun ymmärtämisen, kirjallisen ja suullisen ilmaisun harjoitteleminen. Käsitellään eri aiheita käsitteleviä tekstejä samalla kartuttaen sanavarastoa, harjoitellaan kuullun ymmärtämistä, tiivistelmien ja kirjoitelmien laatimista. Parityö ja itsenäinen työskentely opettajan johdolla. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan läsnäolo tunneilla ja aktiivinen työskentely sekä osallistuminen. 9
10 3. RUOTSI RUL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin Mihin oppiaineeseen RUL liittyy? Ruotsin kieli Yksi vuosiviikkotunti Syventää ja parantaa ruotsin kielen taitoa ja antaa vankemmat valmiudet jatko-opintoihin. Kieliopin hallinnan parantaminen, sanavaraston laajentaminen, kuullun ymmärtämisen, kirjallisen ja suullisen ilmaisun harjoitteleminen. Käsitellään eri aiheita käsitteleviä tekstejä samalla kartuttaen sanavarastoa. Harjoitellaan kielioppiasioita, kuullun ymmärtämistä ja kirjoitelmien ja tiivistelmien laadintaa. Parityö ja itsenäinen työskentely opettajan johdolla. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivista työskentelyä sekä osallistumista. 10
11 4. MATEMATIIKKA MAL Lisävalmiuksia jatko-opintoihin Mihin oppiaineeseen MAL liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Laajentaa ja syventää matematiikan tietoja ja taitoja sekä ennakoida tulevaisuuden opintojen asiasisältöjä. Kurssilla kerrataan murtolukujen, potenssien ja polynomien laskusääntöjä. Lisäksi tutustutaan jatko-opintojen asiasisältöihin, kuten muistikaavoihin, tekijöihin jakoon ja rationaalilausekkeisiin. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta ryhmä- ja yksilötyöskentelyyn. Mahdollisuuksien mukaan opiskelussa käytetään myös tietokonetta esim. Geogebraa. Hyväksytty/Hylätty. Hyväksytty arvosana kurssista edellyttää aktiivista työskentelyä ja osallistumista. Arviointiin sisältyy itsearviointia. 11
12 MAS Strategiapelit Mihin oppiaineeseen MAS liittyy? Matematiikka Yksi vuosiviikkotunti Kehitetään strategista ajattelua ja keskittymiskykyä. Opitaan shakin säännöt, termistö, normaali avaustapa, peliin liittyvä monimuotoinen strategia ja loppupelitaitoja. Tutustutaan erilaisiin strategiapeleihin ja opetellaan pelaamaan niitä. Opetellaan shakin siirrot, nappuloiden arvosuhteet sekä oikeaoppinen pelin avaus. Opetellaan keskipelin strategioita sekä realisoimaan saavutettu etu eli voittopelin voittaminen. Pelataan erilaisia strategiapelejä ja hyödynnetään erilaisia laitteita pelien pelaamiseen. Pelataan harjoituspelejä muiden kurssilaisten kanssa. Pelataan kurssin sisäisiä ranking-pelejä ja kurssiturnaus. Hyväksytty/Hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. 12
13 5. Fysiikka FYN Nanotiede ja -teknologia Mihin oppiaineeseen FYN liittyy? Fysiikka, Kemia, Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tämän kurssin tarkoituksena on toimia yleistajuisena nanotieteiden johdantokurssina oppilaille. Kurssin yleisenä tavoitteena on lisätä poikkitieteellistä osaamista - sekä tiedollista että taidollista. Tuoda tietoa uusista teknologioista ja niiden käyttökohteista oppilaiden ulottuville sekä perehdyttää alalle ominaiseen ajatteluun ja työskentelyyn. Kurssin keskeisenä sisältönä ovat nanotieteen (Nanotiede on tieteenala, joka tutkii 1-100nm kokoisten nanopartikkeleita.) ydinajatukset eli "Big Ideas of Nanoscience": Koko ja mittakaava, aine, hallitsevat voimat, aineen ominaisuudet, mallit, työkalut, teknologia ja yhteiskunta, itsejärjestyvyys, kvantti-ilmiöt. Nämä ydinajatukset tulevat esille kaikissa kurssiin liittyvissä materiaaleissa - töissä, videoissa sekä arvioinnissa. Kurssi sisältää oppilastöitä, joista jokainen on suunniteltu erityisesti edellä mainittujen nanotieteiden ydinajatusten käsittelyä varten. Oppilastöistä laaditaan kirjallinen tutkimusraportti, tiedonhakutehtäviä, esitelmiä, kirjallisia esitelmiä, essee tyyppisiä kirjoitelmia ja videoihin liittyviä tehtäviä. Hyväksytty/Hylätty. Kurssi sisältää kokeellisia oppilastöitä, joista laaditaan kirjallinen tutkimusraportti, tiedonhakutehtäviä, esitelmiä, kirjallisia esitelmiä, esseetyyppisiä kirjoitelmia. Mahdollinen kurssikoe. 13
14 6. BIOLOGIA BIL Luontoharrastus- ja tutkimuskurssi Mihin oppiaineeseen BIL liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua erilaisiin luontoharrastuksiin ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekoon. Tutustutaan erilaisiin luontoharrastuksiin mahdollisuuksien mukaan myös maastossa. Perehdytään luonnontieteelliseen tutkimukseen ja tehdään koulun lähiympäristöön liittyviä pienimuotoisia tutkimuksia. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/hylätty. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista ja kurssitöiden hyväksytysti suorittamista. 14
15 BIP Puutarhakurssi Mihin oppiaineeseen BIP liittyy? Biologia Yksi vuosiviikkotunti Tutustua kasvihuoneviljelyyn ja puutarhanhoitoon. Perehdytään puutarhakasvien viljelyyn käytännönläheisesti viljelemällä itse kasveja koulun kasvihuoneessa. Osa kasveista kasvatetaan siemenistä, osa juuri-, kasvi- tai varsipistokkaista. Harjoitellaan myös pistokkaiden ottamista itse. Siemenkasvatetut kasvit koulitaan, kun kasvu on tarpeeksi pitkällä. Kasvit valitaan oppilaiden omien kiinnostuksen kohteiden ja tulevien kasvupaikkatekijöiden mukaan, sillä kasvien kasvatusta jatketaan kotona seuraavaan satokauteen saakka, tai vieläkin pidempään, jos kyseessä on monivuotinen kasvi. Eri kasvilajeihin ja niiden erityisominaisuuksiin tutustuminen, että osaa hoitaa kasvejaan myös kotona kurssin jälkeen. Kurssilla perehdytään myös puutarhasuunnittelun alkeisiin ja käydään läpi erilaisia puutarhatyylejä. Tarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa omaan kotipiiriin sopiva vihersuunnitelma, jossa on mietitty tarkasti paikkaan sopivat kasvit, niiden hoitotoimet ja vuodenaikojen vaihtelun mukanaan tuomat haasteet kasvien hyvinvoinnille. Kurssilla harjoitellaan myös tavallisimpia pihanhoitotöitä. Tutustumme myös kasvien erilaisiin käyttötarkoituksiin ruoanvalmistuksesta kotitekoiseen luomukosmetiikkaan. Työtavat vaihtelevat opettajajohtoisesta pari- ja yksilötyöskentelyyn niin maastossa kuin luokkatilassa. Hyväksytty/Hylätty. Hyväksyttyyn suoritukseen kuuluu aktiivinen osallistuminen sekä kurssiin kuuluvien tehtävien suorittaminen. 15
16 7. YHTEISKUNTAOPPI YTJ Business jatkokurssi Mihin aineeseen YTJ liittyy? Yhteiskuntaoppi Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on virittää oppilaissa sisäinen yrittäjyys. Tavoitteena on tutustua yritystoimintaan ja yrittäjän arkeen. Opimme johtajuutta, markkinointia, myyntiä ja yhteistoimintaa. Toiminnallisten harjoitusten avulla opimme mitä käsite sisäinen yrittäjyys tarkoittaa. Käsittelemme työelämään ja yrittäjyyteen liittyviä aiheita. Valmistamme kotisivut yritykselle ja toimimme eri tehtävissä harjoitusyrityksissä. Kurssilla perehdymme yrittäjyyteen harjoitusyrityksen toiminnan avulla. Kurssin voi valita myös oppilas, joka ei ole opiskellut aihetta 8. luokalla. Kurssilla perustamme harjoitusyrityksen, jonka toimintaa oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat oman ideointinsa mukaisesti. Yritysvierailujen kautta tutustumme työelämään. Numeroarviointi. Yrittäjyyskurssilla oppilas osoittaa kiinnostusta ja omatoimisuutta tehtävää kohtaan. Hän laatii vaaditut asiakirjat hyväksytysti. Kurssin keskeisiä vaiheita ovat yritysidean keksiminen, liiketoimintasuunnitelman laatiminen ja toiminnan aloittaminen kohtuullisen ajan puitteissa. Lisäksi hän kykenee hoitamaan kirjanpidon yritystoiminnan arjessa, laatimaan vuosikertomuksen sekä kurssin päätteeksi lopettamaan yritystoiminnan. Kurssilla mahdollisesti järjestettävät kokeet ja esseet on suoritettava hyväksytysti. TULOSTA TYÖN MUKAAN! YRITYKSEN TUOTTO OPPILAILLE! OMATOIMISUUTTA, LUOVUUTTA, YRITTELIÄISYYTTÄ JA YHTEISTYÖTÄ! 16
17 SOT Sotahistorian kurssi Mihin aineeseen SOT liittyy? Historia Yksi vuosiviikkotunti Sotahistorian kurssilla 1) syvennetään tietämystä sodankäynnin syistä, luonteesta ja tekniikoista. Kurssilla oppilaat harjoittavat myös 2) sukututkimusta tutustuen kansallisarkistosta tilattavissa oleviin kantakortteihin. Kurssin lopuksi oppilaat tutustuvat 3) museologiaan laatien näyttelyn koulun kirjastoon. Näyttelyaihe vaihtuu kursseittain. Sotahistorian kurssi vaati osallistujaltaan kiinnostusta aiheeseen, kiinnostusta oppia uutta ja halua tehdä tutkimusta. Kurssilla oppilas oppii ymmärtämään, että toisin kuin videopeleissä, sodalla on syynsä ja ankarat seurauksensa. Vain seitsemän vuosikymmentä sitten joku hänenkin sukulaisensa joutui kokemaan sodan omakohtaisesti nyt oppilas tutustuu itse tämän sukulaisensa sota-aikaan kertoakseen siitä myös muille. Oppilaat voivat vaikuttaa tunneilla käsiteltäviin aiheisiin. Kurssilla tutustutaan sodankäynnin välineisiin ja varusteisiin, Sota-arkiston sotilaskantakortteihin, tutkimuksen sekä näyttelyn tekemiseen. Hyväksytty/hylätty. Kurssin hyväksytty suoritus edellyttää aktiivisuutta. Arviointiin sisältyy itsearviointi ja vertaisarviointi. 17
18 LAK Lakitiedon kurssi Mihin oppiaineeseen LAK liittyy? Yhteiskuntaoppi Yksi vuosiviikkotunti Harjaannuttaa nuoren oikeudellista ajattelua. Opiskelija oppii käyttämään internetin tarjoamia tietolähteitä oikeudellisen tiedon lähteinä. Seuraamme myös rikosuutisointia sekä syvennämme rikoshistorian tuntemusta. Kurssi antaa perustiedot Suomen oikeusjärjestyksestä. Opetuksessa painotetaan nuorten näkökulmaa ja nuorille tärkeitä oikeudellisia kysymyksiä. Oikeudellisten tietolähteiden käyttäminen verkossa ja lyhyiden esitysten tekeminen tuoreista rikosuutisista sekä arkipäivän oikeuskysymyksistä. Vierailu Pirkanmaan käräjäoikeuteen, josta tehdään raportti. Hyväksytty/Hylätty. Aktiivinen osallistuminen oppitunneilla ja annettujen tehtävien tekeminen. Itsearviointia ja vertaisarviointia. 18
19 8. MUSIIKKI MUB Musiikin tekemisen iloa soittaen ja laulaen Mihin oppiaineeseen MUB liittyy? Musiikki Yksi vuosiviikkotunti. Kenelle kurssi on tarkoitettu? Kurssi on tarkoitettu musiikista ja yhteismusisoimisesta kiinnostuneille. Kurssiin sisältyy soitinopetusta ja tähän liittyvää musiikinteoriaa. Rohkaistaan oppilasta käyttämään musiikin peruselementtien terminologiaa ja käsitteitä harjoittelun ohessa. Kaikki opiskelevat: *säestämään akustisilla kitaroilla avosoinnuilla, *bassolla säestämisen periaatteet, *rumpujen keskeiset peruskompit ja *pianon koskettimet. Kurssiin sisältyy myös laulua ja laulumateriaalin valitsemista ja lauluilmaisua sekä hyvä ja tervettä äänenkäyttöä opetetaan. Projektiluonteisesti kurssilla on myös työskentelyä musiikinteko-ohjelmilla. Kurssin tavoitteena on yhteissoitto bändisoittimilla niin, että oppilas oppii käyttämään rytmin, melodian, harmonian, dynamiikan, muodon ja sointivärin käsitteistöä. Lisäksi tavoitteena on tehdä projektiluonteisesti musiikkia eri musiikinteko-ohjelmilla. Hyväksytty/hylätty. Hyväksyttävän suorituksen saava oppilas työskentelee ahkerasti ja aktiivisesti. Arviointiin sisältyy itsearviointia ja vertaisarviointia. 19
20 9. KUVATAIDE KUT Syventävä kuvataide Mihin oppiaineeseen KUT liittyy? Kuvataide yksi vuosiviikkotunti Oman persoonallisen kuvailmaisun tukeminen ja kehittäminen. Omien ajatusten ja mielikuvien ilmaiseminen taiteen avulla. Kurssilla työskennellään oppilaan valitsemilla tekniikoilla sekä annetuista että omista aiheista. Syvennetään taitoja oppilasta kiinnostavissa tekniikoissa. Töistä kootaan yhteinen taidenäyttely koulun tiloihin. Kuvataiteellinen työskentely oppilaan valitsemilla tekniikoilla esimerkiksi piirtäen, maalaten, grafiikan tekniikoin ja kolmiulotteisesti työskennellen. Hyväksytty/Hylätty. Aktiivinen osallistuminen ja työskentely kurssilla. Oppilas osaa ilmaista itseään valitsemillaan kuvataiteen keinoilla ja kokeilee rohkeasti eri tekniikoita. Arviointia, keskusteluja ja pohdintoja taiteellisesta työskentelystä käytetään koko kurssin ajan oppimisen tukena. Arvioinnin avulla oppilas saa onnistumisen kokemuksia ja oppii kehittämään kuvataiteellisia taitojaan. 20
21 10. KOTITALOUS KOJ Kotitalouden jatkokurssi Mihin oppiaineeseen KOJ liittyy? Kotitalous Kaksi vuosiviikkotuntia Syvennetään ja laajennetaan ruoka-alan tietämystä. Opetelaan vaativien ruokien valmistusta. Kurssi on tarkoitettu 8. luokan peruskurssin käyneille. Tutustutaan eri maiden ruokakulttuureihin, opastetaan oman asunnon suunnitteluun ja hoitoon, perehdytetään suomalaiseen ruokakulttuuriin sekä erikoisiin ruoka-aineisiin. Tutustutaan eri viestintävälineiden ruokasivuihin. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä. Mahdollisuuksien mukaan opintoretkiä. Numeroarviointi. Arvioinnin pohjana on aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia, joilla ohjataan oppimista. Arvosanaan vaikuttaa myös arvioitavat kotitehtävät. Oppimista mitataan teoria- ja työkokeilla. 21
22 KOM Monipuolisesti kotitaloutta Mihin oppiaineeseen KOM liittyy? Kotitalous Yksi vuosiviikkotunti Antaa kotoa lähteville nuorille valmiuksia arjesta selviytymiseen. Perusruokien ja leivonnaisten valmistuksen harjoittelua, monipuolisten aterioiden suunnittelua sekä kodinhoidon ja pyykinpesun perustaitojen kertausta. Oppilaiden omia toiveita pyritään huomioimaan kurssin aikana. Yksilö-, pari- ja ryhmätyöskentelyä Hyväksytty/Hylätty; Työskentelyyn sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. Kurssin lopulla pidetään testi kurssin aiheista. 22
23 HYG Hygieniapassi Mihin oppiaineeseen HYG liittyy? Kotitalous 1 vuosiviikkotunti Antaa tietoa ruokien ja ruoka-aineiden hygieenisestä käsittelystä ja säilytyksestä. Antaa valmiuden hygieniapassin suorittamiseen. Hygieniapassitesti järjestetään kurssin lopuksi. Virallinen hygieniapassitesti on maksullinen. Lisätään hygieniatietämystä teoriassa ja käytännön harjoituksilla. Hyväksytty/Hylätty; Työskentelyyn sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan myös harjoitustestin suorittaminen hyväksytysti. 23
24 11. TEKNINEN TYÖ TNL Tekninen työ laaja peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNL liittyy? Tekninen työ Neljä vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää monipuolisesti teknistä tietämystä ja osaamista. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen, luovaan ja vastuulliseen toimintaan sekä oppia toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisprojekteissa. Kurssin opetus muodostuu neljästä aihealueesta puutyö, metallityö, sähkö- ja elektroniikkatyö sekä koneoppi. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa. Kurssilla perehdytään monipuolisesti erilaisiin valmistustekniikkoihin ja materiaaleihin. Kurssilla oppilaat valmistavat oppilastöitä pääsääntöisesti omien ideoiden ja suunnitelmien pohjalta. Kurssin laajuus antaa mahdollisuuden syventyä perusteellisemmin eri aihealueisiin. Kurssi soveltuu jatkokurssiksi 8. luokalla opiskelleille. Numeroarviointi. Arvioinnin perustana on työprosessi kokonaisuudessaan. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikoiden hallinta, tuotteen toimivuus ja muotoilu, työn laatu ja oppilaan aktiivisuus sekä yhteisprojektin osalta myös yhteistoiminta ryhmän jäsenenä. 24
25 TNP Tekninen työ peruskurssi Mihin oppiaineeseen TNP liittyy? Tekninen työ Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on kehittää teknistä tietämystä ja osaamista sekä antaa oppilaille perustiedot jatko-opinnoille ja harrastustoiminnalle teknisellä alalla. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen ja luovaan työskentelyyn. Kurssilla opiskellaan ja harjoitellaan puutyö-, metallityö-, sähköja elektroniikkatyöaihealueita. Kurssilla opiskellaan turvallista työvälineiden ja työstökoneiden käyttötekniikkaa, tutustutaan erilaisiin valmistustapoihin ja -tekniikoihin. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä pääsääntöisesti oppilaan oman ideoinnin ja suunnittelun pohjalta. Kurssi soveltuu jatkokurssiksi 8. luokalla opiskelleille. Numeroarviointi. Vaikuttavina tekijöinä ideointi, luovuus, valmistustekniikan hallinta, tuotteen toimivuus, työn laatu ja oppilaan aktiivisuus. 25
26 TNE Tekninen työ elektroniikka Mihin oppiaineeseen TNE liittyy? Tekninen työ Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on kehittää oppilaan tietämystä ja ymmärrystä sähköisten ilmiöiden tuntemuksessa. Tavoitteena on kannustaa oppilasta sisäiseen yrittäjyyteen sekä osallistuvaan ja vastuulliseen toimintaan ryhmän jäsenenä. Kurssilla perehdytään sähköisiin ilmiöihin ja elektroniikkakomponenttien toimintaan. Kurssilla opitaan mm. yleismittarin käyttö ja opitaan tunnistamaan yleisimpiä elektroniikan komponentteja. Lisäksi kurssilla opiskellaan 3D- teknologiaa ( 3D tulostus) ja robotiikkaa. Kurssilla toteutetaan yhteisprojekti, jossa opetussarjojen avulla opetellaan sähkötekniikan perusteita ja elektroniikkakomponenttien toimintaperiaatteita. Opittua aineistoa sovelletaan oppilaiden omissa työprojekteissa. Kurssi sopii jatkokurssiksi 8. luokalla opiskelleille. Hyväksytty/Hylätty. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivinen työskentely ja osallistuminen oppitunneilla. 26
27 12. TEKSTIILITYÖ TSV Valinnainen tekstiilityö Mihin oppiaineeseen TSV liittyy? Tekstiilityö Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssin tavoitteena on innostaa kehittämään kädentaitoja monipuolisesti ja lisätä käsityön harrastuneisuutta. Kurssilla valmistetaan laadukkaita käsityötuotteita ja kehitetään suunnittelu- ja ongelmanratkaisutaitoja. Prosessityöskentelyn lähtökohtana on oman tieto- ja taitotason lisäksi oma kiinnostus. Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan yksilöllisiä sisustustuotteita, vaatteita ja asusteita monipuolisesti eri tekniikoita käyttäen ja yhdistellen. Aihepiirityöskentelyn avulla oppii sisustustuotteiden ja vaatteiden valmistus- ja koristelutapoja, saa tietoa välineistä, vaatteiden hoidosta ja pukeutumisesta. Työskennellessä oppii lukemaan työohjetta, ratkaisemana ongelmia ja toimimaan ryhmässä ja yksilönä. Työskentelyn apuna käytetään lehtiä, kirjoja ja tietotekniikkaa. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta, yksilö- tai pari/ryhmätöitä. Numeroarviointi. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suunnitteluun, työskentelyyn, valmiin työn laatuun ja kykyyn arvioida omaa työskentelyä. Lisäksi huomioidaan aktiivisuus ja yhteistyötaidot, tiedon omatoiminen hankinta sekä mahdolliset kokeet ja tehtävät. 27
28 TS Homemade kaikkea kivaa kotiin Mihin oppiaineeseen TS liittyy? Tekstiilityö yksi vuosiviikkotunti Kurssin tavoitteena on tutustua erilaisien sisustustuotteiden valmistustekniikoihin ja toteuttaa eri tekniikoilla oma suunnittelemia töitä. Tavoitteena on oppia uusia tapoja ideoida, kokeilla, yhdistellä ja käyttää erilaisia materiaaleja. Tällä kurssilla keskitytään tekemiseen! Työt suunnittelet itse omien mieltymystesi mukaisesti. Kurssin aikana tehdään pieniä tai suuria sisustukseen liittyviä tuotteita ja tekstiilejä. Materiaaleina käytetään kankaiden ja lankojen lisäksi esim. matonkuteita, paperinarua, paperimassaa, rautalankaa, villaa ja kierrätettyjä materiaaleja. Kurssilla opitaan uusia tekniikoita ja sovelletaan aiempaa osaamista, lisäksi perehdytään erilaisiin materiaaleihin ja niiden käsittelyyn. Ideoita haetaan tutustumiskäynnillä, käsityölehdistä, alan kirjoista ja internetin sovelluksista. Kurssilla valmistetaan oppilastöitä oman suunnittelun ja ideoinnin pohjalta, yksilö- tai pari/ryhmätöitä. Hyväksytty/hylätty. Hyväksyttyyn arvosanaan vaaditaan aktiivista osallistumista oppitunneilla. Käytetään itsearviointia ja vertaisarviointia. 28
29 13. LIIKUNTA LIM Lisää liikuntaa monipuolisesti/sekaryhmät Mihin oppiaineeseen LIM liittyy? Liikunta Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssi antaa mahdollisuuden liikunnan pitkäjänteiseen lisäämiseen sekaryhmissä. Lajitaitojen syventämisen ohella myös sosiaalisten taitojen kehittäminen on yhtenä päätavoitteena. Tavoitteena on löytää jokaiselle kurssilaiselle jokin oma harrastelaji ja antaa aikaa harjoittelulle myös kouluaikana. *Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden *Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja *Oppilaan itse valitseman liikuntalajin harjoittelua *Johonkin vieraampaan lajiin tutustuminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, mutta harjoittelu myös yksin, kaksin ja pienryhmissä on mahdollista. Numeroarviointi. Arviointi koostuu oppimisesta ja lajiosaamisesta sekä oppilaan toimimisesta tunneilla. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 29
30 LIP Lisää liikuntaa pojille Mihin oppiaineeseen LIP liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa pojille mahdollisuuden vauhdikkaaseen lisäliikuntaan motivoituneessa poikaryhmässä. Painopiste on pallopelien tekniikoissa ja taktisessa kehittämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen ja ylimääräisen energian purkaminen. *Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden *Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja *Tutustuminen johonkin vieraampaan lajiin *Ryhmän yhteisesti valitseman joukkuelajin tekniikan ja taktiikan painottaminen Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Osa tunneista toteutetaan yhdessä, mutta lajista riippuen myös yksin, kaksin tai pienryhmissä harjoittelu on mahdollista. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 30
31 LIT Lisää liikuntaa tytöille Mihin oppiaineeseen LIT liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssi antaa mahdollisuuden lisäliikuntaan motivoituneessa tyttöryhmässä. Painopiste on perinteisten liikuntalajien taitojen syventämisessä. Tavoitteena on myös koulutyön piristäminen. *Joukkue- ja yksilölajeja kausivaihtelut huomioiden *Kestävyys- ja lihaskuntoa kehittäviä lajeja *Tutustuminen johonkin vieraampaan lajiin Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa pyrkien monipuolisiin valintoihin. Osa tunneista toteutetaan yhdessä, mutta lajista riippuen myös yksin, kaksin tai pienryhmissä harjoittelu on mahdollista. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 31
32 LILI Lisää liikuntaa liikuntaluokkalaisille Mihin oppiaineeseen LILI liittyy? Liikunta Yksi vuosiviikkotunti Kurssin tarkoitus on tarjota monipuolista liikuntaa liikuntaluokkalaisille omasta lajista riippumatta. Kurssilla perehdytään mm. kehonhuollon perusteisiin, fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen. Kurssi antaa valmiuksia urheilijan ajankäytön hallintaan ja levon ja harjoittelun tasapainottamiseen. Yleisliikunnallisuutta lisäävää liikuntaa monipuolisesti. Kurssin ohjelma laaditaan yhdessä oppilaiden kanssa. Osa tunneista liikutaan yhdessä, osa yksin, pareittain ja pienryhmissä. Hyväksytty/hylätty. Arviointiin sisältyy itse- ja vertaisarviointia. Hyväksytty kurssisuoritus vaatii aktiivista osallistumista kurssin sisältöihin. 32
33 MUUT VALINNAISET AINEET 14. RANSKA RAD Ranska B2 Mihin oppiaineeseen RAD liittyy? Ranskan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan, ei voi valita uutena valintana 9. luokalla Oppilas tutustuu ranskan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä ranskalaiseen kulttuuriin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään ranskaksi sekä suullisesti että kirjallisesti. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa sekä digitaalisia opetus- ja opiskelumateriaaleja ja menetelmiä. Numeroarviointi. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 33
34 15. SAKSA SAD Saksa B2 Mihin oppiaineeseen SAD liittyy? Saksan kieli Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan. Kurssia ei voi valita uutena valintana 9. vuosiluokalle. Oppilas tutustuu saksan kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään saksaksi sekä suullisesti että kirjallisesti ja saa tietoa saksaa puhuvien maiden kulttuurista. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Kurssilla hyödynnetään monipuolisesti tieto-ja viestintätekniikkaa sekä digitaalisia opetus- ja opiskelumateriaaleja ja menetelmiä. Numeroarviointi. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 34
35 16. VENÄJÄ VED Venäjä B2 Mihin oppiaineeseen VED liittyy? Venäjän kieli Työtavat; Kaksi vuosiviikkotuntia kahden vuoden ajan, ei voi valita uutena valintana 9. vuosiluokalla. Oppilas tutustuu venäjän kielen ominaispiirteisiin ja peruskielioppiin sekä venäläiseen kulttuuriin. Oppilas saavuttaa kielitaidon, jolla hän selviytyy erilaisissa arkielämän asioimistilanteissa. Hän osaa kertoa itsestään, omasta elämästään ja harrastuksistaan. Lisäksi hän saa hyvät valmiudet jatkoopintoihin niin lukiossa kuin muissakin oppilaitoksissa. Työtavat vaihtelevat opittavan asian vaatimusten mukaan. Numeroarviointi. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 35
36 17. MEDIAN MESTARIT MED Median mestarit -toimittajakurssi Mihin oppiaineisiin MED liittyy? Äidinkieli ja kirjallisuus, draama, kuvataide ja tietotekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Tehdään juttuja koulun tapahtumista eri medioihin - lehtijuttuja, uutisvideoita ja radio-ohjelmia! Voit keskittyä yhteen mediaan kerrallaan. Opit lehden toimittamista ja taittamista, ohjaajan, kuvaajan ja leikkaajan työtä sekä juontamista. Rohkaistut haastattelureissuillanne. Opit tekstinkäsittelyä sekä taitto-ohjelman ja editointiohjelmien käyttöä. Toimitaan yhdessä: Toimitetaan koulun omaa lehteä, Virran Viestiä. Harjoitellaan radiotyötä koulun keskusradion kautta. Kuvataan videoita tapahtumapaikoilla (liikuntapäivänä, teemapäivinä...) ja raportoidaan koulun tapahtumista myös somessa. Ideoidaan juttuja ja lehden/videon visuaalista ilmettä, lähdetään tapahtumapaikoille, haastatellaan, kirjoitetaan ja editoidaan. Numeroarviointi, johon vaikuttavat ryhmätyötaidot, aktiivisuus ja tuotokset. Arviointiin sisältyy myös itse- ja vertaisarviointia. 36
37 18. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA TVP Digitaalisen median perusteet Mihin oppiaineeseen TVP liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Yksi vuosiviikkotunti Kurssilla opitaan tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja. Kurssin aikana oppilas tutustuu kuvien ja videoiden editointiin sekä niiden julkaisemiseen erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Tavoitteena on oppia tuottamaan sisältöä erilaisia palveluja ja sovelluksia hyödyntäen. Kurssi toteutetaan projektityöskentelynä, jossa jokainen voi työskennellä omien mieltymyksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan sekä yhteistyössä muiden oppiaineiden kanssa. *Tekstinkäsittely ja esitysgrafiikka *Kuvan- ja videonkäsittely *Sosiaalinen media *Sisällön tuottaminen Harjoitustehtävät ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty. Annettujen harjoitustehtävien ja projektien tekeminen. Arvioinnissa huomioidaan oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet sekä työskentely ryhmän jäsenenä. 37
38 TVJ Tulevaisuuden tietotekniikan taidot Mihin oppiaineeseen TVJ liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Kaksi vuosiviikkotuntia Kurssilla syvennetään tieto- ja viestintätekniikan perustaitoja sekä opetellaan keskeisimpiä jatko-opinnoissa ja työelämässä tarvittavia taitoja. Tärkeimpinä tavoitteina on oppia erilaisten laitteiden hyödyntämistä opiskelussa, internetin ja eri pilvipalveluiden käyttöä, taulukkolaskentaohjelman käyttöä sekä www-sivujen tekemistä. Lisäksi kurssin aikana syvennetään tekstinkäsittelytaitoja ja tehdään yhteistyötä muiden oppiaineiden kanssa erilaisten projektien avulla. *Erilaisten laitteiden ominaisuudet ja hyödyntäminen *Taulukkolaskentaohjelman perusteet *Internetin ja pilvipalveluiden käyttö *Kotisivujen tekeminen Harjoitus- ja projektityöt Numeroarviointi, joka perustuu työprosessiin kokonaisuudessaan. Arvioinnissa otetaan huomioon oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet sekä työskentely ryhmän jäsenenä. 38
39 TVR Robottiohjelmointi Mihin oppiaineeseen TVR liittyy? Tieto- ja viestintätekniikka Yksi vuosiviikkotunti Kurssilla opitaan ongelmanratkaisua sekä perusteita tekoälystä, robotiikasta ja ohjelmoinnista, jotka ovat ehdottomasti tulevaisuuden aloja. Tavoitteena on oppia tärkeimpiä asioita robotiikan historiasta sekä merkityksestä yhteiskunnassa. Kurssin aikana opitaan ohjelmoinnin perusrakenteet sekä harjoitellaan ratkaisemaan ongelmia ohjelmoimalla yksinkertaisia robotteja robottiohjelmointiympäristöä käyttämällä. Kurssin aikana tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös muiden oppiaineiden kanssa. Opetuksessa käytetään Lego Mindstorms -robotteja ja siihen liittyvää graafista ohjelmointiympäristöä. Aiempaa ohjelmointikokemusta ei tarvita, mutta myös 8. luokalla Robottiohjelmointikurssin suorittaneet voivat osallistua tälle kurssille. Ohjelmointi edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä ja loogista ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoa. *Robotiikan ja tekoälyn teoriaa *Ohjelmoinnin perusrakenteet *Robottien rakentamista ja ohjelmointia tietokoneella Pareittain tehtävät harjoitus- ja projektityöt Hyväksytty/Hylätty. Annettujen harjoitustehtävien ja projektien tekeminen. Oppilas osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen robotin hyödyntäen ohjelmoinnin perusrakenteita. 39
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2018 2019 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 17.1.2018 klo 18 1 Illan aiheena ovat valinnaisaineet, niiden valinta sekä opiskelu
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2016 2017 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 20.1.2016 klo 18.00 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2017 2018 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 18.1. Klo 18 1 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 8. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2014 2015 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa tiistai 21.1.2014 klo 18.00 1 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta tiistaina
Valinnaiskurssi 7. luokalla arvioidaan hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti.
7. LUOKAN VALINNAISAINEET Valinnaiskurssi 7. luokalla arvioidaan hyväksytty/hylätty arvioinnin mukaisesti. Oppilaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan,
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2018 2019 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 17.1. Klo 17.30 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2016 2017 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa keskiviikkona 20.1.2016 klo 17.30 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta keskiviikkona
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille
Valinnaisainetarjotin 7. luokkalaisille Nokianvirran koulu 2014 2015 Valinnaisaineilta Nokianvirran koulussa tiistaina 21.1.2014 klo 18.00 Nokianvirran koulussa järjestetään valinnaisaineilta tiistaina
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Yläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
Unajan koulun valinnaisaineet
Unajan koulun valinnaisaineet Liikunta 5. luokalla Syvennetään liikkumisen perustaitoja: liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Opitaan yhteistyötaitoja, ryhmässä ja yksilönä toimimista. Liikkumisen
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET
RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv
VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)
Valinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018
Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.
Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta
Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako
Valinnaisaineopas 2015-2017 LUKIJALLE Seuraavilla sivuilla esitellään Opintien koulun tuntijako sekä yksityiskohtaisesti koulun valinnaisainetarjotin 8. luokalle lukuvuodeksi 2015-2016 ja 9. luokalle lukuvuodeksi
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)
VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta
Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet
5. ja 6. luokkien valinnaisaineet 2019-2020 Sisältö Ohjeita... 3 VALINNAISAINEET 5. ja 6. LUOKILLE... 6 Bändikurssi... 6 Kielikaruselli... 6 Kotitalous... 6 Kuvataide... 7 Mailapelikurssi... 7 Ipad-taidot...
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2018-19 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
Lintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka
LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S
Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.
RYHMÄ B 8. luokkaa varten 2 x 2 jaksoa / aine, /vko EKONOMIA Taloustaito Tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuus tutustua talouselämän eri osa-alueisiin. Samalla kaupallista alaa ammattina harkitseville
Kempeleen kunta Liite 1
Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet
A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.
Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI
RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2017-18 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
VALINNAISAINEEN VALINTA
VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
valinnaisaineiltaan Tervetuloa! Tule ja tuo vanhempasikin koulun torstaina 4.2.2016 klo 18.00. Infoa, valinnaisten esittelyjä Sisällys Ohjeita
9.luokkien valinnaisaineet 2016-2017 Sisällys Ohjeita VALINNAISAINEET 9. LUOKILLE Luova kirjoittaminen Yrittäjyyskasvatus Kotitalouskurssi Kuntoilu Palloilu Johdantokurssi lukion matematiikkaan Shakkikurssi
KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet
KOTITALOUS Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet Opetus perustuu kaikille yhteisiin kotitalousopintoihin, jolloin tiedot ja taidot syvenevät ja oppilaiden itsenäisyys ja vastuu kasvaa.
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
EMÄKOSKEN KOULU. lv
EMÄKOSKEN KOULU lv. 2019 2020 Valinnaisaineet 7. luokka Valintojen kuvaukset: VIESTINTÄ (zviv) Voit opiskella koulussamme viestintää. Jos sinut on valittu viestintäluokalle soveltuvuuskokeen perusteella,
Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.
RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille
Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla
EHNROOSIN KOULU
EHNROOSIN KOULU 2017-2018 Vahvoilta juurilta tiedot ja taidot tulevaisuuteen! TERVETULOA 7. LUOKALLE EHNROOSIN KOULU Nordenskiöldintie 2 04600 Mäntsälä puh. 040 3145 310 Rehtori 311 Apulaisrehtori 312
Piirros Mika Kolehmainen
Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan
RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa
RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston
Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%
Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9
Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Tämän yhteenvedon pohjana on Vasa övningsskolan opettajien laatima ruotsinkielinen aineisto työskentelyn arvioinnin perusteista; lähtökohtana opetussuunnitelman
OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia
OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen
Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
Valintaan voi olla monenlaisia perusteita. Oppilaan oma kiinnostus ainetta kohtaan on tärkein valintaperuste.
Koulussa on paljon pakollista opiskeltavaa. Valinnaisaineiden kautta oppilas pääsee itse vaikuttamaan omiin opintoihinsa, oman kiinnostuksensa mukaan. Valintojen tekeminen on oman opiskelun suunnittelua.
Yläkoulujen lukkarityöpaja
Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA
VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,
Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
Opetuksen tavoitteet
5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
Valinnaisaineet. Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle
Valinnaisaineet Metsokankaan koulussa 2015 Infopaketti 7- luokalle Sisällys OHJEET VALINNAISAINEIDEN VALINTAAN... 2 B2-KIELI: SAKSA... 3 KOTITALOUS... 4 KUVATAIDE... 5 MUSIIKKI... 6 KÄSITYÖ TEKNINEN TYÖ...
Sinustako tulevaisuuden opettaja?
Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa
Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited
Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,