Venäjän talouskatsaus ANALYYSIT UUTISET TILASTOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Venäjän talouskatsaus ANALYYSIT UUTISET TILASTOT"

Transkriptio

1 Venäjän talouskatsaus ANALYYSIT UUTISET TILASTOT Suomalais-Venäläinen kauppakamari & East Office of Finnish Industries Syyskuu 21

2 1Q1 2Q1 3Q1 Q1 1Q1 2Q1 3Q1 Q1 1Q1 2Q1 21-E 217-E ANALYYSIT Taloustila Venäjän talouden lasku jatkoi hidastumistaan vuositasolla kuluvan vuoden toisella kvartaalilla. Toisen kvartaalin aikana sekä teollisuustuotannon määrä, että valmistava tuotanto kääntyivät nousuun vuositasolla - ensi kerran sitten vuoden 21 lopun. Vuositasolla tapahtuvassa vertailussa tervehtymisestä kertoo myös reaalipalkkojen kääntyminen pitkän laskun jälkeen nousuun, sekä toisaalta työttömien määrän kääntyminen laskuun. Yhä edelleen merkittävin tuotannon kasvu nähtiin raaka-ainesektorilla, mikä merkitsee Venäjän talouden raaka-ainevaltaistumisen jatkuneen. Talouden voi edelleen odottaa palaavan hitaaseen kasvuun vuonna 217. Tämä edellyttää raakaaineiden hintojen ja poliittisten tekijöiden säilyvän edelleen vakaina ilman kielteisiä yllätyksiä. Öljy on tärkein yksittäinen Venäjän talouden kehitykseen vaikuttava raaka-aine ja sen hintaodotukset vaikuttavat toistaiseksi tasaantuneen karkeasti dollariin barrelilta. Talouden kasvuodotukset tuleville vuosille ovat kuitenkin vaatimattomat. Väestön ikääntyessä ja investointien supistuttua pitkään keskimääräinen BKT-kasvu Venäjällä tuskin ylittää kahta prosenttia lähivuosina. Annual change (%) of key indicators of real economy (1Q1-1Q1 & consensus estimates ) GDP Industrial production Fixed investment Construction Retail Manufacturing Extraction of minerals -1-1 Surce: Rosstat, MoE, Consensus economics Budjettivajeen supistaminen vaatii muutoksia budjetin kulu- ja menorakenteeseen Mikäli öljyn hintakehitys tulee toteutumaan odotusten mukaisena, vaaditaan valtion budjetilta sopeuttamisen jatkumista. Budjetin sopeutuminen on tähän asti tapahtunut ensisijaisesti valuuttakurssin jouston kautta (kuva alla). Rupla ei kuitenkaan ole devalvoitunut samassa suhteessa öljyn hinnan laskun kanssa ja toisaalta kustannustaso on noussut devalvaation kiihdytettyä inflaatiota. Kun federaatiotason budjetin tuloista energiantuotantoon liittyi korkeimmillaan yli %, vuonna 21 enää noin 38 % budjetin menoista suunniteltiin katettavaksi energiaan liittyvillä tuloilla. Venäjän valtio on varautunut kolmen prosentin bruttokansantuotteesta budjettialijäämään vuonna 21.

3 Federal budget expenditure RUB bn (LHS) USD bn (RHS) Russian oil funds %/GDP in RUB 1% 1% 12% 1% 8% % % 2% % Reserve Fund National Welfare Fund Toistaiseksi budjettialijäämää on voitu paikata korkeiden energianhintojen oloissa kerätyillä vararahastoilla, joista toisen, eli Reservirahaston, jonka alkuperäinen tarkoitus on budjetin alijäämien paikkaaminen laskusuhdanteissa, on ehtynyt nopeasti vuoden 21 aikana, ollen tällä hetkellä noin 2,7 % tälle vuodelle ennakoidusta bruttokansantuotteesta. Uusimpien tietojen mukaan vuonna 217 tavoitellaan 3,2 % BKT:sta budjettivajetta, minkä jälkeen vajeen toivotaan pienentyvän prosenttiyksiköllä vuosittain, saavuttaen 1,2 % BKT:sta vuonna 219. Kaavailtuja vajeita ei pystytä rahoittamaan ainoastaan Reservirahastosta, joten muita toimia tarvitaan sekä federaation että aluetason budjettien rahavirtojen sopeuttamiseksi. Julkisuudessa on ollut esillä pohdintoja eri verojen kasvattamisesta. Vaihtoehtoina on esitelty muun muassa progression tuomista tuloverotukseen sekä tärkeimpien verolajien (ALV, tulovero) korottamista yhdellä prosentilla. Myös toisen öljyrahaston, pitkäaikaisiin investointeihin alun perin suunnitellun Kansallisen hyvinvoinnin rahaston käyttämistä mahdollisilta osiltaan federaation budjetin paikkaamiseen on pidetty julkisuudessa jo vaihtoehtona. Toteutuessaan ehkä tärkein toimi olisi kuitenkin eläkeiän asteittainen korottaminen, jonka merkittävin menoja alentava vaikutus tosin saataisiin vasta vuosien päästä. Nykyisellään eläkemenojen osuus valtiontalouden kokonaismenoista on noussut jo neljäsosaan.

4 Ostovoiman paraneminen piristänee pian vähittäiskauppaa Positiivisin kehityskulku vuoden 21 toisella kvartaalilla nähtiin ostovoimaa kuvaavissa indikaattoreissa. Reaalipalkat kasvoivat ja työttömien määrä laski vuositasolla ensi kertaa näiden indikaattorien käännyttyä negatiivisiksi öljyn hinnan vuonna 21 alkaneen laskun seurauksena. Tämä kehitys tulee näkymään vähittäiskaupan suhteellisena piristymisenä lähitulevaisuudessa. Uutta kuluttajavetoisen nopean talouskasvun kautta ei silti voida enää odottaa. Myös odotettavissa olevaa vähittäiskaupan elpymistä heikentävät kulutukseen suuntautuvan luototuksen supistuminen ja eläkkeiden heikko kehitys. Kulutuksen rahoittaminen lainarahalla on vähentynyt dramaattisesti vuoden 21 jälkeen ja järjestelemättömien luottojen määrä jatkaa kasvuaan. Eläkkeiden tasoa laskee osana budjetin sopeuttamista tehty päätös luopua eläkkeiden tälle syksylle kaavailluista täysistä indeksikorotuksista. Indeksikorotuksien sijaan valtioneläkkeen saajille jaetaan ruplan kertakorvaus tammikuussa 217. Kertakorvauksen jälkeenkin eläkkeiden nousu jää noin 9 % alle vuosina 21 ja 21 toteutuneen hintatason nousun. 2, 1, 1,, Y/y indicators on purchasing power Source: Rosstat, CBR, East Office %, % -, - -1, -1-1, -1-2, 1Q1 2Q1 3Q1 Q1 1Q1 2Q1 3Q1 Q1 1Q1 2Q1-2 Change in unemployed population Real accrued wages Real disposable income Real credit stock to households

5 UUTISET TALOUS, KAUPPA JA TUOTANTO Talouskehitysministeriö heikensi BKT-ennustettaan Venäjän talouskehitysministeriö on heikentänyt aiemmin tekemäänsä BKT-ennustetta. Syynä ennusteen heikentämiselle olivat heinäkuun heikot talousluvut. Uudessa ennusteessaan talouskehitysministeriö arvioi Venäjän BKT:n laskevan tänä vuonna, prosenttia. Aiemmassa ennusteessa talouden arvioitiin hiipuvan,2 prosenttia. Talousministeriö korjasi samalla myös inflaatio- ja öljyn hintaennusteitaan. Inflaation arvioidaan olevan vuoden lopussa,8 prosenttia (aiemmin, %) ja raakaöljyn keskihinnan ennustetaan olevan koko vuoden osalta 1 dollaria barrelilta (aiemmin dollaria). RNS.online/TD/ Venäjä korjaamassa ennätysmäisen vehnäsadon Venäjä odottaa korjaavansa kuluvana satokautena noin miljoonan tonnin viljasadon, josta vehnän osuus tulee olemaan ennätykselliset 7 miljoonaa tonnia. Venäjä on kasvattanut viljasatoaan kolmanneksella viimeisten kymmenen vuoden kuluessa ja siitä on tulossa jo toisena vuonna peräkkäin maailman suurin vehnän viejä. Venäjän pääasiallisia vientimarkkinoita ovat Egypti, Turkki ja Iran, ja vehnän kokonaisvienti voi kuluvana vuonna nousta 3 miljoonaan tonniin. Vedomosti, Maatalousministeriö, TASS, Moskovan suurlähetystö/td/ Inflaatio pysähtyi Venäjällä ensimmäisen kerran viiteen vuoteen Kuluttajahintojen kuukausi-inflaatio pysyi elokuussa muuttumattomana heinäkuuhun verrattuna. Inflaatio oli elokuussa vuoden alusta laskien 3,9 prosenttia ja viime vuoden elokuuhun verrattuna,9 prosentin tasolla. Viime heinäkuussa vuosi-inflaatio oli vielä 7,2 prosentin tasolla ja viime vuoden elokuussa 9,8 prosenttia. Viimeksi kuukausi-inflaatio oli nollatasolla vuonna 211. Viime elokuussa hintojen kasvua hillitsi hyvä satokausi, joka halvensi erityisesti maataloustuotteiden hintoja. Rosstat, TASS, 1Prime/TD/.9.21 Henkilöautojen myynti Venäjällä sakkasi elokuussa -18 % Henkilö- ja pakettiautoja myytiin Venäjällä elokuussa 18 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Elokuussa autoja myytiin yhteensä 11 kappaletta, mikä oli lähes 2 vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Yhteensä henkilö- ja pakettiautoja on kuluvan vuoden tammi-elokuussa myyty lähes 9. Venäjän automarkkinoiden koko on myyntimäärissä mitattuna tippunut tänä vuonna viidennelle sijalle Euroopan maista. Elokuussa Euroopan perinteisesti hiljaisen autokauppasesongin vaikutuksesta Venäjä tosin nousi sijalle kolme heti Saksan (2 myytyä autoa) ja Ranskan (118 ) jälkeen. AEB, RG/TD/ Bloomberg: Venäjän taloudessa elpymisen merkkejä Bloombergin mukaan Venäjän taloudessa alkaa olla yhä enemmän merkkejä elpymisestä. Merkkeinä talouden kohenemisesta ovat muun muassa rautatiekuljetusten lisääntyminen ja sähkön kysynnän kasvu.

6 Talouden piristymisestä kielivät myös tiedot BKT:n laskun hidastumisesta. Ennakkotietojen mukaan Venäjän BKT laski kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä enää,8 prosenttia. Kyseessä on pienin luku lähes kahteen vuoteen. Merkit talouden elpymisestä ovat piristäneet myös ruplaa, joka vahvistui toisella neljänneksellä,8 prosenttia Yhdysvaltain dollariin nähden. Kehittyvien talouksien valuutoista rupla kasvoi toiseksi nopeimmin. Bloomberg/TD/ Kauppa- ja teollisuusministeriö: Autoteollisuuden tukemista jatketaan Venäjän kauppa- ja teollisuusministeri Denis Manturov lupasi, että valtion tuet taantumasta kärsivälle autoteollisuudelle tulevat säilymään myös ensi vuonna. Ministeri ei kuitenkaan tarkentanut, missä muodossa autoteollisuutta aiotaan tulevaisuudessa tukea. Ministeri sanoi, että autoteollisuudelle osoitettava tuki määritellään kuluvan vuoden tulosten perusteella. Manturov korosti olevan tärkeää, että valtio voisi toimenpiteillään ylläpitää kysyntää kotimaisen autoteollisuuden tuotantoa kohtaan. RIA Novosti, AEB/TD/ Kulutus ja tuotanto supistuivat heinäkuussa Kausitasoitettu vähittäiskaupan myyntimäärä supistui edelleen ja oli viisi prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Lasku vuodentakaisesta oli hieman pienempi kuin vuoden toisella neljänneksellä. Myös kotitalouksien reaalitulojen supistuminen jatkui, ja tulot olivat seitsemän prosenttia pienemmät kuin heinäkuussa 21, vaikka reaalipalkat kasvoivat aavistuksen. Investointeja tehtiin toisella neljänneksellä suunnilleen neljä prosenttia vuodentakaista vähemmän. Ensimmäisellä neljänneksellä laskua oli lähes viisi prosenttia. Kausitasoitettu teollisuustuotanto väheni heinäkuussa melkein prosentin kesäkuusta. Tämä johtui valtaosin jalostusteollisuuden tuotannon käänteestä heikompaan päin. Tuotanto painui 1, prosenttia vuodentakaista pienemmäksi. BOFIT/TD/ Yksityistämisen lykkääminen uhkaa tyhjentää Venäjän vararahaston Venäjän valtionbudjetin alijäämä oli tammi heinäkuussa 1, biljoonaa ruplaa (2 miljardia euroa), eli 3,3 prosenttia BKT:sta. Finanssiministeriö oli laskenut saavansa vuoden 21 budjettiin biljoonan ruplan (1 miljardin euron) tulot Bashneftin ja Rosneftin yksityistämisestä. Yhtiöiden yksityistämistä on kuitenkin päätetty lykätä. Yksityistämisten lykkäämisen seurauksena vararahaston arvellaan ehtyvän jo tämän vuoden loppuun mennessä ja Venäjän arvioidaan joutuvan turvautumaan ensi vuoden alusta hyvinvointirahastoonsa budjettivajeen tilkitsemiseen. Vedomosti, Moskovan suurlähetystö/td/ ULKOMAANKAUPPA Suomen Venäjän-kauppa jatkoi supistumistaan kesäkuussa Suomen tavaravienti Venäjälle väheni tammi-kesäkuussa 11 prosenttia vuotta aiemmasta ja oli arvoltaan yhteensä 1,3 miljardia euroa. Viennin luisu hidastui keväällä, mutta on kiihtynyt jälleen viime kuukausina mm. kemian- ja metallituotteiden viennin hidastumisen seurauksena. Koneiden ja laitteiden, elintarvikkeiden sekä mineraalipolttoaineiden vienti näyttää löytäneen pohjansa ja tasaantuneen viime kuukausina, mutta varsinaisen elpymisen merkkejä ei juuri ole ollut havaittavissa. Venäjän osuus Suomen

7 koko tavaraviennistä oli prosenttia. Tavaratuonnin arvo oli tammi-kesäkuussa 2,7 miljardia euroa. Tuonti supistui 8 prosenttia vuotta aiemmasta, mutta on viime kuukausina jo kääntynyt kasvuun öljyn ja metallien hinnan nousun tukemana. Myös monien tavaroiden, esim. raakapuun, tuontimäärät ovat lisääntyneet. Venäjältä tuodaan noin 1 prosenttia Suomen metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta. BOFIT; Tulli, Global Blue/TD/ Venäjän tavaratuonti lähestymässä pohjiaan Tavaratuonnin arvo supistui tammi-kesäkuussa 9 prosenttia vuotta aiemmasta ja oli arvoltaan 8 miljardia dollaria. Tuonnin arvo supistui yhä kaikissa suurimmissa tavararyhmissä. Supistuminen on kuitenkin hidastunut ja kesäkuussa tuonti oli enää runsaan prosentin pienempi kuin vuotta aiemmin. EU:n osuus Venäjän tuonnista kasvoi hieman vuotta aiemmasta ja oli lähes prosenttia. Liki kolmannes tuonnista tuli Aasiasta ja Kiina oli jälleen suurin yksittäinen tuontimaa lähes viidenneksen osuudellaan. Tuonti Turkista putosi tammi-kesäkuussa alle puoleen vuotta aiemmasta. BOFIT/TD/ MATKAILU JA LIIKENNE Delta Airlines lopetti lennot Venäjälle Amerikkalainen lentoyhtiö Delta Airlines on ilmoittanut lopettavansa suorat lennot Venäjälle. Tulevaisuudessa Delta Airlinesin koneilla voi lentää Moskovasta Yhdysvaltoihin välilaskulla esimerkiksi Pariisin tai Amsterdamin kautta. Kyseisiin kaupunkeihin Moskovasta lentävät muun muassa Air France ja KLM. Tällä hetkellä välilaskuttomia lentoja Moskovasta New Yorkiin toteuttaa vain Venäjän kansallinen lentoyhtiö Aeroflot. Delta Airlines keskeytti Venäjän-lentonsa ensimmäisen kerran viime vuoden joulukuussa, mutta aloitti sen jälkeen lennot uudestaan viime keväänä. Viime vuonna keskeytyksen syyksi kerrottiin reitin matkustajamäärien väheneminen. Lenta.ru/TD/ Rajavartiolaitos selvittää itärajan aukioloaikojen vaikutuksia Rajavartiolaitoksessa on käynnistynyt sopeuttamisselvitys, joista yksi osa koskee rajanylityspaikkojen aukioloaikojen rajoittamista. Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikkojen osalta harkitaan Imatran rajanylityspaikan sulkemista kello 22.. väliseksi ajaksi. Selvityksen kohteena on myös Niiralan, Vartiuksen, Kuusamon, Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen aukioloaikojen mahdolliset rajoittamiset. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan menetykset olisivat suurempia kuin säästöt. Etelä-Saimaa, STT, RadioRex/TD/ Venäläiset matkailevat aiempaa enemmän kotimaassaan Ulkomaanmatkailu on vähentynyt selvästi parin viime vuoden aikana heikentyneen ruplan ja venäläisten supistuneiden tulojen vuoksi. Ulkomaille tehtyjen turistimatkojen ja ulkomaanlentojen matkustajamäärät vähenivät lähes 2 prosenttia. Kotimaisten matkustajien määrä majoitusliikkeissä kasvoi viime vuonna 2 prosenttia ja kotimaanlentojen matkustajamäärä 1 prosenttia. Venäjän turismisektori työllistää noin 1,3 miljoonaa henkilöä ja viime vuonna sektorin liikevaihto oli arviolta 3 miljardia ruplaa, eli mrd. dollaria, mikä on noin kaksi prosenttia koko talouden liikevaihdosta.

8 BOFIT/TD/ VÄHITTÄISKAUPPA Selgos Cash & Carry laajentaa kuluttajakauppaan Venäjällä Saksalainen tukkukauppa Selgos on kertonut suunnitelmistaan jatkaa investointejaan Venäjällä. Yhtiön mukaan investoinnit ovat olleet kaksi vuotta jäissä Venäjän vaikeasta taloustilanteesta johtuen. Tsypfelin Tilanne on nyt kuitenkin kohenemassa. Selgos suunnittelee avaavansa Venäjällä 2 uutta markettia vuoteen 22 mennessä. Laajentumissuunnitelmat keskitetään Moskovaan ja lähiympäristöön sekä yli puolen miljoonan asukkaan asutuskeskuksiin. RSN.online/TD/ Tengelmann vetäytyy suunnitelmistaan laajentaa päivittäistavarakauppaan Saksalaiskonserni Tengelmann on kertonut vetäytyvänsä suunnitelmistaan laajentaa toimintaansa päivittäistavarakauppaan Venäjällä. Aiemmin Tengelmann kaavaili avaavansa Venäjällä noin 1 Plusketjun päivittäistavarakauppaa vuoteen 22 mennessä. Investoinnin suuruudeksi oli arvioitu noin miljoonaa Euroa. Deutsche Welle lehden mukaan suunnitelmat kariutuivat pakotteisiin. Tengelmann on nyt myynyt Plus-ketjun venäläiset osakkeet tytäryrityksensä venäläiselle osapuolelle. Rambler, NN.ru/TD/ MARKKINAT Mediamainonta kääntyi kasvuun Venäjällä Venäjän mainostoimistojen liiton AKAR:in julkaisemien tilastojen mukaan yhteenlaskettu mediamainonta kasvoi tammi-kesäkuussa 17 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Käänne on tapahtumassa myös mediamainonnan jakautumisessa eri välineiden kesken: Internet-mainontaan käytetään nyt jo lähes yhtä paljon mainosruplia kuin televisioon. Kuluvan vuoden aikana eri mainosalustoista eniten osuuttaan kasvatti internet-mainonta, johon käytettiin lähes kolmannes enemmän mainosbudjetteja kuin viime vuonna. Muissa mainosmedioissa mainostettiin ruplamääräisesti noin -17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. AKAR, Vedomosti/TD/ Visa ja MasterCard tuovat lähimaksupalvelunsa Venäjälle Luottokorttiyhtiö Visa ja Venäjän kansallinen maksukorttijärjestelmä NSPK kehittävät yhteistyössä älypuhelinten lähimaksupalvelua Venäjälle. Palvelu mahdollistaa muun muassa ApplePay, Samsung Pay tai Android Pay -maksujärjestelmien käyttämisen lähimaksamisessa. Visa ottaa järjestelmänsä Venäjällä käyttöön jo tämän vuoden aikana. Järjestelmän pilottikokeilu toteutetaan syksyllä yhteistyössä yhden venäläisen pankin kanssa. Vedomostin mukaan vastaavan järjestelmän käyttöönottoa Venäjällä suunnittelevat myös MasterCard sekä Venäjän oma kansallinen luottokorttiyhtiö Mir. Vedomosti/TD/2.8.21

9 Televisio edelleen tärkein tietolähde venäläisille internet kuroo eroa umpeen Televisio on edelleen tärkein venäläisten lähde saada tietoa ajankohtaisista tapahtumista kotimaassa ja ulkomailla. Tutkimuslaitos Levada Centerin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 8 prosenttia venäläisistä nimesi television yhdeksi tietolähteistään. Yli puolet vastaajista kertoi saavansa tietoa internetin verkkolehdistä tai sosiaalisesta mediasta. Neljännes kertoi saavansa tietoa sukulaisiltaan ja tuttaviltaan. Television rooli tiedonvälityksessä on edelleen vahva, vaikka se onkin hieman vähentynyt viime vuosien aikana. Sen sijaan internetin merkityksen kasvu on ollut selvää: Vielä viisi vuotta sitten vain noin 1 prosenttia venäläisistä kertoi saavansa ajankohtaistietoa Internetissä. Levada Center/TD/ INVESTOINNIT IKEA hankki tontin Moskovan oblastista Ruotsalainen huonekalujätti IKEA on tiedottanut ostaneensa 12 hehtaarin tontin Moskovan oblastista. Tontti sijaitsee Kashirskin maantien varrella noin 23 kilometriä pääkaupungin keskustasta. Mikäli IKEA:n rakennussuunnitelmat toteutuvat, kyseessä olisi uusi rakennushanke Moskovan oblastissa moneen vuoteen. IKEA:n tontin läheisellä alueella on käynnissä runsaasti asuinrakennushankkeita ja aiemmin maatalouteen kaavoitettuja tontteja on kuluneina kuukausina myyty uusille omistajille ennätysvauhtia, talouslehti RBC uutisoi. RBC, Vedomosti/TD/ Hallitus valmistelee esitystä valtionhankintojen uusista rajoituksista Venäjän hallitus on pääministeri Dmitri Medvedevin mukaan valmistelemassa lakiesitystä, joka voimaan tullessaan asettaisi Venäjällä toimivat valmistajat etusijalle valtion hankintakilpailuissa. Esitys on tarkoitus tuoda julkisuuteen kuukauden sisällä. PK-sektorin yritysten edustajille Burjatiassa puhunut Medvedev korosti, että kotimaisen tuotannon suosiminen on valtion keskeisiä tehtäviä. Samalla Medvedev kuitenkin totesi, että kotimaisten valmistajien suosiminen valtionhankinnoissa on toteutettava järkevästi. Elokuun lopulla hallitus teki rajoituksia joidenkin erillisten tuotteiden valtionhankintoihin ulkomailta. Rajoitusten mukaan esimerkiksi kaviaarin, lihatuotteiden, maidon, riisin, sokerin, suolan ja kalatuotteiden valtionhankinnat ulkomailta on kielletty. Lenta.ru/TD/ Jalkapallon MM-kisojen budjettia leikattiin Vuoden 218 jalkapallon maailmamestaruuskisoja varten rakennetaan 12 stadionia 11 kaupunkiin. Alun perin budjetin oli määrä olla noin 22 miljardia dollaria, mikä olisi ollut ennätyksellisen suuri maailmanmestaruuskisoille. Ruplan kurssin heikkenemisen ja leikkausten jälkeen budjetti on kuitenkin pienentynyt noin 1 miljardiin dollariin. Moskovan suurlähetystö, RBC, the Moscow Times/TD/ Lukoil investoi aurinkovoimaan Volgogradissa Öljy-yhtiö Lukoilin tytäryhtiö OOO Lukoil-Ekoenergo on avannut hankintakilpailun aurinkovoimalan rakentamisesta. Kilpailutuksen arvo on 1, miljardia ruplaa, eli noin 2 miljoonaa euroa. Vähintään

10 kymmenen megawatin aurinkovoimala on tarkoitus rakentaa Volga-joen rannalla sijaitsevan Volgogradin kaupungin lähistölle. Hankintakilpailutuksen mukaan aurinkovoimalan olisi oltava valmis vuoden 218 loppuun mennessä. Aiemmin myös Venäjän ydinvoimayhtiö Rosatom on kertonut halukkuudestaan investoida uusiutuvaan energiaan. Rosatom aikoo investoida tuulivoimapuistoihin yhteensä 1,1 miljardia euroa lähivuosien aikana. mail.ru/td/.8.21 Venäjä lakkauttaa kymmenen erityistalousaluettaan Venäjän hallitus on ottanut käsittelyynsä esityksen erityistalousalueen statuksen poistamisesta yhteensä kymmeneltä alueelta. Lakkautusesitys koskee sellaisia erityistalousalueita, jotka eivät ole onnistuneet saamaan investointeja. Lakkautettavat alueet ovat pääosin turismin ja satamatoiminnan kehittämiseksi perustettuja erityistalousalueita. Esityksessä ei ole mukana yhtään teolliseen tai teknologiseen toimintaan keskittynyttä aluetta. Vuoden alussa Venäjällä toimi yhteensä 33 erityistalousaluetta. Niistä yhdeksän keskittyy teolliseen tuotantoon, kuusi teknologian kehittämiseen, kolme satamatoimintoihin ja 1 turismiin. Ria.ru/TD/ VEB suunnittelee rahoittavansa 1,3 miljardin euron paperi- ja sellutahdashankkeen Siperiaan Venäjän valtion omistama rahoituslaitos Vneshekonombank (VEB) kertoi tiistaina suunnitelmistaan rahoittaa uuden paperi- ja sellutehtaan rakennustyöt Krasnojarskin oblastissa sijaitsevalle Bogutshanin paikkakunnalle. Paikkakunnalla toimii jo aiemmin VEB:in tytäryrityksen omistama puunjalostustehdas. Uuden tehdashankkeen investoinnin suuruuden arvioidaan olevan yli 1,3 miljardia euroa. Hanke on tarkoitus toteuttaa kolmessa vuodessa. Tällä hetkellä VEB käy neuvotteluja strategisesta investointi- ja yhteistyökumppanuudesta useiden venäläisten ja kiinalaisten yritysten kanssa. Yhdeksi mahdolliseksi kumppaniksi on povattu AFK Sistema -yritysryppään tytäryhtiötä Segezha Groupia. Vedomosti, BOFIT/TD/ SUOMALAISYRITYKSET Outotec solmi 3 miljoonan euron kaupan Venäjälle Outotec on saanut vaahdotus- ja vedenpoistoteknologiatilauksen Venäjältä. Kaupan arvo on lähes 3 miljoonaa euroa sisältäen laitetoimitukset ja asennusvalvonnan. Outotecin toimitukset alkavat vuoden 217 alussa. Asiakkaan toivomuksesta projektin yksityiskohtia ei julkisteta. Outotec/TD/ Rautelle 32 miljoonan euron tilaukset Venäjälle Raute Oyj on saanut yhteensä lähes 32 miljoonan euron arvoiset tilaukset Vyatskiy Fanernyi Kombinatin tehtaan laajennukseen Kirovin seudulle Venäjälle. Kauppa solmittiin italialaisen Carmac Group srl:n kanssa, joka toimii hankkeessa EPC-urakoitsijana. Vyatskiy Fanernyi Kombinatilla on Kirovin alueella koivuvaneritehdas, jonka koko tuotantoprosessin Raute toimitti vuonna 2. Rauten nyt saamat uudet tilaukset pitävät sisällään koivuvaneritehtaan koko tuotantoprosessin. Kauppaan sisältyy myös

11 automaattinen viilunpaikkauslinja sekä pinnoituslinja Vyatskiyn olemassa olevalle tehtaalle. Uuden tehtaan koneiden toimitukset ajoittuvat vuoden 217 toiselle neljännekselle. Raute/TD/ Kesko avasi kymmenennen K-ruoka-markettinsa Sosnovyi Borissa Keskon kymmenennen K-ruoka-hypermarketin avajaisia vietettiin Sosnovyi Borissa. Hypermarketin avajaisissa vieraili noin 8 kaupunkilaista ja Keskon ja paikallishallinnon edustajia. Pietarista 7 kilometriä länteen sijaitseva Sosnovyi Bor on yksi Venäjän ydinvoimateollisuuden tärkeimmistä keskittymistä. Keskolla on tällä hetkellä Pietarissa ja sitä ympäröivässä Leningradin Oblastissa yhteensä kymmenen K-ruoka-hypermarkettia. K-ruoka.ru, Kauppalehti/TD/ SRV:n Okhta Mall -kauppakeskus avasi ovensa Pietarissa Rakennusyhtiö SRV:n yhteistyössä suomalaisen sijoittajarahasto Russia Investin kanssa Pietariin toteuttaman Okhta Mall -kauppakeskuksen avajaisia vietettiin elokuun lopulla. Kokonaispinta-alaltaan 1 neliömetrin suuruinen kauppakeskus on yksi Pietarin suurimmista ja suurin kaupungissa viime vuosina toteutettu vähittäiskaupan hanke. Vuokrattavaa toimitilaa uudessa kauppakeskuksessa on kaikkiaan 78 neliömetriä. Investoinniltaan kaikkiaan noin 2 miljoonan euron arvoisen kauppakeskuksen rakennustyöt alkoivat syksyllä 213. Kauppakeskuksessa on kaksi maan alla sijaitsevaa kerrosta, joissa on noin 7 pysäköintipaikkaa sekä hypermarket. Neljässä maan päällä olevassa kerroksessa on tilat yli 2 kansainväliselle ja venäläiselle merkkiliikkeelle. SRV/TD/ Lemminkäinen urakoi asuntokohteen Pietariin Lemminkäinen ja kiinalainen kiinteistökehitysyhtiö Baltic Pearl ovat allekirjoittaneet sopimuksen Pearl Beach -nimisen comfort- ja businessluokan asuntokohteen rakentamisesta Pietariin. Projekti käynnistyy syyskuussa 21 ja kohde valmistuu kesäkuussa 219. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimuksen arvoa julkisteta. Sopimus kattaa kuuden asuintalon kokonaisuuden rakentamisen. Kohteeseen valmistuu yhteensä 93 asuntoa sekä maanalaiset pysäköintitilat 72 ajoneuvolle. Ensimmäiseen kerrokseen tulee liiketiloja. Rakennuksen bruttopinta-ala on noin 112 neliötä. Pearl Beach valmistuu Pietarin lounaisosassa sijaitsevalle Baltic Pearl -asuinalueelle. Lemminkäinen/TD/ Rantalainen perusti tytäryhtiön Pietariin Taloushallintopalveluja tarjoava Rantalainen Yhtiöt on laajentanut toimintaansa Venäjän-kaupassa perustamalla tytäryhtiön Pietariin. Elokuun alussa toimintansa aloittanut OOO Rantalainen tarjoaa taloushallinnon ja juridiikan palveluja Venäjällä liiketoimintaansa aloitteleville tai laajentaville ulkomaisille yrityksille yhdessä suomalaisen asianajotoimisto MK-Law Oy:n kanssa. Rantalainen/TD/8.9.21

12 Fazerin tehdashanke Pietarissa sai strategisen investointihankkeen statuksen Pietarin kaupunginhallitus on myöntänyt Fazerin leipomohankkeelle strategisen investointihankkeen statuksen. Statuksen myötä investoijalle muun muassa taataan tuotantolaitokselle sopivan tontin löytyminen Pietarista. Fazer-konserni allekirjoitti Pietarin kaupungin kanssa aiesopimuksen tehtaan rakentamisesta kesäkuussa. Fazer suunnittelee modernin tuotantolaitoksen rakentamista pakastettujen leipomotuotteiden valmistusta varten ja sitä on mahdollista laajentaa tuoreiden leipomotuotteiden valmistukseen. Projektin suunniteltu aikajana on 1 vuotta vuodesta 21 alkaen. Kokonaisinvestointi tuotantolaitokseen, koneisiin ja laitteisiin saattaa yltää noin 1 miljardiin ruplaan, eli noin 19 miljoonaan euroon. Gov.spb.ru, Fazer/TD/ Kesko löysi ostajan Venäjän Intersportille Pietarilaisen Delovoy Peterburg -talouslehden mukaan Kesko on löytänyt ostajan Intersport-ketjulleen Venäjällä. Sanomalehden mukaan Kesko myi urheilukauppaketjunsa yksityiselle venäläiselle sijoittajaryhmälle. Kauppaan kuuluvat Keskon Venäjällä toimivat Intersport-myymälät sekä Athlete`s Foot ja Run & Fit liikkeet. Intersportin ostanut sijoittajaryhmä aikoo kehittää ketjua ja haluaa houkutella siihen investointeja yksityisistä sijoitusrahastoista. DP, Kauppalehti, M&M/TD/.8.21 LAINSÄÄDÄNTÖ Venäjän uusi kierrätyslaki voimaan vuonna 217 Venäjällä valmistelussa oleva uusi jätteenkäsittelylainsäädäntö astuu asteittain voimaan vuonna 217. Samaan aikaan lakiuudistuksen myötä maan aluehallinnot ovat työstäneet omia alueellisia jätteenkäsittelyn toimenpideohjelmiaan. Elokuun alkuun mennessä yksikään alue ei kuitenkaan ollut vielä ehtinyt vahvistaa toimenpideohjelmaansa. Uudessa laissa luetellaan kaikki sellaiset materiaalit, jotka viranomaiset ovat velvoitettuja kierrättämään vuodesta 217 lähtien. Hallituksen määrittelemässä kierrätettävien materiaalien luettelossa tulevat alkuvaiheessa olemaan ainakin autojen renkaat, metallit, lasi, paperi, kartonki, muovi sekä todennäköisesti myös elektroniikka. Kommersant, Minstroyrf.ru/TD/ Jätteiden kotitalouslajittelu aloitetaan kahdeksalla alueella Venäjällä Venäjällä käynnistetään tämän vuoden aikana jätteiden kotitalouslajittelu. Lajittelua kokeillaan alkuvaiheessa kahdeksalla alueella, eli Lipetskin, Nizhegorodin, Belgorodin, Volgogradin, Tomskin ja Kirovin alueilla sekä Altain ja Tatarstanin tasavalloissa. Asiaa koskeva asetus tulee voimaan syksyllä 21. Asiantuntija-arvioiden mukaan jätteiden keruupaikoissa toteutettava lajittelu mahdollistaa sen, että noin kolmannes jätteistä menee tulevaisuudessa kierrätykseen. Lajittelu vähentäisi ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta ja palauttaisi vuosittain kiertoon miljoonia tonneja jätteitä. minstroyrf.ru/td/8.8.21

13 Yhdysvallat laajensi Venäjän vastaisia pakotteitaan Yhdysvallat on laajentanut niin sanottuja Krimiin liittyviä Venäjän vastaisia pakotteitaan. Yhdysvallat lisäsi pakotelistalleen 19 venäläistä yritystä ja 17 yksityishenkilöä siellä jo aiemmin olleiden lisäksi. Pakotelistalle lisätyt yksityishenkilöt ovat pääasiassa krimiläisiä viranomaisia ja Itä-Ukrainan Donetskin ja Luganskin alueiden virkamiehiä ja viranomaisia, joita Ukraina ei tunnusta. Listalle lisätyt yritykset toimivat Venäjän ja Krimin välille rakennettavassa siltahankkeessa. RBC/TD/ Vehnän vientitulli poistuu kahdeksi vuodeksi Venäjän hallitus on luopumassa vehnän vientitullista kesään 218 saakka. Vehnän vientitulli on ollut voimassa helmikuun 21 alusta lähtien. Tällä hetkellä tullia maksetaan prosenttia kuorman tullausarvosta vähennettynä ruplalla mutta kuitenkin vähintään kymmenen ruplaa tonnilta. Moskovan suurlähetystö, RIA Novosti/TD/ Medvedev esittää autojen omaisuusveron poistamista yrityksiltä Pääministeri Dmitri Medvedev on tuomassa duumaan aloitetta omaisuusveron poistamista yritysten omistuksessa olevilta henkilöautoilta. Veron poistamisella halutaan tukea paikallista autoteollisuutta. Mikäli duuma hyväksyy aloitteen, omaisuusveron poistaminen ulottuisi Venäjällä toimivien yritysten omistuksessa oleviin Venäjällä rekisteröityihin autoihin, jotka on valmistettu 1. tammikuuta 213 jälkeen. Muutoksen ehdotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta. RBC/TD/ Julkishankintoihin ehdotetaan maksuaikakattoa Julkishankintoihin liittyviä maksuaikoja ehdotetaan muutettavaksi siten, että maksuaika ei voi ylittää 3 päivää siitä, kun tavara tai palvelu on luovutettu tilaajalle. Kyseinen muutos on sisällytetty lakiehdotukseen tavaroiden ja palvelujen hankinnoista valtiollisiin ja kunnallisiin tarpeisiin. Muutoksella pyritään edistämään tavarantoimittajien liiketoimintaa sekä varmistamaan tilaajien maksut toimittajille valtiollisissa ja kunnallisissa hankinnoissa. eg-online.ru/pk/ Venäjän rakennusministeriö julkaisi suunnitelman puurakentamisen edistämiseksi Venäjän rakennusministeriö Minstroi on laatinut suunnitelman puurakentamisen edistämisestä yhteistyössä muiden viranomaisten ja ammattijärjestöjen kanssa. Suunnitelma on parhaillaan hyväksyttävänä eri viranomaistahoilla. Kysynnän lisäämiseksi suunnitelmassa esitetään puurakentamiselle kiintiötä kohteissa, joissa on mukana valtion budjettirahoitusta. Alkuvaiheessa kiintiö olisi enintään 1 prosenttia kohteista, joita on tarkoituksenmukaista rakentaa puusta. Lisäksi on ehdotettu veroetuuksia, mm. helpotuksia voitto- ja omaisuusveroon. Puutalokohteiden rakentamiseksi on ehdotettu rakentajien rahoitusohjelmia, jotka sisältävät myös yksityishenkilöiden edelleenluototuksen. Lähde: Idän Metsätieto, Minstroi, BSN/TD/3.8.21

14 TUONTI VENÄJÄLTÄ SUOMEEN / kesäkuu 21 KUUKAUSITUONTI VUOSITUONTI (ed. 12 kk) Arvo MEU osuus muutos Arvo osuus muutos Venäjä 8 1, % 1,2 % Venäjä 71 1,7 % 17, % EU 2 99,1 %,1 % EU , % 1,8 % Muut , %,7 % Muut ,7 %,7 % Kaikki 3 1 %,8 % Kaikki % 2, % Kuukausituonnin arvo (milj. ) Vuosituonnin arvo (milj. ed. 12 kk) Osuus (%, kuukausi) Osuus (% ed. 12 kk) , 1,7 Kuukausituonti (% y/y) 12 kk tuonti (ed. 12 kk % y/y) , , SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KAUPPAKAMARI

15 VIENTI SUOMESTA VENÄJÄLLE / kesäkuu 21 KUUKAUSIVIENTI VUOSIVIENTI (ed. 12 kk) Arvo MEU osuus muutos Arvo osuus muutos Venäjä 2, % 13,8 % Venäjä 2 993,8 % 22, % EU , % 1, % EU ,7 %, % Muut , %, % Muut , % 9,1 % Kaikki %,9 % Kaikki %,1 % Kuukausiviennin arvo (milj. ) Vuosiviennin arvo (milj. ed. 12 kk) Osuus (%, kuukausi) Osuus (% ed. 12 kk) ,,8 Kuukausivienti, vuosimuutos (% y/y) 12 kk vienti (ed. 12 kk % y/y) , , SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KAUPPAKAMARI

16 VENÄJÄN ULKOMAANKAUPPA / kesäkuu 21 1/213 1/21 1/21 /21 Kuukausituonnin arvo (mrd. USD) 21,7 2,9 9,7 1, Tuonti (% y/y) +,3 % + 2, % 2,9 % 1, % Kuukausiviennin arvo (mrd. USD) 38,8 39, 17, 2,1 Vienti (% y/y), % + 2,7 % 3, % 19,8 % Ulkomaankaupan arvo (mrd. USD),, 27,,1 Ulkomaankauppa (% y/y) + 3,3 %,1 % 31, % 13, % Kuukausituonnin arvo (mrd. USD) Tuonti (% y/y) , Kuukausiviennin arvo (mrd. USD) Vienti (% y/y) , , Ulkomaankaupan arvo (mrd. USD) 1 9 Ulkomaankauppa (% y/y) , 3 2, SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KAUPPAKAMARI

17 VALTIONTALOUS / heinäkuu 21 1/21 1/21 1/21 7/21 BKT (y/y) + 1,3 % +, % 3,7 % 3,7 % BKT / Vuosineljännes (y/y), % 2,2 %,1 % 1,2 % Keskuspankin valuuttareservit (mrd. $) , 398,2 Reservirahastot (mrd. $) 17, 1,9 121,7 11,98 Budjetin yli- / alijäämä (mrd. RUB) 89, 2, Ulkomaanvelka (mrd. $) 729 1,3 21, BKT / Vuosi (y/y) BKT / Vuosineljännes (y/y) , , Keskuspankin valuuttareservit (mrd. $) Reservirahastot (mrd. $) , ,98 2 Budjetin yli- / alijäämä (mrd. RUB) Ulkomaanvelka (mrd. $) ,3 21, -2

18 INVESTOINNIT, KAUPPA JA TUOTANTO / heinäkuu 21 1/21 1/21 1/21 7/21 Investoinnit pääomaan (% y/y) 7, %,3 % 8, %,8 % Ohjauskorko (%), % 17 % 11, % 1, % Teollisuustuotanto (% y/y),2 % +,9 % 2,7 %,3 % Vähittäiskauppa (% y/y) + 2,7 %, % 7,3 %, % Rakentaminen (% y/y) 9,2 %,7 %,2 % 9,7 % Maataloustuotanto (% y/y) 2,1 % 2,8 % 2, % 2,1 % Investoinnit pääomaan (% y/y) Ohjauskorko (%) , Teollisuustuotanto (% y/y) Vähittäiskauppa (% y/y) , Rakentaminen (% y/y) Maataloustuotanto (% y/y) , ,

19 PALKANSAAJIEN TULOT / heinäkuu 21 1/21 1/21 1/21 7/21 Keskipalkka (rub. / kk) Keskipalkka EUR ( / kk) Keskipalkka (% y/y) + 11, % +,3 % + 3,1 % + 7,8 % Reaalipalkka (% y/y) +,2 % 8 %,1 %, % Palkkarästit (milj. RUB) Työttömyysaste (%), %, %,8 %,3 % Keskipalkka RUB / kk ja keskiarvo 12 kk (---) Keskipalkka EUR / kk ja keskiarvo 12 kk (----) Keskipalkka (% y/y) Reaalipalkka (% y/y) , , Palkkarästit (milj. RUB) Työttömyysaste (%),, 3, 2 3, 1,,3,

20 LUOTOT / heinäkuu 21 1/21 1/21 1/21 7/21 Yksityishenkilöiden pankkiluotot (Bilj. RUB) 9, 1,91 1,28 1,22 Yksityishenkilöiden pankkiluotot (% y/y) 29,8 % 1, %,8 % 1,1 % Uudet asuntolainat (kpl. / kk) Uudet asuntolainat (% y/y) 3,1 % 21, % 2,9 % 37,1 % Ongelmaluottojen osuus (%),8 % 7,9 % 1, % 1, % Uusien asuntolainojen keskikorko (%) 12,2 % 13, % 12,7 % 13, % Yksityishenkilöiden pankkiluotot (Bilj. RUB) 12, 11, 11, 1, 1, 9, 9, 8, 8, 1,22 Yksityishenkilöiden pankkiluotot (% y/y) ,1 Uudet asuntolainat (kpl. / kk) Uudet asuntolainat (% y/y) ,1 Ongelmaluottojen osuus (%) Uusien asuntolainojen keskikorko (%) , , SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KAUPPAKAMARI

21 ÖLJY, RUPLA JA PÖRSSI / heinäkuu 21 1/21 1/21 1/21 7/21 Öljyn keskihinta (Brent spot $ / bbl) ,7, Öljyn keskihinta (Brent spot RUB / bbl) Ruplan keskikurssi (EUR/RUB),1 7,3 8,8 71,2 Inflaatio (% y/y),1 % 1 % 9,8 % 7,2 % RTS-indeksi , 9 MICEX-indeksi ,2 1921,7 Öljyn keskihinta (Brent spot $ / bbl) Öljyn keskihinta (Brent spot RUB / bbl) , Ruplan keskikurssi (EUR/RUB) Inflaatio (% y/y) , ,2 2 RTS-indeksi MICEX-indeksi , ,7 SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KAUPPAKAMARI

22 AUTOKAUPPA JA MATKAILU / heinäkuu 21 1/21 1/21 1/21 7/21 Autokauppa (Kpl) Autokauppa (% y/y),8 % 2, % 29,1 % 1, % Venäläisten matkat ulkomaille (% y/y),8 % 3,9 % 1, % 1, % Ulkomaalaisten matkat Venäjälle (% y/y),7 % + 1, % + 3,3 % + 3,3 % Venäläisten matkat Suomeen (milj. matkaa) 1,2 1,9,9 Venäläisten tax-free -ostokset Suomessa (YoY) 9 % 8 % 3 % Autokauppa (Kpl) Autokauppa (% y/y) , Venäläisten matkat ulkomaille (% y/y) Ulkomaalaisten matkat Venäjälle (% y/y) , ,3 Venäläisten matkat Suomeen (milj. matkaa) Venäläisten tax-free -ostokset Suomessa (% y/y) 2, 1,8 1, 1, 2 1,2-2 1,,8,,,2,,

23 Yhteystiedot MIKKO HIETIKKO (analyysit) East Office of Finnish Industries TANELI DOBROWOLSKI (uutiset ja tilastot) Suomalais-Venäläinen kauppakamari taneli.dobrowolski@svkk.fi

Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa

Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA Tilastojen valossa Rupla liukastelee öljyssä 130 Raakaöljyn keskihinta (Brent, USD) 90 Ruplan keskikurssi (RUB/EUR) 120 1 0 90 80 70 60 80 70 60 50 72,8 50 40

Lisätiedot

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus ANALYYSIT UUTISET TILASTOT

Venäjän talouskatsaus ANALYYSIT UUTISET TILASTOT Venäjän talouskatsaus ANALYYSIT UUTISET TILASTOT Suomalais-Venäläinen kauppakamari & East Office of Finnish Industries Kesäkuu 21 1Q1 2Q1 3Q1 Q1 1Q1 2Q1 3Q1 Q1 1Q1 21-E 217-E ANALYYSIT Taloustila Venäjän

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä

Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6. Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät

Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Alueiden taustatiedot Suomen lähialueiden taloudellista ja sosiodemografista vertailutietoa

Alueiden taustatiedot Suomen lähialueiden taloudellista ja sosiodemografista vertailutietoa Alueiden taustatiedot Suomen lähialueiden taloudellista ja sosiodemografista vertailutietoa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 599 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Alueiden

Lisätiedot

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3

Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3 Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.

Lisätiedot

Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä

Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä 1) Venäjä yhä tärkeä Suomen taloudelle 2) Sanktiot eivät ole pääsyy Venäjän-vientimme laskuun 3) Venäjä suuri mahdollisuus, muttei lähitulevaisuudessa 4) Venäjän

Lisätiedot

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011

Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?

Lisätiedot

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät

Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia

Lisätiedot

Venäjän talouden näkymät

Venäjän talouden näkymät Venäjän talouden näkymät Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Journalistiseminaari Helsinki 9.1.1 Vesa Korhonen Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 1 1 Talous 1 16... Talouteen kasautunut rasitteita.

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11

Lisätiedot

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan

Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan Palvelujen suhdannetilanne: Suunta hitaasti ylöspäin, mutta kuluvana vuonna jäädään nollan tuntumaan, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti Palvelualojen työnantajat PALTA ry Suomi on riippuvainen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia

VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 0 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 6 0 mrd. Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus 00 00 00 006 00 008 00 00 0 0 Tavaravienti

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi 28.12. ja 31.12.216 välisenä aikana venäläismatkailijoita saapui Suomeen 21 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Vuoden

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q Mikko Helander

Osavuosikatsaus Q Mikko Helander Osavuosikatsaus Q3 2016 26.10.2016 Mikko Helander Kesko myy Venäjän päivittäistavarakauppansa Lentalle Kesko Food Russia Holding Oy on 26.10.2016 sopinut myyvänsä päivittäistavarakaupan liiketoimintansa

Lisätiedot

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation

Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation Talouskatsaus 10.9.2019 Jukka Palokangas 9.9.2019 Teknologiateollisuus 1 Suomi on kestänyt vielä melko hyvin Saksan ja globaalin teollisuuden viimeaikaisen stagnaation 9.9.2019 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman

Lisätiedot

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen

VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Bruttokansantuotteen kasvu

Bruttokansantuotteen kasvu Bruttokansantuotteen kasvu 1 9 8 7 3 1 %, liukuva vuosikasvu 11 Kiina Intia Venäjä USA Japani Euroalue -1-1 3 11 1 9 8 7 3 1-1 - 1 18.9. Bruttokansantuote, mrd. USD, Markkinakurssein USA 1 Kiina 9 Japani

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen

Talouden näkymiä Reijo Heiskanen Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Venäjän-kaupan Barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän-kaupan Barometri Kevät Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän-kaupan Barometri Kevät 009 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 mrd 0 000 00 00 00 00 005 00 007 008 009 (0-0) Vienti Venäjälle Tuonti Venäjältä

Lisätiedot

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa

Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 22.7.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-kesäkuussa edellisen vuoden tasolla Keskon liikevaihto oli 4,5 mrd., kehitys

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Katsaus Venäjänkauppaan. Syksyn 2017 barometri Jaana Rekolainen

Katsaus Venäjänkauppaan. Syksyn 2017 barometri Jaana Rekolainen Katsaus Venäjänkauppaan n 01 barometri Jaana Rekolainen.11.01 Miltä nyt näyttää? % Venäjän BKT:n muutos (y/y) Lähde: Rosstat, 0 - - - Ruplan eurokurssi RUB.1 Lähde: Venäjän keskuspankki Suomen ja Venäjän

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2011-2012 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2010 Yht. 118,6 mrd. euroa (pl. alv) 13 % 12 % 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58 %

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kevät 2009. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Kevät 2009. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän-kaupan Barometri Kevät 009 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 mrd 6 0 000 00 00 003 00 005 006 007 008 009 (0-0) Vienti Venäjälle Tuonti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016

MARA. EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.2016 EU-maat ja Aasia paikkasivat venäläisten yöpymisten laskua Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun 18.2.216 Euroopan talouskasvu tarttui Suomen matkailuun aasialaisten yöpymiset kasvavat kovaa vauhtia

Lisätiedot

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019

EK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019 EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit

Lisätiedot

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019) ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Vuodenvaihteessa viikoilla 53 ja 1 Suomeen saapui Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta 136 000 venäläistä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 20 000 matkustajaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Matti Viren Turun yliopisto Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti:

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Kevät #barometri

Kevät #barometri 08 #barometri Tutkimuksen tekemistä ovat rahoittaneet Suomalais-Venäläinen kauppakamari, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja East Office of Finnish Industries sekä Suomen Yrittäjät ry.

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot