Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen"

Transkriptio

1

2 Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

3 Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään on seurakunnan jäsen viimeistään Mihin hyvään sinä uskot? antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta. Ehdolle voi asettua oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja/tai Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

4 Asetu ehdolle ja tee kirkosta näköisesi. Mistä päätetään? Yhteinen kirkkovaltuusto on koko seurakuntayhtymän ylin päättävä elin. Se päättää muun muassa kirkollisveron suuruudesta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä kirkkojen rakentamisista ja korjaamisista sekä valitsee jäsenet yhteiseen kirkkoneuvostoon. Syksyn 2014 seurakuntavaaleissa valittava valtuusto päättää tulevalla nelivuotisella toimikaudellaan ainakin seuraavista linjauksista Kirkossa Helsingissä: Tulevaisuuden toiminnan painopisteiden valinta. Pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeet esimerkiksi viestinnässä, oppilaitostyössä ja vieraskielisessä työssä. Rakennushankkeet muuttuvassa kaupunkirakenteessa esimerkiksi kasvavilla Keski-Pasilan ja Östersundomin alueilla. Jakoperusteet lähetysjärjestöjen määrärahoille ja diakoniselle avulle.

5 Seurakuntaneuvosto johtaa paikallisseurakunnan toimintaa, edistää sen hengellistä elämää sekä päättää seurakunnan varojen käytöstä. Seuraavan neljän vuoden aikana Paavalin seurakunnan luottamushenkilöt pohtivat seurakuntaneuvostossa monia teemoja. Motto "Seurakunta pyrkii olemaan ystävyyden yhteisö kaikille alueella asuville." Seurakuntaneuvoston kannalta tämä merkitsee Seurakunnan perustoiminnan turvaamista ja kehittämistä - erityisesti lapset ja perheet - diakoniatyö - vapaaehtoistoiminta Seurakunnan erityisluonteen huomioonottamista - alueelle muuttavien vastaanotto ja kotouttaminen Tärkeitä henkilövalintoja - kirkolliskokousedustajien vaali, kirkkoherran vaali

6 Näin asetut ehdolle Ehdokkaaksi pääset ehdokaslistalta. Voit (A) ottaa yhteyttä viime vaaleissa toimineen ehdokaslistan yhteyshenkilöön tai (B) perustaa oman listan. A. Ehdokaslistojen yhteyshenkilöt* Paavalin sosialidemokraatit ja sitoutumattomat "Sosialidemokraattiset ja sitoutumattomat ehdokkaamme toimivat kirkossa sen puolesta, että kynnys on matalalla erilaisten ihmisten tulla mukaan, seurakunnissa tehdään työtä lähellä ja kaukana olevien heikoimpien puolesta, tasa-arvo toteutuu ja ihmisten erilaisia elämänratkaisuja kunnioitetaan. Kirkon tulee edistää hyvän työn kriteerien toteutumista työelämässä sekä olla aktiivinen ympäristökysymyksissä. Meille kirkko on armon ja sovituksen sekä keskinäisen solidaarisuuden, suvaitsevaisuuden ja kunnioituksen edistäjä." Yhteyshenkilö: Tarja Kantola, p , Lisätietoja: > seurakuntavaalit Vihreät niityt ehdokaslista Vihreiden vaaliteesit 1. Kirkko vahvaksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi 2. Kirkko ympäristövastuun edelläkävijäksi 3. Kirkon tulee kantaa paikallista vastuuta 4. Kirkon tulee kantaa globaalia vastuuta 5. Kirkon on noudatettava ihmisoikeuksia 6. Kirkossa ei saa syrjiä 7. Nuorten oikeuksia kirkossa on vahvistettava 8. Kirkon päätöksenteon tulee olla avointa ja demokraattista 9. Kirkon merkittävää yhteiskunnallista roolia tulee tukea 10. Kirkko on olemassa seurakuntalaisia varten Yhteyshenkilö: Elina Kekkonen, p , *) Ehdokaslistatiedot on laadittu tilanteen mukaan. Katso ajankohtaisin tieto: helsinginseurakunnat.fi/vaalit/paavali

7 B. Oman ehdokaslistan perustaminen Jos et löydä olemassa olevista listoista itsellesi sopivaa, voit perustaa oman listan. Listaa varten tarvitset ehdokkaita valitsijayhdistyksen, asiamiehen ja vara-asiamiehen selkeän ja informatiivisen nimen ehdokaslistalle sekä vaaliteeman. Seurakuntavaalit.fi -sivustolta löydät tarvittavat lomakkeet: valitsijayhdistyksen perustamisasiakirja valitsijayhdistyksen asiamiehen vakuutus valitsijayhdistyksen ehdokkaan suostumus ja vakuutus Lomakkeita saa syksyllä myös seurakuntien kirkkoherranvirastoista. Ehdokasasettelu päättyy kello 16. Lisätietoa ehdokasasettelusta: helsinginseurakunnat.fi/vaalit ja seurakuntavaalit.fi

8

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011

Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011 Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011 päivitetty 9.7.2014 Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä Seurakuntavaalit 2018 Ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018 Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 Vaalipäivä 18.11.2018 Luottamushenkilöksi? Kiinnostaako sinua vaikuttaminen omassa seurakunnassasi? Haluaisitko uudistaa

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalit 2014 Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit

Lisätiedot

5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely

5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely 5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely Sisällys 5.1 Vaalikelpoisuus... 20 5.2 Ehdokasasettelusta yleensä... 21 5.3 Perustamisasiakirjoissa olevien puutteiden korjausmenettely... 22 5.4 Perustamisasiakirjojen

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info Seurakuntavaalit Espoossa 2018 Vaali-info 3.10.2018 Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa Espoossa valitaan vuosiksi 2019 2022 61 jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon Esbo svenska 6 Tuomiokirkkoseurakunta 16

Lisätiedot

5.2 Ehdokasasettelusta yleensä

5.2 Ehdokasasettelusta yleensä 5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely Sisällys 5 Ehdokasasettelu ja perustamisasiakirjojen käsittely... 20 5.1 Vaalikelpoisuus... 20 5.2 Ehdokasasettelusta yleensä... 21 5.3 Perustamisasiakirjoissa

Lisätiedot

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan 506/2018 50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan asettaminen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1. Pakilan seurakunnassa on seurakuntavaalissa 2018 yksi äänestysalue

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV1/ Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 seurakuntasali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV1/ Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 seurakuntasali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV1/2018 1 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 19.2.2018 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 19.2.2018 klo 18:00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 seurakuntasali Läsnä

Lisätiedot

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet

VAALIAIKATAULU. Seurakuntavaalit Valmistavat toimenpiteet VAALIAIKATAULU Seurakuntavaalit 2018 1 viimeistään 31.5. (suositus; hyvissä ajoin ennen kesälomakautta huhti - toukokuussa) Valmistavat toimenpiteet 1. Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan

Lisätiedot

8 Piispanvaali ja siihen liittyvät seurakuntaneuvoston päätökset

8 Piispanvaali ja siihen liittyvät seurakuntaneuvoston päätökset 126/2017 8 Piispanvaali ja siihen liittyvät seurakuntaneuvoston päätökset Päätösehdotus 1)Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto keskustelee ja merkitsee tiedoksi Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin

Lisätiedot

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SDP:N SEURAKUNTAVAALIOHJELMA 2018 SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ Marraskuussa valitaan evankelisluterilaisen kirkon luottamushenkilöt seurakunta-/kirkkoneuvostoihin

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

Edellisiin seurakuntavaaleihin verrattuna uutta on se, että äänioikeusikäraja on 16 vuotta.

Edellisiin seurakuntavaaleihin verrattuna uutta on se, että äänioikeusikäraja on 16 vuotta. 1 Ohjeet valitsijayhdistyksen perustamiseen Seurakuntavaalit 2010 Seurakuntavaaleissa valitaan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet ja yhtymään kuuluvien seurakuntien seurakuntaneuvostojen

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 11/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 23. päivänä marraskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA seurakuntatalo, takasali Markku Huttunen Erkki Huuskonen 146 153 Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA SEURAKUNTAVAALIT 2018

TOIMINTASUUNNITELMA SEURAKUNTAVAALIT 2018 TOIMINTASUUNNITELMA SEURAKUNTAVAALIT 2018 HUOM! Tämä dokumentti on julkaistu info.seurakuntavaalit.fi-sivulla 23.5.2018. Korjaukset punaisella. Jos olet tulostanut tämän, tarkista ajantasainen aikataulu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:40-19:00 Mustasaari, Stidi -kokoustila.

PÖYTÄKIRJA. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto. Aika klo 17:40-19:00 Mustasaari, Stidi -kokoustila. Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 05.06.2018 klo 17:40-19:00 Paikka Mustasaari, Stidi -kokoustila. Saapuvilla olleet jäsenet Minna Hietamäki, puheenjohtaja Kari Kanala, kirkkoherra

Lisätiedot

Päätös: Puheenjohtaja Mika Tapiolinna avasi kokouksen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

Päätös: Puheenjohtaja Mika Tapiolinna avasi kokouksen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ORIVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 VAALILAUTAKUNTA Aika 1.10.2014 kello 16 17.30 Paikka Oriveden seurakuntakeskus Läsnä Mika Tapiolinna puheenjohtaja Arto Hakkio jäsen Elina Koppanen jäsen Mirja Hirvonen

Lisätiedot

Lisäksi kerrotaan, kuinka voit ottaa raportteja ja miten tarkistat ja hyväksyt vaalien tuloksen vaalipäivänä.

Lisäksi kerrotaan, kuinka voit ottaa raportteja ja miten tarkistat ja hyväksyt vaalien tuloksen vaalipäivänä. Vaalien laskentajärjestelmä VALAS Käyttöohje v1.0/2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä vaalien laskentajärjestelmästä (VALAS)... 1 2. Vaalikohtaiset sivut... 2 3. Ennen vaalipäivää... 3 3.1. Vaihe 1 - Perustietojen

Lisätiedot

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto 10.10.2012 1 (6) Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto Pöytäkirja Nro 7/2012 Kokousaika: Tiistai 28.8.2012 klo 18 Paikka: Paavalinkirkko, Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Sammatintie 5, 00550 Helsinki

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kirkkovaltuusto

KEMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kirkkovaltuusto KOKOUSTIEDOT Kokousaika 13.2.2012 klo 18.00-19.53 Kokouspaikka Seurakuntatalo, Kemijärvi Osallistujat Päätöksentekijät Muut Varsinaiset jäsenet Aalto Pirkka Imporanta Aulikki Huzckowski Raimo Hyvönen Eila

Lisätiedot

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta S-vaalilautakunta 21.11.2017 1 (6) Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit 2018 EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä Vaalissa valitaan Osuuskauppa Keulan edustajistoon sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia.

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia. 1 Satakunnan Osuuskaupan edustajiston vaali 2017 EHDOKASASETTELUN OHJE Satakunnan Osuuskaupan edustajisto on perinteisesti ollut hyvin asiakasomistajiensa näköinen. Siihen kuuluu niin sairaanhoitajia,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ASIKKALAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 20.6.2018 klo 16.30 Paikka Iltarusko, Sirkkusentie 1 Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Lasse Lappalainen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 7

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 7 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 28.10.2015 klo 17 18.55 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Granat-Tapaila Asta, varajäsen Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 98/2004 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

Hyvät yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajat lukioissa,

Hyvät yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajat lukioissa, 1 Hyvät yhteiskuntaopin ja uskonnon opettajat lukioissa, lukion opetussuunnitelman yleisissä tavoitteissa korostetaan opiskelijoiden osallisuutta ja demokratiakasvatusta seuraavasti: Osallisuus ja demokraattinen

Lisätiedot

puh.joht. Kyyrö Anna sihteeri Kirkkoherra, puheenjohtaja Mimosa Mäkinen avasi kokouksen.

puh.joht. Kyyrö Anna sihteeri Kirkkoherra, puheenjohtaja Mimosa Mäkinen avasi kokouksen. KAUNIAISTEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Ti 22.5.2018 klo 17.00 17.45 Paikka Kauniaisten kirkko, yläkerran seurakuntasali Läsnä Ala-Reinikka Tapani Cross Nina Helistekangas

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 27.2.201 klo 18.00 19.12 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Ahti

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen

Sanna Pitkänen jäsen, poissa Heikki Rantasalo jäsen, saapui käsiteltäessä :ä 7 Arja Suominen jäsen Aarno Toivonen jäsen PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 3/2016 Aika 30.9.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eeva Hänninen ja Hilkka Juntunen.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eeva Hänninen ja Hilkka Juntunen. SUOMUSSALMENSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 VAALILAUTAKUNTA Aika 1.10.2014 kello 16.00 Paikka Läsnä Risto Kormilainen pj Teuvo Saharinen jäsen Hilkka Juntunen jäsen Eeva Hänninen jäsen Paavo Kovalainen jäsen

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Torstai klo kahvit. Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2, Kaarina.

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2018 Tark: Seurakuntaneuvosto. Torstai klo kahvit. Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2, Kaarina. 57 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Paikka: Torstai 20.12.2018 klo 17.30 kahvit Kaarinan kirkko, Voudinkatu 2, Kaarina. Läsnä: Niittynen, Ville puheenjohtaja Ainasoja, Merja varapuheenjohtaja Andersson,

Lisätiedot

Piispan vaali Oulun hiippakunnassa 2018

Piispan vaali Oulun hiippakunnassa 2018 Sivu 1 / 5 Kirkkovaltuustojen jäsenet Seurakuntaneuvostojen jäsenet Kirkkoherrat Piispan vaali Oulun hiippakunnassa 2018 Oulun hiippakunnassa toimitetaan tänä vuonna piispan vaali piispa Samuel Salmen

Lisätiedot

Ehdokasasettelupalvelu Satakunnan Osuuskauppa

Ehdokasasettelupalvelu Satakunnan Osuuskauppa Ehdokasasettelupalvelu Satakunnan Osuuskauppa Ehdokkaan ja asiamiehen opas Edita Prima oy 2.8.2017 YLEISTÄ PALVELUSTA Ehdokasasettelupalvelu on sähköinen työkalu, joka auttaa vaalien järjestäjää tekemään

Lisätiedot

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 1(5) SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012 Yleistä Keskinäisen Henkivakuutusyhtiön Suomen osakkaita ovat sen vakuutuksenottajat. Osakkaiden päättämisvaltaa käyttää yhtiökokouksena toimiva edustajisto,

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm /2018 ESITYSLISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 21.02.2018 1/2018 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 21.02.2018 1 Aika 21.02.2018 klo 18.00 18.55 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Ehdokasasettelupalvelu Osuuskauppa Keskimaa

Ehdokasasettelupalvelu Osuuskauppa Keskimaa Ehdokasasettelupalvelu Osuuskauppa Keskimaa Ehdokkaan ja asiamiehen opas Edita Prima oy 2.8.2017 YLEISTÄ PALVELUSTA Ehdokasasettelupalvelu on sähköinen työkalu, joka auttaa vaalien järjestäjää tekemään

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

KIRKKOVALTUUSTO 3/2015

KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 28.10.2015 10. Nuorten palkkaaminen ikäihmisten ulkoiluttajiksi/marja-leena Laitisen aloite... 2 11. Kirkon ympäristöjärjestelmän

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja.

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17:03-17:38 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2018

Edustajiston vaalit 2018 Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

Nro Määräaika Toimenpiteet Huomautuksia mennessä; suositus hyvissä ajoin huhtitoukokuussa

Nro Määräaika Toimenpiteet Huomautuksia mennessä; suositus hyvissä ajoin huhtitoukokuussa VUODEN 2010 SEURAKUNTAVAALIEN AIKATAULU Lyhenteet: KL KJ KVJ Kirkkolaki Kirkkojärjestys Kirkon vaalijärjestys; kirkon vaalijärjestyksen 2. luvun pykäläviittaukset yksin esiintyessään ovat ilman mainintaa

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Esityslista 02/ (8) Läsnä Pajukoski Teija jäsen, puheenjohtaja. Heiniemi Markku Huuki-Anthopoulou Maija

Kannuksen seurakunta Esityslista 02/ (8) Läsnä Pajukoski Teija jäsen, puheenjohtaja. Heiniemi Markku Huuki-Anthopoulou Maija Kannuksen seurakunta Esityslista 02/ 1 (8) n kokous Aika Torstai klo 19.27 20.45 Paikka Rippikoulusali/Seurakuntatalo, Valtakatu 20, Kannus Läsnä Pajukoski Teija, puheenjohtaja Niemikorpi Antero, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Seurakuntatalo Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko Anja Pinoniemi

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 Kirkkovaltuusto /2012. KOKOUSAIKA Maanantaina klo 18.00

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 Kirkkovaltuusto /2012. KOKOUSAIKA Maanantaina klo 18.00 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu: 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 13.02.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE N:O 1 - Kokouksen avaus,

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 NEUVOSTO 14.1.2019 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ma 14.1.2019 klo 17.50 18.15 Paikka Kauniaisten kirkko, yläkerran seurakuntasali Läsnä Aro Ville varajäsen: Tapani Ala-Reinikan

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015 Kokousaika 29.10.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Kasurinen Maija-Leena jäsen, läsnä Perki-Latvaniemi Eeva-Liisa jäsen. läsnä

Kasurinen Maija-Leena jäsen, läsnä Perki-Latvaniemi Eeva-Liisa jäsen. läsnä Aika Tiistai 29.1.2019 klo 17. Paikka Keskusseurakuntatalo, koulutussali, Suokatu 22 D-ovi. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja, läsnä Asikainen Iris Husso Jarkko Karjalainen Liisa Kasurinen

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika keskiviikkona 18.4.2018 klo 18.30 21.10 Paikka Pappila Läsnä: Jyrki Koivisto kirkkoherra pj. Sanni Junnila agronomi,

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto KOKOUSKUTSU Aika 18.11.2014 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Osallistujat Este Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1

Lisätiedot

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017

ASKOLAN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 1/2017 K U U L U T U S Askolan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 26.01.2017 klo 18.00 seurakuntakodilla Askolantie 23 Kokouksen asialista on nähtävillä 20. - 26.1.2017 ja pöytäkirja 27.1. 13.2.2017

Lisätiedot

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK.

Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. TARK. PÖYTYÄN SEURAKUNTA VAALILAUTAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika 1.8.2016 klo 18.00 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Ilkka Ali-Rontti jäsen Hilkka

Lisätiedot

Esityksen / esittäjän nimi

Esityksen / esittäjän nimi 1 16.9.2014 Esityksen / esittäjän nimi Vaalit & Valtakunnallinen julkisuuskampanja Mitä kaikkea hyvää kirkko ihmisten kautta tekee, ja mihin kaikkeen äänestämällä tai ehdolle asettumalla pääsee myös vaikuttamaan.

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016 Kokousaika Torstai 28.1.2016 klo 17.30 18.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalon kokoushuone Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Anja Pinoniemi, varapuheenjohtaja, varajäsen

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 4/2018 Kirkkoneuvosto ( 5 ) Alpo Partanen. Leena Sarparanta -" - Keijo Kunnari

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 4/2018 Kirkkoneuvosto ( 5 ) Alpo Partanen. Leena Sarparanta - - Keijo Kunnari Kirkkoneuvosto 25.4.2018 1 ( 5 ) Kokousaika 25.4..2018 kello 18.00 18.45 Kokouspaikka Vuokatin kirkko Saapuvilla olleet Juhani Saastamoinen puheenjohtaja Heikki Karjalainen jäsen Alpo Partanen -" - Leena

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas

Lisätiedot

ESITYSLISTA kokous 1/2016 1-14 Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 sivu 1 (9)

ESITYSLISTA kokous 1/2016 1-14 Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 sivu 1 (9) Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 sivu 1 (9) Aika keskiviikko 20.1.2016 klo 18. - kahvitarjoilu 17.30 alkaen Paikka Vantaan seurakuntayhtymän virasto, yhteisen kirkkoneuvoston kokoushuone, Unikkotie 5 (4. krs),

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TAPIOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 3 TAPIOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 3/2014 Aika Paikka 11.3.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2012 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 1/2012 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 13.2.2012 kello 18.00 20 Kahvitarjoilu kello 17.30-18.00 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Toijala OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahlfors Sirpa Aronen Hannele Haavisto Tuija Holkeri-Rokkanen

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 20.01.2015 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä tammikuuta 1996 N:o 29 32 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 29 Asetus Venäjän federaation kanssa tehdyn Suomen tasavallalla entiseltä Neuvostoliitolta

Lisätiedot

Läsnä viran puolesta: Risto Kolari talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä

Läsnä viran puolesta: Risto Kolari talouspäällikkö, pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA Pöytäkirja 4 / 2015 Aika13.4.2015 KLO 17.00-20.00 Paikka: Srk-talo Läsnä Antti Hiltunen kirkkoherra, puheenjohtaja Hämäläinen Tuulikki jäsen Kananen Mauri jäsen Kotilainen Jari-Pekka,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 4/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9

Pöytäkirja Sivu. Kirkkoneuvosto N:o 4/2018. Kokousaika: Keskiviikko klo Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Kirkkoneuvosto 14.3.2018 29 Kokousaika: Keskiviikko 14.3.2018 klo 18.00 19.10 N:o 4/2018 Paikka: Pappila, Huhdintie 9 Käsitellyt asiat: 30-37 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Hannu Bogdanoff Jorma Kivilä

Lisätiedot

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään HAMMASLÄÄKÄRILIITON VAALIOPAS 2016 Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston vaali suoritetaan postiäänestyksenä 27.10. 16.11.2016. Hammaslääkäriliiton jäsenet valitsevat valtuustoon 40 jäsentä toimikaudeksi

Lisätiedot

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue.

N:o 158. ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä. Kainuun maakuntavaalit. kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Puolue. 423 ILMOITUS puolueen jäseniä kunnassa edustavasta yhdistyksestä kunnan keskusvaalilautakunnalle 1) Yhdistys Yhteystiedot Edellä mainittu yhdistys edustaa puolueen henkilöjäseniä kaupungissa/kunnassa.

Lisätiedot

Valtuutetut vastaavat

Valtuutetut vastaavat Valtuutetut vastaavat osa 4 Kirkkovaltuusto on seurakunnan korkein päättävä elin. Kysyimme nykyisiltä valtuutetuilta asiaan liittyviä asioita. Jutut ovat luettavissa marraskuisiin vaaleihin asti. Tuulikki

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO

KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/ SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO KAUNIAISTEN SUOMALAINEN PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 NEUVOSTO 5.3.2018 NEUVOSTON KOKOUS Aika Ma 5.3.2018 klo 18.00 19.30 Paikka Kauniaisten kirkko, alatakkahuone Läsnä Helistekangas Laura Kauppila Matti Kivinen

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA /

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA / 1 / 7 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 18.00-19.30 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa Osanottajat Ylikangas Kimmo, pj. Grönlund Reino, jäsen, estynyt Aho Terttu,

Lisätiedot

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 2.5.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Kokousaika: Tiistai 8.5.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra

Simon seurakunta Pöytäkirja 1/2018 Kirkkoneuvosto Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra 1 Pöytäkirja Nro 1/2018 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.02.2018 klo 18.00-18.19 Paikka Simon seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Raimo Kittilä, vs. kirkkoherra Jari Miettunen (varapj) Johanna Leinonen-Simoska

Lisätiedot

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 7.1.2019 klo 18 18.59 ja luottamushenkilöiden PEREHDYTTÄMISKOULUTUS n. klo 19-20 Paikka:

Lisätiedot

varajäsen Toni Jälkön tilalla

varajäsen Toni Jälkön tilalla PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 27.6.2018 klo 18 Paikka Pöytyän kirkkoherranvirasto Läsnä Matti Kaipainen puheenjohtaja Aarno Toivonen jäsen Reijo Hartikka jäsen Päivi Kössi jäsen

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ (9) KIRKKOVALTUUSTO Kokous Keskiviikko klo Urhatun leirikeskus, Urhatuntie 80

NOKIAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ (9) KIRKKOVALTUUSTO Kokous Keskiviikko klo Urhatun leirikeskus, Urhatuntie 80 NOKIAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 (9) KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 23.10.2019 klo 17.00 Paikka Urhatun leirikeskus, Urhatuntie 80 KÄSITELTÄVÄT ASIAT KV 40 KOKOUKSEN AVAUS 4 KV 41 SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen

11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen 11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen Sisällys 11 Äänten laskeminen ja vaalin tuloksen vahvistaminen... 52 11.1 Äänten laskenta... 52 11.2 Ennakkoäänten laskeminen ennen vaalitoimituksen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 6.2.2013 klo 17.00 18.40 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Heli Ulvinen, kirkkoherra, puheenjohtaja Anja Huostila, jäsen Mari Huostila, jäsen Aki Kaivola, jäsen,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 416/2014 Kirkon vaalijärjestys

SÄÄDÖSKOKOELMA. 416/2014 Kirkon vaalijärjestys SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2014 416/2014 Kirkon vaalijärjestys Annettu Turussa 8 päivänä marraskuuta 2013 Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti säädetään kirkkolain

Lisätiedot