Kokemäenjoki. Kalastus

Transkriptio

1 Kokemäenjoki Kokemäenjoki saa alkunsa Pirkanmaan puolelta Sastamalan Liekovedestä, virtaa halki Satakunnan peltoalueitten Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Ulvilan ja Porin läpi, ja laskee Porin edustalla Pihlavanlahdella Selkämereen. Yhteensä 121 km pitkä Kokemäenjoki on maamme viidenneksi suurin jokivesistö. Huittisissa jokeen yhtyvät Loimijoki ja Sammunjoki, joiden yhtymäkohdan ympärille on muodostunut laaja viljelystasanko. Joki on keskeisin syy alueen varhaiseen asuttamiseen. Se on tarjonnut kalaa ja joen varsilla on ollut helposti muokattavissa olevaa hedelmällistä maata. Kalastus Kokemäenjoki on ollut kuuluisa lohijoki ennen koskien perkausta ja voimalaitosten rakentamista. Parhaista kalapaikoista kilpailtiin ja usein myös käräjöitiin. Kalavedet oli jaettu kylien ja talojen kesken. Kirkko määräsi Nakkilan Anolan ja Ruskilan välisen jokiosuuden piispan kalavesiksi. Kokemäenkartano sai oikeuden kalastukseen Lammaistenkoskessa piispan määräyksellä vuonna Kokemäenjoen kalastus julistettiin jo keskiajalla regaaliksi, eli kuninkaan erioikeudeksi, josta tuli maksaa veroa. Kalastus oli vuosisatojen ajan tärkeä elinkeino Kokemäenjoen varrella. Parasta nousukalaa siikaa ja lohta pyydettiin suurilla tokeilla. Tokeet kuuluivat vanhoille kantakylille ja oikeutta niiden pitoon puolustettiin kiivaasti, koska kysymys oli merkittävästä taloudellisesta edusta. Tokeilla olisi voitu sulkea koko joki ja estää kalan nousu yläjuoksulle, mutta jo keskiajalta peräisin olevan määräyksen mukaan jokeen oli jätettävä sen syvimmälle kohdalle niin sanottu kuninkaanväylä, jonka tuli olla noin kolmasosa joen leveydestä. Näin turvattiin vesiliikenne ja kalojen nousu ylävirtaan. Väylän riittävästä leveydestä pitivät yläjuoksulla asuvat tarkasti huolta ja liian pitkät tokeet käytiin hajottamassa. Kokemäenjoen kalatokeet sijaitsivat Ruskilankosken ja Havinginkosken välisellä alueella. Tokeiden ylä- ja alapuolella kalastettiin nuotalla ja yksittäisillä kalamiehillä oli omia mertapukkeja. Lohi nousi jokeen kesällä, jolloin oli sen kalastusaika. Syksyn kutuaikana kalastus oli kielletty, mutta kalastuskieltoa rikottiin yksittäisten kalamiesten toimesta, koska kala oli omavaraistalouden aikaan merkittävä lisätulonlähde. Sitä myytiin kuivattuna ja suolattuna jopa Keski-Eurooppaan asti. Maatalousmuseossa on siikatokeen pienoismalli, joka on tehty vuonna 1929 vanhan kalastaja Kustaa Alhon antamien ohjeiden mukaan. Alho on itse kutonut havakset. Toetta tehtäessä valmistettiin ensin rantapukki, josta vedettiin koskeen pitkä puu, jota kutsuttiin seläksi. Rannan puolella oleva puu tuettiin ja voimakas mies otti marimen eli pystypuun ja lähti viemään sitä selkää myöden. Päästyään tarpeeksi etäälle hän työnsi puun virtaavaan koskeen ja sen jälkeen se kiinnitettiin vaulolla eli vitsarenkaalla selkään. Tokeet rakennettiin alkukesän aikana ja ne purettiin syksyllä ennen jäiden tuloa. Rakentaminen vaati kokemusta, rohkeutta ja voimaa, ja työ oli myös vaarallista. Kun tokeet saatiin parin viikon työrupeaman jälkeen valmiiksi, pidettiin juhlat kalarannassa. Tätä pyynnin alkajaisjuhlaa vietettiin usein juhannuksen tienoilla ja rakennuspalkaksi saatiin taloista suuret määrät olutta. 1

2 Toekalastusta Hastelli kokemassa mertaansa Kolsinkoskessa vuonna Kokemäki Seuran kuva-arkisto. 2

3 Vesivoiman hyödyntäminen Vesivoimaa alettiin ensimmäiseksi käyttää hyödyksi viljan jauhamisessa. Vanhin vesimyllytyyppi on jalkamylly, joita on rakennettu jo keskiajalta lähtien. Siinä myllyä pyörittivät pystyakselin päässä olevat siivet. Myllyä varten perustettiin yleensä useamman talon yhteinen myllylahko, joka huolehti yhdessä myllyn rakentamisesta, ja jokainen sai sitten vuorollaan käydä jauhamassa viljansa (Lahkomylly). Kokemäenjoessa ja sen sivujoissa on ollut 1800-luvulla kymmeniä myllyjä. Niitä rakennettiin myös pienempien purojen varteen, joissa vesi riitti myllyn pyörittämiseen vain keväällä ja syksyllä. Tekniikan kehityksen myötä alettiin rakentaa suuriin koskiin tehokkaita ratasmyllyjä. Siinä myllyä pyöritti vaaka-akselin päässä oleva iso ratas. Isoihin myllyihin palkattiin mylläri ja niissä saattoi kuka tahansa jauhattaa viljansa maksua vastaan (Tullimylly). Maatalousmuseossa on pienoismalli Huivoon lahkon ratasmyllystä, joka on ollut käytössä 1800-luvulla. Myllyn yhteyteen on rakennettu myös pärehöylä, jolla tehtiin kattopäreitä. Museon pihalla on alkuperäiseen myllyyn kuuluneet kaksi jauhinkiveä, kivinen kryyniponto, kaksi seinäkiveä ja neljä kivilaakeria. Huivoon lahkon mylly. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Huivoon myllyn sijainti suunnilleen: 6&x=252535&lang=fi 3

4 Seuraavaksi vesivoimaa alettiin hyödyntää lautojen sahaamisessa. Ensimmäiset vesisahat on rakennettu jo 1500-luvulla, mutta niiden yleistyminen kesti pitkään. Lankkuja sahattiin pitkään myös käsin ja lohkottiin kirveellä. Vesisaha toimi samalla periaatteella kuin vesimylly: Sahaamiseen tarvittava voima saatiin virtaavasta vedestä vesirattaan avulla. Vesisahaa voitiin käyttää vain virtaavan veden aikaan eli, jos joki oli jäässä tai vesi oli vähissä esimerkiksi kuivan kesän takia, saha seisoi luvun lopulla alettiin siirtyä höyrysahoihin. Kokemäellä toimi Kolsin vesisaha vuosina Sen rakennutti Napparin tilaa tuolloin isännöinyt pruukinpatruuna Gustaf Adolf Fredrik Tigerstedt. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Kolsin vesisahan sijainti suunnilleen: &x=251747&lang=fi Sähköntuotantoon Kokemäenjokea alettiin käyttää 1920-luvulla. Ensimmäinen vesivoimalaitos valmistui Äetsään vuonna 1921, toinen Nakkilan ja Harjavallan rajalle vuonna Kolsin voimalaitos Kokemäellä valmistui vuonna Jokea säännöstellään vesivoimaloiden tarpeisiin keskivirtaaman ollessa 240 m3/s. Voimaloiden rakentaminen lopetti vaelluskalojen nousun jokeen Nakkilan yläpuolelle. Vesivoimayhtiöt tekevät kuitenkin ns. velvoiteistutuksia eli joesta voi edelleen saada sinne istutettua lohikalaa. 4

5 Koskenperkaus Valtakunnan tasolla 1700-luvulla Kokemäenjokeen kiinnitettiin huomiota erityisesti liikenneväylänä. Niin sanotun läpikulkuvesitiesuunnitelman tavoitteena oli koskia perkaamalla ja kanavia rakentamalla parantaa maan liikenneoloja etenkin sisämaasta rannikolle talouselämän edistämiseksi, mutta myös puolustuksellisia näkökulmia pohdittiin luvulla elettiin ns. hyödyn aikakautta, jolloin kiinnitettiin erityistä huomiota maan luonnonvaroihin ja niiden hyödyntämiseen. Ruotsalainen hyötyajattelu oli käytännönläheistä ja toteutui mm. koskienperkauksessa ja kanavien kaivamisessa. Nihkeästi edenneitä koskenperkauksia edistämään perustettiin vuonna 1799 Kuninkaallinen koskenperkausjohtokunta. Se on Suomen ensimmäinen keskusvirasto, josta myöhemmin kehittyi Tielaitos. Johtokunnan tehtävänä oli edistää järvenlasku- ja koskenperkaustöitä veneliikenteen helpottamiseksi, tulvien torjumiseksi ja uusien viljelyalojen valtaamiseksi. Vuonna 1800 Kuninkaallinen Suomen koskenperkausjohtokunta pani toimeen koskenperkaustyöt Kokemäenjoella Huittisten ja Kokemäen välisellä noin 32 kilometriä pitkällä koskiosuudella. Pian todettiin, että koskia on niin paljon, että olisi helpompaa johtaa osa vedestä koskien ohi kanavaa pitkin. Työt keskitettiin Kravin kanavan kaivamiseen Huittisten ja Kokemäen välille. Kanavasta oli tarkoitus tehdä 11 kilometriä pitkä ja seitsemän metriä leveä. Kravin kanava oli aikanaan yksi suurimpia yleisiä töitä Ruotsin valtakunnassa. Työmaata johti aluksi Henrik Gabriel Porthan ja jopa kuningas Kustaa IV Aadolf kävi tutustumassa työmaahan Suomen vierailullaan vuonna Kanavan rakentajat olivat suomalaista sotaväkeä, mutta upseeristo ja työnjohto pääosin ruotsalaista. Kanavaa kaivettiin lapioilla ja apuna käytettiin kantopaareja ja puisia kottikärryjä. Kokemäen ulkomuseossa on ruotsalaistyyppinen aitta, joka on rakennettu Kravin työmaalle kalustovajaksi ja Maatalousmuseossa on esillä yksi lapioista, jolla kanavaa on kaivettu. Lopulta kanavatyömaa jäi kesken vuonna 1808 syttyneen Suomen sodan takia, minkä jälkeen Suomi siirtyi osaksi Venäjää. Johtokunta perustettiin uudelleen vuonna 1816, mutta kesken jäänyttä kanavatyötä ei suurten kustannusten vuoksi jatkettu. Perkaustöitä sen sijaan jatkettiin Kokemäen koskilla luvuilla ja uudelleen taas 1870-luvulla. Kravin kanava näkyy maastossa ja kartoissa edelleen nimellä Kravioja. Vuonna 1974 Kokemäellä paljastettiin Tie- ja vesirakennushallituksen 175-vuotismuistomerkki. Tämän Koskenraivaajapatsaan on muotoillut taiteilija Heikki Häiväoja. 5

6 Tukinuitto Poriin alettiin perustaa suuria sahoja 1870-luvulla (Rosenlew, Ahlström) ja Kokemäenjoella alkoi vilkas tukinuitto. Parhaat metsät olivat sisämaassa ja paras tapa kuljettaa tukit rannikon sahoille oli uittaa ne jokea pitkin. Sahatavara oli lukujen vaihteessa merkittävä vientituote ja tukinuitto tarjosi työtä monille. Tukit kuitenkin valtasivat joen ajoittain kokonaan ja rajoittivat sen muuta käyttöä. Vuosittain joessa saattoi kulkea jopa yli 2 miljoonaa tukkia ja joskus ne veivät mennessään jopa siltoja. Tukinuitto pyrittiin ajoittamaan kevääseen ja syksyyn niin, että se ei haittaisi kalastusta kesällä. Uitto kuitenkin haittasi kalojen kutua ja kalakannat alkoivat vähentyä jo tässä vaiheessa, vaikka vasta voimalaitosten rakentaminen lopetti nousukalan pyynnin lopullisesti. Tukeista irtoava kuori peitti kutusoraikkoja, jotka olivat jo kärsineet koskenperkauksistakin. Tukinuitto loppui luvulle tultaessa. Tulkkilassa on säilynyt lukujen vaihteessa rakennettu uittotupa (Juustolan takana). Tulkkilan kohdallakin jokivarressa oli tukkipuomeja ja muita uittoon liittyviä rakenteita. Uittotupa on viimeisiä jäänteitä tästä historian vaiheesta. Tukinuiton yhteydessä puhutaan usein tukkijätkistä ja tukkilaisromantiikasta. Tukkilaiset viettivät liikkuvaa elämää ja he olivat suosittu elokuvan aihe luvuilla. Ketolan tukkipuomi. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. 6

7 Tukinuitto käynnissä Yli-Forsbyn ja Äimälän paikkeilla 1920-luvulla. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Uiton loppuvaiheita Tulkkilassa 1950-luvulla. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. 7

8 Teollisuus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Kokemäenjoen varrelle alkoi syntyä teollisuutta. Teollisuus sijoittui usein juuri jokien varsiin, koska monet teollisuuslaitokset tarvitsivat paljon vettä (esim. puuvilla- ja paperiteollisuus) ja jokea pitkin pystyttiin liikuttamaan raaka-aineita ja tavaroita (esim. tukkeja). Joesta saatava energia houkutteli teollisuutta aikanaan mm. Äetsään ja Harjavaltaan. Finnish Chemicals aloitti selluloosan valkaisussa käytettävän kloorin valmistamisen Äetsässä vuonna Sodan jälkeen Harjavaltaan tuli sekä Outokummun kuparisulatto että Kemiran rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat. Jokia käytettiin myös viemäreinä, joihin teollisuuden jätevedet pitkään laskettiin suoraan. Kokemäenjoki oli luvuilla hyvin saastunut. Siinä ei ollut suositeltavaa uida ja kalojen syönnille oli rajoituksia. Jätevesiä alettiin puhdistaa 1970-luvulla ja sen jälkeen joki on puhdistunut. Kokemäelle perustettiin perunajauhotehdas vuonna Siinäkin valintaan vaikuttavia seikkoja olivat rautatien ja hyvän pohjaveden lisäksi joki, jonne tärkkelystuotannon sivutuotteena syntyvä perunan soluneste johdettiin kunnes 1970-luvulla vesiensuojelumääräykset pakottivat miettimään solunesteelle muita käyttötarkoituksia. Tämän jälkeen nestettä levitettiin pelloille ja nyt perunan solunesteestä jalostetaan haihduttamalla perunaproteiinia ja rehua. Vuosina jokivarressa toimi Kokemäellä myös muoviraaka-aineita valmistava Styrochem Oy. Perunajauhotehdas valmistumisensa jälkeen luvulla. 8

9 Vanha silta Tulkkilassa on ollut tärkeä joenylityspaikka jo vuosisatojen ajan. Vanhalla hautausmaalla on ollut kirkko ainakin 1200-luvulta alkaen ja sinne kuljettiin tietysti myös joen toiselta puolelta. Pitkään joenylitys tapahtui kesällä veneillä ja lautoilla, talvella jään yli tehtiin talvitie. Ensimmäinen siltarakennelma Tulkkilan sillan paikalle valmistui vuonna 1858, jolloin jokeen rakennettiin niin sanotut kirkkoportaat. Silta oli rakenteeltaan samanlainen kuin lohi- ja siikatokeet, jotka on rakennettu joenpohjaan lyötyjen pystypaalujen varaan luvulta alkaen kirkkoportaat rakennettiin niin leveiksi, että niitä pitkin pääsi kulkemaan hevosrattailla. Silta piti kuitenkin purkaa syksyllä ennen joen jäätymistä ja rakentaa taas keväällä uudelleen, muuten jäät olisivat vieneet rakennelman mennessään. Vuonna 1893 paikalle valmistui ensimmäinen kiinteä silta. Se oli amerikkalaistyylinen puusilta, jossa oli istuinsyvennykset ja koristeellinen ristikkorakenne. Tätä siltaa ehdittiin ihailla kuitenkin vain 25 vuotta, koska se räjäytettiin ja poltettiin sisällissodan aikaan punaisten perääntymisvaiheessa Samana päivänä poltettiin myös pappila sekä Tulkkilan ja Peipohjan rautatieasemat. Uusi teräsbetoninen silta rakennettiin vielä saman vuoden aikana vanhojen kivisten virtapilarien ja maatukien varaan. Rakentamissuunnitelman laati insinööri Manne Muoniovaara ja sillan urakoi Oy Constructor Ab. Silta on Oy Constructor Ab:n ensimmäinen maantiesilta ja se kuuluu myös ensimmäisten teräsbetonisten siltojen joukkoon, joita rakennettiin 1910-luvulla. Työvoimana käytettiin punavankeja ja kaunis, kolmiaukkoinen kaarisilta valmistui vain 106 päivässä. Tämänkin sillan kaiteissa on harvinaislaatuiset istuinsyvennykset, joista kulkija voi ihailla Kokemäenjoen maisemaa. Tulkkilan vanha puusilta noin vuonna Kokemäki Seuran arkisto. 9

10 Jäiden lähtöä katsomassa vuonna Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Tulkkilan silta ja pappila palavat Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. 10

11 Vanhat virtapilarit säästyivät ja uusi silta rakennettiin niiden varaan. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Uutta siltaa rakennetaan vuonna Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. 11

12 Sillan rakentamisen ajaksi joen yli rakennettiin fluta. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Punavankeja viedään siltatyömaalle kesällä Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. 12

13 Tulkkilan silta uutena noin vuonna Kuva: Kokemäki Seuran arkisto. Tulkkilan silta on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Museosillaksi se nimettiin vuonna Esityksen perusteluissa todetaan, että silta on edustava näyte itsenäisyyden ajan alun siltarakentamisesta ja muodostaa tiemuseaalisen kokonaisuuden Koskenperkaajan patsaan kanssa. Vanha silta on siis sekä historiallisesti, rakennushistoriallisesti että maisemallisesti merkittävä. Kokemäelle rakennettiin uusi Vuolteen silta vuonna Tulkkilan vanha silta on nykyisin vain kevyen liikenteen käytössä. Lisätietoja: Satakuntaliitto, sarja A:304 (2012): Kokemäenjoen aalloilla ja rannoilla. Salminen, Tapio (2007): Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Hoppu, Tuomas (2011): Joki ja sen väki II. Kokemäen historia

14 Tehtäviä ja pohdittavaa 1. Tee teemakartta Kokemäenjoesta. Liitä karttaan historiallisia kohteita, jotka liittyvät jokeen. Voit lisätä siihen myös itsellesi tärkeitä paikkoja. Tämän voi tehdä joko paperille tai digitaaliseen pohjaan: 2. Mieti, minkälaista täällä olisi ilman jokea? Mitä etua joesta on ollut Kokemäelle? 3. Entä millaista olisi ilman siltaa? Miten keskusta olisi rakentunut, jos siltaa ei olisi? 4. Suunnittele silta ja tee siitä pienoismalli. Mitä kaikkea sillan suunnittelussa pitää huomioida? Tulisiko sillastasi autolla ajettava vai kevyenliikenteen silta? 5. Miksi Kokemäellä on koskenperkaajapatsas? Mitä tarkoittaa kosken perkaaminen ja miksi sellaista tehtiin? 6. Mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että vaelluskala ei enää nouse tänne asti kutemaan? 7. Joella on ollut historian aikana monia käyttötarkoituksia. Luettele 3 5 asiaa, joihin jokea on käytetty. Keksitkö lisää käyttöä joelle? Joella on myös muita kuin käyttöarvoja. Mitä ne ovat? 8. Rakenna vesimyllyn ratas ja testaa sen toimivuus. Ks Tutustu Kokemäenjokeen kartalla esimerkiksi Paikkaopin sivulla tai Paikkatietoikkunassa. Opettele käyttämään karttapalveluja ja tutki, mitä erilaisia karttatasoja sieltä löytyy Tutki myös historiallisia kartta-aineistoja ja vertaa niitä toisiinsa. Miten maisema on kuvattu eri kartoissa? Mitä muutoksia on tapahtunut? Historiallisia karttoja: Kalmbergin kartta 1850-luvulta löytyy paikkaopin sivulta Venäläinen topografikartta noin vuodelta 1900 löytyy täältä: Ruotsin rekognosointipikaatin kartta noin vuodelta 1800 löytyy täältä: 20nr%203r%20kokemaen%20kk_3.jpg?sequence=21 14