TALOUSOHJELMA päivitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSOHJELMA päivitys"

Transkriptio

1 TALOUSOHJELMA päivitys Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto

2 1. TAUSTA JA TAVOITTEET Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousohjelman vuosille Vuoden 2013 tilinpäätös muutti tilannetta olennaisesti, koska peruspalvelukuntayhtymä Selänteen maksuosuus kasvoi edellisvuodesta 3,4 miljoonaa euroa eli noin 12 %. Muuttuneen tilanteen johdosta kaupunginhallitus päätti , että hyväksyttyä talousohjelmaa päivitetään vuosille Hallitus nimesi valmistelua varten työryhmän, johon kuuluivat kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, valtuustoryhmien puheenjohtajat, kaupungin-, talous- ja hallinto-, sivistys- ja tekninen johtaja sekä ammattijärjestöjen nimeämät kolme edustajaa. Työryhmän puheenjohtajana toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Laajapohjaisen työryhmän nimeämisen tavoitteena oli mahdollisimman laaja sitoutuminen talousohjelman päivityksen valmisteluun ja päätöksentekoon. Työryhmän tehtävänä oli valmistella talousohjelma siten, että kaupunginvaltuusto voi päättää siitä samalla kun päätetään myös kunnallisveron veroprosentista ja kiinteistöveroprosenteista. Työryhmän työ tuli myös huomioida lautakuntien talousarvioesitysten valmistelussa. Työryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Ensimmäisessä kokouksessa käytiin läpi mm. alustavaa toimenpiteiden listausta. Toisessa kokouksessa paneuduttiin perusteellisesti peruspalvelukuntayhtymä Selänteen edellisen vuoden toimintaan ja kehittämistoimenpiteisiin. Samanaikaisesti kuntayhtymä on tehnyt omaa rakenteellista selvitystään, josta on laadittu Johtotähtiraportti. Kolmannessa kokouksessa keskusteltiin laajasti ja muokattiin yhteisen näkemyksen mukaiseksi toimenpiteiden listausta. Neljännessä kokouksessa käsiteltiin toimenpidelistauksen tarkennukset ja investoinnit sekä talousohjelman päivityksen kokonaisuus tulos- ja rahoituslaskelmien muodossa. Työryhmän työn tuloksena on syntynyt yhteenveto toiminnallisista muutoksista ja niiden perusteella tehdyt ohjelmakauden tulos- ja rahoituslaskelma sekä yleispiirteinen investointiohjelma. 2

3 2. OHJELMAKAUDEN TOIMINNALLISET MUUTOKSET Haapajärven kaupunki TALOUSOHJELMAN PÄIVITYS Yhteensä Talousohjelma : kaupunginvaltuusto Vapaaehtoiset palkattomat virka- ja työvapaat Ruokapalvelujen ulkoiset tulot Yksityisteiden talviaurauksen myöntämisperusteiden muuttaminen luokittelulla (kv:n muutos ) Siivous- ja ruokapalvelujen esimiestehtävät Kyläkoulun lakkauttaminen, Eva-arviointi tehdään Martinmäen koulun osalta siltä osin kuin koulun lakkauttaminen vaikuttaa Martinmäen koulun toimintaan Eläinlääkärin talon myyntivoitto Eläinlääkärin talon asunnon ylläpitotappio Vanhan sairaalan myyntitappio Vanhan sairaalan ylläpitotappio Korholan talon purkamiskustannukset Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korotus Kansalaisopiston oppilasmaksut Koulukuljetusten omavastuun korottaminen Lukion koulutustuloja Liikunta- ja kokoontumistilojen vuokrien korotus Hulevesimaksujen korotus Vuoden aikana syntyneiden lasten muistaminen Eläinlääkärikäyntien subventio Keskustaajaman katuvalojen sammuttaminen Luonnollisen poistuman hyväksikäyttö henkilökuntamäärässä Hankinnoista luopuminen ja vähentäminen Kiinteistöveroprosenttien palauttaminen aikaisemmalle tasolle ja esitetyt verotusarvojen muutokset Selänteen ympärivuorokautisten hoitopaikkojen vähentäminen (3 vakanssia) Selänteen hallintohenkilöstön väheneminen Selänteen toimintojen keskittäminen (mm. päivystys, laboratorio, röntgen) Yhteensä

4 UUDET TOIMENPITEET Sivistyspalvelut: Varhaiskasvatuksen siirto kaupungin toiminnaksi/työryhmä valmistelee (tilat, henkilökunta ja muut järjestelyt) Nuorisotoimen toiminnan ja tilojen kehittäminen (nuva mukana yhteistyössä) Koulunkäyntiavustajien vähentäminen (3 tt/kyläkoulut ja yhteistyö varhaiskasvatuksen kanssa) Kahden keittiön malli (yläaste ja terveyskeskus, mahd. ostopalvelut ammattiopistolta) Lukion oppilasmäärän lisääntyminen/valtionosuuden nettolisäys Koulukuljetusten reittisuunnittelun tehostaminen Sivistystoimen oppimateriaalien, työaineiden ja kirjojen hankintojen vähentäminen (2014 yht, noin euroa) Yhteensä Tekniset palvelut Katujen kesä- ja talvikunnossapidon tason laskeminen ja katuvalojen käytön vähentäminen Puistojen ja yleisten alueiden kunnossapidon tason laskeminen Liikuntapassin käyttöön otto (asiakasmaksu laduista, urheilu- ja pesäpallokentästä ja muista ulkoalueista, esim. 20 e/hlö/vuosi)maksu vapaaehtoinen, peritään aikuisilta Vakanssin väheneminen eläköitymisen yhteydessä Kiinteistönhoidon ja siivouksen vähentäminen Metsänmyyntitulojen lisäys Yhteensä Yhteiset toimenpiteet Kunnallisveroprosentin nosto 1,00 %-yksiköllä Toimistotyön tiimiyttäminen ja luonnollisen poistuman hyväksikäyttö Yhteensä

5 Selänne Yhteensä Hallinnon menojen väheneminen Toimeentulotukimenojen väheneminen Kehitysvammahuollon laitospaikkojen väheneminen Asumispalvelujen ostopalvelujen vähentäminen Männistökodin tyhjentyneillä paikoilla Tilapaishoidon käynnistäminen Terapiapalvelujen toimintamenojen vähentäminen Pitkäaikaisosaston lakkauttaminen Joulunajan kiinniolot Akuuttiosaston toiminnan normalisointi, ostopalvelujen vähennys Selänteen muilta vuodeosastoilta Ilta- ja viikonloppupäivytyksen lopettaminen ja sitä kautta lääkäreiden ostopalvelujen kustannusten väheneminen Yksityisten sairaaloiden ostopalvelujen vähentäminen Keskusvarastosta luopuminen Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa Hammashuollon yksityistäminen, mikäli lääkäritilanne jatkuu edelleen huonona/ostopalvelut Yhteensä Uudet esitykset yhteensä KAIKKI YHTEENSÄ Muita asioita, joita voidaan tarvittaessa selvittää: Teknisten palvelujen ulkoistamisen lisääminen. Tällä hetkellä ostopalveluna ulkoalueiden hoito, teiden ja katujen talviauraus, kiinteistönmuodostus, kaavanlaadinta, rakennus-, sähkö- yms. Urakat. Kaupungin hlökunnan lomautus (noin euroa/pv, 3 pv ja 7 pv ), jos taloustilanne sen vaatii ja Selännekin lomauttaa 5

6 3. TULOS- JA RAHOITUSLASKELMAT TULOSLASKELMA TP2011 TP2012 TP2013 TA2014 TS2015 TS2016 TS2017 TS2018 TA2014 euro euro euro korjattu Toimintatuotot Toimintakulut TOIMINTAKATE Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja kulut VUOSIKATE Poistot ja arvonalent Satunnaiset erät TILIKAUDEN TULOS Poistoeron lis. -/väh Varausten lis. -/väh. + Rahastojen lis. -/väh. + TILIKAUDEN YLI-/ALIJ Kumulatiivinen yli-/alijäämä Vuosikate pitää olla vähintään 1,5 miljoonaa euroa Tasapainottamistarve/vuosi Tasapainottamistarve, kumulatiivinen

7 RAHOITUSLASKELMA TP2011 TP2012 TP2013 TA2014 TS2015 TS2016 TS2017 TS2018 TA2014 euro euro euro korjattu VUOSIKATE Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoitus Investoinnit, netto Varsinaisen toim. ja inv. kassavirta Svop -rahaston lisäykset Antolainauksen muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Lainakannan muutokset Vastaavien muutokset taseessa Vastattavien muutokset taseessa Rahoitustoiminnan kassavirta Rahoitustoiminnan nettokassavirta Kokonaisuutena rahoitetaan sijoituksilla vuosina Investoinnit suunniteltua suuremmat / lainakanta pienenee keskim. 1,2 m vuodessa Lainakanta, kumulatiivinen Lainat /as Lainat pienenee v yhteensä 799 /as. 7

8 4. INVESTOINTIOHJELMA Investoinnit vuosille TA 2014 TA 2014 korj TS 2015 TS 2016 TS 2017 Kiinteistöjen osto Kiinteistöjen myynti Kaupunginhallitus yhteensä Koneet ja kalusto Sivistyslautakunta yhteensä Päiväkoti Satakieli peruskorjaus ja laajennus Kosteusvauriokorjausavustus (arvio) Yhteensä Uimahalli peruskorjaus Liikuntapaikka-avustus (25 %) Yhteensä Palvelukeskus peruskorjaus Aran erityisryhmien avustus (30 %) Yhteensä Muut hankkeet Talonrakennus yhteensä Kauppakatu Muut kadut Savimäenpuhdon kadut Lujabetonin liittymä/kt27 (avustus ) Muu katujen ja yleisten alueiden rakentaminen Kiinteät rakenteet ja laitteet yhteensä Muut pitkävaikutteiset menot yhteensä Irtainomaisuus yhteensä Tekninen lautakunta yhteensä Investoinnit vuosille yhteensä Sijoitusten tuotoilla Rantapolku Siiponkosken yksityistie

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 27.5.2019 33 HAAPAJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSOHJELMA 2019-2025 1. Taustaa ja työryhmän toimeksianto Kaupungin taloudellinen tilanne on ollut haastava viimeisen kymmenen vuoden ajan ja tilanne

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 Kunnanhallitus 8.5.2017 Valtuusto 17.5.2017 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2017 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Raamit kaupunki Ohjeistus liikelaitokset UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 kaupunki Ohjeistus liikelaitokset Kaupunginhallitus 16.06.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Perusteita Hallitusohjelma

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA MARRASKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 91,7 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.12.2016 10:01:09 Tili(T)

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 39 TULOSSUUNNITELMA 40 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Tarkistetut suunnitteluluvut _v1.0

Tarkistetut suunnitteluluvut _v1.0 Tarkistetut suunnitteluluvut 2013-2016 2012_v1.0 7.6.2012 1 Tuloslaskelma Tuloslaskelma TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016 TOIMINTATUOTOT 641,2 510,4 503,4 499,1 507,8 516,7 TOIMINTAKULUT

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

KTA 2017 Muutos KTA eur KV

KTA 2017 Muutos KTA eur KV LIITE VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTTAMINEN Eläkemenoperusteisen maksun vähentäminen: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Valmistus omaan käyttöön 0 0 Toimintakulut 30 653-79 30 574 Toimintakate

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA SYYSKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 75,0 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.10.20169:55:18 Tili(T) +muutos

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto)

TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TULOSLASKELMA (ml. vesihuolto) TP09 TA10 TPE10 TA11HK ehd TA11KV TS12 TS13 TS14 1 000 eur 1 000 eur 1 000 eur HK11 / TPE10 KHehd11 / TPE10 TOIMINTATUOTOT ulk. 29 451 950 30 856 981 31 660 981 33 948 085

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 Lehdistöinfo 1.4.2011 Elina Alajoki VUOSI 2010 Uuden organisaation ja toimintamallin vakiintuminen Käytäntöjen yhtenäistäminen Toimintaprosessien määrittely Palveluverkkomuutosten

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 Kunnanhallitus 11.12.2017 Valtuusto 20.12.2017 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2017 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 45 TULOSSUUNNITELMA 46 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot