Urakkatarjouspyyntö, jätteiden keräys ja kuljetus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.7.2015. Urakkatarjouspyyntö, jätteiden keräys ja kuljetus"

Transkriptio

1 Urakkatarjouspyyntö, jätteiden keräys ja kuljetus Metsäsairila Oy on Mikkelin kaupungin omistama jätehuoltoyhtiö, joka ylläpitää alueen jätekeskusta sekä pienjäteasemia. Yhtiö järjestää hyötyjätteiden kierrätyksen, vaarallisen jätteen huollon, erilliskerätyn biojätteen sekä lietteiden kompostoinnin, jätteiden aluekeräyspisteiden rakentamisen ja ylläpidon sekä jätteenkuljetuksen järjestämisen. Lisäksi yhtiön tehtäviin kuuluvat jätehuollon suunnittelu, kehitys ja koordinointi sekä neuvonta ja tiedotus. Metsäsairila Oy pyytää tarjoustanne Mikkelin kaupungin haja-asutusalueiden (kaksi erillistä urakkaa), Mikkelin Haukivuoren, Ristiinan haja-asutusalueen ja Suomenniemen alueiden sekä Mikkelin kaupungin, Mikalo Oy:n ja MOAS Oy:n hallinnoimien kiinteistöjen jätteiden keräyksestä ja kuljetuksesta. Tarjousta pyydetään myös Metsäsairila Oy:n toimialueen hyötyjätteiden keräyksestä ja kuljetuksesta oheisen urakkaohjelman ja muun liitteenä olevan materiaalin mukaisesti toteutettuna yksikköhintaurakkana. Urakka-aika on kolme (3) vuotta Urakkaa voidaan jatkaa eri sopimuksella yhden vuoden ajan. Lisäksi pyydetään hinta kiinteistöllä astiapunnituksin tapahtuvista tyhjennyksistä. Urakoiden hintavertailuissa käytetään hintaa ilman punnitusta. Hankintamenettely Hankinnan kohde ja laajuus Hankintamenettelynä on avoin menettely. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA:ssa. Hankinnan laajuus ja kesto urakkaohjelman mukaisesti kolme vuotta (+ yksi optiovuosi). Urakka on jaettu urakkaohjelman mukaisiin osiin: 1. A) Mikkelin kaupungin kiinteistöjen sekä Metsäsairila Oy:ltä palvelua pyytävien yritysten (toissijainen vastuu / perälautajäte), taloyhtiöiden ja kotitalouksien jätekuljetukset Mikkelin taajamassa B) Mikalo Oy:n kiinteistöjen jätekuljetukset Mikkelin taajamassa C) MOAS Oy:n kiinteistöjen jätekuljetukset Mikkelin taajamassa 2. Mikkelin kaupungin haja-asutusalue eteläinen osa, aluekeräyspisteet ja Anttolan taajamassa sijaitsevat kaupungin, Mikalo Oy:n ja MOAS Oy:n kiinteistöt sekä Metsäsairila Oy:ltä palvelua pyytävien yritysten, taloyhtiöiden ja kotitalouksien jätekuljetukset (rajana VT 5)

2 3. Mikkelin kaupungin haja-asutusalue pohjoinen osa, aluekeräyspisteet ja Otavan taajamassa sijaitsevat kaupungin, Mikalo Oy:n ja MOAS Oy:n kiinteistöt sekä Metsäsairila Oy:ltä palvelua pyytävien yritysten, taloyhtiöiden ja kotitalouksien jätekuljetukset (rajana VT 5) 4. Mikkelin kaupungin Ristiinan haja-asutusalueen ja Suomenniemen alueen jätekuljetukset. Lisäksi Ristiinan taajaman alueelta Metsäsairila Oy:ltä palvelua pyytävien yritysten (toissijainen vastuu / perälautajäte), taloyhtiöiden ja kotitalouksien jätekuljetukset 5. Mikkelin kaupungin Haukivuoren alue (kokonaan kiinteistökohtainen) sekä Metsäsairila Oy:ltä palvelua pyytävien yritysten (toissijainen vastuu / perälautajäte) 6. Lasinkeräysalue (muu lasimateriaali kuin tuottajien järjestämä pakkausten keräys) 7. Metallinkeräysalue (muu metallimateriaali kuin tuottajien järjestämä pakkausten keräys) 8. Kartonkialue (sis. pahvi) (muu kuin tuottajien järjestämä pakkausten keräys) 9. Biojätealue Tarjouksen voi jättää joko yksittäisistä kilpailutusalueista tai kaikista eritellysti. Urakka-alueen yksi voi tarjota erikseen kohdat A, B ja C tai kaikki kohdat yhdessä (D). Sama tarjoaja voi siis jättää tarjouksen erikseen kohdista A, B ja C sekä kokonaisuudesta D (D=A+B+C). Voi siis tarjota myös 2 osa-aluetta kolmesta. Tarjouksen tulee käsittää kokonaiset osa-alueet urakasta, jolle annetaan koko alueen kattava yhtenäinen tyhjennyshinta astiakohtaisesti, oheisilla tarjouslomakkeilla (liitteet ). Tarjoushinta on annettava kaikille tarjouskaavakkeissa pyydetyille tapahtumille. Kuhunkin osaan kuuluvista kohteista on olemassa erillinen osoitteellinen listaus, joista ilmenee jätteiden keräilyvälineet ja arvioidut vuotuiset tyhjennyskerrat. Osoitteellinen listaus on saatavissa pyydettäessä. Ilmoitetut tyhjennyskerrat ovat vuoden 2014 toteutuneita määriä, määrät eivät ole tilaajaa sitovia. Kerättäviin jakeisiin kuuluu: sekajäte, biojäte, kartonki (sisältää pahvit), lasi ja pienmetalli. Tuottajavastuun mukaisten materiaalien kuljetukset eivät lähtökohtaisesti kuulu urakkaan, mutta kyseisiä materiaaleja ja niiden keräyspisteitä voidaan liittää urakoihin urakkaohjelman ehtojen mukaisesti. Tarjoukselle asetettavat vaatimukset Tarjouksessa tulee olla kaikki tässä tarjouspyynnössä ja urakkaohjelmassa vaaditut tiedot siten, että tarjousten arviointi ja vertailu voidaan suorittaa asianmukaisesti ja tasapuolisesti. Tarjouksen laatimiskieli tulee olla suomi. Jättämällä tarjouksen tähän tarjouspyyntöön tarjoaja hyväksyy tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa olevat ehdot.

3 Tarjous hylätään, jos tarjousasiakirjoissa esitetyt vaatimukset eivät täyty tai jos tarjous ei muilta osin vastaa tarjouspyyntöä. Tarjous tulee antaa oheisilla tarjouslomakkeilla. Kutakin osa-aluetta on tarjottava kokonaisuutena. Tarjoushinnat annetaan arvonlisäverottomina sekä arvonlisäverollisina yksikköhintoina. Tarjous tulee olla täytettynä kaikilta osin. Urakoitsija voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta (1-9). Tarjouksen tulee kattaa kaikki osaalueen sisäiset työt. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Laskutus ja maksuehdot Urakkaohjelman mukaan. Sopimusehdot Tarjoajan tulee sitoutua noudattamaan JYSE 2014 palvelut sopimusehtoja. Mikäli tarjoaja ilmoittaa tarjouksessaan käyttävänsä omia toimitusehtoja tai oman alansa ehtoja tarjous tullaan hylkäämään. Vakuudet Urakkaohjelman mukaisesti. Toiminnan vastuuvakuutus Palveluntoimittajalla on oltava toiminnan vastuuvakuutus, joka kattaa työssä tilaajalle, kolmannelle osapuolelle tai tämän omaisuudelle aiheutuneet vahingot. Työturvallisuus Palveluntoimittaja hoitaa kustannuksellaan kaikki työturvallisuusasetusten vaatimat toimenpiteet, eli vastaa työntekijöidensä vakuuttamisesta ja työturvallisuudesta. Tarjouksen voimassaolo

4 Tarjouksen tulee olla voimassa vähintään kolme (3) kuukautta tarjouksen viimeisestä jättöpäivästä. Tarjouksen toimittaminen Tullakseen käsitellyksi tarjous on jätettävä liitteinä oleville tarjouslomakkeille laadittuna suljetussa kirjekuoressa viimeistään klo mennessä osoitteeseen Metsäsairila Oy PL 106 (Sammonkatu 12) MIKKELI Kuoressa on ehdottomasti oltava merkintä Tarjous: Jätehuolto. Lisäksi kuoressa on ilmoitettava tarjoavan yrityksen nimi. Myöhässä saapuneita tarjouksia ei käsitellä, vaan ne palautetaan avaamattomina lähettäjälle. Tarjousten käsittely Tarjousten avaamisen jälkeen määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa: tarjoajien kelpoisuuden arviointi tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen tarjousten vertailu Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Tarjoajan kelpoisuuden arviointi perustuu tarjoajan antamiin vaadittuihin todistuksiin. Todistukset eivät saa olla kahta kuukautta vanhempia tarjouksen jättöpäivästä laskettuna. Vaaditut todistukset (sellaisia todistuksia ei tarvitse toimittaa, joista löytyy tiedot Luotettava kumppani palvelusta): 1) selvitys siitä, että tarjoajalla on oikeus jätteenkuljetukseen ja ammatin harjoittamiseen Suomessa 2) tilinpäätösasiakirjat kahdelta viimeiseltä tilikaudelta 3) verottajan verovelkatodistus 4) vakuutusyhtiön ilmoitus siitä, että työntekijöiden eläkevakuutusmaksut on maksettu 5) selvitys siitä, että tarjoajalla on voimassa vastuuvakuutus, jonka korvausmäärä henkilö- ja esinevahingoissa on vähintään

5 6) mikäli tarjous tehdään tarjousyhteenliittymänä, selvitys tarjousyhteenliittymästä 7) selvitys tarjoavan yrityksen johtohenkilöiden sekä kuljetustyöstä vastaavien henkilöiden ammatillisesta pätevyydestä, sekä liikenteestä vastaavan henkilön tiedot. Tarjoaja, jolla ei voida katsoa olevan teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi tai joka on laiminlyönyt verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen suljetaan pois tarjouskilpailusta. Tarjouskilpailusta suljetaan pois sellaiset tarjoajat, joita koskee hankintalain 53 :n mukainen poissulkemisperuste. Tarjouskilpailusta voidaan sulkea pois tarjoajat, jotka ovat laiminlyöneet verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen tai joita koskee muu hankintalain 54 :n mukainen poissulkemisperuste. Tarjousten vertailu Ne tarjoukset, jotka täyttävät tarjoajille ja tarjouksille asetetut vaatimukset otetaan mukaan tarjousvertailuun. Palveluntoimittajan valintaperuste Valintaperusteena on kunkin osa-alueen kokonaistaloudellisesti halvin vertailuhinta. Urakoiden hintavertailuissa käytetään hintaa ilman punnitusta. Hintavertailussa käytettävä vertailuhinta lasketaan tarjoajan tarjouksessa antamia yksikköhintoja ja tarjouslomakkeella esitettyjä urakka-alueilla vuonna 2014 arvioituja tyhjennys- ja muiden tehtävien määriä käyttäen. Metsäsairila Oy:llä on oikeus hylätä kaikki tarjoukset (myös urakka-alueen 1 yksittäiset alakohdat), jos tarjoushinnat poikkeavat olennaisesti yleisestä hintatasosta tai tarjoukset ovat muutoin epäedullisia. Tarjoukset voidaan myös hylätä, jos ne todetaan tilaajan edun vastaiseksi ja tilaajalla on hyväksyttävä syy tarjousten hylkäämiseen. Metsäsairila Oy:llä on myös oikeus karsia urakasta osioita edellä mainituin perustein. Tarjouksen tekemisestä ei voi vaatia korvauksia. Hankintapäätös Hankintapäätöksestä toimitetaan ilmoitus kirjallisesti kaikille tarjoajille. Hankintasopimus Hyväksytyn toimittajan kanssa tehdään kirjallinen urakkasopimus.

6 Tarjousasiakirjojen julkisuus Tarjouskilpailuun osallistuneet saavat halutessaan tarjoukset nähtäväkseen jo päätöksenteon jälkeen. Siksi tarjous on pyrittävä laatimaan siten, ettei se sisällä liike- ja ammattisalaisuuksia. Tarjouksen tekemiseen liittyvät muut ehdot Metsäsairila Oy pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään annetuista tarjouksista. Tarjoajilla ei ole oikeutta saada korvausta tekemästään tarjouksesta. Lisätiedot Mahdolliset tarjouksen laadintaa koskevat kysymykset on esitettävä klo mennessä sähköpostitse osoitteella Sähköpostin otsikkona tulee ehdottomasti olla Lisätietopyyntö: Jätehuoltotarjous. Kysymyksiin vastataan Metsäsairila Oy:n internet sivuilla viimeistään Lisätietoja antavat kehityspäällikkö Jonne Gråsten tai toimitusjohtaja Sami Hirvonen Metsäsairila Oy Sami Hirvonen Toimitusjohtaja LIITTEET Urakkaohjelma liitteineen

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5) 27.6.2016 1 (5) VUOLTEENTORIN RAKENNUSURAKKA, Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin pyytää tarjoustanne Vuolteentorin rakentamisesta tämän tarjouspyynnön ja jäljempänä mainittujen tarjouspyyntöasiakirjojen

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN KAPPALETAVARAKUORMA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä kappaletavarakuorma-autosta. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SIIRRETTÄVIEN PILARINOSTIMIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne neljästä siirrettävästä pilarinostimista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5) 20.6.2016 1 (5) TAMPELLAN ESPLANADIN, HELMISENRAITIN JA VERSTAANKADUN RAKENNUSURAKKA, Ranta-Tampella / Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin yhteistyössä Tampereen Kaukolämpö Oy:n, Tampereen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kolmesta (3) elektronisesta, teholtaan 2000 W, suurtehohälyttimestä asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA Hankinnan yleiskuvaus Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää tarjoustanne liitteen TARJOUKSEEN mukaisista astioista, keittiövälineistä ja

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Lomake 1/2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TILA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne uudesta TILA-AUTOSTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Pyydämme tarjoustanne koulupäivinä tapahtuvista opiskelijakuljetuksista. 4, IISALMI.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Pyydämme tarjoustanne koulupäivinä tapahtuvista opiskelijakuljetuksista. 4, IISALMI. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) OPISKELIJAKULJETUSPALVELUN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne opiskelijakuljetuksista eri toimipaikkoihin. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Hankintamenettely

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN DUMPPERIN (TRD) HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä Traktoridumpperista, TRD (dumpperista). Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

Hankintalain mukainen hankintayksikkö on TREDU-Kiinteistöt Oy. Tilaajan ja rakennuttajan välillä on erillinen rakennuttamissopimus.

Hankintalain mukainen hankintayksikkö on TREDU-Kiinteistöt Oy. Tilaajan ja rakennuttajan välillä on erillinen rakennuttamissopimus. 22.9.2015 Sivu 1/5 Rakennuttaja: Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos PL 487, 33101 Tampere Tilaaja: TREDU-Kiinteistöt Oy Hanke: TREDU Valo, Siltanostin TARJOUSPYYNTÖ Tampereen Tilakeskus

Lisätiedot

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ 1 LAPINLAHDEN JA VARPAISJÄRVEN HAUTAUSMAIDEN HAUDANKAIVUU- JA PEITTÖTÖISTÄ SEKÄ AURAUS- JA KUNNOSSAPITOTÖISTÄ Ylä-Savon seurakuntayhtymä pyytää kirjallista tarjousta Lapinlahden (kirkonkylä, Alapitkä ja

Lisätiedot

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

1. Tarjoajan perustiedot

1. Tarjoajan perustiedot LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ

LOIMAAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ PURKU-URAKKAAN Hanke numero 004500 Tilaaja Loimaan kaupungin tekninen lautakunta / rakennuttamispalvelut pyytää urakkatarjoustanne alla mainitusta kohteesta liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Tarjous

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA KOULUTUS PALVELUN HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA KOULUTUS PALVELUN HANKINTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Lomake 1/2007 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA KOULUTUS PALVELUN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon valmistava tietopuolinen

Lisätiedot

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v. Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) VERKKONEUVONTAPALVELUJÄRJESTELMÄN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjouksia verkkoneuvontapalvelujärjestelmän hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun.

Lisätiedot

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-

Lisätiedot

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009

TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 4.3.2009 TAMPERE TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) METSÄKONESIMULAATTORI Pyydämme tarjoustanne Tampereen ammattikorkeakoulun metsäja konetekniikan opetukseen tulevasta a) metsäkonesimulaattorista ja b) puunkorjuuketjun toimintojen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SEKAJÄTTEEN KERÄYKSESTÄ JA KULJETUKSESTA KEMIÖNSAARELLA

TARJOUSPYYNTÖ SEKAJÄTTEEN KERÄYKSESTÄ JA KULJETUKSESTA KEMIÖNSAARELLA Tarjouspyyntö 9.8.2016 1/6 TARJOUSPYYNTÖ SEKAJÄTTEEN KERÄYKSESTÄ JA KULJETUKSESTA KEMIÖNSAARELLA 1 Hankinnan kohde 2 Sopimuskausi Lounais-Suomen Jätehuolto Oy pyytää tarjoustanne sekajätteen keräyksestä

Lisätiedot

Hankittavat soittimet ja hankintamäärät on sanottu liitteellä KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVAT LIIKUNTAVÄLINEET

Hankittavat soittimet ja hankintamäärät on sanottu liitteellä KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVAT LIIKUNTAVÄLINEET TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA LIIKUNTAVÄLINEISTÄ Hankinnan yleiskuvaus Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää tarjoustanne liitteen KARTANONRAAN KOULUUN HANKITTAVAT LIIKUNTAVÄLINEET

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

HATTULA KALLIOLANTIE

HATTULA KALLIOLANTIE HATTULA KALLIOLANTIE rakentaminen kokonaisurakkana URAKKATARJOUSPYYNTÖ 26.5.2016 Urakkatarjouspyyntö Kalliolantie 2016 1/6 URAKKATARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KALLIOLANTIEN MUUTTAMI- NEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄKSI

Lisätiedot

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SUUN TERVEYDENHUOLLON RÖNTGENKUVIEN LAUSUNTOPALVELUIDEN HANKINTA Tarjouspyyntö Puitesopimus ja sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta suun terveydenhuollon röntgenkuvien

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA TARJOUSPYYNTÖ RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA 18.12.2014 TARJOUSPYYNTÖ TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVAN RADIOGRAAFISEN LAITTEISTON HANKKIMISESTA

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta Puitejärjestely Sopimuskausi Hankintapäätös Hankintasopimus Espoon kaupunki pyytää tarjousta rotaatio- ja suurarkkipainotöistä (arkkikoot

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Lajitteleva palautusautomaatti Espoon kaupunginkirjastoon Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Lisätiedot

Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen

Kirkkonummen uimahallin lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen TARJOUSPYYNTÖ n lipunmyynnin ja kahvilatoiminnan hoitaminen Hankintayksikkö Osoite Yhteyshenkilö Kirkkonummen kunta Liikuntalautakunta Sivistyspalvelukeskus Kirkkotallintie 1 B 2 krs 02400 KIRKKONUMMI

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN 3D- KONEOHJAUSJÄRJESTELMÄÄN Pyydämme tarjoustanne nykyisen kaivukoneen kaivusyvyysjärjestelmän päivittämistä 3d-koneohjausjärjestelmään

Lisätiedot

LUMIKORVEN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUEEN TYÖKONE-, SEKÄ JÄTELAVOJEN VUOKRAUS- JA TYHJENNYSPALVELUT

LUMIKORVEN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUEEN TYÖKONE-, SEKÄ JÄTELAVOJEN VUOKRAUS- JA TYHJENNYSPALVELUT LUMIKORVEN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUEEN TYÖKONE-, SEKÄ JÄTELAVOJEN VUOKRAUS- JA TYHJENNYSPALVELUT Urakka-alueet A, B ja C Pyydämme tarjoustanne Lumikorven jätteidenkäsittelyalueelle vastaanotettujen rakennus-

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet Tarjouspyyntö YTHS:n verkkolaitteet Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus 17.05.2016 12:02 Ilmoituksen numero HILMA:ssa: 2016-013550

Lisätiedot

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia lämmitysöljystä sekä ajoneuvopolttoaineista Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan,

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

14.12.2011 POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.

14.12.2011 POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä olevan erittelyn mukaisista polttoaineista. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012

Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 TARJOUSPYYNTÖ MONITOIMIVAUNUJEN HANKINNASTA TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE SEKÄ PALVELUKESKUS TUUSKOTOON 1.

Lisätiedot

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut.

3. Hinnoittelu Tarjouksessa tulee käyttää arvonlisäverotonta nettohinnoittelua (alv 0 %). Hinnan tulee olla kiinteän ja sisältää kaikki kulut. 1 PALOLETKUT Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne paloletkuista seuraavasti: YLEISTÄ 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot, kaupparekisteriote, lääninveroviraston todistus maksetuista veroista

Lisätiedot

PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ

PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 15.3.2016 PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupunki ja Akaan kaupunki pyytävät tarjoustanne pehmopapereista oheisen tuotetaulukkoliitteen (liite 1) mukaan. Sopimusaika Sopimuskausi on kolme

Lisätiedot

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA

TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA Urjalan kunta Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA 1. Hankinnan kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Urjalan kunta (jäljempänä tilaaja) pyytää toimittajilta

Lisätiedot

Tarjouspyyntö

Tarjouspyyntö 1 (7) KARKKILAN PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE ALKAEN 12.8.2013 Karkkilan kaupunki pyytää tarjoustanne kaupungin alueella toteutettavasta palvelu- ja asiointiliikenteen hoidosta seuraavasti. Hankinnan kuvaus

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallin liikuntavälineet

Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallin liikuntavälineet TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallin liikuntavälineet Tarjouspyyntö Kauhajoen kaupunki / sivistysosasto (myöhemmin hankintayksikkö) pyytää tarjouksia Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalliin

Lisätiedot

Hankinnan yksilöinti on liitteessä 1.

Hankinnan yksilöinti on liitteessä 1. TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) Uimahallikemikaalien hankinta Espoon uimahalleihin Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin kolmeen eri uimahalliin (Tapiola, Espoonlahti ja Leppävaara)

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Tarjouspyyntö 1 (5) Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Porvoon kaupungin matkailutoimisto pyytää tarjoustanne Porvoon kaupunkioppaan painotyöstä. Esite painetaan neljälle (4) eri kielellä.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Tarjouspyyntö YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA 1 Tarjouspyynnön kohde ja vaihtokone Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymä pyytää tarjousta hautausmaa- ja kiinteistötyöhön soveltuvasta pienkuormaajasta. Tarjouksessa on huomioitava

Lisätiedot

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen 1 (5) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen Tarjoajan nimi: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KIRKONKYLÄN KOULUN IRTOKALUSTEISTA

TARJOUSPYYNTÖ KIRKONKYLÄN KOULUN IRTOKALUSTEISTA TARJOUSPYYNTÖ SIEVIN KUNTA KIRKONKYLÄN KOULUN IRTOKALUSTEISTA Sievin kunta pyytää tarjousta 15.12.2010 valmistuvan kirkonkylän koulun irtokalusteista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Lisätiedot

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ

SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ SIRKKA - KITTILÄ - SIRKKA KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 KALUSTOLLE ASETETTAVAT

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA Mäntsälän kunta/mustijoen perusturva pyytää tarjoustanne kotihoidon kauppapalvelun hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt TARJOUSPYYNTÖ Hammaslaboratoriotyöt 1(5) 23.3.2015 Seudullinen hankintapalvelukeskus Tuusulan kunta Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Sipoon kunta TARJOUSPYYNTÖ HAMMASLABORATORIOTÖIDEN

Lisätiedot

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana

Lisätiedot

Tarjouspyyntö - Sivu 1/5 Tekniset palvelut/ Ruoka- ja siivouspalvelut

Tarjouspyyntö - Sivu 1/5 Tekniset palvelut/ Ruoka- ja siivouspalvelut Tarjouspyyntö - Sivu 1/5 TARJOUSPYYNTÖ 1 Hankinnan kohde 2 Hankintailmoitus 3 Sopimusaika 4 Hankintamuoto Mäntsälän kunta pyytää tarjoustanne puhtaanapitopalveluista ja ruokapalveluista Mäntsälän kunnan

Lisätiedot

LINJA-AUTON KULJETTAJIEN WC- JA TAUKOTILOJEN SEKÄ YLEISÖWC-TILOJEN SIIVOUS JA HUOLTO ALKAEN TOISTAISEKSI. Hankintaa ei saa jakaa osiin.

LINJA-AUTON KULJETTAJIEN WC- JA TAUKOTILOJEN SEKÄ YLEISÖWC-TILOJEN SIIVOUS JA HUOLTO ALKAEN TOISTAISEKSI. Hankintaa ei saa jakaa osiin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) LINJA-AUTON KULJETTAJIEN WC- JA TAUKOTILOJEN SEKÄ YLEISÖWC-TILOJEN SIIVOUS JA HUOLTO 1.6.2012 ALKAEN TOISTAISEKSI Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää

Lisätiedot

LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNETARJOUSPYYNTÖ AJALLE

LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNETARJOUSPYYNTÖ AJALLE VIRTAIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Koulutoimisto Tuula Jokinen PL 85 7.2.2014 34801 VIRRAT P. 03-4851260 tuula.jokinen@virrat.fi LIEDENPOHJAN, VASKIVEDEN, KILLINKOSKEN, KOTALAN, ÄIJÄNNEVAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ PERUNASTA JA JUUREKSISTA SEKÄ TUOREVIHANNEKSISTA JA HEDELMISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ PERUNASTA JA JUUREKSISTA SEKÄ TUOREVIHANNEKSISTA JA HEDELMISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ PERUNASTA JA JUUREKSISTA SEKÄ TUOREVIHANNEKSISTA JA HEDELMISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Perunat ja juurekset Tuorevihannekset ja hedelmät Tarjouspyynnön sisältö

Lisätiedot

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä. 05.01.2016 1(6) TARJOUSPYYNTÖ JÄTEVESILIETTEEN JATKOKÄSITTELYSTÄ Nurmijärven kunnan hankintapalvelut / Nurmijärven Vesi pyytää (myöhemmin tilaaja) tarjoustanne linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen

Lisätiedot

Hankinnasta on ilmoitettu HILMA -ilmoituspalvelussa osoitteessa:

Hankinnasta on ilmoitettu HILMA -ilmoituspalvelussa osoitteessa: LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN TARJOUSPYYNTÖ 1/2016 1 (5) ANESTESIARESPIRAATTORI/TYÖASEMA Pyydämme ystävällisesti tarjoustanne Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän leikkaus- ja anestesiaosastolle

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Tarjouslomake 1(8) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 10 Tarjous jätettävä 26.9.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelut vuosille

Tilintarkastuspalvelut vuosille 1 Tilintarkastuspalvelut vuosille 2013 2016 Hankinnan kohde Pyydämme tarjousta Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän kuntalain 72 :n mukaisesta hallinnon ja talouden tarkastuksesta vuosille 2013-2016 tai

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu

Lisätiedot

ETELÄISEN LAHDEN ALUEELLINEN HOITOURAKKA Urakkatarjouspyyntö

ETELÄISEN LAHDEN ALUEELLINEN HOITOURAKKA Urakkatarjouspyyntö Tarjouspyyntö 1 (5) ETELÄISEN LAHDEN ALUEELLINEN HOITOURAKKA 1.10.2017 30.9.2022 Urakkatarjouspyyntö Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Askonkatu 2 15100 Lahti Puh. 03 814 11 diaari.teky@lahti.fi

Lisätiedot

HYDROKOPTERIN HANKINTA

HYDROKOPTERIN HANKINTA 1 HYDROKOPTERIN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kolmesta (3 kpl) hydrokopterista trailereineen. Hankintamenettely Osatarjous Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää

Lisätiedot

Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä

Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1 Tarjouspyyntö asiointiliikenteen henkilökuljetusten järjestämisestä 1. Hankintayksikkö Rautjärven kunta Kunnanhallitus 56800 Simpele Yhteyshenkilö ja lisätietoja talouspäällikkö Paula Hinkkanen puh.

Lisätiedot

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT 1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten

Lisätiedot

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO

KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO KALLO-JAU HOJARVI-MOYKKYN EN-VAHALAKI- KAUKONEN KOULUKULJETUS TARJOUSPYYNTO 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTO SISALLYSLUETTELO 1 OSTAJA 3 2 HANKINTAMENETTELY 3 3 TARJOUSPYYNNON KOHDE 3 4 KALUSTOLLE

Lisätiedot