KUNNALLINEN ITSEHALLINTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNALLINEN ITSEHALLINTO"

Transkriptio

1 KUNNALLINEN ITSEHALLINTO kuntalaisten on voitava vaikuttaa kunnan toimintaan sekä edustajiensa välityksellä että suoraan hyvinvointivaltion rakentamisvaiheessa valtio säänteli vahvasti kuntien toimintaa sekä organisaatio ja virkarakenteita vapaakuntakokeilun myötä 80 luvun lopussa lautakuntaorganisaatiot uudistuivat kunnissa ja sisäinen päätösvallan delegointi vapautui uusi valtionosuusjärjestelmä 1993 alusta muutti ohjausjärjestelmiä valtio kunta suhteessa nykyinen kuntalaki (365/1995) on mahdollistanut kunnille erilaisia organisaatio, hallinto, ohjaus ja toimintamalleja

2 KUNNALLINEN ITSEHALLINTO hallinnon organisoimisen vapaus; oikeus päättää itse hallinnostaan valtuuston erityinen velvollisuus pitää huolta, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan (KuntaL 27 ) kansanvaltaisuus edellyttää luottamushenkilöiden määräävää asemaa kunnan hallinnossa valtuustolla on yleinen toimivalta päättää kunnan asukkaiden yhteisistä asioista (=>säädökset ja valtuuston itse tekemät päätösvallan siirrot) valtuusto voi siirtää toimivaltaa kunnan muille toimielimille, luottamushenkilöille ja viranhaltijoille mutta ei epävirallisille elimille kukin kunnan viranomainen on oikeutettu ja velvollinen käyttämään sille kuuluvaa toimivaltaa

3 KUNNAN TOIMIELIMET kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat lautakunnat eivät ole tarkastuslautakuntaa ja vaalilain edellyttämiä lautakuntia lukuun ottamatta pakollisia; valtuusto harkitsee tarpeen valtuusto voi asettaa kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia pysyväisluonteisten tehtävien hoitamista varten sekä johtokuntia liike tai muun laitoksen taikka tehtävän hoitamista varten kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten esim. nuorisovaltuustot, vanhus ja vammaisneuvostot eivät ole lain tarkoittamia toimielimiä eikä niille voida siirtää toimivaltaa

4 TOIMIELINTEN KOKOONPANO valtuutettujen ja varavaltuutettujen aseman korostaminen Keski Euroopassa alemmat toimielimet valtuuston tapa organisoida omaa toimintaansa => valtuutetut jäseninä toimielimissä kuntalain tavoitteena on ollut poliittisen vastuun lisääminen kunnallishallinnossa valtuusto voi päättää, että kunnanhallitukseen ja nimettyyn lautakuntaan voida valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja => valiokuntamalli

5 ASUKKAIDEN OSALLISTUMISOIKEUS asukkaiden ja palvelujen käyttäjien edellytykset osallistua ja vaikuttaa palvelujen käyttäjien edustus kunnan toimielimiin kunnan osa aluetta koskevan hallinnon järjestäminen tiedottaminen ja kuulemistilaisuudet asukkaiden mielipiteiden selvittäminen ennen päätöksentekoa yhteistyön järjestäminen kunnan tehtävien hoitamisessa asukkaiden oma aloitteisen asioiden hoidon, valmistelun ja suunnittelun avustaminen kunnalliset kansanäänestykset valtuuston pidettävä huolta em. edellytyksistä

6 TILAAJA TUOTTAJA toimintatapa TILAAJA TILAAJA ROVANIEMEN KPKI JÄRJESTÄMISVASTUU SOPIMUS TUOTE/ TUOTTAJA TUOTE TUOTTEEN ASIAKAS ROVANIEMEN KPKI PALVELU KÄYTTÄJÄ TUOTTAJA YKSITYINEN TUOTTAJA 3. SEKTORI PALVELUN KÄYTTÄJÄ

7 L U O T T A M U S H E N K I L Ö O R G A N I S A A T I O KAUPUNGINVALTUUSTO HALLINTO ORGANISAATIO PALVELUORGANISAATIO Nuorisovaltuusto Nuorisohallitus Perusturvaltk Perusturvajaosto Koulutusltk Koulujen johtokunnat Kulttuuriltk Liikuntaltk Nuorisoltk Yläkemijoen alueltk Keskusvaaliltk Elinkeinojaosto Kylien neuvottelukunta Maaseutultk Tekninenltk Tiejaosto Ympäristöltk Tarkastusltk, JHTT tilintarkastaja KAUPUNGINHALLITUS Sosiaali ja terveyspalvelujen johtokunta Sivistyspalvelujen johtokunta Tekninen johtokunta tekninen tuotanto Napapiirin Vesi liikelaitos Tilaliikelaitoksen johtokunta Työterveysliikelaitoksen johtokunta c:/taru/090216

8 K O N S E R N I R A K E N N E Kaupunginvaltuusto KONSERNIJOHTO Kaupunginhallitus Kaupunginjohtaja Apulaiskaupunginjohtajat YHTIÖT LIIKELAITOKSET TASEYKSIKÖT MUUT TUOTANTO OSASTOT Rovaniemen Energia Oy Napapiirin Vesi Sivistyspalvelujen tuotanto osasto Hallintopalvelujen tuotanto osasto Rovaniemen Kehitys Oy Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Sosiaali ja terveyspalv. tuotanto osasto Rovaniemen Markkinakiinteistöt Oy Tilaliikelaitos Tekninen tuotanto osasto Napapiirin Residuum Oy c:/taru/090121

9 KAUPUNKISTRATEGIA Päämäärä Asukkaiden ROVANIEMI asukkaille tarjotaan hyvät kuulluksi tulemisen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet Menestystekijät I Asukkaiden ja yritysten näkökulma palvelutoimintaa ja kaikkia asiakasryhmiä koskevia poikkileikkaavia tavoitteita ovat mm. kuulluksi tuleminen ja osallisuuden tukeminen asioiden valmistelussa ja niitä koskevassa päätöksenteossa asukkaiden hyvinvoinnin seuraamiseksi suoritetaan asukaskyselyjä eri väestöryhmissä; kyselyjen tulokset esitetään valtuustolle hyvinvoinnin yleisen kehityksen ja palvelutason arvioinnin perustaksi Menestystekijät III Rakenteiden ja prosessien näkökulma kaupungin palveluiden järjestäminen perustuu elämänkaarimalliin lapset, nuoret ja perheet; työikäinen väestö; ikäihmiset kehittämisen painopiste on muuttaa kaupunkiorganisaatiota siten, että se tukee asukaslähtöistä, hallinnolliset rajat ylittävää palvelujen järjestämistapaa

10 KAUPUNKISTRATEGIA Menestystekijät III Rakenteiden ja prosessien näkökulma ohjausjärjestelmän toimivuus suunnittelukauden tavoitteena on, että 1. lautakuntajärjestelmän kokonaisuudistus toteutetaan vuoteen 2013 mennessä 2. vuoteen 2011 mennessä laaditaan suunnitelma ja tehdään päätökset johtokuntamallin uudistuksesta 3. pilottihankkeena laaditaan väestöperusteiset palvelusopimukset ja tuotteet lasten, nuorten ja perheiden palveluluille sekä ikäihmisten palveluille vuoteen 2011 mennessä tavoitetaso; kaupunkistrategian ja muiden strategioiden ohjausvaikutus paranee Kaupungin toiminnassa ja talouden hoidossa hallinto organisaation keskeinen tavoite suunnittelukaudella on kaupunkistrategian toteuttaminen KHall:n tehtäväalueen keskeiset muutokset; lautakuntajärjestelmän uudistaminen ja hallinnon kehittäminen kaupunkistrategian mukaisesti

11 POHDITTAVIA ASIOITA Mitä lautakuntia, lautakuntien jäsenyysperusteet? kaupunkistrategian täytäntöönpanon varmistaminen asukasnäkökulman ja elämänkaari ajattelun toteutuminen Miten asukkaiden osallistumis ja vaikuttamismahdollisuudet toteutetaan? Systemaattinen järjestelmä, joka tukee edustuksellista demokratiaa ja päätöksentekoa sähköisen asioinnin kehittäminen Millainen palveluorganisaation johtokuntamalli edistäisi parhaiten palvelutuotannon liiketoiminnallista johtamista? Elinkeinoihin, aluekehittämiseen ja maankäyttöön liittyvien asioiden kokonaisvaltaisuuden huomioon ottaminen toimielinten tehtävissä (KValt, KHall, TekLa) Sopimusohjauksen kehittäminen

12 Kaupunkikonsernin prosessikartta Asukkaat/ Yksilöt ja perheet: lapset, nuoret, perheet työikäiset ikäihmiset erityisryhmät ASUKKAIDEN HYVINVOINNIN TURVAAMINEN/EDISTÄMINEN HYVINVOIVAT YKSILÖT JA PERHEET Yritykset ja yhteisöt: alueella olevat ja alueelle sijoittuvat yritykset, korkeakoulut, muut oppilaitokset, tutkimuslaitokset, elinkeinoelämän järjestöt YRITYSTEN SEKÄ ROVANIEMEN ALUEEN KILPAILUKYVYN JA ELINVOIMAN VAHVISTAMINEN MENESTYVÄT YRITYKSET JA KILPAILUKYKYINEN ALUE Henkilöstösuunnittelu ja kehittäminen Taloushallinnon palvelut Viestintä Hallintomenettelyn hoitaminen Tietohallinto Hankintapalvelut

13 Keskeiset ydinprosessit Lasten kasvun ja kehittymisen sekä lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen Nuorten kehittymisen (aikuistumisen ja oppimisen) ja aktiivisen osallisuuden, viihtymisen sekä kokonaishyvinvoinnin tukeminen Työikäisen väestön toimeentulon, viihtyvyyden ja hyvinvoinnin turvaaminen Ikäihmisten turvallisen vanhenemisen ja elämänlaadun tukeminen Yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytysten luominen ja kehittäminen

14 HALLINTOMALLI x.x.20xx alkaen ROVANIEMEN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTELMÄ Valtuusto Hallitus Lautakunnat Johtokunnat/Palvelutuotanto ASUKKAIDEN OSALLISTUMISJÄRJESTELMÄ Nykyisiä Ikäihmisten neuvosto Vammaisneuvosto Kylien neuvottelukunta Koulujen johtokunnat Käyttäjädemokratiaelimet Asukasfoorumit Väestöperust. (esim. nuoriso) Toimialaperust. (esim. ICT) Aluepohjainen Verkko osallistuminen Asiakaskyselyt Luonnos ver2/taru/100129

15 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO x.x.20xx alkaen KAUPUNGINVALTUUSTO NUORISOVALTUUSTO TARKASTUSLAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS Jaos Elinkeinot ja aluekehittäminen Talous, suunnittelu ja maankäyttö KESKUSVAALILAUTAKUNTA JA VAALILAUTAKUNNAT PERHEPALVELULAUTAKUNTA IKÄÄNTYVIEN PALVELULAUTAKUNTA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Yksilöasioiden jaos Yksilöasioiden jaos Lupajaos Lapset, nuoret, perheet Työikäiset/aikuisväestö Järjestämisvastuu palveluista Lastensuojelu Päivähoito Perusopetus ym. koulutus Neuvolatoiminta, perhetyö Koulu ja opiskelijaterv.huolto Terveydenhuolto Sosiaalipalvelut Liikunta ja nuorisotyö Kulttuuri Ikäihmiset Järjestämisvastuu palveluista Kotihoito Palveluasuminen Seniorineuvolat Sairaalahoito Omaishoito Erityisliikunta Kuntoutus Rakennettu ja rakentamaton ympäristö Järjestämisvastuu palveluista/ viranomaistoiminnoista Ympäristövalvonta ympäristönsuojelu ympäristöterv.huolto rakennusvalvonta Yhdyskuntatekniikka Maankäyttö (vrt. KHall) Palo ja pelastustoimi Luonnos ver2/taru/100129

16 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO x.x.20xx alkaen KAUPUNGINVALTUUSTO NUORISOVALTUUSTO TARKASTUSLAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS Jaos Elinkeinot ja aluekehittäminen Talous, suunnittelu ja maankäyttö KESKUSVAALILAUTAKUNTA JA VAALILAUTAKUNNAT PERUSTURVALAUTA PERHEPALVELU IKÄÄNTYVIEN PALVELU YMPÄRISTÖ KUNTA LAUTAKUNTA LAUTAKUNTA LAUTAKUNTA Yksilöasioiden jaos Yksilöasioiden jaos Yksilöasioiden jaos Lupajaos Lapset, nuoret, perheet Järjestämisvastuu palveluista: Äitiys ja lastenneuvolat Perheneuvola, perhetyö Lastensuojelu Päivähoito Perusopetus ym. koulutus Koulu ja opiskelijaterv.huolto Liikunta ja nuorisotyö Kulttuuri Työikäinen väestö Järjestämisvastuu palveluista Sosiaalipalvelut Aikuissosiaalityö Toimeentulotuki Kehitysvammahuolto Vammaispalvelut MAMU palvelut Terveydenhuollon palvelut Avosairaanhoito Suun terveydenhuolto Paihde ja mt palvelut Erikoissairaanhoito Ikäihmiset Järjestämisvastuu palveluista: Erityisliikunta Seniorineuvolat Kotihoito Omaishoidon tuki Asumispalvelut Sairaalahoito Kuntoutus Rakennettu ja rakentamaton ympäristö Järjestämisvastuu palveluista Ympäristövalvonta Ympäristönsuojelu Ymp.terveydenhuolto Rakennusvalvonta Yhdyskuntatekniikka Maankäyttö (vrt. KHall) Palo ja pelastustoimi Luonnos ver3/taru/100219

17 PALVELUORGANISAATION JOHTOKUNNAT kuntalain mukaisten liikelaitosten johtokunnat nykyiset erilliset johtokunnat tai liikelaitosten yhteinen johtokunta taseyksiköiden johtokunnat sosiaali, terveys ja sivistyspalveluille yhteinen johtokunta johtokuntien jäsenten kelpoisuusvaatimukset

Väestö Pinta ala as. 12. suurin kaupunki. maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki

Väestö Pinta ala as. 12. suurin kaupunki. maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki Väestö 31.12.2007 58.825 as. 12. suurin kaupunki Pinta ala maa 8017 km2 vesi 415 km2 suurin kaupunki VISIO Lapin pääkaupunki ROVANIEMI kansainvälinen osaamisen ja kulttuurin keskus Strategiset päämäärät

Lisätiedot

HALLINTO ORGANISAATIO HALLINTO ORGANISAATIO

HALLINTO ORGANISAATIO HALLINTO ORGANISAATIO HALLINTO ORGANISAATIO 2006 2007 HALLINTO ORGANISAATIO 2006 2007 187 Matti Ansala PERUSPALVELU 18 18 SISÄINEN TARKASTUS SISÄINEN TARKASTUS Martti Anttila TEKNINEN 83 83 KAUPUNGINKANSLIA Kaisa Laitinen 14

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupungin palveluorganisaation perusrakenne asiakaslähtöiset ydinprosessit Organisaatiotoimikunta 16.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen Strategiajohtaja Sakari Möttönen

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamistyö. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög KV seminaari

Rovaniemen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamistyö. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög KV seminaari Rovaniemen kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamistyö Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög KV seminaari Taustaa organisaatiomuutoksille Toimintaympäristön muutokset Maakuntauudistus Sosiaali-

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Loimaan kaupunki Liite: Kh Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen 1 Loimaan kaupunki Liite: Kh 19.12.2016 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Valmistelun ja päätöksenteon aikataulu 2. Toimielimet Toimielin- ja luottamushenkilöorganisaatio on

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Aluelautakuntien toiminnan käynnistäminen - hallinnon järjestäminen. Kaupunginsihteeri Kaisa Laitinen

Aluelautakuntien toiminnan käynnistäminen - hallinnon järjestäminen. Kaupunginsihteeri Kaisa Laitinen Aluelautakuntien toiminnan käynnistäminen - hallinnon järjestäminen Kaupunginsihteeri Kaisa Laitinen 28.11.2012 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO KAUPUNGINVALTUUSTO HALLINTO-ORGANISAATIO PALVELUORGANISAATIO

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu. Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 71 07.03.2016 Kaupunginhallitus 123 02.05.2016 Kaupunginhallitus 132 16.05.2016 Kaupunginhallitus 172 13.06.2016 Hallintosäännön uudistaminen ja organisaatiomuutoksen valmistelu Kh 07.03.2016

Lisätiedot

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA

OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA OMISTAJAPOLIITTINEN OHJELMA KONSERNIRAKENNE Kaupunginvaltuusto Päättää talousarviossa verot, määrärahat ja tavoitteet KONSERNIJOHTO, Hallitus ja kaupunginjohtajat -vastaavat valmistelusta, täytäntöönpanosta

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen

LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS Jouko Luukkonen LAPIN MAAKUNTA POLIITTINEN RAKENNE LUONNOS 17.4.2018 Jouko Luukkonen POLIITTISILLE PIIREILLE KESKUSTELTAVAKSI Tarvitaanko lakisääteisten toimielinten lisäksi muita toimielimiä? Jos tarvitaan, muodostetaanko

Lisätiedot

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa

Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Tuottavuusmittareiden seuranta ja hyödyntäminen kunnan taloudessa ja toiminnassa Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden vaikuttajafoorumi 6.11.2012 Tarja Saarelainen, dosentti, HTT, tarkastuspäällikkö KONSERNIRAKENNE

Lisätiedot

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa

Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys. Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa Poliittisen päätöksentekojärjestelmän uudistaminen Kaupunginjohtajan esitys Tiedonantotilaisuus kaupunginvaltuustossa 3.10.2016 Luottamushenkilöorganisaation uudistaminen vuonna 2017 Luottamushenkilöorganisaation/toimielinrakenteen

Lisätiedot

2. Aluelautakunnat osana kaupungin organisaatiota

2. Aluelautakunnat osana kaupungin organisaatiota 2. Aluelautakunnat osana kaupungin organisaatiota LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO 1.1.2013 lukien K A U P U N G I N V A L T U U S T O (59) HALLINTO-ORGANISAATIO Tarkastuslautakunta (7), JHTT-tilintarkastaja

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. johtosääntö (osittain nykyisessä toimintasäännössä) 3. hallintosääntö

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Uusi Hämeenlinna palvelujen uudistamisen tavoitteita (HML KH 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-

Lisätiedot

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013

KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013 KAUPUNGIN STRATEGISESTA KEHITTÄMISESTÄ JA KAUPUNKIORGANISAATIO 2013 Kunnallisvaaliehdokkaiden /laisuus Laajavuori 11.10.2012 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kaupungin strategisesta kehi/ämisestä 1. Kuntauudistuksen

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

KAUPUNGIN ORGANISAATIO UUDEN TOIMIKAUDEN ALKAESSA KESÄKUUSSA 2017

KAUPUNGIN ORGANISAATIO UUDEN TOIMIKAUDEN ALKAESSA KESÄKUUSSA 2017 KAUPUNGIN ORGANISAATIO UUDEN TOIMIKAUDEN ALKAESSA KESÄKUUSSA 2017 (Organisaatiotoimikunta 31.3.2016 19) Uusi kuntalaki astuu osittain voimaan 1.6.2017. Kaupungin tulee muun muassa hyväksyä uusi hallintosääntö,

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS KAUPUNKIORGANISAATIO JA SOPIMUSOHJAUSJÄRJESTELMÄ Ohjausjärjestelmän taustaa Valtionosuusuudistus

Lisätiedot

Päämäärät / Kaupunkistrategia

Päämäärät / Kaupunkistrategia Päämäärät / Kaupunkistrategia Asukkaiden Rovaniemi Rovaniemi järjestää asukkailleen riittävät ja laadukkaat peruspalvelut ja luo edellytykset muille hyvinvointipalveluille. Asukkaille tarjotaan viihtyisä

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin hallinto ja johtosääntö Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

Rovaniemen kaupungin hallinto ja johtosääntö Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Rovaniemen kaupungin hallinto ja johtosääntö 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Tavoitteita Kerätätty yhden säännön alle kaikki säännöt Valtuustolla erillinen työjärjestys Lautakunnilla ja johtokunnilla

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten Poimintoja Maakuntalaista (luonnos 22.12.2016) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten 24.1.2017 klo 08.30- Vuokko Ylinen Hallintojohtaja 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Hallintosäännön merkitys

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

ROVANIEMI. Sivu 1. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus KAUPKIRJ: 323 / Organisaatiouudistus 2017

ROVANIEMI. Sivu 1. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Kaupunginhallitus KAUPKIRJ: 323 / Organisaatiouudistus 2017 KAUPKIRJ: 323 /2016 446 Organisaatiouudistus 2017 1 Kuntien toimintaympäristössä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen suuria muutoksia. Kuntien tehtäviä, suurimpana sosiaali- ja terveyspalvelut kokonaan,

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Loimaan kaupunki Liite 2 / kh Ennen puheenjohtajiston vaalia valtuusto päättää puheenjohtajiston toimikaudesta

Loimaan kaupunki Liite 2 / kh Ennen puheenjohtajiston vaalia valtuusto päättää puheenjohtajiston toimikaudesta Kaupunginvaltuusto 13.3.2017 Loimaan kaupunki Liite 2 / kh 6.3.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen 1. Kaupunginvaltuusto Valtuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston toimikauden

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset

Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset Kouvolan kaupunki Luottamushenkilöjärjestelmätyöryhmä 11.6.2015 Luottamushenkilöjärjestelmän uudistamista valmistelleen työryhmän esitykset 1. Yleistä Kaupunginhallitus asetti 12.1.2015 työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala

PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA. Talousarvio info Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala PALVELUT KAUPUNKISTRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA Talousarvio info 26.10.2010 Apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala Vuoden 2010 määrärahat hallinto ja viranomaistoiminnot; tarkastusltk ja khall lautakuntien toiminta;

Lisätiedot

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014

kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu 17.6.2014 Kuntalain kokonaisuudistus - Työryhmän esitys Hyvä neuvottelukunta 11.6.2014 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu Kuntalain valmistelun organisointi Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä Parlamentaarinen

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa

Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä

Lisätiedot

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI H Hallinto palvelu yhtiöt Hallintopalvelu t Uudenmaan maakunnan organisaatiorakenne 2023 Maakuntajohtaja Konserniesikunta Sisäinen tarkastus LIITE 1 PKS:n Kasvukunt

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällys 1 Palvelualueen tehtävät 2 Palvelualueen rakenne 3 Liikelaitokset 4 Perusturvalautakunta ja sen jaostot 5 Lautakunnan ja jaostojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 3/2016 30 Kokousaika 15.8.2016 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli varavaltuutettu

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kaupungin luottamushenkilöiden 8.3. 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu Valtuusto 28.1.2013 Voimaan 28.1.2013

Lisätiedot

Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen

Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Valtio Maakunta Kunta Uuden maakunnan muodostajat Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 7. Voimaantulo 1.1.2013. Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan 1.

Lisätiedot

Tietoa Manner-Suomen kuntien lautakunnista

Tietoa Manner-Suomen kuntien lautakunnista Tietoa Manner-Suomen kuntien lautakunnista 2009 2012 Kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat. Lautakunnat ovat kunnanhallituksen

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN Keuruun kaupunkia johdetaan seuraavien asiakirjojen pohjalta: 1. Keuruun kaupungin johtamisen periaatteet 2. Keuruun kaupungin hallintosääntö 3. Keuruun kaupungin organisaatiosääntö

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Kasvu, oppiminen, perheet

Kasvu, oppiminen, perheet Kasvu, oppiminen, perheet Valtuustoseminaari 21.2.2011 Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Kasvu, oppiminen, perheet - palveluja SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SIVISTYSPALVELUT Terveydenhuollon palvelut Lasten

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta!

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Nyholm Inga, VM 29.8.2013 Ajankohtaista kuntalakiuudistuksesta Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä linjasi lakiuudistuksen jatkovalmistelua

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4)

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) Kunnanvaltuuston hyväksymä 15.12.2008 125 Voimaantulopäivämäärä 01.01.2009 Muutos vuodeksi 2014 Kv 16.12.2013 102 Muutos vuodeksi 2015 Kv 10.11.2014

Lisätiedot

Luottamushenkilöorganisaation uudistamisen vaihtoehdot ja katsaus kaupunkien organisaatiouudistuksiin

Luottamushenkilöorganisaation uudistamisen vaihtoehdot ja katsaus kaupunkien organisaatiouudistuksiin Luottamushenkilöorganisaation uudistamisen vaihtoehdot ja katsaus kaupunkien organisaatiouudistuksiin Valtuustoseminaari 23.5.2016 kehitysjohtaja Jarmo Asikainen johtava konsultti Anni Antila, FCG Konsultointi

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Kuntalaisfoorumi Uuden sukupolven organisaatio 4.10.2010 Veijo

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia

OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. Julkaissut. Outokummun kaupunginkanslia OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2018 PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 19.02.2018 26 Kaupunginvaltuusto 26.02.2018 9 Voimaantulo 1.4.2018

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 656 Työterveysliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002989 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden toimikaudeksi

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä

Maakunnan johtamisjärjestelmä Maakunnan johtamisjärjestelmä Päijät-Häme 30.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Ennakoiva asenne Uudistuksen tarve on tunnustettu Lainsäädäntö avoin Valmistelut vauhdissa Aikataulu on kireä Vaalit tulossa

Lisätiedot

LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ

LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ LAPSI PALVELUTUOTANNON KESKIÖSSÄ KOULUN KEHITTÄMINEN LAPSEN KASVUA TUKEVIEN ERILAISTEN PALVELUJEN YHTEISÖNÄ STRATEGINEN AJATTELU JA YHTEINEN NÄKEMYS Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa

Hyvinvointijohtaminen Lahdessa Hyvinvointijohtaminen Lahdessa 2018 Kaupunginhallitus Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto Hyvinvoinnin johtamisen rakenne Lahden kaupungissa Konsernihallinto - Elinvoima- ja kilpailukykypalvelu t - Osallisuus

Lisätiedot

Kokousmenettelyn juridiset perusteet

Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kokousmenettelyn juridiset perusteet Kaupunginlakimies Jouko Aarnio Päätöksentekomenettelyn säädöspohja Päätöksenteon perusteet kirjattu perustuslakiin 2 oikeusvaltioperiaate -julkisen vallankäytön tulee

Lisätiedot

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista

Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Hiiden terveydenhuoltoalue - esimerkkejä eri hallinto- ym. malleista Ritva Teräväinen Kehittämispäällikkö Yksittäinen kunta: tilaajaosaaminen Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Palvelu Tasapuolisuus?

Lisätiedot