SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
|
|
- Albert Heikkilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus ( ) Putin tapasi Junckerin Pietarin talousfoorumissa ja puhui EU-suhteen palauttamisen puolesta. Venäjä ilmoitti asevoimien valmiustarkastuksesta. Venäjän turvallisuusneuvosto kokoontui Kaliningradissa. Gerasimov: Syyrian tilanne eskaloitumassa. Putin armahtanut kaksi ukrainalaista, elokuvaohjaaja Sentsovin vaihdosta ei päätöstä. Putin käynnisti virallisesti duumanvaalivalmistelut. Työttömyys laskenut, nimellispalkat nousussa. Duuma hyväksyi "Google-veron". Kriisi ei ole vähentänyt Venäjän viennin öljyriippuvuutta. Venäläiset yleisurheilijat suljettu pois Rion olympialaisista, poikkeukset mahdollisia. Venäläisiä jalkapallofaneja pidätettiin Ranskassa syytettyinä massahäiriöiden aiheuttamisesta. Venäjä nousi maailman suurimmaksi vehnänviejäksi. 1. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Presidentti Putin tapasi EU-komission puheenjohtaja Junckerin Pietarin talousfoorumissa ja puhui EU-suhteen palauttamisen puolesta. Pietarin vuotuisessa talousfoorumissa oli pinnalla Venäjän EU-suhde. Foorumiin saapui venäläismedian mukaan ennätysmäärä osallistujia, mikä tulkittiin Kremliä lähellä olevalla NTV-kanavalla osoituksena "piirityksen purkautumisesta" sekä Euroopan muuttuvasta asennoitumisesta Venäjään. Foorumiin osallistui EU:n komission puheenjohtaja Juncker, Italian pääministeri Renzi, Ranskan ex-presidentti Sarkozy sekä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. Venäläislähteiden mukaan Putinin ja Junckerin tapaamisen teemoina olivat EU-Venäjä suhteen tila, Nord Stream-2 -.hanke sekä EU-Venäjä energiadialogin mahdollinen palauttaminen. Presidentti Putin totesi foorumissa pitämässään puheessa, että EU:n ja Venäjän välinen luottamus ja suhteet tulisi palauttaa. Putin esitti myös idean laajemmasta Euraasian kumppanuudesta, johon Euraasian unionin lisäksi kuuluisivat Kiina, Intia, Pakistan, Iran, IVY-kumppanit sekä muut kiinnostuneet maat. Junckerin foorumipuheenvuoro tulkittiin venäläismediassa lähinnä positiiviseen sävyyn mainiten Junckerin esiin nostama tarve dialogille sekä luottamuksen uudelleenrakentamiselle. Venäjän EU:n pysyvän edustajan Tšižovin mukaan Venäjä ja EU keskustelevat mahdollisuudesta palauttaa EU-Venäjä huippukokoukset. Mediassa kommentoidaan foorumin eurooppalaisen painopisteen osoittavan Venäjän Kiina-suuntauksen toiveiden heikkenemistä. (kaikki mediat) Puolustusliitto NATO:n pääsihteeri Stoltenberg kommentoi venäläismedialle Baltian puolustuksen vahvistamista. Stoltenberg toteaa TASS-uutistoimistolle antamassaan haastattelussa Krimin anneksoinnin sekä Venäjän jatkuvan Itä-Ukrainan tilannetta epävakauttavan toiminnan johtaneen Naton päätökseen lisätä Baltiaan ja Puolaan neljä pataljoonaa puolustusliiton joukkoja. Venäjän ja NATO:n edustajat ovat olleet viime viikkoina sanaharkassa koskien Venäjän armeijan valmiusharjoituksia. (TASS) Liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuuskomitean puheenjohtaja Ozerov: Venäjä voi vastata Naton joukkolisäyksiin Baltiassa ja Puolassa. Ozerovin mukaan Venäjä voi sijoittaa vielä yhden Iskander-M-ohjuksilla varustetun prikaatin Läntiseen sotilaspiiriin turvaamaan maan ehdottoman suvereniteetin. Venäjä on jo ilmoittanut perustavansa kaksi divisioonaa Läntiseen sotilaspiiriin ja yhden Eteläiseen sotilaspiiriin. Presidentti Putin totesi duumassa pitämässään puheessa 22.6., että Venäjä joutuu kiinnittämään erityistä huomiota Venäjän puolustuskyvyn kohottamiseen reaktiona Naton aggressiiviseen retoriikkaan ja toimiin Venäjän rajojen läheisyydessä. (RIA, Kreml) Venäjä ilmoitti asevoimien valmiustarkastuksesta. Venäjän puolustusministerin sijaisen Antonovin mukaan Venäjä on vapaaehtoispohjalta ilmoittanut pidettävästä asevoimien yllätyksellisestä
2 valmiustarkastuksesta Wienin asiakirjan 2011 kaikille jäsenmaille Etyjin kautta sekä maahan akkreditoiduille puolustusasiamiehille. (RIA) Venäjän turvallisuusneuvosto kokoontui Kaliningradissa. Kokousta johti turvallisuusneuvoston pääsihteeri Nikolai Patrušev. Presidentti Putin ei osallistunut kokoukseen. Tiedotteen mukaan kokous käsitteli Kaliningradin sosiaalistaloudelliseen tilanteeseen liittyviä kysymyksiä ja kansallisen turvallisuuden uhkia talouden ja informaation alueilla. Erityisesti kokouksessa käsiteltiin Kaliningradin liikenneyhteyksiin ja energiakuljetusyhteyksiin liittyviä kysymyksiä. (Turvallisuusneuvosto) Presidentti Putin tapasi Nagorno-Karabahin konfliktin osapuolet Pietarissa. Kolmen maan yhteistapaamisessaan presidentit päättivät jatkaa keskusteluja konfliktin ratkaisusta. Yhteislausunnossaan presidentit myös päättivät lisätä kansainvälisten tarkkailijoiden määrää konfliktialueella. Sekä Armenian presidentti Sargsyan että Azerbaidžanin presidentti Aliev tapasivat presidentti Putinin myös kahden kesken. Uutistietojen mukaan presidentti Sargsyan korosti kahdenvälisessä tapaamisessa tarvetta luoda konfliktialueen tulitaukorikkomuksia tutkiva mekanismi. Presidentti Aliev korosti Azerbaidžanin pitävän nykyistä status quoa kestämättömänä. Aliev ja Sargsyan tapasivat Venäjän maaperällä myös vuonna 2011 presidentti Medvedevin toimiessa välittäjänä. (Kommersant, Rossiiskaja Gazeta, Rossija 1) Venäjän pääesikunnan päällikkö Gerasimovin mukaan Syyrian tilanne on eskaloitumassa. Gerasimov kommentoi aiempaa Yhdysvaltojen ulkoministeri Kerryn lausuntoa, jonka mukaan Yhdysvaltojen kärsivällisyys Assadin suhteen on rajoitettu. Gerasimovin mukaan todellisuudessa venäläisten kärsivällisyys alkaa olla lopussa suhteessa Syyrian tilanteeseen. Gerasimovin mukaan Yhdysvallat ei edelleenkään osaa päättää, mitkä aseelliset ryhmät ovat terroristeja ja mitkä kuuluvat oppositioon. Myös Venäjän ulkoministeri Lavrov kommentoi tuoreeltaan ulkoministeri Kerryn lausuntoja Pietarin talousfoorumin yhteydessä todeten olevansa ällistynyt Assadin asemaa uhkaavasta kommentista. Kerryn kommenttien jälkeen Venäjän puolustusministeri Šoigu vieraili Venäjän lentotukikohdassa Hmeimimissä sekä tapasi Damaskoksessa presidentti Assadin. (Gazeta.ru, TASS, Interfax) Presidentti Putin armahtanut kaksi ukrainalaista, elokuvaohjaaja Sentsovin vaihdosta ei päätöstä. Venäjällä vankeusrangaistuksiin tuomitut Ukrainan kansalaiset Gennadi Afanasjev sekä Juri Sološenko on vaihdettu kahteen odessalaiseen toimittajaan, joita on syytetty Ukrainassa separatismista. Molemmat odessalaistoimittajat ovat Ukrainan kansalaisia. Presidentinhallinnon tiedottaja Dmitri Peskovin mukaan toimittajien vaihdon syyt olivat humanitaariset. Peskovin mukaan krimiläisen elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin mahdollinen siirtäminen Ukrainaan riippuu presidentti Putinin päätöksestä. Minskin kontaktiryhmän keskusteluissa ei ole edistytty koskien Donbassissa vankeina olevien vapauttamista. (Gazeta.ru, Rossiiskaja Gazeta, Interfax, RBK) Venäjän turvallisuusneuvoston pääsihteeri Patrušev huolissaan Venäjän kyberturvallisuudesta. Patruševin mukaan ulkomaiset tiedustelupalvelut ovat lisänneet kybertoimintaansa Venäjää vastaan. Samoin Patrušev totesi ulkomaisen informaatioteknologian luovan edellytykset tietovuodoille. Patrušev on useaan otteeseen kehottanut venäläisvirkamiehiä välttämään läntisten sosiaalisten medioiden sekä läntisten internetjättien kuten Googlen käyttöä. (Rossiiskaja Gazeta) 1. Sisäpolitiikka ja ihmisoikeudet Karjalan veneonnettomuus puhuttaa Venäjällä. Venäjän media on puinut Karjalassa tapahtunutta, 14 lapsen kuolemaan johtanutta veneonnettomuutta. Kesäleirillä olleet lapset hukkuivat myrskyssä Sjamozero-järvellä oletettavasti ohjaajien huolimattomuuden seurauksena. Tapahtuneesta on nostettu syytteet usean hengen kuolemaan johtaneena laiminlyöntinä. Muun muassa Venäjän kuluttajasuojaviranomainen Rospotrebnadzorin Karjalan johtaja Anatoli Kovalenko on pidätetty tapahtuman seurauksena. Mediassa on myös arvuuteltu Karjalan päämies Aleksandr Hudilaisen mahdollisella erolla. Hudilainen sijoittui viimeiseksi Kremliä lähellä olevan tutkimuslaitoksen tuoreessa kuvernöörien tehokkuutta mittaavassa tutkimuksessa. (kaikki media) Duumanedustaja Ponomarjovin edustajanvaltuudet mitätöity. Opposition duumanedustaja Ilja Ponomarjovin valtuudet on mitätöity Duuman äänestyksessä. Virallisesti syynä oli Ponomarjovin "kyvyttömyys täyttää edustajan tehtäviään". Ponomarjov on ensimmäinen duumanedustaja, jolta on
3 viety valtuudet vastikään hyväksytyn lain nojalla. Huhtikuussa 2015 Duuma vei Ponomarjovilta tämän kansanedustajan syytesuojan, ja Ponomarjovia vastaan on ostettu syyte avunannosta dollarin kavallukseen Skolkovo-rahastosta. Venäjä on antanut Ponomarjovista kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Ponomarjov oli ainoa kansanedustaja, joka äänesti maaliskuussa 2014 Krimin Venäjään liittämistä vastaan. Saman vuoden kesällä Ponomarjov muutti Yhdysvaltoihin oikeusjutun pelossa. (Gazeta.ru, Vedomosti, RBK) Presidentti Putin käynnisti virallisesti duumanvaalivalmistelut ja piti läksiäispuheen Duumassa. Putin puhui väistyvälle Duumalle Putinin mukaan Duuman nelivuotiskauden keskeisimpiä saavutuksia on Krimin liittämiseen vaaditun lainsäädännön läpivieminen. Lisäksi Putin korosti ekologian alan lainsäädäntötyön tärkeyttä ja painotti tulevan duumanvaalikampanjan rehellisyyttä ja avoimuutta. Putin on allekirjoittanut duumanvaalien järjestämistä koskevan asetuksen. Virallinen vaalikampanjointi alkaa, kun ehdokkaat ja puolueet ovat rekisteröityneet vaaleihin. Viimeinen puoluelistojen ja itsenäisten ehdokkaiden rekisteröintipäivä on ja yhden mandaatin vaalipiireistä duumaan pyrkivien Yli 70 puolueella on oikeus ottaa osaa vaaleihin. Yhtenäinen Venäjä järjestää puolueen ehdokasasettelusta päättävän puoluekokouksen Puolue on jo julkistanut alustavan vaaliohjelmansa. Muiden nykyisten duumanpuolueiden puoluekokoukset järjestetään myös kesäkuun lopussa. Vaalikampanjointi lehdistössä sekä televisiossa ja radiossa käynnistyy vasta elokuun lopulla. Keskusvaalilautakunta on pyytänyt presidentiltä lisärahoitusta vaalien järjestämiseen. Mediatietojen mukaan kyseessä olisi 500 miljoonan ruplan lisäsumma alkuperäiseen 10,4 miljardin ruplan budjettiin. (Vedomosti, Kommersant, Gazeta.ru, TASS) Oppositiopoliitikko Navalnyin rekisteröimätön puolue yrittää päästä vaaleihin. Liberaaliopposition keulahahmoihin kuuluva Aleksei Navalnyi on kirjoittanut presidentti Putinille, pääministeri Medvedeville sekä keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Pamfilovalle vaatien itselleen sekä Edistyspuolueelleen oikeutta ottaa osaa vaaleihin. Navalnyi on myös nostanut kanteen Venäjän perustuslakituomioistuimeen poliittisia puolueita koskevasta lainsäädännöstä. Navalnyin Edistyspuoluetta ei ole rekisteröity virallisesti, eikä Navalnyi itse voi ottaa osaa vaaleihin johtuen voimassaolevasta ehdonalaistuomiosta. Toukokuussa Navalnyin kannattajat jättivät liberaaliopposition puolueita koonneen Demokraattisen koalition linjaerimielisyyksistä johtuen. (Vedomosti, Kommersant)
4 2. Talous Venäjän talouskasvu Ennuste 2016 BKT:n kasvu % 0,6 % -3,7 % -0,2 % Reaalipalkka % 1,3 % -8,9 % -1,5 % Inflaatio % 11,4 % 12,9 % 6,5 % Vähittäiskauppa, % 2,5 % -10,1 % -2,7 % Teollisuustuotanto % 1,7 % -3,4 % 0,0 % Investoinnit % -2,5 % -8,4 % -3,1 % Vienti % -5,5 % -33,0 % -15,0 % Tuonti % -9,2 % -37,0 % -7,0 % Urals-öljyn keskihinta 98$/bll 51$/bll 40$/bll Budjetin yli/alijäämä -0,5 % -2,6 % -3,0 % Lähteet: Rosstat ja talouskehitysministeriön perusskenaario Vararahastot mrd. USD Vararahasto 38,6 Hyvinvointirahasto 73,0 Keskuspankin kulta- ja valuuttavarannot 388,0 Lähteet: Venäjän keskuspankki ja finanssiministeriö Ruplan kurssi RUB EUR/RUB 72,79 USD/RUB 64,17 Lähde: Venäjän keskuspankki Raakaöljyn hinta USD/bll Brent USD/bll 49,95 Urals USD/bll 47,19 Lähde: Neste Oil Pietarin kansainvälinen talousfoorumi. Järjestelytoimikunnan mukaan Pietarin 20:tta kertaa järjestetty talousfoorumi oli menestys. Osanottajien joukossa oli mm. suuryritysten johtajia, ministereitä, YK:n pääsihteeri, EU-komission puheenjohtaja ja Ranskan entinen presidentti. Virallisia sopimuksia kerrottiin allekirjoitetun yli 15 miljardin dollarin arvosta, mutta talouslehti Vedomostin mukaan pääasiassa oli kuitenkin kyse joko pienistä projekteista tai väljistä yhteistyösopimuksista. Venäläisten ja ulkomaisten yritysten väliset sopimukset olivat vähäisiä ja ne olivat hyvin yleisellä tasolla. Vaikka Venäjän investoinnit eivät ole täysin tyrehtyneet, kysymys on, miten ja missä muodossa ne realisoituvat. (RT, Vedomosti) Putin perustaa uuden kansallisiin projekteihin liittyvän neuvoston. Presidentti Putin ilmoitti Pietarin talousfoorumin puheessaan käynnistävänsä pitkään odotetun julkisen hallinnon reformin. Hän perustaa presidentin alaisen strategiseen kehitykseen ja ensisijaisiin projekteihin keskittyvän neuvoston. Putin johtaa hallitusta ja pääministeri Medvedev vastaa operatiivisesta johtamisesta. Neuvosto fokusoi erityisesti tuottavuuden parantamiseen, liiketoimintailmapiiriin, pk-sektorin toiminnan edistämiseen ja viennin tukemiseen (Vedomosti) Finanssiministeriö: ei muutoksia verotukseen. Finanssiministeri Anton Siluanov uskoo, että budjettimenojen käyttöä voidaan tehostaa esimerkiksi yritysten tukia ja muita subventioita leikkaamalla. Verotukseen ei ole tulossa muutoksia budjettikaudella Siluanovin mukaan verojärjestelmän vakaus on tärkeää paremman liiketoimintailmapiirin takaamiseksi. Venäjän lähivuosien tavoite globaalia korkeammasta talouskasvusta ei toteudu veroja korottamalla. Talouden vakauden kannalta ensisijaisen tärkeää on inflaation ja rahoituskustannusten aleneminen. Finanssiministeriön näkemyksen mukaan inflaatio ei ylitä kuutta prosenttia vuonna (TASS)
5 Työttömyys laskenut, nimellispalkat nousussa. Venäjän tilastokeskuksen mukaan työttömyys laski tammi toukokuussa 5,6 prosenttiin. Nimellispalkat kasvoivat 7,1 prosenttia ja reaalipalkat laskivat 0,8 prosenttia. Vähittäiskaupan myynti laski 5,7 prosenttia. Pienenevä työttömyys aiheuttaa paineita nostaa nimellispalkkoja, mikä lisää kulutuskysyntää ja aiheuttaa inflaatiopaineita. Keskuspankin mahdollisuus laskea ohjauskorkoa pienenee. Keskuspankki laski äskettäisessä hallituksen kokouksessaan korkoa 0,5 prosenttiyksiköllä 10,5 prosenttiin ensi kerran sitten elokuun Tammi toukokuun inflaatio oli vuositasolla 7,3 prosenttia. (Alfabank) Taloudelliset ulkosuhteet Euraasian talousliitto jatkoi EU-suhteiden lämmittelyä talousfoorumissa. Euraasian talouskomission puheenjohtaja Tigran Sarkisian esiintyi Pietarin talousfoorumissa samassa sessiossa EU-komission puheenjohtaja Junckerin kanssa. Sarkisian esitti talousliiton kannan ja toiveen suhteiden muodostamisesta EU:n kanssa. Samansuuntaiset viestit lähettivät myös Venäjän ja Kazakstanin presidentit puheissaan talousfoorumin toisena päivänä. Presidentti Putin viittasi EU:n ja Yhdysvaltojen TTIP-neuvotteluihin ja toivoi, ettei EU rajoittaisi potentiaaliaan vain yhteen alueelliseen liittoutumaan. EU ei ole tunnustanut Euraasian talousliittoa neuvottelukumppaniksi. (Euraasian talouskomission verkkosivut, Pietarin talousfoorumin verkkosivut) Sääntely Duuma hyväksyi "Google-veron". Uudella lailla asetetaan 18 prosentin arvonlisävero tuotteille ja palveluille, joita ulkomaiset yritykset tarjoavat internetin kautta. Laissa luetellaan 14 kategoriaa, joita ovat mm. ohjelmistojen myynti, verkkosivupalvelut, verkkotunnuksien rekisteröinti, hakukoneet, onlinelähetykset, online-mainokset, pilvipalvelut, sähköisten tuotteiden myynti internetissä, sähköisten tuotteiden osto mobiilipalvelujen (ml. AppStore, Google Play ja muut mobiilisovellusten myyntipaikat) kautta. Laki koskee vain ulkomaisia IT-yrityksiä ja sillä tuetaan kotimaista IT-alaa. (Vedomosti, Kommersant) Venäjälle kansallinen dataoperaattori? Presidentinhallinnon ja Venäjän viestintävalvontaviraston Roskomnadzorin mukaan Venäjällä on tarve suurelle kansalliselle dataoperaattorille. (Kommersant) Energia Gazprom ja Shell LNG-yhteistyöhön Laukaansuun satamassa? Yhtiöt allekirjoittivat yhteistyöpöytäkirjan nesteytetyn maakaasun tuotantolaitoksen rakentamisesta Pietarin lähistölle Ust- Lugan eli Laukaansuun satamaan. Venäjän presidentinhallinnon verkkosivujen mukaan pöytäkirja heijastaa molemminpuolista kiinnostusta ja luo pohjan laitoksen soveltuvuustutkimusten aloittamiselle. Baltic LNG -laitoksen kapasiteetti olisi 10 miljoonaa tonnia vuodessa ja toiminta voisi alkaa vuonna Energiaministeri Novakin mukaan Shell voisi myös osallistua Gazpromin Kaukoidässä sijaitsevan Yhdysvaltojen teknologiapakotteiden alaisen Južno-Kirinskojen kaasukentän kehittämiseen. (Interfax, Vedomosti) Gazprom: omistusjärjestelyt Shellin ja OMV:n kanssa toteutetaan vuoden loppuun mennessä. Shell ja Gazprom sopivat sijoituskohteiden vaihdosta (asset swap) osana strategista kumppanuutta vuonna Gazpromin varajohtaja Aleksandr Medvedevin mukaan Gazpromille voisi järjestelyssä siirtyä brittiläisen BG:n aiempia omistuksia. Shell osti BG:n helmikuussa. Myös Itävaltalaisen OMV:n kanssa sovitut omistusjärjestelyt on määrä toteuttaa vuoden loppuun mennessä. (Vedomosti) Miller: Ukrainan kauttakulku leikataan jopa viidennekseen nykyisestä. Gazpromin toimitusjohtaja kertoi Pietarin talousfoorumissa, että yhtiö tulee seuraavien 15 vuoden aikana vähentämään Ukrainan kautta kulkevan kaasun määrää miljardiin kuutiometriin vuodessa eli noin viidennekseen nykyisestä. Vuoteen 2020 mennessä poistetaan käytöstä 4300 kilometrin osuus Jamburg Sudžaputkesta ja vuoteen 2030 mennessä vielä kilometriä. Ukrainan kauttakulkua tulee korvaamaan Nord Stream 2, joka Millerin mukaan kuljettaisi kaasua Saksaan huomattavasti edullisemmin. Ukrainan Naftogaz on eri mieltä; sen mukaan Nord Stream 2 tulisi kalliimmaksi kuin nykyinen Ukrainan kauttakulku. (Vedomosti)
6 Lukoil suunnittelee Euroopan öljynjalostamoidensa myymistä. Lukoilin toimitusjohtaja Vagit Alekperov ilmoitti Pietarin talousfoorumissa, että yhtiö aikoo myydä öljyjalostamonsa Italiassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Hollannissa joko kokonaisuutena tai erikseen. Viime vuosina yhtiö on keskittynyt lähinnä öljyn tuotantoketjun alkupään toimintoihin eikä eurooppalaisia jalostamoita katsota strategisiksi. (RBK, the Moscow Times) Rosneftin ja Gazpromin hankkeita arktisella mannerjalustalla lykätään. Federaation maaperän resurssien käytöstä vastaava viranomainen Rosnedra on sopinut Rosneftin ja Gazpromin kanssa hankkeiden lykkäämisestä 31 kentällä, jotka sijaitsevat arktisella mannerjalustalla, Kaukoidässä ja eteläisillä merialueilla. Hankkeita lykätään 2 12 vuodella. Esimerkiksi Gazpromin Štokman-kentän osiot, joiden kaavailtiin valmistuvan kuluvana vuonna, valmistuisivat aikaisintaan vuonna Petšoranmerellä sijaitsevan Donginskoje-kentän käyttöönottoaikataulu siirtyi vuodesta 2019 vuoteen Päätöksen seurauksena Venäjän suunniteltu arktisen öljynporauksen volyymi voi pienentyä 30 prosentilla. (RBK) Kriisi ei ole vähentänyt Venäjän viennin öljyriippuvuutta. Useiden viimeaikaisten viranomaislausuntojen vastaisesti Venäjän vienti nojaa edelleen suurelta osin energiatuotteisiin, pääasiassa öljyyn. Finanssiministeri Anton Siluanov väitti hiljattain, että viennin energiariippuvuus on vähentynyt ja arvoketjun loppupäässä olevat tuotteet muodostavat nyt pääosan viennistä. Presidentinhallinnon johtaja Sergei Ivanov puolestaan totesi kahden kolmasosan budjettituloista tulevan nyt muilta kuin öljyja kaasusektoreilta. Venäjän tullin tilastot kuitenkin osoittavat, että viennin rakenne ei ole juurikaan muuttunut huolimatta öljyn hinnan laskusta ja pyrkimyksistä vahvistaa valmistavaa teollisuutta. Tullin mukaan kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana energiatuotteiden viennin arvo laski lähes 40 prosenttia, mutta volyymi vain 0,6 prosenttia. Energian osuus viennistä pysyi lähes muuttumattomana, yli 60 prosentissa. Esimerkiksi koneiden ja laitteiden vienti kasvoi tuskin lainkaan. (Nezavisimaja Gazeta) Maatalous, metsätalous ja elintarvikkeet Venäjä nousi maailman suurimmaksi vehnänviejäksi. Venäjästä tuli ensi kertaa maailman suurin vehnänviejä, kertoo Yhdysvaltain maatalousministeriö. Venäjä on mennessä vienyt 24,5 miljoonaa tonnia vehnää. Seuraavina tulevat Kanada ja Yhdysvallat. Venäjän maatalousministeriön mukaan maan viljanvienti kasvoi edellisvuoteen verrattuna 12,3 prosenttia ja oli yhteensä 33 miljoonaa tonnia. Vientiä kasvattivat Etelä-Venäjän erinomainen sato ja ruplan arvon heikkeneminen. Yhdysvaltojen maatalousministeriö ennustaa Venäjän pysyvän maailman suurimpana vehnänviejänä myös tulevalla satokaudella. (Vedomosti) Venäjä kieltää yli 1,5 litran muoviset olutpullot. Duuma on hyväksynyt lain, joka kieltää oluen pullotuksen ja tukkumyynnin yli 1,5 litran PET-muovipulloissa alkaen. Vähittäismyynnissä siirtymäaika jatkuu saakka. Lain perusteluissa vedotaan alkoholin terveyshaittojen vähentämiseen, mutta panimoteollisuuden mukaan kiellon pääasiallinen lobbaaja on ollut alumiiniyhtiö Rusalin omistaja Oleg Deripaska. Venäjällä noin puolet oluesta myydään muovipulloissa, ja yli 1,5 litran pullojen osuus myynnistä on prosenttia, kertovat panimoteollisuuden edustajat. (Vedomosti) Metsänuudistuksesta raportoitava tulevaisuudessa satelliittikuvin. Duuma on hyväksynyt metsälakiin muutoksia, jotka lisäävät metsänkäyttäjien raportointivelvoitteita ja koventavat vastuuta metsän vahingoittamisesta. Laissa määritellään vaatimukset metsän suojelulle radioaktiiviselta saastumiselta, öljytuhoilta ja muilta negatiivisilta vaikutuksilta sekä velvoitteet metsän ennallistamiseksi mahdollisten tuhojen jälkeen. Metsänuudistamisvelvoitteen toteutumista tullaan tulevaisuudessa seuraamaan pelkkien pinta-alojen asemesta myös laadullisin mittarein, ja metsänkäyttäjien on esitettävä satelliitti- ja ilmakuvia sekä videomateriaalia työnsä tuloksista. Sakot uudistamisvelvoitteen laiminlyönnistä nousevat kertaluokkaa suuremmiksi aikaisempaan verrattuna. Tulevaisuudessa sakkoja voi saada myös metsätalousinfrastruktuurin rakentamisen ja ylläpidon laiminlyönneistä. (Metsätalousvirasto, Greenpeace Forest Forum) Urheilu
7 Venäläisiä jalkapallofaneja pidätettiin Ranskassa syytettyinä massahäiriöiden aiheuttamisesta. Ainakin 35 ihmistä loukkaantui Ranskan Marseillessa jalkapallon EM-kisojen yhteydessä puhjenneissa mellakoissa. Suurin nujakka syntyi Venäjä Englanti-pelissä. Ranskalainen tuomioistuin tuomitsi kolme venäläisfania vankilaan massahäiriöiden aiheuttamisesta. Lisäksi 20 venäläisfania karkotettiin Ranskasta. Venäjän ulkoministeriö kutsui Ranskan suurlähettilään kuultavaksi Moskovassa, moitti Ranskaa venäläisfanien syrjimisestä ja varoitti venäläisvastaisen mielialan lietsomisesta. Presidentti Putin kommentoi tapahtumia Pietarin talousfoorumissa ihmetellen "miten parisataa venäläisfania voi hakata tuhansia englantilaisia". (TASS, RT) Venäläiset yleisurheilijat suljettu pois Rion olympialaisista, poikkeukset mahdollisia. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IIAF päätti jatkaa Venäjän tilapäistä erottamista liitosta, mikä tarkoittaa, että venäläiset yleisurheilijat eivät saa kilpailla Amsterdamin EM-kilpailuissa heinäkuussa eivätkä Rion olympialaisissa elokuussa. Venäjän urheiluministeri Vitali Mutko luonnehti IIAF:n päätöstä ennalta arvattavaksi ja totesi, että Venäjä tulee reagoimaan. Venäjän yleisurheiluliitto on ilmoittanut tukevansa yksittäisiä urheilijoita IIAF:n vastaisissa oikeusjutuissa ja valittavansa urheilun välitystuomioistuimeen. Seiväshypyn kaksinkertainen olympiamitalisti Jelena Isinbajeva sanoi aikovansa todistaa oikeudessa, että IIAF:n päätös on ihmisoikeuksien vastainen. Kansainvälinen olympiakomitea vahvisti IIAF:n päätöksen, mutta linjasi, että poikkeuksia voidaan tehdä, mikäli urheilija todistaa, ettei ole ollut mukana doping-sotkussa. Venäläismedia piti olympiakomitean päätöstä osittaisena voittona ja spekuloi IIAF:n ja komitean välisillä näkemysristiriidoilla. (TASS)
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?
Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 18.7.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 4. 17.7.2013 Venäjä nousi maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi. Autojen kierrätysmaksu hiertää Venäjän ja EU:n välejä. Valuuttakontrollia
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 16.5.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.4.-12.5.2016) Venäjä juhli 71. voitonpäivää perinteisillä paraateilla. Putin ja Japanin pääministeri Abe keskustelivat
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 10.6.2014 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (27.5. 9.6.2016) Peskov: Venäjää käsitellään Saksassa vastustajana. Ulkoministeri Soini tapasi ulkoministeri Lavrovin Moskovassa.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.7.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (26.6. 17.7.2015) Putin isännöi Ufassa BRICS-ryhmän, Shanghain yhteistyöjärjestön ja Euraasian talousliiton huippukokoukset.
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011
Venäjän talouskatsaus 26 syyskuuta 2011 Suomen Moskovan suurlähetystö 1 Venäjän markkinatilanne maailmantalouden epävarmuudessa Maailman talous ajaantumassa taantumaan, miten se vaikuttaa Venäjän taloustilanteeseen?
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.4.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.4.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.4. 21.4.2016) Nato-Venäjä-neuvosto kokoontui ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun 2014. Keskustelun aiheena oli mm. Ukraina.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 23.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. 22.10.2015) Syyrian presidentti Bashar al-assad vieraili Moskovassa. Venäjä suunnittelee eri aselajien yhteistoiminnan
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.5-5.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.5-5.6. 2014) Putin tapaa länsimaiden johtajia Ranskassa. Putin kiistää väitteet Kaakkois-Ukrainan liittämisestä Venäjään
Venäjän turvallisuuspolitiikka
Venäjän turvallisuuspolitiikka aktiivista puolustusta käsiohjauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori YTT Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulu ja Helsingin yliopisto MTS 14.12.2017
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 22.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (8.5. 21.5.2015) Kerry ja Nuland vierailivat Venäjällä. Useiden alueiden kuvernöörit pyrkivät jatkokaudelle ennenaikaisissa
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa
Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20
Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja
Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut
Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa
Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA Tilastojen valossa Rupla liukastelee öljyssä 130 Raakaöljyn keskihinta (Brent, USD) 90 Ruplan keskikurssi (RUB/EUR) 120 1 0 90 80 70 60 80 70 60 50 72,8 50 40
Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä
Oleg ostaa, jos Matti osaa myydä Venäjän BKT kasvoi enää 1.4% (1-6/2013) Vuonna 2007 kasvu oli 8.5% Kari Liuh to Kari Liuhto Venäjän kaupan professori Turun kauppakorkeakoulu Turun kauppakorkeakoulun alumnitapaaminen
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.6.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6-19.6. 2014) ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKA Lavrov: Venäjä ei halua Ukrainan kriisin vaikuttavan Suomen ja Venäjän
Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten
Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND
Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.
Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset
1 Matkailutilasto syyskuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla
1 Rekisteröidyt yöpymiset laskivat 16,1 prosenttia n seudulla Syyskuussa 2016 n seudulla yövyttiin 11 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 9 200 yötä ja ulkomaalaiset 2 100 yötä (venäläiset 899 yötä).
Kääntyykö Venäjä itään?
Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %
Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki
BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.9.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (28.8.-10.9.2015) Venäjä kiistää valmistautuvansa taisteluihin Syyriassa Presidentti Putin vieraili Kiinassa ja osallistui
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.2.2015 Moskova. Lavrov: Venäjä kiitollinen Kiinalle ja Intialle Ukraina-linjansa ymmärtämisestä
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 6.2.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (23.1.-5.2.2015) Putin: "Naton legioona" hyödynsi taisteluiden taukoamisen uudelleenryhmittäytymiseen Ukrainassa Lavrov:
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO
Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on se EU:n toimielin, joka määrittelee Euroopan unionin yleisen suunnan ja prioriteetit. Sen jäseninä ovat EU:n jäsenmaiden
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.3.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.3.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6.3.-23.3.2015) Krimin Venäjään liittämisen vuosipäivää juhlittiin näyttävästi Putinin johdolla. Patrušev: Suomalaiset
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.2.2016 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 19.2.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (5.2. - 18.2.2016) Medvedev: Länsi ja Venäjä ovat luisuneet uuteen kylmään sotaan. Venäjä torjuu Merkelin ehdotuksen Syyrian
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun
Venäjä nousee vai nouseeko katsaus Venäjän talousnäkymiin ja matkailuun Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy % 2 VENÄJÄN OSUUS SUOMEN ULKOMAANKAUPASTA 30,0 25,0 20,0 Tuonti v. 2016: 6,1 Mrd 15,0 11,2%
Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä
Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä 1) Venäjä yhä tärkeä Suomen taloudelle 2) Sanktiot eivät ole pääsyy Venäjän-vientimme laskuun 3) Venäjä suuri mahdollisuus, muttei lähitulevaisuudessa 4) Venäjän
Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä
Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa
Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa
Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin
Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille
1 Matkailutilasto elokuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia Kotka-Haminan seudulla
1 Yöpymiset laskivat 18,8 prosenttia n seudulla Elokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 20 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 16 000 yötä ja ulkomaalaiset 4 700 yötä (venäläiset 1 500 yötä). Yhteensä yöpymiset
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 12.10.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (25.9. 8.10.2015) Venäjä on jatkanut ilmaiskuja Syyriassa kohdistaen iskuja niin ISIS:tä kuin maltillisia kapinallisia
Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA. Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova
Suora lähetys Moskovasta: VENÄJÄ TÄNÄÄN JA HUOMENNA Marja Manninen Yle Uutiset, Moskova Katsaus taaksepäin Neuvostoliiton romahdus 1991 Taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen kaaos Demokratian nousu
Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.9.2015 Moskova. Putin tapaa pyynnöstään presidentti Obaman.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 25.9.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (11.9. 24.9.2015) Putin tapaa pyynnöstään presidentti Obaman. Venäjä on kasvattanut läntisten tiedustelutietojen mukaan
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 8.6.2015 Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5. 4.6.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 8.6.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5. 4.6.2015) Presidentti Putinin allekirjoittama laki luokittelee rauhanajan erityisoperaatioissa kaatuneiden tiedot
Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 3.10.2014 Moskova. Uljukajev: talouskehitysministeriö pitää kiinni vuoden 2014 BKTennusteestaan.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 3.10.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (19.9.-2.10.2014) Venäjä syyttää Ukrainaa Donetskin alueelta löytyneistä joukkohaudoista. Tieto venäläisjoukkojen osallistumisesta
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille
PUTININ PERINTÖ Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan haasteet uudelle presidentille Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos Majuri Juha Mäkelä EHDOKKAAT 2.3.2008 PRESIDENTIN VAALISSA Gennadi Zjuganov
TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009
TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen
Moskova Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan ei tuonut läpimurtoa
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.4.2017 Moskovan suurlähetystön uutiskatsaus (18.3.-20.4.2017) Ulkoministeri Tillersonin vierailu Moskovaan ei tuonut läpimurtoa Venäjä tuomitsi Yhdysvaltojen tekemän risteilyohjusiskun
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 26.8.2016 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (1.8.-26.8.2016) Jännitteet lisääntyivät Krimillä, Venäjä syytti Ukrainaa sabotaasista Venäjä suostui 48 tunnin tulitaukoon
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014
Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?
Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?
Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.
Otteita Viron taloudesta
Otteita Viron taloudesta Jaanus Varu Suurlähetystöneuvos 05.03.2015 Viron talouden kehitys Viron talous nyt ja lähivuosina Sähköiset palvelut Virossa Viron talouden kehitys (1) BKT per capita vuonna 2012
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.4. 7.5.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 7.5.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (24.4. 7.5.2015) Venäjä tukee Etyjin tarkkailumission laajentamista Ukrainassa. Kiinan ja Venäjän välinen huippukokous
Mitä Venäjälle kuuluu?-
Mitä Venäjälle kuuluu?- Kypsyneen Putinismin aikakausi 03.06.2013 Journalistiseminaari, Oulu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS Hanna Smith Aleksanteri Instituutti, Helsingin yliopisto Putinismin
1 Matkailutilasto kesäkuu 2016 Kaakko 135. Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia Kotka-Haminan seudulla
1 Yöpymiset vähenivät 26,1 prosenttia n seudulla Kesäkuussa 2016 n seudulla yövyttiin 16 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 13 000 yötä ja ulkomaalaiset 3 200 yötä (venäläiset 1 200 yötä). Yhteensä
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.12.2015 Moskova. Venäjä irtisanoo Venäjän ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen 1.1.2016 alkaen.
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.12.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (4.12. 17.12.2015) Venäjä irtisanoo Venäjän ja Ukrainan välisen vapaakauppasopimuksen 1.1.2016 alkaen. Venäjä on nimennyt
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät
Venäjän ja Itä-Euroopan taloudelliset näkymät Pekka Sutela 04.04. 2008 www.bof.fi/bofit SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Venäjä Maailman noin 10. suurin talous; suurempi kuin Korea, Intia
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Talousuutisia Moskovasta 14. maaliskuuta 2013
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 14. maaliskuuta 2013 Keskuspankin johtaja vaihtuu kesällä Kulutustuotteiden tuonti piristyi alkuvuonna Palvelu-alat kasvavat teollisuutta nopeammin
Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia
HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.
Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää
KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset
ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa
1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 4.12.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 4.12.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 21.11. 4.12.2013 Talouskehitysministeriö alensi jälleen talouden kasvuennusteitaan. Ruplan kurssi alhaisimmillaan neljään vuoteen. Laki LNG-viennin
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.
Venäjä missä mennään, mihin on varauduttava? Asiantuntija Timo Laukkanen Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK foorumi, Kouvola, 28.01.2014 Venäjä edelleen tärkeä Suomelle Viennistä 8,5% (v/v-muutos 1-10/2014:
Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa
Venäjän kasvu vaatii muutakin kuin energiaa BOFIT Venäjä-tietoisku 13.5.213 Ohjelma Tilaisuuden avaus Seppo Honkapohja, pankinjohtaja Venäjän kasvu hidastuu Iikka Korhonen, tutkimuspäällikkö Venäjä hakee
Matkailutilasto Lokakuu 2016
Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (10.4. 23.4.2015)
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 24.4.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (10.4. 23.4.2015) Venäjä on huolestunut Suomen ja Ruotsin lähentymisestä Naton kanssa. Putin: "Kansantasavaltojen" itsenäisyyden
Matkailutilasto Kesäkuu 2016
Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä
Matkailutilasto Elokuu 2016
Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset
Matkailutilasto Maaliskuu 2016
Matkailutilasto Maaliskuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...
Lapin matkailu. lokakuu 2016
Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.
Matkailutilasto Heinäkuu 2016
Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä
Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 14.8.2015 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 14.8.2015 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (18.7.-12.8.2015) Venäjän ulkoministeriö vaatii Ukrainaa pidättymään tulituksesta ja kovasanaisesta retoriikasta. Venäjä
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00537 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 13.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 17.6.,
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA. Talousuutisia Moskovasta 11. 24.5.2012
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ MOSKOVA Talousuutisia Moskovasta 11. 24.5.2012 Venäjä sai uuden hallituksen, talouspolitiikan päätavoitteet pysynevät samoina. Medvedevin seitsemän käskyä uudelle hallitukselle. EU:n
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.11.2013 Moskova
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 21.11.2013 Moskova Talousuutisia Moskovasta 25.10. 6.11.2013 Talouden kasvu hidastui edelleen. Veropetosten tutkintaa koskeva uudistus heikentäisi liiketoimintaympäristöä. TIR-carnet-tullimenettely
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM
Matkailutilasto Helmikuu 2016
Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova. Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ Moskova 21.10.2016 Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus 7. 20.10.2016 Putin peruutti Ranskan vierailunsa Syyrian tilanteen takia. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet kireät Yhdysvaltojen
Ruplan kurssi RUB 1.1.2013 3.7.2013 RUB/EUR 40,23 43,05 RUB/EUR RUB/USD 30,37 32,95 RUB/USD
Suomen suurlähetystö Moskova Talousuutisia Moskovasta 20.6. 3.7.2013 Budjettitulot vähenevät vuosina 2014-2016 Vararahastoista varoja infrastruktuurihankkeisiin Hallitukselta uusi yksityistämisohjelma
Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus ( )
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ 11.4.2014 Moskova Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (11.-24.4.2014) - Putin: Kaakkois-Ukrainan sotilasoperaatio "vakava rikos Ukrainan kansaa vastaan." - Venäjä syyttää Ukrainaa
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN